keskiviikko 2. maaliskuuta 2022

MAALISKUU

31.3.2022 torstai

                                          Auringonlasku voi olla tämmöinenkin, taustalla Koh Larnin saari

Käytiinpä ajelemassa viimeisen kerran fillareilla, matkaa tuli 17 km! Sanoin Sepolle jossain vaiheessa, että nyt ajellaan suoraan kotio, sen verran surkea olo oli meikäläisellä. Loputtomalta tuntunut matka loppui lopulta pihalle ja kotiovella oli jo niin huono olo, että kun yritin avata ovea, en edes nähnyt avaimenreikää, piti antaa avain Sepolle. Vettä ja muuta juomaa meillä on aina pullotolkulla mukana, mutta nyt ajatuskin vedestä tuntui pahalta. Olinkin sitten aivan likomärkä ja vaatteistakin olisi varmaan voinut vääntää vettä lattialle, Seppo ei sitten ollut hikoillut lainkaan! Siinä taisi olla jo lämpöhalvaus likellä, sellaista se on tämmöisen ”mummotautisen” olo täällä helteessä ja olihan tuo ilman kosteusprosenttikin tuolloin 82% eli aika hiostavaa. Päätimme siis pyöräilykauden täällä ja siirryimme suosiolla autoilun pariin! Noh, ei se meikäläisen surkeus siihen loppunut! Eilen kävimme iltasella kylillä syömässä ja tuossa pihalla tallustellessamme sain kaamean happohyökkäyksen! Se jolla on refluksitauti tietää mitä tarkoitan! Eli hapot hyökkäsi mahasta kurkkuun kesken kävelyn, jota ei koskaan ennen ole minulle tapahtunut, vain öisin ollut kiusana. Laukussa ei mitään rohtoa, ei Rennietä, mutta onneksi Sepolla oli laukussaan yksi tabletti. Tosin se ei tässä tilanteessa paljonkaan auttanut, vesi valui silmistä, yskitti ja ääni katosi täysin. Nuo vatsahapothan on tarkoitettu vatsalaukkuun, ei ruokatorveen eikä äänihuuliin! Kurkkua suorastaan poltti, no hapothan oikeasti polttavat! Kävin sitten Sevenistä ostamassa pullollisen närästyslitkua jota siinä kaupan edessä sitten hörppäsin. Matka jatkui apteekkiin, (meidän nurkalla on jopa 4 apteekkia) jossa Seppo osti lisää närästystabletteja (Antacil), koska minä en voinut niitä ostaa, kun ei tullut ääntä! Pikku hiljaa alkoi helpottamaan ja kävimme pienellä iltapalalla, saisivathan hapotkin jotain oikeaa hommaa vatsassani😀.  Tämähän ei sitten ole mitään pikku närästystä, joka Renniellä menee ohi, menisikin! Minulla on tuohon vaivaan jatkuva lääkitys, vaan olisiko syynä ollut se, että eivät apteekissa lähtiessä myyneet lääkettä, kun ei ollut kulunut 3 kuukautta edellisen ostosta. Ostin sitten melkein samaa lääkettä täältä, jota muuten saa ilman reseptiä kuinka paljon vaan, mutta en tiedä onko ihan samaa!  

Tilasin muuten tässä yhtenä päivänä netista monivuotisia taimia ja siemeniä mökille ja saan myös laitettua Pieksämäen kodin takapihallekin jotain. Täältä olen myös ostellut siemenpusseja itselleni, Joylle ja Jinnyllekin, thaimaan vihanneksia. Täällä on edelleen tosi kuumaa, pilvistä, ukkosta ja vettäkin välillä! 

                         Henkien talo meidän pihalla, uskalsin ottaa kuvan, kun vartija oli kierroksellaan


23.3.2022 keskiviikko

                                                        Maailman parasta panang currya Chuleen kuppilassa 

Lähetin kavereilleni synttärikortit ja eilen kuulin toisen tulleen perille! Synttärit olivat jo kuun puolessa välissä ja kortti matkasi varmaankin pari kertaa maapallon ympäri, matka näet kesti 3 viikkoa😳. Kävimme eilen fillaroimassa ja Kasikornissa tsekkaamassa, olisiko raha tullut jo Sepon toiselle tilille. En saanut mitään tietoa automaatista ja sitten virkailija tuli opastamaan; olin kokeillut ihan väärää automaattia, vähänkö nolotti! Pankin edessä on 4 automaattia ja vain yhdestä saa ulos rahaa, yhdessä voi ladata pankkikirjaan oikeat luvut (täällä tuo pankkikirja on vielä tosi tärkeä juttu) ja lopuissa voi laittaa tililleen rahaa. Niin ja rahat näkyivät nätisti automaatin näytöllä eli perille olivat tulleet! Sieltä ajelimme postiin ja taas 2 onnittelua lähti matkaan, lienevätkö koskaan perillä, mutta onpahan lähetetty! Kävimme syömässä jäätelöt ja hörppäsimme sodat JP:llä siinä ihan postin likellä. Sieltä ajoimme rantatietä niin pitkälle kuin pääsi eli niemenkärkeen ja olipa taivaalla kiertelemässä tosi mustia pilviä ja tuuli oli aika kova ja vilvoittava, hyvä niin ajellessa! Tumman puhuvia pilviä vaan pyöri ja vaihtoi paikkaa, mutta päätimme kuitenkin vielä jatkaa ajelua ja ennen matkan kotiin kääntymistä kävimme Chuleen kuppilassa syömässä maailman parasta panang currya, slurps😋. Chulee eli suomeksi Sulevi (on nainen) oli itse paikalla ja hän ilostui meidät nähdessään. Kävimmehän siinä usein Lean ja Pertsan asuessa kuppilan yläpuolella ja nyt Sulevi itse asuu siinä! Kotona katsoin SportsTrackeria ja huomasin ettemme olleet ajelleet kuin vain 13 km, joka tosin tuntui 50 kilsalta, ilma niin kostea ja kuuma! Tuo kasvonaamarikin aiheuttaa minulle sen, että tulee kova jano ja henki loppuu! Vähän väliä pitää pysähtyä juomaan ja hengittämään! Tämä myös siellä kotomaassa, kaupassa käydessä pitää aina olla juomapullo mukana! Laitan näitä kuvia lisää, kun pääsen mökille, koska tämä iPad ei anna laittaa kuvia kuin vain yhden kerrallaan keskelle. Olen myös ottanut paljon kuvia kamerallani, vaan kun se läppäri on mökillä, en saa niitä kuvia ladattua minnekään! Läppäri kun muka painaa niin paljon lentolaukussa 😂😂

                                                                    Vihanneskauppias kadulla, kätevää

Lähdössä kalaan


20.3.2022 sunnuntai

Autossamme tuli huimaa röpelöä tuulilasiin, haittasi jo näkökenttää ja luulimme, että koko tuulilasi tarvitsee vaihtaa! Siinä olikin sellainen kalvo päällä, sisäpuolella ja Seppo otti sen pois ja putsasi lasin tärpätillä, jotta sai ne liimajäljet pois. Kävikin sitten niin, että halvattu sentään, lasin päällä oli vielä yksi kalvo eli niitä olikin kaksi päällekäin! Ihme ettei se tärpätti vahingoittanut sitä toista kalvoa! No, se toinen sitten jäi siihen, ei alettu sitä  poistamaan, jääköön seuraavalle reissullekin jotain hommaa! Olemme paljon pyöräilleet aamuisin, päivisin on usein ukkostanut! Toisekseen päivällä on tosi kuumaa, aikamoinen hiki päällä koko ajan! Tänä aamuna satoi reippaasti ja sen loputtua läksimme fillaroimaan. Matkaa kertyi 18 km ja menimme sitten Odelikseen kahville ja smoothielle. Ostamme sieltä myös usein leipää, se kun on sellainen kahvila/konditoria. No, Seppo kävi tilaamassa kahvin, smoothien ja 2 lasillista vettä. Tarjoilija toi kahvin, smoothien ja 2 kahvikuppia, joissa oli punaviiniä!! Eikös jossain kirjassa vesi muuttunutkin viiniksi, niin täälläkin😀. Viinit jäivät kuppeihin, Seppo tosin maistoi, kun ei tiedetty mitä niissä oli! Pois lähtiessämme siihen tupsahtivat mopolla tuttumme Lapinlahtelaiset Leena ja Ari! Sitten matka jatkui kotio ja yllätys yllätys, nettimokkula olikin mykkä! Ostin sen mokkulan ja siihen nettiaikaa 2 kuukautta kuukausi sitten, vaan minne se toinen kuukausi mahtoi kadota! Eipä sitten auttanut muu kuin päivällä hypätä autoon ja ajaa Big C Extraan syömään ja hakemaan lisää nettiaikaa! Otin samalla Handen käyttämään thailuuriin uuden sim-kortin, koska Hande oli aikoinaan leikellyt sen saksilla pienemmäksi omaan luuriinsa ja se oli aika kurjan näköinen! Sain sen hyvin vaihdettua, koska se oli laitettu minun nimelleni ja aina noissa sim-korttijutuissa tarvitaan passia! Ja sitten se ruoka, se maksoi vain 50 bathia per nokka eli yhteensä noin 2,70 euroa. Ruokala on sellainen iso ruokapaikka näissä Big C:n ja Lootuksen yhteydessä, Food Park, jossa paljon pieniä kojuja, joista voi sitä ruokaa valita. Valitsimme tällä kertaa eri kojusta kuin normaalisti ruokaa, emmekä oikeastaan edes tienneet mitä ruokaa se on. Hyvää se oli kumminkin, tosi stydiä sanoakseni, mutta hyvää! Kotiin tullessamme ei automme mahtunutkaan pihan parkkikselle, ekan kerran näin kävi! Vartija sitten ohjasi meille paikan. Onhan viikonloppu, koululaisten kesäloma ja täällä talossamme ja koko Pattayan alueella on tosi paljon paikallisia suurista kaupungeista lomalla! 

