30.9.2026 keskiviikko
Kylläpä on taas ollut kiirusta! Kaupunkikodilla pihan, sen pikkuisen siivousta talveksi, kävimme myös
markkinoilla ostamassa ne pakolliset markkinamakkarat! Sitten taas mökille ja samat syyshommat jatkuivat, tosin isommassa mittakaavassa. Kuun vikana päivänä kävin Handen kanssa Jykylässä digivirastossa. Siellä sain leimat pariin viisumeissa tarvittaviin papereihin.
24.9.2026 torstai
Taas on reissattu mökin ja kaupunkikodin väliä! Maanantaina laitoin puolukat ämpäreihin muhimaan ja tiistaina taas suunta Haapakujalle ja Turokin lähti mukaan. Perillä silppusin vähän trimmerillä nurtsia, joka oli jo aivan liian pitkä ja myöhemmin lykkäsin hiuksiini punaista väriä. Keskiviikkoaamuna Turo yllätti; mökillä se saattaa nukkua jopa kymmeneen saakka, mutta kaupungissa se pomppari ylös jo seiskalta meidän kanssa. Kova kiire oli nääs kadulle lukemaan muiden koirien jättämiä uutisia😀. Jätimme Turon kotiin, kun läksimme terkkariin. Sepolla oli aika labraan ja sitten tikkien poistoon. Sieltä ajoimme Ysirautaan ostamaan pari säkkiä kauraa kanoille ja ankoille. Sitten ajoimme kotio ja läksimme takaisin mökille. Tämä päivä menikin sen puolukkamehun kanssa lotraamisessa ja huomenna teen mäskistä vielä puolukkahilloa, K-kaupan ruokasivujen vinkki! Mehua tuli 8.5 litraa.
20.9.2026 sunnuntai
Keskiviikkona iltasella läksimme taas ajelemaan kaupunkikotiin. Pesin siellä pesutuvassa pari koneellista pyykkiä, missäs niitä täällä mökillä kuivattelisi! Torstaina oli minun lääkäriaika ja sain todistuksen viisumia varten ja Sepolla oli sama juttu sitten perjantaina. Torstaina kävimme kaffeella Annen ja Timpan luona. Jätimme heille kaupunkiasunnon avaimet, jotta Anne käy kukkia kastelemassa ja tsekkaamassa kaiken olevan kunnossa, kun olemme talvikodissa. Mökille läksimme ajelemaan vasta lauantaina iltapäivällä, koska koko yön ja alku päivän satoi kaatamalla. Mökillä olikin Hande autorempassa ja mökissä meitä tervehti Turo. Ihmettelin, miksi telkkari oli auki, mutta Hande oli laittanut sen Turolle! Tänään tulevat Handen porukka synttärikaffeelle tuossa iltapäivällä ja sitten pitäisi taas ajella kaupunkiin tiistaina. Keskiviikkona on aika Sepon labrakokeisiin ja tikkien poistoon. Kyllä on kiireinen syksy, ei olis kesällä arvannut!
Tätä vekotinta pitää raahata aina mukana, jos ei yövy kotona. Se mittaa tahdistinta, jotta sitä voi lukea etänä. Mittaus on aina yöllä klo 24-06 välisenä aikana. Eli roudattava mukaan myös talvikotiin😳. Töpseli vaan pistorasiaan ja laite toimii, eli pitää olla sähköä, teltassa ei viitsi yöpyä. Juu, eikä varmaankaan yölennolla menomatkalla sen enempää kuin paluumatkallakaan. Ihmettelin, kuinka se tietää kellonajan Thaimaassa, mutta siinä on gepsi, sanoi Hepe. No, piti taas kysyä googlen tekoälyltä, että mikä on gepsi! Höh, tietty GPS-paikannin, eipä tullut mieleen!
Tuo googlen tekoälytila on aika näpsä. Se tunnistaa kasvit, esineet ja kaikenmaailman muut kuvat. Kysyäkin siltä voi mitä vaan, vastaukset ovat yleensä oikein. Tosin törmäsin yhteen virheeseen, vaan ei haitannut, kun sen kohdan varmasti tiesin omassa päässäni oikeaksi. Tekoäly ei siis ole virheetön, oltava tarkkana sen kanssa. Ai niin, äsken tuli puhelu, ei näkynyt numeroa näytössä, vastasin ja heti siellä joku kysyi haluatko osallistua arvontaan? Mitäkö tein, katkaisin heti puhelun. Soittaja vaan töksäytti asiansa, eikä edes esitellyt itseään tai mistä soitti!
