tiistai 1. elokuuta 2023

ELOKUU

 

31.8.2023 torstai

makeita pieniä omppuja

Oi, kylläpä taas aika rientää! No, täällä on tehty talveen valmistumista monta viikkoa, kun ensi viikolla on se Sepon leikkaus ja sitten vaan odotellaan talvikotiin lähtöä! Marjapuskat on tyhjennetty ja mehuksi

Teinpä Airfryerillä ekan kakkuni, 
hyvä tuli, vuoka lähtee mukaan
talvikotiin


keitetty, kantarelleja on kovin kuivateltu kuivurissa ja tehty niistä kastiketta ja piirakkaa. Nyt vaan oleillaan sisällä, kun monena päivänä on tullut kaatamalla vettä ja pihasauna laitetaan kiinni tänään, alkaa sisäsaunan käyttö! Leikkauksen jälkeen ei suositella peseytymistä kaivovedellä ja mökkiinhän tulee osuuskunnan puhdas vesi. Viikko sitten kävi edesmenneen serkkuni Paulan mies Raimo meillä pikavisiitillä ja olipa kiva nähdä hänet, Paulaa vaan tuli ikävä! Maanantaina alkoi sitten se syysmyrsky vai oliko elomyrsky, se katkoi parimetrisen auringonkukkani poikki, 2 jäi jäljelle, yksihän katkesi jo aiemmin, mutta eivät nuo ehdi kukkia, olemme niin kylmässä kolkassa. Tomaatteja olen kerännyt sisälle kypsymään, ei yksikään ehdi kypsyä pihalla, tulee taas mieleen, että kaupasta saisi helpommin! No, kasvihuoneesta tuli sentään 3 kurkkua! Omenoita kyllä tulee reippaasti, toisen puun omput ovat jo kypsiä, makeita ja aika pieniä, toisen puun omput saavat vielä rauhassa kypsyä. Eilen huomasin yhden koivun Kutomon takana kaatuneen juurineen myrskyssä suoraan Neron haudan päälle, toivottavasti talvivalot ovat säilyneet ehjinä. Onneksi ei ole suuren suuri koivu, täytynee kaataa sen sateen loputtua, täällä siis taas sataa! 

kanaset

tomaatteja


Jatkan kirjoitusta (jos kerkeän) myöhemmin tabletilla. Tämän kirjoitin pöytäkoneella, jotta sain ladattua kamerasta kuvat, tabletissa on enemmän kuvia valittavaksi. Nyt menen vispaamaan mustikkaista vispipuuroa!

Tässä se koivunretale Neron haudan päälle kaatuneena



Tulipa hyvää puuroa, ei aina puolukasta, sitähän voi tehdä mistä marjoista vaan tai mehusta! Näyttäisi muuten sadekin loppuneen tällä erää💦. Siirryin siis tabletin pariin. Toivon kovasti, että ensi viikon perjantaina olisi poutapäivä Mikkelissä. Joudun odottelemaan Seppoa sairaalassa 2-4 tuntia ja luulen tuon 4 tuntia olevan lähimpänä arvausta. Aion näet kävellä sairaalalta Mikkelin kauppahalliin ja siitä sitten
tää on Thaimaassa ihan normia, 
tosin vasemman puoleisesta
puuttuu vielä koira


torille, jollen eksy😀. Onpahan kännykässä Waze, joka kyllä ohjaa takaisin sairaalalle. Vuosi sitten odottelin sairaalan käytävällä, kun Sepon ranne leikattiin ja olipa se tylsää se odottelu, ei mitään tekemistä. Niin, ja sitten on kyllä mielenkiintoista, josko löydän sairaalassa takaisin oikealle osastolle, se on sen ajan murhe! Olen ottanut jo osan kaktuksistani ulkoterassilta sisälle. Ne kukkivat aina huimasti, kun pääsevät ulkoota sisälle, mutta aina olemme lähteneet talvikotiin ja kukat ovat jääneet näkemättä eli olen ottanut ne sisään liian myöhään. Nyt yritän ottaa niitä sisälle hiukan aiemmin ja eri aikaan. Jos olisin jättänyt chilien saannin omien taimien varaan, olisin jäänyt ilman, niissä nimittäin näkyy jo nuppuja 😂😂. Aitassa odottaa mekko viimeistelyä. Ostin viime kesänä Huutonetistä pellavaisen helmalakanan, harmaa väriltään. Mietin pitkään mitä siitä tekisin ja lopulta siitä tuli samalla kaavalla mekko, joita olen tehnyt jo useampia. Mutta kyseessä onkin pellava, joten sitä on hieman enemmän entrattava, tavallisissa lakanoissa ei niin hyvin näy, jos malli ei oikein ole istuva, pellava onkin eri juttu. Muokattava hiukka olkaa ja kädenteitä. Ompelin myös yhden taskun siihen, mallin otin vanhasta pellavamekosta. Kaavassa olisi ollut sivutaskut, mutta kun en tykkää niistä, joten leikkasin ja ompelin päälitaskun ja sen yläreunaan leveän pitsin, harmaaseen vähän piristysta. Aikomukseni oli ommella myös helmaan pitsiä, mutta enpä taidakaan, liika on liikaa! Laitan siitä kuvan, kunhan saan sen valmiiksi. 

ankkaset

vähintään tämän verran tulee munia joka
päivä, ylinnä kanojen ja alinna ankkojen


kova sumu, Antinvuorta ei edes näy sumun takaa

koivut jo kellastuvat










Tässä vielä kakun ohje Airfryeriin. Lopussa on lisätty suklaahippuja, mutta eihän sellaisa meillä ollut ja löysin laatikosta suklaisia nonparelleja, ajoivat asiansa kakussa. Ohjehan on tehty pikkuista kakkuvuokaa varten, minun vuokani halkaisija on 16 cm. Vien sen talvikotiin ja ostan mökille uuden, joka on halkaisijaltaan 18 cm, mahtuu hyvin Airiini







18.8.2023 perjantai  (aamulla +6 lämmintä, syksy)


