maanantai 1. lokakuuta 2018

LOKAKUU


7.10.2018 sunnuntai

Kuun alussa hyppäsin autoon ja ajoin tänne kaupunkikotiin lapsenvahdiksi. Hande oli ostanut Joylle synttärilahjaksi viikonloppumatkan, mutta ei kertonut kohdetta! Arvaatko kuvasta mihin he menivät?
Amsterdamihan se on. Joy ei sitä arvannut, vaikka kovin yritti, vasta kentällä se selvisi! Kävin lauantaina Julian kanssa kaupoilla, kun Veikko oli Onnin seurana. Yöllä kuulin meteliä ja luulin porukoiden metelöivän naapurikuppilasta palattuaan. Myöhemmin heräsin uudelleen meteliin ja luulin Veikon katsovan keskellä yötä, kello oli vähän yli kolme, YouTubea. Vaan ei ollut Veikko, naapurissa oli juhlat, mustia ihmisiä ja alastomia valkoisia tyttöjä pihalla, ihan oikeasti, kurkkasin ikkunasta! Yksikin tyttö istui puutarhapöydällä päällään vain nahkatakki, huh huh! Myöhemmin selvisi, että siellä poltettiin jotain huumeitakin. Julia ja toinen naapuri soittivat poliisille ja he tyhjensivät talon, tosin juhlijat palasivat myöhemmin mekastamaan! No, sitten heräsin seiskan maissa ja ihmettelin mikä valo vilkkui rapussa ja kummaa hurinaa kuului ulkoa. Siellähän taas tapahtui naapurissa toisella puolella. Viereinen kuppila oli tulessa ja se valo oli tietty paloauton vilkut. Siinä tontilla oli alun perin asuintalo, sitten laajennus ja myöhemmin toinen laajennus. Ensimmäisessä laajennuksessa oli kauppa, myöhemmin kioski ja nyttemmin joku varasto. Toisessa laajennuksessa kauppa laajentui ja myöhemmin siihen tuli ravintola. Nyt paloi se varasto maan tasalle ja talossa asuneet saatiin pelastettua, kuppila kärsi kyllä vesivahinkoja. Että tämmöinen viikonloppu tällä kertaa!



