keskiviikko 7. huhtikuuta 2021

HUHTIKUU


 
30.4.2021 perjantai

Viime viikko menikin sitten vauhdilla, ensin pari päivää Pieksussa ja sitten tiistai illasta torstai iltaan Eetvartissa. Hande ja Joy olivat Helsingissä töissä ja minä hoidin Onnin kouluun ja sitten piti hoitaa koira, kanat ja ankat! Keskiviikkona Onnin ollessa koulussa kävimme Kangasniemellä Hankkijalla. Oli aika pieni kauppa, mutta saimme sieltä kuitenkin harkot, tipujen ruuat ja pari orvokkiamppelia, siis

tärkeimmät! Onneksi kuvailen näitä lintuja ihan yksikseni, koska telkkarista tuli lintubongausjuttua ja siellä oli linnuille ihan kummallisia slanginimiä. Ei tarvitse niitä tietää. kun yksin bongailee! Yhtenä iltana meni hermo näihin hiuksiini. Minulla oli aikoinaan yksi työkaveri, jolla oli olkapäille ulottuva polkkatukka. Kerran mainitsin hänelle, että olet käynyt kampaajalla, johon hän vastasi ettei ole koskaan käynyt kampaajalla, vaan leikkaa itse hiuksensa. No, tämän muistaessani otin sakset kätösiini ja naps naps, leikkelin itse hiusten latvat. Tosin takaa jäi vähän v-malliseksi, täytynee odotella Juliaa tai jotain muuta tyyppiä, Seppo ei saksilla hiuksiini koske! Tuli muuten hiukset heti paremman tuntuisiksi, laitanhan aina ne letille, tai kahdelle letille, joskus ponnarille tai muuten sykerölle. Helsingin kampaajani Helena varmaan olisi kauhuissaan nähdessään taas huimasti kasvaneet hiukseni ja itse silputtujen! En siis ole vielä täältä löytänyt sopivaa kampaajaa, tosin en ole etsinytkään! Mutta nyt Vapun viettoon, kylmän sellaisen ja vähä lumisen! 

 25.4.2021 sunnuntai

varis raakkui järven rannalla 

Olipa tuossa keväisen lämmintä ja nyt on taas tosi kylmä ja sataa vettä/räntää, sellaista se kevät on! No, olenpahan saanut rokotuksen, sitä parjattua Astrazenecaa! Olin siis samalla reissulla Pieksämäen kodissa muutaman yön. Kävin hakemassa fillarin varastosta ja renkaisiinhan pitää talven jälkeen pumpata ilmaa. Tuumasta toimeen, hain jalkapumpun toisesta varastosta ja menin pumppaamaan sinne

tässä se liina, josta sain
mustelman peukaloon


pyörävarastoon. Kannatta tietty ensin tyhjentää ne renkaat ja sitten pumpata uudet ilmat! No joo, ne renkaathan tyhjeni, koska en saanut sitä vipua käännettyä, tosi tiukka liikkumaan, kun sain sen lukkoon, oli ilmat jo karannet! Ilmaa sain sitten lopulta pumpattua molempiin renkaisiin. Saisikohan sen vivun vähän löysemmäksi, hampaat irvessä sain sitä vääntää, varsinkin kun sormissani näkyy olevan reippaasti tuota kulumaa. Huomasin vasta nyt tuon asian, ja mietin pitäisikö ihan käväistä lääkärissä. Pieksämäessä näet virkkasin pienen pöytäliinan (rokotuksen jälkeisenä päivänä) ja ihmettelin kun peukalonpää tuli kipeäksi ja mustelmakin siihen tuli. Silloin huomasin, että peukalot ovatkin kummallisessa asennossa! Ajattelin sen mustelman tulleen äkkiseltään pitkän ajan jälkeen alettuani virkattua, tosin ei koskaan ennenkään ole sellaista tullut, outoa! No, kun menin sitten takaisin mökille, oli siellä nakkisoppa hellalla valmiina. Otin metallisen kauhan käteeni ja sepä sattui nimettömään sormeeni. Söin sopan ja huomasin siinä nimettömässä sormessa keskellä ison mustelman! Rokotuslapussapa luki kaikkia vaaroja, joita rokotuksesta voi tulla, myös mustelmia. Silloin pitäisi heti mennä terkkariin. Oli torstai kello 18.30 aika tarkkaan ja yritin soittaa sairaalalle, vaan eihän sinne mitenkään päässyt, joten annoin olla. Ainakin vielä olen hengissä! Niin, siellä Pieksämäessä sitten ajelin päivittäin fillarilla ja löysin paikkoja, joista en tiennytkään. Löytyi jopa uimaranta, lasten leikkipuisto, jossa oli liikennekaupunki ja valtavan suuri skeittirata. Pyöräilytie kulki järvenrannassa ja sitä olisi päässyt ties minne saakka, mutta käännyin takaisin, kun se tie oli tosi märkä ja kurainen. Onneksi käännyin, koska kotiin päästyäni hetken päästä sää kylmeni tosi reippaasti. Olin muuten varma, että saan hyviä kuvia joutsenista järvellä,
hieno varjostin, ei
vaan se on hellehattu


mutta ne pettivät karvaasti minut. Järvellä oli vain hirveästi lokkeja rääkymässä. Jos olisin joutsen, en minäkään olisi voinut siinä järvellä lokkien metelissä olla. Takaisin mökille lähtiessäni ne joutsenet tietenkin olivat taas siinä järvellä! Luulin, ettei enää tarvitse tehdä Vapuksi simaa, mutta kyllä sellaista toivetta esiintyi. Eipä pulloja, ei ämpäriä! Ostin K-kaupasta ämpärin, johon sai valita 4 tuotetta, ämpäri siis tuli! Sitten ne pullot! Onneksi Handella kuulemma on isoja pulloja ja ostin Prismasta 6:n vichyn pakkauksen eli 8 litraa simaa pelastettu! Toivottavasti niistä myös tulee simaa, täällä mökillä kun on nyt tosi kylmää! Aamulla Turolla olikin maha kipeänä, se oksensi 3 kertaa ja arvaahan sen, että pyykkiäkin tuli! Nyt se vähän joi jo piimää ja nukkuu sohvalla, ehkä se oli siinä! On se muuten huliganismia täällä pikku kylälläkin. Luin juuri, poikalaumasta autolla ajelevan, näyttivät ihmisille keskisormea ja heittelivät kananmunilla jalankulkijoita ja pelottelivat pyöräilijöitä, että ajavat muka päälle. Sitten menivät särkemään lopetetun kyläkoulun ikkunoita. Onneksi kyläläiset saivat auton rekkarin ylös ja asia on ilmoitettu poliisille! Jatkosta en sitten muuta tiedäkään! Huomenna pyyhällän taas Pieksämäkeen yhdeksi yöksi, kun paketteja on tullut sinne postiin ja Seppo lähtee Turon kanssa ostamaan kattopeltiä Hepen mökille rakennettavaan varastoon, siis katoksi! Sen jälkeen menenkin pariksi yöksi Handelle lapsen- koirien- kanojen ja ankkojen vahdiksi! No, päivisin voin tietenkin olla vaikka mökillä, kun Onni on koulussa. Meidän talojen välimatkahan on vaan alle kilometri! Sinnekin otan kyllä kaikki kamerat mukaan, eilen Handen viereisellä pellolla oli 5 kurkea! Vai meneekö nekin sitten jonnekin piiloon, saa nähdä!