No niin, taas alkoi hirveä homma syksyn tullessa ja suurin hommien aiheuttaja on Sepon lähestyvä leikkaus. Kutsua ei vielä ole tullut, mutta soitto sairaalaan antoi päiväksi 8.9. ja eilen tupsahti Sepon luuriin tekstari ja siinä kutsu verikokeisiin 6.9. Eli kyllä luultavasti se päivä pitää kutinsa ja kaikki syyshommathan pitää taas tehdä ennen sitä. Viime syksynä olikin sama homma tuon käsileikkauksen kanssa. Sitä kutsukirjettä odottelemme, koska meillä on postinsiirto kotoa tänne mökille ja kestää postin tulo hiukan aikaa eli viikon verran! Nykyisin kun ei kirjeitä edes jaeta joka päivä! Kävinpä viime viikolla siellä silmälääkärissäkin. Näkö oli hiukka muuttunut, mutta ei kannata ostaa uusia linssejä, miksikö? No, lääkäri katsoi jollain koneella silmiäni ja vasenta silmää jopa kolme kertaa. Hän ihaili vasenta silmääni, kun siellä oli kauniita kimaltavia kristallikiteitä 😳. Hän sanoi nähneensä sellaisen silmän uransa aikana vain kerran aiemmin ja sellainen silmä on kuulemma erikoinen ja harvinainen. Ei tiedetä mistä tuo johtuu, mutta kaihileikkaus vie ne kristallit mennessään eli hoksasitte varmaankin, että sellainen leikkaus on meikäläisellä edessä. Hän käski tilaamaan ajan hänelle jo ensi maaliskuun alkupuolella huhtikuuksi, jotta hän tekee lähetteen leikkaukseen Mikkeliin  ja pääsen leikkaukseen ennen seuraavan syksyn talvikotiin lähtöä! Sitten lääkäri etsi netistä kuvan kristallisilmästä ja se näytti samalta, kuin ilotulitusraketit olisivat räiskyneet silmässä! Olen myös hiukan ehtinyt aittaan ompeluhommiin, mutta nyt on tuo aika kortilla, ainakin siltä tuntuu! Maanantaina kävin Handen kanssa Kuopiossa ja tietty Ikeassa tutkailemassa, sieltä sitten Biltemaan ostamaan lämminvesivaraaja, koska Handen varaaja oli alkanut vuotamaan kuin seula! Asuntovaunukin on jo viety takaisin talvisäilöön. Tänä vuonna teimme jopa yhden reissun sillä Lappiin. Keskiviikkona lähdin Hepen ja Jinnyn kanssa autoajelulle, ensin Sumiaisiin kyläkauppaan. Jinny halusi nähdä suomalaisen kyläkaupan ja olihan siellä nähtävää. Kassan lähellä olikin sitten Jinnylle ihmettelemistä, siinä oli vanhanaikainen vaaka, jollaisia ennen vanhaan oli joka kaupassa. Sen toimintaa piti sitten hänelle selittää! Sieltä ajoimme Konnevedelle hiukan ympäristöajelua ja kävimme parissa kaupassakin! Satamassa kävimme syömässä ja sitten takaisin mökille, siinä se päivä hurahtikin! Eilen sitten aloin pesemään mökin terassin plexejä ja olikin jo aika se tehdä! Viimeksi ne pestiin Sepon synttäreille ja siitä onkin jo 5 vuotta eli ehkä olikin aika ne pestä. Nyt näkyy hyvin niiden läpi maisema😂. Tänä aamuna olikin tosi kylmää, vain +6 astetta ja auringon noustessa tippui vesitippoja katoilta, yöhuurua! Vesku laittoi viestiä, että Lapissa oli aamulla kuudelta -1,2 pakkasta. Kyllä jo eilen totesin syksyn tulleen, luonto on hiljaa, ei yhen yhtä linnun laulua ja koivuissa jo runsaasti keltaisia lehtiä. Taaskaan ei ehtinyt yksikään tomaatti kypsyä, pitänee kerätä ne koriin lehden päälle, toinen lehti tomaattien päälle ja yläkertaan hämärään kypsymään. Kasvihuoneesta tuli sentään kaksi kurkkua syötyä, saas nähdä tuleeko yhtään lisää. Joskus vaan tuntuu, että tämä meidän mökki on täysin väärässä paikassa, kylän kylmin kolkka! Tänään keräsin 2 puoli herukkapuskallista mustia marjoja, huomiseksi jäi vielä toiset 2 ja puoli puskaa, sitten mehumaija laulamaan! Kuuntelin samalla äänikirjaa, jonka aloitin viime kesänä marjoja kerätessäni. Nyt se jäi tosi jännään kohtaan ja huomenna pääsen taas kuuntelemaan jatkoa! Näköjään kuuntelen vain herukoita kerätessäni, vaan pitäisikö alkaa kuuntelemaan useammin. Lentokoneessakin jäi kuuntelematta ja siellähän sitä aikaa olisi! 

Pikkuruinen sievä leikkimökki
Konnevedellä

Esiintymislava

Tuolla kävimme syömässä 

Konneveden satama

Sumiaisten venesatama


9.8.2023 keskiviikko

Takajärvi Ranualla, olimme siis menossa
väärään suuntaan eli Posiolle


Keskiviikkona lastattiin asuntovaunu valmiiksi ja torstaiaamuna Hande toi Onnin ja läksimme ajelemaan kohti Kivitaipaletta, se on Rovaniemellä. Menomatka menikin ihan hyvin ja aikaa siihen kului 8 tuntia. Illalla sitten vaunu paikalleen ja grillattiin makkaroita ja saunakin lämpisi. Perjantai sitten kuluikin sateen merkeissä vaan eipä haitannut, mutta sitten yöllä alkoi neljältä kaatosade, joka ropisi vaunun kattoon ihan kahdeksaan asti aamulla! Lauantaina iltasella taas vaunu kuntoon aamua varten ja sunnuntaina saimme aamukahvilla mansikkaista täytekakkua, onhan ensi viikolla Akun  (17v) ja Artun (15v) synttärit! Sadekin oli loppunut ja tiedossa hyvä ajosää. No, ensin tankkasimme auton Ranualla ja tietysti ajoimme sen jälkeen harhaan, käännyimme vasemmalle, kun olisi pitänyt ajaa suoraan. Olimme sitten menossa Posiolle, mutta onneksi tuli hyvä kohta, jossa saimme yhdistelmämme kääntymään ympäri. Tee u-

Emo syöttää tiellä poi- 
kastaan


käännös, jos mahdollista, olisi navigaattori sanonut jo ajoissa, mutta sitähän meillä ei ollut käytössämme. Sitten matka jatkui kohti Pudasjärveä ja näimme muutaman poronkin. Sitten se tapahtui, Sepon silmälasien toinen sanka irtosi! Kaikki osat kyllä löytyivät, mutta emme saaneet niitä korjattua, tarjouduin ajamaan, mutta en kelvannut! Onneksi siinä Pudasjärven laitamilla oli iso Tokmanni ja Seppo pyyhälsi ostamaan hätävaralasit. Optikko sanoi hänelle aikoinaan, että pidä aina mukana +2:sen lasit ja niin ne haettiin. Kiva lähteä ilman varalaseja matkaan, tosin sain pitkän listan kaikesta mitä muutakin unohtui matkasta. Ensi reissuun on sitten kattava lista mukaan otettavaa. Ensinnäkin unohtui tuiki tärkeä juttu, joka pitäisi aina olla mukana Lappiin mentäessä, hyttyskarkote ja paljon muutakin jäi!  Matka jatkui Tyrnävälle ja siellä pysähdyimme murkinalle. Matkalla tuli tosi paljon asuntovaunuja, matkailuautoja, henkilöautoja ja tietty rekkoja vastaan. Ihmettelimme alkuun liikenteen paljoutta, mutta sitten äkkäsimme, olihan Jyväskylän rallit loppuneet ja porukka valui koteihinsa. Sen jälkeen alkoi takaa vaunun suunnasta kuulua kummaa kolinaa kuopissa! Piti sopivaan paikkaa pysähtyä, mutta Seppo ei keksinyt syytä kolinaan, jatkoimme siis matkaa. Käännyimme sitten Konginkankaalle ja se olikin virhe! Tie oli mutkainen ja
Rolle tiirailee
ikkunasta;
hyvä kun 
vieraat lähtee 😂


kuoppainen, lopulta se muuttui hiekkatieksi, matkanteko hidastui! Lopulta pääsimme Konneveden tielle, joka vie mökkitielle. Konnevedentiekin on julmetun reikäinen, siis ei kuoppainen vaan ihan oikeita reikiä asfaltissa. Kyllä tiet täällä ovat tosi huonossa kunnossa! Lopulta pääsimme mökille ja Joy tuli juuri skootterilla sienimetsästä ja Handekin siihen tupsahti. Onni lähti sitten Joyn kyydissä kotio ja Hande toi Turon tullessaan! Vaunua sitten vähän tyhjäiltiin ja siellä oli Trumaticin (lämmityslaite) etupaneeli pudonnut lattialle, mutta se ei ollut sen kolinan syy. Kolina on vielä jonain aikana tutkittava. Eilen oli tosi tuulista täällä ja pieni sadekuuro, onneksi ei sitä myrskyä, jota povailtiin. Maanantaina aamulla mittari näytti kuuden maissa +21 ja päivällä +29.6, tiistaina aamulla +21 ja illalla+25, tänään aamulla +11 ja päivällä +22! Huimat erot yhden vuorokauden aikana, mutta sehän on ihan normaalia täällä Suomessa, sää on joko tai, eli kylmää tai hurjan kuumaa! 