Siinä se minun smoothie, Sepon kahvi ja pulla (syöty ennen kuvan ottamista) ja ne vesilasit, jotka olivat muuttuneet punaviiniksi kahvikuppeihin 😂😂


                                                                              Tässä tuulilasin röpelö


13.3.2022 sunnuntai


                                                               Ihan maalaismaisemaa, melkein

On ajeltu fillareilla, käyty ostoksilla ja Seppo pähkäilee ilmiksen ulkoyksikön kanssa. Toinen niistä pitää kumman vinkaisun välillä, eikä syytä ole vielä löytynyt! Tosin se ääni ei ole mitään verrattuna viime öiseen ”häläriin”, joka yöllä kello yksi alkoi hälyttämään. En tiedä mikä se oli, mutta meidän kerroksesta se jostain tuli, mikä lie varashälytin, siis sisällä, ei ulkona mikään autonhäläri! No, mitäs tuosta, onhan meidänkin palohälytin herättänyt tämän kerroksen väkeä yöllä, kun me olemme olleet kotomaassa! Nyt muuten tuolla ulkona on aikamoinen jyrinä, saas nähdä tuleeko se meille saakka, monesti jää tuonne mantereen suunnalle. Perjantaina haettiin auton rekisteriote ja muut tilpehöörit katsastusasemalta, tosin käytiin jo aamupäivällä. Olisi ehkä kannattanut lukea se väliaikainen paperi, siinä luki, että paperit valmiina 11.3. 4pm 😀 Kävimme sitten Lootuksessa ja kotiin vähäksi aikaa, koska puoli 3 alkoi Seuralla Lähetystön jokavuotinen tilaisuus, tosin viime vuonna ei sitä ollut koronan vuoksi! Sinne mennessä oli tuolla Hillillä yhden hotellin edessä 2 ambulanssia ja paluumatkalla siinä oli erilainen ambulanssi, jonka vieressä oli ihminen (vaikea sanoa oliko mies vai nainen), joka oli ”muovitettu” päästä varpaisiin eli hotellissa oli siis ollut koronatapaus! Tämä tyyppi todennäköisesti oli menossa tai tulossa desinfioimaan koko huoneiston! Juu, ajoimme kotiin sen katsastuskonttorin kautta ja saimme kaikki ne auton paperit. Eilen heti aamusta klo 10 oli taloyhtiön ylimääräinen kokous ja väkeä oli hurjan paljon, myös näkyvästi 3 poliisia ja vähemmän näkyvästi siviilipoliiseja! Ai miksikö? No, talossa oli alkuvuodesta tosi rähinä tuolla toimistossa ja sinne tuli poliiseja, lehdistö sekä tv kuvaamaan rettelöä! Näin kyseisen ohjelman kännykästä! Elikä jostain syystä oli tullut uusi manageri taloon, joka heitti vanhan henkilökunnan pihalle ja otti uudet tilalle, luultavasti omia suosikkejaan! He olivat toimineet talossa kuin omistajat konsanaan ja jotain rahasotkujakin oli ilmennyt. Nyt talon kokouksessa äänestettiin, että annetaanko isännöitsijätoimistolle potkut, nakataanko manageri ulos ja kuka tilallle! Meillä oli hyvä toimiston porukka ja he tunsivat talon läpikotaisin, samoin kaikki asukkaat ja hoitivat hommat hyvin! Nyt näyttää siltä, että vanha porukka tulee takaisin, en tiedä milloin, toivottavasti pian! Kokous meni nyt rauhallisesti, eikä poliisien apua tarvinnut! Tosin alkuun luulin tulevan rettelöä, kun yksi aussi mies meuhkasi koko ajan, olipa tympeä mies ja itseään täynnä, onneksi hiljeni! Illalla läksimme taas Seuralle ja Plazan katolle saunomaan. Minä en siellä ole koskaan ollut saunassa, mutta Seppo aina puhuu, että saunan jälkeen ei ole yhtään hiki. En ole häntä uskonut ja nyt uhkasin heittää hänet uima-altaaseen, jos se ei ole totta, Seppohan ei ui lainkaan, vaikka oli armeijassa uimaopettajana, kuulemma 😀😀. Ja kuulkaa, Seppo ei joutunut altaaseen ja minä saatoin jopa löylyssä istua silmälasit päässä, eikä ne huurtuneet lainkaan, kummallista! Kävin myös altaassa uimassa ja vesi oli kuin keitettyä, niin lämmintä, liekö sitten osasyyllinen löylyssä olo! Tänään on hiukan luomet kutittaneet, ei liikaa eli uimaan vain kerran viikossa! Tänään aamusella läksimme tuohon lähelle Siamburgin kauppaan ostamaan juustoja, savustettua lohta, ranskanpottuja pakasteeseen, erilaisia makkaroita, muutama kanapiiras jne. Nyt ei kannatakaan lähteä mihinkään, kun tuolla tuo jyrinä vaan lähestyy! Ai niin, pari päivää sitten tuli uudet lentoliput ja lento oli siirtynyt edelliselle illalle eli lähtö kotiin onkin 11.4. klo 21.30! Eipä haittaa, yölennot ovat aina mukavampia. Paitsi - olemme perillä Helsingin kentällä noin klo 5.50 ja lento Kuopioon lähtee vasta 12.50 eli aikas pitkä odotus! Aamulento oli nähtävästi jo täynnä. Täytyy vaan sitten käveleskellä kentällä, katsella koneitten lähtöä ja ihmisiä, kuunnella e-kirjaa, ehkä voisi ostaa kiskalta joitain lehtiä ja muuta, saa nähdä. Toisaalta kokemushan sekin on ja on hyvää aikaa käydä vaikka aamiaista syömässä, ei tarvitse juosta jatkolennolle, kuten tänne tullessa! 

                                                                  Tässä meidän talon sisääntulon portti

Tulihan se ukkosmyräkkä sittenkin tuohon ihan päälle, räiski ja kolisi reippaasti ja vettäkin tuli kunnolla

Sateella Seppo aina puhdistaa partsin, vaan ei nyt, märkä puluparka oli tullut parvekkeelle ukkosta pakoon 😀

                                                       Tässä kokoukseen ilmoittautumista ja ne poliisit

8.3.2022 tiistai

No nyt on tämä oleilu hiukan rauhoittunut! Olemme ajelleet fillareilla aamupäivisin, kun ei ole vielä liian kuumaa ja iltaisin on tuo ukkonen jyrähdellyt. Yhtenä yönä heräsimme yhden maissa, kun ulkoa kuului kovaa kolinaa ja ikkunat suhisivat, ulkona oli tosi kova myrsky, keräsimme partsilta kaikki irtotavarat pois, kun osa oli jo lattialla, myös tuulihyrrät otin pois.  Vettäkin oli tullut reippaasti yön aikana, mutta aamulla oli jo kaunis tyyni sää. Edellisenä päivänä oli automme pesulassa, sisältä ja ulkoa pesty, myllytetty (mitä se sitten tarkoittaakaan), moottorikin pesty ja sitten koko auto vahattu! Koko homma kesti noin 2 tuntia ja olipa mukava kerrankin ihan rauhassa kierrellä Big C:n kauppoja, ostinkin muutaman tuliaisen ja itselleni puseron, maksoi 6 euroa. En muistanut ottaa tälle reissulle hihallisia puseroita. Seppo läksi hakemaan autoa (pesula sijaitsee siinä lähellä parkkipaikkoja) ja minä jäin Big C:n aulaan odottelemaan. Seurailin siinä ihmisiä aikani kuluksi. Kauppakeskukseen tullessa pitää laittaa kämmen sellaisen kuumemittarin eteen, joka sitten näyttää lämpötilan (minulla 35.7) ja sen jälkeen nimi ja puhelinnumero kirjaan ja lopuksi vielä käsidesit kätösiin, sisään ei pääse muuta kautta! Niin ja tietysti kasvonaamari aina kasvoilla, autossakin! Siinä sitten tuli pariskunta, mies laittoi lopuksi ne käsidesit käsiin, nainen perässä kännykkä kädessä, jonka luikautti taskuunsa, ja desit käsiin. Täällä on varsinkin naisilla kännykkä tiukasti kädessä, ei missään käsilaukussa. Sitten tuli taas pariskunta, mies toimi mallikelpoisesti, mutta perässä tullut nainen piti oikeassa kädessä tiukasti mahaansa vasten kännykkää, painoi vasemmalla kädellä desipurkkia ja otti sitä ainetta samaan vasempaan käteen. Ihmettelin kyllä kuinka se mahtoi onnistua tai sitten se oli vaan esitys! Hän sitten ”hieroi” sitä desiä kävellessään ohitseni siinä vasemmassa kämmenessään sormiaan heilutellen se puhelin edelleen tiukasti oikeassa kädessä ja lopuksi mukamas vähän laittoi vasemmasta kädestä desiä oikean käden kämmenen päälle puhelin edelleen samassa paikassa puristuksissa! Minä kyllä luulen, että koko homma oli vaan esitystä eikä mitään käsidesiä ollut muualla kuin siinä pöydällä olevassa purkissa!

Olipa sitten myrskyn jälkeen kiva ajaa siisti auto katsastukseen, missä ei ollut muita autoja eli homma hoitui nopsaan! 

Siinä meidän auto katsastuspaikalla, vieressä moottoripyörä, joka oli rakennettu vanhoista autonrenkaista


                                                                               Sähkömies hommissa! 

    

 3.3.2022 torstai 

Seppo kävi auton ilmastoinnin huollossa, koska ilmastointi lakkasi toimimasta ja täällä se on ehdoton vekotin. 2 tuntia 3 huoltomiestä teki sen laitteen kanssa töitä, oli kuulemma karmean näköinen se laite! Nyt taas toimii ainakin muutaman vuoden! Kävimme Naskalien kanssa syömässä, he lähtivät keskiviikkona kotimatkalle Tukholmaan. Suosikkipaikkamme Sevilla oli suljettu eli menimme sitten uuteen kuppilaan, joka sijaitsee Sevillan ensisellä paikalla ja saattoipa siitä tulla ainakin meille uusi suosiikki. Sevillassa on nykyisin valtavan suuret annokset ja se ei kyllä sovi meille iltaruuaksi, eikä muutenkaan ole hyväksi vatsalle. Tässä toisessa paikassa on enemmän thain kokoisia annoksia. Olipa ruokakin tosi hyvää! Eilen kävimme Thai Watsadussa (vähän kuin Bauhaus Suomessa) etsimässä ilmastointilaitteen kumitassuja tänne asuntoon, tai siis partsille. Niitä on kuulemma jossain Thepprasitillä, ajelimme sitten sitä kautta kotiin, emme kyllä käyneet ko kaupassa, koska katu oli aikamoisessa remontissa. Täällä pitää joka kaupassa laittaa käsi kuumemittarille ja sitten ottaa käsidesiä, jos et sitä tee, huutaa vartija heti perääsi. Watsadussa oli sellainen mittari, jonka edessä piti seisoa, se mittasi kuumeen ja otti samalla valokuvan! Minulle mittarit näyttävät aina 36.2

Nythän on tuon sodan takia Finnairkin joutunut muuttamaan lentoreittiään ja lentoaika on pidentynyt yli tunnin ja täältä lähtö siirtynyt 2 tuntia. Olen mietiskellyt kuinka se vaikuttaa meidän paluuseen jatkolentoa ajatellen, tunti vaihtoaikaa, mutta tänään oli Finskin sivuilla, että reitittävät lennot uudelleen ja kone lähtisikin täältä joskun 10-11 aikoihin illalla, sepä olikin hyvä uutinen! Ei tarvitsisi nousta kukon laulun aikaan (klo 3 yöllä) kun kone lähtee aamulla ysin maissa! Jatkolento onkin sitten eri juttu, mutta sehän ei ole meidän ongelma, kyllä ne senkin reitittävät sopimaan. No, onhan meidän kotimatkaan vielä aikaa, paluu 12.4. Ehtii tulla  vielä vaikka mitä muutoksia, turha mietiskellä vielä asioita, joihin ei itse voi vaikuttaa! Kävimme äsken fillaroimassa, heti aamusella, kun täällä on nyt kesä ja kuuma ja sen kyllä huomaa! Nuo ukkoset tekevät vielä tuon ilman tosi nihkeäksi. Uskalsin jopa käväistä uimassakin altaalla, saas näkee alkaako illalla taas luomien kutitus! 


