maanantai 2. toukokuuta 2022

TOUKOKUU

 31.5.2022 tiistai

Kylläpä taas oli kiirusta keväthommissa! Olen roudannut kassikaupalla tavaraa kirppikselle, kait sieltä lopulta pari kolikkoa tulee taskun pohjallekin! Autoni on täynnä kasseja, joista otan aina lisäystä kirppispöydälle ja täyttöhommissa käyn pari kertaa viikossa, pysyy pöytäkin siistimpänä kun ei ole täpötäynnä! Ankkalakin on valmis vastaanottamaan ankat huomenna. Hiukseni ovat kasvaneet koronan aijan varmaan jo puoli metrisiksi ja leikkasin itse niistä noin 3 senttiä. Noh, takaa ne ovatkin hiukka pidemmät kuin sivuilta, vaan haittaako, ainahan pidän kumminkin hiukset kiinni milloin mitenkin! Olipa jo ensimmäinen ukkoskuurokin, tai oikeasto kolmena päivänä, ehkä nyt sääkin lämpiää! 

24.5.2022 tiistai

kyllä luonnon värit ovat kauniit näin keväällä

Kyl maar tämä kevät on aina rankkaa aikaa kuten syksykin! Pihahommia riittää, on laitettu kanala ja ankkala kuntoon viikon päästä tuleville asukeille! Varasin aseman kirppikseltä pöydän ja alkoikin sitten kova hinnoittelu-urakka! Kävin välillä Pieksämäen kodissa istuttamassa muutaman kukan lisää ja kohta pitää sielläkin aloittaa nurmiplänttien leikkuu. Tosin vielä ei voinut, kun tulppaanit, narsissit ja helmililjat kukkivat. Taas mökille ja taimien istutusta, Sepolla pihasaunan siivousta. Seppo laittoi taas perunoita kasvamaan ämpäreihin ja vei osan niistä kasvariin. Tänä vuonna en laita kasvihuoneeseen mitään, niin luulin! 3 kurkkua ja 4 tomaattia laitoin kuitenkin sinne, kun Seppo oli sitä mieltä, että voisi sinne laittaa. Noh, minähän tänään ne sinne lykkäsin ja suojasin auringon paahteelta näin alkuun. Illalla Seppo tuumasi, että laitoit sitten ne perunoiden päälle! Häh,  enhän tiennyt hänen laittaneen perunoita myös kasvihuoneen multiin! Vaan eikös tomaatti ja peruna viihdy yhdessä! Katsotaan mitä niiden yhteiselämältä tulee! Viime lauantaina ilmestyi ensimmäinen hyttynen ja Seppo raahasi sen ison hyttystuhon valmiiksi pihalle omalle paikalleen. Ja Turo, tuo höperö koira! Meillä on pääskysten pelättimenä saunan terassilla roikkumassa cd-levyjä, ne vilkkuvat mukavasti auringon paisteessa heiluen heijastaen valoja nurmikolle ja Turon lempihommaa on niiden valojen jahtaaminen maassa. Välillä se menee terassin alle vilvoittelemaan, kuumahan siinä riehuessa tulee! Turo pysyy kyllä hyvin pihassa irrallaan, aamu-ja iltalenkillä laitamme sen kyllä hihnaan ettei hyökkäile autojen alle tai lintujen poikasten, joo ja kissojakin täällä liikkuu jäniksistä puhumattakaan!  

käpytikka se siinä


vähäksi aikaa riittänee

puuhommissa


laitoin tämmöisen penkkiin, jonne heittelin
niittykukkien siemeniä, mutta Turo mylläsi koko
penkin, koska koristeessa on keskellä peili ja 
se heijasteli valoa maahan, koriste piti siirtää muualle 

taivas liekehtii iltasella

TURO











Viime syksynähän haimme lopulta kaikki loput muuttotavarat Helsingistä ja ne sitten lykättiin osa mökkiin, osa Pieksämäkeen, osa aittaan, osa leikkimökkiin, osa Kutomoon jne. Oikeastaan en tiedä mitä missäkin on, mutta onneksi olen nyt tavaroita tutkaillut kirpputorille ja tänään järjestelin aittaa, jotta sinne joskus pääsisin tekemään sitä mihin se aitta on tarkoitettu, ompeluhommiin! Kaavoja pitäisi piirtää, leikata kankaita ja ommellakin ne. On siellä yksi mekko leikattuna viime kesältä, mutta olen mietiskellyt, mitä kivaa siihen keksisin. Sitten kekkasin, että ompelenkin helmaan pitsiä! Ja mun hiukset, koronahiukset! Joskus on aika kova takaraivon särky ja se kyllä johtuu tuosta tukasta, painaahan se reilun puolen metrin pituisena! Jos laitan letit, ne riekkuu tiellä, jos laitan yhden letin, se tunkee koko ajan olkapäältä eteen, jos laitan ponnarin, alkaa illalla pää särkemään, jos laitan päälaelle nutturan, alkaa se iltasella kiristämään, jos laitan hainhampailla kiinni, tulee päänahka araksi, eikä mahdu mikään hattu päähän, ei koskaan hyvä! Leikatako vai ei, siinäpä kysymys! 


11.5.2022 keskiviikko


siinä ne kasvaa, ulos ei ole vielä asiaa

Vappu tuli ja meni kylmässä säässä! Onneksi nyt on vähän lämmennyt ja eilen saimmekin kunnostettua kanalan ja ankkalan, kun vihdoin on melkein kaikki lumi sulanut ja muutaman viikon päästähän ne linnut saa tuoda pihalle! Tässä yhtenä päivänä Turo oli Sepon kanssa autotallilla hihnassa tallin oven kahvassa ja alkoi raivokkaasti haukkua tuonne läheiselle pellolle. Me emme siellä mitään nähneet, eikä siellä pellolla ole tänä keväänä ollut ainuttakaan lintua, normaalisti siellä on joutsenia ja kurkia. Seuraavana yönä oli Handen hirvikoira Leksa haukkunut koko yön pihalla ja sitten naapuri näki pellollaan karhun! Olisiko nuo koirat ja linnutkin sen huomanneet, haistaneet! No, maallahan metsien keskellä ollaan, voi olla vaikka mitä otuksia metsässä. Olen tässä miettinyt näin kaikenlaisten lakkojen aikaan, että pitäisi eläkeläistenkin lakkoilla, mitenkö? No, emme käyttäisi rahoja mihinkään ajanvietteisiin, matkustukseen, ei oltaisi lapsenvahteina lakkolaisten lapsille ja menisimme laumana terveyskeskuksiin valittamaan mitä kukakin, yksityiselle ei pienillä eläkkeillä mennä hoitoon! Tuntuu vaan, että eläkeläisiä ”rokotetaan”, eikä koskaan tule mitään korotuksia eläkkeisiin, niitä pikkuruisia ei lasketa, nehän menevät kuitenkin veronkorotuksiin. Kun me muutimme Pieksämäkeen, hupsahti veroprosentti ylöspäin 4 pykälää ja mitä sillä saa, ei mitään! Täällä maksaa sen lisäksi kaikki terveyskeskuksessa, kun Helsingissä kaikki oli ilmaista ja lääkärit huolehtivat, että kävit joka vuosi määrätyissä verikokeissa. Minullekin lääkäri yhtenä vuonna laittoi puhelimeen tekstarin, että olisi kyllä jo aika käydä niissä kokeissa! Minähän heti tottelin ja seuraavana aamuna hurautin labraan. Älä vaan sano, että maksoimmehan Helsingissäkin nuo veroina, miksi sitten täällä verotus nousi huimasti ja kaikki maksaa sen päälle! Täällä Pieksämäessä ikäväkseni emme pääse edes niihin vuotuisiin verikokeisiin, Oma kannassa vaan lukee, että ei ole antaa aikoja. No, onpa aikoihin eletty! Seppo aina aikoinaan sanoi, että maalla on kaikki halvempaa, ja pah, eipä sano enää! Olen nyt täällä Pieksämäen kodissa ja istutin muutamia kukkia pihalle. Sitten soitteli äidin siivooja, huomenna olisi ollut siivouspäivä, mutta hän oli altistunut koronalle eli käynpä huomenna ennen mökille paluuta äidin luona imuroimassa!  Toinen asia myös mietityttää, katson välillä blogin sivuilta ketkä ovat lukeneet blogiani tai siis missä maissa. Ihmettelen kuka Venäjällä vaivautuu lukemaan meikäläisen vähäpätöistä blogia, eli siksi en paljoa kommentoi blogissa maailman asioita! 

