lauantai 9. lokakuuta 2021

LOKAKUU


30.10.2021 lauantai


valmistui, tarvii olla mökillä oma
neuleliivi


tässä aiemmin valmistunut, joka on
Pieksämäen kodissa


nämä ovat kotona kudottavia juttuja,
en viitsi roudata sinne mökillä 
tehtäviä isompia töitä

erilaisia sukkia tulee






































Kylläpä aika rientää kohti talvea. Tosin täällä mökillä on aikas lämmintä, ulkona plussaa 8 korvilla joka päivä, yölläkin! Kyllä täällä maallakin nuoriso osaa olla tyhmiä, tai sanotaan että joukossa tyhmyys tiivistyy! Olivat yhtenä yönä nakanneet palvelutalon 2 rollaattoria jokeen! Ystävälliset ihmiset sitten onkivat ne ylös. Pitäisikö nuorison mopot, fillarit, autot tai joku muu tärkeä nakata vastavuoroisesti jordaaniin! No, mummot ja papat eivät ole niin typeriä, mutta voisi niiden heittäjät vähän mietiskellä! Luinpa netistä, että Pieksämäessä on Walk in-influenssarokotus, ei kun äiteen kanssa sinne! Mutta mutta, sielläpä oli kaamea jono ja läksimme sen sijaan kauppakierrokselle. Vein sitten äiteen kotio ja soitin
Koronatukka, kohta 2vuotta
 leikkaamatta, myös luottokam-
paaja jäi Helsinkiin, eikä uutta
ole löytynyt, siis kasvakoon


rokotusnumeroon, sieltähän tulee vastasoitto ja lehdessä luki, että sitä voi joutua odottelemaan kolmekin päivää. Sanoinkin äiteelle, että nyt vastaat puhelimeen, kun se soi, äitihän ei vastaa outoihin numeroihin ja siksi olenkin laittanut kaikki numerot hänen luuriin nimellisinä, jolloin hän näkee kuka soittaa! Kun tämän kerkesin kertoa, soi äiteen puhelin! (varmaankin siksi, kun ne kaikki muut soittajat olivat siellä rokotusta jonottamassa😂). Sain sitten varattua peräkkäiset ajat molemmille samaksi päiväksi, koska kuitenkin vien äiteen sinne rokotukseen, eipä tarvitse terkkarissa jonotella! Mökillä varasin saman rokotuksen Sepolle netin kautta ja sain sen samalla päivälle! Meillä on ankkalassa hiiriä ja vesimyyriä, ei onneksi vielä ole näkynyt rottia, kuten Handella. Siivosimme eilen ankkalan lapioimalla paskaa maasta, oikeesti! Sitten vaihdoimme altaan veden ja kannoimme uudet heinät koppeihin ja niitten väliin. Ankat olivat ihan innoissaan, heinissä on aina niille syötävää. Sitten lähdimme käymään kirkolla kaupassa ja apteekissa. Minä vaihdoin takkini ja collarihousut, kun niihin oli roiskunut ankan kakkaa. Seppo ei vaihtanut ja koko automatkan nokassani haisi ankan kakka, toivottavasti apteekin täti ei haistanut! Pesin sitten molempien collegehousut ja sen pitkän takkini, vaan pyykkikone teki taas tenän. Se on kiukutellut aiemminkin ja siksipä on kesällä kiva pestä pyykki saunan terdellä isolla koneella ja nyt Pieksämäessä pesutuvassa. En vaan voinut säästää pesua sinne saakka, koska juurihan sieltä tulin pyykkäysreissulta. No, kone jätti pyykit toso märiksi ja ne piti ripustaa saunan orteen, eikä ne olleet kuivuneet vielä tänäänkään, joten siirsin ne yläkerran portaikon orteen. Siinä ne kuivuvat ilmalämpöpumpun edessä! Tänään pitäisi taivaalla näkyä revontulia, mutta taivas on taas pilvessä, ei näy! Olisi kiva joskus nähdä revontulet ihan livenä! Nyt tuo Turo pyrkii syliin eli pitänee lopettaa ja kohta lähdemmekin Eetvarttiin Onnin synttäreille! 

farmihommia, ankoille heinää

22.10.2021 perjantai

Kylläpä on tuo Thaimaan aukeaminen sekavaa touhua! En ole enää edes viitsinyt lukea niitä juttuja, eilen noin, tänään näin ja huomenna taas ihan jotain muuta, tolkutonta touhua! No, emme kyllä ole sinne lähdössä, aikaisintaan tammikuun lopulla, jos silloinkaan. Tosin tammikuussa siellä pitäisi hoitaa kaikki yhtiövastikkeet, tv-maksut, auton katsastus ja vakuutukset ja mitä kaikkea muuta! Lisäksi laittaa se kämppä myyntiin!! Eikä meillä ole passejakaan ja tammikuussa saisimme kolmannet
vai munintatauko !

koronarokotukset.  Aika näyttää! Nyt täällä mökillä viivähti hetken talvi ja nyt on taas melkein 10 plussaa ja vettä tulee. Luulimme ankkojen jääneen munintalomalle, vaan tänään tein löydön, uudessa "olohuoneessa" olikin 14 munaa. Siitä uudesta paikasta tulikin siis niitten lempipaikka! Joy hakee ne munat tänään ja tuo tilalle kananmunia, vaihtokauppa siis! Kirppiksellä on mennyt hiukan tavaraa, enemmänkin saisi mennä, mutta tämähän olikin vaan ensikokeilu. Huomenna on viimeinen kirppis, mutta saamme jättää sinne tavarat valmiiksi seuraavaa kirppistä varten, joka luultavammin on Pyhäinpäivän seutuvilla. Päätin tuossa kuukausi sitten taas värjätä hiukseni tuttuun väriin punaiseksi, hommasin jo väritkin, vaan on ollut niin kiirus, en ole vielä ehtinyt värjäykseen asti! Olen muuttumassa harmaaksi hiireksi, kääk! Väripaketit ovat Pieksämäen kodissa, enkä ole sinnekään hetkeen kerennyt, äiti käy tyhjäämässä postilootankin, kun postinsiirto loppui lokakuun alkuun! Ensi viikolla lähden sinne Sepon pakulla, kun vien työnnettävän ruohonleikkurini sinne varastoon valmiiksi odottelemaan ensi kesää ja samalla tuon varastosta sen "joulukuusen" tänne mökin pihalle. Se kapistus on sen verran iso ettei mahdu minun autooni, varsinkin kun pitää tuoda äiteen vanha rollaattori tänne Sepolle korjattavaksi! Lupasin teille taannoin laittaa tänne niitä epäonnistuneita kuvauksiani ja nyt laitan ne tuonne alle! 


Epäonnistuneet otokseni yhdeltä stadin reissulta, tarkemmin sanottuna;
toiseksi viimeiseltä reissulta, kuvattuna autosta

 
tässä kaunis järvimaisema, puut tulivat juuri
 eteen pilaamaan maiseman


tässähän lentää iso lentokone, taas tuli 
puut eteen

tässä taas parvi kauniita valkeita joutsenia, 
rytökasa tuli eteen


18.10.2021 maanantai

Tänä päivänä vuonna 2013 oli täällä Kovalankylällä lunta noin 15 cm, Facebookissa tuolloin laittamani kuva tupsahti! Mutta, edelleen pitää täällä kiirettä, milloin se loppuu, aina jotain! Ankat jäivät näköjään munintalomalle, hyvä niin, ei munat poksahtele pesissä pakkasten tultua! Meillä on Pop up-kirppis
18.10.2013

