tiistai 11. elokuuta 2015

ELOKUU


 
uusi keittiö, melkein valmis
11.8.2015 tiistai

Oi oi, kyl tää on niin luvatonta, kun ei kerkeä kirjoittelemaan! Noh, 11 työpäivää, ehkä sitten ehtii
skrivaamaan enemmänkin. Sitä vaan ei duunin jälkeen jaksa kirjotella ja on muutakin hommaa. Nytkin on menossa keittiöremppa ja marjojakin pitäisi kerätä, herukoita siis. Tänä vuonna en keitäkään niitä mehuiksi, pakastin on niitä viime kesäisiä täynnä entuudestaankin. Kerään siis marjoja pakkaseen äidille, koska hän niitä popsii sellaisenaan.


Joo, kun vihdoin aloin kirjoittamaan, katkesi yhteys tykkänään Soneraan. Molempien puhelimet ja nettikortti tyssäsi. Ne alkoivat taas toimimaan parin tunnin päästä, taisi olla Soneralla joku päivitys täälläpäin. Onneksi on tuo yksi DNA-puhelin, joka toimi. Mutta nyt välillä maistelemaan mansikkatorttua, nam nam, aroi mak!


21.8.2015 perjantai


Se on siinä sanoi mummo, kun mopon osti!
Kyllä mä kohta jaksan taas kirjoitella, 4 työpäivää jäljellä. Siksiköhän nyt tuntuu, etten millään jaksaisi mennä tai siis tehdä siellä duunipaikassa töitä, korvien välissä siintää jo loma ja nyt vielä tuo mummon mopo! Kuten näette, vierivä kivi ei sammaloidu. Keksin aina jotain kummaa, kesäduunia ja nyt tuo mopo. Mietiskelin kyllä monta päivää mopon ja oikean skootterin välillä. Sitten päädyin tuohon mopoon ja Seppo oli tyytyväinen. Häntä kun pelottaa välillä nämä meikäläisen keksinnöt. Ajelen sillä kumminkin tässä nurkilla, en aio mennä isolle tielle. Ajelen ympäriinsä etsien kivoja
kasvihuoneen tomaatit ja pari tuntia
kuvauksen jälkeen ne kaikki
olivat kaatuneet nurin

kuvauskohteita, autolla se on tosi hankalaa. Varsinkin mun autossa on tosi matala maavara ja sehän jäisi mahastaan kiinni metsäteillä. Ajelin sillä jo jonkun aikaa pihassa, koska siinä ei vielä ole vakuutusta. Vakuutuksen teen huomenna netissä, on se vaan helppoa nykytekniikan aikana. No, rekisteröinti pitää kyllä tehdä jossain toimistossa. Kypäränkin haluan uuden, entistä on käyttäneet nuo lapsenlapset. Mun perässä ei kuulemma pysy, sanoo myös uusin työtoverini, ikää noin 40. Kerran hän sanoi, että nyt pidetään tauko, sun pitää muistaa ikäsi. Silloin kyllä tunsin itseni vanhaksi, kääk! Kun pitää taukoa, ei sitten kyllä  pääse uudelleen vauhtiin, kait se sitten on yksilöllistä. En kerkee pitää taukoja, huilaan sitten kotona tai vasta yöllä. Ja tulihan ne lämpimät ja suorastaan helteet sitten tännekin. Harmi vaan, kun koululaiset saavat hikoilla luokissaan, onneksi illat ovat vielä suht valoisia, tosin kylmiä. Jaa, olenkos jo maininnut talvikotiin lähdön? Matka siis alkaa 26.10 ja paluu on 18.12. eli tulemme jouluksi kotiin (lue mökille) ja sitten tammikuussa takaisin. Tällä konstilla ei tarvitse meikäläisen tehdä sitä inhokkia visa runia mihkään Kampodiaan. Ja onhan se niinkin, että ei se joulu tuolla kaukomailla pitemmän päälle ole mikään joulu ja jos kävisi tuuri, että näkisi vaikka luntakin....

