perjantai 1. heinäkuuta 2016

HEINÄKUU

illan rusko aamun.... nii-i, piti paikkansa

8.7.2016 perjantai

Kuun alkupäivät oli vielä kaunista ja lämmintä. Hepe ja Jinny tuli viikonlopuksi mökille. Jinny ei ole nähnyt mökkimaisemaa tai yleensä Suomea kesäpuvussa. Kyllä hän ihasteli ja otti kuvia, myös yöllä. Sehän oli ihmetyksen aihe, kun aurinkokuvia saattoi ottaa yhdentoista maissa yöllä. Kotipuoleen hän

en mä mitään, mut toi ovi hyökkäs....

sitten niitä kuvia lähetti ihmeteltäväksi! Turo oli särkenyt koppinsa oven, onneksi sisäkopin ovessa oli vielä joku vaate, muuten olisi hyttyset syöneet koko koiran. Hande saa korjata sen lomalta tultuaan. Sunnuntaina Hepe ja Jinny sitten lähtivät ajelemaan kohti kotia ja Hande Joyn kanssa laskeutui Thaimaan koneesta kotomaahan - palelemaan! Täällä alkoi nimittäin 4:n päivän sadeputki ja lämpö putosi +10, oikeasti! Ennen sadetta ehdin kerätä kulhollisen mansikoita omasta mansikkamaasta. Onneksi, muuten ne olisivat mennyttä kalua! Maanantaina joutessani aloin virkkaamaan pientä veskaa. Lupasin sellaisen tehdä Irmalle ja kuinkas ollakaan, koko juttu lähti taas lapasesta. Loppujen lopuksi väkersin niitä 10 kpl ja kaveriksi 3 kännypussukkaa. Aina jotain käsityötä tehdessäni käy näin. Mietin, että minkähän näköinen tulisi tuosta ja tuosta langasta, entäs jos yhdistän tuota ja tuota lankaa! Eli alan sitten kokeilla eri lankoja ja värejä ja kohta niitä onkin laatikollinen, ihan normi hommaa meikäläiselle. Sitten jakelen tekeleitäni ympäriinsä tutuille. Jaa, pitääpä tehdä vielä muutama kassi ja yhteen pitää laittaa heijastinlankaa sekaan. Löysin nimittäin pussillisen heijastinlankaa, kun yläkertaa raivasin!! Thaimaassa sellainen on iltasella hyvä, kun siellä ei niitä katuvaloja ole, näkyisi edes se laukku...

kylmä eli jen


tästä se lähti
Sade jatkui ja Seppo pyyhälsi tiistaina mökille lomailemaan, kun Hande tuli taas töihin. Sade vaan jatkui ja Heinäravit jäi väliin, emme lähteneet sinne kastumaan, niin paljon ei hepat eivät sentään kiinnosta, toisin olisi ollut sään ollessa poutainen. Ensi kesänä uusi yritys. Keskiviikkona kävin siivoamassa Eetvartin ja koko päivän satoi. Torstaina satoi, mutta

ja jatkui
läksimme heti aamusta kirkolle Heinähattutorille. Seppo halusi ostaa yhden korin itselleen ja markkinoillahan on aina korimyyjä. Tällä kertaa korimyyjä olikin thaikkunainen. Sitten sade yltyi ja kiiruhdimme S-markettiin ruokaostoksille. Illalla sade loppui ja aurinkokin yritti pilkistellä nostaen lämmön ihan +18:sta. Jokohan tämä sää paranisi! Hande, Veikko ja Joy tulivat illalla mökilleen. Olisipa ollut kiva nähdä koirien reaktio Handen tullessa pihaan. Tässä yhtenä viikonloppuna menimme Eetvarttiin Handen valkealla pakulla (oli Sepon käytössä Handen loman ajan) ja koirat saivat suorastaan kohtauksen. Ne ressukat
jatkui
luulivat Handen tulleen pihaan ja voi pettymystä, kun ne havaitsivat meidän tulevan autosta. Pettymys meni kuitenkin pian ohi, kun koirat saivat ruokakipot eteensä! Sellaista se on koiranelämä! Tänään läksin aamusella ajelemaan Pieksämäkeen. Hain matkalla postista paketin Viivi-kissalle. Siinä oli sellainen kantokassi, jonka reunat saa levitettyä sivuille, jolloin tulee kissalle paljon tilaa liikuskella siinä. Tätä vekotintahan
jatkuu...
tarvitaan heti kohta muutossa ja myöhemminkin kissaa kuljetellessa. Avasin kassin heti, laitoimme yhden kissan käyttämän huovan sinne, sekä pari lelua ja namipaloja. Jospa se näin tottuisi siihen kapistukseen ja kävisi sitä tutkimaan. Äiteen kanssa sitten kävimme apteekissa ja City-marketissa. Reissun jälkeen raapustimme muuttoilmoituksen, laitoimme pari laskua maksuun ja otin mukaani joitakin osoitteita, joihin pitää tehdä osoitteenmuutos. Viime viikolla otin postista nivaskan osoitteenmuutoskortteja ja kun ne tänään piti ottaa mukaan Pieksämäkeen, ei niitä mistään löytynytkään! Ihan normi juttuhan tämä on! No, hain sen paketin postista aamulla ja nappasin taas uuden nivaskan, kuinkahan tälle nipulle käykään! Jätin osan korteista äidille eli ne ainakin ovat siellä tallessa (luultavasti), loput otin mukaani mökille ja vielä ne ovat tuossa uunin nurkalla, vaan kuinka kauan!

mansikoita omasta pihasta ja vieressä
tulppaanipelargonia, arvaatko mistä
tuon pelargonian nimi tulee...

kauniin värinen rypsipelto, naapuri ei
viljelekään tänä vuonna viljaa, huomasin





















Kylläpä pääskysen poikaset sirkuttavat tuossa yläterassilla. Tintin poikaset katosivat jo aikaa sitten,
"tipusuoja"
mutta jatkuva siritys on täällä meidän mökillä. Pääskyset vaan sotkevat tosi pahasti portaat. Seppo laittoi terassille yhden vanhan aurinkovarjon ja voi vaan kuvitella minkä näköinen se päälipuolelta on. Tietysti niitten kaikki paskat ovat keskellä portaita, jossa myös koirat liikkuu, koska niitten pesä on tuossa katonharjassa. On sillä paalulla nimikin, mutta ei nyt tule mieleen, mikä lie. Kumminkin se katon keskipuu on kyseessä. Otanpa siitä varjosta kuvan tänne jossain vaiheessa!


puutarhamessuilta keväällä ostettu tulppaanipelargonia















12.7.2016 tiistai

Heti alkuun korjaus; se keskipuu on siis kurkihirsi! Hyvä minä taas!