Turo äkkäsi nuo joutsenet, kun ne alkoivat liikkua

liikennekaupunki

lokkeja järvellä











puuveistoksia





Pieksämäen 

katutaidetta




Hotelli Savonsolmu, surkeana, hylättynä




.4.2021 perjantai 

 


Hyvä minä, tulipahan pestyä ikkunat ennen pääskysten tuloa! Satuin myös huomaamaan Facesta, että Pieksämäessä oli nettiaikoja varattavissa yli 65-vuotiaille rokotuksiin. Hetihän kävin varaamassa ja siten lähdenkin maanantaina Pieksuun. Rokotus on maanantaina ja keskiviikkona on äiteen lekuri. Olen siis siellä useamman päivän ja ehkä käyn hiukka fillaroimassa riippuen säästä! Meidän munankeitin sanoi sopparin irti, se on kyllä jo aiemminkin kiukutellut, mutta nyt se sai sulakkeet sammumaan eli se sai nyt lähdön kaatopaikalle! Täytynee hommata jossain vaiheessa uusi, tuon alkuun koneen Pieksämäen huushollista. Olen tuossa aiemmin maininnut juttuja, joita on stadista ikävä, listaan pääsee myös apteekki! Täällähän on tosi pienet apteekit, en kyllä tiedä kummonen tulee tuonne Pieksämäen Prismaan, pitäisi aueta ihan näinä päivinä ja suurempi, saas nähdä! Yhtenä yönä heräsin ja vilkaisin pöytäkelloa ja mitä se näyttikään ; SOS ! No, minun näölläni se näytti tuolta, mutta oikeasti se oli 5.05! Tuonne lähipellolle on sitten tulleet nuo jokavuotiset asukit eli joutsenet! Kävin yhtenä päivänä kahlaamassa pellon laitaan kameran ja Turon kanssa. Noh, luntahan siellä olikin yhdessä paikassa vielä polveen saakka, siis saappaat täynnä lunta! Ja sitten vielä pyllähdin pyllylleni sinne hankeen ja olipa vaikea päästä sieltä ylös, tukea otin tietty maasta, kädet upposi lumeen! Sitten piti vaan vääntäytyä polvilleen ja sitten pääsin ylös! Olis siis aika märkä ja samalla kuvatessa piti vahtia myös Turoa, se vaan pyrki metsään ties minkä hajujen perässä, ensi kerralla kyllä lähden sinne ilman koiraa! Olen muuten huomannut tv:n uutisten juttuja, lehtijuttuja seuratessani, että kyllä ne kaikki painottuu tuonne stadin suuntaan! Sitä ei vaan siellä asuessa huomannut, täällä sen on alkanut jo huomata. Kaikki sääjututkin painottuu sinne etelään! Entäs tuo Pieksämäki, olen huomannut sen kuuluvan ei minnekään! Ihan totta, vaikka se on kaupunki, sitä ei kyllä huomioida missään uutisissa, no joskus, mutta vähempi! Facesta saa lukea enemmän sen kaupungin uutisia kuin lehdistä tai jostain muualta netistä. Nythän kuuluu taas tuolta talvikodin suunnalta kummia! Siellä on korona alkanut taas levitä eli saapi nähdä kuinka käy ensi talven sinne meno! Aika näyttää, mutta onneksi me olemme siihen mennessä saaneet rokotukset, heinäkuussa toiset piikit!



 

7.4.2021 keskiviikko



No mutta, kevättä odotellessa tupsahtikin tänään tänne talvi, lunta reilu 10 senttiä lisää vanhan päälle, jota sitäkin on vielä noin 40 senttiä!


Tuossa aiemmin mainitsin ikävöimiä paikkoja sieltä Helsingin suunnasta ja yksi juohtui vielä mieleen. Elikä kampaajaani Helenaa on ikävä, hiukseni on viimeksi leikelty yli vuosi sitten tammikuussa ja se onkin nyt kasvanut taas yli äyräitten! Välillä olen tuumaillut itse leikkaavani latvoja, mutta olenpa sen vielä jättänyt tekemättä. Julia on nyt opiskelemassa kampaajaksi ja ehkä hän sitten kesällä voisi vähän leikellä latvojani, kun tänne joskus Topin kanssa joutaa! Aloinpa tuossa kutomaan keväisiä myssyjä, etsin ja etsin ohjetta, kunnes muistin sen jääneen talvikotiin, piti siis itse säveltää! Siitä varmaan johtuikin yhtenä yönä näkemäni uni. Olin menossa Thaimaahan, lento ei ollut Finskin suora lento. Lento meni sitten näin; ensin lento Dohaan, sieltä Amsterdamiin ja lopuksi Bangkokiin! Toivottavasti koskaan eivät lennot ole näin päättömiä :) Sitten vähän terveysasiaa, telkkarissa mainostetaan keuhkojen hyvinvointiin Wello2 nimistä laitetta. No, Seppohan innostui, mutta nähtyään vekottimen hinnan, into laantui. Sanoin sitten hänelle, että eikös tuo pulloon puhallus ole sama asia! Siis tyhjä lasipullo melkein täyteen vettä, letku pulloon ja ei kun puhaltamaan monta kertaa päivässä ja tämä muuten toimii! Sepolla kun on tuo astma ja asbestoosi, jotka keräävät limaa keuhkoihin ja siten yskittävät kaiken aikaa. Parin päivän puhaltelu pulloon ja yskä laantuu! Sitten Seppokin aikoinaan sotkeentui

Turoa jännittää saako
nuo hirviä ammuttua


Vitaeprohon, tosin polvivaivat katosivat heti, kun hän lopetti vuoden niitä syötyään! Että se siitä! Minäkin aikoinaan sain reseptin ihan lääkäriltä nivelvaivoihin eli jotain glukosamiinia ja aina kun niitä söin, alkoi polvet ja nivelet särkemään. Tosin se saattoi johtua siitä, kun olen katkaravuille ja nilviäisille allerginen, niitä on muuten myös tuossa Vitaeprossa, siksi en niihinkään ole koskenut. Lopetin siis sen lääkkeen syönnin ja kivut lakkasivat! Ostinpa kerran sähköhammasharjaani uudet harjat ja nehän ovat aikas tyyriitä. Siinä hyllyssä olikin sitten halvempia harjaani tai siihen koneeseen sopivia, mutta köyhän ei sovi ostaa halpaa! Kävi niin, että en sitten voinutkaan käyttää ko harjaa, koska siinä oli hiuksen hieno ero alkuperäisiin. Laitan tähän vielä kuvan ja selityksen siitä! Harjoja oli pakkauksessa useampi ja ne joutaa nyt kirppikselle. Telkkariasioissa jatketaan, nimittäin tuo Turo koira! Se katsoo eläinohjelmia telkusta ja yhtenä iltana tuli Lehmän vuosi ja siinä oli jengi hirvimetsällä. Turo kun on metsäkoira, katsoi se tarkkaan sitä ohjelmaa. Kun näyttelijä siirsi pyssyä ees taas, seurasi Turo tarkkaan pyssyn tähtäintä. Tämmöistä tällä kertaa ja huomenna suuntaamme Pieksämäkeen. Käyn äiteen luona ja Seppo käy terkkarissa hakemassa koronarokotteen, sen ensimmäisen! Minä saan sen rokotteen sitten joskus, milloin lie! Miksi ei voida antaa samaan perheeseen samaan aikaan rokotteita? Jaahas, pitänee lähteä alakertaan, kun tuo Turo alkoi tuossa vinkumaan ja se, mäykkä kun on, pitää kantaa nuo portaat alas!


tässä se harjakuva, oikean puoleinen
on alkuperäinen ja muut niitä
halpiksia, koneessa oleva halpis nipistää
ilkeästi huulien sisäpuolelle, harjojen 
osat ovat erilaiset, huomaatko eron