Turo katsoo telkkaria, siellä haukkuu koira


Turo valvoo ankkalan siivousta, onneksi ei 
pulahtanut jokeen



Pieksämäen pihassa kukkii,
jänöt ei ole enää syöneet

närhi maassa


virkkasin näitä tuulihyrriä talvikodissa
30 kpl, mutta viimeistely jäi kotomaahan



joki tulvii



kurki se siellä lentelee, koivista päätellen 
on laskeutumassa jonnekin pellolle




perjantai 1. huhtikuuta 2022

HUHTIKUU

30.4.2022 lauantai

oravahan siellä loikkii

Huhtikuun viimeinen päivä menossa ja toukokuu jo kurkkii, tosin aika kylmänä! Oli tässä viikon verran tosi lämmintä, vaan kylmä tulikin takaisin. Kävimme tuossa yhtenä päivänä Konnevedellä ostoksilla, siellä kun on kunnon rautakauppa! Ostimme valmiiksi rontamyrkkyä ja siihen tarvittiin minun kasvinsuojelutodistusta, onpahan nyt valmiina myrkyt syksyä varten. Sitten tankkasimme auton ja kanistereihin dieseliä sekä bensaa kaikkia mökin vekottimia varten ja viereen tuli yksi nainen tankkaamaan ja taivastelimme siinä polttoaineiden hintoja ja hän kysyi että olemmeko täältä Konnevedeltä. Kerroin mistä olemme ja mökki Hankasalmella, johon hän sanoi, että hänellä on kesäasunto Hankasalmen torin laidalla! Hänen äitinsä on Konnevedellä jossain hoitolaitoksessa, 99-vuotias ja tämä nainen kotoisin Viitasaarelta, tuntee Hakkaraisen ja me taas Hakkaraisen serkun. Kysehän on siis Teuvo Hakkaraisesta ja hänen serkustaan Veikosta. Pieni on maailma! Eipä tässä muuta mitiä olekaan tapahtunut, mitä nyt seurailimme tuota Ronijokea, sehän tulvi ihan reippaasti, ankat olisivat kyllä tykänneet, mutta niitä ei saa vielä laittaa ulos. Tai saa laittaa, mutta pitäisi tarhassa olla katto tai edes pienireikäinen verkko. Ai miksikö? Muuttolintujen vuoksi, voivat kuljettaa tuota lintuinfluenssaa! Pitää vaan vielä odotella ja laittaa kanala sekä ankkala valmiiksi kuntoon. Kanatarhassa on tosi paljon lunta ja siellähän on ankkojen munimiskoppi, kun kanat siirrettiin syksyllä Eetvarttiin navettaan sen kananpoikasen vuoksi ja ankat kanalaan sen pahuksen tappajaminkin vuoksi. No, kopit siirretään, kunhan lumet sulailevat. Onneksi kuitenkin satelee räntää ja vettä, se on vanhan lumen surma.

tulppaanit ovat maistuneet jänöille

19.4.2022 tiistai

Hyvin meni lento kotomaahan, yölento ja yöllähän nukutaan! Olimme perillä jopa 20 minuuttia etuajassa. Tosin meille se ei ollut hyvä juttu, koska edessä 7 tunnin odotus jatkolennolle. Bangkokin kentällä olikin sitten tosi hiljaista, en ikinä ole nähnyt siellä niin vähän ihmisiä! Tietysti oli myös kaupat kiinni, emmekä millään löytäneet mitään ruokapaikkaa. Näimme ohi kävellessämme yhden naisen istuvan penkillä ja syövän siinä jotain pikaruokaa. Niinhän siinä sitten kävi, että mekin istuimme lopulta penkillä syömässä pikaruokaa, siellä ei siis ollut auki muita paikkoja. No hampurilaispaikka oli, sinne emme menneet! Ostoksia ei siis tällä kertaa kentällä tehty, koska ei ollut mitään ostettavaa! Helsingin päässä jouduimme sitten taas uuteen turvatarkastukseen, laitoin tavarat hihnalle ja nakkasin lentolaukun perään. Sillä seurauksella, että näin sen menevän tarkastushihnalle ja onneton unohdin laukkuun tabletin ja thailuurin. Sittemmin selvisi, että laukussa oli myös yksi kirja ja sekin oli epäilyttävä eli jäi läpivalaistuksessa kiinni! Lopulta sain laukkuni takaisin ilman ongelmia ja odotellessa juttelin erään miehen kanssa, jolla oli sylissä pieni snautseri, Matti nimeltään. Sen isännän laukku matkasi samaa reittiä laukkuni kanssa eli tarkempaan syyniin. Tämä mies ja koira olivat menossa jatkolennolla Tukholmaan! Koira oli jo 13 vuotias ja matkannut jo monta reissua Thaimaahan. Sitten alkoikin se odottelu ja ihmettely miten saisimme ajan kulumaan kentällä!  Huomasimme täällä olevan saman jutun kuin lähtökentällämme, ei mitään ruokapaikkaa auki, suurin osa kauppoja kiinni. Söimme sitten taas valmisruokaa mikron kautta, tosin nyt saimme istua pöydän ääressä! Odottelun jälkeen pääsimme koneeseen, joka lähtikin hiukan etuajassa ja olimme Kuopiossakin etuajassa, onneksi Hande ajoi juuri kentän parkkikselle ja kotimatka alkoi, tai siis mökillehän olimme menossa. Siellä olikin Joy, joka oli tehnyt meille lihapullia ja pottumuussia, maistui muuten taivaalliselta! Turokin oli tullut mökille ja oli innoissaan meidät nähtyään! Nyt olen täällä Pieksämäen kodissa käymässä ja pitäisi ehkä laittaa tänne läppärin kautta lisää reissukuvia, jos saisi ne jopa järjestettyä jotenkin! 

eka töyhtöhyyppä huhtikuun alkupuolella


10.4.2022 sunnuntai


  Tämä meidän pihasta, liittynee tuohon Songkraniin, suuri juhla täällä 

Nyt alkaa kaikki olemaan järjestyksessä, siis kotimatkaa varten! Olimme eilen vielä viimeisellä saunareissulla ja olikin paljon mukavampi ilma, ei paleltanut! Kämppää on viikolla siivoiltu, viimeisiä ostoksia tehty, yksi avainkin teetetty varastolle ja autokin pesetetty. Auton pesetys kyllä oli vähän hankalampi juttu, täällä kun on meneillään pitkä lomaviikko paikallisilla, 6.-17.4. ja suurin osa kansaa on matkustanut kuka mihinkin! Meidän talossa on myös paljon thaikkuja lomalla ja parkkipaikka sen myötä täynnä. Saimme kuitenkin auto pesetettyä, kun ensin ajelimme ympäriinsä tutkaillen suljettuna olleita vakio pesuloitamme, löytyi sitten yksi auki oleva ja olihan siellä tietty vähän jonoa! Eilen saunalta tullessamme olikin piha täynnä, mutta onneksi talon päädyssä oli yksi tyhjä paikka, tosin parin minuutin päästä sekään ei olisi ollut tyhjä, yksi valkea auto tuli meidän perässä, mutta tällä kertaa olimme nopsempia! Vartija taas aamusella käveli parkkipaikalla kuvaillen autoja ja jos ei ole huoneiston omistaja, auto vaan tuonne ulkopuolelle pellolle. Eli vuokralaiset eivät saa tuoda autoa pihaan. Matkalaukut ovat jo valmiina pakattuina, lähtöselvitys tehtynä, huomenna vielä vietävä yksi koneellinen pyykkiä pyörimään ja nehän voi jättää sisälle kuivumaan. Ai niin, toivottavasti muistamme hilata nuo fillarit tuolta pihalta sisälle, etteivät unohdu sinne😂. Huomenna sitten alkaakin pitkä päivä ja kauan kestävä kotimatka, olemme siis kotona eli mökillä tiistaina joskus 4-5 välillä iltapäivällä! Ja lunta kuulemma on riittämiin! Olen tässä tilaillut kaikenlaista, lähinnä puutarhajuttuja. Tilasin sitten siemenpusseja ja pienen airfryerin Pieksämäen kotiin. Niiden piti tulla postilokeroon, mutta näköjään se oli täynnä ja paketti on nyt k-marketissa. Tarkoitus oli tilauksen tulla lokeroon, jotta Hande olisi voinut sen hakea, siinähän tarvitaan vain koodi. Onneksi ehdin vielä kuitenkin itse hakea sen, säilytys 15.4. saakka! Muut tilaukset tulevat vasta kuun vaihteessa ja toivotaan lumien katoavan äkkiä, jotta voi taimia alkaa istuttelemaan niin mökille kuin Pieksämäkeen pihalle. 