mopo tallissa sateensuojassa
Juuri nyt taas sataa niin kovaa ettei ajatuksiaan kuule! On satanut kaatamalla jo 4:ttä päivää, välillä tihkuen ja välillä saavista kaataen, siis enimmäkseen saavista kaataen. Eilen oli onneksi poutapäivä ja käytimme sen viisaasti Kutomon maalaamiseen. Arvaahan sen mitä siitä seurasi, koko yön kestänyt oikean käden särky. Yritin kyllä välillä maalata vasemmalla kädelläkin, mutta eihän se oikein hyvin onnistunut. Otin sitten yöllä särkypillerin ja sainkin sitten nukuttua.
sievä kuin sika pienenä,
tosin vielä pikku viilausta
vaille
Lauantaina raahasimme vanhan sohvan peräkärryyn ja toimme uuden vanhan sisään. Maanantaina ennen Kutomon maalausta veimme vanhan sohvan kaatikselle ja siellä he ottivat sen talteen. Siinä oli tekonahkapäälliset jo vähän hajoilleet, mutta mekanismit kaikki vielä toimivat. Elikä siitä saa joku hyvän sohvan verhoilemalla sen uudelleen. Pyykkinarulla kuivuu pestyt pyykkini jo kolmatta päivää, onpa ne ainakin hyvin huuhtoutuneet. Sisälle ei voi valuvia pyykkejä tuoda, olkoon siellä vaikka maailman tappiin, jos on tarvis! Onneksi tuo sää on tällä sadekausikerralla lämmin, jopa yli +20 joka päivä. Onhan se pieni lohtu tässä sateessa. Eipä tässä muuta kummallista, taitaa olla nuo mansikatkin jo menneen talven lumia tai unia! Veikolla on täällä vähän tylsää, ei voi mopoilla sateessa. Nyt pari päivää hän on jo aamusta odotellut ja laskenut tunteja milloin illalla alkaa telkusta Bondin leffa! No, Bondeilla siis mennään pari viikkoa ja muutetaan mummo ja vaari, jonka jälkeen starttaa Lapin reissu tuonne Rolloon (Rovaniemi). Veskun porukka muutti sinne ja käymme tsekkaamassa uuden kodin. Vesku
sataa, sataa
puhuu aina Rollosta ja minulla kesti tosi kauan älytä sen tarkoittavan Rovaniemeä! Tarvii vaan saada tänne joku siksi viikonlopuksi koiria hoitamaan, saas nähdä tuleeko Hande tai Hepe silloin tänne. Koiria en viitsisi ottaa sinne mukaan, liian pitkä ajomatka ja Veskulla on siellä uusi koira, Rolle! Jos Nero ja Rolle ei suttaannu kimppaan, menee koko reissu pieleen. Kylläpä taas tuolla terassilla kurkihirressä poikaset huutavat, jokohan ne kohta alkaa tehdä lentoharjoituksia! Toinen pääskysenpesä on ihan tyhjä, mitä lie siellä tapahtunut. Pekka kertoi, että heidän räystäillä ei ole enää pääskysiä ja pesät on rikottu tuusan nuuskaksi. Liekö joku otus ollut asialla. Lieneekö sama käynyt meillä. Kurkihirren päällä pesä on korkealla ja turvassa otuksilta. Siinäpä ne kuulumiset ja tässä kiteytettynä: sataa, sataa ja taas sataa! Tylsää, kun pikku poutapäivänä pitää hosua hommia ja muu aika ihmetellessä. No, Seppo alkoi autotallin järjestämistä ja laittaa seinustalle hyllyt tavaroille ja sitähän voi tehdä sateellakin. Huomenna luvassa taas sadetta ja minäpä hyppään Veikon kanssa autoon ja pyyhällämme Pieksämäkeen! Seppo uhkasi saada autotalliprojektin huomenna valmiiksi ja sitten siirrymme Kutomoon sisähommiin. Valkeat vuorilaudat siitä vielä puuttuu, odottelemme siis poutaa!



19.7.2016 maanantai

pääskysen poikaset
Viime viikko, ei mitään paitsi sadetta ja käsitöitä! Luin yhtenä päivänä Iltasanomia netissä ja siellä oli juttua tästä sateisesta säästä. Siellä sitten lukijat kommentoivat ja yksi kommentti pisti ihan vihaksi. Kommentoija sanoi, että miksi itkeä yhtä sateista päivää! Olis vaan tullut tänne meille, täällä sitten satoi kaksi ja puoli viikkoa, joissa oli molemmilla viikoilla yksi poutapäivä! Yritä sitte siinä ja yks kommentoi tälleen. Onhan Suomessa ollut sateettomia kolkkia, mutta täällä satoi ja kunnolla, onneksi oli kuitenkin lämmintä. Tämä viikko onkin sitten täynnä menoa! Eilen Veikko keräsi Thaimaan matkakuumetta ja selasi tabletiltani meidän talvikotikuvia, jäi jopa Bond-leffa katsomatta. Tänään vietiin Veikon kamat Eetvartin aittaan ja haettiin Jari-Pekan pysäkiltä Joy ja Onni loman viettoon sinne Eetvarttiin. Veikko halusi ehdottomasti mukaan ajelulle ja sitten koko matkan hän etsi puhelimella Pokemoneja ja latasi sen pelin myös minun puhelimeen. Ootteko muuten lukeneet tästä uudesta pelistä, jonka hyvä puoli minun mielestäni on se, että se pistää jengin ulos kävelemään? Veikon puhelimesta loppui sitten akku ja lopulta minun puhelimeni oli kovassa käytössä eli sielläkin on nyt niitä Pokemoneja saalistettuna ja minäkin voin sitten niitä metsästää, heh, heh! Huomenna golfia, torstaina luultavasti Häähninmäkeen grillaamaan, perjantaina Pieksämäkeen vuokrasopparin tekoon ja kaikkea muuta siellä uudessa asunnossa, lauantaina taas Pieksämäkeen ja sunnuntaina, en vielä tiedä! Seuraava viikko taas, huh, huh, siitä sitten tuonnempana. Ai niin, laitoin tänään toimintaan uuden "mokkulan". Aluksi se ei löytänyt mitään sim-korttia ja laitoin kortin takaisin vanhaan mokkulaan. Hepe sanoi, että hänelläkin kesti tosi kauan ottaa yhteyttä (hänellä samanlainen vekotin), jolloin kokeilin uudelleen ja vot, se toimi heti! Kohta sitten selviää, oliko tuo vanha mokkula syynä nettiongelmiin, kunhan ehdin kokeilla kaikkia koneitamme. Ainakin nyt tuntuu toimivan. Hande lupasi tsekata tämän Windows kympin toiminnan viikonloppuna, jospa tämäkin sitten toimisi reippaammin.

ruokaa, ruokaa, ruokaa

Kävimme Veikon kanssa kuvaamassa kuuta. Minun heiluessani kameran kanssa, juoksutti Veikko Neroa vai menikö se sittenkin toisin päin !






vauhdikasta menoa keskiyöllä...