15.9.2026 tiistai
Nyt on Sepolla tahdistin ja olo parempi. Tosin tuottaa vaikeuksia olla vajaa kuukausi tekemättä mitään, jotta laitteen piuhat tarttuvat hyvin sydämeen! Kävin eilen hakemassa Sepon tänne mökille, koska täällä oli sovittuja tehtäviä. Hande kävi aamupäivällä tankkaamassa auton, koska siinä on tosi tiukka tankin korkki, jota minäkään en saa auki, enkä kiinnikään. Seppo ei siihen saa nyt ollenkaan koskea. Matkaan
![]() |
| Kurkkuja, raakoja tomaatteja ja rypäleitä |
meni taas 2 tuntia ja Seppo soittikin matkalla, jotta missä olen tulossa ja milloin perillä. No, navigaattori sanoi minun olevan perillä 14.04 ja aika tarkkaan olinkin siihen aikaan pääovella. Minulla on oikea Tom Tomin navigaattori, onhan puhelimissakin navi, mutta niissä on niin pieni näyttö, etten mitään näe. Tom Tomissa on iso selkeä näyttö. Siellä Seppo jo odotteli ja sairaanhoitaja kärräsi hänet pyörätuolilla autoon. Matkaan meni taas 2 tuntia mökille, mutta onneksi nyt oli kuiva ja aurinkoinen sää ajella, toisin kuin perjantaina se ilkeä tihkusade! Kaupunkiin lähdemme huomenna illemmalla, koska meillä on ne lääkärintodistusten haut viisumeita varten. Tänään piti soittaa aika tikkien poistoon ensi viikolle ja terveyskeskuksen automaatti ilmoitti takaisin soiton tulevan tunnin aikana alkaen kello 10. Sitä puhelua sitten ooteltiin ja vähän vaille 11 sanoin laittavani teeveden kiehumaan ja lihapiirakat mikroon, sitten varmasti tulee se puhelu. Ja niinhän siinä kävi, puhelu tuli heti! Aika on nyt varattu ja sitten varasin netistä ajan verikokeisiin samalle päivälle puoli tuntia aiemmaksi. Niistä sitten ensi viikon lopulla joku lääkäri soittelee. Tänään on Hande korjaillut autoaan ja keräillyt peräkärryyn roinaa kaatikselle. Tuomaskin tuli kantamaan painavimmat, eli se risa tiskikone ja yksi irtopatteri. Sitten hän ajeli vielä nurmikon, Seppohan ei sellaista nyt saa tehdä! Tosin hän ajeli mönkkärillä ja vihaisena kysyin, että onko siihen lääkärin lupa, no ei varmasti, piti vähän motkottaa! En tiedä menikö perille😃. Täällä on jo aika kylmät yöt, joten piti pelastaa kasvarista kurkut, tomaatit ja viinirypäleetkin!
![]() |
| Paperipussissa kypsytettyjä tomaatteja |
![]() |
| raakoja tomaatteja |
Nuo piti kerätä pois kasvihuoneesta, koska täällä on ollut jo pakkasöitä ja tomaattien oksat olivat kovilla, kun oli paljon painavia tomaatteja. Osa olikin jo pudonnut maahan ja hetihän ne alkavat pilaantua. Mieluummin kerään ne kaikki pois ja kypsytän paperipusseissa! Varret vien kanoille nokittavaksi, en kyllä kaikkia kerralla, joku tolkku sentään! Ankoille olen keksinyt ostaa kaupasta hävikkisalaattia, se menee hyvin vielä ankoille. Joka syksy ankat siirtyvät veteen, maalla käyvät vain ruokalaarilla. Vedessä on syksyllä lämpimämpää kuin maalla! Kohtahan Hande hakee kanat navettaan ja sitten myöhemmin ankat, ennen joen jäätymistä.