                                   Tässä meidän yhdeltä altaalta iltakuva ja näkyy Seppokin päässeen kuvaan

3.4.2022 sunnuntai

Onnittelukortit olivat saapuneet perille 1.4. eli tällä kertaa tosi nopsaan! Joskus posti kulkee ja joskus hidastelee! Tilasinpa valmiiksi taksin lentokentälle paluupäiväksi! Vaan onpa mukavaa, kun ei tarvitse aamuyöstä lähteä kuten ennen. Eilen kävimme postilaatikolla ja siellä oli lappunen, jota aloimme tarkemmin tutkia. Aiemmin laatikkoon on tullut kuitit vedestä ja sähköstä, joiden maksun ovat toimistossa ottaneet suoraan debositistamme, ”rahastostamme”. Tutkittuamme lappua ja edellistä lappua totesin, että nämähän ovat laskuja! Ei muuta kun kuteet niskaan ja papereiden kanssa toimistolle. Lopulta selvisi, että niitä ei ollutkaan otettu maksuun ja siinä oli koko tämän vuoden maksut! No, asia tuli nyt hoidettua ja lupasivat myös hoitaa tulevat maksut (saas nähdä), koska näytin heille kännykästä milloin lähdemme takaisin Suomeen ja milloin ehkä palaamme. Tämmöistä se on, kun henkilöstö vaihtuu toimistossa tiuhaan! Sitten manageri yritti tulostaa kuitteja meille, vaan tulostin ei tulostanut mitään vaikka oli virta päällä. Otin sitten lattialta tietokoneen ja tulostimen välisen piuhan näyttäen sen heille, ei tieto kulje, jos piuha irti😀. Päivän aikaan sitten yltyi tuuli aika kovaksi ja taivas oli pilvessä, sää kuin kotomaassa kesällä. Otin varmuuden vuoksi parvekkeen tuulihyrrät pois roikkumasta, osa oli jo tuulessa kietoutunut yhteen. Niiden roikotuslangat eivät kestä kovaa tuulta, unohdin ottaa kotoa siimaa niihin, se kestää paremmin. Olisihan sitä siimaa täälläkin myynnissä, ei vaan ole tullut haettua! Läksimme saunalle ja siellä katolla vasta kylmä olikin, onneksi saunassa lämmintä! Tosin tunnin odottelun jälkeen, koska huoltomiehet olivat taas kerran unohtaneet laittaa sen saunan päälle. Kotimatkalla ei paljon auton ilmastointia tarvittu, sen verran oli viileää! No, tänä aamuna ihmettelin, kun linnunlaulua ei kuulunut ja ikkunasta ulos kurkatessani huomasin yöllä sataneen. Kävin parvekkeella kurkkaamassa kuivumassa olleita saunapyyhkeitä ja voi hirvitys, siellä ulkona oli tosi kylmä, vain +19 ja se on täällä tuon kovan tuulen kanssa tosi kylmää! Jostain syystä tuli mieleeni, että kohta sataa lunta🌨. Tuo 19 on tosi kylmää, kun täällä on normisti lämpö siinä 30 kieppeillä! 

Tässä kuva saunan lauteilta, auringonlaskusta olen yrittänyt saada kuvaa, mutta täällä on koko tämän ajan ollut aika pilviset säät ja tänään umpipilvistä, mutta saunan lauteilta on nämä näkymät



keskiviikko 2. maaliskuuta 2022

MAALISKUU

31.3.2022 torstai

                                          Auringonlasku voi olla tämmöinenkin, taustalla Koh Larnin saari

Käytiinpä ajelemassa viimeisen kerran fillareilla, matkaa tuli 17 km! Sanoin Sepolle jossain vaiheessa, että nyt ajellaan suoraan kotio, sen verran surkea olo oli meikäläisellä. Loputtomalta tuntunut matka loppui lopulta pihalle ja kotiovella oli jo niin huono olo, että kun yritin avata ovea, en edes nähnyt avaimenreikää, piti antaa avain Sepolle. Vettä ja muuta juomaa meillä on aina pullotolkulla mukana, mutta nyt ajatuskin vedestä tuntui pahalta. Olinkin sitten aivan likomärkä ja vaatteistakin olisi varmaan voinut vääntää vettä lattialle, Seppo ei sitten ollut hikoillut lainkaan! Siinä taisi olla jo lämpöhalvaus likellä, sellaista se on tämmöisen ”mummotautisen” olo täällä helteessä ja olihan tuo ilman kosteusprosenttikin tuolloin 82% eli aika hiostavaa. Päätimme siis pyöräilykauden täällä ja siirryimme suosiolla autoilun pariin! Noh, ei se meikäläisen surkeus siihen loppunut! Eilen kävimme iltasella kylillä syömässä ja tuossa pihalla tallustellessamme sain kaamean happohyökkäyksen! Se jolla on refluksitauti tietää mitä tarkoitan! Eli hapot hyökkäsi mahasta kurkkuun kesken kävelyn, jota ei koskaan ennen ole minulle tapahtunut, vain öisin ollut kiusana. Laukussa ei mitään rohtoa, ei Rennietä, mutta onneksi Sepolla oli laukussaan yksi tabletti. Tosin se ei tässä tilanteessa paljonkaan auttanut, vesi valui silmistä, yskitti ja ääni katosi täysin. Nuo vatsahapothan on tarkoitettu vatsalaukkuun, ei ruokatorveen eikä äänihuuliin! Kurkkua suorastaan poltti, no hapothan oikeasti polttavat! Kävin sitten Sevenistä ostamassa pullollisen närästyslitkua jota siinä kaupan edessä sitten hörppäsin. Matka jatkui apteekkiin, (meidän nurkalla on jopa 4 apteekkia) jossa Seppo osti lisää närästystabletteja (Antacil), koska minä en voinut niitä ostaa, kun ei tullut ääntä! Pikku hiljaa alkoi helpottamaan ja kävimme pienellä iltapalalla, saisivathan hapotkin jotain oikeaa hommaa vatsassani😀.  Tämähän ei sitten ole mitään pikku närästystä, joka Renniellä menee ohi, menisikin! Minulla on tuohon vaivaan jatkuva lääkitys, vaan olisiko syynä ollut se, että eivät apteekissa lähtiessä myyneet lääkettä, kun ei ollut kulunut 3 kuukautta edellisen ostosta. Ostin sitten melkein samaa lääkettä täältä, jota muuten saa ilman reseptiä kuinka paljon vaan, mutta en tiedä onko ihan samaa!  

Tilasin muuten tässä yhtenä päivänä netista monivuotisia taimia ja siemeniä mökille ja saan myös laitettua Pieksämäen kodin takapihallekin jotain. Täältä olen myös ostellut siemenpusseja itselleni, Joylle ja Jinnyllekin, thaimaan vihanneksia. Täällä on edelleen tosi kuumaa, pilvistä, ukkosta ja vettäkin välillä! 

                         Henkien talo meidän pihalla, uskalsin ottaa kuvan, kun vartija oli kierroksellaan


23.3.2022 keskiviikko

                                                        Maailman parasta panang currya Chuleen kuppilassa 

Lähetin kavereilleni synttärikortit ja eilen kuulin toisen tulleen perille! Synttärit olivat jo kuun puolessa välissä ja kortti matkasi varmaankin pari kertaa maapallon ympäri, matka näet kesti 3 viikkoa😳. Kävimme eilen fillaroimassa ja Kasikornissa tsekkaamassa, olisiko raha tullut jo Sepon toiselle tilille. En saanut mitään tietoa automaatista ja sitten virkailija tuli opastamaan; olin kokeillut ihan väärää automaattia, vähänkö nolotti! Pankin edessä on 4 automaattia ja vain yhdestä saa ulos rahaa, yhdessä voi ladata pankkikirjaan oikeat luvut (täällä tuo pankkikirja on vielä tosi tärkeä juttu) ja lopuissa voi laittaa tililleen rahaa. Niin ja rahat näkyivät nätisti automaatin näytöllä eli perille olivat tulleet! Sieltä ajelimme postiin ja taas 2 onnittelua lähti matkaan, lienevätkö koskaan perillä, mutta onpahan lähetetty! Kävimme syömässä jäätelöt ja hörppäsimme sodat JP:llä siinä ihan postin likellä. Sieltä ajoimme rantatietä niin pitkälle kuin pääsi eli niemenkärkeen ja olipa taivaalla kiertelemässä tosi mustia pilviä ja tuuli oli aika kova ja vilvoittava, hyvä niin ajellessa! Tumman puhuvia pilviä vaan pyöri ja vaihtoi paikkaa, mutta päätimme kuitenkin vielä jatkaa ajelua ja ennen matkan kotiin kääntymistä kävimme Chuleen kuppilassa syömässä maailman parasta panang currya, slurps😋. Chulee eli suomeksi Sulevi (on nainen) oli itse paikalla ja hän ilostui meidät nähdessään. Kävimmehän siinä usein Lean ja Pertsan asuessa kuppilan yläpuolella ja nyt Sulevi itse asuu siinä! Kotona katsoin SportsTrackeria ja huomasin ettemme olleet ajelleet kuin vain 13 km, joka tosin tuntui 50 kilsalta, ilma niin kostea ja kuuma! Tuo kasvonaamarikin aiheuttaa minulle sen, että tulee kova jano ja henki loppuu! Vähän väliä pitää pysähtyä juomaan ja hengittämään! Tämä myös siellä kotomaassa, kaupassa käydessä pitää aina olla juomapullo mukana! Laitan näitä kuvia lisää, kun pääsen mökille, koska tämä iPad ei anna laittaa kuvia kuin vain yhden kerrallaan keskelle. Olen myös ottanut paljon kuvia kamerallani, vaan kun se läppäri on mökillä, en saa niitä kuvia ladattua minnekään! Läppäri kun muka painaa niin paljon lentolaukussa 😂😂