28.10.2018 sunnuntai

tuossa pussin vieressä on makupala, saiskohan sen, tuumailee Nero

Niinpä, sitten taas mökille kampaajan kautta, hiukset taas lyheni! Nyt ne ovat harmahtavat, enkä taida jaksaa ihan heti alkaa värjäyshommiin, laiskuus vaivaa! Kävin äiteen luona, kun sinne tuli joku vammaispalvelun täti neuvottelemaan taksikortista. Hyvinhän tuo meni ja äidille myönnettiin
taksikortti ja se tulee aikanaan postitse. Pääsee äiti vähän reissaamaan ettei ihan mökkihöperöidy. Loppuviikosta taas kamat kasaan ja kaupunkikotiin, kun hirvestys alkoi! Mökki siis vallattiin! Hyvä ajosää ja maisemat olikin tosi kauniit, kullanväriset puut loistivat auringonvalossa. Viikolla läksin sitten Siltamäen uimahalliin kuntosalille. Fillarin renkaat olivat aika tyhjät ja ekan kerran eläissäni
lumimaisemaa mökkimatkalla
pumppasin ne ihan itse. Varastossa oli sellainen jalkapumppu ja sillä homma hoitui, tavallisella pikku pumpulla en ole koskaan saanut mihinkään fillariin ilmaa renkaisiin. Hyvä minä! Fillaroin siis salille, kun siellä oli seniorikuntoilua ihan ohjaajan kera. Olipa kivaa ja opin taas käyttämään uusia laitteita.  Kuntoilun päälle kävin vielä hetken uiskentelemassa. Kauaa ei siellä viitsi uida, koska vesi on viikoittaisen vauvauinnin vuoksi 32 asteista. Hikihän siinä uidessa tulee! Tosin minulla olisi uimalippuja kymmenen ja aionkin vaihtaa ne seniorilippuihin jossain vaiheessa! Kävinpä vielä perjantainakin salilla ihan itekseni. No, koitti maanantai ja läksin taas salille, sepä oli virhe! Ensinnäkin pukuhuone oli täynnä, oli vauvauintipäivä, äidit ja vauvat veivätkin tosi paljon tilaa pienessä pukkarissa. No, salilla taas oli ruuhkaa, paljon nuoria  ja heitä oli myös tiistainakin, kuulin myöhemmin. Taisivatkin olla niitä alkuviikon lakkoilijoita kuntoilemassa, muulloin heitä ei ole näkynyt! Illalla olikin sitten oikein kakkukahvit, Veikon ja Onnin synttärikaffeet! Turokin oli meillä yläkerrassa laittamassa kaikki matot uuteen järjestykseen. Hande laittoi Turon leikkimään Neron kanssa, kun Turolla oli tylsää Rontin ollessa pihalla. Nämä ovat siis koiria, Nero sakemannityttö, Turo mäyrispoika ja Rontti ajokoirapoika! Vilskettä siis riitti ja Nero yrittikin välillä komentaa Turoa onnistumatta siinä!
Tiistaina soitteli Hepe heti aamusella ja kertoi tulevansa suihkuun! Hän oli kotona mennyt suihkuun, saippuoinut ja kas kummaa, ei enää tullutkaan vettä! Olihan ulko-ovessa ollut lappu vesikatkoksesta, mutta hän oli sen unohtanut. Sitten menoksi uimahalliin suihkuun, vaan se oli lakon vuoksi suljettu eli Yrttikselle sitten ja meiltä Mäntsälään tapaamiseen! Tämmöistä ne lakot tekee! Vantaalla oli uimahallit sulki, mutta meillä Helsingissä olivat avoinna, jos joku ihmettelee, miksi minä pääsin salille. Keskiviikkona taas salille senioriryhmään ja opin taas uusia laitteita ja liikkeitä. Osan niistä voi tehdä ihan kotonakin ja ehkä nyt uskaltaudun talvikodin kuntosalillekin! Sitten taas lähdettiin mökille ja onneksi oli vaihdettu alkuviikosta talvirenkaat, oli matkalla ihan täysi talvi ja mökillä taas ei yhtään lunta. Lauantai meni taas äiteen luona. Opettelimme uuden pesukoneen käyttöä, käytin äitiä apteekissa ja Seppo korjasi lampun pidikkeen oikeaan asentoon (sen jonka minä laitoin kattoon kiinni, mutta en sitten saanut lampun kantaa nätisti, vaan se jäi rumasti irvistelemään) ja huolsi molemmat rollaattorit. Toisessa olikin renkaat aika tyhjät ilmasta, onpa rollaattori silloin raskaampi kuljettaa! Tänään Kauppisessa kyläilemässä ja huomenna taas vaihteeksi kaupunkikotiin! Kiirettä pitää ennen talvikotiin lähtöä, puolitoista viikkoa vielä lähtöön!

31.10.2018 keskiviikko

No huh huh! Tuosta kuppilapalosta sen verran, että Poliisi laittoi Facebookiin valvontakameran videon. Siinä näkyy mies ja hän sitten rikkoi ikkunan, meni ravintolaan sisälle muina miehinä eli se oli tuhopoltto! Muitakin juoruja lentelee täällä, mutta jääkööt toistaiseksi omaan arvoonsa, tuhopoltto kumminkin. Tosin polttaja sai vain sen varaston tuleen, ravintola ei palanut!
Nyt sitten sai tämä käsityöhommani pienen takaiskun! Ikinä en enää anna tekeleitäni kellekään! Törmäsin nääs eräällä kirpparilla käsityöhön ja ajattelin, että onpa joku tehnyt samanmoisen verkkokassikan kuin minä, jopa sama lanka ja väri! Nostin katseeni ylös hyllylle ja järkytykseni oli sanoinkuvaamaton! Siellä oli sitten kasa lahjoittamiani tekeleitä myynnissä. Meni koko kirppisreissu piloille ja läksin sieltä ulos. Autolle päästyäni kimpaannuin ja kävin ostamassa sen verkkokassin takaisin, muita en ostanut! Että silleen! No, sukulaiset kyllä saavat vielä sukkasia ja tossukoita, myssyjäkin voin antaa niille, joiden tiedän niitä arvostavan, mutta muut olkoon ilman! Tai no, vien mielikuvituksettoman kahvipaketin sellaisille tuliaisiksi !!!

