tiistai 2. tammikuuta 2024

TAMMIKUU

31.1.2024 keskiviikko

Aamupäivällä ajelu Tik Tokkiin hakemaan ne passit ja sitten sieltä suoraan Seuralle äänestämään, kun oli

Lootuksen hedelmähylly, siinä
valmiiksi pilkottuja hedelmiä


ne passitkin repussa. Tällä kertaa ei ollutkaan jonoja ja pääsimme sutjakkaan äänestämään. Siellä oli myös suomalaisia thaikkuvaimojen kanssa äänestämässä ja ykskin ukko kuiski vaimolle, että oikea numero on päät, eli 8😂. Sieltä Lootukseen syömään ja kotio. Lootuksesta saa yhdessä paikassa maailman parasta kaupatkaita😋. Kaupassa ihmisiä käveli laatikko kädessä tai kärryssä ja sitten minäkin hoksasin mikä juttu se oli. Siellä oli tyrkyllä pullia, kun osti 6 kpl ja hinta oli 74 bahtia, eli noin 2 euroa. Pitihän minunkin kerätä kuusi pullankaista! Nyt alkaa tuo meidän valo-ongelma pikku hiljaa selviämään. Minun yöpöydän takana on katkaisija, joka myös sulkee ja avaa noita kattovaloja ja se ritisee kovin, kun yrittää valoille tehdä jotain. Otin kuvia ja hipsin taas toimistolle ja manageri lupasi jonkun tulevan huomenna aamulla kello 10. Toivotaan parasta tällä kertaa! 

Olihan se ostettava, kun muutkin 🤣🤣

olivatpa hyviä, varsinkin nuo
kierremunkit


30.1.2024 tiistai

R.I.P  Matti Hassinen thaimaasta tuttu, näitä nyt tuntuu vaan menevän ympäriltä 🙁 (28.1.2024)

Eilen illalla älysimme, että pitää tehdä Immiin 90:n päivän ilmoitus ja äänestyskin alkaa keskiviikkona ja molempiin tarvitaan passi. Kirjoitin Immin paperit valmiiksi ja aamusella läksimme kohti Tik Tokkia. Pihalla huomasimme automme olevan jumissa, toinen auto parkissa poikittain edessä. Yritimme työntää sitä kuten täällä on tapana, mutta sehän ei liikahtanut minneen! Seppo sitten käveli vartijakopin luo

sadepäivän puuhaa, piirsin
kaavoja kertakäyttölakanoille


(toimisto vielä kiinni) ja sieltä tulikin vartija, joka sitten katosi etsimään auton omistajaa, luultavasti joutui herättämään tämän! Pääsimme lopulta liikkeelle ja kuinkas ollakaan, Tik Tok ei ollutkaan vielä auki vaikka kello oli jo yli yhdeksän😳. Ajoimme sitten takaisin kotiparkkikselle ja hain kotoa puhelimeni, joka unohtui lataukseen, koska saatan tarvita sen kääntäjää TikTokissa. Nyt oli paikka jo avoinna ja jätin sinne passit, paperit ja maksun 500 bahtia per passi. Passit saamme huomenna ja tyttö sanoi paikan aukeavan kello 9! Huomautin etteivät olleet tänä aamuna avoinna ja hän sanoi vieneensä Immiin pinon passeja ja muut olivat ajokorttitoimistossa porukan kanssa! Ajoimme kotio ja lähdimme kävelemään Cchinoon kahville ja smoothielle, otin pikkuisen sateenvarjoni laukkuun, koska ulkona näytti sateiselta. No, niinhän se sitten olikin ja otimme autosta isommat varjot mukaamme, olivat kyllä tarpeen! Cchinossa ollessamme alkoikin sitten oikea kaatosade, onneksi ne eivät täällä kestä kovin kauaa ja ilmakin viileni ja raikastui kummasti! Koiratkin juoksentelivat innoissaan pellolla, gekko kiipesi bambutolppaa ylös ja sammakkokin loikki siinä kuppilan lattian poikki! Sateen hiukka hellitettyä lähti Seppo kävelemään kotio ja minä Seveniin ostamaan jotain ruokaa illaksi! Sevenissä on ihan hyviä valmisruokia, pannuun vaan lämpiämään, meillä kun ei ole sitä mikroa! Eilen tein yhden jutun tuolle meidän nettimokkulalle ja sim-kortille. Laitoin kortin Sepon thaikkuluuriin, koska se on ainoa luuri, jossa oli 2 sim-korttipaikkaa. Ja niin alkoi netti toimia tosi hyvin sen puhelimen kautta, tosin akkuahan se kuluttaa. Mokkulan kautta ei toiminut mikään kortti, sen akku vaan kuumeni tuliseksi ja netti tökki kokoajan, oli sitten korttina AIS tai tuo uusi DTAC. Vanhat mokkulat jouti roskiin, siinä uusimmassa mokkulassa oli kyllä joku vika, koska se ei ikinä toiminut kunnolla! Se sai Sepon Facebookinkin ihan sekaisin ja kerkesimme jo ottaa käyttöön talon nettitunnuksetkin. No, niillä tunnuksilla voin näppärästi kirjoittaa tätä blogia, eipä mene hukkaan! Talon nettitunnuksilla ei kyllä pääse blogiin ollenkaan, väittää vaaralliseksi, siis mun blogi vaarallinen 😳, menen sitten jonkun muun netin kautta blogiin😂.

Hepen ja Jinnyn koiravauva Milo, 
kääpiöpinseri 2 kk


ja kakkukahvit, 70-vuotiskahvit 😂, eipä moni 
tiennytkään



29.1.2024 maanantai

Koko päivä menikin minun fillarin purkamisessa, jotta saatiin se tipautettua kuljetuslaatikkoon. Pikku ongelma oli tulla, kun pyöräni on 28” ja laatikko 24 tuumaiselle fillarille! Välillä piti minunkin väännellä ruuveja ja muita, kun Sepon käsivoimat ovat vielä pahasti kateissa kolarin jäljiltä! Onneksi minun kädet vielä jotenkin toimii😂. Hilasimme laatikon sitten parvekkeelle ikkunan eteen ja se pitää jossain vaiheessa punnita ja lastata pyörätavarat sinne sekä pyöräilyvaatteet. Oli siinä aika kova homma! Illemmalla laitoin pannulle eilen jääneen spagetin ja kastikkeet ja lisäsin vielä 2 pussia kypsiä nuudeleita ja vot, olipa hyvää! 

tästä aloitettiin, vielä helppoa 😂, tosin satulaa sain
kyllä kiskoa kaikin voimin kunnes irtosi


takarenkaan irrotus olikin hankala, piti päästää
ilmat pois, sitten irtosi, tässä on erikoisrenkaat,
puhkeamattomat ja vähän leveämmät

siinä se nyt on. 😅


28.1.2024 sunnuntai

Ajeltiin Lootuksen parkkikselle ihan perälle. Seppo tarkisti auton rengaspaineet ja olihan niissä ilmaa liian vähän, ilmaa siis lisättiin. Oli siellä toinenkin auto remppaa tekemässä, taitaa olla remppapaikka!


Samalla piti maalata se lokarin skraade (mikähän tuo skraade on suomeksi sanottuna😳) ja Seppo alkoi putsaamaan sitä tinnerillä. Jolloin myös huomasimme maalin olevan ihan väärän värinen ja tinneri kyllä mukavasti tasoitti jäljen eli olkoon toistaiseksi tuollainen! Menimme sitten Lootukseen ostamaan hedelmiä ja sämpylöitä. Eilen kävimme Tiukussa syämässä, eikä huomattu ostaa hedelmiä vaikka koju olisi ollut siinä ihan vieressä! Iltasella vein pyykit pesukoneeseen ja palatessani oli talon keskioven sisäpuolella seinän vieressä kyyhöttämässä ”pulu”. Se ei liikahtanutkaan vaikka tuli  sisään ja jopa pysähdyin sen viereen😳. Kävelin sitten meidän päähän hisseille ja koputin siivoojien oveen ja näytin linnun heille, lupasivat hoitaa sen ulos!  Olisiko ollut sairas tai jotain, en tiedä, yleensä ne lentävät kyllä heti pois, jos niitä lähestyt! Tänään on Jinnyn synttärit ja he hakivat Mäntsälästä koiranpennun, kääpiöpinserin🐾

Geeo on suurin piirtein tämän näköinen,
kuva on napattu netistä

ostoksemme Lootuksesta

paikallinen nähtävyys, hän myy kärrystään
grillattuja öttiäisiä, en ole ostanut 😂










27.1.2024 lauantai  

Mentiin aamusella tilaamaan minulle aika hammaslääkäriin, kulmahammas lohkesi! Hammaslääkäri sijaitsee Immigrationin kadulla, joka nyt lauantaina oli tosi hiljainen, onhan lauantai ja virasto suljettu. Arkisin tuo katu on kaaosmainen! Sieltä ajelimme Seuralle hakemaan maalistickit, jotka Chrisse oli tilannut meille Lazadalta. Olisi itse tilannut, mutta aina ohjelmaa ladatessani se tuli thain kielellä, en saanut millään ladattua englanniksi! Paluumatka sujui taasen mukavassa ruuhkassa, nämä tietyöt ja viikonloppu😀. Beach Road oli tosi tukossa ja edellämme kulki tiensivussa 2 pyörätuolia ja yksi nainen polkupyörällään oli millin päässä ettei törmännyt heihin. Täällähän pyörätuolilla kuljetaan kadulla, jalkakäytävälle niillä ei ole asiaa, koska se kertakaikkiaan  ei ole mahdollista. Jalkakäytävät ovat kiveyksiä ja vinksallaan sinne tänna, keskellä käytävää saattaa olla tolppa ja kaikkea muuta! Pysähdyimme Tiukuun syömään, koska se oli ainoa jonne saattoi saada auton tienposkeen parkkiin! Geeo taas lenteli paikasta toiseen. Lattialla oli pahvinen oluttölkkilaatikko ja Geeo oli sitä näemmä jo nakerrellut. Sitä se nytkin yritti, mutta tarjoilija hätisteli sen pois. Vähän ennen poistumistamme Geeo  oli taas laatikon kimpussa ja lopulta vain pyrstön vilahdus ja se oli siellä laatikon sisällä! Toivottavasti henkilökunta sen sieltä löytää, jos se ei itse pääse pois, tosin Geeolla on kyllä tosi kova ääni, ilmoittanee kyllä itse olinpaikkansa😂. 

nappasin kuvan telkkarin urheilu-uutisista,
pohjoisessa pidettiin mäkkäriautokisat


26.1.2024 perjantai

Seppo sanoi aamulla, että tänään Big C:hen hakemaan sim-korttiin lisää nettiaikaa. Enää nettiä ei voi käyttää kuin yksi kerrallaan, eikä digilehtiä voi ladata, joudun lataamaan ne oman puhelimeni netin kautta. No, sinne siis mentiin ja toimistossa on kolme luukkua ja nyt vain yksi virkailija. Odottelin siinä, koska

tässä se minun Nurmivaris 😂😂


edessäni oli vain yksi asiakas ja yks kaks tulikin se sama virkailija toiselle luukulle, joka ei ole myynyt minulle sitä nettiaikaa. Ensimmäisellä kerralla hän näytti ihan paperisesta kalenterista päivää numero 21, en ole vielä sokea ja näin hän näytti. Kun menimme sitten 20. päivä uudelleen, hän näytti netin olevan voimassa vielä 27. päivä ja näytti taas siitä paperikalenterista. No, se päivähän on huomenna ja ajattelin asian nyt hoituvan, vaan EI😡. Nyt hän näytti taas sitä halvatun kalenteria ja päivää 28 😳, ei voi olla totta! Siis täysin idiootti virkailija, minähän sen netin maksan, ei se ole hänen taskustaan pois, jos maksan pari päivää päällekäin. Toisessa Aisin liikkeessä se onnistui kuukausi sitten ihan ok! Pyysin mokkulan takaisin ja sanoin meneväni Dtacin liikkeeseen. Ja niin kävelin viereiseen liikkeeseen ja ostin uuden kortin ja kuukauden nettiaikaa Dtacilta, Aisin toimistoon en enää vilkaisekaan👍. Sain muuten sen paljon halvemmalla kuin Aisilta. Siitäs saivat, yksi asiakas vähemmän! Onhan minun puhelimeni sim-kortti Ais, mutta sen puheajan ja nettiajan hoidan itse puhelimen kautta, siihen ei tarvita Aisin liikettä. Voisihan tietty vaihtaa puhelimen liittymän toiseen, mutta täällä se tarkoittaa myös uutta puhelinnumeroa, vanha ei siirry mukana. Nykyisen numeron tarvitsen pankkia varten, ei siis parane vaihtaa liittymää! Eilen olisi ollut täysikuun kuvaus, mutta täällä on taivas ollut pilvessä jo monta päivää ja sää ollut mukavan viileä! 

Ja sitten Thaimaan leijonanvuosi 😂😂😂. Klikkaaa kuvaa, niin näet tekstin suurempana, nämä ovat olleet joka uutisissa ympäri vuorokauden, täällä telkkarissa on tosi monta uutiskanavaa, enpä ole laskenut montako niitä löytyy, mutta tosi monta, paljon enemmän kuin siellä kotomaassa


Joopa joo, leijona kannattaa ilman muuta viedä lääkäriin avoautolla 🤣🤣.

Oikealla olevat leijonat viranomaiset takavarikoivat, koska karkuun päästessään selvisi, että nekin olivat asustelleet asuintiloissa, mikä on laitonta 😳, kukapa tykkäisi, jos naapurissa tepastelisi oikeita leijonia 🙁


25.1.2024 torstai

Pitipä taas kävellä Cchinoon kahville, mutta se olikin taas suljettuna. Olemme tämän viikon ajelleet siitä ohi autolla ja nyt kävellen huomasin ovessa lapun, suljettu 29.1 saakka! Kävelimme sitten Original Cafehen, täynnä, Sevilla täynnä, joten menimme sitten pizzalle! Paluumatkalla ostin taas leipomosta sämpylöitä, foor sanoi taas myyjä ja ostin myös juustocroissantteja sekä kinkkucroissantteja! Seppo käveli taas edellä ja minä leipomosta tullessa sain hänet kiinni hiukka ennen porttiamme. Vastaan tulikin Pirjo, se merinainen ja hän oli ihan tohkeissaan! Oli saanut juuri tänään myytyä asuntonsa meidän talosta ja oli menossa kimpsuineen viikoksi asumaan Park Laneen ja sitten takaisin meidän taloon vuokralle maaliskuun loppuun. Höh - heti, kun tutustuu ihmisiin, muuttavat pois ja tuskin hän tänne thaikkuun enää matkustaa, lennot ovat hänen mielestään liian rasittavat ja onhan lähempänäkin kiinnostavia kohteita! Noh, saman mekin kyllä teemme, emme tosin ihan vielä, mutta kun sitä ikääkin ihan vaan tulee lisää, sille ei voi mitään! Sainpa sen Nurmilintuhuivin valmiiksi, langanpäät pitää vielä päätellä. Tämä on jo neljäs huivi, mutta minun huiveista ei kyllä ole tullut kaunista Nurmilintua, ennemmin voisin sanoa, että ne ovat nurmivariksia😂. Lankaa on vielä ainakin kolmeen/neljään huiviin ja nyt teenkin niistä suosiolla yksinkertaisia variksia, Nurmilintu saa jäädä! En enää edes yritä saada pitsikuvioita osumaan päällekäin, teenkin vain yhden pitsikuvion kolmen sijaan! Laitan kuvankin tästä viimeisestä ”luomuksestani”, kunhan ensin päättelen langat ja otan kuvan! 