                                                                    Vihanneskauppias kadulla, kätevää

Lähdössä kalaan


20.3.2022 sunnuntai

Autossamme tuli huimaa röpelöä tuulilasiin, haittasi jo näkökenttää ja luulimme, että koko tuulilasi tarvitsee vaihtaa! Siinä olikin sellainen kalvo päällä, sisäpuolella ja Seppo otti sen pois ja putsasi lasin tärpätillä, jotta sai ne liimajäljet pois. Kävikin sitten niin, että halvattu sentään, lasin päällä oli vielä yksi kalvo eli niitä olikin kaksi päällekäin! Ihme ettei se tärpätti vahingoittanut sitä toista kalvoa! No, se toinen sitten jäi siihen, ei alettu sitä  poistamaan, jääköön seuraavalle reissullekin jotain hommaa! Olemme paljon pyöräilleet aamuisin, päivisin on usein ukkostanut! Toisekseen päivällä on tosi kuumaa, aikamoinen hiki päällä koko ajan! Tänä aamuna satoi reippaasti ja sen loputtua läksimme fillaroimaan. Matkaa kertyi 18 km ja menimme sitten Odelikseen kahville ja smoothielle. Ostamme sieltä myös usein leipää, se kun on sellainen kahvila/konditoria. No, Seppo kävi tilaamassa kahvin, smoothien ja 2 lasillista vettä. Tarjoilija toi kahvin, smoothien ja 2 kahvikuppia, joissa oli punaviiniä!! Eikös jossain kirjassa vesi muuttunutkin viiniksi, niin täälläkin😀. Viinit jäivät kuppeihin, Seppo tosin maistoi, kun ei tiedetty mitä niissä oli! Pois lähtiessämme siihen tupsahtivat mopolla tuttumme Lapinlahtelaiset Leena ja Ari! Sitten matka jatkui kotio ja yllätys yllätys, nettimokkula olikin mykkä! Ostin sen mokkulan ja siihen nettiaikaa 2 kuukautta kuukausi sitten, vaan minne se toinen kuukausi mahtoi kadota! Eipä sitten auttanut muu kuin päivällä hypätä autoon ja ajaa Big C Extraan syömään ja hakemaan lisää nettiaikaa! Otin samalla Handen käyttämään thailuuriin uuden sim-kortin, koska Hande oli aikoinaan leikellyt sen saksilla pienemmäksi omaan luuriinsa ja se oli aika kurjan näköinen! Sain sen hyvin vaihdettua, koska se oli laitettu minun nimelleni ja aina noissa sim-korttijutuissa tarvitaan passia! Ja sitten se ruoka, se maksoi vain 50 bathia per nokka eli yhteensä noin 2,70 euroa. Ruokala on sellainen iso ruokapaikka näissä Big C:n ja Lootuksen yhteydessä, Food Park, jossa paljon pieniä kojuja, joista voi sitä ruokaa valita. Valitsimme tällä kertaa eri kojusta kuin normaalisti ruokaa, emmekä oikeastaan edes tienneet mitä ruokaa se on. Hyvää se oli kumminkin, tosi stydiä sanoakseni, mutta hyvää! Kotiin tullessamme ei automme mahtunutkaan pihan parkkikselle, ekan kerran näin kävi! Vartija sitten ohjasi meille paikan. Onhan viikonloppu, koululaisten kesäloma ja täällä talossamme ja koko Pattayan alueella on tosi paljon paikallisia suurista kaupungeista lomalla! 

Siinä se minun smoothie, Sepon kahvi ja pulla (syöty ennen kuvan ottamista) ja ne vesilasit, jotka olivat muuttuneet punaviiniksi kahvikuppeihin 😂😂


                                                                              Tässä tuulilasin röpelö


13.3.2022 sunnuntai


                                                               Ihan maalaismaisemaa, melkein

On ajeltu fillareilla, käyty ostoksilla ja Seppo pähkäilee ilmiksen ulkoyksikön kanssa. Toinen niistä pitää kumman vinkaisun välillä, eikä syytä ole vielä löytynyt! Tosin se ääni ei ole mitään verrattuna viime öiseen ”häläriin”, joka yöllä kello yksi alkoi hälyttämään. En tiedä mikä se oli, mutta meidän kerroksesta se jostain tuli, mikä lie varashälytin, siis sisällä, ei ulkona mikään autonhäläri! No, mitäs tuosta, onhan meidänkin palohälytin herättänyt tämän kerroksen väkeä yöllä, kun me olemme olleet kotomaassa! Nyt muuten tuolla ulkona on aikamoinen jyrinä, saas nähdä tuleeko se meille saakka, monesti jää tuonne mantereen suunnalle. Perjantaina haettiin auton rekisteriote ja muut tilpehöörit katsastusasemalta, tosin käytiin jo aamupäivällä. Olisi ehkä kannattanut lukea se väliaikainen paperi, siinä luki, että paperit valmiina 11.3. 4pm 😀 Kävimme sitten Lootuksessa ja kotiin vähäksi aikaa, koska puoli 3 alkoi Seuralla Lähetystön jokavuotinen tilaisuus, tosin viime vuonna ei sitä ollut koronan vuoksi! Sinne mennessä oli tuolla Hillillä yhden hotellin edessä 2 ambulanssia ja paluumatkalla siinä oli erilainen ambulanssi, jonka vieressä oli ihminen (vaikea sanoa oliko mies vai nainen), joka oli ”muovitettu” päästä varpaisiin eli hotellissa oli siis ollut koronatapaus! Tämä tyyppi todennäköisesti oli menossa tai tulossa desinfioimaan koko huoneiston! Juu, ajoimme kotiin sen katsastuskonttorin kautta ja saimme kaikki ne auton paperit. Eilen heti aamusta klo 10 oli taloyhtiön ylimääräinen kokous ja väkeä oli hurjan paljon, myös näkyvästi 3 poliisia ja vähemmän näkyvästi siviilipoliiseja! Ai miksikö? No, talossa oli alkuvuodesta tosi rähinä tuolla toimistossa ja sinne tuli poliiseja, lehdistö sekä tv kuvaamaan rettelöä! Näin kyseisen ohjelman kännykästä! Elikä jostain syystä oli tullut uusi manageri taloon, joka heitti vanhan henkilökunnan pihalle ja otti uudet tilalle, luultavasti omia suosikkejaan! He olivat toimineet talossa kuin omistajat konsanaan ja jotain rahasotkujakin oli ilmennyt. Nyt talon kokouksessa äänestettiin, että annetaanko isännöitsijätoimistolle potkut, nakataanko manageri ulos ja kuka tilallle! Meillä oli hyvä toimiston porukka ja he tunsivat talon läpikotaisin, samoin kaikki asukkaat ja hoitivat hommat hyvin! Nyt näyttää siltä, että vanha porukka tulee takaisin, en tiedä milloin, toivottavasti pian! Kokous meni nyt rauhallisesti, eikä poliisien apua tarvinnut! Tosin alkuun luulin tulevan rettelöä, kun yksi aussi mies meuhkasi koko ajan, olipa tympeä mies ja itseään täynnä, onneksi hiljeni! Illalla läksimme taas Seuralle ja Plazan katolle saunomaan. Minä en siellä ole koskaan ollut saunassa, mutta Seppo aina puhuu, että saunan jälkeen ei ole yhtään hiki. En ole häntä uskonut ja nyt uhkasin heittää hänet uima-altaaseen, jos se ei ole totta, Seppohan ei ui lainkaan, vaikka oli armeijassa uimaopettajana, kuulemma 😀😀. Ja kuulkaa, Seppo ei joutunut altaaseen ja minä saatoin jopa löylyssä istua silmälasit päässä, eikä ne huurtuneet lainkaan, kummallista! Kävin myös altaassa uimassa ja vesi oli kuin keitettyä, niin lämmintä, liekö sitten osasyyllinen löylyssä olo! Tänään on hiukan luomet kutittaneet, ei liikaa eli uimaan vain kerran viikossa! Tänään aamusella läksimme tuohon lähelle Siamburgin kauppaan ostamaan juustoja, savustettua lohta, ranskanpottuja pakasteeseen, erilaisia makkaroita, muutama kanapiiras jne. Nyt ei kannatakaan lähteä mihinkään, kun tuolla tuo jyrinä vaan lähestyy! Ai niin, pari päivää sitten tuli uudet lentoliput ja lento oli siirtynyt edelliselle illalle eli lähtö kotiin onkin 11.4. klo 21.30! Eipä haittaa, yölennot ovat aina mukavampia. Paitsi - olemme perillä Helsingin kentällä noin klo 5.50 ja lento Kuopioon lähtee vasta 12.50 eli aikas pitkä odotus! Aamulento oli nähtävästi jo täynnä. Täytyy vaan sitten käveleskellä kentällä, katsella koneitten lähtöä ja ihmisiä, kuunnella e-kirjaa, ehkä voisi ostaa kiskalta joitain lehtiä ja muuta, saa nähdä. Toisaalta kokemushan sekin on ja on hyvää aikaa käydä vaikka aamiaista syömässä, ei tarvitse juosta jatkolennolle, kuten tänne tullessa! 