lauantai 1. syyskuuta 2018

SYYSKUU



1.9.2018 lauantai

oli lämmin kesä, toinen poikue
Siivosin yläkerran partsin, kun nuo pääskysetkin ovat kadonneet! Aika kamalan näköinen tuo olikin! Veikko tuli siivoamaan Sepon auton, joten Sepon piti lähteä minun autollani lohen hakuun tuonne lohialtaalle! No niin, mitäs sitten? Takaisin tullessaan sain ajokiellon, autollani ei kuulemma saa ajaa enää metriäkään! Olivat kuulemma siellä altaalla ukot tutkineet autoani ja siinä on vaihdelaatikko irtoamaisillaan! Hallelujaa, jokos minua uskotaan! Läksin siis skopella viemään Handelle toisen niistä kaloista. Kirkolle en kyllä lähde sillä ajamaan. Siis miksei koskaan minua uskota, minähän sillä autolla ajelen ja kyllä huomaan viat! Ensi keväänä taidan kyllä laittaa tuon auton vaihtoon - tai sitten en, saapi nähdä!
löysin kätköistäni väri-
shampoon ja hupsista

11.9.2018 tiistai

Laitoin siis autoni seisontaan, eihän sillä voi ajaa! Sain lainaksi Handen Jarpan, hän itse ajelee sillä metsästämässä viikonloppuisin ja viikolla saan minä sillä ajella. Täällä mökillä on auto ehdoton kapine, varsinkin jos on yksin mökillä. Seppohan lähti viikoksi kaupunkiin duuniin. Ajelin heti äiteen luo ja tilasin samalla Moilaselta kakkuja ja muuta murua juhliin. Mökillä sitten pesin ja imuroin Handen auton ja kylläpä siitä tulikin hieno! Tosin se on sen värinen, ettei lika edes näy. Eipä sitten muistettu, että tällä viikolla olisi ollut Pieksämäen markkinat. No, keskiviikkona lupasin ajaa uudelleen äiteen luo ja mennä hänen kanssaan sinne markkinoille. Keskiviikkona koittikin sitten herätys kello 4.30,kun Rontti haukkui seitsemään saakka, en tiedä miksi! Läksin sitten äidin luo, kävimme markkinoilla ja sitten vein äidin kotiin. Juuri, kun äiti avasi ulko-oven kuului kaamea pauke! Apua, mitä sisällä tapahtuu? No, keittiön aika painava kattolamppu putosi pöydälle ja siitä lattialle. Onneksi äiti ei istunut pöydän ääressä, vaan oli kanssani markkinareissulla. Tuo lamppu oli
ei ollut markkinoilla
tungosta
sellainen retrolamppu, paksua lasia ylä- ja alapuoli, vaan kumma kyllä ei se edes särkynyt. Siitä oli vuosien mittaan rapistunut se ripustin, joka oli katkennut ja lamppu siis putosi! No, täytyy joku päivä siis käydä lamppukaupassa. Loppuviikosta Seppokin taas kotiutui mökille ja alkoi kova juhlien valmistelu. Yhtenä  päivänä putsasin ja jynssäsin kolme Moccamasteria, olipa kova homma! Autotalliin ripustettiin vaaleat pressut seinille, koska sinne rakennettiin pitkä pöytä! Traktoritalliin tulee myös pöytiä ja tuoleja, sekä pihalle pystytettävään isoon telttaan. Vieraita on tulossa nelisenkymmentä eli istumapaikkoja tarvitaan. Pöytiä ja
valoja
tuoleja on lainattu pitkin kylää, penkeille laitan niitä räsymattoja, jotka tuossa kesän aikana ostin Hankasalmen nettikirppikseltä! Grillikatos on tyhjennetty ja siitä tuli mopotalli juhlien ajaksi, pesimme myös terassin pleksit ulkoa, sisältä varmaankin huomenissa. Sitten vielä virkkasin kaksi kulhoa serveteille, huomasin sellaiset puuttuvan. Vielä yksi pitäisi näpertää, se vaan käy olkapäihin ja peukaloon, se paksu nauha siis, kympin koukulla virkaten! Keräsin kasaan kaikki valonauhat ja tsekkasin niiden toimivuuden, hyvin pelittivät kaikki. Pihalla on iltasella jo aika pimeää ja juhliin pitää saada valoja! Sitten piti lähteä viemään autokorjaamolle, auto taas käyttöön ja iltasella taas pois käytöstä. Auton saa ajaa katsastukseen ilman vakuutusta, mutta pitää olla varattuaika sinne. Fennia ja Trafi varmaan tykkäävät minusta, saa nähdä millaisia laskuja sieltä taas tuleekaan! Mutta juhlajärjestelyt vaan jatkuvat, onneksi Sepon sisko Liisa tulee huomenna junalla ja käyn iltapäivällä hakemassa hänet asemalta.