No niin, fiksu minä! Kaamea kutitus taas illalla! Uskottava se on! Kaivoin allergialääkkeitä, löytyi laatikosta 4 kpl, onneksi! 

Olemme aina ihmetelleet, mikä on nopeusrajoitus täällä, mutta nyt se näkyykin oikein hyvin ja muutama liikennemerkkikin on nähty, Seppo on varmuuden vuoksi ajellut reilua 60, mutta nythän tuo nopeusrajoitus selvisi lopultakin




keskiviikko 2. helmikuuta 2022

HELMIKUU


28.2.2022 maanantai


Uudet rillit, täällä.pitää olla naamari omassa autossakin ollessa, huomaa
nuo naamarin nauhat, niitä on täällä kaikilla naisilla, siinä hyvä roikuttaa naamaria, kun esim on syömässä,  miehilla tylsä tapa roikuttaa naamaria toisessa korvassa 



27.2.3022 sunnuntai

Kolme kertaa olen käynyt täällä altaalla uimassa, kerran omassa ja 2 kertaa Plazassa ja siihen se sitten taas loppuikin! Enhän muistanut edellisen reissun tapahtumia uimisen jälkeen, nyt kyllä muistan! Olen siis todennäköisesti allerginen altaan kloorille tai jollekin, koko viime yön raapin selkää, kylkiä ja vatsaa! Minulla on tosi paljon luomia, tosin suurin osa niistä on ns. rasvaluomia. Nuo rasvaluomet ilmeisesti keräävät vedestä jotain kutitusainetta ja viime yönä olin tosiaan raapinut muutaman luomen rikki. No, se siitä uimisesta, pitänee käydä vain meressä uimassa! Tänään sitten vein ne pyykit koneeseen, pesin hiuksetkin! Päivällä onkin Seuran vuosikokous! Seppo laittoi Suomenlippu-pinssin lippiksen etuosaan ja minulla on pikku käsveska, jossa lukee moneen kertaan HELSINKI eri värisin tekstein, arvaatte varmaan miksi näin!  Eilen olimme siellä saunalla ja siellä istui ulkona nainen, joka selvästi kuunteli puhelimen näytöltä näitä sotauutisia, ääni kovalla tietysti! En tiedä oliko hän venäläinen vai ukrainalainen (veikkaan kumminkin venäläistä), mutta hänen puhelin sitten soi ja hän puhui luuriin tyypilliseen venäläiseen tapaana, huutamalla! Ei siinä lähistöllä voinut muut jutella, (jopa luurin toisessa päässä olevan puheet kuuluivat) kun hän kailotti ja lopulta siirtyi tilan toiseen päähän, mutta sieltäkin ääni kantautui korviin. Puolisen tuntia sitä kesti kunnes hän lähti sisätiloihin. Miksiköhän hän ei voinut tuota tehdä omassa asunnossaan? Täällä Jonpparilla on jonkun verran ukrainalaisia ja nyt he ovat päättäneet puhua vain ukrainaa, ei venäjää! 

 

                                                                  Pihakuppilan näkymät altaalle

26.2.2022 perjantai

Fillarointipäivä taas. Olipa tuo Na Jomtienin ranta hiukan muuttunut viime näkemältä! Aiemmin siinä oli tosi kaponen jalankulkuliuska ja heti alhaalla kivikkoinen ranta, jossa ei voinut kävellä, tosi isoja kiviä. Nyt siinä oli valtavan hieno hiekkaranta, hiekkaa on tuotu siihen säkkikaupalla ja ne säkit ovat olleet kivitalon kokoisia😀. Mistähän ovatkin tuoneet niin paljon sitä hiekkaa 😳. Jalkakäytävätkin oli levennetty ja istutettu palmuja. Tosin rannalla oli vain muutama ihminen. Kotimatkalla kävimme syömässä tutussa Sulevin (Chuleen) kuppilassa ja hurautimme sitten kotio ja illalla Plazaan saunomaan. Päivällä käväisin ekan kerran omalla altaalla uimassa, vaan olipa jäistä vettä! Eilen koko päivän ajoivat meidän talon vesisäiliöön vettä tankkiautolla. Jossain Soi Watboonilla oli joku putkirikko. Ulko-ovessa oli siitä lappu ja pyydettiin säästeliäästi käyttämään vettä. Minähän en sitten vienytkään pyykkiä pyykkitupaan koneeseen, ihan kuin se nyt olisi jotain vettä säästänyt 🙂. Saunomasta tultuamme kävimme naapureille vielä yömyssyllä, Kirsi ja Jonella. He tulivat meidän kyydissä saunareissusta!   

                                                                  Tuossa se uusi ranta 

        Virkkasin koronahotellissa pari tuulihyrrää parvekkeelle ja tuo sirkka tykästyi pyörimään niissä 

             

25.2.2022 perjantai

Haa, tän päivän ostos 


Elikä ostimme tuon vekottimen, koska kotomaassa hyväksi havaittu. Täällähän ei meillä ole uunia eikä mikroakaan. Kirjoitin jo pätkän, mutta sain sen jonnekin bittimaailmaan taas kerran hävitettyä! Ajoimme samalla ostosreissulla ostamaan ranskanperunoita ja makkaroita Siamburisista. Illemmalla kävimme kokeilemassa tuota oman pihan kuppilaa, se oli taas auki ja uudet pitäjät. Ihan hyvä ruoka oli ja tosi kiva ilma istuskella siinä ulkona, ei liian kylmä eikä kuumakaan! 




24.2.2022 torstai

Tänään olikin polkupyörien huoltoaamu! Päivällä läksimme pyöräilemään, kävimme ostamassa juustoja ja sitten JP:lle jäätelölle ja jutustelemaan siellä olleiden tuttujen kanssa. Paluumatkakin sujui mukavasti, täällä kun ei ole paljoa tuota liikennettä tällä haavaa. Illalla läksimme vielä syömään Sevillaan, eli  vähän rauhallisempi päivä! Illalla sitten huonoja uutisia tuolta Ukrainan suunnalta 🙁


                                       Koirat kävivät portin takana haukkumassa, olisko jollain ruokaa! 


23.2.2022 keskiviikko

Ja taas mentiin! Aamulla auto parkkiin Bic C:n (ex Carrefur, nykyistä nimeä en tähän hätään muista) parkkikselle ja kävelimme sitten silmälasiliikkeeseen. Matka oli pidempi kuin Seppo muisti, mutta eihän minua kandee koskaan uskoa! Siellä tehtiin näkötarkastukset ja tilasimme vanhoihin kehyksiin uudet linssit. Tosin minulla oli sellaiset vanha rillit, joita en ollut ikinä edes käyttänyt. Aikoinaan on silmieni arvo ollut -9.5 ja nyt enää -5.75, tuon lukunäön myötä on miinukset pienentyneet huimasti! Mikä lukunäkö, otan rillit pois, kun jotain luen! Vuonna yx ja kax en kyllä nähnyt mitään ilman rillejä, en edes lukea! Läksimme sitten suosiolla lavataksilla takaisin Big C:lle ja siellä Dtacille kyselemään Sepon puhelimen toimimattomuutta ja halvattu sentään, se toimii ihan hyvin. Sehän lakkasi reilu vuosi sitten toimimasta Suomessa ja seurasi nuo thaitilien ongelmat eli ei voinut maksaa laskuja. Jinny sitä silloin selvitti ja Dtacilla oli ollut jotain ongelmia ja he sanoivat, että jos puhelin ei ala toimimaan, saa uuden kortin. No, Sepon puhelin halusi vain tulla tänne ja heti alkoi toimimaan, tosi hyvä juttu, numerokin säilyi ennallaan! Samalla ostin käytävän toiselta puolelta AIS:in toimistosta nettimokkulan ja siihen sim-kortin, en enää tappele talon netin kanssa. Kävin tietty myös pikaisesti ruokakaupassa. Tulimme kotio ja hetken huilattuamme taas menoksi. Tällä kertaa pankkiin hakemaan uudet pankkikortit vanhentuneiden tilalle. Liikenne on täällä tosi hiljaista ja hämmästyimme saadessamme auton parkkiin vastapäätä pankkia, harvinaista herkkua! Seppo sai uuden kortin ja lykkäsin myös minun vanhan kortin virkailijalle ja sain minäkin uuden. Edellisen kerran, kun uusimme piti minun käydä uusimassa se Pattayalla saakka, koska olen avannut aikoinaan tilini siellä. Onneksi nyt ei tarvinnut ja kaikki hoitui samassa pankissa, edistystä! Siinähän sitä hommaa yhdeksi päiväksi😀.

