maanantai 1. helmikuuta 2016

HELMIKUU


1.2.2016 maanantai

Aamulla taas fillareilla seuralle pottuteatteriin. Tuossa Boon Kanchana Roadin ja Second Roadin risteykseen on tullut iso liikenneympyrä. Siinä saa aina ajaa kieli keskellä suuta ja Seppo pitää itsepäisesti kiinni liikennesäännöistä eli ympyrässä ajava saa ajaa ensin. Paikalliset ovat vasta pikku hiljaa tuon säännön oppineet, alkuun kukaan ei siinä ympyrässä osannut ajaa, täällä ei noita
ympyröitä liiemmälti ole, ehkä ovat nyt lisääntymässä. No, tänään Seppo mitteli voimiaan bussin kanssa fillarillaan ja minä kyllä suosiolla pysähdyin odottamaan, koska busseja tuli tuon toisen perässä vielä parikin. Motkotin kyllä Sepolle tuosta tempauksesta, mitäs jos bussi ei olisikaan pysähtynyt. Helppo sanoa haudan pohjalla, että olinpas oikeassa! Bussille jää kyllä aina toiseksi, jos törmäyskurssille joutuu. Täällä bussi painaa risteykseen tullessaan kaasua, soittaa torvea ja laittaa hätävilkut päälle eli isomman oikeudella ollaan tulossa. Tällä kertaa Seppo selvisi voittajana, toivotaan ettei hän enää kokeile tämmöistä, meikäläinen saa pian sydiksen näistä. Eli seuralla kuorimme 60 kg pottuja ja vitosen sipuleita, tai siis sipulit on Sepon homma ja sillä aikaa minä aina tsekkaan seuran jäsenkortiston kuntoon. Siihen hommaan meni karvan vaille 4 tuntia. Sen jälkeen ajoimme Beach Roadin soi 12:sta sijaitsevaan BTV:n toimistoon maksamaan kaapeli-TV:n lupamaksun. Tällä

bussipysäkki Pattaya Cityyn, me
jatkoimme matkaa kumminkin
fillareilla
kertaa saimme kylkiäisenä 2 kpl BTV:n juomalaseja, viime vuonnahan saimme ison keittiökellon. Sitten poljimme kovassa helteessä reitin Beach Road - Chayapruk - Sukhumvit - Boon Kanchana Road ja kotiin. Tiesittekö muuten, että Sukhumvit on Thaimaan pisin katu, taitaa olla myös koko maailman pisin katu? Joka kaupungissa on Sukhumvit ja esim. taksille pitää aina sanoa osoitteena Sukhumvit ja sitten kaupunki, muuten et pääse koskaan perille. Kotona ajattelin sitten lähteä altaaseen vilvoittelemaan, suihkun kautta ähelsin uikkarit päälle, otin pyyhkeen, laitoin hiukset ylös nipsulla ja sitten koko vaiva meni hukkaan. Huomasin, onneksi ajoissa, että palovamman iso vesikello oli mennyt rikki siinä touhutessani ja uimaan ei ole pariin päivään asiaa. Altaassahan niitä kaikkia pöpöjä saattaa olla, enkä halua tuon palovamman tulehtuvan.


2.2.2016 tiistai

haluu tämmöset mökille...