31.8.2015 maanantai

Ja niin sitä taas viimeisiä viedään eli elokuu vaihtuu syksyyn. Kyllä se vaan on syksyä ollut ilmassa jo kauemminkin, vaikka on ollut tuo sää suosiollinen, lämpöä vielä riittää. Tosin auringon mennessä
ajelulla
pilveen, huomaa tuon syksyn nahoissaan. Toinen asia mistä syksyn tulon huomaa, on tuo luonnon hiljaisuus, ei kuulu lintujen liverrystä, kurjet vain iltaisin huutelevat tuolla pellon reunassa. Ja niin syksyn tehdessä tuloaan, alkoi taas tuo pipojen väkerrys. Eipä ole tullut kesän aikana kudottua yhtikäs mitään, mutta kun tuo kesäduuni loppui, jaksaa taas näperrellä. Kävimme tuossa Pieksämäelläkin iskän ja äiskän luona. Matkalla tein skootteriin vakuutuksen ja kävin Pieksämäen katsastuskonttorilla laittamassa sen omiin nimiini, jotta nyt saisi ihan laillisesti ajella. Äiti halusi minut mukaansa uuden sängyn ostoon ja sellainenhan sitten tuli tilattua. Illemmalla saimme puhelun Thaimaasta, Jone ja Kirsi olivat päässeet hyvinkin perille. He katsovat aina, että meillä on kaikki kunnossa ja me taas siellä ollessamme tsekkaamme heidän kämpän. Ja meidän kämpässä ei ollut lainkaan sähköjä! Onneksi syy selvisi, joku oli vahingossa kääntänyt pääkytkimen pois päältä ja taas sähköt toimii. Sittenhän koitti se viimeinen työpäiväni, tietty sateisena! Päivällä satoi niin kovin, että Revontulen pihalla oli vettä nilkkoja myöten. Mökilläkin oli satanut ja siellä oli myös joku kumma suihkuvirtaus, koska Kutomon terassilta oli pudonnut iso betoninen maljakko maahan, onneksi ei hajonnut. Se maljakko on noin puoli metriä korkea ja tosi painava, hyvä kun jaksoin nostaa sen takaisin paikoilleen. Siitä päättelin, että on ollut virtaus, tavallinen tuuli ei sitä saa pudotettua.
tässä se ruukku, jonka
myrsky pudotti
Lauantaina sitten siivottiin kämppä ja kävin kirkolla kaupassa. Tarkoitus oli käydä myös Mikko markkinoilla, mutta torilla oli vain muutama koju, joten jätin sen homman kokonaan väliin. Heinähattutorillakin heinäkuussa oli enemmän toimintaa. Sunnuntaina pääsin vihdoin ajelemaan skootterillani. Kävin Handen mökillä hakemassa kanille voikukanlehtiä ja etsin imuriin oikean suulakkeen. Hande hylkäsi imurinsa ja hain sen alkukesästä meille, mutta siinähän olikin joku ihan väärä suulake. Sitten siihen pihaan päräytti Kari mönkkärillä ja jonkun aikaa siinä jutustelimme, kunnes jatkoin matkaa. Ajoin kotipihaan, muutinpa mieleni ja jatkoin ajelua. Matkalla tuumiskelin, etten ottanut sitten kuitenkaan matkaan niitä rekisteripapruja saati sitten ajokorttia... Ajoin sitten pikku lenkin, lopulta olin Säkinmäentiellä ja siellä käveli joku vanha, tosi laiha mies oranssin kepin kanssa ihan keskellä tietä. Edellä ajava iso paku joutui hiljentämään vauhtia, kunnes se mies siirtyi tien laitaan, sen jälkeen hän siirtyi taas keskelle tietä. Väisti hän sitten minuakin, mutta jäin kyllä ihmettelemään tuota kävelyä tai en siis jäänyt mihinkään, vaan ajaessani mietiskelin. Sitten iltapäivällä saapuikin vieraamme, Veikko Thaimaan tuttu. Siinä se ilta meni ukkojen turistessa ja saunoessa, mistä niillä tuota juttua riittääkin! Ja nyt on sitten se kuun viimeinen päivä, oikeasti kesäduunin vika päivä, mutta otin viikonlopun ja tämän maanantain vapaaksi. Tällä viikolla sitten lähdemme käymään kaupunkikodissa muutamaksi päiväksi ja sitten takaisin tänne mökille.
Seppo puhui tänä aamuna yli tunnin Thaimaahan Jonelle. Heillä on ilmestynyt makkariin termiittejä, nehän syövät kaiken puun. Jone kävi meilläkin, mutta ei näkynyt otuksia. Meille menee tällä viikolla myrkyttäjä, emme odottele talon myrkytystä. Tunnetustahan thaikut ovat tosi hitaita toimimaan ja vastedes saa JP käydä meillä myrkyttämässä kahdesti vuodessa, jotta ei tule yllätyksiä.

ekalla ajelulla ja matkassa se Thaimaasta tuttu keltainen
tilaihme

minä ja Zahara, ei kuitenkaan
Saharassa, mutta korvessa
kumminkin













liljat

maissi

pisarat heinissä

kultapalloja

tässä työmatkalla kuljetuksessa Sepolle lautaa
maustehyllyn ja kattilatelineen nikkarointiin





























 

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

HEINÄKUU



1.7.2015 keskiviikko


Veikon taidekuva

maisema duunista





















22.7.2015 keskiviikko, kaiketi :)

Heissan kaikille, olen ollut hiukan hiljaiselossa tai sanotaan paremminkin tämä blogi on kärsinyt hiljaisuudesta. Sovitaanko, että blogi on lomaillut, minä en! Kesäkuu meni menojaan vauhdikkaasti, töissä ja lapsenlapsien kanssa. Paljon en ehtinyt bloggailla ja yksi suuri syy siihen taisi olla se, että nuo lapset käyttivät meidän nettikortin piikkiin  (Netflixiä, kaikenlaisia latauksia jne.) eli se lakkasi toimimasta, kun katto tuli vastaan. Yritin sitten käyttää nettiä iPhonen kautta sillä seurauksella, että
Thaimaan tuttuja kyläilemässä, Vimon
sekin meni tappiin. Blogit ja pankkiasiat saivat jäädä hoitamatta. No, jotkut neuvoivat hankkimaan jonkun toisen merkkisen kortin, jossa ei ole kattoa, vaan mitäpä sellaisella tekisi, kun täällä toimii vain ja ainoastaan Sonera ja tämä ei sitten ole mikään mainos. Julian ja Veikon puhelimissa on joku muu liittymä ja ne sitten täällä tökkivät ja siinähän syy, miksi mummon nettikortti oli kovassa käytössä! Ja kun netistä ei voinut lukea uutisia, piti ne yrittää katsoa telkusta. Siis näin se meni, aloitit kuuden uutisista, sitten seiskan uutiset, puoli ysiltäkin tuli jotkut  ja viimein kymmenen uutiset. No, niistä ei sitten tullut minkäänlaista kuvaa tapahtumista, aina joku jotain hösläsi, iltapalaa piti saada juuri puoli ysiltä, koirat riehuivat ja kympin uutisetkin menivät osittain "metsään". Olimme siis