Täällä on tuolla Pratamnakilla (siellä missä Seurakin on) jollain intialaisella leijonanpentu, jota hän ulkoiluttaa ajelemalla avoautolla katua alas, toista ylös ja leijona takapenkillä! Tuo intialainen on ostanut sen leijonan joltain thainaiselta, mutta on ongelmia omistajanvaihdoksen kanssa, koska mm. leijona on täällä luokiteltu kor eläimeksi, joita ei saa pitää tavallisessa asuintalossa! Kor eläin on villieläin ja siis laitonta pitää asuintiloissa, saati sitten ajeluttaa avoautolla!

tämä napattu uutisista


tälleen vaan 


hieno auto, mutta ei ehkä oikeanlainen
 matkustaja, otin kuvat telkkarin uutisista kännyllä



24.1.2024 keskiviikko

Juu, ei näkynyt sähköjen korjaajia, ja tänään emme enää odotelleet. Lähdimme tankkaamaan autoa ja sitten Seuralle syömään lohikeittoa. Paljon taas olikin siellä tuttuja, joten päivä meni jutellessa. Tosi moni on lähdössä takaisin Suomeen! Sieltä tullessa jäin kyydistä leipomon luona ja Seppo jatkoi matkaa kotio. Ostin siis taas ne 4 sämpylää, vaikka myyjä yritti sanoa naureskellen five eli viisi ja muutaman kahvipullan. Kävin myös Sevenissä ostamassa kassillisen erilaisia jäätelöitä, kun kerran oli lyhyt matka kotio pakastimen luo! Sitten illalla tuli pikku järkytys; mukava työkaverini oli saanut sairaskohtauksen  45-vuotiaana ja siihen hänen matkansa päättyi.

 R.I.P. Pekka Mattila ja voimia omaisille😢. 


23.1.2024 tiistai

Kävimme aamupäivällä Lootuksessa syömässä ja ostin poljinroskiksen keittiöön. Eilen kävimme syömässä Sevillassa, ruoka hyvää, seurana kuppilan täydeltä venäläisiä ja monta tuuletinta puhaltamassa. Emme vastedes enää käy noissa pikkukuppiloissa syömässä, ai miksikö? Koska noista hemmetin puhaltavista tuulettimista tulee niska ja paikat kipeäksi, tuo puhallus. Se kun on täällä aina kovalla ja jopa hiukseni lentelevät minne sattuu, vaikka ne ovat aina kiinni! Siksi on mukava käydä Lootuksessa tai Big C:ssä syömässä, ei ole puhallusta! Sitten pikaisesti kotio, kun korjaajien piti tulla klo 13! Noh, nyt on kello 17.20, eikä ketään ole näkynyt eikä kuulunut! Neulekerhokin meni taas sivu suun🧶. En enää kyttää niitä korjaajia, tulkoon joskus tai sitten ei! Oikeasti nuo 2 kattovaloa ei ole niin kovasti edes käytössä olleita, joten ollaan sitten ilman niitä! Oikeastaan olen laittanut ne päälle vain aamuisin, kun olen pedannut sängyn! Iltasella Seppo käy vähän mittailemassa fillariani kuinka se mahtuu tuohon laatikkoon kotimatkaa varten! Ostin tässä yhtenä vuotena Marjolta, siis täällä Thaimaassa, kunnon ompelukoneen, kun hänellä oli niitä useampikin. Se on kunnon rautainen kone, ei sellainen muovikuorinen heiverö, kuin minulla on mökillä ja Haapakujalla! Tällä ompelee tuhdinpaakin kangasta! Vien sen käsimatkatavarana, jätän lentolaukkuni tänne ja vien koneen repussa, johon se hyvin mahtui. Repussa on pyörät sekä kunnon vetokahvakin! 


22.1.2024 maanantai

No niin, sitten sitä polkupyörälaatikkoa metsästämään. Jinny lähetti laatikkopyynnön puhelimeeni thaimaan kirjaimilla ja Thepprasitiltä löytyi aika pian polkupyöräkauppa. Hyppäsin autosta ja menin liikkeeseen ja sillä aikaa Seppo kävi kääntämässä auton toistepäin ja parkkiin. Liikkeessä näytin tekstin myyjälle ja heti löytyi tyhjä laatikko, maksoi 100 bathia, eli vajaa 3 euroa, jonka mieluusti maksoin! Sitten hilasin lootan autolle ja lykkäsimme sen takakonttiin. Sieltä ajelimme aikamoisessa ruuhkassa

soppa, nimeä en tiedä


autopesulaan ja siinä vieressä on pikkuinen ruokapaikka. Ostimme sieltä odotellessamme sopat molemmille, joka syötiin sellaisilla pienillä soppalusikoilla ja puisilla puikoilla. Oli muuten aitoa thaikkuruokaa ja hyvää. Siinä lihaliemen tyyppinen liemi, kanankoipi, lasinuudeleita ja kaikenlaisia vihreitä mausteita, oli muuten hyvää! Sieltä jatkoimme matkaa puhtaalla autolla suuntana HansLankarin toimisto. Auto siihen tienvarteen parkkiin ja sitten sanoin Sepolle näin: pysähdy, katsotaan milloin huomaavat meidät! Pieni on maailma, siinä kävelivat meitä kohti HansLankarille menossa naapurimme Kirsi ja Jone! Kyllä he sitten meidät huomasivat ja kävelimme yhtämatkaa toimistolle. Sepon tilaama allekirjoitusleimasin oli jo laitettu tilaukseen ja se tulee noin 10:n päivän päästä. Jotain papereita tulostettiin Kirsille ja Jonelle, jonka jälkeen läksimme ulos. Me olimme menossa Seuralle hakemaan rahat myymästäni golfbägistä, tai Chrissehän sen myymisen hoiti. Kirsi ja Jone läksivät samaa matkaa Seuralle. Arvasin, että se bägi menee, kun Seuralla viime viikolla kävi tosi paljon porukkaa äänestämässä ja bägi oli siinä hyvin esillä! Joimme kaffeet ja läksimme ajelemaan kotio jonottamalla tällä kertaa Second Roadin viemäritöiden vuoksi. Oli vain yksi kaista suuntaansa. Kotona sitten huomasin ettei makkariin tullut kattovaloja lainkaan😳. Kaikki muut valot toimivat hyvin. Seppo vaihtoi  kaikki 2 lamppua, ei vaikutusta! Hipsin sitten toimistoon ja sieltä luvattiin jonkun tulevan klo 4. Puoli viisi tulikin 2 huoltomiestä, tekivät tunnin hommia, ei valoja. Sanoivat tulevansa huomenna klo 1 jatkamaan, ehkä hakevat myös neuvoa jostain lisää🤔.

21.1.2024 sunnuntai

Ajateltiin iltapäivällä kävellä korttelin ympäri takapihan portin kautta ja käydä Ccinossa smoothiella. Järkyn mustat pilvet vaelsivat Sattahipin suunnasta tuonne sisämaahan, selvästi ukkospilviä ja ilma tukahduttavan hiostava. Sataisipa vaan, koska ilmanlaatu on täälläkin tosi huono, ei vain Bangkokissa.

maistiaiset


Kävelin sitten kotikadun risteyksen ohi hedelmäkojulle ja Seppo suuntasi Ccinoon. Ostin pari paholaisen hedelmää ja myyjä nakkeli pussiin lisäksi jotain maistiaisia. Jatkoin matkaa ja voi harmitus, meidän tuurilla oli tällä kertaa Ccino suljettuna. Aina se on ollut avoinna sunnuntaisin ja usein olemme siellä viettäneetkin sunnuntain iltapäiviä! Käveltiin sitten vaan kotio päiväkaffeelle ja tutkimaan hedelmämaistiaisia. Pussista löytyi 2 aprikoosia, 2 rambutania ja yksi isompi hedelmä, joka tunnistautui lopulta passionhedelmäksi, niin oli siellä myös ne paholaiset😀. Hedelmien kuoriminen syötäväksi oli vähän isompi homma ja lopulta niissä oli syötävää tosi vähän, sisällä oleva siemenkivi oli suurempi kuin se syötävä hedelmäliha, ei jatkoon! 

ilmanlaatu täällä


Selvisi myös puhelinmysteerini. Olin ladannut äänikirjoja kotona puhelimiin, jotta voin tänne tullessa lentokoneessa kuunnella niitä. Puhelimestahan ei sitten mitään kuulunut ja kirja jäi kuuntelematta. Tänään aamupäivällä kokeilin uudelleen, ei toiminut. Sitten äkkäsin kokeilla thailuuriin kuulokkeita ja johan alkoi äänikirja kuulua. Eli toisessa puhelimessa ehkä joku asetus tai jotain pielessä. Paluumatkalla voin siis kuunnella toisella luurilla kirjaa. Molemmat puhelimeni ovat iPhoneja, eli siinä ei voi olla vikaa. Otin mukaani langalliset kuulokkeet, koska langattomat ladattavat eivät olleetkaan hirveän hyvät. Käytin niitä mökillä kesällä marjoja poimiessani ja kesken kaiken niistä loppuikin akku! Nykyluureissahan ei ole langallisille sopivaa reikää, mutta minulla on Applen adapteri sitä varten! Kaikkeen kummaan sitä näin tekniikan aikana törmääkin! Tekniikasta puheen ollen, osaan aika hyvin käyttää kaikkia vekottimia, mutta on yksi joka menee yli hilseen tai sitten olen vaan tosi tyhmä! Eli lentokoneessa on se näyttö, josta voi mm. katsella leffoja! Pyrin aina katsomaan suomileffaa, jos sellainen siellä listassa on, joskus jopa lastenleffoja olen katsellut aikani kuluksi. Jos listalla näkyy, että elokuvassa on suomitekstitys, en voi katsella sitä, koska en tiedä mistä sen tekstin saa näkyviin, enkä ole kehdannut kysellä keltään😳. Tänne tullessa ei siis puhelimessa äänikirjat toimineet ja pahaksi onneksi ei toiminut se lentokoneen näyttökään😂. Pari kertaa lentoemäntä jotenkin jostain sen buuttasi toimimaan, kolmatta kertaa en enää pyytänyt🤔.

 Klikkaa kuvaa, niin näkyy paremmin ilmanlaadun lukemat. Me olemme tuolla, missä lukee Pattaya     

tänään tein ruuan kotona - Ka Prao

Ai niin, meinasi ihan unohtua kertoa! Nyt meni minunkin golfbägi, joku onnellinen osti söpöt golfmailani bägeineen. Seppohan myi omansa jo aiemmin ja totesin etten kumminkaan golfaa täällä yksin, Suomessa ehkä saatan käydä yksinkin pelaamassa Revontulessa tai Anolassa! Täytyy myös jostain metsästää polkupyörälaatikko fillariani varten, tuon sen takaisin Suomeen, koska Seppo ei enää täällä ajele sen kaatumisen seurauksena, ja toinen pyörä jää tänne varuiksi! Oikein odotan, että saan oman pyöräni sinne mökille kunnostettavaksi ja sitten vien sen Haapakujalle! Pyöräni on vaihteellinen hyvä tukeva Helkama, muut pyörämme ovat vähän sellaisia rimpuleita halpispyöriä, mutta sellainen toimii täällä hyvin kauppafillarina! 


20.1.2024 lauantai

Kävimme Big C:ssä sitä nettiä uusimassa ja lopulta oli raivon partaalla, en kyllä näyttänyt sitä sille myyjälle. Sama myyjä väitti muutama päivä sitten kortin olevan voimassa 21.1. saakka ja nyt se olikin voimassa 27.1. Aivan varmasti hän sanoi aiemmin väärän päivän! Aika kummallista, koska se kortti uusittiin samana päivänä, kun puhelimen netti automaattisesti uusiutui eli tänä päivänä, miten tuo toinen on sitten voimassa pitempään, joku netti ei osaa laskea 30:een. Oli miten oli, molemmat toimivat ja varalla on vielä se talon nettitunnus, jos joskus tarvitaan! Illalla kävelimme taas korttelin ympäri ja tällä kertaa pizzapaikka olikin auki ja söimme siellä sen kanapippurileikkeen! Se oli hyvää, mutta ei niin hyvää mitä muisti sanoi, eli aika kultaa muistot 😀.


se kanaleike

jotain rakenteilla ja nyt liittivät tuon vesijohtoon,
saapa nähdä valmistuuko ennen kuin me palaamme
Suomeen











19.1.2024 perjantai

Lähdimme aamulla jo puoli ysiltä ajelemaan Seuralle äänestämään, luultavasti ei olisi nyt ruuhkaa. Aivan oiken suunniteltu, vain yksi ihminen ennen meitä, väkeä tosin valui hiljalleen koko ajan lisää. Kun äänestys alkoi klo 10, pääsimmekin heti ensimmäisinä äänestämään, koska meillä oli ne Chrissen tulostamat ennakkoäänestyslaput mukana. Muut joutuivat ensin täyttämääm pinon papereita päästäkseen äänestyskoppiin! Lähdimme pois, eikä vieläkään ollut ketään jonossa! Chrisse pyysi meitä hakemaan ison pöntön vettä, koska Seuralla oli vesi tosi vähissä ja vesiauto tuo sitä lisää vasta puolen päivän maissa. Chrissen ajo-ohje: nelosta alas, kunnes vasemmalla kadulla merkki 3, sitä katua jonkun matkaa ja vasemmalla vesikauppa! Tyhjä pönttö autoon ja näillä ohjeilla liike löytyi heti. Tyhjä pönttö liikkeeseen, täysinäinen autoon ja takaisin Seuralle! Sieltä sitten ajoimme kotio, onpa kansalaisvelvollisuus nyt suoritettu! 

Päätimme iltasella lähteä pizzapaikkaan syömään pippurista kanaleikettä, joka ainakin viime reissulla oli tosi hyvää! Kävelimme korttelikierroksen ja kuinkas ollakaan, pizzapaikka olikin suljettu! Seppo halusi PU-JAan syömään jotain hyvää ruokaa, jota minä en nyt heti muistanut. Siis tallustelimme sitten sinne kotikadulle ja taas tuli epäonnea! PU-JA aivan täynnä, yksi pöytä vapaana juottolan seinustalla ja siellä huusi jo valmiiksi musiikki turhan kovaa! Se juottolan ja PU-JAn välinen seinä on ihan vaan jotain ohutta kangasta, pressua näköesteenä! Emme halunneet syödä siinä mökässä ja jatkoimme matkaa kohti kotia. Park Lanen portin kohdalla tuli siihen vanhahko pakettiauto ja pysäköi ihan nokkamme eteen. Sen perässä tulikin valot vilkkuen poliisin picappi ja pysähtyi pakun taakse melkein keskelle tietä ja me jäimme pakun ja sen poliisien auton väliin! Livahdimme sitten siitä eteenpäin, koska poliiseilla oli selvästikin jotain asiaa sille pakun kuskille, joka poistui autosta, kuski toiseen suuntaan ja apumies toiseen suuntaan ja autokin jäi käyntiin. Poistuimme siis siitä välistä vikkelästi, mitä lie tapahtunut ja jatkosta emme tiedä, kun menimme kotio. Sitten päätimme lykätä airfryeriin ranskalaisia pottuja ja myöhemmin kippasin sinne vielä pussillisen pikku nakkeja. Onneksi kotona on aina pakkasessa jotain nopsaa syötävää! 