Rolle

Monopoli menossa

Veskun ja Minnan ajopelit

Akun menopeli





Meidän ajopeli

Suomaisemaa Ranuan ja Pudasjärven välissä,
ei muuta maisemaa



Pikkelöityjä punasipuleita ja herkkukurkkuja

Ja taas yksi huivi






1.8.2023 tiistai

Näin se elokuu meillä alkaa! Elikäs katon vuotokohtaa korjaillaan ja selvisi, että huopapala oli valunut harjalistan alta vaikka se oli liimattu ja naulattu😳. Mihinkään ei voi nykyään luottaa😂😂. Olipa hyvä se kaatosade, jolloin vuoto huomattiin ja saadaan se korjattua ennen talvea! Onneksi meillä on hyvä remppamies käytettävissä, muuten ei tulisi mitään. Seppohan ei voi katolle kiivetä, tulisi hetimiten sieltä vauhdilla alas! Tänään on ohjelmassa myös asuntovaunun siivous, lastaus jne. Teen myös pikamaustekurkkuja Riston mainiolla ohjeella sekä pikkelöityjä punasipuleita tuliaisiksi Lapin reissulle. Onnikin lähtee mukaan matkaan, pääsee vielä ennen koulujen alkua touhuamaan Akun ja Artun kanssa. Täällähän koulut alkavat jo ensi viikolla, niin nopsaan se kesäloma meni menojaan! Meidänhän piti tuo vaunuressu maalata tänä kesänä, mutta jäipä taas tekemättä, ehkä ensi keväänä uusi yritys! 

 Siinä se meidän pieni vanha vaunuressukka, mutta se toimii ihan hyvin ja on juuri sopivan kokoinen meille. Seppo tykkää, kun sitä ei tarvitse katsastaa, se on sen verran pieni ja kevyt, että on niin sanotusti katsastusvapaa! Jospa saisi ensi keväänä sen maalattua ja minä aion maalata sisäpuolelta kaappien ovat, uusia verhot ja putkitrikoolla päällystäisin sohvan selkänojat ja istuimet. 



lauantai 1. heinäkuuta 2023

HEINÄKUU

31.7.2023 maanantai

Jynssäsin skootterini ja sitten se sadekausi alkoi 💦

Heleijaa, se on huomenna jo elokuu😳. Laitoinpa puolukkamehun muhimaan ja sitten illalla alkoikin satamaan ja satoi 2.5 päivää putkeen! Ja sitä vettä tuli, ankoille tuli iso iso järvi, kun joki tulvi, mutta ankathan tykkäsivät. Melkoinen loiske ”järvessä” kävi, kun kaikki 8 kylpivät sydämen kyllyydestä! Sanoinkin jollekin, että kohtahan ankat hukkuvat, vaan nehän osaavat uida, niiden asumukset kyllä olivat vaarassa ja ruokalaarin joutui Seppo onkimaan turvaan rautaharavalla! Sadesäähän on hyvä syy mennä aittaan leikkaamaan mekkoa. Olin ostanut aikoinaan pellavaisen harmaan helmalakanan ja siitä sainkin näppärästi leikattua mekon helmarimpsuineen, taskut pitää vielä mallata! No, mekko lojuu vielä ompelukoneen edessä tuolilla odottamassa ompelijaa, sillä kun on niin kovasti kiireitä! Sunnuntaina pullotin sen puolukkamehun. Se on sitten hyvää, pitää vaan käytettäessä blandata vedellä ja mahdollisesti lisätä sokeria. Se on tuoremehua, säilynee jonkun kuukauden ja voi myös lykätä pakkaseen, suosittelen kokeilemaan. Helppo valmistaa, vähän ehkä sotkuista hommaa se siivilöinti harson läpi, mutta maksaa vaivansa! Sitten läksin kaupunkikotiin ja en ehtinyt olla siellä kauankaan, kun alkoi kova kaatosade ja ukkonen, se siitä nurmen leikkauksesta! Kova sade kestikin sitten ihan nelisen tuntia! Tänään käytin äiteetä kaupassa ja hoidin hänen luonaan muutaman pikku jutun! Sieltä sitten lykkimään se pikku nurmikko ja olipa taas hellettä. Sieltä sitten taas vauhdilla takaisin mökille, huh tätä jatkuvaa hoppua! 

Ääh, kuvat eivät suostu latautumaan, lisään kunhan systeemit toimivat 😳

No niin, kopioin tekstin ja yritin liittää tyhjälle sivulle. No, iPadini ei tykännyt tehdä mitään, joten jouduin buuttaamaan sen uudelleen ja manailin jo tekstin menetystä, vaan se oli säilynyt jossain kopiointitilassa ja sain kuin sainkin sen liitettyä takaisin blogiin. Buuttaushan hävitti blogistani kirjoittamani tekstin, onneksi älysin kopsata sen ja otinpa myös varuiksi kuvakaappauksen. Taannoinhan minulta katosi parin viikon tekstit, enkä ole vielä saanut niitä lisättyä. Se opetti varautumaan kaikkeen! Niiden viikkojen tekstit ovat kyllä tallessa kirjoitettuna vihkoon. Kyllä ne joskus saan kirjoitettua talteen! Näin sopii toivoa😀. 

Pikkuisen vettä, ruokakaukalo vaarassa 😳


Vesi lähenee, ruokakaukalo pelastettu

Seppo pesee lumilinkoa ennen maalausta,
kyllä se talvikin sieltä jo lähenee 😂


26.7.2023 keskiviikko



Kävipä meillä sitten vieraita, tai mitä vieraita, entiset naapurit Tapaninkylästä. Olipa kiva päivä heidän kanssaan, tuli kaikki kuulumiset hoidettua jne. Hekin muuttivat  Himmelitieltä Lahteen ja yllätys yllätys, Haapakujalle, kuten mekin vajaa kolme vuotta sitten Pieksämäkeen Haapakujalle! Hauska sattuma, he asuivat Tapaninkylässä meitä vastapäätä Himmelitiellä ja me Yrttimaantien ja Himmelitien kulmassa😂. Eilen sitten alkoi urakka, siivosimme ankkalan kaikki kopit ja haudonnassa olleet munatkin lähtivät roskiin. Todennäköisesti ovat ankat sen verran nuoria etteivät munat olleet hedelmöittyneet eli ei tullut tänä kesänä poikasia! Tänään vein niille ruokaa ja kopissa oli taas lämpimiä munia, ankka alkoi taas hautomaan, mutta otin munat pois. Ankan pitää välillä päästä kuntoutumaan, hautominen ei ole helppo juttu! Ja sitä paitsi milloin vain voi tulla määräys lintujen sisälläpitoon tuon lintuinfluenssan vuoksi, turha antaa enää hautoa! Silloin pitää kaikki kanat ja ankat taas hilata Handen navettaan, tosin siinä vaiheessa Hande karsii lintuja! Vähän on taas ollut sateista, pari päivää satoi putkeen välillä tihkuen, välillä kaatosadetta! Tomaatiti ja kurkut varmaankin tuottavat hedelmää taas, kun olemme lähdössä talvikotiin, sen verran hidasta on niiden kasvu. Yksi kurkku löytyi kasvihuoneesta, kun siivosin kasvien lehtiä vähemmäksi. Tomaatteja on muutama pikkuruinen vihreä ja nuppuja! 