27.7.2016 torstai

Päivät rientää, perässä ei pysy! Kävin yhtenä päivänä golfaamassa (vihdoinkin) Irman kanssa, Seppo jäi järjestelemään autotallia. Olipa kiva pelata ja sääkin suosi! Sitten alkoikin taas sataa, onneksi satoi vaan yhden päivän. Perjantaina tulivat Hepe ja Jinny sekä Handen porukka. Perjantaina ajoin Pieksämäkeen ja kävimme tekemässä äidin kanssa vuokrasopparin ja saimme avaimet uuteen asuntoon. Heti ajelimme sitä katsomaan ja veimme kasseittain tavaraa. Julia ja Veikko olivat reissussa mukana ja keräilivät kännyköillä Pokemoneja, joutuivat ihan kävelemään niitä etsiessään. Minäkin viisastuin, huomasin Pieksämäessä pöllöpuun ja koppakuoriaispuun, vaikka olin niitten ohi ajanut autolla ja jopa kävellytkin monta kertaa. Sitten tapahtui katastrofi, Veikon puhelimesta hyytyi akku, mikä neuvoksi? No, Pokemon ladattiin minun puhelimeen ja sillä jatkettiin eli lopulta olin jo 6 levelillä ja Veikon oma puhelin vasta 4:lla, heh, heh! Veikon puhelin sitten ladattiin, mutta peli ei jostain syystä toiminutkaan ja taas joutui mummon puhelin hommiin! Kotimatkalla kävimme ABC:llä syömässä.
Zaharani

Lauantaina läksimme sitten koko konkkaronkka kolmella autolla Pieksämäkeen. Yksi irrotti pesukoneen, toinen tiskikoneen, osa pakkasi, osa irrotti lamppuja katosta ja yksi suhasi iskän sähkömopon pihalle ja peräkärryyn. Olipa siinä huisketta! Autot lastattiin ja nokat kohti uutta asuntoa ja siellä taas samat operaatiot. Porukkaa oli siis äiskä, Hepe, Jinny, Julia, Hande, Joy, Onni, Seppo ja minä, iskä jäi kotiin tupavahdiksi. Äidin lonkka alkoi vihoitella, huonolta näyttä muuton kannalta! Illalla sitten mökillä grillailtiin ja sunnuntai meni ihan huilaillessa. Nuoriso kävi sienimetsällä ja tatteja löytyikin sekä mustikoita. Maanantaina ajelin taas Pieksämäkeen auttamaan äitiä pakkaamisessa ja äidin lonkka oli siinä kunnossa, että päätin jäädä uuteen asuntoon pariksi yöksi nukkumaan. Patja vaan lattialle ja jouduin ostamaan kaupasta perustarpeita; hammasharja, shampoota ja vaatteita pariksi päiväksi, koska tuli tämä helleaalto ja muuttohommissa kyllä tulee hiki. Onneksi on ale-aika kaupoissa!

Tiistaina jatkui pakkailu ja kävimme myös isolla kirpparilla. Siellä iskin silmäni heti oven läheisyydessä olleeseen nojatuoliin. Mökille olen sellaista etsinyt. Mutta autoni oli täynnä muuttotavaraa, eikä se tuoli sinne mahdu, mikä siis neuvoksi! Tuoli maksoi 20 euroa ja kuljetus kympin eli ostin sen ja tilasin kuljetuksen Tahiniemeen sinne uuteen asuntoon ja vein sen ulkokomeroon odottelemaan kuljetusta Hankasalmelle. Jee, nyt minulla on nojatuoli, kunhan se joskus kulkeutuu mökille. Lopulta vein äidin päivystyspolille, koska lonkka oli todella kipeä ja menin sillä aikaa pakkaamaan keittiön astioita ja tein isälle ruokaa. Jos isälle ei tee ruokaa, hän ottaa jääkaapista pätkän HK:n sinistä ja siinä lounas! Polilla menikin sitten pari tuntia ja äiti sai sieltä ensiapua. Olin taas uudella asunnolla tavaraa viemässä kun isä soitti ja kertoi, että äidin voi hakea polilta. Ihmettelin kyllä, että miksi isä soitti minulle ja selvisi, että äidin puhelin olikin kotona. Onneksi sairaalassa oli tiedossa isän numero ja he soittivat isälle! Huh, mitä hulinaa ja lämpömittari näyttää + 27! Keräsin taas auton täyteen, ajoin yöksi Tahiniemeen ja purin tavaroita kaappeihin. Äiti saa sitten siirrellä niitä mieleisiinsä paikkoihin.

Keskiviikkona heräsin ennen kännykän herätystä jo puoli kuusi ja nousin aamupalalle. Keräsin myös leirini kasaan ja läksin Niilontielle. Siellä isä jo malttamattomana odotteli muuttoautoa, jonka tosin piti tulla vasta puoli ysiltä. Kasin maissa patistin isän ja äidin taksiin menoksi uuteen asuntoon ja samaan aikaan se muuttoautokin putkahti pihaa sekä siivooja. Kolme ajokertaa piti muuttoauton tehdä ja sitten tavarat olivat uudessa asunnossa. Siivooja jäi sitten tekemään loppusiivousta ja lupasi myös viedä avaimet isännöitsijätoimistoon. Iltapäivällä purimme muuttolaatikot ja siirtelin huonekaluja sopiviin paikkoihin.  Muuten asunnossa mahtui hyvin liikkumaan, kun huonekalut olivat paikoillaan. Telkkarikin saatiin toimimaan, onneksi yksi muuttomiehistä tiesi, että rivitaloissa onkin yleensä kaapeli-tv ja olipa siellä telkkarissa tosi hyvä kuva, isäkin sen huomasi vaikka hänellä on tosi huono näkö. Illemmalla läksin ajelemaan mökille ja äiti jäi järjestelemään keittiön tavaroita. Mökillä olikin sitten Seppo jo lämmittänyt saunan ja pääsin sinne lepuuttelemaan jalkojani. Iltaisin ovat jalkani mukavasti särkeneet, tietty kun kolme päivää olen tassutellut, eilenkin tuli askelmittariin yli 15 000 askelta!