18.1.2024 torstai

Kävimme Thaiwatsadussa ja piti ostaa puhdistusainetta ennen maalin lisäystä sekä maalarinteippiä. Kumpaakaan ei ollut, maalataanko täällä suoraan likaisen pinnan päälle ja ilman maalarinteippiä vapaalla kädellä😳? Noh, ajoimme Big C:hen syömään ja täytyy sanoa, että Lootuksessa on paremmat ruuat! Kaupasta ostin sitten hedelmiä ja patonkeja. Tuo meidän nettimokkula on alkanut taas keljuilemaan, hyvin toimikin useamman viikon. Ajattelin nettiajan olevan lopussa, mutta AIS:in myymälässä myyjä ei myynyt lisää aikaa, vasta 21.1. kun aika loppuu! Luuleeko hän minun laukkaavan alvariinsa siellä? Päätin hakea toimistosta talon netin varalle, sen aika alkaa raksuttamaan ensimmäisen avauskerran jälkeen! Ajoimme

tämmöisen pussin
löysin kaupasta


sitten Seuralle tarkoituksena käydä äänestämässä, mutta moni muu oli ajatellut samoin! Koko katu liikennekaaoksessa ja Seuran piha tulvi väkeä! Teimme sitten ohiajon suosiolla ja menimme kotio! Kokeillaan huomenna uudelleen heti aamusta. Kävimme naapurissa vähän imuroimassa pikku imurilla suurimmat roskat, mutta parvekkeeseen emme koskeneet, oli sen verran kaamean näköinen! Seppo laittoi ilmastointikoneet ja jääkaapin päälle valmiiksi, kun Kirsi ja Jone lauantaina tulevat tänne lomailemaan! Tein taas ruuan kotona, kun meillä oli pakkasessa jotain thaimaalaisia pikkuisia possunlihapullia ja riisinkeittimellä keitin riisit. Vastedes jääköön nuo possupullat thaikkujen syötäväksi, eivät kyllä maistuneet milleen, vaikka riisin kanssa tein cheddarjuustokastikkeen! Onpahan kumminkin kokeiltu paikallista tuotetta! Tuossa käytävällä melkein meitä vastapäätä tehtiin koko päivän jotain sähköhommaa ja lopulta päättelimme sen olevan sitä valokuitujuttua. Näimme siitä mainoksen condomme Face-sivuilla. En ole varma oliko sitä, mutta muuta emme nyt tähän hätään selitykseksi keksineet! Olivat talon siivoojat jynssänneet hissitkin siisteiksi ja huoltomiehet olivat ainakin osaan hisseistä laittaneet ihan uudet lattialaatat vai jotain muovia ne taisivat olla! 


17.1.2024 keskiviikko

Siivouspäivä 🧹🧹🧹


16.1.2024 tiistai

Aamulla taas liikkeelle maalinäytteiden ja pistorasian kanssa. Tietty pihalla törmäsimme manageriin, joka ihmetteli pussissa olevia näytteitämme. Selitin hänelle niiden olevan asunnon paikkamaalaukseen tarvittavia värimalleja, pistorasiasta hän ei onneksi mitään maininnut! Saimme MegaHomesta sitten kolme litran maalipurkkia, mutta sopivaa pistorasiaa ei siellä ollut. Seppo tuumasi sellaisen kyllä löytyvän Thaiwatsadusta, siis sinne ja taas jonotimme siellä tietöiden seassa! Thaiwatsadussa sellainen olikin ja pois lähtiessämme harmittelimme, kun aulassa ollut smoothiekahvila olikin lopettanut toimintansa

siinä se nyt on


kokonaan! Kotona Seppo huomasi, että olisi pitänyt pistorasian sisäkalutkin ottaa malliksi, koska vanhan rasian sisus ei sopinutkaan uuteen. Sepolle tuli sitten uusi reissu Thaiwatsaduun ja sillä aikaa minä kävin toimistossa laittamassa saldot ojennukseen. Nyt on yhtiövastikkeet ja muut järjestyksessä! Suomesta tuli minulle viestiä Markolta, jolla on asunto tuossa kakkostalossa. Hän pyysi minua pyytämään toimistosta hänen yhtiövastikkeen laskun. Lähetin hänelle managerin whatsappi numeron ja laitoin kuvan pankkitiedoista, jonne yhtiövastikkeen voi maksaa. Seppo asensi uuden pistorasian piuhat ja lopulta minä ruuvasin sen pistokkeen paikalleen, se olikin hiukka hankala homma kylppärin nurkassa! Jospa se nyt taas kestäisi kymmenen vuotta! Illalla tallustelimme Tiukuun syömään panang currya, ja tarjoilija opetti minulle kuinka panang lausutaan, elikäs paneen ja painotus viimeisillä kirjaimilla 😀. Tiukussa onkin 2 papukaijaa, se värikäs Geeo ja toinen keltaisen sävyinen! Kun sitten maksoimme ruuat, tarjoilija ihmettelli tyhjiä lautasiamme, eikö ruoka ollutkaan liian spaisia eli mausteista? Vastasin ettei ollut vaan oli oikein hyvää! Kieltämättä pari ensimmäistä lusikallista oli aikas stydiä, mutta pian siihen makuun eli chiliin tottui. Jos tämä ruoka olisi tuotu ihan ensimmäisenä täällä olo päivänä, olisi ehkä jäänyt syömättä, mutta kuten sanottu, chiliin kyllä tottuu! Paluumatkalla Seppo jäi ostamaan kadunvarsimyymälästä hedelmiä ja minä pyyhälsin Seveniin ostamaan mehua ja jäätelöä, tosin ostinkin vain sen mehun. Ovella pois lähtiessäni törmäsin Louiseen ja jälkeen päin huomasin siinä yhden hassun jutun. Juttelimme aikamme siinä Sevenin edessä ja kotona äkkäsin, että Louise puhui ruotsia ja minä englantia, mutta hyvin silti tulimme juttuun. Ymmärrän kyllä ruotsia, olenhan sitä lukenut koulussa ja koko ikäni kuullut. Isäni äidinkielihän oli ruotsi ja hänen koko sukunsa puhui ruotsia, mamma ja pappakin, jotka asuivat meidän omakotitalon yläkerrassa. Ruotsia siis ymmärrän ja joskus puhunkin, mutta minun on vaikea lennossa vaihtaa päässäni kieli toiseen, kun täällä tulee aina puhuttua tuota englantia. Tämä kielen vaihto koskee ainoastaan ruotsin ja englannin väliä. Aikoinaan, kun olin lapsi, reissasimme euroopassa ja isäni selvitti siellä kaikki asiat englanniksi. Aikuisena ihmettelin miten isäni osasi englantia, kun oli käynyt vain kansakoulun? Kysyinkin sitä häneltä ja vastaus oli, että ruotsi ja englanti ovat paljon samanlaisia kieliä. Ajattelin siihen, että aha! Nyt myöhemmin olen huomannut, että se  pitää ihan paikkansa ja olen myös huomannut ettei minulla ole kielen vaihtamisessa mitään ongelmaa kuin tuossa ruotsissa ja enkussa! Saksaan ja espanjaan kielen vaihto sujuu hyvin, mutta ruotsi ja enkku menevät usein sitten sekaisin, eli jotain perää tuossa isäni sanomisessa täytyy olla! 
Mutta eipä haitannut, Louise ymmärsi englantini ja minä Louisen ruotsin, hyvin meni! Louise asuu täällä vakituiseen ja nyt tiedän jopa missä tässä lähellä, Louise on ruotsalainen. Illalla vielä vein pyykit pesutupaan koneeseen pyörimään ja partsille kuivumaan. 


15.1.2024 maanantai

Ajeltiin Fascinoon ostamaan Sepolle kunnon käsituki kyynärpäätä ja olkapäätä varten. Sieltähän sellainen

repsottaa, repsottaa

löytyi myyjän avustuksella! Onneksi myyjä auttoi, emmehän olisi itse uskaltaneet availla paketteja sovitusta varten, se maksoi 307 bathia eli noin 8 euroa. Sieltä ajelimme Suleville syömään Sukkaria pitkin, jossa saikin kunnolla jonottaa tietöiden vuoksi, monta kaistaa oli tietyön alla. Hirvittää jo etukäteen maaliskuussa alkava Beach Roadin tietyö! Sulevin kuppila olikin taas ihan täynnä, onneksi meille löytyi yksi pöytä. Hyvästä ruuasta kyllä tieto kulkee, osa ihmisistä joutui jopa jonattamaan tyhjentyvää pöytää kuppilan ulkopuolella! Kotona huomasin kylppärin seinässa olevan pistorasian roikkuvan kenollaan ihan irti seinästä. Seppo sen irrotti ja totesi sen olevan ihan hapero, muoviahan sekin on! Muovihan täällä haperoituu ja kestihän tuo kymmenisen vuotta, aika uusia. Samalla otettiin pari pikku purkillista maalia ja otin vielä veitsellä varoen palasen oven karmista maalinäytteeksi, kolmea maalia siis tarvitaan. 




Tältä näyttää portaikkomme aula tällä hetkellä, jännä seurata miten jatkuu, ainakin romut ovat poissa








14.1.2024 sunnuntai

Eilen lauantai - ei ihmeitä! Käytiin myöhäisellä aamiaisella Cchinossa. Lopultakin jäi sen kotikadun kahvilan nimi mieleen! Iltasella Seppo pesi ilmastointilaitteiden ulkoyksiköt ja tänään sunnuntaina kylppärin katossa olevan ilmastointijutun! Näistä kaikista huoltohommista ja tikkailla poukkoamisen

Cchinon seinällä taulu
ja siinä tykkää tipuset
 istuskella

kiitoksena Seppo sai polvensa huonoon kuntoon, eli tämä päivä menikin sitten ihan vaan kotosalla, onneksi telkusta tulee hyvä golfkisa! Olen kutonut sitä mustaa huivia, se on vaikeaa, musta lanka, enkä näe kunnolla sitä pitsikerrosta kutoa! Noh, eka pitsikerros on ihan ok, toinen pitsikerros kolmanneksen verran on hyvin ja loppu sitten iloista sekamelskaa😂. Ei tarvitse kuin yksi silmukka mennä väärin, niin silloin on koko kerros pielessä! Kukas käskee alkaa neulomaan näin vaikeaa pitsihuivia! Voisihan tehdä jonkun yksinkertaisemman reikärivin huiviin, mutta tämä ohje antaa kyllä oikein hyvää aivojumppaa, koko ajan pitää laskea ja hokea silmukoita! Paitsi, että nähtävästi en vieläkään osaa laske edes 4:ään😂😂. Mutta reikiähän ne vaan ovat, eivätkä kyllä näy, kun huivi on kaulassa! Kuten sanoin, lankaa on vielä ainakin pariin huiviin😁 ja harjoitushan tekee mestarin - luulisin! 

Minulla on täällä valtavasti kirjoja, jotka olivat viime vuonna Seuralta menossa roskiin. Sepon kävely kun on nyt ollut vähän huonoa pyöräilystä puhumattakaan, on tosi hyvä ollut tuo kirjavarasto. Luettuani, tosin ihan kaikkia en ole edes aloittanut, enkä aiokaan, olen vienyt kirjat tuohon rappumme aulaan pöydälle kiertoon. Suomalaisia on monta talossamme, eivätkä kirjat siinä pöydällä kovin kauaa nökötä. Mutta nyt alkaa kirjavarasto tyhjentyä, mitäs sitten luen? Ai niin, onhan minulla tabletilla monta sataa e- kirjaa jatkoksi, myös äänikirjoja. Täytyy vaan tsekata puhelimen e-kirjat, koska tänne tullessa lentokoneessa ei äänikirja toiminutkaan vaikka olin lähtiessä sinne useamman ladannut! 



12.1.2024 perjantai

huolto menossa

Seppo sai heti aamutuimaan puoli ysiltä honkkelin, ilmastointikoneiden täyshuolto! On se vaan hyvä, kun tuon homman osaa, ei tarvitse kutsua huoltoa paikalle! Pölyyntynyt laite ei viilennä ja vie sähköäkin turhaan liian paljon! 

vielä yritys, olen tehnyt näitä pitsihuiveja nelisen
kappaletta, yksikään ei onnistunut täydellisesti, jospa
joku onnistuisi, lankaa riittää vielä moneen huiviin😀

Kävimme Lootuksessa syömässä ja laitoin ruokiin hiukka liikaa kastiketta, oli vähän stydiä! Kävin sitten ostoksilla ja kärryyn tuli ranskalaisia perunoita ja jäätelöä pakkaseen! Sitten huristimme kotiin leipomon kautta. Siellä myyjä sanoo heti sisään mennessäni foor! Hän jo tietää, että ostan aina 4 sämpylää😀. Iltasella Seppo kävi vielä tutkimassa auton takaikkunaa, se ei mene kunnolla lukkoon, mutta oli liian pimeää auton takakontissa. Olisi pitänyt olla taskulamppu ja kömpiä sinne tavaratilaan, siihen taas tarvitaan jakkara! Hain myös taas 2 pönikkää vettä uudella hienolla kärrylläni. Eikö siinä vettä laskiessani hyttynen taas purrut kinttuuni😡. Pidän kirjaa siitä, kuinka paljon sitä juomavettä haen tuolta automaatista. Joulukuussa hain 102 litraa ja sen kun jakaa päiville, tulee noin 3.3 litraa per päivä kahdelle hengelle! Sitä vettähän käytetään kahvinkeittoon, vedenkeittimessä, ruuan laitossa (tosin harvemmin teemme ruokaa kotona), hampaiden pesussa ja juomavetenä! Eli noin 1,5 litraa hengelle, lisäksi tuohon määrään pitää laskea juomat, jotka juodaan ruokapaikoissa, kahvilla jne. 