                                                Siinä se pankki nokan edessä, auton nokan edessä😀

22.2.2022 tiistai

Juu, koronahotellissa aika meni! Edellisen kerran testitulos tuli heti illalla, vaan nyt ei kuulunut mitään! Odottelin puoleenyöhön saakka, ei soittoa, aloin sitten nukkumaan! Aamu valkeni, ei soittoa! Käväisi jo mielessä, että onko jommalla kummalla positiivinen tulos. Aikamme ooteltua soitin respaan ja kuinka ollakaan, molemmilla negatiiviset tulokset! Pakkasimme kamat (oikeasti olin jo melkein kaikki pakannut joutessani silloin edellisenä iltayönä) ja läksimme respaan. Seppo oli hiukka kiukkuinen, mutta vannotin häntä olemaan hiljaa aulassa, thaikuissa ei parane murahdella tyytymättömyyttä. Ja hiljaa Seppo olikin, marssi suoraan autolle ulos hotlasta! Sitten minulla välähti ja ymmärsin koko jutun; tämä koronajuttuhan on täällä ihan silkkaa rahastusta. Lentokentällä on henkilökunta verhoutunut päästä varpaisiin koronan vuoksi, hotellissa vain naamarit naamalla. Sanoinkin Sepolle, että jos meillä olisi ollut siinä vaiheessa korona, kun menimme uudelleen hotelliin, olisi sen kyllä saanut useampi tyyppi, eli rahastusta kaikki tyynni. Samoin tämä toinen päivä hotellissa, hintaan ei tällä kertaa kuulunut aamiainen ja tyhmyyksissäni hotelliin tullessa sitä kysyin! Toisin sanoen, he vitkuttelivat aamuun tuloksen kanssa, jotta olisimme menneet aamiaiselle ja maksaneet sen! Rahastusta 😠. Me hilpaisimme autoon, vajaa kilsa kotiin ja teimme itse aamiaisen! Kävimme sen jälkeen Seuralla ja siellä varastollamme, jonka jälkeen läksimme Nakluaan etsimään navigaattori apuna BTV:n konttoria, jotta saisimme maksettua kaapelitv-luvan. Saimme ympäristöoppia roppa kaupalla ja lopulta olimmekin jossain omakotialueella umpikujassa! Onneksi Seppo hallitsee tuon auton peruuttamisen tosi hyvin, muuten olisimme olleet pulassa. Jäi maksu maksamatta. Kotona sitten pyysin Jinnyä Suomessa maksamaan laskun minun Thaimaalaisen pankin kautta ja laitoin sähköpostilla sinne konttoriin kuvan laskusta ja kuitista. Talon nettikin alkoi toimimaan, mutta ei makkarissa! 


21.2.2022 maanantai


Matkalla koronatestiin, huomaa liikenne 😎

Olipa aamulla herätys, aivan mahtava lintukonsertti ikkunan takana. Kuului myös aivan uusia lintujen ääniä, olipa kiva loikoilla sängyssä kuunnellen niiden laulua. Nämä linnut eivät liverrä suomalaisittain vaan niillä on aivan omanlainen trooppinen ääni! Kävimme aamupäivällä auton pesettämässä lähistöllä ja odotellessa söimme tosi hyvää ruokaa siinä vieressä. Pyysimme kau pat kait ja paistetun kananmunan! Saimme sitten kau pat khait ja sen paistetun kananmunan, mutta se ruoka maistui taivaalliselta! Niin mikä se juttu tässä oli? Eli kau pat kai, on ruoka jossa vihanneksi, riisiä ja kanaa (kai), kau pat khai on sama ruoka, mutta kanan tilalla on kananmunaa (khai) paistettuna sekaan!  Yhtä kaikki, hyvää oli! Sieltä ajettiin taas Seuralle ja napattiin mun fillari varastolta kyytiin. Siellä oli laskiaiskahvittelu vähän etukäteen, koska jengi on lähdössä takaisin Suomeen ja me tulimme juuri tänne! Olipa kiva jutustella tuttujen kanssa, harmi kun lähtevät pois! Myöhemmin oli siellä vielä Kotikirkko ja näimme tuttumme Puurulat siellä, he lähtevät maanantaina töihin Chiang Maihin. Ei me muuten oltaisi sinne kirkkohommiin jäätykään! 

Tänään olikin taas lähtö karanteenihotelliin! Sieltä saimme saman huoneen kuin tullessa, mutta nyt olimme varautuneet; vedenkeitin, iso pullo vettä, syötävää ja tekemistä mukaan! Hotellilta meidät haettiin samalle klinikalle, eikä siellä nyt ollut kuin muutama ihminen ennen meitä. Koko hommaan meni puoli tuntia matkoineen. Hotellilla saimme taas mukaan eväsboxit, mutta nyt ei hintaan kuulu aamiaista, ei kai se hirveitä maksa, jos kuitenkin aamulla sen syömme. Jos nimittäin jäämme koko yöksi, riippuu miten pian testin tulos tulee. Ekana hotelliyönähän oli se kova ukkonen ja nyt taas näyttää tuolla merellä olevan sysimustia pilviä, saas näkee kuin käy! Koska netti ei kämpillä me toimi, käytämme hyväksemme tämän hotellin netin! Seppo lukee uutisia ja minä kirjoitan tätä blogia!  Nämä kuvien lisäykset ja tekstitykset ei oikeen onnistu tällä tabletilla, mutta yritän jotain tänne ladata! 

Ja niinhän siinä taas kävi, vettä taivaan täydeltä, salamoi ja jyrisee 😂 Meillä on merinäköala, mutta merta ei näy sateen vuoksi lainkaan 😳


Näkymä koronahotellin partsilta

19.2.2022 lauantai  

Täällä sitä nyt ollaan! Mukavasti päästiin Kuopion kentälle, Joy haki meidät ja vei sinne, Turokin oli matkassa mukana. Tarkoituksemme oli syödä lounas kentällä, jossa oli ruokala auki vain klo 11-12.30. Seppo kysyi Joylta tuleeko hän myös syömään, mutta Joy halusi lähteä Turon kanssa kotimatkalle. Hilauduimme sitten kapsäkkeinemme sinne kentälle ja yläkertaan syömäänThaimaalaista kanakeittoa, kuinkas sattuikaan! No, siinä syödessämme tuumasin, että olipa hyvä ettei Joy tullut sitä soppaa syömään, olisi saattanut thaimaalaisella kokilla olla pari valittua sanaa sanottavanaan tuosta keitosta! Se ei nimittäin maistunut millekään, veipähän kumminkin nälän. Syödessä ja sitten lähtoselvittelyn aloitusta odotellessa oli kiva seurata noita suihkareita, niitä tuli ja meni kovalla metelillä, olihan siinä Karjalan lennosto vieressä samalla kentällä. Lähtöselvityskin meni sutjakkaasti, matkustajia todella vain parikymmentä, Bangkokiin menijöitä vain 3! Lento kesti Helsinkiin tunnin ja sitten vauhdilla kentän toisestä päästä toiseen. Jokuu taannoin sanoi Helsingin kentän olevan autio, vaan kyllä siellä oli porukkaa ihan tarpeeksi. Onneksi meillä oli biometriset passit ja pääsimme nopsaan sinne Aasiaan menevien puolelle, kun taas käsintarkastuksessa oli todella pitkät jonot! Sitten taas menoksi, ehdin ostaa parit vesipullot matkaan ja lähtöaika lähestyi uhkaavasti, kun tuli ”tiesulku”! Taas tsekattiin se paksu paperipino minulta ja Sepolle sanottiin, että vaimos meni jo, on sun paperit varmaan kunnossa, konekin kohta lähtee! Sitten vaan eteenpäin ja suoraan koneeseen, joka olikin jo melko täynnä. Melkein heti lähtikin kone rullailemaan kunnes kapteenu ilmoitti, että käännymme takaisin, koska kone on lastattu liian etupainoiseksi! Lähtö sitten  iisästyi tunnin verran, kun piti ruuman tavaroita siirrelty oikeisiin paikkoihin. Hyvä, että oli tarkka kapteeni, mitä lie olisi taivaalla ollessamme tapahtunut! Lopulta laskeuduimme Bangkokiin ja siellä sujui kentällä kaikki vikkelään, oli vain 2 koneellista matkustajia!  Ensin istuimme kaikki rivissä muovituoleilla ja virkailija tsekkasivat jotkut paperimme ja saimme jatkaa matkaa. Sitten passin tarkastuksessa katsoivat taas kaikki paperit, haimme laukut ja etsimme hotellin kuljetuksen. Kuski vei meidät suoraan sairaalalle testiin ja toi tänne hotelliin kellon ollessa noin 11 aamupäivällä. Saimme eväsboxit mukaan ja olipa hyvät eväät, vaan muuta ei sitten saatukaan! Yritin tilata huonepalvelusta useamman kerran, kukaan ei vastannut. No, sitten matkalaukkujen kimppuun, löytyi paketti kaurakeksejä ja Vaasan ruispaloja! Huoneessa ei sitten ollut edes vedenkeitintä ja minulla olisi ollut pussukassa kahvipusseja sekä teetä. Vaan olipa tosi kova ukkonen ja vettä tuli ja sitä tuli paljon. Pari kertaa räsähti salama ja jyrinä samaan aikaan ihan hotellin päällä. Hyppäsin varmaan metrin pelästyksestä, ainakin Seppo niin väitti! Illalla kasin maissa jo kovin väsytti ja nukahdinkin, kunnes puhelin soi! Aulavirkailija soitti että testi ok ja puhua pälpätti jotain muutakin, mutta unenpöpperössä en muuta ymmärtänyt kuin sen ok! Aamulla kamat kasaan ja aulaan, onneksi Seppo siellä älysi kysyä aamiaisesta ja sepä kuuluikin hintaan. Söimme sitten oikein hyvän aamiaisen, jolla pärjäsi pitkälle päivään. Aula tyttö tilasi meille taksin ja naureskeli meidän pitkää matkaa omaan kämppään, ihan vajaa kilometri! Läksimme päivällä Kirsin ja Jonen kanssa Seuralle syömään ja vietiin samalla sinne 20 kg herneitä ja 2 ruisjauhoja. Kirsi ja Jonehan asuvat siinä meidän talossa samassa kerroksessa. Illalla sitten laukkujen purkua, tosin yksi laukkuhan jo tyhjeni, kun vietiin ne Seuran tavarat. Tänään lauantaina kävin toimistolla ostamassa talon nettitunnukset molemmille, yhteensä maksoivat 700 bathia ja hoidimme toimistossa muutkin asiat. Kulkukorttimme ei ät enää toimineet meidän postaassa vain keskiovessa. Seppo sai autoon uuden tunnuksen ja saamme parkkeerata pihassa. Kotona kokeilin nettiä, en saanut toimimaan, en millään. Kävinkin sitten toimistolla valittamassa ja se tyttö aukaisi sen ihan tuosta vaan! Olenhan ennenkin saanut ne auki helposti ja hyvin ovat toimineet. Läksimme sitten Seuralla saunomaan ja nappasimme samalla Sepon fillarin sieltä varastoltamme kyytiin.  Seuralla on Plazan saunan yksityisvuoro lauantaisin. Plazan katolla on se sauna, oleskelutilat ulkona ja uima-allas. Kirsi ja Jonekin sinne tupsahtivat ja tottesimme ettei se nettisignaali yllä meidän kämppään, siis ensi viikolla haen AIS:in liikkeestä kunnon reitittimen ja sim-kortin siihen! 