Päätimme aamulla lähteä golfaamaan, Seppo tunsi olonsa sen verran hyväksi ja kait oli jo kyllästynyt sohvalla makoiluun. Siis bägit kuntoon, autoon ja menoksi. Taivas oli ohuessa pilvessä eli hyvä sää tulossa, aurinko ei paahda kentällä. Pääsimme perille kentälle ja voi kauhistus kuinka paljon porukkaa, etupäässä thaikkuja ja hehän taas pelaavat 5-7 hengen ryhmissä. Siis hidasteita
sade yllätti
odotettavissa. Ensin saimme odotella 45 minuuttia liikkeelle lähtöä, mutta sitten peli kulki hiukan joutuisammin, kun pääsimme lähtemään, eikä perässä pitkään aikaan näkynyt ketään. Peli sujui kuitenkin mukavasti aina seiska väylälle, alkoi nimittäin sataa. Kotiin unohtui tietysti sateenvarjot ja kaikki muutkin sadevehkeet. Onneksi Sepon bägin syövereistä löytyi yksi kertakäyttöinen sadetakki ja se sitten aseteltiin bägien päälle. Itsellemme oli ainoa sadesuoja golf-auton katto, palloa lyödessähän ei sateenvarjoa olisikaan saanut käyttää. Onneksi sade täällä vain kastelee ja on lämmintä vettä. Pelin jälkeen (pelasimme 9 väylää ruuhkan ja sateen vuoksi) ajelimme kotiin ja matkalla tulikin sitten ihan kunnon kaatosade. Taivastelimme, kun olimme jättäneet parvekkeelle petivaatteita tuulettumaan ja nyt ne kastuvat. No, lähestyimme Jomtieniä ja siellähän ei  ollut tietoakaan sateesta, aurinko paisteli pilvettömältä taivaalta, että silleen ne säät täällä muuttuvat lyhyellä matkalla.

3.2.2016 keskiviikko

Aamulla pakkasimme rantakamppeet ja suuntasimme autolla Kirsi ja Jone mukana Sattahipin suuntaan rannalle, Sai Kaew Beach. Se on armeijan alueella ja sinne pitää portille jättää passi tai ajokortti, jotta saa ajoluvan, ihan kuin golf-kentällä jossa käymme. Olipa hyvin opastettu reitti
mitähän tuo otus miettinee
Sai Kaew Beach Sattahip
oikeaan paikkaan ja siellä olikin jo paljon väkeä. Parkkipaikalla oli lauma apinoita ja jotkut niitä syöttivät. Paikka oli tosi siisti, kuten nämä armeijan alueet aina ovatkin. Alueella oli yksi pieni uimatarvikekauppa, kahvibaari ja ruokapaikka eli juuri kaikki tarpeellinen. Lepotuolin vuokra taisi olla 30 bathia ja kannoimme ne mieleisille paikoilla rantaan, aurinkovarjoja ei ollut. Rannassa oli kyllä isoja mukavasti puita varjostamassa. Ja se meri, kylläpä olikin puhdasta ja vilpoista vettä. Ei ollenkaan niin kuumaa vettä kuin Ko Changillä oli. Kävin Kirsin kanssa parikertaa uimassa tai siis killumassa meressä ja sitten se minun uiminen loppui lyhyeen. Laitoin lisää aurinkorasvaa ja vahingossa sohaisin sitä myös palovammaani, jolloin siitä kuoriutui iso nahkanpala pois. Ei siis enää mereen tai uima-altaaseen, ennen kuin vamma paranee, harmi! Loppupäivän sitten varoin haavaa ja yritin pitää sen pois auringosta. Onneksi kassissa oli haavan puhdistusaineita. Koitti sitten kotiin lähtöaika, koska ulkomaalaiset eivät saa olla armeijan alueella ilta kuuden jälkeen. Kotimatkalla poikkesimme vielä Sevillaan syömään. Kiva päivä siis!