matkalla Big Wheelsiin
hetken myös osittaisessa uutispimennossa. Mutta mitäpä tuosta, ainahan voi esimerkiksi todeta tärkeimmän uutisen eli sään katsomalla ulos, siellähän aina satoi ja tuuli. Onneksi Seppo tuli kesäkuun lopulla mökille ja sain huokaista. Sain rauhassa käydä töissä, eikä tarvinnut keksiä lapsille päivän ajaksi kaikenlaista hommaa. Meillä oli uunin kyljessä oikealla puolella lappuja, joissa luki kaikenlaisia askareita lapsille mm. lenkitä koirat, hae posti, leipokaa vaikka jotain, likaiset vaatteet pyykkikoriin, pelatkaa sulkapalloa, ajelkaa fillareilla, siivotkaa aitta jne. Tehdyt laput siirrettiin aina vasemmalle ja arvatkaa mikä lappu köllötti aina vaan oikealla? No, tietty se siivotkaa aitta! Jossain vaiheessa lapset sitten muuttivat kimpsuineen ja kampsuineen asuntovaunuun, kun se tuotiin pihaan. Kävinpä yhtenä iltana Julian kanssa ulkoiluttamassa golf-palloa yhdeksän reiän verran. Pikkuisen oli
tihkusadetta, mutta ei se meitä paljon haitannut ja peli meni ihan hyvin, pääsisi vaan useammin. No, ei se paljon harmita, kun ei useammin ole päässyt kentälle (tuulee, kylmää, sadetta), onhan edessä kohta taas koko talvi lämmössä golf-kenttien luvatussa maassa. Vesku Lapista olikin tulossa Akun ja Artun kanssa kyläilemään, joten he sitten majoittuivat aittaan, enemmän tilaa. Tämä tapahtui viime viikon perjantaina ja lauantaina menimme porukalla Pieksämäkeen, ensin isän ja äidin luo ja sieltä kävelimme keskustaan katsomaan Big Wheelsiä. Se on sellainen jokavuotinen vanhojen jenkkiautojen tapahtuma, joka muuten on tätä nykyä paisunut ihan tungokseen asti, hui sentään. Äiti oli reissussa potkurollaattorin kanssa ja isäni sellaisella kolmipyöräisellä sähkömopolla. Yritin pysyä isän mopon takana (se kulkee ihan kävelyvauhtia) ja ihan oikeasti pelkäsin koko ajan, että isä törmää sillä ihmisiin tai niihin hienoihin autoihin. Hän kun ei oikeastaan näe mitään ja yritin sanoa, että varo edessä olevia, käänny hieman oikealle, edessä on
tolppa, lastenrattaat,  jne. Vastaus oli aina  - joo, joo, näen kyllä eli tuli ihan mieleen Julia, hah, hah! Vesku ja lapset kulkivat omia
kromi kiiltää
reittejään ja minä kävelin sitten hiljakseen isän ja äidin kanssa kotia kohti. Kylläpä sattui tosi hyvä sää tälle päivälle, ihan tuli kävellessä kuuma. Sillä aikaa oli mökille tullut lisää vieraita, Thaimaasta tutut Atski ja Vimon asuntoautollaan. Siinä sitten illalla saunottiin ja grillailtiin. Seuraava päivä olikin sitten taas ihan normaali eli satoi! Kävin aamulla Julian kanssa Kihvelikirkossa, kun Julialle alkoi tulla kiire noiden kirkossa käyntien kanssa eli arvasitte oikein, hänellä alkaa rippikoulu. Mutta olipa erikoinen kirkkohetki, siellä laulettiin ihan koko ajan ja palvelus kesti vain puoli tuntia. Ehkä se johtui siitä, kun oli Kihveliviikonloppu ja sehän on sellainen musiikkivoittoinen tapahtuma. Tälläkertaa emme sitten käyneet Kihvelin konserteissa, koska pitää joka vuosi valita Big Wheelsin ja Kihvelin välillä. Onneksi nuo tapahtumat ovat joka vuosi, vaikkakin samana viikonloppuna. Päivällä sitten läksimme ajeluretkelle Atskin ja Vimonin kanssa ja tietty minun autolla, se oli ainoa jonne kaikki neljä mahduimme. Alkoi sataa, ajoimme hiekkateitä ja arvaahan sen minkä näköinen auto sitten oli. Julia sekä Veikko lähtivät sitten Handen matkassa kohti kotia. Ja sitten se tapahtui, vessa meni ihan totaalisesti tukkoon. Onneksi täällä oli kaksi putkaria ja Atski apuna ja loppujen lopuksi putki saatiin ulkokaivon kautta auki ja vetämään. Vessan lattia lainehti ja viskasin sinne kaikki käden ulottuvilla olleet pyyhkeet ja
vautsi...
rätit, kun matot olivat jo ihan märkiä (vessassa ei siis ole lattiakaivoa). Se tiesi siis pyykkiä...
Maanantaina menin sitten töihin sillä kuraisella autolla, ihan hävetti, mutta en ehtinyt sitä pestä sateessa ja maanantaina olikin ihan kuiva sää. Töissä ollessani oli sitten loputkin vieraat lähteneet kotimatkalle. Kotona sitten pyykkikone pyöri ainakin neljästi, koska tiistaiksi oli luvattu hyvää säätä ja sain pyykit pihalle sekä sen autonkin pestyä. Tiistaina töiden jälkeen sitten pesin taas yhden koneellisen pyyhkeitä ja kone alkoi tökkiä, se vaan pysähtyi kesken ohjelman ja punainen valo syttyi jakoavaimen kuvaan. Seppo sitten painoi resettiä ja kone alkoi taas rullaamaan. Tosin se pesi koneellista tuonne puoli kahteentoista saakka ja olisin jo mieluusti vetäytynyt yöpuulle, mutta eihän sitä konetta voinut yksikseen jättää eli oli vaan valvottava ja katsottava Beckiä silmät lurpahdellen. Tänään sitten kävimme Jyväskylässä hakemassa se aiemmin tilattu keittiön kaappi, kun minullakin oli sopivasti  vapaapäivä ja sopivasti tuli sadekuuroja. Tarkoitan siis, että sadepäivinä on kiva ajella Jyväskylään ostoksille ja asioille, kun mökillä ei voi kuitenkaan oleskella pihalla. Tulipa tuossa työmatkoista mieleen yksi raivostuttava asia; ajelet
huimaa kyytiä
ajelua pallossa