Venekosken Wanhalla koululla tämän viikon. Ekana päivänä eilen kävi mukavasti porukkaa, tänään vain 2  heti avattuani kirppiksen. Laitoin Faceen uudet tiedot, eli kirppis avoinna torstaina ja lauantaina, sitten tauolle joksikin aikaa. En viitsi värjötellä siellä yksin, Venekoski on hiukka syrjässä! Käyn kyllä viemässä tavaraa, jos vaan saatan etsiä niitä noista kylmistä kopeista, aitta, Kutomo, leikkimökki, autotalli jne. Niissä on sisällä paljon kylmempi kuin ulkona. Ja kun liikun ulkona, alkaa ankkalassa julmettu huuto; vettä, ruokaa, salaattia, huomiota heti tänne! Hauskaa, kun välillä pitää omalla pihalla yrittää liikuskella oikein hiljaa ja huomaamatta🤗. Handepa haki Äänekoskelta koiranpennun, Rocky, Suomen ajokoira. Se on Handen ja Hepen kimppakoira ja sillä on toinen silmä ruskea ja toinen sininen, mutta eipä jänis sitä ehdi huomata! Ja ulkonahan on kylmä, talvea pukkaa, hrrr🥶. Tällä menolla ei Thaimaahan kyllä tänäkään talvena pääse, tosin karanteenien kautta pääsee, en ala sellaiseen! Hiukka raivostuttaa, Suomessa on taas korona päässyt leviämään, eikä talvikotiin ole menemistä 😡. Täytyy vain toivoa ettei tarvitse sairaalahoitoa, kun sairaalat täyttyvät koronapotilaista, muut sairaat eivät sinne mahdukaa, pärjätköön omillaan tai kuolkoon pois ja taas kuoli yx koronaan, tavallaan! Facebookista puheen ollen, välillä raivostuttaa, kun ihmiset liittyvät siellä johonkin ryhmään, laittavat sinne tekstin; kiitos ryhmään pääsystä! Noh, olen liittynyt yhteen käsityöryhmään ja kun yritin mennä sivuille katsomaan käsityöjuttuja, mitä näinkään! Sivukaupalla kiitos ryhmään pääsystä, lopulta selatessani piti ihan miettiä, että mikähän tämä ryhmä olikaan 🥵. Eräässä ryhmässä sivujen ylläpitäjä laittoi näkyvän viestin, että älkää kiitelkö, sivut täyttyvät turhaan, fiksu ylläpitäjä! Kääk, taas ovat muuttaneet miten kuva lisätään tänne! Mutta sainpas lisättyä sen talvikuvan, onneksi vielä ei ole noin paöjoa lunta. Hande jo vaihtoi Joyn autoon talvirenkaat, koska hän liikkuu työmatkoja myöhään iltaisin. Hande lupasi vaihtaa meillekin renkaat! 


10.10.2021 sunnuntai

Telkkälampi
 

 Kyl maar pitää kiirettä! Nyt on vihdoin Helsingin koti tyhjä ja Hande sai sen myytyä! Se tarkoitti siis sitä, että ajoimme kahden viikon sisällä kolme kertaa Helsinkiin kärry perässä! Ensimmäisen kerran näin matkalla pellon täynnään hanhia, tähän mennessä en ole sellaista määrää nähnytkään. Joutsenia ja kurkia kylläkin, mutta niitä on aina maltillinen määrä! No, nythän ne kaikki tavarat ovat täällä mökillä ja Handen tavarat tuolla varastossa, mitähän niille tehtäisiin? Olemme sopineet tuon Venekosken koulun omistajan kanssa, että pidämme ensi viikon siellä Pop Up kirppiksen. Ei varmaan paljon tule ostajia, mutta jos saisi kirppistoiminnan pään auki sinne pikku hiljaa, paikka on siihen oivallinen! Pieksämäessä olen taas pyykkiä pesemässä ja nyt on muutenkin käytävä kerran viikossa, koska postinsiirto loppui syyskuun lopulla! Enpä muistanutkaan kertoa viime reissulta hauskaa juttua, joka sattui täällä Pieksämäessä viikonloppuna ollessani. Autossani oli kulkenut monta reissua pari virkkaamaani kesä hattua. Otin ne sitten lopulta autosta, laskin konepellille ja hain takakontista jotain sisään vietävää. Aamulla herätessäni muistin ne hatut, jäivät siihen konepellille! Arvatkaa oliko ne vielä siellä; ihan nätisti ne siinä samassa paikassa olivat, tosin hiukan kosteutta yön aikana saaneina! Olisko saaneet olla pääkaupungissa rauhassa siinä paikallaan, enpä usko!  Ensi kuun alussa lennähtää tuttujamme Thaimaan koteihin, me vielä odottelemme, karanteeniin en aio mennä. Lähdemme sitten kun ei enää ole karanteeneja. Nyt olemme lopulta tehneet lopullisen päätöksen, talvikoti lähtee myyntiin! Jos sen saamme myytyä, voi niillä rahoilla sitten majoittua Thaimaassa minne vain, vaikka joka viikko eri paikassa, no ei vaineskaan! Onhan nyt niin, että pitää kyllä jo ajatella, että meillekin tuota ikää karttuu joka vuosi lisää ja kämppä paras myydä ajoissa, ettei jää lasten riesaksi! 

Serkkuni Paula ja miehensä Raimo kävivät vielä 
picnic kahvilla vanhan kotimme kellarissa, jonne
väsäsimme pöydänkin 😂😂

Hande kekkasi jakkarat vanhoista
kaiuttimista, talossa kun oli vain 
2 tuolia


Seppokin kerkesi mukaan kaatopaikkaromu-
keikalta


keskiviikko 8. syyskuuta 2021

SYYSKUU

 29.9.2021 keskiviikko

 

Kylläpä aika taas hurisee vauhdilla! Nyt on jo syksy ja pihasauna laitettiin talviteloille pari viikkoa sitten. Syksy kyllä aina yllättää, juurihan laitoin muutaman kukan ja nyt ne jo pitää nakata mettään! Tosin tänä kesänä täällä ei oikein mikään kasvanut, alkukesä oli ihan liian kuuma ja sitten jo syksy yllätti.  Ankat viihtyvät oikein hyvin kanatarhassa. Yhtenä aamuna oli jo -5.7 pakkasta ja ankkojen amme oli jäässä. Johtaja-ankka sitten vaan hyppäsi ammeeseen ja jää oli murrettu! Yksi iso minkki on jo löytynyt ansasta, katsotaan tuleeko lisää. Ankkalasta piti ottaa kattoverkko pois kun kyllästyimme aina irrottelemaan närhiä sieltä. Närhi muuten puree nokallaan tosi kovaa, kauniita lintuja! Yhtenä päivänä taas muistelimme Neroa ja totesimme, että varmaan Nero olisi kävellyt pihalla ankat perässään, siitä se olisi pitänyt kuten nuo ankatkin! Ankat vaan ovat kovia sottapyttyjä verrattuna kanoihin, vinkkinä niille, jotka suunnittelevat lintujen ottamista! Ankat ovat kyllä muuten kivoja ja seurallisia, vaikka kuinka hiljaa menet ulos, alkaa kaamea meteli ankkalassa; ruokaa, vettä, salaattia, herkkuja, missä viipyy! Kävimme sunnuntaina stadissa taas hakemassa muuttolastia, lähdimme aamukasilta ja takaisin puoli kasin maissa, vaan eihän se siihen loppunut! Eilen taas kasin maissa lähtö ja Turo mukana, illalla olimmekin vasta puoli kympin maissa mökillä. Olipa pimeä paluumatka ja huimasti rekkoja liikenteessä. Turo olikin tosi väsynyt, kun stadissa maalaiskoirana sen piti vahtia ja haukkua kaikkea liikkuvaa! Vastaantuleva rekka näyttää ihan junan veturilta, niillä iso valo katon päällä! Luultavasti on edessä ensi viikolla vielä yksi keikka, tavaraa ei kylläkään ole siellä enää kovasti. Niin, Hande sai myytyä sen talon, siksi nämä muuttokeikat, siellä on kovin tuota firman tavaraa, ei enää! Hande haluaa talon tyhjäksi ennen hirvestyksen alkua, sehän alkaa lauantaina 9.10. Talon luovutus on vasta 24.10. Sitten tarvitsee hiukan valittaa; miksi paikallisen S-marketin hyllyt ovat aina tyhjät, kun siellä asioin? Tänäänkin kävin kaupassa, onneksi läksin vasta puoli ysin jälkeen. Kaupan ovessa lappu; avataan klo 10 inventaarion vuoksi, normaalistihan se aukeaa jo klo7! Ja kun vihdoin 11 minuuttia yli 10 pääsin kauppaan, oli kaikki hyllyt tyhjinä ja kaikki käytävät täynnä tavarakärryjä, eikä kukaan ehtinyt niistä hyllyjä täyttämään! Eikä hyllyt olleet vain tänään tyhjänä, näin on käynyt jo monesti. No, tiedän missä ei hyllyt ole tyhjinä, Pieksämäen Prismassa!