31.7.2016 sunnuntai
vuorimaisemaa - ei kun ihan mökin pihalta kuvattu

Heti aamutuimaan (torstaina siis) tavaroiden tsekkausta, mulle, kirppikselle jne. Hande ja Joy tulivat mökilleen ja vaihdoin Handen kanssa kahvikoneet. Minulla on ollut Philipsin joku kapsulokone ja Handella Nes Cafén kone. Tykästyin äidin kahvikoneeseen muuton aikana ja hänellä on juuri tuo Nes Gafén kone, vaihtelu virkistää tässäkin. Sitten pakattiin reissukamat ja paku tulikin ihan täyteen kamaa. Illalla äkkäsin, että nythän kuukausi vaihtuu ja Windows 10 lataus on vielä ilmainen. Ei kun kone  viime tipassa sitä lataamaan! Hande lupasi käydä tsekkaamassa latauksen. Perjantaina pakkasimme itsemme autoon, Veikko mukaan ja suuntasimme kohti pohjoista, Rovaniemelle. Ajelimme länsipuolta Ouluun ja sieltä jostain, taisi olla Kemin kautta sitten Rovaniemelle. Matkalla Veikko tutustutti minut kännykkäpelin saloihin eli Pokemonien jahtaamiseen. Pysähdyimme ensin Hirvaskankaalla ostamassa vähän matkaevästä ja Veikon mielestä paikka oli Pokemontaivas! Emmehän me niitä autosta käsin saaneet, mutta opin kyllä sanontoja kuten Pokestoppi, joku tappelupaikka, jonne en halunnut mennäkään tappelemaan ties mitä vastaan. Minä keräilin enimmäkseen niitä palloja Pokestopeista, itse Pokemonit jäi myöhemmälle. Niillä palloilla siis saa napattua niitä Pokemoneja. Tosin sain niitäkin muutaman, kun pysähdyimme syömään ja tankkaamaan, muuten ei pääse pelissä etenemään ylemmille tasoille. Enpä kehu, mutta olen jo level 7:ssa! Aika hyvin tämmöiseltä mummolta, joka ei vielä edes ihan kaikkea siitä pelistä ole äkännyt.
miksiköhän porot tulee aina
vastaan peräpää edellä

Matka kuitenkin meni tällä tavalla ihan joutuin ja samalla pidimme Veikon kanssa kirjaa näkemistämme elukoista, laitan sen listan tämän jutun loppuun. Perille pääsimme sitten siinä viiden hujakoilla. Siellä sitten syöksähti heti vastaanottamaan meitä sellainen ikihyppijä, reilun vuoden ikäinen Jack Russelin koira, Rolle. Kävimme sitten tutkimaan Veskun uutta taloa tiluksineen ja aloimme grillaamaan. Vaan kylläpä olikin hyviä grillimakkaroita, erilaisia. Sääkin oli oikein hieno ja aurinkoinen. Sitten roudasimme tavarat autosta ja petivaatteemme patjoineen Artun huoneeseen. Arttu oli siirtynyt vierailumme ajaksi Akun huoneeseen ja hyvin me kolme mahduimme Artun valtakuntaan. Tosin tuolla pohjoisessa ei huomaa ajan kulua, kun aina vaan on valoisaa. Luin vielä illalla tabletilta novellikirjaa, kun Seppo ja Veikko jo kuorsasivat täyttä häkää.
katiska puroon


Rolle ymmärsi tuon katiskajutun vähän väärin

Lauantai meni kaikkea touhutessa. Pojat kävivät ajelemassa fillareilla pitkin poikin, Aku ja Arttu kokeilivat nurmikentällä golfin peluuta, leikkivät vanhaa kunnon piilosta ja mitä kaikkea muuta. Tontin poikki kulkee sellainen puro, aika syväkin ja reunemmalla se oikein kohisee kuin isompikin koski. Nakkasimme sinne katiskan päivällä, koska joku oli Veskulle kertonut purossa olevan kalaa. Illemmalla sitten Vesku ja pojat kävivät katsomassa katiskaa ja siellähän olikin purotaimen. Aatelkaa, purotaimen puro takapihalla, vautsi! Päivällä pojat keksivät, että nukkuvat yön teltassa, tosin Vesku sanoi telttojen olevan vielä Posiolla. Kuinkas kävikään, hetken päästä Vesku tuli navetasta pahvikäärö sylissään ja sieltä löytyikin aivan uuden uutukainen teltta. Edelliset asukkaan olivat sen sinne jättäneet. Pojat sitä ensin tuulettivat tamppaustelineellä ja sitten kasasivat sen pihalle. Myöhemmin iltapäivällä tuli tosi kovia tuulenpuuskia ja taivaalla alkoi näkyä pilviä. Pojille tulikin kiire, kun se teltta lensi pihan perälle, onneksi puut pysäyttivät sen menon. Yö teltassa tuli näin uudelleen harkintaan. Illan grillaamisessakin kävi niin, että Vesku grillasi sateenvarjon kera ja sitten söimmekin sisätiloissa. Se siitä teltassa nukkumisesta tällä kertaa!

karatemies, ei vaan hyttyssuojattu

Sunnuntaiaamu koittikin sitten jo ihan liian aikaisin ja kasin maissa olimmekin jo taas kotimatkalla, tällä kertaa ajelimme itäpuolta. Olimme ajelleet noin tunnin verran, kun tien yli viiletti joku musta otus, jonka sitten totesimme olleen karhunpentu, eipä sellaista näekään joka päivä ja olimme tietysti ihan äimänä. Emme älynneet katsoa metsään, josko emokin olisi ollut siellä. Matka jatkui ja tällä reitillä olikin enemmän katselemista, maisema vaihtui alati vaaramaisemissa. Pääsimme Kajaaniin ja voi vitsi, millainen sadekuuro yllätti ja toinen tuli Suonenjoen kohdilla. Sellainen viikonloppu se oli! Ai niin, koirat olivat reissun ajan Handen hoidossa. Ettette luule niiden jääneen ihan yksin kotiin.  Laitan kuvia tänne myöhemmin. Juu ja Hande oli sillä aikaa laittanut läppärin ja yläkerran koneet kuntoon Windows 10:n latauksen jäljiltä. Ja se lista: harmaa villakoira (se nuuskutteli ihan yksinään tienposkessa, siksi pääsi mukaan listalle), kanahaukka, kurkia, joutsenia, kyyhkyjä, poroja ja se karhunpentu. Listalle ei muita kotieläimiä tuon koiran lisäksi huolittu!

päivän saalis - purotaimen

horsma iltasella

iltakuvaa















pikkuisen satoi Kajaanissa







 

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

KESÄKUU

1.6.2016 keskiviikko
Löysin tämmöisen vanhan nätin kuvan 

Kaunis aamu taasen ja juon kahvia mökin terassilla seuraten lintujen touhua. Tuolla yläilmoissa taituroi taas tuo iso peltilintu vai mitä ainetta nuo pienkoneet nykyään mahtavatkaan olla. Tontin ympäristössä hyörii kovasti pääskyset tekemässä mökin ikkunoiden ylälautojen päälle pesiään. Nyt näyttäisi noita pesiä tulevan jo kolme ja yksi tintin pesä on jo valmiina, saattaa olla siellä jo hautomistouhut päällä! Mitähän sitä tänään tekisi, odottelen ainakin postin pakettejani. Eilen tuli netpostiin postilähetyksen saapumiskirje, avasin sen ja kas kummaa, lähetys olikin Siltamäen

jänöhän se siinä loikki tiellä

on nättiä...