rauhassa ja yxkax edessä ajava jarruttaa, ihmettelen mitä nyt tapahtuu. Edessä ei näy mitään! Sitten se edessä ajava hyväkäs vaivautuu laittamaan vilkun päälle. Miksi ei voi laittaa ensin vilkkua ja sitten vasta jarruttaa, tietäisi takana ajavakin mitä on tapahtumassa. Ihan pikku juttu, mutta kun törmäät siihen joka päivä, alkaa nyppiä!
Tässä tuli nyt kerrottua blogin lomailun ajan tapahtumat pikana. Lisäilen vielä muutaman kuvankin, kunhan avaan tuon yläkerran ison koneen. Se on aina näin ukkosten aikaan pois pelistä, varmuuden vuoksi. Täällä tuo ukkonen, siis salamat saavat paljon tuhoa aikaiseksi. Meilläkin on vuosien mittaan hajonnut pari sähköpatteria, yksi telkkari, kaksi pyykinpesukonetta, mikroaaltouuni eli olen oppinut nyppimään töpselit irti seinästä, kun koneet eivät ole käytössä.

28.7.2015 tiistai

Olipa päivällä sormet ja varpaat ihan jäässä, kun oli mökin ovi avoinna. Seppo paklasi ovesta koirien kynsien jäljet ja maalasi sitten koko höskän. Niin, siis on kesä ja ainakin täällä meidän notkossa on tosi kylymä, mitähän tuo elokuu tuo tullessaan. Taitaa tämä kylmä kesä olla seurausta, kun hetken mielijohteesta hain kesätyöpaikan ja viileässä säässä on mukavampi tehdä hommia. Onhan tämä kesätyö ollut mielenkiintoinen kokemus. Täytyy hiukka marista asiakkaista, älkää koskaan tehkö näin hotellissa! Kun käyt suihkussa, heitä läpimärkä pyyhe sängyn päälle ja vielä niin, että se osuu
petarille sekä peitolle, ei haittaa, jos seuraava nukkuja nukkuu märällä petarilla ja vetää märän peiton korvilleen! Jos sinun kuuluu itse siivota huone lähtiessäsi, mainosta sen olevan siistimpi kuin tullessasi. Eihän siivoojan työstä tarvitse välittää. Tosin olen käynyt tämmöisessä huoneessa ja jouduin kyllä jälkiä parsimaan, että se siitä asiakkaan hyvästä siivouksesta. Ja roskathan kannattaa heittää terassille, mitäs siitä jos tuuli viskoo ne pitkin pihaa ja rikkinäiset vaatteethan kandee myös jättää terassille lojumaan. Jos sisätiloissa loiskahtaa viiniä lattialle tai pöydälle, kyllä siivooja sen siivoaa sitten joskus. Tässä vain osa jutuista, joihin olen törmännyt. Mietin joskus, että minkälaista näillä ihmisillä mahtaa olla kotona! Joskus asukkaat ovat kasanneet yöpöydälle kivan pyramidin oluttölkeistä ja toisinaan ovat latoneet tölkit siististi johonkin kaappiin eli aina on kaapit tutkittava. Kerran jouduin pesemään huoneen lattian kahdesti, ennen kuin pystyin sinne astumaan ilman, että kengät olisivat tarttuneet lattiaan. Mutta muutaman kerran on asiakkaat kehuneet, että olipas siisti vessa ja tuoksuikin puhtaalle. Nämä kehujat ovat järjestään olleet golfareita!

grillausta

Julia ja Veikko keinussa

kova aallokko

isolla järvellä

Seppo rakensi kaivurit Akulle ja Artulle

kovaa kyytiä...

lähtisitkö kanssani järvelle....