Se ainokainen kurkku


18.7.2023 tiistai

Lauantaina Seppo sai tarpeekseen käsistään ja paukautti Torille myyntiin golfbäginsä mailoineen (tai siis minä, sen myyntijutun sinne laitoin) ja pari tuntia, kun bägi meni kaupaksi! Seppo siis lopetti golfaamisen, koska maila ei pysy käsissä kipujen vuoksi, minä en vielä luovu golfista ja onhan Sepolla bägi mailoineen vielä talvikodissa! Sunnuntain tein kaikenlaista hommaa, koska tarkoitus lähteä maanantaina kaupunkikotiin nurmikon leikkuuseen ja sänkyni on täynnä mökiltä tuotua tavaraa, talvikotiin menossa olevaa jne. Noh, sitten illansuussa tupsahti Joy pihaan ja lätkäisi pöydälle 2 laatikollista mansikkaa eli 10 kg! Hän oli ollut jonkun kaverinsa luona Kangasniemellä ja poiminut 4 laatikollista mansikkaa. Noista kahdesta laatikollisestahan kehkeytyi sitten pikku kaaos! Olinhan lähdössä kaupunkikotiin, eikä mansikoita voinut jättää pöydälle😵‍💫. Aloin sitten niitä laittamaan purkkeihin vietäväksi äiteelle ja talvikotiin pakastettavaksi, osa purkkeihin syötäväksi. Toisen laatikollisen sitten perkasin ja keitin hilloksi. Niistä tuli 2 isoa kattilallista ja tietty se toinen pääsi kiehumaan yli😡. Voi halvatun halvattu mikä sotku😤. Lopulta saimme kaikki hillot keitettyä ja ulos jäähtymään. Purkitin ne sitten maanantaina aamusella ennen kaupunkiin lähtöäni. Läksin sitten ajelemaan kaupunkikotiin. Siellä työnsin heti leikkurilla nurmikon ja leikkelin saksilla hankalat paikat, myös aidan toiselta puolelta, koska siellä oli isoja takiaisia ja korkeita pujoja. Sitten aattelin ajaa etupihan myöhemmin. Muutaman tunnin päästä soi ovikello ja siellä oli naapurin mies kysyen, että sopiiko hänen ajella meidänkin etupihan eli kadun puoleinen nurmikko, kun hän ajaa muidenkin nurmikot. Sanoin sen ilman muuta sopivan. Hän sanoi toisen naapurin kanssa asiasta sovitun, koska he ovat harvoin paikalla, en tiedä miksi, en kysellyt. Talossamme on 4 asuntoa ja etupiha on kyllä kauniimpi, kun jokaisen pläntti on samaan aikaan ajettuna. Tänään kävin äiteen luona imuroimassa, koska hänen siivoojansa on lomalla. Palatessani kotiin, oli siellä talon huoltomiehet  (vai saako enää edes käyttää tuota sanaa, mikä sana sitten on oikein, huoltohenkilökö?) nurmikon leikkaajat töissä ja hitsi vieköön, yksi niistä käytti siimaleikkuria leikatakseen aitojen aluset ja edustat, juuri kun olin ne itse saksilla jyrsinyt, kunpa olisin eilen tuon tiennyt😎.  Juu, nilkkani turposi eilen taas kummasti, en loukannut sitä mitenkään. Samahan tapahtui kerran viime talvena talvikodissa. Ensin soitin terkkariin, mutta siellä automaatti sanoi takaisisoiton tulevan viimeistään seuraavana päivänä, joten keskeytin soittelun. Meille kun on mökille huomenna tulossa entiset naapurit Helsingin ajoilta. Sitten muistin Essoten digilääkärit, ei kun nettiin ja sinne aika pian sainkin yhteyden hoitajaan. Hän kovin kyseli ja lopulta yhdisti lääkarille chatin. Taas kyseltiin ja lääkäri pyysi hoitajaa tilaamaan minulle vielä täksi iltapäiväksi kiireajan. Siis terveyskeskukseen ensiavun puolelle ja puolisen tuntia ooteltuani pääsin vastaanotolle. Taas tutkittiin ja konsultoitiin lääkäriä. Hän sanoi ettei ole tukosta, mutta aina jos toinen nilkka tai jalka äkkiseltään turpoaa, on mentävä lääkäriin tukoksen varalta. Hän sanoi, että helle tai itikan pistoskin voi tämmöisen aiheuttaa, mutta muistettava aina käydä lääkärissä. Sitten ajelin kotio, tavarat autoon, pakasteet kylmäkassiin ja menoksi mökille. Matkalla ajeli monta upeaa jenkkiautoa vastaan, alkaahan viikonloppuna taas jokavuotinen tapahtuma, Big Wheels. Tänä vuonna se kyllä jää taas meiltä väliin. Joskus kyllä harmittaa olla kesä mökillä, siellä ei ole mitään tapahtumia! Helsingissä niitä oli vaikka kuinka paljon, jos vaan viitsi lähteä ja Pieksämäessäkin on viljalti tapahtumia! Mökkikylässä ei liiemmälti tapahdu mitään, kiinnostavaa siis! Viikon päästä olisi kyllä Kihveli Soikoon! No juttu taas rönsyili, olin siis matkalla mökille kaupunkikodista😂. Kävin vielä kaupassa matkalla ja sittenpä alkoikin sataa ja välillä kovaakin, mutta kuivana selvisin koko reissusta! Mökillä olin vasta puoli kasin maissa illalla, olihan lääkäriaikakin vasta 16.50 ja vastaanotolle pääsin puoli tuntia myöhässä ja kotoa lähdin kuuden maissa ajelemaan mökille pysähtyen kaupassa. Että semmoista menoa taas! 



 

14.7.2023 perjantai

Päätettiinpä äkkiseltään aamulla lähteä käymään Jyväskylässä ostamaan maalia mun auton paikkaukseen ja Sepon pakuun, koska niitä maaleja ei tältä Hankasalmen kylältä saa eikä Pieksämäestäkään. Sepon auto menee pikku remppaan ja mun auton konepelti pitää maalata. Berlingonihan on punainen ja punainen väri on aika surkea autossa, jos joutuu seisottamaan sitä paljonkin auringossa. Sepon auto viedään remppaan, pikku maalausta ja pohjan massaukseen sunnuntaina, jos sen saisi kuivalla säällä vietyä pajalle. Paluumatkalla kävimme syömässä Grill Roomissa. Autoja oli paljon parkissa, mutta grillin seinällä on nykyisin liikennevalot, jotka kertovat jonon pituuden ja nyt siellä paloi vihreä valo eli saimme Pahikset aika nopsaan! Mökillä sitten kävin hoitamassa kanat ja sitten vein ankoillekin ruokaa. Tapani mukaan kurkkasin taas kuten joka päivä hautovan ankan koppiin puun vierestä. Se ankkapa sähisi minulle kovasti ja sehän tarkoittaa pikapuoliin ankkojen kuoriutumista🐣🐥! 