R-kioskissa! Se taas siitä Postin palvelusta, minulla on postit siirretty tänne mökille ja olen tehnyt myös paketin siirron. Soitin sinne ärrälle ja lupasivat laittaa paketin tänne Hankasalmelle. Joka vuosi olen tapellut Postin siirtojen kanssa, yhtenä vuotena sain nivaskan postimerkkejä hyvityksenä. Nyt eivät ole enää sotkeneet Sepon ja firman posteja, erona kun on ainoastaan tuo viimeinen liite eli OY. No, en tietenkään vaan istu odottelemassa koko päivää niitä posteja, pitää alkaa selvitellä tuota yläkertaa, mutta sitä ei kyllä kannata näin kauniilla säällä tehdä, ehtii sitten huonommalla säällä ja riittäähän tuota kukkien ja perunoiden kastelua. Tosin Veikolle pitää tehdä se nukkumapaikka ajoissa. Mökin terassi on täynnä kasseja ja pitäisi ajella tuonne kirppikselle varaamaan se pöytä, jotta pääsisin eroon niistä romppeista. Onhan siinä vielä edessä kova homma ennen kuin ne ovat kirppispöydällä, nimittäin hinnoittelu. Hintalappuja ei voi tulostaa, vanha tulostin ryppyilee ja tilasin sitten uuden koneen. Saapi nähdä osaanko laittaa sen käyttökuntoon. Ihan ekana pitää laittaa tuo pataleipä paistokuntoon, ettei unohdu. Hei, munhan piti seurailla noita lintuja, eikä tänne raapustaa! Heipparallaa ja nautitaan säästä, jatkuu....
banaani vesimeloni smoothie
Aargh, ottaa pannuun! Laitoin tuon pataleivän uuniin ja pesukoneeseen valkeita vaatteita värjäykseen. No, ei siinä mitään, mutta sähköt napsahti pois pariksi minuutiksi. Se ei ehkä haitannut värjäystä, mutta tuo meidän uusi uuni ei sitten lähtenytkään päälle, enkä sitä huomannut, leipä uunissa. Tämä meni nyt vähän sävellykseksi, saapi nähdä mimmoinen limppu siitä tulee! Mistä tuon sitten huomaa, jos sattuu katkon aikana olemaan vaikka ulkona, uuni näyttää olevan päällä, valo puuttuu ja sen huomasin vasta, kun piti ottaa padan kansi pois! Eikä tämä vielä siihen loppunut, juurihan taisin manata nämä postipaketit. Homma jatkuu, nyt tuli Tapaninvainion Matkahuollosta viesti. Siinä oli ennen Siwa ja nyt K-market, puhelinnumeroa ei löydy. Kun edes tietäisin mikä lähetys on kyseessä. Soitin Matkahuoltoon ja yllätys, yllätys, se on Gigantin paketti. Sinnekin olin merkannut toisen noutopisteen. Onneksi Matkahuolto lupasi hoitaa paketin siirron. On se kumma, ettei näin tekniikan aikana mikään homma toimi, olis mulla muutakin tekemistä, kuin soitella pakettien perään. Muuten, tarkistin Gigantin sivuilta ja olin merkannut sinne ihan oikeat noutopaikat! Kävin taas mopolla koiria syöttämässä ja keräsin raparperia ja kanille meheviä voikukanlehtiä. Illalla alkoivat tuolla pellolla kurjet kiljumaan niin kovin, että koiratkin alkoivat haukkua. Mentävähän se sinne oli kameran kanssa. Ensin puin vaatetta päälle, tuulitakin, reuhkan päähän ja kyllästin ne kaikki sitten hyttysmyrkyllä, Thaimaasta tuotua myrkkyä. Oli hirvittävästi hyttysiä, mutta älysivät pysyä kaukana meikäläisestä. Hiivin 20 askelta pellollakin lähemmäs lintuja. Lähemmäksi en viitsinyt mennä, koska nekin alkavat minut havaittuaan liikuskella kauemmas. Ja kuulkaa, siellä pellolla vasta kaikkia öttiäisiä lenteli pilvin pimein, hyvä kun kuvattua sain. Kello olikin jo puoli 11, kun lopulta hiippailin mökille. Irmakin ajeli kotiin autolla ja kotona puhelimessa olikin viesti: Green card taskussa, onnea Irmalle! Nyt on kait mentävä nukkumaan, koska tämä läppäri alkoi konstailla, öitä kaikille! 
kurjet kailottaa pellolla

7.6.2017 tiistai


nuotio ja siellä kohta makkarat

Torstaina  kirkolla eläintarvikekaupassa. Ostin ison säkillisen possunkorvia koirille eli yhteensä 360 kpl, mutta onhan noita koiriakin 4 kpl. Lämpömittari näytti edelleen + 25. Hande ja Joy läksivät lomalle Thaimaahan. Perjantaina läksin  Irman kanssa Jyväskylän Lutakkoon Kansainvälisille suurmarkkinoille. Vähän jänskätti, että löydämmekö paikalle, mutta hyvinhän paikka löytyi. Heti kierroksen alussa osuimme Thaimaan osastoon ja sieltä matka jatkui markkina-alueella. Kaikkea kivaa kasseihin kertyi, hyvä kun jaksoimme niitä kantaa. Ostin myös sellaisen kauniin ohuehkon pellavamekon, aivan kerta kaikkiaan ihanan sellaisen. Kävimme myös torikahvilassa syömässä ja sitten kotimatkalle. Käväisimme vielä Kanavuoren ABC:llä kaffeella. Sää oli suosiollinen, vaikka olikin kova tuuli. Matkalla ripsi pari tippaa vettä. Perjantaina sitten se lämpö taas putosi, oli vain + 10 ja halvatun kova, kylmä tuuli. Seppo ja Veikko tulivat sitten mökille. Lähdimme vielä Pohjoisahoon Mikon lakkiaisiin, jonne laitoin ylleni sen uuden mekon ja Veikko hurautti sinne tietysti mopollaan. Paljon oli siellä tuttuja, syötiin, kahviteltiin ja jutusteltiin tuttujen kanssa. Ja olipa siellä aivan ihana Lolita, pienen pieni chihuahua! Siellä se vilisteli ihmisten seassa ja ulkona oli vielä huskyn pentunen. Tarhassa oli ajokoira ja pellolla kolme hevosta. Sunnuntaina Seppo ja Veikko kävivät jossain mopoilemassa ja olipa ulkona kylmää, + 12. Minua alkoi taas tuo vanha vatsavaiva kiusaamaan, kääk! Vatsa oli siis illalla tosi kipeä, hyvä kun pääsin kävelemään. Maanantaina lähdin kuitenkin Veikon kanssa Jyskään ostoksille ja Seppo lähti ajelemaan kotiin etelän suuntaan. Siinähän se päivä menikin sutjakkaasti. Lämpö edelleen + 12, aamulla vain + 8. Niin ja onnittelut Hepelle sinne Ko Taolle. Tänään Veikko taas heti aamusta mopoilemaan (onko se niin kivaa?), kai se mopoilu on sitten hauskaa. Soittelin isäni sähkömopon perään, oli kuulemma tullut vaurio