Lisäilen kuvia kunhan tässä kerkeän, laitan myös tosi hyviä epäonnistuneita otoksiani, ootelkaa vaan !

Nyt pitää mennä saunomaan!

 


14.9.2021 tiistai

Kyllä nyt harmittaa, taas menetimme yhden kauniin valkean ankan! Saakelin minkki kävi sen tappamassa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä! Joy kävi hakemassa sen kuolleen linnun pois. Ja sitten aloimme jahtaamaan loppuja kuutta ankkaa tarkoituksena siirtää ne tyhjäksi jääneeseen kanatarhaan pois minkkien ulottuvilta. Siinäpä sitä hommaa olikin, tosin kiinniottoa helpotti se, että ankat eivät suin surminkaan halunneet mennä jokeen, ymmärrettävää kyllä. Toinen niiden koppi sijaitsee tarhan nurkassa ja ne pääsevät kiertämään sen aidan ja kopin välistä. Jahtasimme ne siihen kopin ja aidan väliseen kulmaan toinen toiselta puolelta ja toinen oli toisella puolella ja nappasin aina yhden ankan. Ne nostetaan kaulasta pitämällä ja sylissä kantamalla rauhallisesti samalla puhuen. Näin sain kaikki ankat vuorotellen vietyä, uuteen tarhaan. Mutta kylläpä nuo linnutkin ovat persoonia, yksi uros rauhoitui heti sylissä kuten kolme muutakin. Johtaja uros olikin sitten toinen juttu, se oli tosi kiukkuinen ja oli kova työ pitää se sylissä, samoin viimeinen naaras, joka olikin vaiken kiinni otettava ja myös kiukkuinen! Nyt on laitettu 4 minkkiansaa joen tuntumaan ja tilasin vielä 2 lisää jokeen tien toiselle puolelle. Minkkiä saa metsästää loukuilla melkein ympäri vuoden, koska se on luokiteltu haitalliseksi vieraslajikkeeksi! Vielä pitää uutta tarhaa vähän fiksailla enemmän ankoille sopivaksi. Iso vesipulkka piti taas niille laittaa, koska eivät ne jokeenkaan olisi enää uskaltaneet. Läksin tänään taas Pieksämäen kotiin ja tarkoitus olisi viedä kaikki kultakoruni muutamia lukuunottamatta tuohon kiertävään ”kulta-autoon”. Ajattelin myydä ne, koska en enää käytä mitään koruja kuten työelämässä vielä ollessani. Sitäpaitsi olen ne korut ”hukannut” ainakin sata kertaa ja sitten ne ovat jostain putkahtaneet esiin. No, vein ruokaostokset kotiin jääkaappiin ja kävin varaamassa pesutuvan. Sitten läksin sinne kultamyyntiin. Olipa tosi kova myrskytuuli ja autossa oli oikein jonoa, ulkona ei voinut jonottaa. Ajatteli saavani koruista ehkä parisataa, ei tarvitsisi enää mietiskellä missä ne taas lojuvat. Odottelu meni mukavasti, kun oli mukavaa juttuseuraa, Savossa kun ollaan. Lopulta pääsin luukulle, ostaja tsekkasi kaikki korut ja sanoi summan - huh, se oli 1003 euroa! Olin vähän pöllämystynyt ja lopulta iloinen! Lähdin siitä sitten ajelemaan kauppaan, aioin ostaa syystakin. No, iski sitten pihiys, ostin vain Sepolle pari kilpikonnakauluksellista paitaa ja se siitä! Ajoin sitten kotiin ja oli jo nälkäkin. Olen tähän asti ostanut näille pikareissuille valmisruuan, mutta nyt ne ovat alkaneet maistua, ei miltään! Paistoin kanasuikaleita, heitin sekaan tölkillisen valmista green currya ja keitin riisit, pikariisit. Annoksesta tuli huomisenkin ruoka. Hyvää oli, kuten aina Thaimaalainen ruoka ja jälkkäriksi jäätelöä! 


8.9.2021 keskiviikko

käytiin stadissa, tämän olin jo unohtanut, Kehä I

No niin, elokuun loppu vierähti mehun keitossa ja kävin Handen kanssa Kuopion Ikeassa. Handella on menossa keittiön remppa. Tulihan sitä taas jotain ostettua, vaikka mitään ei tarvitse, mutta menepä Ikeaan, aina jotain löytyy! Syyskuun alussa läksimme käymään stadissa vanhassa kodissa. Turo lähti mukaan, koska Handella oli menossa se keittiöremppa, olisi voinut tulla Turokin asennettua johonkin

ankkojen uusi koti ja verkotus

kaappiin! Otimme siis koiran mukaan ettei olisi ollut rempan keskellä jaloissa. Keräsimme vanhasta kodista taas autollisen ja peräkärryllisen tavaraa, vielä jäi noudettavaa. Paluumatkalla sitten satoikin, mutta onneksi pääsimme hyvin takaisin mökille, tuo pimeys kun alkaa näin syksyllä yllättämään. Nyt muuten huomasin kaupungissa tuon jatkuvan kaupungin huminan, sitä ei kuulu täällä mökillä lainkaan. Enpä ole ennen tuota huomannut, mutta nyt olemme olleet poissa kaupungista jo puolitoista vuotta! Seuraava päivä menikin tavaroita purkaessa ja osa vietiin tuonne Norolaan, jonka olemme vuokranneet varastoksi, tai siis Hande on vuokrannut! Tyhjäsin kasvihuoneen ja viinirypäle sai seurakseen pari tyrniä talveksi. Istutamme tyrnit keväällä uuteen paikkaan, jos ne selviävät talven yli kasvihuoneessa. Ankkalan parannusta teimme ja nyt niillä on syksyksi mukava lepopaikka. Ankat ovat hauskoja otuksia, Seppo remppaili tarhaa ja ankat pyörivät ”jaloissa”, välillä niitä piti hätyytellä kauemmaksi, seurallisia ovat nekin. Me seurailemme niiden touhuja ja ankat seurailevat meidän touhuja! Keräsin sitten lakanat ja pyyhkeet kassiin ja läksin Pieksun kotiin niitä pyykkäämään. Enää ei oikein voi ulkona pyykkejä kuivata ja muutenkin mökillä on lakanat hankala kuivata, missä muuten aiemmin niitä pesinkään? Ai niin, mehän olimme talvikodissa, jonne ei nyt viime talvena
ankkojen uusi ruokalaari,
edellisen muovisen
ne kaatoivat, tämä
 pysyy paikoillaan