Turo


 

maanantai 1. maaliskuuta 2021

MAALISKUU

 30.3.2021 tiistai



Kevät tuli, lumi suli! Noh, ei nyt ihan vielä, kyllä meillä vielä puoli metriä on lunta mutta varmaankin Pääsiäisen sää sulattaa reippaasti! Eipä tässä paljon mitään ole tullut tehtyä, kun tuota luntakin on liikaa. Autoani en kyllä uskalla ottaa käyttöön, ehkä vasta toukokuun puolella, jos nuo tiet

yläkerran terassin aurinko-
kennovalot

kuntoutuisivat siihen mennessä. Tulin Viime viikolla Pieksämäestä ja tiet alkoivat olla jo surkeassa kunnossa. Omalla autollani olisin kyllä jäänyt joissain kohtia mahasta kiinni. En siis vähään aikaan liiku täältä mökiltä minneen, vain jos Seppo ajaa autoa. Kyllä nyt on tullut ikävä Helsinkiin, lähinnä muutamia kauppoja siellä, joita ei täällä ole lainkaan. Esimerkkeinä Pakilan kukkatalo, ei täällä ole sellaista lähimainkaan, sitten Porttipuiston Kierrätyskeskus, valtaisa halli, samoin Tammiston SPR:n kirppis on hyvä, kuten kova ikävä on myös Tammiston City-Markettia. Se on näköjään hinta, jonka joutuu maksamaan tästä pikku paikkakuntien rauhasta! Tilasimme Jyskistä yhden hyväksi havaitun kaapin, koska olemme nyt niin paljon mökillä ja kuivaa ruokatavaraa on yhden hyllykön pöytälevyn alla muuttolaatikossa. Tilasimme siis siihen ovellisen kaapin keittiön kaapin jatkeeksi. Lähin Jysk on Pieksämäessä, mutta sinne ei nyt ole ennen Pääsiäistä asiaa ja ajomatkakin on tunti suuntaansa. Postiin paketti olisi maksanut 9,90 euroa ja kotiin tuotuna 12,99, arvatkaa kumman valitsin? Kirkolle Postiin matkaa 10 kilometriä suuntaansa ja hintaero niin pieni, että valitsin tuon kotiin kuljetuksen! Olen taas kutonut, virkkaus jäi taas hetkeksi tauolle. Nyt on tulossa kaikenlaisia huiveja, lohikäärmeenhäntähuivia! Ohjetta ei löydy mistään, kuvia kyllä ja lopulta löysin ohjeita YouTubesta. Eka huivi oli kyllä lähinnä krokotiilin häntä, seuraava jäi ehkä liian lyhyeksi ja kolmas tekeillä oleva on sitten tarpeeksi kiemura häntä. Kuvia tulee myöhemmin! Kerran läksin tuolista ulos Turon kanssa, laitoin ulko-oven kiinni ja siihen se meno tyssäsi! Jalkaani nilkan ympärille oli jäänyt neulelanka ja sulkiessani oven matka loppui. Onneksi en mennyt kovemmalla vauhdilla, olisiko lanka kestänyt vai olisinko mennyt nokalleni terassille? Ostin kaupasta tarjouskahvia ja olin laittamassa niitä hyllyyn jemmaan. No, se paikkahan olikin jo ennestään jemma, löysin sieltä hyllyn perältä 2 laatikkoa kukkasipuleita. Menenpä nyt istuttamaan ne ruukkuihin, jospa terassilla olisi jo niin lämmintä, palaillaan!


mökillä 20.3.2020




mökillä 20.3.2021









Vähän eroa säässä näissä kuvissa, sama päivä mutta 

vuosi väliä!




15.3.2021 maanantai


Onpa nyt tasan vuosi, kun tulimme tänne mökille koronaa pakoon! Vuoden aikana on käyty muutaman kerran stadissa lähinnä hakemassa muuttokeikkaa. Aika tylsäksi kyllä menee elämä, vaikka ei sitten nuorison tapaan haluta bilettää! Jos Hesari kirjoittaa nuorison elämän menneen sekaisin koronan vuoksi, niin kyllähän se on yhtä sekaisin kaikilta! Niin, luen vielä Hesaria netissä, mutta tämän kuun lopussa sekin loppuu, en aio enää uusia, koska luen Savon Sanomia, Pieksämäen Lehteä ja Hankasalmen Sanomia. Onhan netissä myös muitakin lehtiä luettavana, Iltistä ja Iltalehteä. Tosin Ylen sivuilla on uutisia ilman juoruja! Postinkin siirsin taas tänne mökille syksyyn saakka, ei tarvitse huolehtia Pieksämäen laatikon tyhjennyksestä, vain mainoksia vaan tulee enää. Kovasti on jo suunniteltu kesäksi kanoille ja ankoille tarhoja. Ankkoja muuten kuoriutui noin viikko sitten 8 kpl ja kylläpä ne ovat hauskoja ja pieniä, tosin ne kasvavat ihan päivittäin vauhdilla! Kanoja taitaa Handen navetassa olla kolme ja yksi kukko meille tulossa. Kukot kyllä ovat kovia tappelemaan, varsinkin se hallitseva kukko, Chuck nimeltään. Viime viikolla seurasin niitä navetassa ja tuo toinen kukko kyllä parhaansa mukaan kartteli Chuckia, oli saanut kyytiä aiemmin. Katsoin kukkojen jalkoja ja kylläpä niillä on isot vahvat ja pitkäkyntiset koivet. Ei olekaan ihme, että Chuck tappoi ison rotan, joka tuli liian lähelle kanoja. Rotta oli puoli metrinen häntineen, mitäs tuli kukon apajille! Handella on navetassa ollutkin rottasota koko talven ja nyt taisi Chuck hoitaa sen viimeisen rotan. Navetassa on kamera, josta noita kutsumattomia vieraita on Hande voinut seurata. Lintuja varten olen jo hommannut paljon

ankat

salaatin siemeniä ja tuo mansikkamaani joutaa salaattimaaksi ensi keväänä. Mansikat olisi kumminkin pitänyt uudistaa, mutta nyt siihen tuleekin kanoille ja ankoille salaattia. Vielä on aikaa suunnitella niille tarhat. Ainakin Turon vanha tarha joutaa kanoille ja ankat pääsevät tuonne joen varteen ja Terijoen salavien varjoon. Kanoille orret, munimiskopit ja suojaukset, koska tarha on tien vieressä. Pitänee ainakin tien puolen verkkoseinä laittaa umpeen, ettei pölyt tieltä häiritse kanoja. Samoin joku katos, varmaankin naamiointiverkkoa kanahaukkaa varten! Ankkoja varten pitää laittaa jokeen verkko, jotta pysyvät pihassa ja niillekin jotain suojaa. Kyllä jo odottelen kevättä, talvella täällä ei sitten olekaan mitään tekemistä. Lunta lunta vaan tulee! No, olenhan taas virkkaillut ja tuttuun tapaan virkkasin kukka-amppelin ja sen lisäksi vielä 12 amppelia lisää joutessani iltaisin telkkaria katsoessani! Sitten vaihteeksi aloin virkata Raffialangasta kesähattuja. Yksi valmistui ja toinen on tulossa. Tämä toinen viekin sitten aikaa, eilen virkkasin, purin, virkkasin, purin miljoona kertaa, kunnes illalla sain hatun kuvun mieleiseksi. Sittenpä ei oikean käden ranne enää toiminut, Raffia on aika jäykkää paperiviskoosinauhaa, peukalo ihan särki. Piti laittaa Tiger Balsamia, jota olen Thaimaasta tuonut. No, Thaimaasta tulikin mieleen, että olemme alkaneet vakavasti harkita talvikodin myymistä ja siirtyä vuokralle. Varsinkin näin koronan aikaan on talvikodin kulut vähän liian kalliit ja hankalatkin hoitaa. Vuokralla ollessa voisi myös vaihdella eri paikkoihin ja jopa eri paikkakuntiin. Pattayan seutuhan on jo koluttu! Noh, aika näyttää!