Minun autoni väri piti tsekata tuollaisella
vekottimella, koska värinumeroa ei 
muutoin löytynyt 😳

Grill Room ja ne liikennevalot 🚦













13.7.2023 torstai

Maalaismaisemaa, ankoille ja kanoille 
heinäkuorma pesäkoppeihin

Nyt on sitten Sepolla uusi ajokortti, ei se kyl vielä ole tullut, mutta on kuulemma heti voimassa seuraavat 5 vuotta. Hän kävi siis Pieksämäen Pihlajalinnassa lääkärissä ajokortin uusintaa varten. Terveyskeskukseen ei päässyt, koska ko lausunnon saa antaa vain määrätyt lääkärit, eikä terveyskeskuksessa ole sellaista lääkäriä, ainakaan vielä täällä Pieksämäessä. Sitten piti varata aika Ajovarmaan, viedä paperi sinne ja homma ok. Seppo kysyi samalla minun ajokortin uusinnasta ja sanoivat minun voivan hakea netin kautta uusintaa elokuusta alkaen, eikä tarvita lääkärintodistusta, jos haen uusintaa ennen kuin täytän 70v. No, minun onkin haettava sitä korttia alkusyksystä, koska talvella olemme taas talvikodissa! Olen nyt tehnyt pikkelöityjä punasipuleita, hilloa raparperistä, kaivoin pakkasesta viime kesäiset mansikat ja keitin hilloksi. Tein myös avomaan kurkuista pikamaustekurkkuja. Niitä saa aina Thaimaassa ostaa Pattaya Suomi-seuralta ja minullapa on resepti niihin eli teen niitä itse ja aion tehdä myös talvikodissa ensi kaudella! Istutin tomaatit isompiin ruukkuihin, koska nythän täällä meidän kylmässä kolkassa alkoivat kasvit kasvamaan🥶. Kaikki kukat kukkivat pari viikkoa myöhässä verrattuna viime kevääseen/kesään. Ankkala on nyt verkotettu päältä kokonaan, koska siellä vierailivat harakat ja varikset

Afrikan kankaasta mekko


liian tiuhaan ja kohta pitäisi kuoriutua niitä poikasia. Harakat ja variksethan haukkaavat poikasia suupaloiksi, olen omin silmin nähnyt. Kun olin vielä työelämässä ja odotin bussia pysäkillä, kuului kaamea linnun huuto, kauempana varis nappasi linnunpoikasen suuhunsa!  Mitään en voinut tehdä, olivat sen verran kaukana! Kirjoitin keväällä, kun talvikodissa alkoi näköni ”räpiköimään” ja päätin tilata heti täällä kotomaassa silmälääkärin. En heti tilannut ja nyt pari päivää sitten alkoi taas näkö oikuttelemaan. En nähnyt kunnolla lukea, kun osa kirjaimista katosi😳. No, siltä istumalta tilasin sen silmälääkärin vaikka olikin niitä näköongelmia! Näkö palautui taas noin vartin päästä normaaliksi, kuten silloin talvikodissakin. Nyt on kumminkin se aika tilattu, silmäni muistuttivat siitä! Aittaankin olen vihdoin päässyt ompeluhommiin. Ompelin yhden mekon aidosta afrikkalaisesta kankaasta, jonka olen kymmeniä vuosia sitten saanut tädiltäni Kaisalta. Silloin olivat serkkuni Paula, miehensä Raimo ja silloin pikkuinen Toni Tansaniassa työkomennuksella. Tätini Kaisa ja setäni Åke kävivät siellä kyläilymatkalla ja Kaisa oli ostellut kankaita. Kaisa aikoinaan antoi minulle muutaman palakankaan ja vuosien vuosien päästä hän ihmetteli minne ne kankaat olivat kadonneet. Hän ei muistanut, koska oli sairastunut alzheimeriin, enkä voinut hänelle kertoa kankaista, en halunnut sekoittaa häntä enempää! Silloin sain seurata tuon kurjan taudin kulkua, enkä sitä tautia toivoisi kenellekään! Olen myös neulonut niitä pitsisomisteisia Nurmilintuja ja edelleen ongelmaa tuottaa se pitsin neulominen! Mutta kuten totesin, pitsi mikä pitsi, reikiähän siinä vain on! Eikä niitä kukaan ala tarkkailemaan, kun huivihan on kietaistu kaulaan! 

Nostalgiaa! Törmäsin Facessa tähän kuvaan! Talo sijaitsee Kumpulassa Limingantiellä ja 50-luvulla asuimme tuollaisessa talossa mamman ja papan luona talvet. Kesät asuimme Yrttimaantiellä pikku mökissä, kun isäni rakensi isompaa taloamme. Muistan lapsuudesta tuon talon olleen tosi iso, lapsen silmin! Siellä oli seinässä puhelin ja muistan pelänneeni sitä toosaa yli kaiken😂. Isäni veli Åke perheineen asui lähellä mäen päällä Kymintiellä ja siellä vierailimme usein! Siellä asuivat Åke, Kaisa ja serkkuni Paula sekä Göran, kaikki jo edesmenneitä 🙁. Paulan kanssa leikimme kauppaa, kävyt ja erilaiset kasvien lehdet myyntipöydällä, talvella luistelimme Annalan kentällä, kesäisin juoksentelimme siinä metsässä, kävimme Kumpulan uimalassa jne. Muistoja tulvahti tuon kuvan myötä😍.


Ja tässä seuraava Nurmilintu! Minun on tosi vaikeaa ommella tai neuloa mustaa kangasta tai lankaa ja tässähän sitä taas riitti! Ja kun minusta on kyse, tulee näitä huiveja taas solkenaan, kolmas jo menossa 🤣. Tuo pitsineule ei tosiaankaan onnistu telkkua katsoessa saati kuunnellessa! Eilen tuo valmistui ja tulos näkyy; seurasin samalla näitä Naton kokouksia ja Suomeen tulevia korkea-arvoisia vieraita, presidenttejä ja muita! Flightradarista on hauska seurata lentokoneita, tosin tuo Bidenin kone ei siellä näkynyt, toinen perässä tullut kyllä näkyi. Selvästi myös näkyi, että ilmatila oli ”tyhjätty” tärkeiden koneiden vuoksi! 



Muistin, yhtenä iltana, että äiti teki aina itse viiliä kesäisin! Joten tuumasta toimeen, niin tein minäkin! Ruokalusikallinen kermaviiliä kippoon ja punaista maitoa hiljakseen vispilöiden päälle ja yöksi kipot pinoon huoneen lämpöön ja aamulla jääkaappiin, hyvää🌞

Vispilöin sen vuoksi, että se lusikallinen viiliä sotkeentuu helpommin siihen maitoon! 