11.1.2024 torstai

Kävimme iltapäivällä Seuralla syömässä, lörpöttelemässä ja Lazadalta oli saapunut minulle lähetys, eli ne värimusteet tulostimeen. Mitään muuta emme sitten koko päivänä saaneetkaan aikaiseksi, mutta eihän tarvitsekaan😀. Ai niin, kuuluihan aamulla puoli kymmeneltä vieno koputus ovelta. Siellä oli manageri ja pyysi siirtämään autoamme, jotta takana oleva auto pääsee pois parkista. Sen takanamme olevan auton vieressä on merkitty pysäköimiskielto autojen kääntöpaikkana ja sen jatkeena autokatospaikat. Nyt siinä kieltopaikalla oli auto parkissa ja takanamme oleva auto oli jumissa, eikä manageri tiennyt kenen se väärin pysäköity auto on! Samaan aikaan vartija kiikutti rangaslukon siihen väärin pysäköityyn autoon. Sen pois saamiseksi pitää vartijalle maksaa 2000 bathia, eli noin 53 euroa ja sen on aika paljon rahaa se! Ehkä tuo autoilija on ensi kerralla hiukka tarkempi minne autonsa jättää. Samoin käy kaikille mopoille, jotka on parkissa väärässä paikassa! Sen jälkeen silitin pari tunikaani ruokapöydällä kylpypyyhkeen päällä, joka liukuin minne sattui! Ne tunikat kyllä vien takaisin Suomeen ja tuon tilalle pese ja pidä-tunikat. Pesin vielä muutamat läpsykkäät, kun täällä ne todella likaantuvat pohjista, siksipä ihmiset kaikkiin pikku liikkeisiin mennessään jättävät kengät ulkopuolelle ja joissain liikkeissä niitä voi olla kymmeniä töppösiä portailla. Laitan tänne kuvan vasta pestyistä kengistäni, jotka olivat jaloissani vain tuon Seuralla käymisen ajan ja autollahan kuljimme! Suomessa kenkien pohjat eivät samalla tavalla likaannu, täällä on niin huono ilma ja nokea ympäriinsä!  


juuri pestyillä tossuilla kävelty noin 100 m
ja pohjat tämän näköiset, olisitpa nähnyt
ne ennen pesua 😳


10.1.2024 keskiviikko

Lähdimme puolen päivän maissa liikkeelle ja suuntana Lootus! Pihassa autoon kömpiessäni huomasin

kaupatkai


tunikani olevan väärin päin😯. Kangas on samanlainen molemmin puolin, mutta nyt näkyi saumat! Siis ulos autosta ja tuossa kuntosalin nurkalla on vessa ja siellä käänsin puseron oikein päin. Palatessani autolla sainkin vesisuihkun naamalleni, Seppo nääs putsasi auton tuulilasia ja sieltä lensi vettä minunkin päälleni. Autossa putsasin silmälasit ja kylläpä tulivatkin kirkkaiksi! No, Lootuksessa sitten söimme taas ne hyvät kaupatkait, koska masaman curryn keittiö oli poissa eli lopettanut, mistäs sitä herkkua nyt saisikaan! Tein sitten taas vähän niitä vakio-ostoksia, Lurpakkia (voita), hedelmiä, paahtoleipää pitää aina olla varalla, kahvipullaa, pikku nakkeja jne. Kotona laitoin tavarat paikoilleen ja kaappeihin ja sitten uikkarit päälle. Kuulin pihalla roska-auton tyyppien huutelevan, mutta ketään ei tullut avaamaan heille tuota korttiporttia, missä lie henkilökunta ollut. Otin ulos lähtiessäni varuiksi mukaan myös sen porttikortin ja päästin roska-auton pihalle, edelleenkään ei ketään henkilökuntaa näkynyt, kummallista! 

Kylläpä kestää kauan synkronoitua kuvat Iphonesta iCloudiin, odotellaan…… Noo ni, tulihan ne vihdoin

Eilen tuli kaamea lakuhimo ja kas vain
Lootuksestahan sitä löytyi 😀
oikein lakurullia

otin kaupan kuitista kääntäjällä
kuvan ja mitä kaikkea kummaa
olenkaan ostanut 😂😂












Puoliakaan tuon kuitin ostoksista en tunnista, kääntäjällä

on kumma sanasto 😂😂

Klikkaa kuittia ja näet tekstin isompana




9.1.2024 tiistai


Baan Amphurin rantapalmuja


Käytiin Seuralla syömässä ja jutustelemassa porukan kanssa. Oli nääs käytävä pankkiautomaatilla, kun eilen piti käydä, mutta ajettiinkin sen ohi, samalla hain leipomosta taas sämpylöitä, kun leipomo on ihan sen automaatin vieressä! Takapihan parkkiksella vilisi torakoita, noh 5 näin, mutta en koskaan aiemmin ole nähnyt niitä pihalla. Täytynee sanoa toimistoon! Kotona Seppo tutkaili papereita ja huomasi managerin ottaneen autotarraa varten auton bluebookista väärän sivun kopion! Noh, olin menossa hakemaan vettä ja samalla pääsin esittelemään managerille hienoa Sepon tekemää vesikärryäni, ei tarvitse managerin enää kannella vesipönttöjäni😂! Tuli myös otettua oikeasta sivusta uusi kopio ja manageri oli hyvillään, kun olimme huomanneet asian! Ja tietty unohdin mainita ne torakat😳. Kotona päätin ottaa autokirjasta vielä pari kopiota, mutta tulostimen värikasetit olivatkin ihan finaalissa! Ovat ne monta vuotta kestäneetkin, lähes 10 vuotta. Laitoin Chrisselle kyselyn, jos hän voisi tilata uudet värit Lazadalta, ne ovat siellä kumminkin halvemmat kuin täällä kaupassa. Chrisse kun on joka päivä Seuralla, sinne on helpoin tilata! Nyt muuten Thaimaan hallitus ja pääministerikin kaavailevat tosissaan eurooppalaisille 90 vuorokauden oleskelua täällä ilman viisumia, kunpa tuo vaan toteutuisikin! Mökillä Hande on sulatellut mökkimme vesiputkia, pääsi keittiön putki jäätymään, onneksi on noita putkimiehiä omasta takaa! Ei muuten ole eka kerta, kun keittiön putki on jäässä, saunasta tulee kyllä vettä. Meillä on ollut yläkerran portaiden alla varapatteri silloin, kun vielä olimme työelämässä, nyt se on unohtunut laittaa. Arvaa, laitetaanko se keväällä ensi tilassa takaisin sinne portaiden alle! Keittiön puolella on liian vähän pattereita ja putki tahtoo hyytyä keittiön kaapiston alta! 

meidän talon porrasaula, jotain tekeillä, mutta mitä😳


Nyt tulee keittiöstä taas vettä, mutta ulkona oleva vesiposti on jäätynyt rikki, Hande korjaa! 👍👍


8.1.2024 maanantai

Wat Sattahip


Tuumasta toimeen ja läksimme ajelemaan kohteena Sattahip 👍. Olipa tie sinne nyt tosi hyvä ja leveä, rempat ohi. Risteyksiin oli rakennettu leveät sillat ja siltojen vieressä kulki toinen tie, josta sitten pääsi tekemään uukkarin ja myös ajamaan kylille. Ajoimme Sattahippiin niiden siltojen tietä ja lopulta olimme perillä rannan tuntumassa ja ajoimme temppelin pihaan parkkiin. Temppeli on täällä Wat! Lähistöllä ja matkan varrella oli tosi paljon poliiseja teiden ja risteysten varsilla, ei ennen ole ollut ja arvasimme jonkun ison pomon olevan tulossa! Näimmekin sitten autosaattueen saattaen isoa mustaa mersua! Joku prinsessa varmaan tulossa jonnekin. Aikamme tutkailimme temppelin aluetta ja lähdimme kävelemään kapealle kadulle. Temppelin alueella oli tosi paljon autoja paitsi sillä puolella, jonne me automme jätimme. Kadun päässä näkyi monta poliisia, emmekä tosiaan aikoneet kävellä sinne asti. Siinä melkein keskellä katua makoili musta koira auringossa ja tuli luokseni, tietenkin kun juttelin sille ja se nuuski jalkojani. Sitten se köpsytti sisään ravintolaan, taisi ollakin sisäänheittäjä, koska siihen ravintolaan me menimmekin. Siellä tarjoilija heti kyseli mistä tulemme, sanoin Jomtieniltä ja millä tulimme, sanoin omalla autolla, kuka ajoi, näytin Seppoa ja lopulta piti vielä selvittää kotimaamme! Näin aina täällä Thaimaassa selvitetään asiat😂. Mutta olipa kiva ravintola rannassa puut kattona ja linnut laulelivat! Joimme tosi hyvää raikasta juomaa, puristettua limeä, sitruunaa, jäämurskettä ja sodaa! Pitääpä kokeilla kesällä samaa mökillä. Sitten tilasimme kokonaisen kalan ja 2 riisiä, olimmehan rannalla kalastajakylässä. Syötyämme ja istuskeltuamme meren kalastajaveneitä katsellen ja lintujen laulua kuunneltuamme läksimme tallustelemaan autollemme ja paluumatka alkoi. Tosin Seppo kääntyi yhdessä kohtaa väärään suuntaan ja piti tehdä se uukkari ja matka jatkui oikeaan suuntaan! Poliisitkin vielä parveilivat siinä paikoillaan vahtimassa! Paluumatka ajettiinkin sitten siltojen vieritse, koska etsimme sitä Baan Amphurin risteystä ja löytyihän se lopulta. Kävimme sitten tarkistamassa rannan, olipa vähän porukkaa! Liikenne oli kaiken kaikkiaan todella hiljaista, autoja ei ollenkaan entiseen malliin. Täytyy sanoa, että täällä on kyllä käynyt turistikato, jotain tarttis tehrä! Kotikadulla vielä pysähdyttiin leipomolle sämpylöitä ostamaan. Pihalla Seppo peruutti auton parkkiin pieneen koloon, vartija tuli opastamaan ja autohan oli hetkessä paikoillaan. Vartija näytti peukkua, sanoi number one ja pyöritti käsillään muka auton rattia! Seppo on täällä taas number one ja parkkeerauksen ja peruutuksenhan Seppo osaa melkein silmät kiinni! Niin, Seppo oli tähän taloon muutettaessa papa number one, olimme ekat asukkaat! 

Kiva taksi

katukuvaa










ravintolan sisäänheittäjä


kaunista
kalaa ja riisiä





kiva maisema


tarjoilija halusi ottaa meistä kuvan 😀









7.1.2024 sunnuntai

Kylläpä tuli nukuttua hyvin aina kello kuuteen aamulla ja sitten herätys! Joku halvatun hullu mesosi tuossa pihalla ja tappeli Grappikuskin kanssa kovaan ääneen; go go, no pay jne. Eli kyse oli kaiketi jostain maksamisesta! Tämä talomme on muuten tosi rauhallinen, mutta aina joskus näitä hulluja ilmaantuu! Talon remonttireiskakin tuli pihakopista ihmettelemään ja Seppo tarkkaili tilannetta partsilta. Kyllä siihen mekkalaan puoli taloa heräsi ja luultavasti vastapäisen Amazonin porukkakin! Talomme aulan ovetkin ovat rikki, avauskortilla ei aukea ja ovet ovat nyt avoinna. Jotkut toopet kun yrittävät avata ovia väärään suuntaa väkisin ja tietenkin lopulta lukot menevät rikki! Talon vakiasukkaat osaavat avata ovet oikein ja nämä paikkojen rikkojat ovatkin näitä viikkoturisteja, jos en nyt mainitsisi naapurin asukkaita, he ne kumminkin särkevät pienessä kaljassa ja huumeissaan! Täällähän on noita ”heinäkuppiloita” joka nurkalla! Vein aamulla pyykit koneeseen ja olipa nyt monta konetta käynnissä, mutta onneksi noita koneita on monta. Laitoin sitten tunnin päästä pyykit partsille kuivumaan ja läksimme kävelemään rantaan, rantakuppilaan kahville ja smoothielle! Tarkoitus oli kävelle ihan toista reittiä, mutta sitten Seppo tuumasi, että on ihan liian kuuma ja käveltiinkin suorinta tietä kuppilaan. Kuppilassa oli kiva istua, tuuli mukavasti mereltä ja oli mukava seurata kadun vilinää. Aikamme reilun tunnin istuskeltuamme läksimme paluumatkalle sille toiselle tielle, jossa on niitä söpöjä pikku mökkejä. Nyt oli katu tosi hiljainen ja mökit tyhjinä, kun uudenvuoden maissa mökit olivat täynnä elämää. Ennen Second Roadille pääsyä vatsani kipeytyi ja loppumatka olikin yhtä tuskaa, päässäkin jo pyöri! Kotikadulla pikku ruokalassa joku huuteli minulle ja siellähän istuskeli Matti. Olimmekin ihmetelleet minne hän on kadonnut ja selvisi hänen olleen sairaalakierroksella jalassa olevan ruusun vuoksi! Oli pakko hetkeksi pysähtyä juttelemaan vaikka olo oli kaamea! Siitä sitten kävelimme kotio ja oli pakko pysähtyä talojen välissä olevalle penkille istuksimaan, siinä jopa tuuli mukavasti ja olo oli aika heikko! Pääsimme lopulta kotiin ja taisi minulle käydä vanhanaikaisesti, nestehukka ja kuumuus! Pääsimme siltä istumalta jättää kävelyn vain tuohon korttelin ympäri kävelyyn ja jatkaa autolla eri paikkoihin tutustumista ja niitähän täällä riittää, Baan Amphurin ranta, Sattahip, Bang Saray jne. Ja niissä vähän kävelyä sinne tänne ja Baan Amphuriin uimaan. Illalla olikin jo parempi olo ja ehkä sitä on vaan tullut vanhaksi, kääk mikä sanahirviö, eikä enää kestä kuumuutta kuten ennen, vaikka eihän tuo matka ollut kuin vajaa kolme kilsaa yhteensä ja kuppilassa istuimme puiden varjossa. Illalla voitelin pari hapankorppua voilla ja vitsit sentään, toinen lettini tipahti sen voin päälle! Olin juuri eilen pessyt hiukseni, eikä näitä pitkiä hiuksia viitsisi alvariinsa pestä, hommaa siinäkin. No, voita olikin vain letin lopputupsussa ja kävin pesemässä vain sen pätkän, pääsinpä vähällä! En kyllä enää laita kahta lettiä, ne vaan heiluvat sinne tänne harmillisesti! Tosin hiukseni ovat jo niin pitkät, että on työlästä laittaa ne kiinni joka päivä jollain väkerryksellä. Instagramissa on ohjeita kaikenlaisiin kivoihin tukkajuttuihin, olen kokeillutkin, mutta ei kyllä minun hiukset pysy millään ohjeilla kasassa. Olen joitakin kokeillut, mutta onkohan hiuksissani joku vika vai mitä! Tuli viime keväänä mainostettua, että kokeilen kuinka pitkiksi hiukseni kasvavat, kaikkea hölmöä sitä tuleekin mieleen ja vielä ääneen sanottua😀.

iso vanha puu 



rantakuppila Beach Roadin vieressä


tuolla on oravien hyvä juoksennella, niistä ei kyllä
saanut kuvia, olivat sen verran vikkeliä

Pesty letinpätkä








5.1.2024 perjantai    Hankasalmella -38.6

Aamusella toimistoon papereiden kanssa. Pyysin balancen, tosin en tajunnut siitä yhtään mitään, kun kotona sitä katselin, joulukuun tiedot eivät kyllä olleet ajantasalla, ehkä myöhemmin, kai täälläkin tulee joku tiliote heille, josta sitten laittavat kirjoihin ja kansiin eli sinne tietokoneelle! Näytin managerille kuvan Facen sivuilta uudesta autotarrasta! Auton rekisterikirja eli bluebook oli kyllä mukanani, mutta tarvittiin vielä Sepon passi ja kuva autosta. Manageri (toimiston väki kyllä kutsui häntä ministeriksi) pyysi vielä nimen yhtiökokouspaperiin eli valtakirja toimistolle, koska luultavasti emme ole täällä, kun tuo kokous pidetään! Sanoin ettei minun nimeni kelpaa siihen ja sitten yksi toimiston tyypeistä lähtikin kanssani meille hakemaan sitä nimeä Sepolta. Matkalla hän nappasi kännyllä sen kuvan autosta ja kotona Sepon passista. Kysyin milloin sen tarran saa ja hän puhelimen kautta kertoi heidän ilmoittavan siitä. Tänä toimiston tyyppi ei puhunut enkkua ja homma hoidettiin puhelimella, kun selvisi kansalaisuutemme! Kylläpä on hyvä palvelu toimiston porukalla! Puolen päivän maissa läksimme ajelemaan taas sinne Lootukseen tarkoituksena käydä syömässä, nostamassa seinästä rahaa ja viemässä pankkiin lisää rahaa balancetilille. Homma pankissa sujuikin nopsaan, olimmehan ajoittaneet tulomme juuri kun työläisten ruokatunti oli loppunut ja pankin odotussali olikin tyhjä, pääsin heti luukulle! Sitten syömään ja alakertaan ostamaan autoon uudet tuulilasinpyyhkimet. Seppo oli putsannut nykyisiä ja ne olivat haperoituneet käsiin! Lootuksen ulkopuolella kojussa ne maksoivat 550 bathia/kpl eli noin 15 euroa/ kpl, mutta Lootuksessa ne maksoivatkin 229 bathia/kpl eli 6 euroa/kpl ja olivat kunnon metellirunkoiset michelinin pyyhkijät! Ne laitettiin heti parkkiksella autoon ja vanhat pois ja kyllä pyyhkivät hyvin, pitihän heti kokeilla! Kotimatka olikin liikenteessä rauhallinen, koska ns. viikkoturistit eivät ajele autoilla ja heitä on täällä nyt aika reippaasti! 