kuljetuksessa ja joutuivat hakemaan varastolta Turusta uuden. Olisivat kyllä voineet ilmoittaa, kun
metsäpolku Häähnintuvalle
toiset ovat sitä jo kauan odotelleet, kun lupasivat sen alkuviikosta (viime viikolla). Sitten soittelin Giganttiin puhelimeni perään. Toimitus piti olla 2-5 arkipäivää ja nyt on mennyt jo 8 päivää. Kyselin sitä 3 kertaa Gigantin chatissa, vaan ei edes vastausta. Ei minulla kiirus sillä puhelimella ole, mutta olen sen jo maksanut ja periaatteessa pitäisi joku vastaus tulla. Lopulta soitin sinne ja sanoivat, että puhelin piti tilata keskusvarastolta ja saan sen 10. päivä, juu-u saas näkee. Myöhemmin tuli chatin vastauskin; olivat tilanneet puhelimen keskusvarastolta - tänään! Tulee väkisinkin mieleen, että olivat unohtaneet koko sähkömopon sekä minun puhelimeni! Tosin täytyy mainita, että Gigantista on aina tullut tavarat nopsaan, poikkeuksena tämä puhelin. Illalla lähdimme sitten Irman ja Pekan kanssa retkelle Häähninmäkeen. Me ajoimme edeltä autolla metsäteitä pitkin ja Veikko, kuinkas muutenkaan, mopolla perässä. Perille päästyämme oli Veikkoihan hiekkapölyssä. Kävelimme metsän siimeksessä korkealle mäen päälle ja siellä se tupa oli. Pekka Veikon kanssa laittoi puita grilliin ja paistelimme siinä makkarat, joimme mehut ja kaffeet. Olipa kiva paikka ja sääkin suosi meitä, + 20 ja huipulla kävi pieni tuulenvire, eikä hyttysistä ollut vaaraa. Täytyypä käydä täällä toisenkin kerran makkaranpaistossa. Sitten hiipparoimme  takaisin alamäkeä parkkipaikalle ja kotiin. Mökillä piti viskata heti Veikon vaatteet pesukoneeseen, olivat ihan hiekkapölyssä. Sellaista tällä kertaa!

Veikko ja Lolita

Häähninmäellä


















metsää


Irma ja minä

Häähninmäellä

vuokrattavia asuntoveneitä Lutakon satamassa



markkinat

















selitystä ei kait tarvita...
















13.6.2016 maanantai






Keskiviikko meni vikkelään. Aamulla apoteekissa, kirppiksellä, S-marketissa (Veskun porukka tulossa) sekä kampaajalla. Koko aamun sateli vådaa, hyvä vaan, täällä onkin tosi kuivaa! Torstaina lämpömittari näyttikin vaan +3 ja varmaankin yöllä oli ollut pakkasen puolella. Hain Eetun Jari-Pekasta Handen mökille ja Veskun porukka tuli iltapäivällä, siis hei hulinaa! Ulkona tosi kova myrskytuuli, eipähän ole hyttysistä kiusaa! Perjantaina läksimme Pieksämäkeen kirppiskierrokselle Veskun ja poikien kanssa ja kävimme moikkaamassa mummoa ja vaaria. Illalla sitten grillailimme ja söimme uusia pottuja made in sweden. Vetisiä olivat! Ootellaan siis omia pottua, joiden varret ovat hiukka paleltuneet, ei onneksi liikaa. Kylmä sää jatkuu... Lauantaina Vesku poikineen lähti jatkamaan lomailua Savonlinnan suuntaan. Minä innostuin hinnoittelemaan kirppistavaroita, jos vaikka saisin keskiviikoksi pöydän ja tuo terassi siistiytyisi, kun kassivuori siirtyisi kirpparipöydälle ja toivon mukaan tavarat saisivat uuden kodin. Veikko ajeli koko päivän Eetun kanssa mopoillaan. Sunnuntaina jatkoin kirppisjuttuja ja Veikko sekä Eetu alkoi ajaa mönkkärillä ja peräkärryllä polttopuita Handen puuvajaan. Tänään vein Eetun 9-Tien varteen pysäkille odottelemaan Onni-bussia Kuopion suuntaan. Ja kuulkaa, se puhelin lopulta tuli ja kiinnosti kyllä enemmän Veikkoa kuin
bongauskuva, tosin ei eläin


minua. Kerkeen kyllä sitä tutkia, pitää kuitenkin käydä jossain Soneran liikkeessä laitattamassa siihen uusipienempi sim-kortti, Taidan käväistä ensi viikonloppuna Tammiston Cittarissa, siellä on Soneran piste. Olen siis menossa stadiin ensi viikonlopuksi tekemään hiukka firman hommia ja kaikkea muuta. Illalla lähdin Veikon kaa mopoilemaan ja bongaamaan eläimiä. Kurvasimme pihasta tielle ja heti kohta tuli ensimmäinen bongaus! Tien poskessa lojui laskevan auringon heijastuksessa Veikon päivällä kadonnut puhelin hiukan kärsineenä, mutta toimivana. Veikko luuli unohtaneensa sen Eetvarttiin, vaan olipa pudonnut taskusta. Mitäs tästä opimme; reppu selkään ja puhelin sinne! Sitten ajoimme pellon reunaan ja Veikko bongasi jäniksen ja vei pellon reunaan omppuja sekä porkkanoita eläimille, lähinnä sille kesyhkölle kauriille, jota Eetu silitteli eilisiltana. Pellolla ei sitten näkynyt muita elukoita lentäviä öttiäisiä lukuun ottamatta ja lähdimme jatkamaan ajelua. Heti kohta editsemme vipelsi myyrä, hyvä kun en yli ajanut.  Hetken päästä Veikko ajoi viereeni ja kehotti pysähtymään, pellolla oli joku iso ruskea eläin. Kamera repusta ja pellollahan lönkytteli nuori hirvi. Veikko oli ihan täpinöissään, ei ole ennen nähnyt hirveä luonnossa. Sain muutaman kuvan siitä ennen kuin se katosi metsään. Matka jatkui kohti metsää ja metsäautotietä, jossa on pitkä alamäki. Mäen päältä näin edessä taivaanrannassa joutsenparven lentämässä, kuvaa en siitä saanut, harmi. Täytyy varmaankin alkaa ajella kamera kaulassa, tosin se on aika painava ison putken kanssa, vaan mitäpä sitä ei hyvien luontokuvien vuoksi kärsisi! Kotimatkalla ei enempää elukoita näkynyt ja alkoi tulla vilukin, kun aurinko oli laskenut metsän taakse. Täytyy seuraavana bongausajelulla pukea lämpimämmin. Matkalla ajelimme hiljakseen ja Veikon mopo ei aina kunnolla käynnistynyt ja ajoin jopa hänen ohitseen ja huikkasin, että tarvitaanko hinausköyttä! No, sitten Veikon moposta loppuikin bensa, onneksi siinä on pieni varatankki ja pääsimme kotipihalle. Veikko heti tankkasi mopon valmiiksi ja kylläpä huppari sitten haisikin bensalle, ääh! Seuraavalle bongausmatkalle Veikko ottaa kuulemma mukaan kameran. No, mitäs tuohon nyt sanoisi! Taannoin Veikko laittoi actionkamerani moponsa lokariin väittäen, että se siinä pysyy. Ei pysynyt, sekin löytyi tienposkesta, onneksi ei hajonnut. Sitten hän hukkasi tienposkeen puhelimensa eli mahdanko uskaltaa lainata hänelle kameraa ?!