                                                                  Tässä meidän talon sisääntulon portti

Tulihan se ukkosmyräkkä sittenkin tuohon ihan päälle, räiski ja kolisi reippaasti ja vettäkin tuli kunnolla

Sateella Seppo aina puhdistaa partsin, vaan ei nyt, märkä puluparka oli tullut parvekkeelle ukkosta pakoon 😀

                                                       Tässä kokoukseen ilmoittautumista ja ne poliisit

8.3.2022 tiistai

No nyt on tämä oleilu hiukan rauhoittunut! Olemme ajelleet fillareilla aamupäivisin, kun ei ole vielä liian kuumaa ja iltaisin on tuo ukkonen jyrähdellyt. Yhtenä yönä heräsimme yhden maissa, kun ulkoa kuului kovaa kolinaa ja ikkunat suhisivat, ulkona oli tosi kova myrsky, keräsimme partsilta kaikki irtotavarat pois, kun osa oli jo lattialla, myös tuulihyrrät otin pois.  Vettäkin oli tullut reippaasti yön aikana, mutta aamulla oli jo kaunis tyyni sää. Edellisenä päivänä oli automme pesulassa, sisältä ja ulkoa pesty, myllytetty (mitä se sitten tarkoittaakaan), moottorikin pesty ja sitten koko auto vahattu! Koko homma kesti noin 2 tuntia ja olipa mukava kerrankin ihan rauhassa kierrellä Big C:n kauppoja, ostinkin muutaman tuliaisen ja itselleni puseron, maksoi 6 euroa. En muistanut ottaa tälle reissulle hihallisia puseroita. Seppo läksi hakemaan autoa (pesula sijaitsee siinä lähellä parkkipaikkoja) ja minä jäin Big C:n aulaan odottelemaan. Seurailin siinä ihmisiä aikani kuluksi. Kauppakeskukseen tullessa pitää laittaa kämmen sellaisen kuumemittarin eteen, joka sitten näyttää lämpötilan (minulla 35.7) ja sen jälkeen nimi ja puhelinnumero kirjaan ja lopuksi vielä käsidesit kätösiin, sisään ei pääse muuta kautta! Niin ja tietysti kasvonaamari aina kasvoilla, autossakin! Siinä sitten tuli pariskunta, mies laittoi lopuksi ne käsidesit käsiin, nainen perässä kännykkä kädessä, jonka luikautti taskuunsa, ja desit käsiin. Täällä on varsinkin naisilla kännykkä tiukasti kädessä, ei missään käsilaukussa. Sitten tuli taas pariskunta, mies toimi mallikelpoisesti, mutta perässä tullut nainen piti oikeassa kädessä tiukasti mahaansa vasten kännykkää, painoi vasemmalla kädellä desipurkkia ja otti sitä ainetta samaan vasempaan käteen. Ihmettelin kyllä kuinka se mahtoi onnistua tai sitten se oli vaan esitys! Hän sitten ”hieroi” sitä desiä kävellessään ohitseni siinä vasemmassa kämmenessään sormiaan heilutellen se puhelin edelleen tiukasti oikeassa kädessä ja lopuksi mukamas vähän laittoi vasemmasta kädestä desiä oikean käden kämmenen päälle puhelin edelleen samassa paikassa puristuksissa! Minä kyllä luulen, että koko homma oli vaan esitystä eikä mitään käsidesiä ollut muualla kuin siinä pöydällä olevassa purkissa!

Olipa sitten myrskyn jälkeen kiva ajaa siisti auto katsastukseen, missä ei ollut muita autoja eli homma hoitui nopsaan! 

Siinä meidän auto katsastuspaikalla, vieressä moottoripyörä, joka oli rakennettu vanhoista autonrenkaista


                                                                               Sähkömies hommissa! 

    

 3.3.2022 torstai 

Seppo kävi auton ilmastoinnin huollossa, koska ilmastointi lakkasi toimimasta ja täällä se on ehdoton vekotin. 2 tuntia 3 huoltomiestä teki sen laitteen kanssa töitä, oli kuulemma karmean näköinen se laite! Nyt taas toimii ainakin muutaman vuoden! Kävimme Naskalien kanssa syömässä, he lähtivät keskiviikkona kotimatkalle Tukholmaan. Suosikkipaikkamme Sevilla oli suljettu eli menimme sitten uuteen kuppilaan, joka sijaitsee Sevillan ensisellä paikalla ja saattoipa siitä tulla ainakin meille uusi suosiikki. Sevillassa on nykyisin valtavan suuret annokset ja se ei kyllä sovi meille iltaruuaksi, eikä muutenkaan ole hyväksi vatsalle. Tässä toisessa paikassa on enemmän thain kokoisia annoksia. Olipa ruokakin tosi hyvää! Eilen kävimme Thai Watsadussa (vähän kuin Bauhaus Suomessa) etsimässä ilmastointilaitteen kumitassuja tänne asuntoon, tai siis partsille. Niitä on kuulemma jossain Thepprasitillä, ajelimme sitten sitä kautta kotiin, emme kyllä käyneet ko kaupassa, koska katu oli aikamoisessa remontissa. Täällä pitää joka kaupassa laittaa käsi kuumemittarille ja sitten ottaa käsidesiä, jos et sitä tee, huutaa vartija heti perääsi. Watsadussa oli sellainen mittari, jonka edessä piti seisoa, se mittasi kuumeen ja otti samalla valokuvan! Minulle mittarit näyttävät aina 36.2

Nythän on tuon sodan takia Finnairkin joutunut muuttamaan lentoreittiään ja lentoaika on pidentynyt yli tunnin ja täältä lähtö siirtynyt 2 tuntia. Olen mietiskellyt kuinka se vaikuttaa meidän paluuseen jatkolentoa ajatellen, tunti vaihtoaikaa, mutta tänään oli Finskin sivuilla, että reitittävät lennot uudelleen ja kone lähtisikin täältä joskun 10-11 aikoihin illalla, sepä olikin hyvä uutinen! Ei tarvitsisi nousta kukon laulun aikaan (klo 3 yöllä) kun kone lähtee aamulla ysin maissa! Jatkolento onkin sitten eri juttu, mutta sehän ei ole meidän ongelma, kyllä ne senkin reitittävät sopimaan. No, onhan meidän kotimatkaan vielä aikaa, paluu 12.4. Ehtii tulla  vielä vaikka mitä muutoksia, turha mietiskellä vielä asioita, joihin ei itse voi vaikuttaa! Kävimme äsken fillaroimassa, heti aamusella, kun täällä on nyt kesä ja kuuma ja sen kyllä huomaa! Nuo ukkoset tekevät vielä tuon ilman tosi nihkeäksi. Uskalsin jopa käväistä uimassakin altaalla, saas näkee alkaako illalla taas luomien kutitus! 


No niin, fiksu minä! Kaamea kutitus taas illalla! Uskottava se on! Kaivoin allergialääkkeitä, löytyi laatikosta 4 kpl, onneksi! 

Olemme aina ihmetelleet, mikä on nopeusrajoitus täällä, mutta nyt se näkyykin oikein hyvin ja muutama liikennemerkkikin on nähty, Seppo on varmuuden vuoksi ajellut reilua 60, mutta nythän tuo nopeusrajoitus selvisi lopultakin




keskiviikko 2. helmikuuta 2022

HELMIKUU


28.2.2022 maanantai


Uudet rillit, täällä.pitää olla naamari omassa autossakin ollessa, huomaa
nuo naamarin nauhat, niitä on täällä kaikilla naisilla, siinä hyvä roikuttaa naamaria, kun esim on syömässä,  miehilla tylsä tapa roikuttaa naamaria toisessa korvassa 



27.2.3022 sunnuntai

Kolme kertaa olen käynyt täällä altaalla uimassa, kerran omassa ja 2 kertaa Plazassa ja siihen se sitten taas loppuikin! Enhän muistanut edellisen reissun tapahtumia uimisen jälkeen, nyt kyllä muistan! Olen siis todennäköisesti allerginen altaan kloorille tai jollekin, koko viime yön raapin selkää, kylkiä ja vatsaa! Minulla on tosi paljon luomia, tosin suurin osa niistä on ns. rasvaluomia. Nuo rasvaluomet ilmeisesti keräävät vedestä jotain kutitusainetta ja viime yönä olin tosiaan raapinut muutaman luomen rikki. No, se siitä uimisesta, pitänee käydä vain meressä uimassa! Tänään sitten vein ne pyykit koneeseen, pesin hiuksetkin! Päivällä onkin Seuran vuosikokous! Seppo laittoi Suomenlippu-pinssin lippiksen etuosaan ja minulla on pikku käsveska, jossa lukee moneen kertaan HELSINKI eri värisin tekstein, arvaatte varmaan miksi näin!  Eilen olimme siellä saunalla ja siellä istui ulkona nainen, joka selvästi kuunteli puhelimen näytöltä näitä sotauutisia, ääni kovalla tietysti! En tiedä oliko hän venäläinen vai ukrainalainen (veikkaan kumminkin venäläistä), mutta hänen puhelin sitten soi ja hän puhui luuriin tyypilliseen venäläiseen tapaana, huutamalla! Ei siinä lähistöllä voinut muut jutella, (jopa luurin toisessa päässä olevan puheet kuuluivat) kun hän kailotti ja lopulta siirtyi tilan toiseen päähän, mutta sieltäkin ääni kantautui korviin. Puolisen tuntia sitä kesti kunnes hän lähti sisätiloihin. Miksiköhän hän ei voinut tuota tehdä omassa asunnossaan? Täällä Jonpparilla on jonkun verran ukrainalaisia ja nyt he ovat päättäneet puhua vain ukrainaa, ei venäjää! 