päässytkään, eikä varmaan ensi talvenakaan! Ei siis tarvinnut pestä eikä kuivatella lakanoita! Kävin äiteen kanssa markkinoillla, vähän oli ihmisiä. Tosin olimme siellä jo kymmenen maissa aamusella! Nyt yritän vähän järjestellä paikkoja täällä kaupunkikodissa, haa kaupunkikotihan tämä Pieksämäki on!  Huomenna menen tuonne terkkariin ja ottavat muutamasta luomesta näytepalan, toivotaan ettei niistä löydy mitään, pitäkää peukkuja! Kyllä jo toivon tämän maskin käytön loppuvan, tuntuu kuin olisin ollut koko tämän koronan ajan sumussa, silmälasit aina huurussa, tee siinä sitten sokkona kauppaostoksia! Ai niin, tulostimistani loppui värit ja tilasin netin kautta uudet. Ensinnäkin  niiden tulo kesti tosi kauan, olisin melkein itse hakenut ne Kiinasta. Kun sitten vihdoin sain ne ja laitoin koneeseen, väri kesti tasan 7 sivua tekstiä eli olipa kalliit värit! Enpä enää ikinä tilaa sieltä värejä, ostan kiltisti kaupasta, vaikka sitten joudunkin ajelemaan tänne Pieksämäkeen saakka, mökkikylässä ei ole värejä myynnissä! Juu, ja ostin uuden adapterin iPhoneen, kun niissä ei ole enää sitä kuulokereikää ja varmaan nyt heti löydän sen edellisen. Se katosi kerrassaan ja oli vielä avaamattomassa paketissa, hyvä minä, vaikka tämähän on ihan normijuttu meikäläiselle, aina jotain kateissa tai talteen laitettuna.! Osaan hyvin laittaa talteen juttuja. Meidän pojatkin pienenä oppivat tämän, eli jos sanottiin, että laitetaanko tämä talteen, he huusivat ; joo, mutta äiti ei saa sitä laittaa talteen! Nyt tallettelen vain omia juttujani, tai en sentään! Kävimme yhtenä päivänä Sepon kanssa Hepen Toinilassa kastelemassa jotain ja Seppo tuumasi ettei viitsisi ajaa kirkolle kauppaan ostamaan paria saunakaljaa, matkahan on parisen kymmentä kilsaa eestaas. No, Hepen vajassa olikin 4 oluttölkkiä ja Seppo lainasi ne. Ostin sitten myöhemmin kirkolta kauppareissulla uudet samanlaiset tilalle ja kuinkas ollakaan, nekin sain talletettua kadoksiin!! Reilun kuukauden päästä Seppo löysi ne terassilla olevasta mustasta kassista. Siinä ne olivat olleet ties kuinka kauan! Että silleen, mitäs haluaisit minun tallettavan?


talouspaperitelineen uusi elämä


kylläpä kasvoivat

maanantai 2. elokuuta 2021

ELOKUU



29.8.2021 sunnuntai

tuossa musta ankka vielä onnellisena valkean
 vieressä rannalla

Voi mahoton tätä surun päivää! Ankkalaan hyökkäsi ruskosuohaukka ja raateli yhden ankan pahasti. Piti kutsua Hande hätiin lopettamaan se ressukka! Sitten Hande ja Seppo laittoivat tarhan päälle rastasverkon, tulkoon haukka uudelleen, jos uskaltaa! Harmittaa vietävästi, että olisimme voineet estää tuon tapahtuman, mutta nyt olemme ensi keväänä viisaampia!

no, tulkoon ruskosuohaukka, jos uskaltaa


 

25.8.2021 keskiviikko

Voi tätä sadetta! Suomen sää on siitä jännä, että täällä on joko kylmä tai hirveän kuuma! Kesän pitkä hellejakso koetteli, ei jaksanut tehdä mitään, sitten tuli parin viikon normaali sää, eikä siinä ajassa ehtinyt tehdä paljoa! Sittenhän pamahti syksy ainakin tänne Keski-Suomeen, lämpötila putosi, oli vain +9 ja sitten alkoikin sade ja myrsky. Syksy tuli ja pitihän neuloa villahame. Ohjeessa luki, että villalankaa tarvitaan 600 g , mutta eihän minulla ollut mitään villalankaa (Novitan Nalle) niin paljoa yksivärisenä. Harmaata löytyi 300 g ja pikku kerä päälle. No, päätin sitten käyttää valkoista hameen yläosassa, jotta lanka riittää. Hame valmistui ja Pipsa harmistui! Se 300 g harmaata olisi riittänyt koko hameeseen, mutta enhän sen vuoksi sitä alkanut purkamaan! Sellainen hame on loppuvaiheessa aika painavakin neuloessa, kädet ei aina tykänneet, mutta nyt se on valmis! Tänään onkin sitten satanut koko päivän kuten toissa päivänkin. Olemme seurailleet tarkasti tuota jokea, jos alkaa tulvimaan, ankat saattaisivat olla pulassa! Eilen veimme kanat Handen navettaan, siinäpä olikin homma! Ensin jahtasimme kukon tarhan nurkkaan ja Hande sain sen jaloista kiinni, silloinhan kanat ovat ihan hiljaa, kumma juttu! Se joutui kantohäkkiin. Sitten otin kanat vuorotellen pesästä, nehän eivät sieltä

wind spinnerit

liikahtaneet minnekään poikasen luota. Mutta mitäs sitten, hukkasimme sen pikku tipun!  Piipitys kyllä kuului ja se oli livahtanut tarhan ulkopuolelle verkon silmästä, kun on niin pieni. Menin sitten ulos tarhasta ja tipu tietty takaisin tarhaan ja taas etsimme! Lopulta huomasin sen piiloutuneen kuten jänö, pää piilossa ja muu osa näkyvissä! Nostin sen varoen takin sisällä lämmitettyyn tyynyliinan sisään ja hipsimme autolle. Veimme ne uuteen kotiin ja ne oli tietty ihan kauhuissaan, kun sielä Handen muut kanat nostivat metelin ja kukko tuli tipulan seinän viereen kuopimaan, eli minä olen pomo! Siellä ne ressukat varjöttelivät nurkassa! Menin sitten mökille, otin tarhasta kanojen omat tutut pesät ja ruoka-automaatin ja vein ne uuteen tipulaan. Heti ne menivät tuttuihin pesiinsä, huh huokaisin! Muuten, ne pesät ovat tehty Oilonin öljypoltinlaatikoista ja tosi hyvin toimivat kanojen pesinä! Jospa se pikku tipu ei nyt palellu, meidän tarhassa olisi kyllä tullut vilu! Ensi kesäksi tiedämme mitä parannuksia tuohon kanatarhaan teemme, tulee varmasti parempi! Ja hei, meillä on ankkalassa tänä aamuna käynyt munavaras! Kävin aamulla keräämässä munat ja meillä on kummassakin kopissa yksi feikkimuna, jotka on tussilla merkitty  viivalla ympäri. No, munia oli normi määrä 4 kpl, mutta yksi viivamuna oli hävinnyt. Ensin ajattelin, jotta Seppo olisi eilen ottanut vahingossa sen, kun keräsi munat. Tutkimme kaikki kahden päivän munat, feikkiä ei löytynyt. Eilen kyllä näin tarhan takana puussa oravan, olisiko se ollut asialla, täällä ei ole moneen vuoteen näkynyt oravia! Saas nähdä huomisaamun tilanne, veimme nimittäin pesään uuden feikkimunan! Nyt löysin taas uuden käsityövillityksen, mutta siitä enemmän myöhemmin kuvien kera. Niihin tarvitaan erilaisia villalankoja ja keksin käyttää niihin myös lankoja, joissa on hilettä, heijastinlankaa, paljetteja jne. Niihin pitää tehdä tupsu ja sitten vielä tarvitsen ongensiimaa ja perukkeita, jotta ne tekeleet pyörivät. Nimikin niillä on; Wind spinner 🤪 