 

maanantai 1. kesäkuuta 2015

KESÄKUU

1.6.2015 maanantai
Onnea Ulla

Aah, taas aamuherätys ja duuniin! Tänäänpä olikin kiva ja erilainen työpäivä. Sain avukseni opetettavaksi kaksi kesäapulaista, toinen Johanna on koko kesän ja Jasmin 2 viikkoa. Meille tulee noita ysi-luokan päättäneitä koko kesän aina kahden viikon jaksoissa. Täytyy sanoa, että näpsäköitä likkoja ovat ja omatoimisia. Elikä meitä oli sitten 4 henkinen (Tuomas mukaan lukien) vikkelä siivouspartio ja jälkeä syntyi. Hyvin kuitenkin sain organisoitua hommat, ettemme kompuroineet toisiimme pienissä huoneissa. Siinä on kyllä aina hetki mietittävä, kuka menee minnekin ja mitä tekee. Alpokin (Revontulen golf Pro) oli ilmestynyt maisemiin ja oli ihan kiva hänenkin kanssaan hetki jutustella. Mehän vietämme talvet Thaimaassa ja Alpo taas Espanjan auringossa. Juu, tuli tuossa mieleen, että veinköhän tässä töihin mennessäni jonkun hankasalmelaisen työn, hmm! No, ei täältä tekijää kumminkaan löytynyt, joten taidanpa tuommoiset mietteet lopettaa!
Huomenna taas näkee, miten saamme työt lutviutumaan. Johanna on sitten kovassa paikassa keskiviikon sekä torstain, kun minulla on vapaapäivät. Minäkin hiukka sähläilin ekan kerran yksin ollessani, mutta kyllä ne asiat sitten nopsaan oppii. Pitäisi muuten jostain löytää tänne mökkiin
Rontti loikoilee auringossa
tupaan yksi kappale nojatuolia ja sen pitäisi olla pieni ja sievä. Minullahan on tuolla autotallissa vanha retrotuoli, mamman ja papan perintöä, mutta se pitäisi viedä ihan entisöijälle. Se vaan ei taida olla ihan halpa juttu, joten täytyypä vielä odotella. Täällä Hankasalmella on entisöijä ja taidanpa jossain vaiheessa käväistä kysymässä kustannusarviota sieltä, sittenpähän sekin selviäisi. Käyn kyllä ensin tsekkaamassa kirpputorit ja sitten vaikka Ikeaan. Kuvastossa oli pari sopivan näköistä tuolia, tarvitsen vain yhden tuolin, kaksi on liikaa. Aamupäivän paisteli aurinko ja sitten pilvistyi, jopa hiukan ripotteli vettäkin. Pahin juttu on tuo kova tuuli, ei kiva. Täällä tuulee niin kovin, että joka nurkassa kolisee. Ai niin, tänään sitten pakkautui Handen porukka koneeseen suuntana Bangkok, kivaa lomaa heille. Se oli muuten hilkulla tuon Veikon lähtö. Hänellä oli tämä samainen flunssa, joka meilläkin riehui. Veikko sai sitten jonkun jälkitaudin, tulehdusarvot huitelivat tuolla 200:ssa. Onneksi antibiootit auttoivat, vielä tänään ennen lähtöä piti vielä käydä labrassa tarkistamassa arvoja, jotta sai lentoluvan, hyvä niin!

2.6.2015 tiistai
Turo luolakoira harjoittelee tyhjän ruokasäkin kanssa
Eilen päivä töissä meni sukkelaan. Illalla värjäsin muutaman valkean vaatteen. Pitäisi varmaan lukea värjäysaineen ohjeet, ennen kuin lykkää aineet koneeseen. Meni siis muutaman vaatteen värit hiukka huonosti, täytynee värjätä joku päivä uudelleen vähän tummemmaksi. Noh, tekevälle sattuu, varsinkin tämmöisten huimien työpäivien jälkeen. Kävin vielä illalla syöttämässä Handen koirat ja keräsin siellä voikukan lehtiä kanille. Handen mökillä kasvaa paljon mehevämpiä lehtiä, kuin meillä. Matkalla tuossa vastapäätä Laurilaa lentää aina tien yli lokki ja pelkään sen törmäävän autooni. Sillä taitaa olla siinä kohtaa pesä, miksi se muuten aina siinä kohtaa lentäisi niin matalalla! Iltapäivällä alkoi kova tuuli, oikein myrskytuuli, taas vaihteeksi. Illalla tuossa keinun päällä istuskeli ihan kaikessa rauhassa pääskynen. Kysymys kuuluukin, missä pesä! Yläkerran terassi on kyllä "vuorattu", mutta aika näyttää, minne se on majoittunut....