hirvi pellon reunassa


14.6.2016 tiistai

Hah, enpä saanutkaan kirppispöytää, mutta odottelen sitä määrättyä, kunnes se vapautuu. Olenhan jo sen numeron mukaan tavarat hinnoitellut. No, yhtä kaikki! Illallapa taas Veikon kanssa ilta ajelulla bongaamassa. Alkuun ei mitään bongattu, jollei öttiäisiä lasketa mukaan. Niistä ei tosin ole mitään haittaa, onhan meillä hyvät ajovarusteet, ei öttiäiset pääse pureksimaan. Ajelimme sitten toiseen suuntaan metsätielle ja siellä olikin pellolla lintuja ja keppejä. Veikko tiesi niiden olevan linnunpesän merkkejä, ettei traktorit ajele pesien päälle. Lintu on myös rauhoitettu, mutta Veikko ei muistanut sen linnun nimeä. Saan sen kyllä aikanaan selville, tosin ehdotin ruisrääkkää, saas nähdä. Ottamistani kuvista päätellen se ei ole ruisrääkkä, liian musta lintu ja vatsan puoli valkea.






Tässä se lintu, mikä lie!

21.6.2016 tiistai

Se lintu on töyhtöhyyppä! Pellolla oli pitkiä keppejä pystyssä ja Veikko tiesi niiden olevan merkintä linnunpesästä, jotta traktori tai mikään muukaan ei aja niiden päälle. Taas sitä viisastui!
Torstaina mökin nurkilla pörräsi koko päivän helikopteri roikottaen sellaista pönttöä narussa. Taisi jossain olla maastopalo. Seppo tuli sitten iltapäivällä mökille ja minä läksin ajelemaan

kaupunkikotiin. Vaan olipa matkalla kaameita sadekuuroja, hyvä kun lasinpyyhkimissä vauhti riitti. Ihmettelin matkalla noita täysin valottomia autoja. Yksikin ajoi motaria vasenta kaistaa ja olin lähdössä ohitukseen, onneksi viimetipassa huomasin sen pimeän auton. Seuraava auto oli ajaa sen kylkeen ja painoi torvea ja vilkutteli valoja. Sitten se toope älysi laittaa valot päälle. Siinä sateessa ei todellakaan sininen auto näkynyt lainkaan tiellä. Pääsin sitten hyvin kotiin ja sade vaan jatkui. Satoi muuten sitten koko viikonlopun tosi paljon ja kovaa! Yhtenäkin yönä heräsin siihen kaatosateen ääneen puoli 2, kiva! En muista milloin näin paljon ja kovaa olisi tullut vettä. Ai niin, Lapin pojat oli alakerrassa, kiva nähdä heitäkin. Ovat lomakierroksella ja Juhannuksen jälkeen muuttavat Rovaniemelle, kun ostivat sieltä
sataa

isomman omakotitalon. Kävimme kirppiksellä ja kaupoilla. Tein myös firman laskutusta ja muutkin hommat toimistossa. Hande saa sitten tehdä loman loputtua seuraavat 2 viikkoa, en ajele tänne enää toista kertaa kesän aikana. Sunnuntaina pakkasin kamoja autoon ja kävin Jyskissä ostamassa äiskälle pimentävät verhot. Hänellä oli mennyt rikki pimentävä rullaverho. Siellä oli myös alennuksella pussilakanapakkaus ja oli ihan pakko ostaa niitä kaksin kappalein, toinen mökille, toinen talvikotiin. Ai miksi oli pakko? Minä kun tykkään unikoista ja lakana oli valkea isojen punaisten unikoiden koristama! Joo, hyvä tekosyy... Lähdin sitten taas ajelemaan kesäkotiin, onneksi talvikotiin ei tarvitse ajaa autolla, huh, huh! Mulla on vasemmassa jalkapöydässä joku juttu vialla. Aina, kun ajan autolla pitkään, jalka on tosikipeä, jos edes pääsen kävelemään ja sitten se turpoaa hiukka. Se ei siis tykkää kytkimestä, pitäiskö olla automaattivaihteet? Taas hyviä tekosyitä! Maanantaina Seppo ja Veikko lähti ajelemaan sinne mistä tulin, on tää kans sukkulointia! Purin tavaroita autosta, pesin pyykkiä, kun lupasivat tiistaiksi sadetta. Ja katinhännät, tuli sadekuuro ja pyykit kastui. Hilasin ne illalla melkeesti kuivina sisälle ja osa piti sisällä kuivatella. Niin, piti olla poutapäivä, taisin kuitenkin tuoda etelästä sitä sadetta tullessani. Kävin kuvailemassa ilta tai oikeasti yömaisemaa. Sitten luin uutisista, että nyt on täysikuu ja kesäpäiväntasaus. Kuu näkyy suurena ja seuraava vastaava on kesäkuussa vuonna 2064 vai oliko viis! No, kameran kanssa yläkerran terassille

ja sainkin muutaman kuvan, tosin niissä ei kuu näy kokonaan. Sen kyllä luinkin netistä ja kuu näkyy paremmin etelämmässä. Veskun (Lapin pojat) porukka tuli puoli 12 maissa yöllä suoraan aittaan koisimaan ja minä vaan kuvailin, enkä malttanut lähteä nukkumaan. Aamulla on nääs herätys kello 6, et silleen! Menin sitten vihdoin sänkyyn kellon lähennellessä jo puoli yhtä. Juuri ennen nukahtamista älysin, että Lampisen mäeltä olisi saanut kuvan koko kuusta, mutta en sitten lähtenyt sinne yöllä mopoilemaan, muutenkin taitavat pitää täällä hulluna kaupunkilaisena. No, heräsin sitten aamulla vartin ennen kellon soittoa. Koirat ulos ja kahvin keittoon. Veskukin siihen tupsahti aitasta kaffeelle, pojat vielä nukkuivat. Puoli kasilta aloimme sitten tehdä lähtöä, minä Pieksämäkeen ja Vesku poikien kanssa Posiolle, pojat ilman aamiaista, koska Vesku herätti heidät juuri ennen lähtöä. Aurinko paisteli pilvettömältä taivaalta, se siitä sadepäivästä! Ajoimme sitten peräkanaa aina 9-tielle Jari-Pekan kohdille, minä jatkoin matkaa Pieksämäkeen ja Lapin pojat kurvasivat Jari-Pekkaan aamiaiselle. Pieksämäessä pakkasin isäni ja äitini autoon ja äitini rollaattorin
kaupunkikodin pihassa oravat
leikkiä lyö...