 23.8.2021 maanantai

Meidän ankat yllättivät, ne kaivoivat pakotunnelin joen toiselle puolelle! Siinähän teimme hommaa, että saimme 4 karkulaista takaisin ja Seppo joutui rakentamaan ja verkottamaan joen uudelleen. Meillä kävi myös kyläreissulla serkkuni Paula miehensä Raimon kanssa. Olipa kiva nähdä taas heitä. Nythän taitaa tuo tapaaminen vähentyä, kun emme enää asu Helsingissä. Onneksi on keksitty mesenger ja

maistoin, kitkeriä
ovat vielä

whatsAppi! Nythän taitaa tuo Yrttiksen myynti onnistua, varmaankin kuuluu siitä tietoa ensi viikolla. Tänne Sepon puhelimeen soitti joku ja kyseli talon ostoa, mistä lie saanut puhelinnumeron! Muutama päivä sitten olin menossa Turon kanssa postilaatikolle. Se sijaitsee noin 100 metrin päässä meiltä ja aioin hakea postit ennen sadetta, ne kun tahtovat täällä maalla kostua sateella laatikossa. Emme kuitenkaan päässeet, kuin tuohon portille, kun huomasin postilootan risteyksessä vahdin! Siellä istui kissa tuojottamassa meitä ja kurvasin nopsaan pois ettei Turo huomaa sitä. Edellisenä iltana se huomasi tuossa tyhjällä tontilla jänön ja siitähän syntyi kaamea meteli, haukkuminen ei meinannut loppua ollenkaan! Kävin Handen kanssa Pieksussa äitin luona antamassa äiteelle hiukka opastusta telkkarin kanavien vaihdossa. Hänellä oli nappulaa painaessa jäänyt nappula sisään, kapula ei siis toiminut ja oli tyhjännyt paristotkin! Saimme myös tv-kuulokkeet toimimaan, joten äiti voi nyt kuunnella ohjelmia! Lähdimme sitten takaisin Hankasalmelle ja tuumasimme Handen kanssa, että nyt riittää kanojen hautominen. Menin sitten kanalaan, otin kopista yhden kanan ulos ja toisenkin ja silloin sieltä putkahti pienen pieni kananen! Eli oli ainakin yksi muna kuoriutunut. No, nythän sitten sataa ja on hiivatin kylmä! Hande on laskenut fasaanit metsään ja toinen satsi nuorempia on navetan tipulassa. Tipula on sellainen pienehkö nurkkaus lämpölampulla, jossa aina poikaset majailevat. Nyt sinne pitää laittaa nuo meidän 2 kanaa, kukko ja poikanen! Huomenna  viemme ne sinne, kun Hande siirtää fasut ulkotarhaan, tänään niitä ei voi sinne laittaa, koska sataa kaatamalla! Toivotaan, ettei joki ala tulvimaan, ei ole hyvä juttu ankkojen kannalta! Innostuin tänään siirtämään kesähepenet yläkaappiin ja otin syksyisemmät vaatteet esiin, on siellä ulkona sen verran kylmää, vain +7 ja vettä tulee. Tässäpä taas hiukan kuulumisia ja ehkä huomenna lisäilen taas tuolla yläkerran pöytäkoneella tänne kuvia!

 Sitten vielä lopuksi asiaa Instagramista, jos joku ihmettelee, miksi olen muuttanut sen yksityiseksi!

neuloin villahameen, syksy
lähestyy uhkaavasti

Sinne näet alkoi ilmestyä kaikenlaisia seuraajia, ihan uppo-outoja tyyppejä, niin naisia kuin miehiäkin! Lopulta yksi englanninkielinen mies kommentoi kovin kuviani ja lopulta pyysi juttuseurakseen! Että silleen, tiedätte kyllä varmaan nuo jutustelua etsivät miehet ja naisetkin. Silloin poistin kaikki outoudet minua seuraamasta, muutin tilin yksityiseksi, eipähän enää seuraile ilman hyväksyntääni. Tuo juttuseuraa etsivä mies kyllä kolme kertaa pyysi päästä seuraajakseni, tylysti vaan aina poistin, jo luovutti! Sitten ne naiset, jotka seurasivat minua ennen muutostani. Mitähän varten he minua halusivat seurata, tämmöistä mummelia! No, pääsin niistäkin! Aiemmin en ymmärtänyt miksi toisilla on yksityinen tili, nyt sekin selvisi meikäläiselle! 


10.8.2021 tiistai


ankat asustavat tuolla joessa ja jopa nukkuvat

Nyt on onneksi tuo sää muuttunut siedettäväksi, voi pitää jopa terden oven auki! Juu, käytiin Julian ja Topiaksen kanssa kirppiksellä. Sitten Topsu (Topias) laittoi huushollimme uuteen uskoon 😂. Julia laittoi Topsun ulos rattaisiin nukkumaan ja huomasi maassa 4 kuollutta pääskysenpoikasta. Pääskyset tekivät tänä kesänä kahdet poikaset ja noille toisille kävi huonosti! Lähdin sitten Pieksuun ja siellä kävimme ostamassa äiteelle uuden telkkarin. Vanha painoi niin paljon, että jätin sen lopulta uuden telkkarin taakse. Onnistuin jopa asentamaan uuden telkkarin ja nyt se toimii. Seuraavana päivänä tulivat Hande, Julia ja Topias mummon luo ja Hande roudasi vanhan telkkarin autooni. Yhtäkkiä Julia muisti viiden sukupolven ja tuumasta toimeen. Julia laittoi kännykän ajastimelle ja saimme sen kuvan

5 sukupolvea

otettua, jossa on 5 sukupolvea eli äitini, minä, Hande, Julia ja Topias! Topsu laittoi kaikki mummon kissan Viivin lelut uusiin paikkoihin ja olisi halunnut myös järjestellä mummon kirjat! Sitten ajelimme takaisin Hankasalmelle. Olen keräillyt omenia puista ja mustia herukoitakin jo 2 ämpärillistä. Herukoita en voi vielä keittää mehuksi, koska sade haittaa keräilyä ja olenkin lykännyt ne kerätyt pakkaseen. Myös mehunkeittopaikka on nyt hiukka huono, koska siellä on iso ampiaispesä, eikä niin ollen siellä voi keittää makeaa mehua, pitää keksiä uusi paikka. Ampiaispesän olemme antaneet olla terassilla ja olemme sopineet niiden kanssa, että me emme häiritse niitä, jos ne eivät häiritse meitä! Hyvin on tultu niiden kanssa toimeen tähän saakka! Nyt on marjan keruussa tauko, koska tuolla ulkona kuurottelee vettä! Kävimme Toinilassa tyhjäämässä Hepen keinun katos ja tietty tyhmyyksissäni yritin sitä tyhjätä nostamalla katosta sillä seurauksella, että sain kaikki vedet niskaani, olin sitten ihan märkä😂😂. Tänään oli kaksi ankkaa päässyt joen sulkuverkon toiselle puolelle, joten Seppo joutui laittamaan sinne vielä lisäverkon! Ankat ovat taas löytäneen tuon joen, luultavasti se lehtokurppa on sieltä poistunut. Ankat jopa nukkuvat siellä vedessä. Aina aamuisin menen hakemaan munat (non ni, sähköt katkesivat) ja ankat taapertavat joesta vastaan katsomaan josko jotain herkkua tulisi! 

Sain päivitettyä tämän puhelimen netin kautta, mökin mokkulahan on nyt pimeänä, kun sähköt meni ukkosen vuoksi, jatkan myöhemmin ‼️


omppuja tulee, tosin pieniä, mutta 
paljon

lajiketta en muista

punaisia tulee niin paljon, että
puu oli kaatua

vihreitäkin tulee

4.8.2021 keskiviikko

Olipa tiistai, satoi koko päivän! Ankkalassa oli eilen taas 5 munaa eli uskottava se on, naaraita onkin 5! Tänään munia olikin vain 3. Nämä äskettäin munimaan alkaneet eivät alkuun muni joka päivä! Mutta nyt ovat ankat taas löytäneet joen ja polskivat siellä ahkeraan. Ovat nuo ankatkin jo hieman kesyyntyneet, kun aamulla avaan mökin terassin portin, jolkottavat ne tarhan portille valmiiksi. Kerään munat ja sitten laitan kukkalaatikkoon niille pari kauhallista evästä. Niillä on aamuisin muka kova nälkä! Tarha onkin nyt aika liejussa tuon sateen jälkeen, on käveltävä varoen ettei kupsahda mutaan! Ankat taas viis veisaavat sateesta, ei häiritse niitä tippaakaan. Kanat taasen kökkivät tarhassa katoksen alla. Tuumasin juuri Sepolle, että kanalaan pitää saada lisää katosta syksyn sateita odotellessa, ei tarvitsisi kanojen olla kylki kyljessä siellä sateella. Nyt sain tarpeekseni hattujen virkkauksesta, aloin kutomaan (neulomaan on oikea sana) itselleni hametta. Siihen menisi Nalle-lankaa 600g, mutta eihän minulla ollut niin paljoa yhtä väriä, joten teen sen harmaan valkeilla raidoilla! Tässä työssä meneekin tovi, onpahan vaihtelua siinäkin! Mutta nyt pitää alkaa valmistautua kirkolle menoon, koska Julia haluaisi käydä kirppiksellä ja Sepon auto on ainoa, jonne saa Topin istuimen. Oma autonihan on vain kahdelle hengelle.