                                                        Näkymä Plazan saunalta, kuvan piti tulla eri paikkaan,
                                                        mutta se halusi tähän, joten olkoon sitten tässä
                  

15.2.2022 tiistai

Jee, negatiiviset PCR-tulokset tulivat aamulla! Lähdettiin aamupäivällä Eetvarttiin, Seppo traktorilla ja minä pakulla. Kävipä eilen silleen, että Handen navetan katolta tuli lumet alas, navetan ovi lumen peitossa, sinne ei siis päässyt! Hande yritti eilen illalla lapioida sitä auki, vaan olipa aivan toivoton homma ja tänään aamulla kuuden maissa hän lähti Helsinkiin töihin. Seppo alkoi ajaa traktorilla sitä lunta ja mitäs sitten kävikään! Hän ajoi hiukka liian lähelle ojaa ja etupyörät humpsahti sinne! Ei millään lähtenyt sieltä pois, lumikin oli tosi märkää, painavaa ja liukasta. Piti sitten soittaa naapurin Juha hätiin hinaamaan traktori sieltä ojasta. Sitten homma jatkui, minä ja Joy hoidimme navetan kanat ja ankat, kun vihdoin sinne sisään pääsimme. Seppo ajoi lunta ja tuntui ettei se lumi lopu koskaan! Sitten hän jätti traktorin Handen pihalle ja lähdimme mökille, pakkaaminenkin on vielä tekemättä! Yritin sitten mökillä tehdä lähtöselvityksen, mutta sepä ei onnistunut, kaiketi kun on tuo jatkolento Kuopiosta käsin. No, Kuopion kentällä tuskin on samanlaista ryysistä kuin Helsingissä. Sovimme sitten, että Joy tulee hakemaan meidät ysiltä ja menemme sinne Kuopioon. Mökillä sitten söimme, olikin kova nälkä lumihommien jälkeen ja sen jälkeen laitoin hiuksiin punaista väriä, laukut edelleen pakkaamatta! Lopulta aloimme siinä kuuden maissa illalla touhuamaan sen pakkaamisen kanssa. Molempiin laukkuihin ensin 10 kg herneitä (kuinkas muuten) ja sitten loput mitä painorajoitus antoi myöten. Molemmat laukut painoivat noin 21 kg,  jätämme aina painon varmuuden vuoksi vähän alakanttiin. Aamulla vielä lentolaukkuihin iPadit ja puhelimet! Reppu oli vielä molemmille otettava mukaan sitä dokumenttipinoa varten, löytyy helpommin kuin lentolaukusta! Ja onhan minulla mukana myös kännyn kuulokkeet kirjan kuuntelua varten, tabletti pelaamiseen ja laite e-kirjojen lukua varten. Onhan siinä nokan edessä koneen viihdekeskus leffoineen, vaan en koskaan katso leffoja, koska en kunnolla näe sitä ruutua, se on liian lähellä. Seuraan siitä ainoastaan lentokoneen kulkua kartalla. Juu, ja nyt vielä tuolla pyörii pyykkikone! 



14.2.2022 maanantai

Kyllä tuota lunta riittää, mahtaako edes ehtiä kesäksi sulamaan! Eilen kopioin ja tulostin reissupapereita kunnes olin lopulta aivan sekaisin mitä on paperina ja mitkä vielä puuttuu! Ja tietenkin tulostimesta loppui väri, onneksi laatikosta löytyi yksi avaamaton paketti. Oikeasti siellä oli 2 pakettia, toinen ostettu Prismasta ja toinen tilattu Inclubista, jota en sitten suosittele kelleen. Sieltä tilasin kesällä 2 mustelootaa, kumpikaan ei sitten toiminut, rahat menivät vaan hukkaan. Mitä tästä opimme, laadusta pitää maksaa! Sitten pino lentokentällä tarvittavista tulosteita Sepolle ja minulle sekä vielä yhdet kopiot laukkuun varalle. Aivan kamala paperisota nykyisin tuon koronan vuoksi ainakin Thaimaahan! Kaikilla pitää olla Thaipassi, jossa on QR-koodin takana tarvittavat tiedot, mutta sitten pitää myös olla samat paperilla, en ymmärrä mutta ei kai minun tarvitsekaan! Tänään lähdemme Jyväskylään tarvittavaan PCR- testiin ja toivomme ettei koronaa löydy eli saamme negatiiviset tulokset, muutenhan ei ole koneeseen nousemista ja taas kaikki hankaloituu. Ajokeli on sitten tosi surkea ja toisekseen emmehän tunne Jyväskylän keskustaa kovinkaan hyvin eli pitänee muutenkin lähteä ajoissa, jotta löydämme perille. Lähempänä Hankasalmea ei ollut muita testauspaikkoja, Jyväskylään siis ajettava! Ikkunasta ulos katsoessa sää on aika sumuisen tuhruinen. Reissukamat ovat jo hyvin kasassa, pitää vaan pakata matkalaukkuihin. Niin, tuossa muutama yö sitten oli taas niitä revontulia, taaskin missasin ne. Seuraavina kirkkaina talviöinä kävin pihalla katsomassa josko niitä näkysi, ei mitään. Netistä luin, että niitä olisi pitänyt näkyä vaan ehkä eivät kuitenkaan näkyneet täällä vaikka telkkarin kymppiuutisissa mainittiin, että Tampereellla ja Mikkelissä oli niitä jo taivaalla, ehkä joskus toiste näen niitä! Kuviakin varmaan pitäisi tänne laittaa, mutta minulla näkyy tuolla olevan vain hirvittävät määrät kuvattuja matkadokumentteja😂. Kuvia siis myöhemmin, nyt pitää valmistautua Jyväskylään lähtöön! 


 8.2.2022 tiistai

No mutta, nyt voi fiilistellä, Thaipassit ja viisumit blakkarissa🤗. Kylläpä olivat hankalia, mutta sen kunniaksi söin äsken täällä Haapakujalla annoksen jäätelöä! Kävin äiteen kanssa kaupoilla ja kumminkin unohtui ostaa rikkaimuri! No, käyn hiomenna ennen mökille lähtöä Prismassa ja siellä apteekissa, nappaan äiteen kyytiin sitä imuria ostamaan! Kissasta lähtee niin paljon karvaa, että pitää olla rikkaimuri siihen tarkoitukseen! Tulostin myös vinon pinon dokumentteja, niitä pitää lähtiessä olla sankoin joukoin ja mökillä olen jo paljon tulostanut, joten pelottaa että muste loppuu. Hankasalmelta ei saa minun tulostimeen väriä, siksi tulosti täällä Haapakujallakin. Ja pitäähän kaikkein tärkeimpiin juttuihin riittää mustetta eli käsityöohjeisiin 😂. Kummallista, kun viisumeissa ja thaipasseissa on kuitenkin se QR-koodi 😳. No, ei tämä jännitys vielä tähän lopu, ensi maanantaina on se PCR-testi, kun pääsemme Thaimaahan on hotellissa taas testi ja viidentenä päivänä sama juttu. Toivottavasti nämä testien tulokset ovat negatiivisia! Thaimaassa kun joutuu oireettomanakin 10 päiväksi sairaalaan tai altistuneena saman verran karanteeniin jonnekin, huh huh! Pitääpä tehdä henkiinjäämisreppu vaalmiiksi eli käsityö, kirjan lukulaite, puhelin, laturi, piuha, hammasharja, hiusharja, hiusnauhat, naposteltavaa jne. varmuuden vuoksi! Finskiltäkin tulee lentoaikataulun muutoksia, johtunee varmaan tuosta naapurimaan ja Ukrainan tilanteesta, koneet kiertävät sen tosi tosi kaukaa! Täytyypä nostaa rahaa tililtä, jotta voi perillä vaihtaa batheiksi, koska thaitililtä ei voi rahaa nostaa, kortithan ovat menneet jo vanhoiksi kuten ajokortitkin, siksi piti hommata täältä kansainväliset ajokortit! 


3.2.2022 torstai

Ikinä koskaan en enää lähde ulkomaille, Thaipassia vasta tehty tunti, eikä tästä tule mitään! Jos joku sanoo et on helppo tehä ne hakemukset, syötän sen ihmisen jäniksille 😀.  Nythän on niin, että kun katson puhelinta tai tablettia, lyö pää täysin tyhjää! Nyt vaan ootellaan ja arvuutellaan mikä meni läpi ja mikä ei, lähtöön päivää vaille 2 viikkoa! 




2.2.2022 keskiviikko


Ihan melkein on hermot jo menneet! Nyt on jo Seppokin sitä mieltä, että talvikämppä lähtee myyntiin ja siirrämme katseet Espanjaan! Thaimaahan on tosi hankalaa ja kallista matkustaa, on mennyt jo 2200 euroa emmekä ole päässeet vielä minnekään mökiltä!  Tuon rahan kyllä voisi käyttää Espanjan suuntaan ja sinne pääsisi paljon halvemmilla lennoilla

mennäkö ulos vai ei, koira ei mennyt
tuon kauemmas, äkkiä sisään mökkiin


sekä hermotkin ehkä säilyisi, pääsisin jopa käyttämään ja parantamaan espanjan kielen taitoani! Sieltä emme kyllä ostaisi mitään kämppää, vuokraamalla voi vaihdella maisemaa. Juu, tänään varasimme Jinnyn kanssa sitä koronatestihotellia ja siihenkin meni 4 tuntia ja apuna oli kuitenkin thaimaalainen suomenkielentaitoinen. Jinnyllä oli vapaapäivä ja hän joutui käyttämään siitä sen 4 tuntia hotellijuttuihin, en olisi uskonut aikaa menevän niin kauaa! Vielä huomenna on pari koettelemusta, Thaipass ja viisumi, tai onhan niitä vielä useampi, jos matkaan pääsemme, reissun aikana siis! Lähetin tänään läjän lisädokumentteja Sepon viisumiin. Ensin ne eivät lähteneet minnekään, sitten laitoin hotellille dokumentteja, nekään eivät lähteneet. Laitoin uudet ja sittenhän niitä taisi lähteä kasapäin! Eihän se ole vielä kirkossa kuulutettu saako Seppokaan sitä halvatun viisumia. Itselleni en hae uutta viisumin ennen kuin selviää tuo Sepon viisumi. Ettei käy niin, että toinen hakemukseni menisi läpi, mutta Sepon ei ja niin kierre jatkuisi! Hotellivaraukset olivatkin menneet roskapostiin, onneksi ne sieltä löytyivät, tarvitaan Thaipasseissa. Jos olisin tiennyt tämän shown ennen alkua, olisimme jättäneet koko reissun väliin! Aina ei voi tietää! Ja sitten joka paikassa netissä, lehdissä kirjoitetaan, että Thaimaa helpotti matkustusta sinne, niinkö!