eka amppeli



amppeleita



valmis hattu


vaiheessa











maanantai 1. helmikuuta 2021

HELMIKUU

 




se on tätä nyt !





tilanpuute, keksin laittaa siemenet itämään
amppeleihin ja ripustin ikkunalle

chili itää jo







28.2.2021 sunnuntai

Uh huh, lunta on riittämiin! Mutta arvaattekos kuka kirjautui Facebookiin? Sepolle tuli puhelinlasku  ja siellä yksi puhelu 50 euroa, Thaimaahan. Hän kuuluu Pattaya Suomi-seuran hallitukseen ja joutuu sinne soittelemaan, asuntomme vahdille ja myös Hanslankarille. Olen Sepolle jo monta vuotta yrittänyt

Veli puolikuu 😄

selostaa, että Messengerin kautta on helppo ja halpaa soittaa ulkomaille ja muutenkin. Nyt puhelinlaskun nähtyään hän lopulta taipui, Face on luotu. Seppo onkin jo monta puhelua mesellä soittanut! Helmikuun loppupuolella olivat Hepe ja Jinny Toinilassa lomalla ja sinne tupsahtivat myös Julia Topin kanssa, Topi 6 kk. Oli kiva nähdä Topsua ja he kävivät myös koko porukka Pieksämäessä hakemassa meidän postit ja samalla kävivät moikkaamassa äitiäni! Äiti oli yrittänyt jo monta päivää soittaa koronarokotukseen aikaa, vaan ei onnistunut,. Hepe otti äiteen puhelimen, soitti rokotusnumeroon, ei vastausta. No, soittoaika oli jo mennyt umpeen, mutta kuinkas ollakaan, sieltä soitettiinkin heti takaisin ja äiti sai ajan rokotukseen! Hyvä juttu! Sitten kävikin niin, että sain flunssan ja riensinkö koronatestiin? No en, koska lunta oli metrin, tai ainakin puoli metriä, tiet ja pihat auraamatta monta päivää. Enkä ollut käynyt missään, eli mistä olisin koronan saanut. Sitten Hande läksi stadiin duuniin ja toi lähtiessään minulle yhden laturin. Hän sanoi olleensa flunssassa ja sieltähän minä tietty sen olin saanut. Sitten kuulin Hepen saaneen flunssan ja hänenhän täytyy työn takia käydä testissä, ei koronaa. En sitten mennyt testiin ja flunssakin meni ohi, ja huom. Seppo ei saanut sitä flunssaa! Nyt olen kyllä ihan kunnossa, miksi olisin käynyt testissä, enhän olisi edes levittänyt sitä, koska olen ollut täällä mökillä koko ajan. Tietty, jos olisi tullut muita oireita, olisi pitänyt lähteä testiin.Että tämmöinen oli helmikuu!



14.2.2021 sunnuntai

Aikaa on taas vierähtänyt, mutta täällä yläkerrassa kirjoittelu on jäänyt vähäiseksi, kun Seppo touhuaa pihalla ja Turo ulvoo alakerrassa, kirjoita sitten siinä! Sillä on joku eroahdistus, oli jo Helsingin kodissakin. Kovasti kyllä jo odottelen kevään tuloa, tämä talvi jo riittäisi! Olen jo suunnitellut tuohon pihalle kesäksi kanalaa, kun yksi koiratarha jäi käyttämättömäksi. Handella on minulle muutamia kanoja ja varmaan tuohon "jokeen" saan myös ankkoja. Täytyy vaan verkottaa alue, etteivät pääse Hankaveteen saakka jonkun muun iloksi. Ankan munia on Handella kotona hautomo täynnä ja

tässäpä Jinnyn terveel-
linen aamupuuro

maaliskuun ekan viikon jälkeen pitäisi alkaa ankan poikasia kuoriutumaan, saas nähdä! Lupasi ankkoja myös Lappiin Veskulle, siellä kun on iso allas tyhjänä, jossa on joskus ollut kaloja. Täytyy vaan vielä hommata tai rakentaa kanoille joku koppi. On se kumma, kun pitää asioita muunnella ihan sairaalassakin ja lehtikirjoituksissa! Tuo Sepon karanteenijuttu, siitä onneksi selvittiin ilman koronan puhkeamista, mutta selvisi lopulta koko juttu. Loppujen lopuksi se koronan kantaja oli kuin olikin samainen silmäpohjantutkija, että silleen! Hänen kanssaan Seppo ja muutkin asiakkaat olivat sitten ihan nenäkkäin, toivottavasti kukaan ei sairastunut. Vai muka kiirevastaanoton hoitaja, kattia kanssa! Sitten nuo rokotukset, ei niistä taida tulla mitään. En enää edes jaksa lukea lehdistä koko jutusta. Pieksämäessä ei ainakaan kukaan ole ilmoittanut, milloin yli 8-kymppiset rokotetaan, äitihän on jo kohta 87-vuotias! Meikäläinen ei taida koko rokotusta edes saada, eli ollaankohan ensi talvikin täällä "sohjolassa"! Tällä nimellä Suomea ja muitakin Pohjolan maita Thaimaassa kutsutaan! Ja nuo rokotuksen haittavaikutukset. Niitähän pitäisi olla saman verran, kuin  influenssarokotteen jäljiltä eli hiukka kuumeilua ja pistokohdan kipuilua. Mutta, onpa tässä lähipiirissä yksi, joka sai ekan pistoksen, ei ongelmia. Vaan toinen pistos laittoikin hänet parin päivän sairaslomalle. Nämä ovat kuulemma harvinaisia haittavaikutuksia, mutta onpa lehdestäkin saanut lukea samoista jutuista! Onpa muuten kovasti ikävä mangoja! Aikoinaan joku kertoi kuinka hyviä mangot Thaimaassa ovat, tämä oli jo ennen kuin olin käynyt ko. maassa. No, minäpä sitten kauppaan ja ostin sieltä mangon, onneksi vain yhden! Sitten kuorin ja söin vähän, ja voi kamaluus, se maistui ihan hajuvedelle tai Fairylle, roskiin meni! Kun sitten aloimme käydä Thaimaassa, en koskaan ostanut mangoja, niin hyvin se maku jäi tuonne takaraivoon. Kunnes olimme yhdellä retkellä, joka suuntautui


hedelmätarhalle. Siellä kiertoajelun jälkeen syödä erilaisia hedelmiä ja lopulta rohkaistuin maistamaan mangoa. Voi taivas, kuinka hyvää se olikaan ja sen jälkeen olemme syöneet päivittäin talvikodissa mangoja. Ero johtui kaiketi siitä, että Suomen mango oli Chilestä, joka on ihan eri makuinen, kuin Thaimaan mango! No niin, Seppo lähti ulkohommiin ja Turo alkoi ulvomaan! Laskin sen tänne ylös, mutta alas joudun kantamaan. Mäyräkoiria ei saa turhaan hyppyyttää portaita alas. Ne kun ovat ruumiiltaan pitkiä ja tosi lyhyet tassut, selkä ei kestä tuollaista hyppelyä portaissa, eikä se kyllä kuljekaan noita portaita, jää ylös vinkumaan! Ja lopuksi vielä jännityskertomus. Nukuin toissayönä ihan sikeästi, kunnes heräsin pullokolinaan. Tuo pullokolina tarkoittaa sitä, kun meillä on tuossa terassilla pari koria, joihin nakataan palautuspullot ja nuo muovipullot pitävät oman äänensä sinne nakatessa, samoin ne mukavasti poksahtelee pakkasessa. No, katsoin kelloa ja ihmettelin, miksi Seppo yöllä kello 2 vie sinne pulloja! Kolina ei loppunut ja menin alakertaan katsomaan. Seppo ja Turo kuorsasivat sängyssä, eivät siis olleet syyllisiä. Kurkistin varovasti vessan ikkunasta terassille, ei näkynyt mitään. Siirryin ulko-oven ikkunalle, ei mitään, mutta ääni kuuluikin yläkerrasta! Hiipparoin sitten ylös ja oven ikkunalle katsomaan yläterassille, ei mitään. Laitoin käteni ovenkahvaan ja avasin oven varovasti, eihän sitä tiedä mikä kamaluus siellä terassilla mellastaa! Kurkistin oven raosta, ei mitään kummallista. Sitten nostin katseeni terassin kaidetta kohti ja sitten näin sen! No, tuohon sadan metrin päähän oli kerätty metsästä kaadettuja tukkeja ja siellä oli keräysauto keräämässä niitä tukkeja lavetille! Eli ei siis mitään vaarallista, paitsi että heräsin ja valvoin neljään saakka kuunnellen tukkien kolinaa!