 









tuleekohan omppuja

2.8.2021 maanantai

Elokuu alkoi sateisena, eilen oli tosi kova ukkoskuuro ja tänä aamuna satoi rankasti, onneksi vain vähän pitempi kuuro! Topi kävi eilen järjestelemässä paikkoja uuteen uskoon 😂. Topihan on Julian

Topias

poika ja täyttää tässä kuussa vuoden! Olen surffaillut netissä Pieksämäen kauppojen tv tarjontaa. Pitäisi tällä viikolla käydä ostamassa äiteelle uusi telkkari. Hänen telkkarista on kaukosäädin hajonnut, ostimme uuden ja se toimi jopa 2 kuukautta. Käymme siis ostamassa uuden tv:n, koska tuleehan noille kaukareillekin hintaa , jos kahden kuukauden välein pitää uusi hommata ja äiti haluaisi vähän pienemmän töllön. Meillähän täällä mökillä olisi telkkareita kasapäin, mutta kaikki seinäkiinnikkeillä.  Äidin olkkariin ei viitsi alkaa porailemaan reikiä! Kävin eilen aamusella keräämässä ankkojen munat, niitä oli maapesässä 2 ja kopissa 1. Tänään keräsin maapesästä 3 ja kopista 2! Mitä ihmettä, onko naaraita kuitenkin 5 vai katsoinko eilen kopin huonosti olettaen siellä olevan vain yhden munan! Koppi on Turon vanha koppi ja sen kansi on tosi painava, joudun aina olkapäällä nostamaan ja pitämään sitä ylhäällä, joten pitää toimia vikkelästi. No, katsotaan huomenna, kuinka monta munaa löytyy. Mutta nytpä lähden aittaan Turon kanssa jotain tekemään, järjestelyä vai kaavojen piirtoa, saas näkee kumpaan tulee inspis! 


ankan munia


ankat uimassa

kanaset


torstai 1. heinäkuuta 2021

HEINÄKUU

eipä pääse pääskyset enää sotkemaan grillikatokseen

31.7.2021 lauantai

Hui, huomenna jo elokuu! Me ollaan vaan oltu täällä mökillä, minä välillä Pieksämäen kodissa. Seppo ei sinne halua tulla, kun siellä ei kuulemma ole mitään tekemistä! Minä taas viihdyn siellä! Täällä mökillä on hauska seurata noita lintuja. Ankat suorastaan villiintyivät, kun sää viileni. Ne jaksoivat viuhtoa tarhassa aamusta iltaan, nyt jo tosin hiukan rauhoittuneet! Siellä on selvästikin 4 naarasta ja 4 urosta, välillä urokset nahistelevat ja naaraat pitävät kovaa kaakatusta! Kaikki naaraat jo munivat ja kohtahan me hukumme niihin ankanmuniin, niitä on jo melkein neljä täyttä 10 kpl:een kennoa! Aamuisin Seppo vie Turon aamupissalle ja minä suuntaan ankkalaan kori käsivarrella ja toisessa pyyhe. Ai miksikö pyyhe, siksi kun joskus joutuu kyykistymään maahan saadakseen kerättyä munat kopista. Laitan silloin pyyhkeen polvien alle. Seppo vei Turon vanhan kopin ankkalaan ja valkea ankka varasi sen itselleen ja alkoi munimaan sinne. Jostain syystä muut ankat eivät sinne uskaltaudu, vaan alkoivat


munimaan maahan tehtyyn pyöreään pesään! Olisi niillä siinä isokin koppi, jonne ne aiemmin munivat, mutta otapa selkoa ankkojen ajatusmaailmasta! Yksi musta ankka oli eilen loukkaantunut, eikä päässyt liikkeelle, myöhemmin se kyllä ontui ruuan ja veden luo. Se oli varmaan nyrjäyttänyt koipensa, kun hyppivät altaaseen ja pois, joskus koko lauma yhtä aikaa, ihme ettei ole enemmän loukkaantumisia. Tänään se jo taapertaa tuolla tarhassa muiden kanssa. Seppo laittoi uimapulkkaan molemmin puolin astinkivet niille, ettei tulisi lisää onnettomuuksia. Entäs kanala! Se yksi kana aina vaan hautoo tyhjää pesää! Kävin hoitamassa Handen elukoita, kun he ovat Lapissa hakemassa Onnia mummolasta, alkaahan kohta taas koulut. Handella on enemmän kanoja ja tietty myös munia. Otin sitten munasaaliista 3 munaa ja laitoin ne meidän hautovan kanan pesään, ovat ainakin tuoreita. Hautokoon sitten edes ”leipänsä” eteen! Nyt muuten näyttää tosiaan siltä, että ensi talvikin vietetään täällä kotomaassa! Thaimaa on suorastaan pulassa sen koronan kanssa, leviää vain. Vaikka meillä on rokotukset kunnossa, en haluaisi sinne lähteä, koska siellä ei ole mitään. Kaikki paikat suljettuna, tosin olisihan rauhallista ajella fillarilla! Ja sitten kökkiä kämpässä, uimaankaan ei pääsisi, altaat suljettuna, ruokapaikat suljettuna, ei kivaa! Tosin en kyllä aio kökkiä ensi talvea täällä mökilläkään, vaan menen Pieksämäen asuntoon ja Seppo taas ilmoitti jäävänsä Turon kanssa tänne mökille! 

Lisäilen taas kuvia, kunhan nuo ukkoset häipyvät ja saan avattua pöytäkoneen! 


26.7.2021 maanantai


väsynyt koira

Tulipas tuossa heti aamutuimaan taas pelastettua yksi käpytikka, joka onneton oli sotkeentunut kanatarhan kattoverkkoon. Kylläpä oli äkäinen lintu nokkimisen perusteella, onhan se tikka ja terävä nokka! Liukkaasti lähti lentoon, kun oli saatu narut poistettua siitä. Ulkona on taas hellettä, joten olen Turon kanssa järjestelemässä yläkertaa. Täällä on kaikkea stadista tuotua rompetta etsimässä paikkaansa. Huomasinpa sitten ettei minulla olekaan puhelimiin sopivia kuulokkeita! Minulla nuo kuulokkeet ovat "vanhanaikaisia" johdollisia, eikä nykyluureissa ole niihin sopivaa reikää. No, minulla on siihen sellainen adapteri, jota ei tietty nyt löydy mistään, siis ihan normijuttu! Saattaapi olla Pieksämäen kodissa! Onneksi on yksi luuri ja iPad, joihin sopii nuo vanhat. iPadillä katson joskus Areenasta ohjelmia. Olisin nääs kuunnellut e-kirjaa, vaan ei onnistunut. Onhan olemassa noita johdottomia bluetooth-kuulokkeita, mutta nehän kyllä heti hukkaisin, ovat niin pieniä. Sitten hoksasin kaupassa sellaiset, joissa ne kuulokkeet olivat yhdistetty johdolla ja olivat silti bluetoothit, ostoskoriin siis! Ne ovat muuten vielä tallessa! Minulla on yhdet vanhat Marimekon kulahtaneet verhot ja ajattelin tehdä niistä hellehatun. Sittemmin näin netissä jonkun tehneen sellaisista verhoista anorakin eli kaavat etsintään ja haluaisin tehdä niistä verhoista takin vetoketjulla! Olipa muuten ihana viime viikko, sai pitää terassin oven auki pitkästä aikaa! Nyt vastaavasti on ovi visusti kiinni ja taas ilmis viilennyksellä! No, en valita, helteellä sisähommia, viileellä pihahommia ja aittahommia!