Litrasta maitoa ja yhdestä viilikiposta tulee 6 uutta viiliannosta, riippuen tietty kipon koosta, voi tulla jopa 8 kipollista, jos pieniä kippoja, mutta minä teen noihin Tupperwaren kippoihin ja niitä tulee aina 6 kpl ja ovat suurinpiirtein sisällöltään kaupan viilipurkkien kokoisia




4.6.2023 tiistai

Yritin eilenä soittaa pankkiimme ja varata aika konttorille, ei vaan millään onnistunut. Aloin sitten tutkimaan netissä verkkopankkia ja lopulta chatillä sainkin asian hoidettua, oikeastaan montakin asiaa ja yksi juttu tuli hoidettua suoraan netissä, kunhan ensin surffailin pankin sivuilla turhautumiseen saakka! Mietin vaan, että miten asiat hoitaa sellainen henkilö, jolla ei ole mitään nettilöitä, älypuhelinta, nettitunnuksia pankkipalveluihin ja lähinpään pankkikonttoriin on matkaa noin 100 km? Nykyisin oletetaan kaikilla olevan joku älyvekotin ja onhan melkein kaikilla vaan kaikki eivät osaa käyttää niitä kuin puheluihin! Äläkä sano, että mene pankkiin jonottamaan! On nimittäin niin, että joku rollaattorilla kulkeva ei voi mennä millään linja-autolla sinne pankkiin (se 100 km) ja taksilla matka maksaa hunajaa! Onhan niitä,taksikortteja vanhuksille ja vammaisille, mutta niillä voi kulkea vain kotikuntasi rajanaapurikuntiin. Entäs, jos se pankki sijaitseekin muualla kuin rajakunnassa, silloin matka tosiaan maksaa maltaita, pankkikonttoreitahan lopetetaan alvariinsa. Täällä mökkikunnassammekin on lopetettu aikoinaan ainakin Kop, Nordea ja nyt loppui OP:kin. Missä ihmiset hoitavat pankkiasiansa, kysyn vaan? 

Ankat eivät ole moksiskaan näistä kaatosateista, päinvastoin
 joki muuttuu järveksi ja niillä on on lystiä, 2 ankkaa hautoo
kimpassa munia, ehkä parin viikon päästä kuoriutuvat


 1.7.2023 lauantai


Turo tykästyi ”sairaspetiinsä” 😀 Pehmeellä on kiva pötköttaa!

lauantai 3. kesäkuuta 2023

KESÄKUU


30.6.2023 perjantai

Nurmilintu

Juhannus meni ja kesäkuukin on jo lopuillaan! Edesmennyt isäni sanoisi nyt, että kesä meni jo 😂😂. Hellettäkin on piisannut ja nyt valot vilkkuvat iltapäivisin, ukkosta nääs ympärillä. Eilen onneksi tuli vihdoin kunnolla vettä, olinpa kirjoittaa lunta 😀. Käytiinpä taas tuossa Jykylässä ja käväisin taas siellä Cittarissa etsimässä kalenteria itselleni. Haluan aina lukuvuosikalenterin, jotta ei tarvitse talvikotiin raahata kahta kalenteria, vuosihan siellä ollessa vaihtuu. Tällä kertaa löysinkin sopivan kalenterin sieltä ja Turolle pussillisen ruokaa. En muuten ole koskaan käynyt noin järjettömän suuressa Cittarissa, olin ihan eksyksissä siellä vai olenko jo niin pikku kaupunkilaistunut etten muista eteläisen Suomen kauppoja 😳. Muuta en sitten alkanut katselemaan, koska Seppo ja Turo odottelivat autossa, jossa tosi kuuma! Kävimme myös Hankkijalla hakemassa jonkun osan traktoriin ja säkin kanan poikasten ruokaa, onhan tuonne ankkalaan taas tulossa poikasia. Kotimatkalla oli tarkoitus käydä syömässä hampurilaiset Grilli Roomissa, mutta siellä oli parkkis aivan täynnä eli ajoimme sitten kirkolle ostamaan parit pizzat mökille. Grilli Roomhan tuli toiseksi Suomen parhaimmassa grillin äänestyksessä ja siten se on Keski-Suomen paras grilli ja se on ihan totta. Siellä on taivaalliset hampurilaiset, on jo monet maisteltu ja kerran laittoivat Turollekin oman paketin ja päälle nimi Tessulle! Tänään olikin pitkästä aikaa ihan mukava sää, ei liian kuumaa. Hande joutui alkuviikosta hakemaan yhden noista kanoista takaisin omaan kanalaansa. Se ressukka istui vain orrella ja kopin katolla, muut eivät päästäneet sitä edes syömään! Otin sen itse kiinni ja hyvin se onnistuikin. Sehän tuntee jo minut, kun aina kävin sille juttelemassa. Nyt se tallustelee Handen kanalassa rauhassa. Jostain syystä sitä eivät nuo nuoret kanat hyväksyneet! Nyt on meidänkin kanalassa rauhallista! Noh, tuo nuori kukko tykkää kiekua kovalla äänellä jo aamulla neljän jälkeen, joten on nukuttava ikkuna kiinni! Kun yksi asia saadaan hoidettua, ilmestyy uusi. Seppo oli eilen Turon kanssa laittamassa saunaan puita, ulkosaunaan siis. Kävikin silleen, että Turo jäi seisomaan keskelle pihaa ja Sepon piti kantaa se sisälle, tassu taas kipeä. Piti laittaa peti lattialle ja siinä se sitten makaili surkean näköisenä. Tänään päivällä Hande ja Joy kävivät katsomassa Turoa ja myöhemmin Turo halusi ulos. Se juoksi, siis juoksi linkutellen autotallille päin, vaan eihän Hande enää ollut siellä! Nelisen tuntia tuon jälkeen Turo alkoi leikkimään leluilla kuin jalka ei olisi koskaan kipeä ollutkaan. Handen näkeminen taisi olla siihen hyvä tehokas lääke! Mikä lie jalassa ollut, tämä oli jo kolmas kerta, kun tuo tassu on ollut kipeä! Nyt loppui noitten kesähattujen teko ja aloin kutomaan huivia nimeltään Nurmilintu. Olenhan lintubongari, mutta en sen vuoksi valinnut tuon nimistä käsityötä. Pääsin neuleessa hyvään vauhtiin ja sitten alkoi pitsikerros. Minä onneton neuloin ja samalla katsoin tai kuuntelin telkusta Porin puhelutapahtumaa, jossa puolueiden edustajat huusivat kilpaa toistensa suuhun😳. Jouduin sitten purkamaan pitsiä, neuloin uudelleen ja taas purin. Jos yksikin silmukka meni väärin, oli koko kerros pielessä ja yleensä se väärin mennyt oli kerroksen alussa eli purettava koko kerros! Lopulta ensimmäisestä pitsiosiosta ei tullut oikein hyvää, mutta reikä mikä reikä, sehän on pitsineulosta! Tuosta viisastuneena neuloin seuraavat pitsiosiot päivällä ilman häirintää ja sileät neuleet iltaisin telkkua katsellen ja viimeinen pitsiosio, siitä tuli hyvä! Ja jos en olisi minä, niin lisää huiveja on tulossa ja nyt olen siinä pitsihommassa viisaampi👍.