öinen tukkirekka


kesää ootellessa virkkailin

pari hattua


sunnuntai 3. tammikuuta 2021

TAMMIKUU 2021

31.1.2021 sunnuntai


pikkuisen lunta, yritä sitten hakea aitasta jotain

Luminen kuukausi lopuillaan, saa nähdä mitä ensi kuussa! Täällä maalla alkaa tuo liikkuminen olla surkeata, tiet auraamatta ja ajapa siinä autolla tai yritä kävellä! No, naapurilla tuli ongelmia vessanpöntön kanssa ja tietty Seppo hyppäsi heti autoon ja apuun. Noh, naapurin tien risteys oli aurattu lumilingolla ojan päälle ja painava paku sujahti ojaan! Seppo sitten tallusteli mökille hakemaan traktorin ja minä kahlasin lumessa auton rattiin. Kylläpä pelotti, jos vaikka auto kaatuu sinne ojaan, onneksi ei! Seppo veti auton traktorilla ylös sieltä ojasta ja minun piti pitää ratista kiinni, jotta pyörät pysyi oikeassa asennossa, sitten taas kahlasin takaisin mökille! Tuossa aiemmin sattui hauska tapaus, kun Hande ja Eetu olivat ulkoiluttamassa Leksaa, hirvikoiran pentu. He näkivät kaukana tiellä hirven ja lopulta Leksakin huomasin sen ja lähti juoksemaan sitä kohti. Hirvi juoksi metsäautotien poikki metsään ja kuinkas ollakaan, sen perässä tien yli metsästä tulikin vielä 3 hirveä! Siinä oli koirallekin ihmettä! Eetu sai kaiken tuon videoitua kännykälle, hauska video! Viime viikolla kävimme Pieksämäen kotona, jäimme sinne yhdeksi yöksi. Sepolla oli keskiviikkona sairaalalla silmäpohjankuvaus ja sen jälkeen läksimme taas mökille. Eilen illalla sitten täällä mökillä soi puhelin, sairaalalta soitettiin, että jollain henkilökunnan tyypillä oli todettu korona ja Sepon pitäisi nyt olla omaehtoisessa karanteenissa 2 viikkoa! Sanoivat kyllä olevan epätodennäköistä, että Seppo olisi saanut tartunnan, ei tarvitse hätääntyä! Että silleen loppui tämä tammikuu!

kuu pilkisti pilvien lomasta


23.1.2021 lauantai


Turo ja uusi puku

Kävinpä Pieksämäen Mustissa ja Mirrissä kotimatkalla. Sieltä ostin Turolle villapaidan, jouluaiheisen vaan mitäpä tuo haittaa. Pakun takaovi ei mennyt kunnolla lukkoon kovan pakkasen takia. Kyllä vähän nolotti aina kun laitoin ovet lukkoon, auto tööttäsi sen vuoksi. No, ei voinut mitään! Paluumatkalla nappasin Eetun kyytiin Jari-Pekan pihalta, hän oli tulossa Kuopiosta. Pakkaset vain jatkuivat ja kerran jouduin kantamaan Turon iltalenkiltä, kun sen tassut eivät enää tykänneet pakkaslumesta. Pieni koira, mutta kylläpä painoi! Muutaman päivän päästä pakkanen olikin enää 13 astetta ja kyllä 27:n


 

Sepon lumihommaa

Handen lumihommaa

pakkasasteen jälkeen se tuntui suorastaan lämpimältä! Onpa nyt tullut kameran kanssa otettua huimasti lumikuvia, niitä kun ei moneen vuoteen ole saanut otettua, eikä edes lunta nähty. Talvikodin maisemissa ei todellakaan ole mitään lunta! Tosin nyt alkaa jo tuo räpsiminen riittämään. Nythän on puhuttu paljon maalle muuttamisesta tai pikku kaupunkiin. Olenpa huomannut jo paljon eroja Helsinkiin verrattuna, eikä välttämättä hyviä! Ensinnäkin lehtiä lukiessa olen huomannut, ettei Pieksämäki oikeastaan kuulu minnekään eikä mihinkään! Koko kaupunki tuntuu olevan väliinputoaja! Ainoa missä on asiaa
olisko tuolla peuroja

Pieksämäen asioista on Pieksämäen Lehti, kaikissa muissa lehdissä ei oikeastaan mitään! Sitten lisää; ensinnäkin veroprosenttini nousi Pieksämäessä 4 pykälää, terveyskeskuksessa käynneistä pitää maksaa (Helsingissä kaikki ilmaista), julkinen liikenne iso kysymysmerkki eli oma auto oltava! Siinäpä nuo tähän mennessä havaitut ja lisää havaintoja ehkä tulee vielä! Sitten tv-asiaa eli miksi mainosten ääni tulee tosi kovalla ja suomenkielisten ohjelmien ääni hiljaa? Katsottiin yhtenä iltana Napapiirin sankarit tai joku sellainen. Ääni piti olla tosi kovalla, jotta kuuli puheen ja mainosten ajaksi piti ääni mykistää! Menihän se niinkin! Niin, ja sitten nuo mainokset. En kyllä ikinä ala syömään Lady Vita-vitamiineja, jos niistä tulee tuollaisia adhd-naisia, hirveä mainos! Ja entäs Otrivin mainos, en ikinä flunssassa ole heitellyt räkärättejä pitkin sänkyä ja sinne tänne lattioille, pöydille! Jenkkipurkasta tykkään, mutta alan harkita sen ostamista. Siinäkin mainoksessa Anna Puu hoilaa ja kiemurtelee, kuin olisi muurahaisia puseron alla! En vaan tykkää tuollaisista mainoksista, ehkä ne iskevät joihinkin kohteisiin, ei meikäläiseen hyvässä tarkoituksessa. No, ehkä se onkin noiden mainosten tarkoitus, jäävät ainakin mieleen, tosin joskus käännän mainoksen ajaksi toisen kanavan! Ei kyllä innosta meikäläistä ostamaan noita tuotteita. Tulihan taas naristua olan takaa! Tulipa mieleen vielä yksi mainos, nimittäin painopeitto! Vanha keksintö, ennen vanhaan oli vain painopeittoja, muistan hyvin. Meilläkin oli sellaiset, ne oli tosi painavia ja jollain pumpulitäytteellä varustettuja. Kerran jossain Euroopassa reissatessamme oli majataloissa semmoiset peitot ja ihmettelimme miten joku vanha mummo pääsee sen alta pois, niin oli painavat peitot. Ehkä silloinkin nukuttiin sellaisen alla hyvin.
Nyt onkin hyvä kirjoitella, kun Turo on peurajahdissa, muutoin se inisee tuolla alakerrassa. Tänne ylös sitä ei voi laskea, koska alas se ei pääse noita portaita ja on hankala kantaa sitä noita kapeita portaita pitkin alas. Ja onhan täällä viritettynä pari hiirenpyydystäkin, ettei työnnä kuonoansa niihin! Alkuviikosta pitää taas lähteä muutamaksi päiväksi Pieksämäen kotiin. Sepolla on silmänpohjakuvaukset sairaalalla, pitää tehdä lumitöitä ja pestä pino pyyhkeitä pesutuvassa. Pyyhkeitä, koiranpyyhkeitä tuli valtava pino, kun pesin Turon saunassa ja kuivasin. Tosin sohva ja nojatuoli piti vuorata koiranpyyhkeillä, eihän se koira ihan noin vaan kuivunutkaan. Sille tuli jopa kylmä sohvalla ja piti peitellä niillä pyyhkeillä, kuivilla siis tietenkin ja villahuivilla, sitten se saattoi alkaa nukkumaan! Kävin Turon kanssa yhtenä päivänä lenkillä ja kuvailin eläinten jälkiä lumessa. Jälkiä löytyi ; kettu, jänö, orava, lintu ja jotain sorkkaeläimiä! 