25.7.2021 sunnuntai

Kaikenlaisia kommelluksia! Kävinpä eilen iltasella hoitamassa Handen elukat, kun Hande ja Joy ovat kyläilyreissulla. Ensin vein mukaan varaamani possunkorvat koirille, Rontille ja Leksalle. Sitten

tuolla nurkassa oli yksi
ankka ja loput aidan
toisella puolella


kurkkasin ankkoja ja siellä näkyi vaan yksi ankka! Voitte vain arvata mitä silloin mielessäni liikkui, kun huomasin ankkalan oven olevan lukitsematta! Yksi ankka siis seistä törötti perimmäisessä nurkassa ja sitten aidan takaa nousi ylös 2 ankkaa. Aikani siinä ihmettelin, kuinka saan ne ankat sieltä aidan takaa kuusikosta pois! Otin sitten pitkävartisen harjan ja aattelin, että minun pitää saada se tarhassa oleva ankka tarhan toiseen päähän, jolloin laumaeläimet lähtevät samaan suuntaan. Ja niinhän siinä kävi, ulkona olevat ankat seurasivat sisällä tarhassa olevaa ankkaa. No, ei se ihan noin helposti käynyt, mutta lopulta pääsin ankkojen taakse ja ne livahtivat avoimesta ovesta tarhaan kaamean kaakatuksen kera. Oli muuten tosi kova mekkala, kun siihen yhtyi vielä Leksa haukkumaan! Jätin sitten ankat rauhoittumaan ja kävin hakemassa koirille ruokakipot ja täytin ne. Sitten menin kanalaan ja mitä siellä olikaan! Siellä on pienempi osa, jossa on isommat fasaanit, iso kanala, jonka nurkkauksessa pentukoppi eli siellä pikku fasaanit. Ja tietenkin kopin väärällä puolella juoksenteli 2 pikkuista fasaania kanalan puolella, huh huh! Miten ihmeessä ne olivat päässeet omasta tarhasta ulos? Toisen sain kiinni ja laitoin takaisin koppiin ja huomasin maassa yhden kuolleen pikku fasaanin! Olisiko kukko antanut sille kyytiä, tiiä häntä! No, sitä toista en sitten saanutkaan kiinni, koska se osasi jo lentää. Jätin sen sitten sinne, keräsin munat, hätyytin kanan pesästä, tosi äkäisen kanan. Handen kanoilla sama vika, kuin meidän kanalla, haluaisivat vain hautoa! Menin sitten taloon sisälle ja Eetu tupsahti siihen. Menimme sitten takaisin kanalaan ja Eetu sai sen fasun (fasaanin) haavilla kiinni ja laittoi pikku tarhaan. Handella on pihassa viimeistelyä vaille iso ulkotarha fasuille ja siirtänee ne sinne ensi viikolla, kun sääkin taas lämpenee! Olihan taas kommellusta, ei ole tylsää täällä maalla! Tänä aamuna oli omassa ankkalassa jo 3 munaa eli useampi on alkanut munimaan! 

Tää on kuulkaa tämän iPadin kanssa yhtä taistelua tämä blogin kirjoitus ja kuvia ei saa mitenkään tänne, lisäilen niitä tuolla pöytäkoneella jossain vaiheessa! 

viimeisin hattu, pitääkö kohta
perustaa hattukauppa


onpas käpyjä


meillä on nurmi vielä ihan 
vihreä helteistä huolimatta, ei ole
kasteltu


 24.7.2021 lauantai

Hupsista, taas meni aika vilakkaan! No, hellettä on pitänyt, nyt onneksi vähän viileämpi viikko. Olin viikko sitten Pieksussa muutaman yön ja sisällä oli 29 astetta lämmintä. Onneksi meillä mökillä on tuo ilmis, joka lämmittää ja helteellä viilentää. On muuten eka kesä, kun sitä viilennyspuolta on tarvittu! Oli Heinähattutorikin, käytiin siellä, mutta kauppareissu jäi tekemättä, koska ei ollut parkkipaikkoja! Samalla reissulla ja muulloinkin kävimme kastelemassa Toinilassa (Hepen mökki) istutettuja puita, tällä helteellä tarpeen! Vesku ja pojatkin piipahtivat lomareissullaan. Vaan kylläpä tunsin itseni

rypäleitä kasvihuoneessa

vanhaksi, kun Arttu pihalla mainitsi sirkkojen sirittävän. Apua, en minä mitään siritystä ole kuullut! Ainahan on sanottu, että vanhat ei kuule sirkkoja, en silti tunnusta itseäni vanhaksi, vielä! Jaa-a, toiset jo keräilee kurkkuja kasvimaalta, vaan meidän kurkut juuri ja juuri alkavat kukkimaan! Tämä meidän mökki sijaitsee kyllä tosi kylmässä notkossa, yhtenä yönä oli vain + 4 lämmintä vai pitäisikö sanoa kylmää. Muuten, viime yönä kello 4 olikin vain +1.5, kas kun ei kukat kuolleet, kanoista ja ankoista puhumattakaan! On muka ollut trooppisia öitä, eipä meillä! Se on muuten hyvä, yöllä saa vilvoitusta kämpän, eikä tarvitse pitää ilmistä viilentämässä! Käsitöitä on taas tullut tehtyä, parikymmentä kukka-amppelia, vino pino hattuja, liinoja 40 kpl ja nyt on menossa hiusdonitsit! Mihinköhän joudun noitten tekeleiden kanssa! Joku sanoi, että ala myymään, mutta ihmisten kun pitäisi saada ne ilmaiseksi, ei onnistu. Mieluummin annan niitä lahjaksi! Nykyään ei arvosteta käsitöitä, ainakaan siinä vaiheessa, kun niistä pitäisi jotain maksaa! Nyt on meidän ankat alkaneet munimaan ja vastineeksi kanat taas lopettivat! Tuo toinen kana taas vaan hautoisi pesässä - tyhjää, tyhmä lintu. Toinen kana taas munii vain kerran viikossa. Olen ristinyt tuon hautovan kanan terminaattoriksi!  Näkisitte, kuinka se hyökkää, kun hätyytän sen pois hautomasta. Se oikein yrittää hyökkäillä ja potpottaa kovasti maata kuopien. Jaa, luuleeko se olevansa joku sonni vai! Siivet pörhöllään se yrittää hyökätä, hölmö kana! Kerran se suuttui niin paljon, että alkoi ärhennellä toiselle kanalle ja kukolle, eikä laskenut niitä lainkaan herkkuruokakipolle. Herkkuruokaa niille on vesimeloni  ja mysli! Ankat lakkasivat käymästä joessa uimassa, siellä on jotain. Joku aika sitten lehtokurppa lennähti tuohon keinun päälle, koskaan ennen emme ole sitä nähneet, tiedämme kyllä sen pesivän tuolla joessa! Tik tok, tik tok, se huusi, eikä ankat menneet jokeen. Niille piti laittaa tarhaan tosi iso pulkka, jossa ne voivat kylpeä! Kävivät ne eilen joellakin, mutta tulivat sieltä vauhdilla pois! Luultavasti joessa majailee myös minkki. Ei auta ankkojen kuin polskia pulkassa! 

Eka ankan muna


viimeistelyä vaille

Hiusdonitsit










4.7.2021 sunnuntai

Haa, kävin ompelemassa mekon, siitä pussilakanasta. Huomasin sitten takakappaleessa pienen palkeenkielen ja tikkasin siihen päälle samasta lakanasta kukan. Sehän on mökkimekko eli ei haitanne. Taskuja en sitten ommellutkaan, onneksi! Mekko sitten melkein valmis ja hui kauhistus, se näytti valjulta yöpaidalta! No, sakset käteen ja mekko poikki. Onneksi ne taskut jäi tekemättä, olisivat nekin puolittuneet! Ajattelin sitten ommella siihen helmaan rimpsun ja silmäni sattuivat pöydällä olleeseen suikaleeseen. Olin leikannut sen toisen hameen helmasta ja senpä sitten ompelin mekkoon rimpsuksi ja tuli heti parempi. Mekon kaava on ehkä hiukka liian suuri, eli ensi kerralla leikkaan ilman saumanvaroja. Ja sitten harjoitukset jatkunevat, katsotaan mitä seuraavaksi saan aikaiseksi!