 

Hankkijan pihasta bongattu, olispa kiva ja
John Deere, kuten traktorimmekin

Potilas












Katsoin äsken säätietoja, ihanaa, huomenna pitäisi olla lämpötila alle 20 eli voisin ottaa imurin esiin, helteellä ei voi edes kuvitella imurointia 😎



21.6.2023 keskiviikko


neljäs tipahti virkkuukoukulta

Se on ny kesä ja samalla helteellä hyökkäsi hyttysarmeijakin tänne, niitä on sitten paljon! Hande ja Veikko toivat yhtenä päivänä tuonne Turon vanhaan tarhaan, nykyiseen kanalaan 6 kanaa. Alkuun ne olivat vähän ihmeissään ja ottivat jopa pari tappelua kunnes rauhoittuivat. Kävin heittelemässä niille maahan mysliä ja hiutaleita nokittavaksi ja 2 nuorinta kanaa pelkäsivät heittelyä, mutta nyt nekin jo


juoksevat portille, kun sinne menen, äkkiä oppivat!
Lopetin myös kirppiksen pidon, eli kävin tyhjentämässä pöydän, siitäkin alkoi tulla stressiä, koko ajan pitäisi ajella sinne järjestämään ja viedä uutta tavaraa. Kirppiksellehän on meiltä matkaa vähän yli 20 km ja saman verran tietty takaisin. Vihdoin sain alkaa pihalla ja kasvihuoneessa taimien ja kasvien hoitoon, tosin moni taimi ehti nuupahtaa ja kadota kylmyyteen, no uusiksi vaan! En ole tänä vuonna ostanut ainuttakaan kukkivaa kukkaa, kaikki olen siemenistä itse kasvattanut, jos ne nyt alkaisivat edes kasvamaan! Kirkolla ja kaikkialla muualla kukkivat unikot loistavan punaisina, meillä ei näy vielä edes nuppuja, mutta onhan tämä meidän paikka Hankasalmen kylmin kolkka! Yhden tomaatintaimen ostin samalla, kun ostin niitä Handelle Jykylästä (Jyväskylästä), onneksi en ole tuhlannut rahojani pakkaselle! Juu, siellä Jykylässä kävimme minun autollani, jossa ei tunnetusti toimi ilmastointi, tokko ikinä toiminutkaan ja kylläpä oli hikinen reissu. Kävin myös Siam torilla ostamassa riisiä ja mukaan tarttui muutama mausteseospussukkakin. Eilen olikin kirkolla vuotuinen Toritapahtuma. Sinne oli päästävä, koska tiesin sinne tulevan Tamneuleen kojun! Siellä myydään maailman parhaat vaatteet ja tarkoitukseni olikin ostaa yksi tunika. Minulla on jo yksi sellainen keltainen ollut monta vuotta ja nyt viime keväänä jätinkin sen talvikotiin, koska päätin ostaa uuden tänne kotomaahan. Kojussa olikin paljon aivan ihania luomuksia ja etsimiäni tunikoita olikin enää 7 kappaletta, beigen  ja sinisen värisiä. Ostin tietty sellaisen beigen, koska sininen ei ole ollenkaan värini. Tamneule tulee taas torille kun on Heinähattutori ja silloin voisin ostaa jonkun muun ihanuuden sieltä! Tänään pitikin lähteä uudelleen kirkolle, kun eilisessä torihuumassa unohdin ostaa puolet ostoksista! Edelleen on tosi kuumaa ja kirkolle on lähdettävä tosi aikaisin ennen paahtavaa kuumuutta! Päivällä sainkin järjestettyä puutarhatarvikkeet laatikoihin ja kannoin ne
kanaset


yläkerran terassille säilöön. Ne ovat ennen olleet aitassa talvet ja tänä keväänä ei ollut mitään mahista päästä lumen vuoksi aittaan ja siitä viisastuneena keksin tähän ratkaisun. Ensi keväänä tavarat löytyvät helposti ilman lumessa kahlaamista! Ja sitten päivän kohokohta; Seppo kyseli olenko katsonut Thaimaan lentoja ja hetihän piti niitä katsella! Selailin eri lentoja eri yhtiöiltä ja totesin edelleen kannattavani Finnairia. Viimeksi katsoessani lennot olisivat maksaneet yli 2800 euroa ja nyt sain ne 2200 euroa, tosin unohdin käyttää pisteet hyväkseni, mutta eiväthän ne mihinkään katoa. Juu, mutta kyllä siinä ostamisessa olikin ongelmia. En millään saanut lentoja maksetuksi Sepon kortilla. Tein sitten varausta uudelleen ja siellähän näkyi varaamani istuinpaikat varattuina, en siis saanut niitä uudelleen varattua. Ensin yritin jutella Finnairin sivuilla robotin kanssa ja sehän on tunnetusti tyhmä. Pyysin jutusteluun ihmiskolleegaa ja sitten muistin niiden olevan jossain huitsin nevadassa ja käyttävän kääntäjää eli eivät puhu suomea, lopetin chattailun siihen. Sitten soitin Finnairin asiakaspalveluun valmistautuen odotteluun, koska kaikki aina sanovat sinne olevan hirveän jonotuksen. Kuuntelin ensin nauhalta tulevat tiedotuksen ja hupsista, ihan ällistyin, kun sieltä vastasikin heti asiakaspalvelija, sanoinkin sen hänelle! Olikin tosi mukava tyyppi luurin toisessa päässä ja hän poisti kaikki varausjuttuni ja kehotti tekemään uuden varauksen ja jos mahdollista, niin pöytäkoneella ja niinhän minä sitten teinkin. Tosin tein nyt varauksen Sepon nimellä ja ehkä maksu sen vuoksi menikin näppärästi läpi! Että sellaisia huh huh päiviä tällä kertaa! 


Annoin pois yhden kesähattuni kesävieraallemme ja ajattelin virkata tilalle itselleni uuden, mutta virkkaus taisi taas lähteä vähän lapasesta, ruskea vielä koukulla....

toinen 

ja kolmas



13.6.2023 tiistai

Eilen oli rankka päivä, koska oli upea sää, pesin mattoja. Aika hirveä homma nostella ja käännellä märkiä painavia mattoja! Pääasia, että sain ne pestyä ja tänäänkin ne vielä saivat jäädä telineille kuivumaan! Tänaan heti aamusta hoidin ankat ja lastasimme parit tarpeelliset tavarat autooni ja läksimme kohti Pieksämäkeä, kun olimme ensin vieneet Turon Handelle. Sepolla huomenna heti aamusta joku verikoe. Matkalla pysähdyimme kirkolla apteekissa ja Seppo haki jonkun lääkkeensä ja oli tullessa todella harmistunut. Kuukauden annos lääkettä maksoi vajaa 140 euroa, eikä siitä saanut edes Kelan korvausta. Oli viimeinen haku tuota lääkettä, hän puhisi. Läksimme sitten jatkamaan matkaa ja apteekin pihasta kadulle päästyämme alkoi auto kummasti kolista, vasen eturengas tyhjänä! Onneksi siinä 10 metrin päässä oli entisen kirppiksen parkkis ja ajoimme siihen. Alkoi tunkin metsästys, autossani kun on monen monta lokeroa ja lopulta se oikea lokero löytyi, jotta saa ruuvattua lukon ja vararenkaan auton alta pois. Onneksi Seppo oli mukana, minä en edes olisi tiennyt missä se vararinkula on! Pikku hiljaa Seppo sai sen