 

                                                                  Pihakuppilan näkymät altaalle

26.2.2022 perjantai

Fillarointipäivä taas. Olipa tuo Na Jomtienin ranta hiukan muuttunut viime näkemältä! Aiemmin siinä oli tosi kaponen jalankulkuliuska ja heti alhaalla kivikkoinen ranta, jossa ei voinut kävellä, tosi isoja kiviä. Nyt siinä oli valtavan hieno hiekkaranta, hiekkaa on tuotu siihen säkkikaupalla ja ne säkit ovat olleet kivitalon kokoisia😀. Mistähän ovatkin tuoneet niin paljon sitä hiekkaa 😳. Jalkakäytävätkin oli levennetty ja istutettu palmuja. Tosin rannalla oli vain muutama ihminen. Kotimatkalla kävimme syömässä tutussa Sulevin (Chuleen) kuppilassa ja hurautimme sitten kotio ja illalla Plazaan saunomaan. Päivällä käväisin ekan kerran omalla altaalla uimassa, vaan olipa jäistä vettä! Eilen koko päivän ajoivat meidän talon vesisäiliöön vettä tankkiautolla. Jossain Soi Watboonilla oli joku putkirikko. Ulko-ovessa oli siitä lappu ja pyydettiin säästeliäästi käyttämään vettä. Minähän en sitten vienytkään pyykkiä pyykkitupaan koneeseen, ihan kuin se nyt olisi jotain vettä säästänyt 🙂. Saunomasta tultuamme kävimme naapureille vielä yömyssyllä, Kirsi ja Jonella. He tulivat meidän kyydissä saunareissusta!   

                                                                  Tuossa se uusi ranta 

        Virkkasin koronahotellissa pari tuulihyrrää parvekkeelle ja tuo sirkka tykästyi pyörimään niissä 

             

25.2.2022 perjantai

Haa, tän päivän ostos 


Elikä ostimme tuon vekottimen, koska kotomaassa hyväksi havaittu. Täällähän ei meillä ole uunia eikä mikroakaan. Kirjoitin jo pätkän, mutta sain sen jonnekin bittimaailmaan taas kerran hävitettyä! Ajoimme samalla ostosreissulla ostamaan ranskanperunoita ja makkaroita Siamburisista. Illemmalla kävimme kokeilemassa tuota oman pihan kuppilaa, se oli taas auki ja uudet pitäjät. Ihan hyvä ruoka oli ja tosi kiva ilma istuskella siinä ulkona, ei liian kylmä eikä kuumakaan! 




24.2.2022 torstai

Tänään olikin polkupyörien huoltoaamu! Päivällä läksimme pyöräilemään, kävimme ostamassa juustoja ja sitten JP:lle jäätelölle ja jutustelemaan siellä olleiden tuttujen kanssa. Paluumatkakin sujui mukavasti, täällä kun ei ole paljoa tuota liikennettä tällä haavaa. Illalla läksimme vielä syömään Sevillaan, eli  vähän rauhallisempi päivä! Illalla sitten huonoja uutisia tuolta Ukrainan suunnalta 🙁


                                       Koirat kävivät portin takana haukkumassa, olisko jollain ruokaa! 


23.2.2022 keskiviikko

Ja taas mentiin! Aamulla auto parkkiin Bic C:n (ex Carrefur, nykyistä nimeä en tähän hätään muista) parkkikselle ja kävelimme sitten silmälasiliikkeeseen. Matka oli pidempi kuin Seppo muisti, mutta eihän minua kandee koskaan uskoa! Siellä tehtiin näkötarkastukset ja tilasimme vanhoihin kehyksiin uudet linssit. Tosin minulla oli sellaiset vanha rillit, joita en ollut ikinä edes käyttänyt. Aikoinaan on silmieni arvo ollut -9.5 ja nyt enää -5.75, tuon lukunäön myötä on miinukset pienentyneet huimasti! Mikä lukunäkö, otan rillit pois, kun jotain luen! Vuonna yx ja kax en kyllä nähnyt mitään ilman rillejä, en edes lukea! Läksimme sitten suosiolla lavataksilla takaisin Big C:lle ja siellä Dtacille kyselemään Sepon puhelimen toimimattomuutta ja halvattu sentään, se toimii ihan hyvin. Sehän lakkasi reilu vuosi sitten toimimasta Suomessa ja seurasi nuo thaitilien ongelmat eli ei voinut maksaa laskuja. Jinny sitä silloin selvitti ja Dtacilla oli ollut jotain ongelmia ja he sanoivat, että jos puhelin ei ala toimimaan, saa uuden kortin. No, Sepon puhelin halusi vain tulla tänne ja heti alkoi toimimaan, tosi hyvä juttu, numerokin säilyi ennallaan! Samalla ostin käytävän toiselta puolelta AIS:in toimistosta nettimokkulan ja siihen sim-kortin, en enää tappele talon netin kanssa. Kävin tietty myös pikaisesti ruokakaupassa. Tulimme kotio ja hetken huilattuamme taas menoksi. Tällä kertaa pankkiin hakemaan uudet pankkikortit vanhentuneiden tilalle. Liikenne on täällä tosi hiljaista ja hämmästyimme saadessamme auton parkkiin vastapäätä pankkia, harvinaista herkkua! Seppo sai uuden kortin ja lykkäsin myös minun vanhan kortin virkailijalle ja sain minäkin uuden. Edellisen kerran, kun uusimme piti minun käydä uusimassa se Pattayalla saakka, koska olen avannut aikoinaan tilini siellä. Onneksi nyt ei tarvinnut ja kaikki hoitui samassa pankissa, edistystä! Siinähän sitä hommaa yhdeksi päiväksi😀.

                                                Siinä se pankki nokan edessä, auton nokan edessä😀

22.2.2022 tiistai

Juu, koronahotellissa aika meni! Edellisen kerran testitulos tuli heti illalla, vaan nyt ei kuulunut mitään! Odottelin puoleenyöhön saakka, ei soittoa, aloin sitten nukkumaan! Aamu valkeni, ei soittoa! Käväisi jo mielessä, että onko jommalla kummalla positiivinen tulos. Aikamme ooteltua soitin respaan ja kuinka ollakaan, molemmilla negatiiviset tulokset! Pakkasimme kamat (oikeasti olin jo melkein kaikki pakannut joutessani silloin edellisenä iltayönä) ja läksimme respaan. Seppo oli hiukka kiukkuinen, mutta vannotin häntä olemaan hiljaa aulassa, thaikuissa ei parane murahdella tyytymättömyyttä. Ja hiljaa Seppo olikin, marssi suoraan autolle ulos hotlasta! Sitten minulla välähti ja ymmärsin koko jutun; tämä koronajuttuhan on täällä ihan silkkaa rahastusta. Lentokentällä on henkilökunta verhoutunut päästä varpaisiin koronan vuoksi, hotellissa vain naamarit naamalla. Sanoinkin Sepolle, että jos meillä olisi ollut siinä vaiheessa korona, kun menimme uudelleen hotelliin, olisi sen kyllä saanut useampi tyyppi, eli rahastusta kaikki tyynni. Samoin tämä toinen päivä hotellissa, hintaan ei tällä kertaa kuulunut aamiainen ja tyhmyyksissäni hotelliin tullessa sitä kysyin! Toisin sanoen, he vitkuttelivat aamuun tuloksen kanssa, jotta olisimme menneet aamiaiselle ja maksaneet sen! Rahastusta 😠. Me hilpaisimme autoon, vajaa kilsa kotiin ja teimme itse aamiaisen! Kävimme sen jälkeen Seuralla ja siellä varastollamme, jonka jälkeen läksimme Nakluaan etsimään navigaattori apuna BTV:n konttoria, jotta saisimme maksettua kaapelitv-luvan. Saimme ympäristöoppia roppa kaupalla ja lopulta olimmekin jossain omakotialueella umpikujassa! Onneksi Seppo hallitsee tuon auton peruuttamisen tosi hyvin, muuten olisimme olleet pulassa. Jäi maksu maksamatta. Kotona sitten pyysin Jinnyä Suomessa maksamaan laskun minun Thaimaalaisen pankin kautta ja laitoin sähköpostilla sinne konttoriin kuvan laskusta ja kuitista. Talon nettikin alkoi toimimaan, mutta ei makkarissa! 


21.2.2022 maanantai


Matkalla koronatestiin, huomaa liikenne 😎

Olipa aamulla herätys, aivan mahtava lintukonsertti ikkunan takana. Kuului myös aivan uusia lintujen ääniä, olipa kiva loikoilla sängyssä kuunnellen niiden laulua. Nämä linnut eivät liverrä suomalaisittain vaan niillä on aivan omanlainen trooppinen ääni! Kävimme aamupäivällä auton pesettämässä lähistöllä ja odotellessa söimme tosi hyvää ruokaa siinä vieressä. Pyysimme kau pat kait ja paistetun kananmunan! Saimme sitten kau pat khait ja sen paistetun kananmunan, mutta se ruoka maistui taivaalliselta! Niin mikä se juttu tässä oli? Eli kau pat kai, on ruoka jossa vihanneksi, riisiä ja kanaa (kai), kau pat khai on sama ruoka, mutta kanan tilalla on kananmunaa (khai) paistettuna sekaan!  Yhtä kaikki, hyvää oli! Sieltä ajettiin taas Seuralle ja napattiin mun fillari varastolta kyytiin. Siellä oli laskiaiskahvittelu vähän etukäteen, koska jengi on lähdössä takaisin Suomeen ja me tulimme juuri tänne! Olipa kiva jutustella tuttujen kanssa, harmi kun lähtevät pois! Myöhemmin oli siellä vielä Kotikirkko ja näimme tuttumme Puurulat siellä, he lähtevät maanantaina töihin Chiang Maihin. Ei me muuten oltaisi sinne kirkkohommiin jäätykään! 