 14.1.2021 torstai


Ei ihan ehtinyt puoli kuuta mennä! Turo on ollut muutamana päivänä peurajahdissa, vaan peurat ovat kadonneet jonnekin, ei siis saalista! Onpahan Turo saanut kumminkin liikuntaa. Luntakin on tullut reippaasti, maisema kuin postikortti. Kyllä Turon kanssa ulkoillessa onkin tullut räpsittyä kuvia. Hande kävi ajelemassa meidän lumityöt mönkkärillä, jossa on sellainen takalevy tai joku ja kiersi sillä myös tuon tyhjän tontin. On siellä nyt hyvä Turon kanssa kävellä, se kun on niin matala jalkainen, että ennen aurausta joutui suorastaan uimaan hangessa! Kävimme yhtenä päivänä Pieksämäen kodissa tekemässä lumityöt, ihan kolme metriä jalkakäytävän reunaan 😂, ja sitten takaisin mökille. Onpa nyt lyhyt 

Hande lumitöissä 

mökkimatka, tunti suuntaansa, kun ennen oli reilu kolme tuntia suuntaansa. Ei puhettakaan, että yhden päivän aikana olisi sinne ja takaisin ajellut! Uudellemaalle tulikin sitten huimasti lunta. Minnekähän siellä lumet saadaan mahtumaan? Täällä maalla ja pikku kaupungeissa on paljon helpompi lykätä lumet pois tieltä. Samoihin aikoihin lähti tuttuja Thaimaahan, saa nähdä miten karanteeni siellä sujuu. Meikäläisellä ei olisi mitään ongelmaa saada 2 viikkoa kulumaan; lentolaukullinen lankoja, herkkuja mukaan, tabletilla voi katsella ohjelmia, blogia kirjoitella, Facebook, Instagram, pelit, kirjojen lukemista jne. Sepolla varmaan olisi vaikeampaa tai sitten pitäisi hänelle opettaa vaikka virkkausta 😀. Luin netissä jostain sivustolta, että kun me emme osaa lausua vierasperäisiä sanoja oikein, Fairy, Digestive, Finnair jne. Mietiskelin tuossa vaan, että miksi pitäisi
ollaan ihmetelty, että onko 
tultu vanhoiksi, kun mökki
on muuttunut pimeäksi,
sitten siirrettiin löylymittaria
ja pimeyden syy selvisi

osata? Kuuntelepas telkkarista vaikka urheilukisoja ulkomailta ja sitä, miten ulkolaiset (lue jenkit) lausuvat suomalaisten nimiä, paikkakuntia jne. Eivät varmasti lausu suomeksi. Alan lausua noita sanoja oikein heti, kun esim. jenkit lausuu suomea oikein! Se siitä! Ja nyt kun aloin marisemaan, jatkan koronarokotuksilla! Paljon pauhataan rokotusjärjestyksestä. No, sehän ei meidän huushollissa muuta mitään, silti joudumme kökkimään mökillä varoen tartuntoja. Ai miksikö? Seppo saa tai ainakin pitäisi saada rokotteen alkupäässä, kunhan yksin asuvat vanhuksen on ensin rokotettu. Minä taas olen ikäni puolesta väliinputoaja ja saan rokotteen varmaan joskus vuoden lopulla. Voihan


myös olla Sepon rokotteen suoja silloin jo lopussa, kun minä vasta sen saan, ken tietää. Tosin tällä nykyisellä rokotusvauhdilla saamme rokotteen vasta vuoden päästä! Siinähän sitä narinaa vähäksi aikaa! Voi, kun tekisi mieli mennä leikkauttamaan hiukset lyhyiksi, mutta sitten tulen taas järkiini. Lyhyitä hiuksia meikäläisen hiusten kasvuvauhdilla saisi käydä yhtenään leikkuuttamassa. Kallista ja se koronavaara! En muuten ole käynyt kampaajalla vuoteen ja hiukset on sitten myös sen pituiset, saapahan tehtyä taas kaikenlaisia lettejä, ponnareita, saparoita ja nutturoita! Letti onkin muuten hauskan värinen, osin punainen ja osin harmahtava, en ole enää kuukausiin värjännytkään. Lähetin kaikki hiusvärini Julialle! Olen parhaillaan taas Pieksämäessä. Ihmettelin mökillä, kuinka saan lakanat pestyä. No saahan ne siellä pestyä, mutta missäs talvella kuivaat? Sitten muistin, onhan Haapakujalla oma pesutupa. Siis lakanat vaihtoon ja täällä kotona pesutupaan ja jätin sinne kuivumaan! Ja hitsi vie, sainpa vessan tukkoon! Ei muuta, kun auton vepasto päälle, pakkasta -25 ja hetken kuluttua kauppaan. Auto oli kyllä aika nihkeä ja ajoin suoraan Tokmannille ostamaan ”tulisuudelman” ja sitten vasta ajoin äiteen luo. Ehti auto vähän lämmetä, äiteen luo kun on meiltä vain puolisen kilometriä. Äiteen luona tein hiukka lumitöitä ja sitten kävimme Cittarissa. Sitten takaisin kotio. Kaikenlaista pikku hommaa ja sainpa tulostimenkin täällä toimimaan, tuossa se on pöydällä kökkinyt syyskuusta lähtien! Huomenna lähdenkin taas takaisin mökille.






lauantai 5. joulukuuta 2020

JOULUKUU

 


31.12.2020 torstai

Vähiin käy ennen kuin tämä vuosi loppuu! Kävin tuossa jouluviikolla vielä Pieksämäessä viemässä muutaman tavaran ja tyhjensin postilootaan. Matkalla sateli lunta ja ajokeli oli aika surkea, siis näillä meidän pikku teillä. Matkalla on talviset nopeutusrajoitukset ja nehän on tehty vain meikäläistä varten, ainakin kaikki hurahtivat ohi vaikka ajoin 85! Käväisin äiteen kanssa kaupassa ruokaostoksille ja lähdin sitten ajelemaan takaisin mökille. Matka meni mukavasti, mutta sitten nämä meidän pikku tiet! Ajoin tuolta Säkinmäentien kautta, koska lähtiessä ajoin normaalia reittiä ja siellä on se iso alamäki ja paluumatkalla sitten tietty ylämäki. Arvelin etten pääse sitä mäkeä ylös ja siksi tuo toinen reitti. Vaan