3.6.2015 keskiviikko
hylätty fillari-parka
Tänään onkin sitten vapaapäivä ja on muuten huomennakin. Aamu menikin kaikenlaisten juttujen järjestelyssä ja muutama pitempi puhelukin tuli otettua. Ensin soitin terveyskeskukseen ja sitten soitin valituspuhelun Tokmannille. Viikonloppuna äitee osti Vantaan Tokmannilta kelloradion isälle ja kotona huomasi kotelossa olevan ainoastaan laturin, ei itse kelloa. No, hän meni sitä sitten vaihtamaan Pieksämäen kauppaan ja siellä oli hiukka huonoa palvelua, josta soitin sen valituksen. Sitten piti tutkailla ulkoilmaa, että tuli sopiva välikkö viedä koirat ulos kuivana, samoin Handen
Turo
koirien ruokkiminen onnistui kuivana. Tänne meidän kylälle on tulossa uudet sähkölinjat ja tänään alkoivat kaataa puita tien vierestä aina viiden metrin säteeltä. No, eihän siinä mitään, mutta kun kävin Handen koiria syöttämässä, ei sitä lokkia enää näkynytkään. Eli taisivat kaataa puut ja samalla meni sen lokinkin pesä, nyyh! Ulkona on tosi kylmää, vain +11.Tänään kaivoin leipäkoneenkin esiin ja sijoitin sen uunin päälle. Kone sai heti paistella leivän maustettuna valkosipulilla ja parmesaanilla. Hyvää tuli. Nyt en ole jaksanut leipoa "oikeasti", kun piti tunkea tuonne kesäduuniin, kaikkea minä sitten keksinkin. Noh, tähän kohtaa sopii sanonta; vierivä kivi ei sammaloidu! Ja ken leikkiin ryhtyy, leikin kestäköön... Kirkonkylän S-marketissakin on tosiaan tavarapula, kun uusi hieno kauppa aukeaa ihan näinä päivinä ja uutta tavaraa ei enää vanhaan tuoda, paitsi ihan pakollisia esim. leipää, maitoa, juomia ja sen semmoista. Karkkihyllykin ammottaa tyhjyyttään ja moni muu hylly. Enpä kylläkään paljoa kaupasta tarvitse ja työpäivinäkin syön töissä kunnon ruuan ja kotona sitten pärjää vähemmällä. Varsinkaan vapaapäivinä ei edes huvita ajella kirkolle, ostokset täytyy tehdä työmatkalla. Kovasti odottelen kamera kourassa milloin tuo uusin omenapuu kukkii, nuppuja on jo. Muutaman vuoden vanhempi omppupuu ei kuki lainkaan, miksiköhän? Luumupuissakaan ei vielä näy nuppuja, marjapensaissa sitä vastoin on paljon nuppuja.


4.6.2015 torstai ja vielä vapaapäivä

siellä se tulee...

Hip heijaa, tänään on tulossa vihdoinkin se odotettu Kutomo. Laitan sitten kuvia....

KUTOMO

ja paikalleen....



Kyllä se mökki meni hienosti paikalleen, kun oli ammattimies sitä tekemässä ja avustajina Pekka, Irma ja minä! Kun kuorma-auto läksi kotimatkalle, pomppasin heti Kutomon ovelle ja kuinkas sitten kävikään; ovi lukossa ja avaimet Helsingissä! Saan siis malttaa huomiseen, kun Seppo tulee tänne viikonlopuksi. Päivällä kävivät iskä ja äiteekin kaffeella. Sitten imuroin koko kämpän, jotta jaksaa taas huomenna töissäkin siivota, kjäh, kjäh! Onneksi se lokin pesä ei sittenkään tuhoutunut, se jäi nätisti omalle paikalleen kiven päälle. Tämän kuulin Irmalta ja ohi ajaessani näin sen omin silmin, tosin lokki ei nyt lentänyt tien yli. Päivällä juorusin puhelimessa melkein tunnin Helinän (Thaimaan tuttu) kanssa kuulumisia. Tai siis, eihän me juoruttu vaan pidimme tilannekatsauksen! Sitten huomasin pääskysten olevan viimevuotisessa pesässään kurkihirren päällä ja aloin viritellä parempaa estettä harsoverhoista, ettei terassi ole taas lintujen vessana. Saa nähdä auttoiko tuo toimenpide :)

13.6.2015 lauantai
6.6. Onnittelut Markolle Thaimaahan

Onpas mennyt turhan monta päivää ilman blogin päivitystä. Onpa hiukka kiirusta ollunna.

mökillä pihakävelyllä eräänä iltana
 nappaistu kuva
Koko edellinen viikko on sitten odoteltu kauppaa mökille. S-marketkin suljettiin viimein, eihän siellä enää mitään ollutkaan, vain vihaisia asiakkaita ja itkeviä myyjiä. Eihän se myyjien vika ole, jos johto töpeksii. Siis töistä kotiin mennessäni kaupassa ei ollut leivän leipää ja K-marketissahan oli väkeä. Menin siis kotiin leipomaan leipää ja hyvää tuli. Illalla Seppokin porhalsi mökille kaupungista, siis puhe on viime viikon perjantaista. Lauantaina taas töihin ja illalla laitoin firman kirjanpitomapin kuntoon, jotta Seppo sai sen mukaansa kaupunkiin ja kirjanpitäjälle. Sunnuntaina töihin ja mittari näytti päivällä jo +17, mutta aina vaan tuulee ja illalla se äityi oikein myrskyksi asti ja vettä, sitähän sitten tulikin ja maailma pimeni. Maanantaina olikin tosi kova työpäivä ja illalla olin aikeissa ottaa hedelmäkulhosta ihanan ison mehevän päärynän, mutta mitä ihmettä! Kulhossa oli ainoastaan omenoita ja kolme päärynää oli kadonnut. Seppo ei niitä ollut mukaansa ottanut (tarkistin asian Sepolta) eli syyllisiä olivat koirat, mokomat! Seuraavana päivänä töissä ollessani oli koiria varmaankin alkanut ne päärynät närästää, koska olivat silpunneet paketillisen Rennietä. Sitten piti alkaa suunnitella matkaa Helsingin kotiin, torstaina siivosin kanin asumuksen ja laitoin tarpeeksi ruokaa sekä vettä, Irma lupasi käydä välillä katsastamassa sitä, kunnes tulen takaisin. Torstaina ajelimme kotiin ja innostuin sitten taas tyhjentämään alakerrassa erään sottapytyn huonetta (lue kaatopaikka) ja siinähän meni koko viikonloppu, pyykkikone pyöri ja onneksi oli lämmin tuulinen sää ja sain kaikki hyvin kuivaksi. Harmi, kun en älynnyt ottaa siitä kaaoksesta ensin valokuvaa. Aika paljon sieltä taas löytyi meikäläisen tavaroita, kuinkahan ne sinne alas vyöryykään! Perjantai olikin sitten menoa labraan verikokeisiin, kampaajalle, kaupoille ja Eetukin kävi ennen huomista Thaimaahan lähtöään moikkaamassa. Siinähän se päivä hurahti ja pyykinpesukin jatkui. Tänään sitten aloin väsäämään niitä firman juttuja, joiden vuoksi tänne tulinkin. Huomenna jo pitääkin lähteä ajamaan sinne mökille takaisin. Tämä viikonloppu onkin ollut tosi lämmin ja kesäinen, vaikka tuo tuuli on edelleen kovaa, täälläkin. Huomiseksi on sitten luvassa taas viileämpää ja sadetta.