Täytynee taas ottaa hiukka kuvia, kännyssä ei mitään tänne laitettavaa 😳😳


4.1.2024 torstai   Hankasalmella -37 pakkasta

Läksimme käymään Seuralla ja vein sinne 6 kpl viinilaseja, jotka ovat jo kymmenisen vuotta olleet kaapissamme käyttämättä. Uudenvuoden juhlissa Esko puhui käsillään ja kaatoi viinilasini, joka tietysti hajosi palasiksi, onneksi oli kumminkin tyhjä ja siinä oli ollut vain vettä! Toinen lasi oli kuulemma hajonnut tiskatessa eli tarpeeseen menivät nuo lasini! Sieltä lähdimme ajelemaan Lootukseen ja ajattelimme oikaista Romphotorin kautta. Olemme usein ajelleet siellä fillareilla. Nyt katsoimme silmät pyöreinä, kun sinne oli noussut taloja pilvin pimein ja tie, jota aina ajelimme olikin nyt poikki, ei päässytkään. Siinä sitten ihmettelimme, minne nyt ja lopulta tulimme takaisin samalle tielle puolen kilsan päähän, josta lähdimme muka oikaisemaan! Olihan ympäristöoppia ja matkailuhan avartaa! Olipa todella maisemat siellä muuttuneet. Lootuksessa kävimme syömässä ja ruokaostoksilla, koska jääkaappi huusi tyhjyyttään! Jos nyt olisi siellä kaupassa laittanut silmät kiinni, olisi luullut olevansa venäjällä! Sieltä ajelimme kotiin ja huomenna olisi asiaa toimistolle, katsotaan kuinka hommat siellä sujuu! Kaupasta vielä sen verran, että monesti minun on pitänyt ostaa kasvovoidetta, mutta niissä kaikissa lukee kaikki thaimaaksi, enkähän sitä osaa. Mutta taas känny ja kääntäjä avuksi; kääntäjästä vain kamera päälle ja osoita sillä tekstiä, johan tulee suomeksi - tai ainakin sinnepäin😂. Tällä kertaa sain pari purtiloa kasvorasvaa! 


3.1.2024 keskiviikko

lavataksin kyydissä Pattayalla

Yhdentoista maissa autolla rantaan ja auto parkkiin puun varjoon. Hyppäsimme lavataksiin ja yhdellä lavan vaihdolla menimme Central Pattayalle. Se on entinen Festival Center eli silläkin on nimi muuttunut. Kävelimme kohti pääovea ja kuulimme takaa, että aiotteko kovaakin vauhtia kävellä! Takanamme

tämmöinen piti Sepolle ostaa 


kävelivät Arja ja Jukka, joiden kanssa meillä olikin tärskyt Centerin pääovella! Seppo ja Jukka lähtivät sitten hissillä yläkertaan jonnekin ja minä Arjan kanssa urheiluliikkeeseen ostamaan Sepolle sellaisen käsijumppavehkeen. Sellainen löytyikin ja maksoi 329 bathia eli noin 9 euroa. Kassalla hinta olikin vain 171 bathia eli 4.5 euroa, liikkeessä oli alennusmyynti menossa. Sitten kiertelimme, kuinkas muuten, naisten vaateliikkeitä, kaikissa näkyi olevan ale menossa. Ainoa huono homma oli, että kaikki vaatteet oli tehty kääpiöille, emme siis ostaneet yhen ainutta vaatetta! Läksimme etsimään ukkojamme, kun olimme ensin menneet maisemahissillä vitos kerrokseen maisemia ihaillen ja soitin Sepolle, että missäs ootte! No, he olivat kuulemma oleskelutilassa hissien vieressä ja vitosessa😂. Sieltähän heidät sitten löysimme ja jonkun aikaa juteltuamme lähdimme etsimään juotavaa ja murkinaa. Syötyämme erosimme Arjan ja Jukan seurasta, he lähtivät etsimään AIS:in liikettä ja me kotia kohti. Arja ja Jukka lähtevät viikon päästä kotimatkalle! Menimme taas kahdella lavalla Jompparin rantaan ja autolle. Lavataksi maksaa täällä 10 bathia per nokka eli halpaa kyytiä. Meiltä meni tuohon matkaan yhteensä 80 bathia eli reilu 2 euroa. Lavatakseja kutsutaankin täällä bathibusseiksi! Ajoimme sitten kotio rannalta eli sellainen päivä tänään! 




2.1.2024 tiistai

Tiuy Paah Paia lukee tuossa aidassa


Eipä mitään kummallista, kävelimme uuden Sevenin vastapäiseen kuppilaan syömään, sinne missä on se papukaija Geeo. Kuppilan nimeä en siis tiedä, se on kirjoitettu sellaiseen aitaan thaimaaksi. Otin siitä kuvan, lähetin Jinnylle ja sain vastauksen; Tiuy Paah Paia! Annoin paikalle nimeksi Tiuku ja Tiuy onkin suomeksi nuudelikeitto! 

1.1.2024 maanantai




Myöhäisen aamiaisen jälkeen vein pyykit pesutupaan, eikä siellä taaskaan ollut ruuhkaa, kaikki koneet vapaina! Illemmalla kävelyllä ostamassa Sevenistä tehokasta yskänlääkettä, tai ainakin pitäisi olla hyvää ja sitten Sevillaan syömään. Olipa paljon porukkaa liikkeellä ja Sevillan ulkopuolella välillä ihan jonotusta. Kotimatkalla huomasimme monen kuppilan olevan suljettuna, siinä syy jonotuksiin! Vaan olipa tosi hiostava sää, olisiko ukkosta ilmassa pilvistä päätellen vai menikö se talvi jo ohi😳. On muuten tullut paljon lomalaisia tänne, sen huomaa liikenteessä ja jopa meidän talossamme! Jostain kumman syystä tuo meidän rapun ulko-ovi ja sisäovi on suljettu, joku huoltolappu ovissa! Tylsää kiertää puoli taloa, kun haluaa parkkipaikalle auton luo. Jotain tekeillä, mutta mitä, selvinnee kaiketi aikanaan! 


juhlien jälkisiivousta



perjantai 1. joulukuuta 2023

JOULUKUU

31.12.2023 sunnuntai

siinä meidän juhlaporukka


Läksimme ajoissa ajelemaan Seuralle, siellä klo 18 Kotikirkko ja ja sen jälkeen omalle porukalle uudenvuoden pippalot. Kotikirkkoon lähinnä sen vuoksi, kun sinne tuli vieraaksi Jari-Pekka Koponen vaimonsa kanssa, siis Hankasalmen tuttuja ja oma tilaisuus sen jatkeena! Olimmekin sitten puoli tuntia etuajassa perillä, koska ei ollutkaan mitään ruuhkaa - vielä! Illanistujaisissa meitä oli sitten 13 henkeä ja ilta vierähtikin nopsaan. Puolilta öiltä menimme Plazan katolle, sinne missä on se sauna ja uima-allas, katsomaan ilotulitusta. Sieltä näkee koko Pattayan ja Jomtienien ylle ja rakettaja lenteli minne vain katsoit! Sen jälkeen läksimme ajelemaan kotio, Lea ja Pena kyydissä. Lupasimme heittää heidät Hiutale kakkosen kulmille, koska varmasti mistään ei olisi saanut minkään näköistä taksia! Kaikki muut illanviettäjät asuivatkin siellä Hillillä. No, pääsimme mäen ylös ja silmänkantamattomiin oli autojono Hilliltä alas! Seppo kyllä heti kekkasi, että ajetaankin toiseen suuntaan kiemuraista tietä alas Hilliltä Pattayan suuntaan, sieltä käännös takaisin Jomtienille ja kuinkas ollakaan, siellä olikin tosi hyvin tilaa ajella, eli ajoimme pikkuisen kiertotietä ja pääsimme hyvin Hiutaleen lähelle ja siitä sitten kotio. Saimme jopa auton pihaan parkkiin, taisi olla viimeinen tyhjä paikka ja kellokin oli jo yksi yöllä! 





30.12.2023 lauantai


Veneiden kuljetus pois merestä, niitä ei saa jättää
yöksi merelle


Ja vuosi lähenee loppuaan! Täällä Thaimaassa on nyt menossa tosi pitkä vapaa viikonloppu, joka alkoi jo eilen ja varsinkin Bangkokista pohjoiseen ja koilliseen ovat ulosmenotiet aivan tukossa, koska kaikki


pyrkivät kotiseudulleen loman ajaksi! Telkkarista olemme nähneet nuo ruuhkat, jopa tien penkereet ovat täynnä autoja matelemassa jonossa ja vastaantulevien kaistat ovat tyhjinä! Tuolla Pattayan rannalla on menossa Pattaya Countdown 2024 tapahtuma joka alkoi jo eilen ja päättyy uuteenvuoteen. Eilen kuului jo rakettien pauketta ja musiikki kuului tänne meille saakka😳. Millainen metele mahtaakaan olla itse paikan päällä🙀. Me olemme kävelleet joka päivä vähän pitempiä kävelylenkkejä, jotta Sepon kunto hiukka paranisi onnettomuuden jälkeen. Autolla emme ole ajelleet, koska silloin menetämme parkkipaikan. Talossamme on nyt paljon väkeä, kuin myös tietysti paljon autoja, ja huomenna kuitenkin lähdemme Uudenvuoden tapahtumaan kavereille ja silloin pääsemme yöllä takaisin pihaan tai sitten emme! Millään taksilla tai lavalla ei pääse uutenavuotena minnekään, sehän todettiin jo viime vuonna, kun jouduimme kävelemään kotio! Mutta siitä sitten tuonnempana lisää! 

Vähän ruuhkaa torstai-iltana ja vieressä kuva
perjantailta


Suomen Juhannusliikenne ei ole mitään 
verrattuna tähän 😂😂

Eilen kävimme ostamassa torilta hedelmiä ja kotikadun kahvilassa kävimme paluumatkalla smoothiella.

mangosmoothiet, nam 😋

Tuli kuppilan pitäjän kanssa juttua lumesta ja näytin hänelle puhelimestani kuvaa mökin pihan valvontakamerasta. Hän oli ihan ihastuksissaan ja näytti kuvan myös teini- ikäiselle tyttärelleen, joka oli apurina tarjoilemassa, koska nähtävästi oli lomaa koulustakin! Siitä lähti sitten juttua ja kuppilan pitäjä kertoi käyneensä kerran Hollannissa ja siellä oli silloin satanut vettä ja räntää, oli ollut neljä astetta pakkasta ja kamalan kylmä! Tämä kahvilan pitäjä on thaikku, hänen miehensä on ulkomaalainen, ja olemme yrittäneet arvailla hänen kansalaisuuttaan. Jossain vaiheessa arvelimme hänen olevan aussi, mutta todennäköisesti hän on hollantilainen päätellen hollannin matkasta ja hollantilaisethan ovat pitkiä ja tämä mies on tosi pitkä. Eipä tullut kysyttyä tuota asiaa, vaan päättelimme asian, ei kaikkea voi udella! Tai no, kyllä thaikut aina kysyvät sinulta heti kaikki asiat selviksi😀! Huomenna Seppo uhkasi jo kävellä rantaan kahville, saas nähdä! 

Ja niinhän me lähdettiin kävellen rantaan. Olipa muuten liikenne aikas reipasta, autoja ja mopoja pilvin pimein! Varoen piti kävellä ettei jää mopojen alle! Kotikadulta käännyimme heti oikealle Beach Roadille ja siinä heti oli kaffila, jossa paljon pöytiä ihan kadun varressa ja sinnehän sitten parkkeerasimme! Tilasimme mangosmoothiet ja Seppo otti lisäksi kahvit! Siinä sitten

Geeo olkapäällä

istuskelimme ja ihmettelimme liikennettä. Kahvilan edessä kasvaa valtava puu ja se suojasi mukavasti auringolta, huomasimme myös puussa majailevan ainakin 3 oravaa. Läksimme sitten kävelemään takaisin eri tietä pitkin. Tämä oli rauhallinen katu, jonka varrella on paljon pieniä kauniita mökkejä. Koskaan niissä emme ole nähneet ihmisiä, mutta nyt oli melkein joka mökissä asukkaita, etupäässä thaikkuja, onhan pitkä loma menossa! Kävelimme sitten kotikadulle ja päätimme käydä syömässä uutta Seveniä vastapäätä olevassa kuppilassa. Ja olikin taas tosi hyvää ruokaa, eikä kuppilan nimestä saanut selvää, oli kirjoitettu vain thaiksi! Ihmettelin, kun muutama nainen huhuili koko ajan Geeo, ja lopulta selvisi miksi. Yhdessä kuppilan tukitolpassa oli linnunpönttö ja kuullessaan Geeo- nimensä, tuli pöntön aukosta esiin papukaijan pää! Se olikin tosi kesy lintu, hyppeli lopulta kuppilan kaiteilla ja läheisessä puussa. Sitten tarjoilija huusi sitä, ojensi kätensä ja lintu lennähti hänen olkapäälleen. Yhdessä he menivät kadun yli Seveniin ostoksille😂. Sitten vaan tallustelimme kotio! 