8.2.2016 maanantai  aamu +18 ja ilta +24

Aika menee vinhaa vauhtia ettei kirjootella kerkee! No, viime torstaina oli seuralla jokavuotinen Lähetystön info-tilaisuus. Tällä kertaa se oli tosiaan seuran omissa tiloissa, kun ennen se on ollut
tähän puuhun tulee ensin kukat ja sitten lehdet
Thani-hotellilla. Viime vuonna väkeä oli siellä vain kourallinen, joten nyt se pidettiin omissa tiloissa ja hui kauhistus, väkeä tuli niin etteivät kaikki mahtuneet edes istumaan. Siis kaiken kaikkiaan ainakin noin 170 henkeä! Hyvin tilaisuus kuitenkin sujui ja sitten tulimme "muumijunalla" kotiin.
Perjantaina sitten ajelimme Big C:lle ja siellä vieressä kävimme Brookersilla maksamassa auton vakuutusmaksun ja sitten menimme ostarille. Siellä, tai siis kaikilla ostareilla on iso ruokapaikka, sellainen pikaruokala. Sinne ostetaan jonkun suuruinen ostokortti, me 200 bathia ja sitten
"korttiruokaa"
tutkailemaan tarjontaa. Seppo sitten osti meille ruuat, 2 annosta, jotka maksoivat 130 bathia eli noin 3,25 euroa. Ruoka maksettiin sillä kortilla ja kortille jäi sitten vielä ostovaraa seuraavaksi kerraksikin. Näissä ruokaloissa näkee paljon falankeja (ulkomaalaisia), mutta etupäässä thaikkuja syömässä.
Hyvää ja vähän stydiä oli ruoka. Lauantaina olikin sitten heti aamusta kova myrskytuuli, lämpöä +24. Illemmalla otimme lavataksin ja hyppäsimme kyytiin, Kirsi, Jone sekä me ja hurautimme tuonne Hillille Siam Oriental Plazalle. Siellä oli seuran uusien tilojen harjakaiset hernerokan kera, olihan sitä juomaakin kaikenlaista tarjolla. Väkeä oli taas huimasti ja pois läksimme kymmenen maissa, ei tullut katsottua kelloa tarkemmin. Timonen (rakennuttaja) oli kivasti järjestänyt minibussin kuljettamaan vieraat koteihinsa, koska kaikki olivat enemmän tai vähemmän hilpeällä tuulella. No, sen verran meidänkin autolasti oli hilpeää, että minä jouduin opastamaan kuskia oikeisiin paikkoihin, onneksi osasin ja pääsimme
liikenne täällä...
mekin sitten viimeisinä kotipihalle. Siitä hatun nosto Timoselle!
Sunnuntai koitti edelleen siinä myrskytuulessa, lämmintä +22. Joku tuossa Facebookissa aiemmin mainitsikin kylmän sään tulevan takaisin, sitäköhän tämä tuuli tarkoittaa. Uimaankaan en ole päässyt, kun tuo palovamma ei ole vielä parantunut.
Tänään maanantaina myrskytuuli vaan jatkuu ja piti kaivaa kaapin syövereistä Sepolle flanellipaita ja minulle fleecetakki pyöräilyä varten. Nuo vaatteet ovat tänne tulovaatteet ja samoin poistumista varten, mutta nyt ne oli otettava käyttöön, koska mittari näytti  +18 ja tuuli lisäsi koleutta, muuta pitkähihaista meillä ei mukana ole. Ensi syksyksi asia pitää korjata. Eli fillareilla, arvatkaa minne? No, kun kyseessä on maanantai, odotti seuralla 60 kiloa perunoita kuorijoitansa. Tällä kertaa kuorimme potut sisätiloissa, ulkona oli sen verran kylmää ja tuulista, niskan saa vähemmälläkin tuulella jumiin. Kun sitten tulimme kotiin noin puoli 2, näytti mittari +24.5. Enpä valita, tätä viileyttä ei kestä kuitenkaan järin montaa päivää. Joku seuralla mainitsi loppuviikolla olevan jo +35. Palovammakin näyttäisi jo siltä, että voisi uimassa käydä, vaan ei tee mieli mennä tuonne "avantoon", eipä altaissa näkynyt ketään muitakaan. Yöllä on kylmää ja päivällä tuulee niin kovin, ettei altaiden vesi ehdi lämmetä päivän aikana.
rotta pensasaidalla, tosin taitaa olla jo entinen rotta,
koska myrkyttivät alueen parin päivän päästä
Aamulla tutkailimme tuossa vastapäätä olevan piha-aitamme päällä kiipeilevää karvaista otusta, jonka sitten tunnistimme rotaksi, ihan oikeasti. Laitan kuvankin siitä jossain vaiheessa. Kameran zoomilla voi zoomailla, vaikkei kuvaa ottaisikaan, toimii myös kiikarina ja tarpeen tullen voi napsaista kuvankin, kuten nytkin lopulta tein. Seuralla sitten kuulimme taas yhdestä surkeasta tapauksesta. Eräs mies meni naimisiin thaikun kanssa ja he saivat 3 lasta. He pitivät mopovuokraamoa ja viime keväänähän täällä alkoi mennä bisnekset huonosti. No, tämä äiti päätti sitten jostain syystä kokeilla huumeita, jääden heti koukkuun ja lisätienestin toivossa alkoi myös myydä niitä. Arvaahan kuinka siinä käy, hän jäi kiinni ja on nyt loppu elämänsä vankilassa. Täällä vankilat ovatkin sitten ihan jotain muuta kuin siellä kotomaassa. Mies muutti kolmen lapsen kanssa takaisin Suomeen, nuorin lapsi vain 1,5vuotias. Hyvä, että jäi kiinni myynnistä, mutta miksi aina lasten pitää kärsiä aikuisten toilailuista.