14.6.2015 sunnuntai

Aamulla taas firman hommia ja sainkin kaikki hoidettua. Ja vaihteeksi sataa, onneksi perjantai sekä lauantai olivat tosi lämpimiä. Turo ja Ronttikin sammuivat lauantaina kuin saunakynttilät, riehuivat koko päivän ulkona ja sisällä, kivaa niillä olikin, kunnes väsähtivät. Sunnuntaina sitten satoikin ja
ja omppupuu kukkii
jouti nukkua pitkään, koirienkin. Onneksi iltapäivällä sade taukosi ja sain pakattua auton kuivana, siis pysyin itse sekä tavarat kuivina. Mökille siis matka taas käy, koirat autoon ja menoksi. Oli kiva ajella pohjoisen suuntaan rauhallisesti ilman ruuhkia, kun vastaantulevien kaistat olivat tupaten täynnä autoja. Matka sujui joutuin ja Toivakassa sitten taas alkoi sataa. Mökillä ajoin auton ihan mökin terassin eteen, hain mökistä sadetakin ja saappaat (olin liikkeellä sandaaleissa, onneksi autossa oli lämmitys, ei varpaat paleltuneet), koirat pihalle ja sitten sisään, kanille pihasta lehtiä ruuaksi, tavarat autosta mökkiin, ruiskutin suurimmat hiekat autosta, lastasin työjutut leikkimökistä takaisin auton takakonttiin ja sitten mökkiin syömään nuudeleita. Seinäkellokin oli lakannut käymästä ja piti soittaa Sepolle, en koskaan muista kummasta reiästä tuo kello pitää vetää. Piti ihan laittaa kännyyn hälytys, kun kello pitää vetää, se oli siis pysähtynyt varttia vaille yhdeksän. Se on kovin vanha kello ja Seppo on tosi tarkkana, että sen viisareita ei saa siirrellä, vaan pitää laittaa se käyntiin samaan aikaan, jolloin se on pysähtynytkin. Känny siis hälytti äsken ja nyt seinäkello raksuttaa kotoisasti. Ulkona on sitten
tosi kylmää, +12 ja märkää myös. Toisaalta (uskallanko edes kertoa) töissä on mukavampaa tällä kelillä. Eihän tämä kylmä sää vaan johdu tästä mieltymyksestäni, ei kai! Tämä vaan on nyt tämmöinen kesä... No, kolme päivää töitä, 2 vapaata ja sitten Juhannuspäivänä taas töihin seiskaksi ja sunnuntai jatkoksi. On kuulkaa eka työpaikka meikäläisellä, jossa ollaan viikonloppuisin töissä. Onpahan sekin sitten koettu. Pitäisi jossain vaihteessa ehtiä keräämään noita risuja, onneksi ne eivät karkaa minnekään, vaikka olisi kiva herätä jonain aamuna ja ne olisivatkin jonnekin kadonneet! Huomenna töissä pitää muistaa merkata kalenteriin pari päivää, jolloin en jouda töihin eli Big Wheels ja Kihveli. Ovat sopivasti samana viikonloppuna, Big Wheels Pieksämäessä ja Kihveli Hankasalmella. Ja juuri nyt - ulkona sataa kaatamalla ja on pimeää :( viileä sää on ihan ok, mutta tuo kylmä sade ei!

15.6.2015 maanantai

Ja kylmää on ja vettä riittää! Duunien jälkeen aloin kitkeä ja siivota tuota pikkuista mansikkapaikkaa, kun sattui sateeton hetki ja voi hyvä ihme, mansikat ovat täynnä nuppuja, muutamat jo auenneet. On siis kesä, mansikat, omenapuut ja luumupuutkin ovat jo kukassa.
mansikat kukkivat, kun ei vain
 tulisi enää hallaöitä
Ne eivät kait välitä tästä kylmyydestä, vettä ovat ainakin saaneet. Kasvihuoneessa vaan kasvit hiukka kituuttavat viluissaan. Kävin muuten töistä kotiin tullessani tuossa uudessa hienossa S-Marketissa. Siellä olikin aika paljon asiakkaita, ostin vain vähän hedelmiä, jotka kyllä sitten huomenna piilotan koirilta. Kassapaikkoja taisi olla neljä, näin pikaisesti muistellen, mutta vain kaksi oli käytössä ja aika pitkät jonot. Taitaa jonot viikon mittaan vain pidentyä, kun Juhannus lähestyy. En sen enempää kauppaa tutkaillut, kun koirat odottivat kotona ulospääsyä, mutta isommalta ja väljemmältä siellä näytti. Alanpa nyt tutkailla päivän postia ja sitten öitä kaikille, aamulla taas aikainen ylösnousu ja matka töihin:)