Katukuppila Beach Roadilla

tässä menee ruokatarjoilu rannalle










kyllä tuolla kelpaa oravien majailla

näin lähellä katua kuppila, kiva seurata tapahtumia











Tässä pari söpöä mökkiä


27.12.2023 keskiviikko

Eilen käytiin Thaiwatsadussa etsimässä pistoketta pikku tuulettimeen, se oli murentunut palasiksi. Täällä muoville tuppaa käymään sillai! Eipä löytynyt sopivaa, mutta hyttyskierukoita otin pinon mökille vietäväksi, ovat paljon parempia kuin suomesta saatavat! Siinähän sitä ostosta. Kävimme myös aulassa


olevassa kuppilassa juomassa cappuccinot, koska heillä ei ollut smoothieta sinä päivänä! Tu morrou tulee smoothieita kuulemma! Ajoimme sieltä kotio ja loppu päivä vaan möllötettiin. No, vein kyllä pyykit koneeseen ja hain 2 pöntöllistä vettä. Oli pesutupa aivan tyhjänä, ja oli mukavampi laittaa pyykit kuivumaan iltasella ilman auringon paahdetta. Tänään kävelimme vähän matkan päähän ”peltikattokauppaan”, jossa myydään kaikkea mahdollista. Sieltä Seppo löysikin ne pistokkeet, ja kävelimme kahvilan kautta kotiin. Hande on taistellut Sepon traktorin kanssa kotomaassa. Hän ehti onneksi lingota lumet aattona ja illalla olikin traktorin isorengas tyhjänä! Tapaninpäivänä hän sai parilta naapurilta apua, ja he totesivat renkaan olevan ihan sökö. He irrottivat renkaan ja hilasivat peräkärryyn. Tänään Hande sai siihen uuden renkaan, maksoi 780 euroa, hiukka eri hintainen, kuin henkilöauton rengas! 

Ihan pieni rengas, miten tuota edes kukaan jaksaa liikutella😳!



25.12.2023 maanantai

Tämmöiset ihanuudet toi joulupukki postipakettina, hienot Thaimaassa käsin tehdyt smoothiekipot,
tosin saavat kyllä jäädä ihan koristeiksi, enhän raaski niitä käyttää ja kotomaahan ne täytyy 
viedä lentolaukuissa hyvin pakattuina tai sitten yksitellen varoen eri paluumatkoilla


Ja hyvää Joulun aikaa kaikille lukijoille🎄🧑‍🎄

Eilen olimme Seuralla Joulujuhlassa ja olipa taas mukava nähdä siellä paljon tuttuja, juttuseuraa riitti ohjelman lomassa! Syötyä tuli, tiernapojatkin esiintyivät ja joulupukkikin ehti piipahtaa paikalla! 





Tänään liikuskeli pihalla henkilökunta punaisissa paidoissa ja jopa yksi tonttukin siellä kuljeskeli! Lähdimme sitten ajelemaan Thepprasitille etsimään elektroniikkaliikettä, josta saimme ilmastointiliikkeestä vinkin jo viime keväänä ja luultavasti olemme sen jo löytäneet. Liikkeen kaikki kyltit kun ovat kirjoitettu thain kirjaimilla, mutta viime keväänä päättelimme sen olevan etsimämme. Otin silloin myös siitä liikkeen kyltistä kuvan, näytin Jinnylle ja hän sanoi sen olevan elektroniikkaliike! Viime reissulla oli tuo katu rempassa, eikä voinut autoa parkkeerata minnekään, nyt oli toisin. Auto kadun reunaan parkkiin ja tallustelimme siihen liikkeeseen. Heti tuli tyttö palvelemaan ja haki varastosta 2 uutta ilmastointilaitteen kaukosäädintä, olihan meillä omat malliksi mukana. Niistä vanhoista on näyttö mennyt niin sumeaksi ettei mitään näe! Uudet saimme ja ne maksoivat 150 bathia/ kpl eli nelisen euroa kappale!  


Jatkoimme Thepprasittiä Lootuksen suuntaan ja löysimme hyväksi havaitsemamme autopesulan, sinne kurvasimme ja tulipa taas kiiltävä auto pesun jälkeen. Eihän täällä auto kurastu, kun ei sada, mutta pölyä kyllä kertyy senkin edestä! Tarkoitus oli mennä sitten Lootukseen kahville, mutta autopesula olikin niin lähellä risteystä ettei Lootukselle enää päässyt kääntymään, olisi pitänyt ajaa monta kilometriä ja sitten kääntyä u-käännöspaikalla. Täällähän on monet kadut kolmikaistaisia ja keskellä kiveysreuna, eli on käytettävä niitä u-käännöspaikkoja! Siinä auton pesua odotellessamme katsoimme, kun siinä edessä oli uukkari paikka ja moni auto kumminkin jäi kääntymättä ja ajoi siinä vastakarvaan, kunnes älysimme heidän ajavan hetken vastakarvaan, jotta pääsivät sinne Lootuksen pihaan! No, me ajoimme sitten ihan vaan kotio ja keitimme teet ja söimme voikkarit. Pitihän ne uudet kaukosäätimet ihan heti kokeilla ja hyvin toimivat! Tänne tulikin sitten talvi, ihan oikeasti! Aamuisin mittari näyttää vähän päälle 20 plussaa, eikä päiväsaikaankaan ole kuin siinä 25:n paikkeilla sekä lisäksi kylmä tuuli. Meilläkin on jo parina päivänä ollut ikkuna ja partsin ovet selällään ja mukava tuuli tulee sisälle, eipä ole tullut hiki! Eilenkin minulla oli päälläni pitkä mekko ja siinä pitkät hihat, silti  ei yhtään ollut kuuma! 

pihatonttuja

auton pesua











22.12.2023 perjantai

Jaa, taitaakin olla ihan huilipäivä tiedossa! Yöllä tuli taas hyttyshyökkäys🦟! Seppo ruiskutti yöllä hyttysmyrkkyä koko kylppärin täyteen, sieltä ne nimittäin ilmestyvät. Aamulla kuolleita hyttysiä oli lattialla, äkkiä laskettuna ainakin 7 kpl! Pari yötä sitten oli kädessäni 6 hyttysten puremaa ja yksi silmäkulmassa! Minut nuo otukset kyllä aina löytävät, nuku sitten siinä kirvelyssä. Täällä nuo hyttyset ovat erilaisia kuin siellä kotomaassa. Ne lentävät tosi nopsaan ja ovat täysin äänettömiä, lisäksi saattavat levittää päivisin denguekuumetta ja öisin liikkuvat hyttyset malariaa! Suomessa puremat kutittavat minua viikkokausia, mutta täällä ne kirveltävät muutaman tunnin ja paukamatkin häviävät päivässä! 

Tänne tullessamme marraskuussa menimme Big C Superiin, jonka viereisellä tontilla on rautakaupan tyyppinen iso kauppa, Tops Market, toimistotarvikekauppa, paljon pikku putiikkeja sekä käyttämämme autopesula. Mutta mitä ihmettä, ne kaikki olivat purun alla ja nyt eilen huomasin siihen tulleen jotain muuta! Aamusella näinkin Facesta siihen avatun uuden tukkuliikkeen, tulipa Makrolle kilpailija. Todella nopeasti tuo uusi tukkuliike tulikin rakennettua! Saas nähdä tuleeko siellä koskaan käytyä, saattaa kyllä hiukka pienentää Makron ruuhkaa, tai sitten ei! 

Seppo kävi äsken ilahduttamassa siivoojia, vei 5 Fazerin sinistä suklaalevyä heille, yksi jokaiselle! Olivathan silloin sairaalasta tullessamme auttamassa Sepon kotio ja nyt siivosivat kämppämme puti puhtaaksi. Tosin en tiedä paljonko toimisto siitä sitten velottaa, mutta luulisin siinä 500:n bathin korvilla! Mielestäni yksi siivooja sanoi maksun olevan 500 vai olisko ollut 550, en ole nyt ihan varma! Selvinnee aikanaan👍. 



21.12.2023 torstai

Tänään sitten läksimme puolen päivän jälkeen karkumatkalle, olimmehan tilanneet sen siivouksen iltapäivälle. Ajoimme Nualle Big C Extraan. Seppo tietty istui taas kaffeella ja minä kävin kaupassa. Olipa kaupassa paljon porukkaa, mutta yritin norkoilla kaupassa tavaroita tutkailemassa. Nyt kun siihen hommaan olisi ollut hyvin aikaa, niin eipä minua huvittanut tavarat😳. Lähdimme sitten ruokalaan syömään ja sen jälkeen vielä ajankuluksi kävimme jäätelöllä. Sepon harmiksi nahkaisten laukkujen ja lompakoiden myyjä olikin aulasta kadonnut kokonaan jonnekin ja Seppo olisi tarvinnut uuden lompsan! Lähdimme sitten kolmen jälkeen ajelemaan kotio ja hissistä ulos astuessamme kuulimme kotoa imuroinnin äänen! Äkkiä takaisin hissiin, ulos, kauppakassi autoon ja kävelimme kotikadun kuppilaan kaffeelle! Edellämme kulkikin Hassisen Matti ja arvasimme hänenkin olevan menossa samaan paikkaan ja niin olikin. Siinähän aika kului mukavasti, kun oli juttuseuraakin, tosin etupäässä Matti hoiti sen jutustelun, mutta kuluipa aika mukavasti hänen juttujaan kuunnellen. Hän on aikoinaan ollut paljon työkomennuksilla Afrikassa ja sieltähän sitä juttua riittää! Lopulta aloimme suunnata takaisin kotiin kun kuppilakin oli kohta sulkeutumassa, se ei ole iltaisin avoinna. Olipa kiva mennä puhtaaseen, raikkaaseen kotiin! Jopa makkarin ikkunasta näki ulos😂. Otamme kyllä siivouksen silloin tällöin, mitäs sitä suotta rehkimään, siivoojilla on ammattitaito ja heitä on aina useampi tekemässä hommia. 

Big C Extra

Banana split 😋









Kotikadun kahvila

Cafe americano










20.12.2023 keskiviikko

Aamupäivällä kävimme tankkaamassa auton tankin täyteen ja jatkoimme matkaa Lootuksen kautta Seuralle syömään luirua kalasoppaa, enpä enää syö sitä täällä! Oli siellä muitakin, jotka epätoivoisina etsivät sopasta kalaa! Tilasimme kumminkin jouluksi laatikot ja rosollit valmiiksi! Sieltä ajoimme kotio kunnes illan suussa läksimme ajelemaan JP:lle hakemaan tilaamaamme kinkkua. Siellä myös söimme, koska luiru kalakeitto ei kauaa joutanut olemaan vatsan täytteenä. Oli siellä syömässä muitakin tuttuja! Juu, ja Seppo yritti ajaa kumoon JP:n kuppilan kulmalta valtavat kukka ja puuruukut🤔.  Siis ei ruukku ollut puuta vaan betonia ja niissä kasvoi kukkia sekä toisessa iso puu! Kotona sitten katsoin autoa ja kivat skraadet oli takalokarissa😳. Ostimme myös ruislimpun, jonka sitten kahtena palana lykkäsimme pakastimeen! 

tämän siitä saa kun pimeessä yrittää peruutella 🙁

19.12.2023 tiistai

Täytyy heti aamutuimaan kehua talomme manageria! Hän on saanut kaikki asiat täällä toimimaan ja ne juopottelevat pihamiehet ovat saaneet lähteä. Tosin tuo alusta saakka ollut pihamies on vielä täällä ja välillä kalja maistuu, mutta nyt hän istuu tuolla kopissa piilossa ja vanhin siivooja käy hänelle motkottamassa! En tiedä miksi hän on saanut jäädä töihin, ehkä tekee hommansa ja nyt kun nuo nuoremmat juopottelijat ovat kadonneet. Kävin yhtenä päivänä uimassa tuolla takapihalla ja huomasin siihen pihakoppiin rakennetun jopa ikkunan, ei ole enää pelkkä pimeä koppi! Tänään menemme tyhjäämän lopullisesti varastomme ja menen myös Neulekerhoon piirtämään kaavoja. Jatkan juttua myöhemmin…

Kävimme sitten tyhjäämässä sen varastomme, jätimme avaimen toimistoon ja ikävä kyllä jätin golfbägini Seuralle myyntiin. Seppo lopetti golfin peluun, niin miksi täällä sitten pelaisin yksinäni, Suomessa en vielä suostu lopettamaan pelaamista, siellä voin pelata yksinkin! Kävimme samalla Seuralla syömässä ja jonkun aikaa olin Neulekerhossa. En kyllä tehnyt mitään käsitöitä, mutta tulihan juteltua toisten kanssa! Ostimme liput Joululounaalle aatoksi ja tilasimme joululaatikot kotiin haettavaksi. Joulusauna on kuulemma ensi lauantaina, sinne täytynee mennä! Kinkun haemme huomenna J-P:ltä. Jouduimme sitten lähtemään ennen aikojaaan kotio, kun Sepolle tuli huono olo! Kotona olikin sitten vähän järjesteltävää loppujen varastolta tuotujen tavaroiden kanssa, mitä säästetään ja mitä menee minnekin! Muutenkin tuli järjesteltyä tavaraa kaappeihin, jonne sitten kaikki lopulta mahtuivat. Ei ole sitten torstaina lattiat täynnään tavaraa, kun siivoojat tulevat!



18.12.2023 maanantai

Eipä tässä mitään kummaa ole tehty, hiljaiseloa! Sepon jalka paranee vähän kerrallaan, mutta ei kestä vielä kovin pitkää kävelyä! Viikonloppu oltiin vaan kotosalla ja eilen käveltiin kotikadun kuppilaan syömään PU-JAaan. Aika kaamea meteli kuului ja ihan meille sisällekin saati ulos tuolta rannalta. Siellä ne vesijettikisat jatkuivat aika myöhälle iltapäivään ja niiden ääni kuului tosi hyvin. Meiltä on tuonne kisapaikalla linnuntietä ihan suoraan rantaan noin 800 metriä! Ennen nuo kisat olivat lähempänä Hyrsylänmutkaa ja nyt ne olivat tuossa meidän päässä! Kävimme tänään ostamassa juomakaupasta korillisen sodaa, tai veimme tyhjän korin pulloineen ja saimme täyden tilalle 150:llä bathilla. Tuo edellinen kori oli ostettu keväällä täältä lähtiessämme, mutta eipä kannata ostaa etukäteen, lasipulloissakin soda väljähtyy! Ajoimme Beach Roadia pitkin kun jatkoimme matkaa Lotukseen. Rannan telttarakennukset olivat jo melkein kaikki purettu ja mitähän sitten seuraavaksi? Täällä on joka viikonloppu joku tapahtuma jossain päin ja vuodenvaihtuessa on taas tosi isot meiningit! Kävimme siis taas syömässä ne hyvät kau pat kait ja pitäisi varmaan jossain vaiheessa syödä joku muu annos, mutta kun joka ruokapaikassa tuntuu meillä olevan joku suosikkiruoka, joka ei taas muualla ole yhtä hyvää! Lotus - kau pat kai, Sevilla - spagetti garbonara, Sulevi - kanakookoskeitto, PU-JA - grillikana ja ranskalaiset, jne! Aika monena päivänä olen tehnyt ruuan kotona, kun Seppo ei ole jaksanut/halunnut lähteä kävelemään kuppilaan. Tänään kyllä totesimme, että Lootuksen ja Big C:n ruokaloissa on kiva käydä, niissä ei tuulettimet puhalla niskaan, eikä hiukset lentele sen mukaisesti suuhun ja silmiin! Pikku katukuppiloissa on monta valtavaa tuuletinta ja ne puhaltavat ristiin rastiin, sitten on illalla niska, selkä, käsi tai joku paikka kipeänä siitä puhalluksesta, eikä ole kiva syödä hiukset suussa🙁. 

Ja takapihan portti toimii taas, mutta kuinka kauan 😂😂.