Tänään olikin taas lähtö karanteenihotelliin! Sieltä saimme saman huoneen kuin tullessa, mutta nyt olimme varautuneet; vedenkeitin, iso pullo vettä, syötävää ja tekemistä mukaan! Hotellilta meidät haettiin samalle klinikalle, eikä siellä nyt ollut kuin muutama ihminen ennen meitä. Koko hommaan meni puoli tuntia matkoineen. Hotellilla saimme taas mukaan eväsboxit, mutta nyt ei hintaan kuulu aamiaista, ei kai se hirveitä maksa, jos kuitenkin aamulla sen syömme. Jos nimittäin jäämme koko yöksi, riippuu miten pian testin tulos tulee. Ekana hotelliyönähän oli se kova ukkonen ja nyt taas näyttää tuolla merellä olevan sysimustia pilviä, saas näkee kuin käy! Koska netti ei kämpillä me toimi, käytämme hyväksemme tämän hotellin netin! Seppo lukee uutisia ja minä kirjoitan tätä blogia!  Nämä kuvien lisäykset ja tekstitykset ei oikeen onnistu tällä tabletilla, mutta yritän jotain tänne ladata! 

Ja niinhän siinä taas kävi, vettä taivaan täydeltä, salamoi ja jyrisee 😂 Meillä on merinäköala, mutta merta ei näy sateen vuoksi lainkaan 😳


Näkymä koronahotellin partsilta

19.2.2022 lauantai  

Täällä sitä nyt ollaan! Mukavasti päästiin Kuopion kentälle, Joy haki meidät ja vei sinne, Turokin oli matkassa mukana. Tarkoituksemme oli syödä lounas kentällä, jossa oli ruokala auki vain klo 11-12.30. Seppo kysyi Joylta tuleeko hän myös syömään, mutta Joy halusi lähteä Turon kanssa kotimatkalle. Hilauduimme sitten kapsäkkeinemme sinne kentälle ja yläkertaan syömäänThaimaalaista kanakeittoa, kuinkas sattuikaan! No, siinä syödessämme tuumasin, että olipa hyvä ettei Joy tullut sitä soppaa syömään, olisi saattanut thaimaalaisella kokilla olla pari valittua sanaa sanottavanaan tuosta keitosta! Se ei nimittäin maistunut millekään, veipähän kumminkin nälän. Syödessä ja sitten lähtoselvittelyn aloitusta odotellessa oli kiva seurata noita suihkareita, niitä tuli ja meni kovalla metelillä, olihan siinä Karjalan lennosto vieressä samalla kentällä. Lähtöselvityskin meni sutjakkaasti, matkustajia todella vain parikymmentä, Bangkokiin menijöitä vain 3! Lento kesti Helsinkiin tunnin ja sitten vauhdilla kentän toisestä päästä toiseen. Jokuu taannoin sanoi Helsingin kentän olevan autio, vaan kyllä siellä oli porukkaa ihan tarpeeksi. Onneksi meillä oli biometriset passit ja pääsimme nopsaan sinne Aasiaan menevien puolelle, kun taas käsintarkastuksessa oli todella pitkät jonot! Sitten taas menoksi, ehdin ostaa parit vesipullot matkaan ja lähtöaika lähestyi uhkaavasti, kun tuli ”tiesulku”! Taas tsekattiin se paksu paperipino minulta ja Sepolle sanottiin, että vaimos meni jo, on sun paperit varmaan kunnossa, konekin kohta lähtee! Sitten vaan eteenpäin ja suoraan koneeseen, joka olikin jo melko täynnä. Melkein heti lähtikin kone rullailemaan kunnes kapteenu ilmoitti, että käännymme takaisin, koska kone on lastattu liian etupainoiseksi! Lähtö sitten  iisästyi tunnin verran, kun piti ruuman tavaroita siirrelty oikeisiin paikkoihin. Hyvä, että oli tarkka kapteeni, mitä lie olisi taivaalla ollessamme tapahtunut! Lopulta laskeuduimme Bangkokiin ja siellä sujui kentällä kaikki vikkelään, oli vain 2 koneellista matkustajia!  Ensin istuimme kaikki rivissä muovituoleilla ja virkailija tsekkasivat jotkut paperimme ja saimme jatkaa matkaa. Sitten passin tarkastuksessa katsoivat taas kaikki paperit, haimme laukut ja etsimme hotellin kuljetuksen. Kuski vei meidät suoraan sairaalalle testiin ja toi tänne hotelliin kellon ollessa noin 11 aamupäivällä. Saimme eväsboxit mukaan ja olipa hyvät eväät, vaan muuta ei sitten saatukaan! Yritin tilata huonepalvelusta useamman kerran, kukaan ei vastannut. No, sitten matkalaukkujen kimppuun, löytyi paketti kaurakeksejä ja Vaasan ruispaloja! Huoneessa ei sitten ollut edes vedenkeitintä ja minulla olisi ollut pussukassa kahvipusseja sekä teetä. Vaan olipa tosi kova ukkonen ja vettä tuli ja sitä tuli paljon. Pari kertaa räsähti salama ja jyrinä samaan aikaan ihan hotellin päällä. Hyppäsin varmaan metrin pelästyksestä, ainakin Seppo niin väitti! Illalla kasin maissa jo kovin väsytti ja nukahdinkin, kunnes puhelin soi! Aulavirkailija soitti että testi ok ja puhua pälpätti jotain muutakin, mutta unenpöpperössä en muuta ymmärtänyt kuin sen ok! Aamulla kamat kasaan ja aulaan, onneksi Seppo siellä älysi kysyä aamiaisesta ja sepä kuuluikin hintaan. Söimme sitten oikein hyvän aamiaisen, jolla pärjäsi pitkälle päivään. Aula tyttö tilasi meille taksin ja naureskeli meidän pitkää matkaa omaan kämppään, ihan vajaa kilometri! Läksimme päivällä Kirsin ja Jonen kanssa Seuralle syömään ja vietiin samalla sinne 20 kg herneitä ja 2 ruisjauhoja. Kirsi ja Jonehan asuvat siinä meidän talossa samassa kerroksessa. Illalla sitten laukkujen purkua, tosin yksi laukkuhan jo tyhjeni, kun vietiin ne Seuran tavarat. Tänään lauantaina kävin toimistolla ostamassa talon nettitunnukset molemmille, yhteensä maksoivat 700 bathia ja hoidimme toimistossa muutkin asiat. Kulkukorttimme ei ät enää toimineet meidän postaassa vain keskiovessa. Seppo sai autoon uuden tunnuksen ja saamme parkkeerata pihassa. Kotona kokeilin nettiä, en saanut toimimaan, en millään. Kävinkin sitten toimistolla valittamassa ja se tyttö aukaisi sen ihan tuosta vaan! Olenhan ennenkin saanut ne auki helposti ja hyvin ovat toimineet. Läksimme sitten Seuralla saunomaan ja nappasimme samalla Sepon fillarin sieltä varastoltamme kyytiin.  Seuralla on Plazan saunan yksityisvuoro lauantaisin. Plazan katolla on se sauna, oleskelutilat ulkona ja uima-allas. Kirsi ja Jonekin sinne tupsahtivat ja tottesimme ettei se nettisignaali yllä meidän kämppään, siis ensi viikolla haen AIS:in liikkeestä kunnon reitittimen ja sim-kortin siihen! 


                                                        Näkymä Plazan saunalta, kuvan piti tulla eri paikkaan,
                                                        mutta se halusi tähän, joten olkoon sitten tässä
                  