22.6.2015 maanantai

Hups, niin taas viikko hurahti, sateessa ja kylmässä. Torstaina kävin varaamassa kirppari pöydän asemalta ensi viikoksi ja illalla tulivat Seppo, Julia, Veikko ja koirat jussin viettoon. Aattona tulivat isä ja äitikin Pieksämäestä. Koko päivän siis satoi ja grillattavat joutuivat sitten sähköhellan uuniin,
tarhakalliokielo
koska ketään ei huvittanut istua pihalla kastumassa ja palelemassa. Illalla Seppo ja Veikko kastuivat pahanpäiväisesti tullessaan kokolta, satoi kaatamalla. Sellainen on tämä Suomen kesä! Lauantaina sitten töihin ja olipa tosi kova sumu. Onneksi oli vain 5-tunnin työpäivä. Hinnoittelin illemmalla kirppistavaroita. Sunnuntaina oli taas työpäivä ja illalla sadekin taukosi muutamaksi tunniksi ja sain pestyä vähän pyykkiäkin, jotka melkein kuivuivat pihalla tuulessa. Tänä aamuna läksin taas töihin ja Seppo lähti ajelemaan Helsinkiin vielä viikoksi töihin. Toisin sanoen, ei mitään uutta, kylmää, sadetta jne. Töistä tullessani soitin S-marketin pihasta lapsille kysyäkseni tarvitaanko kaupasta jotain ja Julia lupasi laittaa tekstarin. Tekstari tuli ja arvatkaa mitä siinä luki - karkkia, suklaata kaikenlaista, kettukarkkeja, irtokarkkeja, keksejä montaa sorttia ja taas suklaata! Tarkoitin kyllä aivan muuta ja ostin yhdet karkkipussit molemmille. Olipa muuten kiva tulla pullan tuoksuisen kotiin, Julia oli Veikon kanssa leiponut voisilmäpullia. Paistoimme broiskuja ja uusia pottuja, jälkkäriksi pullia. Illemmalla sitten touhusimme monta tuntia tsekaten golf-bägiemme sisältöjä ja sovitellen golf-kenkiä. Nyt taas ikäväkseni pitää tämä kirjoittelu lopettaa, ukkostaa. Katson samalla telkusta leffaa ja loppu taitaa jäädä näkemättä, kuva palikoi tosi pahasti. Ai niin, Veikon puhelin putosi sohvan väliin ja sinne se jäi. Koko sohva pitää purkaa kolmeen osaan ennen kuin sen saa sieltä pois eli pitää odotella kunnes Seppo tulee mökille, koska sohva on tosi painava, emmekä saa sitä itse purettua.

25.6.2015 torstai

Sataa, tuulee, sataa, tuulee, sataa ja jos aurinko pilkistää, on hetken lämmintä. Kesä vaan yrittää tulla, loppuisi edes tuo sade. Keskiviikkona vein tavaraa tuonne kirkonkylälle kirppikselle. Täällä viikon pöytä maksaa 14 ekeä, kun stadissa viikko maksaa 36 ekeä, juu-u! Tavaraa oli juuri sopivasti, eikä pöytä tullut liian täyteen. Sitten ajoin takaisin mökille ja olihan ne lapsetkin jo heränneet. Tarkoitus oli, että olisimme yhdessä vieneet ne tavarat ja jatkaneet sieltä matkaa Pieksämäkeen. No, eihän Julia ja Veikko heränneet ajoissa. Pääsimme sitten kuitenkin matkaan ja Pieksämäessä joimme kaffeet pizzan ja taivaallisen hyvän mustikkapiirakan kera. Sen jälkeen lähdimme hiukka tutkimaan paikallista kirpputoria ja Veikko jäi vaarin kanssa katsomaan telkkaria. Sieltä sitten matka jatkui Revontulen
sapuskaa Dinerissä
Dineriin syömään. Se on sellainen jenkkityylinen hampurilaisravintola. Annokset olivatkin sitten tosi isot ja veimme yli jääneet sapuskat dogibägeissä koirille. Ihan hyviä ruuat olivat, mutta nyt se on kokeiltu ja tuskin menemme toista kertaa sinne, koska ruoka oli siellä kovin kallista, vaikka sainkin henkilökuntahintaan ne, mutta silti tosi hintavaa. Plussaa oli se, että  pihvit olivatkin ihan oikeaa jauhelihaa kuten broiskukin, ei mitään prässipihvejä. Onpahan sekin nyt kokeiltu, itse kyllä söisin mieluummin "oikeaa ruokaa", jos näin voisi sanoa. Tänä aamuna sain tehtyä kaikenlaista tarpeellista hommaa ennen kuin lapset kömpivät puolen päivän maissa aitasta. Kävimme taas kirpparilla ja tavaraa oli jonkun verran mennyt eli raahasin sinne kassillisen lisää tavaraa. Sitten loppuillan istuskelimme mökillä sohvalla rivissä pelaamassa tietokonepelejä, kun ulkona satoi vaihteeksi. Lasten mentyä aittaan nukkumaan, hinnoittelin tavaroita valmiiksi ja vein yhden kassin jo autoon. Käyn kirppiksellä  sitten huomenna töitten jälkeen. Nyt siis öitä kaikille ja aamulla taas duuniin.

akileija

akileija






















Veikko vähän taiteili kameralla ja tässä
 meidän hieno sauna


kuvaaja itse