Tässä kuvia meidän pihan satumaailmasta











16.12.2023 lauantai

Eilen ajelimme Tipalle, elikä Seppo kävi leikkuuttamassa hiukset. Sieltä ajoimme Lootukseen syömään ja ai ai, olipa tosi hyvää kau pat kaita😋. Kokki ripotteli jotain ruskehtavaa maustetta purkista niitten päälle, olisi kiva tietää mitä maustetta, se oli nimittäin se piste iin päälle! Menimme sitten kauppaan ja Seppo tietty kahville. Näin hänen juttelevan jonkun viereisessä pöydässä istuvan miehen kanssa ja luulin suomalaiseksi! Sittemmin selvisi, ettei ollut suomalainen ja puhui Sepon kanssa englantia. Seppo oli kertonut fillarionnettomuudesta ja hyvin sujui enkuksi! Sen jälkeen tulivat kahvilantytöt tenttaamaan onnettomuudesta, olivat kuulleet sanan vaihdon, eli Seppokin taitaa tuon enkun ja tulee ymmärretyksi👍. Viime yönä taas heräsin yhden jälkeen kovaan thaipölpötykseen pihalla! Kävin katsomassa partsin

kyl nyt jaksaa vettä hakea 😀


ikkunasta, mutta enhän nähnyt ilman silmälaseja mitään. Kuulostivat äänet tulleen talon päädystä eli meidän makkarin takaa. Aamulla sitten näin Paradise Parkin Facen sivuilta juttua ambulanssista. Siinä oli 2 eri kuvaa, toinen päiväsakaan toimiston edestä ja toinen tästä meidän talon päädystä pimeällä, olisko liittyneet siihen yölliseen metakkaan, voisin kuvitella! No, tiiä sitten, mutta kurjaa herätä tuollai, eikä sitten saakaan unen päästä enää kiinni! Aamulla myös kekkasimme kysyä siivousta toimistosta, koska emme uskalla pestä tuota makkarin ikkunaa. Se on liukuikkuna ja meikäläisille kyllä aika vaarallinen pestäväksi! Hilpaisin siis toimistolle, kysyin managerilta mistä saisi siivousta, johon hän iloisesti vastasi: here! Siivous tulee sitten ensi viikon torstaina klo 13:sta jälkeen! En tiedä paljonko maksaa, mutta ottakoon depositistä, kun eivät ota enää vastaan rahaa  ja vien ensi viikolla avaimen!  Juu, ja arvaa mitä; eihän tuo portti taaskaan toimi🙁. Nyt on muuten pihan kaikki jouluvalot saatu laitettua, täytyy käydä joku ilta nappaamassa niistä uudet kuvat, ovat tosi hienot! Tänään on taas siivoiltu laatikoita ja nakattu roskiin kaikkea turhaa silppua. Mummokärrykin tyhjättiin, olen siinä aina säilyttänyt rompetta, jotka lähtevät kotomaahan, se kun on mahtunut mukavasti tuohon vaatekaapin ja yöpöydän väliin jäävään koloseen. Nyt huomasin sen kassiosan haperoituneen ja heitettiin se pois. Seppo rakentaa nyt jäljelle jääneeseen pyöräosaan minulle vedenkuljetuskärryä. Sen mummokärryn paikalle mahtui hyvin tuo meidän pienempi matkalaukku ja tavarat sinne! Myös ompelukoneen haperoitunut säilytyskassi lähti roskiin. Sitten mietiskelin minne sen koneen laittaisin🤔. Kaapissa olikin sellainen pyörällinen reppu ja siihen tuo ompelukone nätisti mahtui, aivan kuin se olisikin ollut sitä varten suunniteltu. Joskus tuon sen siinä samaisessä repussa käsimatkatavarana kotomaahan, kone kun on sellainen ”kunnon” kone, painava ja tukeva, ei sellainen kevyt keppana, kuten nämä nykykoneet! Hirvee järjestelyvimma menossa😁. 


näin Bangkokissa, mutta ei täällä tuosta
paljoa jälkeen jäädä


13.12.2023 keskiviikko

Aamulla kympin maissa taas autoon ja suuntana Seura ja siellä varastomme. Tällä kertaa tuo halvatun portti ei


sitten toiminutkaan🤬. Seppo oli yöllä yhden maissa kuullut, kun porttia oli rynkytetty ja potkittu, ei hoksannut ottaa potkijoista kuvaa! Elikä rikkoivat koko portin, jalankulkuportti toimii! Se siitä sen toimivuudesta🙁. Haimme siis varastosta tavaraa, osa kotio ja Seuralle laatikollinen tonttulakkeja paketeissaan ja 5 isoa pinottavaa koria tavaroita varten! Vähän vielä jäi haettavaksi, kunnes voimme viedä toimistoon avaimen! Seuralla alkoi vuotuinen Lähetystön tiedotustilaisuus, väkeä oli ehkä viitisenkymmentä paikalla! Oli sen jälkeen kiva jutustella kavereiden kanssa ja taas tuli huomautuksia minulle; et ollut eilen Neulekerhossa😳. Olinhan tyystin sen unohtanut, tuleehan noita tiistai päiviä lisää! Palatessamme kotiin, ei portti edelleenkään toiminut! Moni siitä yrittää vaan ei pääse, voisi tuo manageri laittaa porttiin jonkun plakaatin, että rikki on! Mietin vaan, että mitenkähän roska-auto tänne huomenna pääsee🤔🤔.



12.12.2023 tiistai

Puolilta päivin lähdimme ajelemaan J-P:lle tapaamaan Arjaa ja Jukkaa. He vaihtavat torstaina maisemaa Pattayalle loppulomaksi. Kahvia, jäätelöä ja jutustelua! Sitten tuli naapuripöytään suomalainen nainen, jolla ei sitten ollut lainkaan käytöstapoja, vain minä minä! Hän kylmästi keskeytti keskustelumme ja alkoi pölöttää omia juttujaan, meidän keskustelu jäi siihen. Ainoastaan Arja jotain hänelle vastaili, me muut olimme hiljaa! Onneksi se eukko lopulta lähti jatkamaan matkaa taksilla Sametille! Kolmen maissa lähdimme jatkamaan matkaa ja päätimme mennä Suleville syömään, koska se on matkan varrella. Noh, matka sitten kestikin, Beach Road oli täällä meidän päässä aivan tukossa. Tien vierusta täynnä parkissa isoja kaappiautoja, mobile toiletteja, peräkärryjä ja ties mitä! Huomenna nääs alkaa täällä sunnuntaihin kestävät kansainväliset vesijettikilpailut. Rantakin oli pykätty täyteen katsomoita, varikkoja jeteille ja ties mitä kaikkea! Sinne ei siis ole menemistä varsinkaan autolla loppuviikolla! Olen jonain vuonna yrittänyt seurata niitä kisoja, mutta en ymmärtänyt niistä mitään, ajoivat sinne tänne ristiin rastiin, en päässyt jyvälle! Mutta yhtä kaikki, Sulevin ruoka oli taas yhtä hyvää kuin aina! Illemmalla lähdin hakemaan kaksi 6 litran pöntöllistä vettä automaatista. Talomme pihalla oli toimiston porukka laittamassa managerin johdolla lisää jouluvaloja. Palatessani täysien kannujen kanssa nappasi manageri toisen kannun ja toi sen kotiovelle saakka. Koko matkan hän pölpötti, osan ymmärsin, osaa en ja osaa en edes kuullut! Hän kuitenkin vannotti minua ottamaan ensi kerralla vesipönttöjä varten rappukäytävältä kärryt😳. No en varmasti ota niin kauan kun jaksan ne käsissäni kantaa, kärryt pitävät nimittäin kaameaa mökää työnnettäessä😡. Mitta kyllä tunsin itseni vanhaksi, en kyllä tunnusta, managerin mielestä kaiketi olen😀. Unohdin muuten kokonaan, että oli tiistai ja Seuralla Neulekerho🧶🧶

Jaa, mökillä on tämän näköistä 😳


11.12.2023 maanantai

Pyhäpäivä, Thaimaan perustuslainpäivä! Kävimme Lootuksessa syömässä ja ruokakaupassa! Pois lähtiessämme olikin jo paljon porukkaa tulossa kaupoille, jopa bussilasteittain! Porttikorttikin toimii hyvinainakin vielä 😀.

10.12.2023 sunnuntai

Tänään olikin kaappien siivouspäivä! Paljon kaikenmaailman karttoja ja esitteitä tuli heitettyä roskiin. Kirjoja vein kasan tuonne aulan pöydälle, aina joku sieltä ne ottaa luettavakseen! Yhdestä pikkulootasta löytyi paristoilla toimivat Itsenäisyyspäivän kynttilät, olinpa ne tyystin unohtanut! Löytyi monta laatikollista PartyLiten lämpökynttilöitä, jotka kyllä matkaavat takaisin mökille. Mistä näitä tavaroita oikein on tänne siunaantunut, siis sieltä kotomaasta ne on tänne vuosien mittaan roudattu! CD-levyjä löytyi, osan säästin, osa joutaa linnunpelättimeksi, ettei pulut tunge partsille. DVD-leffojakin on kaapin täytteenä, on meillä niitä varten kyllä katselulaite, mutta nyt on telkkarissakin leffakanava, jota ei ole buukattu thaimaaksi! Vielä on tsekattava pari romulaatikkoa ja myöhemmin käyn vielä läpi vaatekaapin! Aamulla taas tuo mokkula temppuili ja Seppo olikin varhain aamulla minun vielä nukkuessa avannut tablettinsa uutiset käyttäen talon nettitunnuksia! Tuolta kaapista romulootasta löytyikin yksi Huawein nettimokkula ja laitoin sen heti lataukseen, jotta voin kokeilla toimisiko paremmin kuin tuo AIS:n mokkula! Täällä siis olikin sellainen mokkula ollut ties kuinka kauan😳. Mitähän kaikkea vielä kaappien kätköistä löytyykään🤔.


9.12.2023 lauantai

Kotosalla pyykkäyspäivä! Laittelin tuossa pyykkiä partsille ja siinä portilla oli yksi oletettavasti kiinalainen mies. Hän kuvaili jotain meidän yläpuolelle, luultavasti hän asusteli siellä ja kuvasi parvekettaan. Kovin hän

Tuossa sinisellä ympyröity reunus
josta se mies meni ulos, kissa menee
aina tuosta alemmasta kolosta😂


yritti päästä tuosta uudesta portista ulos, ei onnistunut. Siivooja sitten kertoi kuinka se portti toimii, eikähän miehellä ollut siihen oikeuttavaa kulkukorttia. Ja sitten, en ollut uskoa silmiäni, ei voi olla totta! Se mies meni kuin menikin portista ulos ilman korttia! Hän meni kävelyportin reunan avoimesta osasta, mistä pihan kissakin menee, ja niin hän vaan mahtui siitä, kovin laiha mies kun oli😳. Laitan tänne kuvan siitä, mistä hän vääntäytyi kadulle! Päivällä, kun tulin pesutuvasta, oli pihalla tuttu thaikkutyttö (hän on naimisissa suomimiehen kanssa ja asuvat ympäri vuoden tässä samassa talossa) ja hän esitteli kaverinsa. Thaikkunaisen ja hänen tyttärensä, jotka asuvat Helsingissä. Ovat täällä 2 kuukautta ja tytöllä on mukana koulukirjat opiskelua varten. Kysyin missä päin Helsinkiä he asuvat, vastaus oli Malmilla! Siis meidän naapurissa, missä me ennen asuimme! Kylläpä maailma onkin pieni! Sitten soikin thailuuri ja ajattelin, että kukahan minun luuriini osaa soittaa. No, se olikin Arja ja toivoi, jotta treffattaisiin ensi tiistaina, koska torstaina he vaihtavat hotellia Pattayalle. No kyllähän se sopii!  

Juu, ja nyt onkin tuo mokkula toiminut yölläkin, ei ole vielä tarvittu talon tunnuksia, ovatpahan kuitenkin varalla ja 30 päivää alkaa kulumaan, kun ekan kerran niillä netti avataan! 

Kävimme illalla PU-LAssa syömässä ja arvuuttelimme naapuripöydän ruokailijoiden kotimaata, Bulgaria tai Albania tuli puheesta mieleen! No, he varmaan myöskin arvuuttelivat meidän kotimaata, koska Seppo huomasi yhden heistä ottavan kuvan Sepon laukusta, siinähän komeilee Suomen lippu! Saksalaisia tuntui olevan myös kovasti siellä ja paikka on suosittu, joten aina täyttä! 

sillä aikaa, kun olimme syömässä

oli pihallemme syttyneet jouluvalot

 

8.12.2023 perjantai

Aamulla lähdin toimistoon yhtiövastikkeen kuitin ja lahjuksen kanssa. Manageri ei ollut vapaana, oli asiakkaita. Odottelin ja odottelin, sitten toinen toimistotäti tuli kysymään voiko hän auttaa. Näytin kuittia hänelle ja sitten hän antoi kortin kuittaista vastaan. Pyysin myös ostaa nettitunnukset, mutta hän ei tainnut sitä kuulla, koska katoisi kuin pieru saharaan jonkun paperin kanssa. Lopulta manageri sai hommat hoidettua ja näytin hänelle kuitin, joka jäi lojumaan pöydälle ja pyysin sen internetin. Samalla lykkäsin sen Sepon laittaman pussin lahjuksineen hänen pöydälleen. Joo, olin ostanut lentokentältä itselleni konvehtirasian jouluksi ja voi hirvitys, sen Seppo oli siihen kassiin lykännyt! No se siitä rasiasta! Ostin sen nettitunnarin, kun Seppo ei saanut tuota mokkulaa toimimaan, kun hän öisin herätessään katsoo uutisia. Lähdimme sitten ajelemaan pohjoiseen Nualle Fascinoon, se on iso apteekki. Saimme Sepolle lääkkeet, eikä tarvinnut käydä sairaalalla hakemassa lääkkeitä. Iso kassillinen lähti mukaamme, ostin myös muita lääkkeitä. Sieltä ajoimme Siamburgiin ja kävin ostamassa juustoa, lohisuikaleita ja jotain muuta! Loppuilta oltiinkin kotosalla, Seppo katsoi telkusta yhden länkkärin ja sen jälkeen tulikin Happy Gilmore, jonka minäkin katsoin, se leffa liittyi golfiin, jossa tietty paha sai lopulta palkkansa! 