12.9.2026 lauantai
Hoh hoijaa, olipas kiireinen viikko! Maanantaina kävinkin kirppiksellä, kaupassa ja illemmalla pakkasin tavarat kaupunkikotiin. Tiistaina läksimme siis Haapakujalle, keskiviikkona heti aamusta labrakokeisiin. Torstaina oli se vuosikontrolli terveydenhoirajan kanssa, mutta Seppo joutuikin tarkkailuun polille. Terveydenhoitaja kyllä ihmetteli, miksi meidät oli kutsuttu vuosikontrolliin, sitähän minäkin olen ihmetellyt, mutta tarpeeseen se lopultakin tuli! Minun labra-arvot oli ok, paitsi kilpisrauhasarvot. Niistä tuli seuraavana päivänä tekstiviestinä ohjeet, eli annoksia pienennettiin ja lokakuussa uusi verikoe. Läksin sitten käymään kaupoilla ja vein ostokset kotio. Tokmannilla minulle sattui kumma tapaus. Olin kassajonossa ja kauppaan tuli mummo rollaattorilla, hänelle myyjä haki ostokset kassiin. Mutta minä olin alkaa kyynelehtiä, se mummo oli niin kovasti äitini oloinen. Tämmöistä ei ole aiemmin tapahtunut ja kesti kauan rauhoittua, tuli niin kova ikävä äitiä! Heti kotiin päästyäni Seppo soitti, jotta voin hakea hänet. Hänellä kalium arvot aivan liian matalalla ja yksi diabeteslääke käskettiin heti lopettaa ja alkaa syömään kaliumpillereitä. Ne sitten haettiin apteekista mukaan. Seppo oli viime viikolla sitä mieltä, että turhaan menemme labrakokeisiin, no oliko turhaan, juttuhan jatkuu vielä! Läksimme sitten takaisin mökille ja perjantaina soitettiin Mikkelin sairaalasta tutkimusten vuoksi ja viisi minuuttia tuon puhelun jälkeen soitti toinen lääkäri Mikkelistä ja oli sitä mieltä, että pitäisi nyt heti lähteä sinne. Joko jonkun kyydillä, ajaa ei missään tapauksessa saa itse tai sitten kela-taksilla. Mistä Hankasalmella saisi sellaisen taksin, eli minä läksin sitten viemään Seppoa sinne, matkaa n. 110 km. Olin juuri laittanut uunin täyteen kaalilaatikoita paistumaan ja onneksi Hande lupasi tulla vahtimaan niitä, olihan minulla ajastinkello niitä varten päällä. Seppo jäi sitten sinne sairaalaan ja minä ajelin inhottavassa tihkusateessa takaisin mökille. Reissuun meni kaikkineen nelisen tuntia! Tänään sitten pesin pyykkiä ja paistoin pullia. Alkuviikosta selviää milloin Seppo pääsee kotiin ja mitä tekevät ennen sitä! Seppo kyllä soitteli sieltä ja oli taas sitä mieltä, että turhaan hän siellä on, ääh! Sanoin vaan, että kyllä ne lääkärit tietää ja paree olla siellä, kuin lähteä täältä ambulanssilla, jos tuleekin hätätilanne, josta varoitteli jo terveydenhoitaja. Kandee ottaa tosissaan! Luulen Sepon pelkäävän talvikodin reissun takia, mutta parempi hoitaa terveys kuntoon täällä, eikä sitten ulkomailla, piste! Se on vähän sama, kuin laittaisi pään puskaan ja luulee kaiken olevan kunnossa!
Seppo tuossa päivällä soitteli ja huomenna laittavat hänelle tahdistimen, pulssi vain 40! Tietysti hän nappasi mukaan väärän laturinjohdon, mutta onneksi nyt on tuo uusi puhelin käytössä, jospa akku ei heti siitä lopahda. Onhan siellä sairaalassa varmaan jollain oikealainen piuha, jos akku loppuu. Näillä näkymin ei talvikotiin matkustamiseen ole estettä nyt, kun asia hoidetaan heti!
Apua😃. Telkkarista tulee Mielensäpahoittaja ja jotain tulee siitä mieleen, ei halua millään hoitoon😂. No, en kyllä aio sitä katsoa, olen jo pariinkin kertaan sen nähnyt! Vaihdanpa kanavaa tai sitten menen sänkyyn lukemaan jotain.
5.9.2026 lauantai
Puhelinoperaatiot jatkuivat taas tänään heti aamusta ja nyt on Sepon luurit, kaikki 2 kpl kunnossa. Toinen on siis suomipuhelin ja toinen thaipuhelin. Tietysti puhelimeen saisi kaksi sim-korttia, mutta Sepolle on
![]() |
| Lähenee… |
parempi olla 2 puhelinta siihen tarkoitukseen. Minullakin on sen vuoksi 2 luuria, ei tarvitse sählätä asetuksia ja sitten laittat ne väärin ja talvikodissa soi puhelin yöllä, kun joku lehtikauppias soittaa. Laitan talvikodissa aina suomiluurin äänettömälle ja kaappiin. Päivittäin kyllä tsekkaan, onko joku soitellut. Nythän se ei ole niin kovin tärkeää, kun äiti ei soittele hälysoittoja🙁. Sitten kävin aitassa tekemässä vähän ompeluhommia, kunnes sormet oli niin kohmeessa ja tavarat putoilivat, eli suunnistin mökkiin kahvin keittoon. Vähän harmittaa, kun ei voi enempää ommella, mutta ehkä sitten ensi kesänä. Kirpputorin sanon poikki ensi viikolla, koska loppujen lopuksi se vie aika paljon aikaa. Etsi tavaroita, hinnoittele ja mieti mitä milloinkin viet sinne. Tiistaina vein viimeiset tavarat ja tulevana tiistaina vien muutaman ja pidän pöytää seuraavaan tiistaihin saakka. Ensi viikolla alkaakin terkkarijutut ja seuraavalla viikolla hommattava viisumeihin ne lääkärintodistukset ja kuun lopulla ne pitää viedä digivirastoon vahvistettavaksi. Sitten on vielä edessä se loppurutistus eli viisumeiden haku netissä🤔. Keräsin joitakin tomaatteja kasvarista kypsymään sisälle, kypsyvät milloin kypsyvät. Tuota yhtä kurkkua en vielä raaskinut ottaa pois sieltä😀.