lauantai 1. tammikuuta 2022

TAMMIKUU 2022

31.1.2022 maanantai

Hyvin memee taas! Jos jotenkin pääsen talvikotiin, saattaa se olla vika kerta! Siis mun viisumi hylättiin, koska niitten oma ohjelma lykkäsi mun nimen sinne samalle riville 2 kertaa ja tiliotteet olis pitäny olla kaikki näkyvissä, mutta niitten oma ohjelma ei huolinut sinne kuin yhden sivun, ei enempää! No, syitä nuokin, mutta Seppo sai myös viestin! Siinä luki, se sama tiliotejuttu, lisäksi majoitustodistus Sepon nimellä ja ajokortista, kelakortista kopio ja lähettää ne sähköpostilla sinne heille, siis mitä? Tämä taas vahvistaa käsitystäni Thaimaasta, anteeksi vaan, että sinne on kaikki miehet rahapusseineen tervetulleita, naiset jääköön kotiin! Kaikki sanoo, että se viisumi on ihan helppo tehdä, taisivat muuten kaikki olla miehiä. Tekis mieli sanoa rumasti! Arvatkaa vaan haenko uudelleen ja maksaisin taas 40 euroa siitä ilosta, jotta saisivat taas hylätä. Saa olla Seppokin hakematta, tulostakoot lähetystössä ne paprut ja syököön ne ! Voihan olla ettei lähdetä, vielä on se Thaipass, mitähän se tuo tullessaan! Kyllä alan tosiaan harkita sitä talvikotia Espanjaan tai sitten vaan hyydyn tänne! No, jatkoa seuraa!


30.1.2022 lauantai

Kyllä olin jo myymässä koko talvikotia, koska sinne on tosi vaikea päästä! Se Finskin lippujen osto oli lopulta ihan iisi homma verrattuna viisumin tekemiseen! Ei kyllä edes tiedetä menikö koko homma edes läpi tai läpi meni, mutta mahtaako sieltä tulla paluupostissa minkäänlaista viisumia! Kolme tuntia siihen meni aikaa Handen avustuksella ja ennen Handen apuun tuloa olin kyllä viittä vaille, etten heittänyt koko tietokonetta

Turo

terassilta pihalle, kiukutti niin paljon! Vaan kyllä tuo Handekin tuskaili ja kiroili. Usko tai älä, mutta viisumi ei mennyt läpi ilman, että piti laittaa sinne oleskelulupa!! Eihän me sellaista suomessa tarvita eli Hande vaan lykkäsi sinne jonkun liitteen, mikä lie ollut! Kun sitten kävimme ennen enterin painallusta Sepon tiedot läpi, luki siellä Pirjo Ilmari Koukkunen, täh? Se korjattiin ja vielä jossain luki koko nimeni eli olkaapas tarkkoina näitten sähköisten hakemusten kanssa! No, jos sieltä tulee hylky, mennään ilman viisumia 30 päivää ja sitten haemme immistä jatkoa ja sen koronan. Siinä kilsan pituisessa jonossa varmasti saa sen koronan, juuri tuota jonotusta yritimme viisumeilla välttää! Ensi viikolla sitten uusi koitos; koronahotellin varaus ekalle ja viidennelle päivälle sekä se Thaipass. Siitä sitten myöhemmin, jollen saa hermoromahdusta ennen sitä näitten sähköisten juttujen kanssa!

ja lunta, sitä vaan tulee


28.1.2022 perjantai


Kylläpä tämä talvi kestää, kestää ja lunta vaan tulee! Mutta kohta vihertää, parin viikon päästä 🌴! Sain tänään taisteltua lentoliput, ajattelin tehdä varauksen läppärillä, vähän helpompi kuin iPadilla, niinhän sitä voisi luulla! No, puoli päiväähän siihen sitten meni😳. En millään saanut Finnairin pisteillä maksettua osan hinnasta, yritin varmaan 5 kertaa, kunnes tuli teksti ettei voikaan käyttää pisteitä kuin vain mobiililla! Se siitä sitten, iPad käyttöön ja sainkin homman loppuun ja alkoi maksun aika ja mitäs sitten tapahtuikaan - error! Koko matka katosi vieden mennessään pisteeni, kuitenkin reilun 200 euron arvosta

koronatukka, ei 
leikattu kahteen
vuoteen


😡. Sitten olikin pakko soittaa 
Finnairille ja sain olla jonossa tasan tunnin, olin päättänyt jonottaa vaikka aamuun, onneksi ei tarvinnut! Sain sitten pisteet takaisin, virkailija poisti varaukseni ja tein lopulta uuden. Huh huh, nyt on matka varattuna! Sillä aikaa, kun jonotin soitteli ja surffaili Seppo PCR testausta, joka tarvitaan , muuten ei pääse koneeseen. Se pitää ottaa 72 tuntia ennen koneeseen nousua ja sen pitää tietty olla negatiivinen eli koronatesti. Se osoittautui aika vaikeaksi täällä syrjäkylällä, mutta kaiketi onnistuu. Tässä huomaa taas Helsingissä asumisemme helppouden reissuissa. Tutkin kentälle menoakin pitkään ja päädyimme Kuopioon. Hande vie meidät Kuopion kentälle ja hakee kun tulemme takaisin. Totesin sen olevan helpompaa kuin ensin jollain Hankasalmen asemalle junaan, sitten Helsingistä paikallisjunalla kentälle ja raahaten kaikkia laukkuja riippana mukana. Paluuhan ei olisi edes onnistunut, olisimme joutuneet yöpymään Helsingissä. Nyt pääsemme suoraan Kuopion kentälle, laukut koneeseen ja seuraavan kerran Bangkokin kentällä näemme ne, toivottavasti! Vielä on haettava viisumi, ostettava Thaimaan päässä karanteenihotelli koronatestiä varten ja siitä viiden päästä taas hotelliin testiin, sekä se Thaipassi, joka antaa pääsyn Thaimaahan. Kaikki nämä sähköisenä ja osa englannin kielisinä, Hande lupasi tulla huomenna jeesaamaan niissä! Loppuis jo tää korona, kyl hankaloittaa kaikkea! Sitten onkin mielenkiintoista talvikodissa tutkia mitä tavaroille on tänä aikana tapahtunut! Meidän kämpän hoitaja Risto täytti viime sunnuntain 70v ja maanantaina hän olikin sairaalassa, luultavasti ollut kolarissa, en tiedä vielä enempää! Toivomme hänelle pikaista paranemista! No, nyt on etsitty tavaraa reissuun, eipä paljoa tarvitse (kaiketi) vähän kahvia jne. Lisäksi tietty 20 kg kuivattuja herneitä! 

kansainväliset ajokortit hakuun,
thaikkukortit meni koronan takia
vanhoiksi, kuten pankkikortitkin




 

16.1.2022 sunnuntai

on meillä vähän lunta täällä


Eipä näkynyt viime yönä revontulia, tosin menin nukkumaan puolenyön maissa ja aamulla katsoin Aurora sivustolta, että oli niitä jonkun verran näkynyt siinä kahden maissa. Telkkarin mainoksista taas; tulee ikävä Helsinkiä, kun telkkarin mainoksessa kerrotaan Tammiston Cittarin tulleen valituksi vuoden Cittariksi! Se muuten on tosi juttu, Tammiston Cittari oli meidän ehdoton suosikkikauppa, sille ei vedä vertoja täällä mikään pulju! Olinpa muuten tosi ylpeä itsestäni, kun viikolla kävelin tyynesti kahdessa eri kaupassa ohi

ylimpänä keijunmekon siemenet ja
alimpana mitä lie !


karkkihyllyn (luetaan suklaahyllyn)! Toiset viettää tipatonta tammikuuta, minä en voi sitä viettää, koska ensin pitäisi ehkä alkaa juomaan jotain muutakin kuin vettä tai vichyä, vietän siis suklaatonta kevättä, toivottavasti! Taas on pari pientä onnettomuutta sattunut: olin hellan ääressä ruokaa tekemässä, kun iso paistinpannu putosi olkapäälleni! Onneksi se ei pudonnut Turon päähän, se kun oli siinä ihan vieressäni. Paistinpannut ja kattilat siis roikkuvat täällä mökillä katossa hirressä koukuissa, tila kun on täällä kortilla! Olin laittanut se huonosti koukkuun. Sitten paistelin airfryerillä (on muuten hyvä kapistus) lihapasteijoita ja päätin tiskata sen laatikot käsin. Monet pesevät ne tiskikoneessa, mutta meillä ne eivät mahdu koneeseen. Tiskikone liian pieni tai kulhot liian isot, kuin päin vaan! Meillä on mökillä tuo kapea tiskari, jos siihen nuo kulhot (tilavuus 5,5 litraa) laittaisin, ei muuta mahtuisikaan! No, toisessa kulhossa on sivuissa sellaiset "tuuletusreiät" ja jotenkin sain sormenpäähän niistä viillettyä syvän haavan ja verta tuli kuin härän kurkusta! Ne reiät, siivekkeet vai miksi niitä nimittäisin eivät ole edes teräviä, ehkä minulla on sitten nahka paperia! Laitoin siemeniä itämään, koska näillä näkymin emme lähde talvikotiin. Purkkiin meni keijunmekon siemeniä, jotka olen kerännyt viime syksynä itse kasvattamista keijunmekoista. Kaupasta voi kyllä ostaa keijunmekon siemeniä, mutta ne ovat julmetun kalliita ja pussissa on vain muutama siemen! Toiseen purkkiin meni jotain siemeniä, jotka olivat samassa säilytyksessä keijunmekkojen kanssa, ehkä tomaattia, chiliä, en tiedä, niissä ei lukenut mitään ja sitten pari sitruunan, appelsiinin tai mandariinin siementä ja pari jotain mitä lie. Aika näyttää itääkö mikään vai kaikki!