Turo

oli sekin aika karmeassa kunnossa, oikeasti pelkäsin koko matkan, vaan pysyi auto tiellä. Kerran sydän hypähti, mutta siitäkin luisusta selvittiin, olihan allani iso paku täydellä poltinhuollon tarvikkeilla eli ei siis ihan kevyt auto! Olen muuten kekannut kätevän konstin tallettaa valokuvia kännystä, lähetän ne Facebookiin ja näkymään vain itselleni. Sieltä sitten tallennan ne pöytäkoneeseen ja poistan Facesta - jos muistan! Joulukuusta ei tänä vuonna tuotu sisään tupaan, vain pieni muovikuusi. Siinä on valmiiksi muutama led-valo. Koristeeksi laitoin punaiset hapsukorvakorut ja yhden kullan värisen paksun ketjun, siinä se! Terassilla on sellainen rautainen kynttelikkö katosta roikkumassa ja sen koristelin erilaisilla korvakoruilla ja erilaisilla helmi- ja muilla ketjuilla! Pitihän sitten vielä tupaan saada koristeita, jos ei muualle, niin kattolampuun. Minulla on jossain virkattuja tähtiä ja sydämiä, mutta en viitsinyt alkaa niitä etsimään, missä muuton jälkeen lienevät! Siispä kori kainaloon ja aittaan hakemaan sopivia lankoja sekä virkkuukoukkuja. Niinhän se lamppu sitten sai koristeensa! Joulu menikin sitten rauhaisasti leipiä leipoen! Kaikki halusivat saaristolaisleipää, joten niitä tulikin sitten leipastua kymmenisen kappaletta sekä muutama pataleipä. Tuo saarileipä (Hande risti sen tuollai) on kyllä helppo tehdä, ei tarvitse lainkaan vaivata. Siitä vaan isoon kippoon 1 litra appelsiinimehua (tai omenamehua, piimää, maitoa tai vettä, mitä kaapista sattuu löytymään), suolaa, 3 dl siirappia, 3 dl ruisjauhoa, 3 dl tuoppimaltaita, 2 pussia kuivahiivaa, 11 dl hiivaleipäjauhoa tai vehnäjauhoa ja sitten vaan kaikki sekaisin puuhaarukalla. Annetaan taikinan nousta 1,5 tuntia ja jaetaan kolmeen leipävuokaan ja uuniin 175 asteeseen ja 1,5 tuntia. Puolessa välissä voi voidella vesi/kahviseoksella tai vesi/siirapilla ja leipien päälle voi laittaa leivinpaperin, jotta pinta ei liikaa tummu! Päälle vaan voita, muuta ei kyllä tarvitakaan, nam nam! Välipäivinä tulostin netistä käsityöohjeita vietäväksi talvikotiin, kunhan sinne joskus pääsee! Sitten piti Sepon vaihtaa meidän uuniin lamppu. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty! Koko hella piti ottaa pois kolostaan (tulipahan siivottua se kolo) ja lampun vaihtoon tarvittiin ruuvarikone, takakansi piti ottaa pois ja sitten vaihtaa lamppu. Tulipa toinen ongelma! Ei missään uuninlamppuja, joten ei auttanut Sepon muu kuin hypätä autoon ja ajaa kirkolle! Olisko pitänyt tarkistaa ensin tuo lampputilanne! No, nyt se toimii, tosin tuli kolmaskin ongelma, jota ei heti hoksattu. Tuon hellan uunin saa päälle painamalla ensin yhtä katkaisijaa ja sitten vasta lämpönappuloita nappuloita. Eihän se lamppukaan toiminut, kunnes älysimme painaa uunin virtanappulaa! Kaikkea sattuu ja tapahtuu! Laitan vielä vuoden lopuksi tänne joitain kuvia. Oikein mukavaa vuodenvaihdetta ja uuden vuoden alkua kaikille! 

sinihomejuustopiparit

pataleipä

saaristolaisleipä


operaatio uuninlamppu





jouluiset koristeet uunin reunalla



pikku kuusi koristeineen









tähdet, tähdet














20.12.2020 sunnuntai

Noo ni, sainpahan tämän blogin toimimaan iPadissa. Teksti meni hulluksi, löysin korjauksen, tänään en taas muistanut. Meni hetki kunnes löysin sen uudelleen ja nyt otin siitä kuvan seuraavaa kertaa varten. Eilen laitoin radion päälle hommia tehdessäni. Korvani ”soivat” välillä ja hiljaisuus on siihen pahaksi. Laitan normisti telkkarin päälle, mutta ajattelinkin laittaa päälle radion ja sieltä joulukanavan. No huh huh, olenko tullut vanhaksi! Sieltä tuli joululauluja, mitä lie varpusta vai sylviaa ja tuli tosi surullinen olo, ikävä kaikkia edesmenneitä läheisiä, lemmikkejäkin. Kyyneleet eivät olleet kaukana, kun aloin kuunnella laulujen sanoja - suljin radion, soikoot korvat! Eikös lapsen syntymän pitäisi olla iloinen asia eli siis joulun! En enää kuuntele jouluradiota! Teinpä sitten makkararisottoa ja olin tehdä Eijat! Työkaverini Eija kertoi aikoinaan tehneensä makkarasoppaa, jota koko perhe söi innolla! Seuraavana päivänä Eija huomasi makkaralenkin jääkaapissa! Eli he olivat syöneet makkarakeiton ilman makkaroita, eikä kukaan

Pihapuu

huomannut! Minulle oli käydä risoton kanssa samoin, viime hetkellä muistin ottaa makkarat jääkaapista pannulle! Sitten asiaa ilmalämmityksestä. Meillä tuo laite pöhisee seinällä, josta johtuen kaikki kukkani ovat kuolemaisillaan kuivuuteen ja ilma muutenkin tosi kuiva. Jouduin ostamaan ilmankostuttimen, koska hampaani alkoivat särkeä. Miten hammassärky liittyy ilmalämmitykseen? No, liian kuiva ilma, nokka vuotaa alvariinsa ja lopulta poskiontelontulehdus. Tämä on tapahtunut parinakin vuotena syksyisin ja minhän olen ryysännyt hammaslääkäriin särkevän hampaan vuoksi! Kiva, ei mitään vikaa hampaissa ja nyt olen älynnyt joka syksyisen ”hammassäryn” syynkin! Meillä alettiin siis lämmittää uunia ja sähköpattereita, ilmalämmitys on pois päältä, paitsi yläkerran portaikon kone saa suhista! Dtacin sim-kortti, siitä Jinny oli lukenut jostain thaimaan uutissivulta. Niissä on ollut jotain ongelmia ja jos eivät ala toimimaan, saa kortin vaihtaa uuteen. Ai, vuoden päästäkö! No katsotaan kuinka käy, kun sinne joskus päästään, aion kyllä laittaa kortille edelleen 20 bathia kuukausittain! Syy pankkiongelmiin löytyi.  Meillä on ollut täällä oikein kaunis talvi, ei enää! Onneksi kävin eilen kuvaamassa kaunista maisemaa ja otin illalla kuvan pihalla olevasta joulupuustamme. Se on muuten joku havupuu, jonka saimme aikoinaan äidiltä ja isältä. Se oli sellainen pikkuruinen koristeltu joulupuu, joita nykyisinkin saa ostaa. Se säilyi talven hengissä mökissä ja keväällä lykkäsimme sen tuohon pihalle ja hyvin on kasvanut. Alunperin se taisi olla noin 30-40 senttinen ja nyt jo yli 2 metrinen. Tämmöistä tällä kertaa😀



18.12.2020 perjantai

On vähän tylsää kirjotella, kun tässä pöytäkoneessa on mun silmille vääränlainen näyttö. Kaksiteholaseilla en oikein enää näe ja näyttö on tosi vanha ja liian korkealla, pää takakenossa pitää tiirailla ja sehän käy niskan päälle. Minulla on kyllä tuossa uusi matala näyttö, mutta piuha puuttuu. Se