30.9.2018 sunnuntai

No niin, juhlat on kasattu, juhlittu ja purettu! Kuvat kertokoon puolestaan!

Seppo 70v


vieraiden vastaanottoa

















 nuorin juhlija, Onni


ruokaakin

 stand up esitys








äitini ja Lissu, Sepon sisko


myöhemmin opeteltiin jopa jenkkaa


Juhlien jälkien purkamisen jälkeen lähti Seppo viikoksi kaupunkiin töihin ja minä jäin mökille järjestelemään ja pakkailemaan! Käväisin myös äiteen kanssa Varkaudessa ostoksilla!



keskiviikko 1. elokuuta 2018

ELOKUU



1.8.2018   keskiviikko

Helle vaan jatkuu! Kävimme tänään Jyväskylässä Prismassa ja voi kauhistus, melkein sekosin siellä! Kaikkea ihanaa koko iso kauppa täynnään, täällähän ei kaupoissa ole siihen verrattuna yhtään mitään!
Niin, sain siis ihan yksikseni siellä kierrellä, kun Seppo haki vain maalia ja meni autoon odottelemaan. Illalla kotona kaikkea pikku hommaa ja kumma juttu, Nero ei pyrkinyt ulos. Se lähti myöhemmin hetkeksi Sepon kanssa pihalle ja jonkun ajan päästä se istui terassilla tuijottaen sisälle. Kun en heti älynnyt avata sille ovea, nosti se tassun oven ikkunalle, sitä se ei ole ikinä ennen tehnyt. On siis niin kuuma ettei koirakaan viihdy ulkona. Turo ja Ronttikin makailevat koppiensa takana varjoissa! Taidan minäkin laittaa huomenna yläkertaan ilmastoinnin päälle ja alkaa hommiin siellä, kun tämä sää ei kerran tästä muutu! Turha ootella, tai sitten sää heti muuttuu, kun näin aattelen!
Olenpa nyt ihan täysin kyllästynyt tähän pitkään tukkaan. Taidan pätkäistä sen ja kasvattaa uudelleen ilman värjäyksiä. Minkähän värinen siitä mahtaisikaan tulla! Kasvaahan tuo sitten taas uudelleen. Saa nähdä jaksanko odotella kuun loppuun, kun aion käydä kaupunkikodissa vai käynkö jossain täällä. Kaupungissa olisi luottokampaajani Helena, mutta tiedättehän (ainakin naiset tietävät), että kun hiukset pitää leikata, sen pitää tapahtua heti, mieluummin jo eilen! Yhtenä päivänä olin laittanut letit, ja oli hilkulla etten ottanut saksia ja leikannut ne poikki. Seppo tuumasi, että oletko hullu ja se torppasi aikeen toistaiseksi! Että mä tykkään telkkarin Nissan automainoksesta, tai oikeastaan sen musasta, tuli juuri telkasta tuo! Mun ikäluokan tyypit kyl tietää miksi! Talvella kysyin Veikolta mikähän tuon kappaleen nimi mahtaa olla, en muistanut. Sanoin sitten, että se oli hitti mun nuoruudessa ja netistähän Veikko sen sitten kaivoi. Vinkki oli kuulemma juuri tuo mun nuoruusaika. Ai, että tunsin itseni vanhaksi! Mutta musan nimi selvisi, Black Sabbath se on ja Paranoid! Ai että, sitä kuuntelen vieläkin mieluusti! Toinen suosikkini on Johnny Cash, naisista Tanita Tikaram, muita ei sitten tarvitakaan!