siinä se ensimmäinen
 

rikkoontuneen renkaan pois käsivoimat kun ovat iän myötä kadonneet. Sitten siihen tuli yksi auto ja ihmettelin kun auto jäi poikittain parkkikselle. No, sieltä pelmahti ulos nuorehko mies ja tarjosi apuaan, sitten rengas tulikin nopsaan vaihdettua. Emme tunteneet kyseistä nuorta miestä, mutta suuret kiitokset hänelle. Sitten ajoimme hiljakseen takaisin mökille auton vaihtoon. Pieksämäkeen emme minun autollani lähteneet, koska renkaan pultit eivät olleet ihan oikeat vararenkaaseen. Mökillä tavarat toiseen autoon ja matka jatkui taas kohti kaupunkikotia!  Matkalla kävimme syömässä tosi hyvää ruokaa ABC:llä ja sitten Seppo jäi kotio, ensin kyllä hörppäsimme kaffeet ja läksin käyttämään äitiä City-marketissa euron päivillä. Löysin kyllä itsekin sieltä kaikenlaista ostettavaa! Täällä  kaupunkikodissa pitäisi kyllä olla 2 polkupyörää, tänään olisi ollut kiva lähteä fillaroimaan, Seppokin olisi nähnyt kauniita rantamaisemia. Onneksi telkkarista tulee yleisurheilua ajankuluksi. Täytyy alkaa etsiä itselleni uutta fillaria, Sepolle joutaa tuo vanha pyöräni, joka ei kyllä ole kovin paljon ajeltu ja minä kuitenkin ajelen täällä fillarilla useammin. Eilen mainitsin, että aloin virkkaamaan hellehattua, kun annoin yhden niistä pois ja nyt on yksi viittä vaille valmis, koska täällä kaupungissa lanka loppui ja pitää tehdä viimeistely sitten mökillä. Aloitin kyllä jo toisen tekoa ja löysin kolmanteenkin täältä kivat langat eli hattuja tulee taas solkenaan 😎

Että tämmöinen päivä tänään 😂😂



12.6.2023 maanantai

kivoja paatteja Jyväskylässä

Lämpö vaan jatkuu, mutta mitäpä tekevät kasvit! Suurin osa on jo paleltunut, kyllä Suomen kesä on surkean lyhyt! Lisäystä vielä tuohon eiliseen pestaukseen; vieraamme sanoi alun perin palaavansa Thaimaahan Juhannuksena. Hän on pari vuosikymmentä asunut Thaimaassa ja sitten hän paukautti uutisensa, että ei aio enää palata etelään vaan aikoo asettua jonnekin tänne Suomen maankamaralle! Aika huima juttu, johon kyllä liittyi meidän osalta kaikenlaista, mutta kaikkea en tänne aio kirjoitella, olipa kumminkin yllätystä kerrakseen! Virkkauksesta oli eilen puhetta ja heti iltasella aloitin virkkaamaan uutta hattua, koska vieraamme sai yhden hattuni. Osaan kyllä tehdä niitä ilman ohjetta, mutta lieriin täytyisi ohjetta hiukka vilkaista, jos vaan sen ohjeen löytäisin, minne lie taas tallentunut! No, jos ei löydy, niin sitten virkkaa, pura ja taas virkkaa, niinhän se vaan menee! Minulla on ollut niska tosi kipeä ja luulin sen johtuvan juuri noista käsitöistä, mutta olen ollut tekemättä niitä käsitöitä kuukauden verran ja kun viime yön nukuin eri tyynyllä, eipä tänä aamuna ollut enää niska kipeä. Tyynyllä on siis iso merkitys! Tuo hyväksi koettu tyyny kun oli kateissa ja eilen sen taas löysin. Viime syksynä ja tänä keväänä nukuin täällä yläkerrassa, koska sänkyni oli täytetty matkalaukuilla ja tyyny unohtui tänne ylös! Nyt suljen tämän tietokoneen ja otan piuhat irti sähköistä. Täällä maalla on otettava huomioon mahdolliset ukkoset ja pidettävä esim. tämä tietokone käynnissä vain silloin, kun sitä käytän. Huomenna lähdemme kaupunkikotiin ja piuhat kandee ottaa siksikin irti! 

11.6.2023 sunnuntai


ankat ovat jo tarhassa, kanoja ei ole vielä voinut
tuoda, koska on ollut niitä yöpakkasia

Taas on aika vierähtänyt! Viime kuun lopulla saapui meille vieras Thaimaasta ja majoittui tuonne Kutomoon. 

-nyt pitää välillä tehdä Onnille ruokaa, kun muut ovat kalassa

Noo ni, nyt jatketaan, Onni sai ranskalaisia ja makkaroita! Kesäkuun alku olikin tosi kylmää, kasvitkaan eivät kasvaneet paitsi kasvihuoneessa, jonne piti aina öisin laittaa kynttilöitä. Vieraamme oli ostanut tietokoneen, Chromen jota emme sitten osanneet käyttää. Hande ja Veikko sitten häntä opastivat ja lopulta se koneen käyttö alkoi sujumaan. Vieraamme ajoi yksinään kolarin muutama vuosi sitten Jompparilla ja siitä selvästi on jäänyt jotain vaurioita hänelle tuonne pääkoppaan. En mainitse tässä nimiä, mutta jotkut lukijat saattavat tietää tapauksen. Kyllästyin myös kirppiksen pitoon, tavara ei kulje ja maksaahan tuo sinne ajelukin, 20 km suuntaansa! Torstaina sitten vieraamme lähti jatkamaan matkaa, oli meillä vajaan 2 viikkoa. Menimme ensin porukalla vieraamme ja Onni mukana Jyväskylän kansainvälisille suurmarkkinoille, vaan olipa jäätävä sää, ihan kävi sääliksi torimyyjiä, olivat sen verran viluisen näköisiä. Sieltä läksimme Jyväskylän rautatieasemalle ja vieraamme hyppäsi junaan!

Hande sai äsken pikku kuhan !!

Hän hinkusi koko mökillä olon aikana virkkaamaani vihreää hellehattua ja annoinkin sen sitten hänelle läksiäislahjaksi. Sieltä sitten matkamme jatkui Hankkijalle, Tokmannille, Kärkkäiselle ja Grilli Roomin kautta mökille. Olipa taas taivaallisen hyvät hampurilaiset Grilli Roomissa, niiden nimi oli Pahis! Eilen olimme Hepen ja Jinnyn luona Toinilassa syömässä grilliruokaa, Hande ja Joykin olivat siellä ja kyl oli hyvää, varsinkin kun sääkin on muuttunut vihdoin kesäiseksi! Olen tässä hiusteni kanssa ihan pulassa. Olen katsonut Pinterestistä, kun laittavat hiuksiaan kauniisti kiinni. No, meikäläisen hiukset ei kyllä pysy silleen, liekö malleilla hiukset paksua narua vai mitä. Tänään taas yritin ihan tarkkaan ohjeen mukaan laittaa, noh hiukseni olivatkin sitten tuhannella solmulla, enkä ollut saada niitä auki! Kandeisko ihan oikeasti käydä siellä kampaajalla pätkäisemässä, en vielä tiedä ja kun tuo hovikampaajani toimii edelleen tuolla Malmilla, hiukka liian pitkä matka. Terveisiä vaan Helena! Kohta muuten tulee vieroitusoireita, en ole kutonut tai virkannut kohta kuukauteen, huh huh! Eikä Thaimaan lentojakaan ole vielä ostettu, saas nähdä milloin sinne päästään, ennen marraskuun puolta väliä olisi lähdettävä, koska muuten menee viisumi vanhaksi. 

Toinilassa herkuttelemassa

Jyväskylän kansainväliset suurmarkkinat





eikä paljoa ihmisiä

kylmää oli