7.12.2023 torstai

Kyl on konstit! Mokkula toimii, mutta yön aikana se menee pois päältä ja siinäpä homma saada se takaisin toimimaan, napsuta sitä ja napsuta tätä, odota, että kaikki vilkkuu oikeilla väreillä🤔. Käyttöohjeen olen tietty jonnekin piilottanut😀. Nyt huomasimme, että jos jättää jonkun vekottimen yöksi nettiin, se mokkula toimiikin aamulla. Aiemmin otimme kaikki puhelimet ja tabletit pois netistä yöksi, ei siis kandee! Kyl maar tekniikka on ihmeellistä😂. Aamulla läksimme ajelemaan Lootukseen, kävimme kaupassa, tai Seppo istui taas sen ajan kaffilassa. Löysin myös Sepolle pitkähihaisen t-paidan, jollaista olemme täällä

yhdet kämmekkäät valmistui

etsineet. Täällä olleen paidan olemme näköjään vieneet keväällä kotimaahan! Hän käyttää sitä öisin ja siksi sen pitää olla iso ja mukavaa ainetta, eikä ollut hinnalla pilattu, noin 5 euroa. Tuo ilmastointi kun täällä puhaltelee. Vihdoin löytyi! Sitten syömään ja olipa hyvää sapuskaa, maksoi kahdelta 100 bathia eli noin 2.60 euroa, tosin vesipullot meillä oli mukana omasta takaa.  Sitten sinne pankkiin, joka aukeni vasta klo 11 ja pankissa sisällä odottelin kymmenisen minuuttia. Ennen minua oli pari asiakasta ja heillä sellaiset valtavat seteliniput laskettavana, ja luulin etten koskaan pääse tiskille! Onneksi ei tarvinnut kauaa odotella, kun kolmas kassa vapautui ja homma tuli maksettua, eli ensi vuoden yhtiövastike on nyt sitten plakkarissa. Kuitin vien ehkä huomenna managerille ja luultavasti saan sitten sen porttikulkukortin😂. Niin, tai ehkä sen managerin pitää ensin ottaa sieltä meidän balancista se yhtiövastike pois🤣 ja tehdä siitä meille kuitti. Polkupyörällä en aio mennä siitä uudesta portista, kun kierrän pääportin kautta, tulee vähän pidempi reitti ajettua! Katsotaan, käymmekö vielä iltasella kylällä jotain haukkaamassa vai tutkitaanko kotona jääkaapin sisältöä. Kaikki riippuu tuosta Sepon jalasta, joskus hyvä ja joskus ei. Vähän kirjava ja turvoksissa se jalka vielä on ja joistain kohdin kosketusarka, jalkaterä on vielä vähän musta! 

Hah, lähdimme sitten syömään ulos ja lätkäisin tämän tabletin suojakannen kiinni, kerronpa myöhemmin mitä siinä tapahtui! Siis lähdimme ulos ja heti portin jälkeen törmäsimme Pirjoon, eläkkeellä oleva merimies/nainen/ henkilö, siihen sitten jäimme juttuun. Häntä hirvitti jo puolentoista viikon päästä lento kylmään kotimaahan, mutta onneksi hän on siellä vain 3 viikkoa ja tulee takaisin lämpöön! Puhuimme ruokapaikoista ja selvisi tuon meidän kotikadun ruokakuppilan historia, sen jossa se mummo huutaa meille aina kiitos! Se kuppila oli ennen torin vieressä yhtenä peltikatoskuppilana, niin sanottu mamman kuppila nimeltään PU-JA! Nyt se on muuttanut tuohon meidän kotikadulle, kun peltihallia uhkaa purkaminen! Tiedoksi teillekin Kirsi ja Jone😂. Jatkoimme sitten matkaa tarkoituksena mennä Sevillaan, vaan se olikin sulki, Coffeehen sitten ja oli hyvää ruokaa; carlic chicken! PU-JAan emme menneet, koska siellä on iltasella naapurikuppilassa kova möly, sehän on se juottola ja illalla joku aina laittaa musan kovemmalle ja kovemmalle ja sitten vielä porukka huutaa! Siinä neljän viiden maissa tai aiemminkin siellä voi käydä syömässä, silloin on vielä tuo meteli siedettävää! Ei ole kiva syödä, kun toiset vieressä huutavat, siis känniläiset! Harmillinen juttu PU-JAn kannalta! Coffeessa oli myös pöydällinen nuoria miehiä Suomesta ja paluumatkalla kotikadulla tuli vastaa Matti rollaattorillaan. Hetki siinä höpötettiin, mutta oli pakko jatkaa matkaa kotio, Sepon jalka alkoi vihoitella, huomenna huilattava sitä koipea! Jostain syystä tänään kuului suomenkieltä enemmän, kuin tuota meidän naapurimaan kieltä! Ai niin se iPadin juttu😃. Noh, päivällä kirjoittelin tässä ja joku halvatun hyttynen puri kahteen kertaan koipeen. Täällä nuo hyttyset ovat äänettömiä, huomaat, tai oikeastaan tunnet ne vasta pureman jälkeen. Lätkäisin siis tabletin kannen kiinni, kun lähdimme ulos syömään ja nyt illalla aattelin jatkaa kirjoitusta. Avasin kannen ja näytössä oli joku roska, se näytti oudolle ja älysin sen olleen joku öttiäinen. Käänsin tabletin ja katsoin kantta, siinä oli iso veriläntti! Olin siis teilannut sen hyttysen tabletin kannella😂😂😂. Eipähän pure ketään enää😀! 

Carlic chicken


6.12.2023 keskiviikko 🇫🇮

Non nis, selvishän tuo porttikorttijuttu😀. Läksin fillarilla kauppakierrokselle ja aattelin eka kurvata

Itsenäisyyspäivän liputus


toimiston kautta. Manageri ei ollut paikalla, siis toisen kerran uudelleen. Olin toimiston edessä väsäämässä kypärää päähän, kun manageri tupsahti avoimelle ikkunalle ja kysyi Sepon vointia ja oliko minulla asiaa hänelle. No, takaisin toimistoon kyselemään ja selvisihän tuo korttihomma. Kortin saa ilmaiseksi, kun maksaa ensi vuoden yhtiövastikkeen nyt joulukuun aikana! En kysellyt mitä tuo kortti mahtaa maksaa ensi vuonna, koska käymme maksamassa yhtiövastikkeen ensi tilassa! Olisi sen voinut toimistossakin maksaa kännyn kautta, vaan eihän minulla ole thailuuriin ladattuna mitään pankkiohjelmia, jos vaikka luuri katoaa! Kaikki pankkijutut ovat suomiluurissa ja tableteilla. Sain sitten summan ja tilinumeron, jonne maksun voi suorittaa pankkiin. Kuittia vastaan saa sitten sen halvatun kortin 😂😂. Ajelin sitten kauppakierroksen, nakkeja, jauhelihaa, kookosmaitoa, hunajaa, huulirasvaa ja tietty jäätelöä! Huulirasvat ostan täältä, koska suomirasvat sulavat tässä kuumuudessa ja täällä myytävät ovat suunniteltu kestämään kuumuutta. Fillarilla on tosi kiva kurvata kylällä tuo kauppareissu, ei ole parkkiongelmia, sinne vaan mopojen sekaan parkkiin. En muuten laittanut pyörää edes lukkoon kaupassa käynnin ajaksi, koska sen lukko on jotenkin jumissa. Seppo varmaan tsekkaa sen, kunhan tuosta vetreytyy! Tuumasin, jotta miten saan ruuat ja jädet kylmänä kotio, ja hoksasin, että onhan minulla käytössä pyörän etulaukku, joka on samalla kylmälaukku, kätevää! 
Illalla sitten Itsenäisyyspäivän juhliin Seuralle!  🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮

Noh, ennen lähtöä kuulin pihalta auton jurnutusta ja arvasin taas jonkun vekslaavan autoaan ympäri, kun portti ei aukene! Avasin makkarin ikkunan ja katsoin ulos, siinä peruutteli pikku lava-auto ja lava täynnä muuttotavaraa. Mutta se perhanan auto oli peruuttanut polkupyörämme nurin🤬🤬. Pihamies oli siinä ohjaamassa peruutusta, eikä ensin aikonut tehdä pyörille mitään, mutta nähdessään minut ikkunassa, meni tutkimaan niitä. Siihen tuli sitten myös yksi siivoojista ja he yhdessä laittoivat pyörät paikoilleen. Täytynee huomenna käydä katsomassa tuliko vaurioita ja siirrän pyörät yhden tolpan taakse, jolloin autojen pitää ajaa ensin sähkökeskuksen tolppa nurin ja sitten vasta meidän pyörät😂. Käyn siirrot tekemässä joko klo12-13, kun täällä on ruokatunti tai sitten iltasella! 

Itsenäisyyspäivän juhlat menivät vanhan kaavan mukaan, ruoka oli välttävää ja läksimme kotio jo ennen jälkiruokaa! Me kun emme laula emmekä tanssi ja ruuan jälkeen oli ohjelmassa tietovisa ja karaoketanssit! Ennen musiikkiakin oli jo aika meteli, ei oikein voinut keskustella, tai kyllä saattoi, mutta ei kuullut mitä toinen sanoi, eli ollaan hiljaa vaan😀. 

Tietovisasta tuli mieleen eilisen Iltiksen
visa, jossa piti tunnistaa 15 henkilöä ja
minähän tunnistin ne kaikki👍👍

Iltiksen tietovisa












5.12.2023 tiistai

Kävimme aamusella hakemassa tavaroita varastolta ja eilinen sade oli hyvin pessyt automme pölyt😂. Ei heti tarvitse lähteä autopesulaa hakemaan! Tänäänkin tuli hiukka vettä ja on muuten monessa paikassa vapaapäivä, on edesmenneen kunkun syntymäpäivä ja myös isänpäivä! Kaikki virastot suljettuna ja niin myös meidän talon toimistokin. Kotosalla olimme taas loppupäivän, Seppo parantelee koipeaan! 

51 vuotta tuli täyteen 


4.12.2023 maanantai

Hiljaiselo jatkuu eli ollaan oltu enimmäkseen kotosalla! Ukkostanut on ja vettäkin tuli reippaasti! Porttijuttukin on jo osittain selvinnyt, pitää olla joku kortti, täytynee käydä toimistossa. Kortti on kuulemma joulukuun ajan ilmaiseksi saatavissa! Näin luki Facessa. 

Thairuokaa itse tehtynä, kun ei viitsitty
lähteä ulos syömään


2.12.2023 lauantai 

Nyt pitää päästää hiukka höyryjä! Ensinnäkin tuo meidän uusi hieno portti, se ei kyllä toimi ollenkaan, mikä sen tarkoitus yleensäkin on? Ensin sanotaan, että pääportista sisään ja uudesta portista ulos, näinhän mekin yritimme toimia, vaan eilenhän meille ei avattu porttia, joillekin kyllä! Pariin päivään ei ole päiväsaikaan ollut lainkaan vartijaa kopissa ja pihamiehet päästävät portista sisään ja ulos, jos huvittaa! Iltaisin ja öisin näkyy olevan vartija. Noh, äsken olin parvekkeella laittamassa pyykkiä kuivumaan ja joku odotteli portin ulkopuolella sisään pääsyä, ei avattu porttia. Lopulta siihen tuli siivoojia kopistaan pölpöttäen ja ihmettellen ja joku heistä saikin sitten portin avautumaan. Se ulkopuolella odotellut joutui kuitenkin ajamaan sivuun, koska pihalla olikin 3 autoa odottamassa ulos pääsyä 😳. Lopulta kaikki pääsivät menemään. Sitten tuli taas yksi auto odottelemaan ja toinen pihamies huusi sille jotain ja auto lähti pois. Kiva, kun autot soittelevat torvea portin takana, eikä portti aukene! Mikähän tässä taas oli ideana, viikon verran kaikki toimi ok ja nyt meni taas läskiksi⁉️. 

Sitten toinen asia, tämä liittyy kiusaamiseen ja kyllä ihan sinne kotomaahan! Aiemmin kirjoitin naisvaltaisesta työmaasta, siellä sitä kiusaamista ilmenee. Mikä siinä on, että kiusaaminen alkaa jo päiväkodista, jatkuu kouluun, työpaikoille ja hamaan loppuun saakka! Jos ulkomaalaistaustainen haluaa oppia suomen kielen, eikö pitäisi kannustaa, eikä missään nimessä nauraa toisen yritykselle? Sitten sanotaan, että älä nyt leikistä suutu!! Sanoisin tuon olevan aika julmaa, ellei peräti työpaikkakiusaamista, mitäs mieltä olette? Kuvittele itsesi samaan asemaan, miltä tuntuisi, kun yrität puhua vierasta kieltä, sanot jotain hassusti ja sinulle nauretaan🤬🤬🤬🤬. Minulla on 2 ulkomaalaistaustaista miniää, enkä ikinä ole nauranut heidän suomen puhumiselle, päinvastoin olen yrittänyt ymmärtää ja kertoa kuinka se menee oikein! Ugh, olen päästänyt höyryt ulos, mutta miettikäähän tätä viimeistä asiaa ihan itseksenne! Täällä Thaimaassa puhun englantia, olen opiskellut sitä vain vuoden eli en osaa, mutta solkotan kumminkin, eikä kukaan naura minulle ja tulen jopa ymmärretyksi! Toivottavasti tätä lukee eräs, jonka korvat alkaisivat kuumottaa🤔. 



 1.12.2023 perjantai

Aamupäivällä lähdimme viemään joulukortteja postiin. Takapihan portilla ei ollutkaan vartijaa, eikä pihamies suostunut avaamaan meille porttia, näytti vaan lukulaitetta, joka ei kyllä minun kortilla porttia avannut. Sitten pihamies haki kopista pinon kortteja näyttäen niitä meille, olisiko meidän pitänyt hakea

jäätelö, täällä on kyllä 
todella hyvää jäätelöä

jostain sellainen kortti, jäi epäselväksi koko asia? Lähdimme sitten peruuttamaan takaisin ja tarkoituksena mennä ulos pääportista. Silloin huomasimme portille menneen thaikkunaisen, jolle pihamies kyllä avasi portin, Seppo painoi kiukuissaan torvea ja pihamies kyllä sen huomasi😡. Mikähän tämä juttu taas on! Päätimme ettemme sitten enää käytä uutta porttia, pitäköön pihamies sen omassa valvonnassaan🤬. Kysyn kyllä asiaa jonain päivänä managerilta! No, sitten sinne postiin ja Seppo meni sieltä autolla JP:lle, koska meillä oli postikeikan jälkeen tärskyt siellä Arjan ja Jukan kanssa. Saatuani 14 kortttia postiin (saas nähdä kuinka moni niistä eksyy ihan perille saakka) tallustelin JP:lle. Söimme jäätelöt ja aika kului taas siivillä, kunnes lähdimme seuraavaksi ajelemaan Seuralle, oli muuten aika paljon liikennettä! Seuralla oli ihan pakko syödä ruokaa, vaikka se ei ollut kovin hääppöistä, veipä kumminkin nälän! Siellä sitten kului aika mukavasti rupatellessa Järvisen pariskunnan kanssa. Oikeasti nykyisin kaikki meidän kaverit ovat täältä Thaimaasta, kotimaassa ei oikeastaan ole lainkaan kavereita varsinkaan minulla, Helsingistä muutettuamme kaverit jäivät sinne, eivätkä muuttaneet perässä 😀. Sieltä lähdimme ajelemaan kotio viiden jälkeen ja nyt olikin tosi ruuhkainen liikenne, perjantai ja viikonloppu tulossa. Hyppäsin autosta ulos käännyttyämme kotikadulle, Seppo jatkoi kotiin ja minä kävin leipäkaupassa ja Sevenissä! Sepon jalka on tänään hyvä, eilen parempi, huomenna taas huonompi, ja näin se vaihtelee, kyllä se siitä aikanaan! Pyöräilystä ei vielä puhettakaan ja kävelykin vähän niin ja näin, kuten myös kipeän jalan saaminen autoon, kun jalan saa autoon, sujuu ajaminen onneksi ihan hyvin! Siinähän se päivä mukavasti menikin! 


tämmöinen vekkuli tuk tuk oli JP:n seinustalla laturissa,
suomalaisen miehen kulkupeli, ja huomaa meidän
kulkupeli siinä taustalla 😂