Talvi tuli, Neron haudalla palaa
aina kynttilä

on vanhan kaupunkikodin toimistossa ja pahasti jumissa  työpöydän ja siihen kiinnitetyn seinäkkeen välissä. Enää en edes  muista millainen johto se on, enkä siis voi käydä ostamassa uutta! On toistaiseksi tyydyttävä tähän vanhaan näyttöön. Teksti pitää tarkistaa alakerrassa iPadilta. Juu, ja sitten taitaa olla Sepon thaipuhelimen sim-kortti päässyt vanhaksi, poikki kokonaan eli luultavasti ensi reissulla pitää hommata uusi numero. Kumma juttu kylläkin, olen laittanut aikaa ja rahaa molempien luuriin aina samaan aikaan ja minun puhelin toimii, Sepon ei! Yritimme nääs maksaa thaikodin yhtiövastiketta ja se meni hyvin Kasikornin nettipankissa, kunnes piti maksu vahvistaa. Olimme Toinilassa Hepen ja Jinnyn luona, koska Jinny thaimaalaisena osaa laittaa maksun nettiin ja se olisi jäänyt sinne talteen maksupohjana. No, Sepon thaipuhelin oli tietty mökillä, ei kun auton rattiin ja sitä hakemaan mukavassa talvisessa ajosäässä. Sitten selvisi, ettei puhelin enää toiminutkaan, mitäs sitten, maksu jäi roikkumaan? No, se sitten maksettiin Jinnyn tililtä, Sepon suomi-tililtä rahat Jinnyn tilille ja maksu hoidettu! Hankalaksi vaan meni! Jinny vielä kyselee ensi viikolla Thaimaasta tuota sim-korttijuttua, mutta vahvasti epäilen sen menneen umpeen! Seppo tietty tapansa mukaan meuhkaa ettei voi mennä, mutta kyllä se vaan taitaa niin olla! Thaimaassa vaan sitten uusi numero ja sitten taas sitä jakelemaan sinne tänne tärkeisiin paikkoihin, pankkiin ensin! Onpahan sitten sielläkin ohjelmaa, minne fillaroimaan! Yksi hyvä puoli asiassa; emme koskaan ole oppineet tai edes opetelleet sitä numeroa ulkoa! Uuden kodin maisemissa on sitten päässyt tuo korona riehumaan,
joulukuusi
Haapakujalla

onneksi aika suljetussa piirissä, mutta kumminkin! Eipä siellä monessa paikassa ole tullut käytyä ja sekin aina maski naamalla, turvavälit huomioiden ja käsidesi taskussa. Pari kuukautta sitten katsottiin kummeksuen, jos jollain oli maski naamalla, nyt on onneksi asia kääntynyt toisinpäin! Eilen käväisimme kotona ja sairaalalla kirjoittamassa yhdet paperit. Terveyskeskuksen pitää pyytää Suutarilan terkkarilta Helsingistä meidän "sairaskertomukset" ja siihen tarvittiin meidän hyväksyntä. Neuvonnan täti joutui lähtemään kopioimaan niitä täytettäviä lomakkeita, olivat päässeet loppumaan, kun niin paljon on ihmisiä muuttanut Pieksämäkeen! Onpahan nyt tuokin asia hoidettu. Minä tykkäisin oleskella kotona, uudessa kodissa pidempäänkin, mutta Seppo ei, kun siellä ei kuulemma ole mitään tekemistä! Minullepa siellä riittäisi hommaa, mutta parin tunnin keisseillä ei paljoa kerkeä tekemään. Eilen minun piti lähteä sinne yksin pariksi yöksi, mutta tulikin tämä kaamea talvisää. Tänne on tullut reilu 15 senttiä lunta, enkä sitten uskaltanut lähteä ajelemaan Pieksuun, joten Seppo läksi mukaan - puoleksi päiväksi! Oma autonihan on jo talviunilla tuolla autotallissa. Mutta saimmehan jotain asioita hoidettua. Ai niin, leivoin yhtenä päivänä kolme saaristolaisleipää, ainekset ovat koko syksyn olleet tuossa tiskipöydällä. Ekan kerran kokeilin ja hyvin onnistuivat. Eilen pitikin sitten käydä ostamassa lisää aineksia, leivät katosivat hetkessä. Handekin ilmoitti, että saarileipiä saa tehdä heillekin lisää! 



6.12.2020 sunnuntai

Itsenäisyyspäivä tuli vietettyä tavaroita pakkaamalla, autoon lastaamalla ja sitten lähdettiin ajamaan mökille. Aika huimasti tuli vastaan autoja, mökeiltäkö? Keli oli märkää ja tosi pimeää! Ennen vanhaan

ja tunika vihdoin
valmistui

ajelimme näin toisin päin, mökille perjantaina ja sunnuntaina takaisin joka viikonloppu, huh! Onneksi näin eläkkeellä ollessa ei enää tarvitse. Tosin meidän piti tulla tänne vasta huomenna, mutta Seppo halusi mökille saunomaan, ihan yxkax vaan hänelle juolahti mieleen ja sitten menoksi. Osa tavaraa jäi taas vanhaan kotiin, mutta eipä ne sieltä minnekään karkaa! Muuten meni viikonloppu vähän huonommissa merkeissä, serkkuni nukkui ikiuneen eilen! Muistelin häntä koko eilispäivän, asuimmehan lapsena lähekkäin, setäni, tätini, Paula ja Göran asuivat vajaan kilometrin päässä ja olimme paljon tekemisissä keskenämme! Göran  eli Jösse oli sellainen isoveli, ei koskaan kiusannut ja häneen saattoi aina luottaa, vaikka me Paulan kanssa välillä vähän höpsöttelimme! Olimmehan Paulan kanssa Jösseä paljon nuorempiakin, viitisen vuotta ja olihan hän muka vanha, kun me olimme toisella kymmenellä! Meillä on aika pieni suku ja väki vähenee, mutta en olisi arvannut, että nyt alkoi meidän ”nuorempien” vuoro! Vanhemmista on jäljellä äitini ja isäni sisko Gunvor! Tässä syy miksi mieli on näin juhlapäivänä apeana 😟



5.12.2020 lauantai ja 48. hääpäivä meillä 😍

Tultiin taas tänne stadiin vanhaan kotiin hakemaan viimeinen muuttokuorma, tai niinhän sitä luulis! Heti eilen tänne ex-kotiin tullessa tömähti Nero silmille, viime reissulta oli koiranpeti, koiran kupit, ruuat ja lelut joka suunnassa minne vain katsahdit! Tänään keräsin ne kaikki pinoon peräkärryyn lastattavaksi. Täytynee mökin suunnalla vähän kysellä olisko siellä joku eläinsuojelujuttu, joka tarttis koiranpetejä, niitä olisi 3 kpl jouten! Kipoille ja muille kyllä löytyy käyttäjä, Turo ja ensi kesänä kesäkanat! Siis tavaraa ja pikku tilpehööriä löytyy kyllä vaikka kuinka, vaatteita, erilaisia kenkiä, matkalaukkuja, verhoja ikkunoista, joulupaperia, mattosia, astioita, koiraportteja erinainen määrä, jne. Eilen täällä yläkerrassa palelimme ja nyt on sitten hiki! Seppo kävi viemässä serkulleni joulupaketit ja kuuli samalla ikäviä uutisia! Niistä sitten myöhemmin, nyt on mielessä kaikenlaista asian tiimoilta! Ehkä lähdemme lastin kanssa mökille huomenna tai maanantaina! Joulun vietämmekin ihan kahdestaan, tai Turo on mukana, koska tuo halvatun korona riehuu nyt Pieksämäessä. No, alun perinkin oli kyllä tarkoitus viettää joulu mökillä! Kun vaan tulisi hiukka lunta, olisi valoisampaa. Mökillä oli vähän lunta, mutta saattaa olla jo sulana. 

Turon lelut

Turon kanssa hankikävelyä, Turo
kävelee auton renkaiden jäljissä