Tässä ensimmäinen versio, se
valju yöpaita 😂😂

Tämä parempi











3.7.2021 lauantai

Olinpa aitassa tutkimassa kaavoja ja yhdet kaavat jo leikkasin. Sitten kaivoin esiin vanhan pehmoiseksi kuluneen pussilakanan ja ei kun kaavat neuloilla kiinni ja leikkaamaan! Ompelu jää huomiseksi, ehkä! Tämä helle ja aitassa on aikas kuuma, vaikka laittaisi tuulettimen päälle. Tosin se lakana oli sellanien iso kukkakuvioinen ja kukat sinisiä - en tykkää sinisestä, mutta kokeilumielessä ja kotimekoksi kelvannee! Kohtahan meillä ei sitten enää olekaan lakanoita, kun kaikki joutuvat mekoiksi. On siellä yhdet

Tämmöinenkin oli, kunnes
meni parempiin suihin, ihan kaupan
mansikoista

Marimekon pinkin sävyiset unikkoverhot, jotka ostin aikoinaan Julian huoneeseen Yrttimaantielle. Nyt Hande lykkäsi ne takaisin minulle. Viis siitä, että nekin ovat haalistuneet, mutta luulisin siitä tulevan hieno hattu tai useampikin. Mieluummin uusiokäyttöön, kuin roskiin! Laitan loppukesästä luomuksista kuvia, hyviä kuvia, jos onnistuivat tekeleet ja vähän huonompia, jos eivät onnistu 😂😂. Nyt muuten on meidän kana taas kunnossa, niitähän on 2 ja 1 kukko. Toinen kana ei ole koskaan muninut, toinen melkein päivittäin, koska ei ole ns teharikana. No, sitten se alkoi munimaan nahkamunia ja lopetti kokonaan. Hande toi lääkettä, jota laitettiin juoma-automaattiin. Kana sittemmin alkoi hautomaan aamusta iltaan ja aamuun - tyhjää pesää, ei ollut mitään munia. Viikon päästä Seppo lykkäsi kopin oviaukkoon kaksi isoa tiiliskiveä ja kana ei enää päässyt tyhjää hautomaan. Meni taas vajaa viikko ja hip hurraa, kana munii taas👍. Kanojen herkkua on halkaistut omenat, vesimeloni ja mysli. Eilen vein vesimelonia ja kaikki juoksivat vastaan! Salaatti taas ei kelpaa niille ollenkaan. No ankat sitten, ne ovat aika hauskoja otuksia, mutta hirveitä sotkemaan! Miten ne osaavatkin aina kaikki 8 katsoa samaan suuntaan ja lähteä liikkeelle yhtäaikaa. Laumassa taitaa olla puolet uroksia, olen kuulostellut niiden ääntä. Naaraat pitävät kovaa kaakatusta ja urokset ” mörisevät” matalasti. Eron kuulee selvästi! Ankoille olen tarjonnut myös vesimelonia, ei kelpaa, sitten vein kasvihuoneesta kaikki vesiheinät, ne kelpasivat, ei mene nekään hukkaan. Salaattikin niille kelpaa! Mutta nyt alan laittaa ruokaa, uusia pottuja, silliä, omien kanojen keitettyjä munia, coleslaw-salaattia, nam nam! Omat potut eivät vielä ole tarpeeksi isoja syötäviksi, mutta onhan tässä vielä kesää aikaa niiden kasvaa! 


1.7.2021 torstai

Olen aina halunnut vaalean tukan, sitten kun se harmaantuu. Minullahan on oikeasti maantien harmaat hiukset, tosin värjättynä punaisiksi vuosikausia. Nyt en ole enää jaksanut värjätä, kasvakoon harmaaksi. Mutta äsken huomasin, että olisiko kuitenkin tuossa otsalla jo vaaleaa (lue platinanvaaleaa, toiveeni) vai olisiko kameran kuvan valehtelua vai haaveajattelua!


Vaaleaa hiusta vai toivonko vain 😂
Nyt odottelen Seppoa täällä ja hänellä on tänään toinen koronarokotus ja minulla lääkäri. Hän maalasi mökin ulkoportaat ennen lähtöä, jotta ehtivät kuivua. Sitten hurautamme takaisin mökille. Tosin samalla reissulla haemme äiteeltä yhden hyllykön, koska hän haluaa eroon siitä ja minulla taas ei ole minkäänlaista hyllykköä kirjoille. Nyt kirjat ovat korivaunussa ja välillä niitä saa keräillä lattialta. Kirjat vaan lisääntyvät, kun äiti on kirjan lukenut, yleensä se kirja joutaa sitten minulle. Tietenkin säästän sen, jos en itse ole kyseistä opusta lukenut. Eli Seppo soittaa Naarajärven kohdalla ja minä hyppään fillarin selkään ja poljen äiteen luo odottelemaan. Sieltä hylly matkaan, kotiin jotain syömään ja sitten terveyskeskukseen ja hommat pulkassa. Joo, Leila kävi ajamassa meidän nurmikonpläntit ja luulin meidän pihan olevan pelto. Nyttemmin olen huomannut tällä pihalla olevan pahempiakin ”peltoja”. Moni ei näköjään aja nurmikkoa lainkaan. Tosin meidänkin nurmikot olivat kyllä lähinnä rikkaruohoa ja nyt on vielä ollut tosi kuivaa, mikään ei kasva, paitsi ne rikkaruohot. Eilen lensi joku iso lintu katolle, näin vain vilauksen, mutta kylläpä se piti katolla mekkalaa, liekö tanssinut vai mitä! 
Homma menikin sitten niin, että Seppo lähti ajamaan autolla sairaalalle ja minä fillarilla. Minullakin oli siellä lääkäriaika, koska pari luomitarkastusta koronan ja muuttomme vuoksi jäi väliin. Olipa tosi tarkka naislääkäri, tutki tarkkaan luomet ja muutamasta otetaan näyte varmuuden vuoksi. Sieltä sitten ajelin

rantareittiä kotiin, pakkasin autoon tavarat ja läksin ajelemaan mökille. Ensin katsoin puhelimesta, että tilaamani paketti ei ole vielä lähelläkään Pieksämäkeä. Noh, puolessa välissä matkaa napsahti viesti, että pakettisi on Prisman postilokerossa, ääh! Ai miksikö katson puhelinta ajon aikana? No siksi, kun puhelin toimii navigaattorina ja nopeusmittarina auton kojelaudalla ja siksi näin viestin! Tämä ei muuten ole eka kerta, kun minulle näin käy. Ihan varmasti paketit ilmestyy aina, kun olen juuri poistunut lähistöltä! Eikä muuten varmasti ollut vika kertakaan😂😂. Pyysin sitten, josko Leila joutaisi hakemaan paketin, kun menee keskiviikkona äidin luo siivoamaan, paketti kun pitää noutaa viimeistään torstaina! Pääsin sitten kaupan kautta mökille ja tunnin päästä tuli taas viesti; Leilapa oli jo noutanut paketin ja vienyt sen äidin luo! Ihana Leila, aina saapi apua! Ja arvatkaapa mitä, muistin kaikki tavarat ottaa Haapakujalta mukaan, lääkkeet, tavarat jääkaapista, leivän (se yleensä aina unohtuu kaappiin vaan ei nyt), puhelimet, tabletin jne. mutta mutta, roskapussi jäi kaappiin 😟. Siellähän se on tallessa, kun seuraavan kerran menen. Minulla onkin 12.7. se toinen koronarokotus. Samalla saan vähän järjesteltyä tavaraa kirjahyllyyn. Ei putoile enää kirjat pitkin lattiaa! Ja mikä parasta, pääsen taas pyöräilemään! 

Tässä tämän päivän kuvasaalista

Kanahan se siinä kannon nokassa

Portti, katsopa tarkkaan, siinä lukee
Pieksämäki tuolla alhaalla


Katsopa uudelleen toukokuu, lisäsin sinne kuvia Paltasen suopuistosta!