19.8.2018 sunnuntai


Näin sitä taas ollaan kaupunkikodissa. Tosin ennen tänne tuloa oli kova marjankeruuhomma, pakko kerätä vaikka oli tuskaisen kuumaa. No, ne tuli mukavasti kerättyä, kun samalla kuuntelin kännystä äänikirjoja, sellaisia tunnin mittaisia kertomuksia. Yksi kertomus ja yksi puska, näin se meni. Kävimmehän me pikkuruisen matkailuvaunumme kanssa Mansessa kyläilemässäkin. Ihan hauska reissu ja ekan kerran oltiin kylässä Ikurissa Lean ja Pertsan luona, Thaimaasta tuttujen luona.
mustikkahillo
Thaimaassa käydään useammin ja täällä kotomaassa nyt ihan ekan kerran. Vaan olipas rattoisa ilta heidän luonaan! Sitten huurruteltiin takaisin mökille marjahommiin. Hepe ja Jinny oli siellä reissun ajan koiria hoitelemassa! Marjoista tein mustaherukkahilloa, mehua tuli 13 litraa punaista ja 18 litraa mustaa. Mustikkahilloakin keittelin, kun Joy toi ämpärillisen mustikoita. Kasvihuoneestakin tulee julmetusti kurkkua ja tomaattia sekä valtavia paprikoita, tämä ihan helteisen sään ansiota. Normaalisti kasvarista tulee paljon tomaattia, eikä yhtään kurkkua ja toisena kesänä toiste päin. Tänä kesänä tuleekin sitten kaikkea runsaasti. Joo, nyt on sitten jo ihan hiki, huh huh! Täällä kotona kun on lämpöä sisällä , oota hetki, kun tarkistan; juu +26. Siinä syy, jos blogi laahaa perässä, tämä läppärikin hehkuu lisää lämpöä! Matka tänne kotiin meni ihan sujuvasti aina liittymään, josta ajetaan Lahteen päin motarille. Liittymässä kaamea jono, joku ajoi siinä 50:ä ja jatkoi sitten motarilla hurja vauhtia, ihan jopa 60:ä!
Uutisista olen lukenut, että tulee uusia liikennemerkkejä, jopa alhaisin nopeusmerkki. Tässä se olisi ollut tarpeen, vaan kukas niitä nopeuksia

sitten valvoo! Liikenteen vaarantamista tuo ainakin oli. Sitten tästä ruuan haaskaamisesta. Kumma, kun ihmiset tekevät ruokaa ja sitten nakkaavat yli jääneen ROSKIIN, ihan oikein luit, roskiin! Luulin tunteneeni vain yhden tämmöisen henkilön, mutta nyt tiedän niitä ainakin jo 3! Törkeetä sanon minä! Marttojen oppiin vaan kaikki! Sitten nämä samat ihmiset ihmettelevät, kun ruokaan menee niin paljon rahaa! Kyllä meillä syödään tasan tarkkaan kaikki, ylijääneistäkin keksii vaikka mitä herkkuja! Juu, piti nyt viikonloppuna käymäni autolla kirppiksellä ja kaupoilla, mutta enpä sitten käynytkään, vaan kävellen lontustelin lähikauppaan. Handella oli täällä menossa talon katonpesu katon maalauksen vuoksi ja piha, sekä katu täynnä apureiden autoja. En kerta kaikkiaan saanut autoa pois parkista ja jos olisin saanut, olisin joutunut katuparkkiin! Säästyin myös autoni imuroinnilta, Veikko pientä korvausta vastaan imuroi kotteroni. Vielä täytyy käydä pyyhkimässä pölyt tai hiekkaa se kaikki taitaa olla. Siinä huono puoli maaseudusta, täällä kaupungissa ei auto ole täynnä hienoa hiekkaa. Ai niin, takakontin matto roikkuu tuulettumassa tuolla pihalla, täytyypä käydä hakemassa pois, jottei kastu. Huomiseksi on luvattu sadetta!