takakonttiin, se mahtuu hyvin ihan kasaamatta sinne. Suuntasimme auton kohti Mikkeliä ja siellä keskussairaalan silmäosastolle. Äiti kävi tutkimuksissa ja vajaan tunnin kuluttua olimme jo kotimatkalla. Poikkeisimme City-Marketissa ja isä pääsi siellä parturiin, kuinka sattuikaan olemaan vapaa aika juuri silloin, joskus lykästää. Sillä aikaa kävimme äidin kanssa ostoksilla. Sitten kahville ja korjasin sen äidin rullaverhon, miten kauan sitten tuo kestää. Seppo (tai sitten minä) saa joskus ottaa sen rullan pois ja laitamme tilalle ne pimentävät verhot, ei ole enää riesaa siitä hajoilevasta vetonarusta. Sitten ajelin kotiin ja koirat pihalle. Täällä olikin alkanut tuo heinäralli eli rehun ajo, ajavat varmaan taas koko yön. Kävin mopolla syöttämässä Handen koirat ja luulin ehtiväni  ennen heinäkuormaa kotiin, traktoreista tulee tiestä kaamea pöly.  En ehtinyt ja pysähdyin tien reunaan, koska hiekkapölyltä ei näe mitään. Vähän kuin kaatosade, mutta sade ei narsku hampaissa! Aika rankkaa tämä elämä viime aikoina. Sanotaan, että eläkeläiset ovat kiireisiä ja minä en edes ole vielä eläkkeellä. Hirvittää kuinka kiirus meikäläisellä onkaan ensi vuonna! Joo, olispa ollut ihan hyvä pyykinkuivatussää tänään, ei sitä vettä näkynytkään, kuin juomalasissa. Eipä ole uskominen säätiedotuksiin! Koko päivän oli kaunis pilvetön sää ja nyt iltasella näkyy tulleen pilviä taivas täyteen. Ensi yönä saa sataa vaikka pieniä kiviä, olen sen verran väsy, enkä varmana laita mitään herätystä aamuksi! Elikä öitä kaikille ja kauniita unia - ZZZzzzzz

30.6.2016 torstai



Niin se taas viikko hurahti! Viikko sitten täällä oli taas kova meno päällä, heinänteko! Nykyisinhän se sujuu isoilla koneilla ja pelto jää tyhjäksi, kun heinät viedään suoraan jonnekin, siiloon??? No anyway, jonnekin talteen, ne ei jää pellolle valkeissa kääryleissä, ainakaan tällä meidän kylällä.
oikeesti kuumaa 29.6.

Toisin sanoen, kun heinän teko on meneillään, meikä pesee pyykkiä. Silloin ei varmana sada, koska heinää ei sateella tehdä. Juhannus meni myös menojaan kauniissa säässä. Isä ja äitikin tulivat Pieksämäestä päivällä syömään. Illalla ajelimme mopoilla Peuramäkeen kokkoa katsomaan. Kokollakin väki vuosi vuodelta vain vähenee! Siinä sitten vaan Jussinpyhät kököteltiin lämpimässä säässä, rauhallinen Juhannus siis! Maanantaina olikin ihan lämmin päivä, tosin kovin tuulinen. Seppo lähti ajelemaan kaupunkiin, mutta ennen lähtöä oli yksi tärkeä homma. Ostin liput talvikotiin, sekin homma on nyt ok. Soitin Pieksämäen Hakaan kysyäkseni, olisko heillä asuntoa ekassa kerroksessa ilman portaita. Nyt on ilmennyt hankaluuksia isän sähkömopon kanssa, se ei mahdu hyvin ulko-ovesta. Oikeasti se homma on aika vaarallista, jos yksi pyörä putoaa tyhjän päälle, käy huonosti. Läheltä piti tilanteita on jo muutama ollutkin. Heidän talossa on kyllä pitkä ajoluiska pyörätuolia varten, mutta ulko-ovi aukeaa juuri sinne luiskalle päin ja siinäpä sitä taiteilua. Isä ei pääse lainkaan ulkoilemaan ilman sähkömopoa, jalat on sen verran jo huonona. Tahiniemestä löytyikin sitten rivitaloasunto, kolme huonetta, keittiö ja pikku piha. Sinne mahtuvat niin sähkömopo kuin äitin potkurollaattori ja pikku rollaattori eli niille olisi oma "talli". Vuokrakin olisi pienempi kuin nykyisessä, tosin asunto ei ole yhtä hyväkuntoinen kuin nykyinen, mutta plussia tuli sinne enemmän. He kävivät heti taksilla kämppää
Juhannuspäivän lounas

katsomassa ja pyysivät myös minut sitten keskiviikkona sitä tsekkaamaan. Kävimme siis siellä, ihan kiva kämppä ja samalla jututin naapureita, vanhempi nainen, joka asuu viereisessä kämpässä siskonsa vai oliko se tyttärensä kanssa. Sitten mentiin toimistolle tekemään vaihtopapruja ja asunto olisi heidän sitten 25.7. Hyvältä näyttää. Keskiviikkona tein vähän pihahommia ja kun en saanut sitä luvattua kirppispöytää vieläkään, peruutin sen tykkänään. Menin sitten tsekkaamaan kaikki ne kirppiskassit uudelleen ja poistin hintalaput ja lajittelin ne. Suurin osa lähtee sitten tuonne seurakunnan kirppikselle. Olipa kova homma, hiki valui pitkin selkää ja mittari näytti +27, ilmankos tuli hiki, mutta sainpas homman tehtyä. Sittenpä tuli kiirus syöttämään Handen koiria mustien pilvien uhkaamana. Ukkonen se taas pyyhälsi yli. Tänään onkin sitten tämän kuun viimoinen päivä ja kirkolla joku toritapahtuma, siis sinne! Sieltäpä löytyi pölynimuripussikauppias ja sainpas talvikodin imuriin pusseja. Piti tosin soittaa Sepolle, koska hänellä oli pussin kokotiedot lompakossaan. Talvikodin imurissa on sellainen tyhjennettävä pussi, mutta sepä on kovin pölyistä hommaa, se tyhjennys. Thaimaassa ei imureissä ole pölypusseja, kuten meillä täällä Suomessa. Ostin myös pikku laatikollisen mansikoita, namskis! Kotona sitten tilasin muuttoauton ja kaikkea muuta, siivousta jne. Ja sitten taas ukkosti koko illan, jonka jälkeen nousi kaamea sumu, joka peitti utuiseen harsoonsa koko meidän notkon! Ja tää halvatun netti ei aio tallentaa tätä juttua, argh! Kopion tämän kirjoituksen ja lähetin itselleni sähköpostilla, ettei tarvitse kirjoittaa kaikkea uudelleen, jos tämä masiina oikeasti jättää tallentamatta!
Ja heti kopion lähetettyäni, kone tallensi blogin. Odottelin kyllä sitä ihmettä tunnin verran.....

ukkosta ja sateenkaari

sitten sumua




Juhannusruusu kukkii

kokkohan se siinä