ei revontulia, mutta kuu sentään näyttäytyi

15.1.2022 lauantai

Hepe ja Jinny tulivat vihdoin mökilleen ja Jinny laittoi meidän Thaimaan maksut Kasikornin kautta maksuun. Tämän teimme etänä, Jinny laittoi maksut ja minä päivystin thai puhelimen ääressä vahvistuskoodia odotellen, jonka sitten lähetin Jinnylle. Hän sitten tallensi valmiit maksupohjat nettipankkiin vastaisuuden varalle! Mutta mitäs sitten tapahtuikaan, Jinny sairastui koronaan! Hän on lähihoitaja ja saanut 3 rokotusta ja silti sairastui! Hänet määrättiin edellisellä viikolla päiväksi hoitamaan koronapotilaita ja näin siinä sitten kävi. Hepen testi ilmoitti negatiivista, mutta hänellä on kuitenkin flunssa ja töihin ei ole menemistä sanoi pomo! He saivat nyt pitemmän loman, 10 päivää ainakin ja Jinny on tosi kipeä ja jotkut sanovat koronan olevan vaan flunssa, kysypäs Jinnyn mielipidettä asiasta! Kävimme viikolla pariin kertaan heille kaupassa, jätimme ostokset terassille ja Hande kävi stadissa töissä ja haki Hepen lääkkeet Martsarista, eihän Hepe arvannut näin pitkää lomailua lähtiessä! Viime yönä olikin hienot revontulet taivaalla, tosin en nähnyt niitä, mutta Hepe oli ottanut hienoja kuvia niistä! 

nämä kuvat Hepen pihalta

aika hieno











6.1.2022 torstai




Vaa
n onpa tylsää, tammikuu aina! Lunta vaan tulee, eikä voi edes Turon kanssa käydä lenkillä. Eilen kävimme hoitamassa Handen navetassa kanoja ja ankkoja. Taas tuli mieleen, että tulisipa äkkiä kesä ja saisi kanat sekä ankat taas pihalle! On ne hauskoja otuksia. Handen kolme ankkaa alkoi heti kinastelemaan vesiämpäristä, niiden pitää saada kasteltua pää, ettei tule silmätulehdusta. No, yksi ankka päätti sitten hypätä ämpäriin ja toiset eivät päässeet lähellekään. No, mietin kuinka se pääsee pois ämpäristä ja selvisi se hetken kuluttua - huima räpistely ja minäkin siinä kastuin! Heittelin kanoille ja ankoille salaattia ja mysliä, kanat tykkäävät nokkia maasta myslit! Thaimaahan lähtö jäi taas tänä vuonna, tuo omikron kun leviää vauhdilla koko maailmassa! Omikronhan muistuttaa lähinnä flunssaa, enkä halua Thaimaassa sen vuoksi mennä kököttämään kymmeneksi päiväksi johonkin sairaalaan, nehän vaan laskuttavat huimia summia vakuutusyhtiöiltä. Ei sen takia täällä kotomaassakaan laiteta sairaalaan, jollei tule jotain pahempia oireita! Meilläkin on molemmilla ollut flunssa, eikä sitä tiedä oliko tavallinen flunssa vai jopa omikron. Olemme pysyneet täällä mökillä tiiviisti, varmuuden vuoksi! Kaapit ja pakkaset ovat täynnä ruokaa eli kauppaankaan ei ole tarvis lähteä ja äiti lupasi käydä tyhjäämässä meidän postilaatikon Haapakujalla! Sain pyydettyä talvikodin yhtiövastikkeen laskun sähköpostilla ja nyt odottelen, että Jinny ehtisi loppuviikosta laittaa sen maksuun minun Kasikornin tililtä. Kasikornin nettipankin sivut ovat täysin muuttuneet, enkä osaa sitä enää käyttää, jospa Jinny antaisi oppitunnin! Viimeistään 17.1. pitää mennä K-markettiin, siellä on haettavissa meidän  passit, jotka tuli nyt hiukka turhaan haettua! Ompelukonekin on Pieksämäessä huollettuna liikkeessä, mutta enpä nyt sitä hae, Pieksussakin on omikron alkanut riehua, onneksi on jo 3 rokotusta, jos se nyt jotain auttaisi! On muuten telkkarissa kummallisia mainoksia! Lady Vitaa ja Beroccaa en enää osta, jos siitä tulee tuollaiseksi adhd-riehujaksi, kuten mainoksessa näytetään! Jos minä alkaisin samoin kirjastossa riehumaan, tulisi hyvin äkkiä piippa-auto! Entäs konvehtimainos, mies ottaa kermanugaan ja nainen vieressä taivastelee, että ootko 5v vai! Hitto, mäkin tykkään kermanugaasta! Ja paras surkea mainos eilen Keskustan vaalimainos, se kotimainen!! Tietääkseni kaikki puolueet ovat kotimaisia vai olenko ihan väärässä? Joka tapauksessa inhoan koko mainosta, pyöräilijä vaan ajelee ja huutelee, niin teennäinen, ai niin mut sehän on kotimainen;). Juu ja viimeinen valitus, tänne tietokoneelle blogiin on tosi vaikea päästä. En tiedä miksi aina aukeaa joku ihme sivu, jossa pitää jotain evästeitten kanssa duunata jne. eteenpäin ei pääse! Olen aina ihan vahingossa päässyt tänne blogiin ja tänään tutkailin tarkkaan kuinka se käy. Nyt minulla on ohje kirjoitettuna paperille ja kiemuroiden kautta tänne pääsen! Ei ainakaan vielä tarvitse pöytäkonetta heittää nurkkaan!

Postista puheen ollen, tein illemmalla postinsiirron Haapakujalta tänne mökille ensi lokakuun puoleenväliin saakka! Ja Kasikorniakin tutkailin uudelleen ja löysin kuin löysinkin sieltä aiemmin tallettamani maksupohjat ja sain laitettua puhelimien sim-korteille batheja. Mutta olipa yllätys, nyt piti vahvistaa puhelimeen tulleella koodilla maksu, ei ennen ole tuollaista tarvinnut parinkymmenen bathin vuoksi tehdä. Onneksi olin laittanut aamulla thaikkupuhelimeni lataukseen! Nyt vaan pitää saada sinne kolme maksupohjaa vastaisuuden varalle, Jinny varmaan tekee ne minulle. 



keskiviikko 1. joulukuuta 2021

JOULUKUU

27.12.2021 maanantai



Ja niin Joulu mennä jolkotti! 

Nyt on saatu kolmannet rokotukset ja menihän tuo Thailand sitten taas sulki eli hyvin myöhästyttiin! Huomenna on vasta passitsekkaus Varkaudessa ja passit tulevat sitten kun tulevat. Onneksi sai valittua noutopaikaksi tuon Hankasalmen K-marketin, ei tarvitse niiden takia Pieksämäkeen ajella.


on ainakin lunta

Toisaalta tämä korona-aika ei ole kauhean paha tämmöiselle introvertille, päin vastoin melkeinpä. En ole koskaan ollut mikään bilehiiri ja juhliin menokin tai tarkemmin lähtö on aina ollut kauhistus meikäläiselle. Millään en haluaisi lähteä kyläilemään tai juhliin, oma porukka on eri juttu! Viihdyn parhaiten ihan itekseni touhuten. Tämä läppäri on näköjään vielä unessa tai lomalla, koska teksti tulee jälkijunassa ;), pitää aina hetki ootella jotta näkee mitä tulikaan kirjoiteltua! Seppo sitten kyllästyi moottorikelkkailuun ennen kuin edes ehti sen aloittaa eli se myytiin uuteen kotiin juuri joulunviikolla, tuohon lähelle Uuraisiin. Taisi se kymmenen vuoden kelkkakilpailuissa kilpailu aikoinaan riittää, aikansa kutakin, enää ei innostanut! Pari päivää ennen Joulua kahlasin polvia myöten yli 20 asteen pakkasessa sahaamassa mökkiin pienen kuusen ja onnistuihan se. Pitäähän sitä joulukuusi olla vaikka pienempikin! Aattona kävimme syömässä Handen luona ja sen jälkeen onkin vaan nökötetty mökillä pakkasta pitelemässä. Ulkona reilu 20 pakkasta ja kun saat hilattua päällesi kasan lämmintä vaatetta ja menet viemään Turoa ulos, niin se käy pissalla nurkalla ja äkkiä sisään. Nopeammin se käy pihalla, kun vaatteiden laitto kestää! Toisaalta tämä aika pakkasineen käy voimille, ulos ei voi mennä pakkasen vuoksi ja sisällä tulee katseltua vaan telkkua, tosin sielläkin vaan uusintoja, Areenasta voisi katsella muutakin, mutta tuo meidän telkku ei suostu yhteistyöhön netin kanssa! Kun tulimme Handen luota aattona, niin tuo parinkymmenen metrin kävely autolta mökkiin tuntui keuhkoissa asti! Kutomisen lopetin jouluviikolla, kun peukalon ja etusormen nivelet alkoivat julmetusti särkemään, onneksi sain kaikki lahjat kudottua ja virkattua. Eilen alkoi jo olemaan sen verran tylsää, että kaivoin yläkerrasta jotain, ihan mitä vaan lankaa ja aloin kutomaan sukkia joutessani. Aittaan en edes suunnitellut lähteä lankoja hakemaan, ulkona -20 ja aitassa vielä kylmempää! Niin, ja vielä yksi pakkasongelma; sisällä pitää aamuin illoin lämmittää uunia ja se tarkoittaa minulle allergialääkkeitä ja suihkeita! Joku noissa puissa, tulessa tai jossain saa nokkani aina vuotamaan ja parissa päivässä alkaakin poskia särkemään, eli kovasti jo odottelen kevättä tai


jänökin juoksentelee
pihalla

vaihtoehtoisesti Thaimaan lieventävän karanteenia, tai siis että sinne yleensä edes pääsisi. Jotkut kaverimme onnellisesti ehtivät hoitaa miljoonat paperit kuntoon ja pääsevät sinne talvella! Toivossa on hyvä elää, kun pääsisi edes vähäksi aikaa, kuukausi tai kaksi! Tarkoituksena oli, että olisimme voineet hoitaa kaikki vuoden alun maksut itse siellä, mutta nyt kävi näin. Hoituuhan ne thaipankin kautta täältä käsin, vaikka äsken sen avasin netissä ja olivat ryökäleet muuttaneet koko näkymän, joten en edes löytänyt aiemmin tallentamia maksupohjia sieltä! Täytynee odotella, kun Hepe ja Jinny tulevat mökilleen ja Jinny varmaan katsoo ne minulle!  Ainoa hyvä asia oli näytöllä, että nyt siinä näkyy heti tilin saldo, jota aiemmin sai etsiä, etsiä ja taas etsiä! Aiemmin hoidin asian niin, että kun laitoin 20 bathia puhelimen saldoon, niin silloin näki saldon. Nyt en löytänyt edes niitä puhelimen maksupohjia! No, mutta asiat etenevät sitten huomenna Varkauden reissun jälkeen, miten kauan sitten passien teko kestänee!  