15.2.2022 tiistai

Jee, negatiiviset PCR-tulokset tulivat aamulla! Lähdettiin aamupäivällä Eetvarttiin, Seppo traktorilla ja minä pakulla. Kävipä eilen silleen, että Handen navetan katolta tuli lumet alas, navetan ovi lumen peitossa, sinne ei siis päässyt! Hande yritti eilen illalla lapioida sitä auki, vaan olipa aivan toivoton homma ja tänään aamulla kuuden maissa hän lähti Helsinkiin töihin. Seppo alkoi ajaa traktorilla sitä lunta ja mitäs sitten kävikään! Hän ajoi hiukka liian lähelle ojaa ja etupyörät humpsahti sinne! Ei millään lähtenyt sieltä pois, lumikin oli tosi märkää, painavaa ja liukasta. Piti sitten soittaa naapurin Juha hätiin hinaamaan traktori sieltä ojasta. Sitten homma jatkui, minä ja Joy hoidimme navetan kanat ja ankat, kun vihdoin sinne sisään pääsimme. Seppo ajoi lunta ja tuntui ettei se lumi lopu koskaan! Sitten hän jätti traktorin Handen pihalle ja lähdimme mökille, pakkaaminenkin on vielä tekemättä! Yritin sitten mökillä tehdä lähtöselvityksen, mutta sepä ei onnistunut, kaiketi kun on tuo jatkolento Kuopiosta käsin. No, Kuopion kentällä tuskin on samanlaista ryysistä kuin Helsingissä. Sovimme sitten, että Joy tulee hakemaan meidät ysiltä ja menemme sinne Kuopioon. Mökillä sitten söimme, olikin kova nälkä lumihommien jälkeen ja sen jälkeen laitoin hiuksiin punaista väriä, laukut edelleen pakkaamatta! Lopulta aloimme siinä kuuden maissa illalla touhuamaan sen pakkaamisen kanssa. Molempiin laukkuihin ensin 10 kg herneitä (kuinkas muuten) ja sitten loput mitä painorajoitus antoi myöten. Molemmat laukut painoivat noin 21 kg,  jätämme aina painon varmuuden vuoksi vähän alakanttiin. Aamulla vielä lentolaukkuihin iPadit ja puhelimet! Reppu oli vielä molemmille otettava mukaan sitä dokumenttipinoa varten, löytyy helpommin kuin lentolaukusta! Ja onhan minulla mukana myös kännyn kuulokkeet kirjan kuuntelua varten, tabletti pelaamiseen ja laite e-kirjojen lukua varten. Onhan siinä nokan edessä koneen viihdekeskus leffoineen, vaan en koskaan katso leffoja, koska en kunnolla näe sitä ruutua, se on liian lähellä. Seuraan siitä ainoastaan lentokoneen kulkua kartalla. Juu, ja nyt vielä tuolla pyörii pyykkikone! 



14.2.2022 maanantai

Kyllä tuota lunta riittää, mahtaako edes ehtiä kesäksi sulamaan! Eilen kopioin ja tulostin reissupapereita kunnes olin lopulta aivan sekaisin mitä on paperina ja mitkä vielä puuttuu! Ja tietenkin tulostimesta loppui väri, onneksi laatikosta löytyi yksi avaamaton paketti. Oikeasti siellä oli 2 pakettia, toinen ostettu Prismasta ja toinen tilattu Inclubista, jota en sitten suosittele kelleen. Sieltä tilasin kesällä 2 mustelootaa, kumpikaan ei sitten toiminut, rahat menivät vaan hukkaan. Mitä tästä opimme, laadusta pitää maksaa! Sitten pino lentokentällä tarvittavista tulosteita Sepolle ja minulle sekä vielä yhdet kopiot laukkuun varalle. Aivan kamala paperisota nykyisin tuon koronan vuoksi ainakin Thaimaahan! Kaikilla pitää olla Thaipassi, jossa on QR-koodin takana tarvittavat tiedot, mutta sitten pitää myös olla samat paperilla, en ymmärrä mutta ei kai minun tarvitsekaan! Tänään lähdemme Jyväskylään tarvittavaan PCR- testiin ja toivomme ettei koronaa löydy eli saamme negatiiviset tulokset, muutenhan ei ole koneeseen nousemista ja taas kaikki hankaloituu. Ajokeli on sitten tosi surkea ja toisekseen emmehän tunne Jyväskylän keskustaa kovinkaan hyvin eli pitänee muutenkin lähteä ajoissa, jotta löydämme perille. Lähempänä Hankasalmea ei ollut muita testauspaikkoja, Jyväskylään siis ajettava! Ikkunasta ulos katsoessa sää on aika sumuisen tuhruinen. Reissukamat ovat jo hyvin kasassa, pitää vaan pakata matkalaukkuihin. Niin, tuossa muutama yö sitten oli taas niitä revontulia, taaskin missasin ne. Seuraavina kirkkaina talviöinä kävin pihalla katsomassa josko niitä näkysi, ei mitään. Netistä luin, että niitä olisi pitänyt näkyä vaan ehkä eivät kuitenkaan näkyneet täällä vaikka telkkarin kymppiuutisissa mainittiin, että Tampereellla ja Mikkelissä oli niitä jo taivaalla, ehkä joskus toiste näen niitä! Kuviakin varmaan pitäisi tänne laittaa, mutta minulla näkyy tuolla olevan vain hirvittävät määrät kuvattuja matkadokumentteja😂. Kuvia siis myöhemmin, nyt pitää valmistautua Jyväskylään lähtöön! 


 8.2.2022 tiistai

No mutta, nyt voi fiilistellä, Thaipassit ja viisumit blakkarissa🤗. Kylläpä olivat hankalia, mutta sen kunniaksi söin äsken täällä Haapakujalla annoksen jäätelöä! Kävin äiteen kanssa kaupoilla ja kumminkin unohtui ostaa rikkaimuri! No, käyn hiomenna ennen mökille lähtöä Prismassa ja siellä apteekissa, nappaan äiteen kyytiin sitä imuria ostamaan! Kissasta lähtee niin paljon karvaa, että pitää olla rikkaimuri siihen tarkoitukseen! Tulostin myös vinon pinon dokumentteja, niitä pitää lähtiessä olla sankoin joukoin ja mökillä olen jo paljon tulostanut, joten pelottaa että muste loppuu. Hankasalmelta ei saa minun tulostimeen väriä, siksi tulosti täällä Haapakujallakin. Ja pitäähän kaikkein tärkeimpiin juttuihin riittää mustetta eli käsityöohjeisiin 😂. Kummallista, kun viisumeissa ja thaipasseissa on kuitenkin se QR-koodi 😳. No, ei tämä jännitys vielä tähän lopu, ensi maanantaina on se PCR-testi, kun pääsemme Thaimaahan on hotellissa taas testi ja viidentenä päivänä sama juttu. Toivottavasti nämä testien tulokset ovat negatiivisia! Thaimaassa kun joutuu oireettomanakin 10 päiväksi sairaalaan tai altistuneena saman verran karanteeniin jonnekin, huh huh! Pitääpä tehdä henkiinjäämisreppu vaalmiiksi eli käsityö, kirjan lukulaite, puhelin, laturi, piuha, hammasharja, hiusharja, hiusnauhat, naposteltavaa jne. varmuuden vuoksi! Finskiltäkin tulee lentoaikataulun muutoksia, johtunee varmaan tuosta naapurimaan ja Ukrainan tilanteesta, koneet kiertävät sen tosi tosi kaukaa! Täytyypä nostaa rahaa tililtä, jotta voi perillä vaihtaa batheiksi, koska thaitililtä ei voi rahaa nostaa, kortithan ovat menneet jo vanhoiksi kuten ajokortitkin, siksi piti hommata täältä kansainväliset ajokortit! 


3.2.2022 torstai

Ikinä koskaan en enää lähde ulkomaille, Thaipassia vasta tehty tunti, eikä tästä tule mitään! Jos joku sanoo et on helppo tehä ne hakemukset, syötän sen ihmisen jäniksille 😀.  Nythän on niin, että kun katson puhelinta tai tablettia, lyö pää täysin tyhjää! Nyt vaan ootellaan ja arvuutellaan mikä meni läpi ja mikä ei, lähtöön päivää vaille 2 viikkoa! 




2.2.2022 keskiviikko


Ihan melkein on hermot jo menneet! Nyt on jo Seppokin sitä mieltä, että talvikämppä lähtee myyntiin ja siirrämme katseet Espanjaan! Thaimaahan on tosi hankalaa ja kallista matkustaa, on mennyt jo 2200 euroa emmekä ole päässeet vielä minnekään mökiltä!  Tuon rahan kyllä voisi käyttää Espanjan suuntaan ja sinne pääsisi paljon halvemmilla lennoilla

mennäkö ulos vai ei, koira ei mennyt
tuon kauemmas, äkkiä sisään mökkiin


sekä hermotkin ehkä säilyisi, pääsisin jopa käyttämään ja parantamaan espanjan kielen taitoani! Sieltä emme kyllä ostaisi mitään kämppää, vuokraamalla voi vaihdella maisemaa. Juu, tänään varasimme Jinnyn kanssa sitä koronatestihotellia ja siihenkin meni 4 tuntia ja apuna oli kuitenkin thaimaalainen suomenkielentaitoinen. Jinnyllä oli vapaapäivä ja hän joutui käyttämään siitä sen 4 tuntia hotellijuttuihin, en olisi uskonut aikaa menevän niin kauaa! Vielä huomenna on pari koettelemusta, Thaipass ja viisumi, tai onhan niitä vielä useampi, jos matkaan pääsemme, reissun aikana siis! Lähetin tänään läjän lisädokumentteja Sepon viisumiin. Ensin ne eivät lähteneet minnekään, sitten laitoin hotellille dokumentteja, nekään eivät lähteneet. Laitoin uudet ja sittenhän niitä taisi lähteä kasapäin! Eihän se ole vielä kirkossa kuulutettu saako Seppokaan sitä halvatun viisumia. Itselleni en hae uutta viisumin ennen kuin selviää tuo Sepon viisumi. Ettei käy niin, että toinen hakemukseni menisi läpi, mutta Sepon ei ja niin kierre jatkuisi! Hotellivaraukset olivatkin menneet roskapostiin, onneksi ne sieltä löytyivät, tarvitaan Thaipasseissa. Jos olisin tiennyt tämän shown ennen alkua, olisimme jättäneet koko reissun väliin! Aina ei voi tietää! Ja sitten joka paikassa netissä, lehdissä kirjoitetaan, että Thaimaa helpotti matkustusta sinne, niinkö!