4.9.2026 perjantai
![]() |
| On kasvihuoneessa yksi kurkkukin 😂 |
Aloitin Sepon thaipuhelinten vaihdon. Lopuksi otin vanhasta luurista sim-kortin, laitoin sen uuteen puhelimeen ja tadaa! Kävipäs niin, että siinä sim-kortissa ei ollutkaan mitään vikaa, vika olikin puhelimessa. Elikäs nyt thailuuri toimii taas, kokeilin soittaa sillä omaan thailuuriini, se onnistui ja sitten laitoin siihen parikymmentä bathia soittoaikaa, sekin toimi ja toi siitä puhelimeen viestin! Sitten tulivat Hepe ja Jinny kaffeelle. Heidän kanssaan laitoimme pari valvontakameraa paikoilleen ja Jinny laittoi rahaa talvikodin meidän tilille minun thailuuristani. Nyt minulla on siellä tallessa maksupohja! Yritin laittaa Sepon Kasikornin äpin toimintaan, jouduin laittamaan vanhan passin numeron sinne ja lopulta asennus tyssäsi; ohjelma ilmoitti ettei ole kasvokuvaa pankissa🤔. No, se varmaan hoitunee syksyllä paikan päällä. Onpahan yksi iso homma pois hoidettavista talveksi. Tuohon puhelinumeroonhan liittyy thaimaassa hirveän paljon asioita ja uusi numero olisi pitänyt ilmoittaa kymmeniin paikkoihin. Pääasia, että Sepon puhelin taas toimii ja sain laitettua rahaa Paradise Parkiin minun puhelimen äpillä! Eli semmoinen kylmä päivä tänään, aamulla +7 ja päivällä +14, hetkittäin oli lämpimämpää auringon paistellessa, jota ei usein sattunut!
3.9.2026 torstai
Kyllä se syksy on, sen näkee ulkona puiden keltaisista lehdistä, terassin kurkuista ja mittariin vilkaisemalla, aamulla +8. Keräsin eilen terassin kurkut pois, leikkelin varsia poikki ja nakkasin ne lattialle. Niissä oli pieniä pikkurillinpään kokoisia kurkkuja, joiden arvelin kelpaavan lehtien lisänä
![]() |
| Tomaatteja tulee, kun vaan kerkeisivät kypsyä |
kanoille. Noh, Turohan ne pisteli poskeensa jättäen kanoille lehdet! Vein kanoille myös paprikoiden varret, koska ne eivät ehtineet edes kukkia! Illalla niistä oli jäljellä vain varret, hyvin kelpasivat niille!
Jihuu, juuri tuli ilmoitus, että autoni on taas kunnossa! Handen ulkomailta tilaama osa oli siis passeli siihen. Nyt ajelen sillä muutaman viikon ja sitten laitan sen talviteloille, kunhan vakuutusmaksut ja trafin maksut ovat reilassa. Nyt kesällä oli niiden kanssa tosi sähläämistä, maksoin jotain laskuja ja saas näkee oliko ne oikein. Auto kun oli liikenteessä ja sitten hajosi, osaa etsiessä pois liikenteestä ja taas liikenteeseen pajalle viennin ajan ja sitten taas seisontaan rempan ja osan odottelun ajaksi. Kestihän osan tulokin melkein 2 viikkoa. Sitten ensi keväänä mietittävä, ostanko uuden vai ajanko tuolla vanhalla vai riittääkö meille yksi auto, pakettiauto🤔. Kohta lähdemme hakemaan autoani!
Pitäisi käydä aitassa tekemässä hiukan korjausompeluita. Eilen tuli vielä lisää korjattavaa, kun laitoin pihasaunan terassilla pyykkiä koneeseen. Kuinkas ollakaan, mekkoni tarttui kauratynnyreiden suojana olevaan peltiin ja mekkoon tuli tosi iso palkeenkieli. Mutta onni onnettomuudessa, se pellin terävä kulma ei onneksi viiltänyt reiteeni haavaa, olisi tullut pikainen reissu tikattavaksi! Mekko on helppo korjata, sen olen ommellut vanhasta pussilakanasta ja varmaankin aitasta löytyy samaa kangasta paikaksi!








Ei kommentteja:
Lähetä kommentti