paitsi kun telkusta tulee eräohjelmaa

Turon lempiasento pakkasella












8.12.2021 lauantai


Joulu tulla jolkottaa! Kakkuja leivottu pakkaseen, joulupaketit paketoitu ja laitettu postiin. Aloimme sitten hankkimaan passeja, varmuuden vuoksi. Hankasalmella ei saa kuvia niin, että ne lähtisi poliisille sähköisenä. Ei ainakaan viisi vuotta sitten ja kylän ainoassa kuvaamossa on myös kelloseppä. Taannoin myyjä haukkui kelloni, kun olin vaihdattamassa siihen paristoa ja päätin etten siihen kauppaan enää koskaan mene! Siis ajoimme kovassa lumisateessa huonolla ajokelillä Pieksämäkeen passikuvaan, veimme samalla ompelukoneeni korjattavaksi. Ai miksikö? No siksi, kun yritin lyhentää Sepon pilkkihaalarien lahkeita ja konehan ei siitä tykännyt, meni joku puolan osa rikki! Kävimme hakemassa kotoa postit ja söimme siellä. Tarkoitus oli myös käydä Walk in rokotuksessa Veturitorilla, vaan oli julmetun pitkä jono ja ulkona lumisateessa! Myöhemmin luin netistä jonotuksen kestäneen 4 tuntia! Olisihan siinä voinut lumisateessa seisoessa saada flunssankin vähissä vaatteissa. Ajelimme sieltä mökille ja varasin ne rokotusajat netistä ensi maanantaille, ei tarvitse jonotella. Samalla tein netissä passihakemukset ja nyt pitää Joulun jälkeen vielä ajella Varkauden poliisilaitokselle tunnistautumaan, antamaan sormenjäljet ja allekirjoituksen. Varkaudessa oli vapaita aikoja, Pieksämäessä vasta

joulukuusi Haapakujalla

helmikuun lopulla, Hankasalmella ties milloin ja Jyväskylän suuntaan en edes katsonut aikoja. Tämä on vasta alkua, jos aiomme käväistä talvikodissa tammikuun lopulla, olisi kiva käydä katsomassa paljonko on tavaraa pilalla, homeessa jne. Samalla voisi hoitaa kaikki maksut siellä taas vuodeksi eteenpäin. Mutta saa nähdä kuinka tämä koronatilanne kehittyy, pääseekö minnekään! Taistelin tuossa eilen Sepon puhelimien kanssa. Hän on yrittänyt soittaa Messengerillä Thaimaahan,  hän kuulee puheen luuristaan, mutta Thaimaahan ei kuulunut mitään, monesti kokeiltiin. Lopulta hän puhui puhelun aina minun puhelimella. No, testailin niitä, ei toiminut vaikka mitä teki. Lopulta poistin koko mesen luurista ja asensin Facen kautta uudelleen ja kas kummaa, molemmat puhelimet toimii taas! Niissä luureissa oli joku Messenger Lite-appi ja luultavasti ylläpito oli loppunut, koska sellaisia ei enää löytynyt "kaupasta" ja Facen kautta tuli oikeat! Seppo oli jo nakkaamassa molemmat luurit pellolle! Hänellä on siis 2 luuria, toisessa 2 sim-korttipaikkaa ja toisessa yksi. Tämä kaksipaikkainen on hänellä ollut käytössä ja olen kehottanut hommaamaan näytönsuojan vaan ei ole kehotus mennyt perille! No, kunnes se puhelin putosi autotallin edessä sepeliin ja yläosa meni säröille! Sillä ei voinut enää soittaa, kun ne säröt raapi korvaa ja piti vaihtaa varaluuri käyttöön. Tilasin puhelimeen panssarilasin, täällähän ei ole mitään puhelimen korjaamoa ja luurista tuli ihan hyvä. Tuo 2 siminen on hyvä talvikodin käyttöön! Huomenna lähdemme Pieksämäen kotiin, lupasin käyttää äitiä jouluruokien ostossa ja maanantaina on ne rokotukset. 



 8.12.2021 keskiviikko

Kyl on vaikeeta! Yritän päästä blogiin pöytäkoneella, mutta joka paikassa tivataan kaksivaiheista tunnistusta, Chromeen en pääse ollenkaan, enkä Edgeenkään, mutta vanha ja "turvallinen" Explorer toimii. Tosin se poistetaan käytöstä ensi kesänä, loppuuko meikäläisen pöytäkoneen käyttö siihen!! Koneella on kyllä Chrome sekä Edge, mutta en millään pääse niihin, monimutkaista on! Jos käyttöni loppuu, milläs sitten tulostan tärkeitä papereita? No, joku kysyy miksi pitää tulostaa! Thaimaan reissuja varten pitää kuitenkin olla vino pino tulostettuja papereita eli tietokoneelta tulostuksen pitää toimia. Samoin tulostan kaikki sähköpostiin tullet laskut, siis sähköpostiin, en tulosta mitään e-laskuja sentään! Tilaan nykyisin kaikenlaista netin kautta ja aina laskulla, en maksa netin kautta tilatessani. Olen nääs huomannut, että jos jätän laskun maksun sähköpostin varaan, saatan unohtaa jonkun laskun, kokemusta siitäkin on! En ole vielä kokeillut miten läppärin kanssa nuo ohjelmat toimii! No, se siitä, aika näyttää! Täälläpä on sitten jo täysi talvi, pakkastakin reilu 20 astetta ja luntakin noin 30 senttiä, jollei enemmänkin. Autonikin hyytyi! Pari viikkoa sitten, kun ei vielä ollut lunta eikä pakkasta, pesetin autoni Pieksämäessä, jonotin tunnin pesuautomaattiin. Pääsin puhtaan auton kanssa mökille ja sitten pamahti pakkaset ja kovat lumisateet. Viime viikolla piti lähteä Pieksuun, vaan auto umpijäässä, oli lähdettävä Sepon pakulla liikenteeseen. Paku on meikäläiselle ihan turhan iso, parkkeerauskin hankalaa, peruuttamisesta puhumattakaan. Lisäksi äitini on tosi hankala päästä kyytiin, liian korkea auto! Mutta näin se vaan menee, johan tämä talvi on kohta ohitse, saahan sitä niin toivoa! Laitoin kuitenkin autoni taas seisontaan, mitäs sitä turhia vakuutusmaksuja keräämään ja Trafinkin maksut poistuivat samalla. Helppoa tuo on nykyisin netin kautta, tosin Trafin maksu oli vielä viime vuonna vitosen ja nyt se oli jo 5,90, kaikki kallistuu! Autostani kyllä pitäisi muutama tavara ottaa sisälle lämpimään, mutta menepä tuonne pakkaseen vääntämään, ensi viikolla pitäisi olla melkein plussakeli, silloin käyn tyhjäämässä auton, ehkä ovetkin jo silloin aukeavat! Ja sitten etsimistä! Varsinkin näin muuton jälkeen ei tavaroita millään löydy, osa Pieksussa, mökillä, aitassa, Kutomossa, leikkimökissä, saunalla jne! Aina jotain etsimistä, viimeksi etsin Pieksussa heijastimia, niitä tarvitaan täällä mökillä iltaisin, kun menen ulos Turon kanssa. On niin paljon lunta, että on käveltävä pilkkopimeällä tiellä, silloin pitää olla heijastimia kädessä, selässä, taskujen suissa, koiran flexissä jne. Täällä maalla kun autot ajavat tuhatta ja sataa ja sitten puhutaan, että kaupungissa on aina kiire! Kaikki taitaakin olla suhteellista! No, tiesin heijastimien olevan Haapakujan kodissa, etsin siis joka paikan aloittaen eteisen kaapista, ei löytynyt, kunnes aloitin etsinnän uudelleen ja aloitin taas samasta eteisen kaapista kuin alun perin ja siellähän ne olivat :) Eli ihan normi juttu meikäläiselle! Hyvä esimerkki etsimisestäni, aioin eilen laittaa hiuksiini taas punaista väriä - arvatkaa löysinkö väripurkin? No enpä tietenkään, mutta huomenna menemme Pieksuun, kun Sepolla on aika lekurille ja Haapakujalla pitäisi olla 2 punaista väripurkkia, löydänköhän ne? Olen nääs nyt pitänyt hiuksia pesemättä, koska väri on hyvä laittaa likaisiin hiuksiin! Ehkä kestän näitä hiuksia vielä muutaman päivän, ne ovat aika painavat likaantuneena, kun painavat muutenkin. Eilen kyllä oli hilkulla etten ottanut saksia ja pätkäissyt kokonaan niitä, onneksi tulin järkiini. Olisivat olleet aika kaamean näköiset sen jälkeen! Hiukseni tarttuivat täällä yläkerrassa (vino katto) johonkin puunsäleeseen ja olipa kiva tunne! Usein hiukset ovat myös tarttuneet kärpäspyydyksiin, kiva sitten repiä niitä siitä irti! Nyt kyllä pitäisi sitä väriä laittaa, kohta ovat hiukseni ihan harmaat tai minun kohdallani se tarkoittaa ihan tyhmän harmaata ja olen ihan väritön. Saas nähdä riittääkö edes 2 purkkia värjäykseen, hiukseni ovat jo tosi pitkät! Tulipa nääs hinku passeja hankkimaan, varmuuden vuoksi ja jos nyt menisin passikuvaan, ei sellaisella passilla minnekään pääsisi, passintarkastaja kysyisi, että onko tässä harmaassa kuvassa muka joku :) Joillakin kavereillani on myös hiukset iän myötä harmaantuneet ihanan platinan vaaleiksi, kateeksi ihan käy!! No, väripurkilla siitä toivottavasti selvitään! Onneksi olen nyt kutonut ja virkannut kaikki joululahjat, peukalo särkee, liekö jännetupin tulehdus! Olen pyrkinyt käyttämään puhelinta selaillessa vasenta peukaloa, etten rasittaisi oikeaa peukaloa, sen pitäisi pysy ihan liikkumatta. Äsken kyllä kirjoitin muutaman joulukortin, montaa en päivässä voikaan kirjoittaa tuon peukalon vuoksi ja piti valita liukkaasti kulkeva kynä siihen kirjoitushommaan. Pitäisikö joskus kirjoittaa tietsikalla osoitetarrat, jotka voisi sitten tulostaa ja kirjoittaisi vain tervehdyksen käsin. 


näitä on pihan pihlajat täynnä

1.12.2021 keskiviikko

1.12.2021

Tulipa yön ja päivän aikana hiukka lunta, taas pitää auto kaivaa esiin hangesta, koska huomenna olen lähdössä Haapakujalle. Onneksi juuri äsken kävi lumiaura pihassa! Kohta pitää lähteä taas ruokkimaan Handen elukoita, no onhan siellä meidän ankatkin!

Turo sai Hepeltä ja Jinnyltä joulu-
kalenterin ja tässä avaamme
luukun numero 1