Julian kanssa kävin Jumbossa syömässä,
olipa mehupillitkin jo muuttuneet pahvisiksi


Tässä vielä kuvia hiuksista, huomenna ne ovat kadonneet tai no, ainakin lyhentyneet ja kasvatus alkaa uudelleen:

Helenan tekemä luomus

letit

Julian väsäämä letti

ihan ite tehty letti

tämä kuva perjantailta





































tämä jäi muistoksi !















uusi frisyyri

kylläpä pää keveni :)






















31.8.2018 perjantai

siinä se kuvaamani kuu

Kesä lähenee loppuaan, tosin monesti on syyskuukin vielä lämmin. Toivottavasti tänä vuonnakin, koska parin viikon päästä olisi täällä mökillä juhlat! Kaupunkikodissa meni aika joutuin ja taas piti lähteä ajelemaan mökille. Kyllä taidan hommata ensi keväänä toisen auton, samanmoisen haluan, vähän tuoreemman. Tähän nykyiseen kun on alkanut ilmetä kaikenmoisia pikku vikoja! Pelottaa ajella pitkiä matkoja, jos vaikka jättää tielle kesken matkan! Mökillä sitten vahdin vaihto, Seppo läksi ajelemaan kaupunkiin töihin viikoksi. Kuun viimeinen viikko alkoikin mukavasti. Handen koirat ulvoivat aamu neljältä sekä kuudelta, nuku siinä sitten. Taisivat ikävöidä Handea ja metsäjuoksuja. Illalla sitten läksin ulos yöllä aamutakki päällä, kamerat kainalossa ja kameranjalka matkassa kuvaamaan kuuta. Jippijaijee, tällä kertaa kuva onnistui tosi hyvin, eikä niitä pilviäkään ollut riesana!
No, tiistaiaamuna soi joku puhelin (thaikkupuhelin) neljältä. Olin ladannut siihen puheaikaa, laitoin laturiin ja unohdin laittaa äänettömäksi, sitten Handen koirat taas ulvoivat kuudelta, huh huh! Näinhän se menee mukavasti. Ladoin aamulla pesukoneen täyteen lautasia ja ladoin ne puhtaina muovilaatikkoon ja kansi päälle odottelemaan juhlia sekä aikanaan lisää lautasia. Keskiviikkona ei sitten kukaan herätellyt, koiratkin luovuttivat. Läksin Irman kanssa pelaamaan golfia, kun luvassa oli hieno sää. Otimme golfauton ja kiersimme koko kentän. Olipa tosi kiva pelata ja huomata Irman pelin kehittyvän koko ajan. Golfin oppii siis pelaamalla, ei poppakonstien kautta! Kylläpä illalla sitten saunan jälkeen uni tipahti nopsaan silmään! Loppuviikko menikin golfmailojen pesussa, taas lautasia tiskikoneeseen, värjäsin lempimekon, keittelin kidneypapuja, osa sitten pakkaseen myöhempää käyttöä varten. Siinähän sitä kuun viimeiselle sateiselle päivälle askaretta kyllikseen! Perjantaina muuten satoi täällä 15 mm vettä! Handen porukkakin tuli mökilleen ja Seppokin pyyhälsi illan pimetessä tänne!

Irma pelaamassa

golfkärrymme



















Kuka muistaa aiemmista teksteistäni lankojen loppumisen talvikodissa! Itselläni ei ollutkaan tarvittavia värejä ja sitten alkoikin niiden metsästys! Toin tuon oranssin langanpätkän mukanani mökille, ei ollut oikean väristä lankaa jemmassa ja se halvatun langanpätkäkin katosi sen siliän tien! Nou hätä, Joy toi uuden pätkän, kun olivat kesällä talvikodissamme ja olin ostanut netistä useamman oranssin mohairkerän ja kuinkas ollakaan, juuri oikeaa väriä! Tuonta valkeaa, jossa on kullan värinen nauha seassa ei sitten mistään ollut löytyä, kunnes löysin yhdestä kaupasta ale-lootasta juuri ja vain yhden kerän, enempää en tarvinnekaan! Talven käsityöt pelastettu!



















Kävinpä autolla tuossa Ristimäen koululla ostamassa Jäätelö autosta vähän jätskejä, uskalsin ajaa autolla sinne. Autoni ei ole kunnossa, mutta eipä nuo miehet usko minua! Se pitää kummaa ääntä, moottorin varoitusvalo palaa, peruutettaessa pitää outoa narinaa ja sitten se nykii mennessään!


saalis jäätelöautosta