9.2.2016 tiistai   aamu +19,2 ja ilta +30

kalastusveneitä Jompparin rannassa

Täytyy kirjoittaa blogiin, kun Handelta tuli noottia; eiks siellä tapahdu mitään, kun blogiin ei tule tekstiä!!!

No, tänään tiistaina ei oikeasti tapahtunut mitään!



10.2.2016 keskiviikko  aamu +20,6 ilta +30
mun pallo väylällä

Piti olla golf-päivä. mutta lähdimme Atskin kanssa tuonne Hillille katsomaan yhden huoneen tavaroita. Sinne piti yhden tutun pariskunnan tulla jo viime kuun puolella, mutta mies on sairastunut, eikä pääse. Huone on vuokrattuna tavaroiden säilytystä varten ja nyt ne pitäisi saada sieltä pois uusien vuokralaisten tieltä. Kävimme katsomassa, kuinka paljon sitä tavaraa on, riittääkö kuljetukseen henkilöauto vai pitääkö ottaa meidän isompi auto. Ensin pariskunnan on hoidettava vuokra-asiat kuntoon ja sitten saamme haettua tavarat pois. Ei niitä onneksi kovin paljoa ollut. Eli lähiaikoina käymme sen tyhjäämässä ja viemme tavarat Atskin kotiin. Iltapäivällä sitten pihassamme toimitettiin myrkytys savulla ja taisi tuon rottammekin matka loppua siihen.

11.2.2016 torstai   aamu +24  ilta +29

Ja sitten golfaamaan "apinakentälle". Pelasimme yhden engelsmannin kanssa, Lontoosta. Hän oli pelannut jo etuysin ja jatkoi meidän kanssa. No, hän ehti pelata kanssamme 4 väylää, kun puhelin soi. Hänen piti lähteä hakemaan kaveriaan sairaalasta, jossa hänen kaverinsa oli syövän vuoksi
golf-kentän kukkameri
on hiukan muuttunut
tutkimuksissa. Pelasimme sittenloput väylät ja ostimme vielä yhden kierroksen, koska peli sujui ja oli tosi hyvä sää pelata, pilviä ja hiukan tuulta. Koko pelin sai sitten varoa niitä apinoita, tänään ne oli liikekannalla. Lisäksi syötimme kaikki eväämme koiranpennuille. Pelin loputtua piti sitten syödä kentän kuppilassa, kun tuli jo nälkä ja olimme syöttäneet eväämme koirille. Illalla kävin uimassa pitkästä aikaa ja kyllä se vesi olikin vielä kylmää. Niin muuten, nokkani on vuotanut koko päivän, siis suuntana heti aamulla lääkekassini.  Toivottavasti en saa Sepon tautia, sehän kestäisi koko loppu oleskelun täällä. Illalla odotin koko ajan, että kello tulisi vähintään kahdeksan, jotta voisin mennä nukkumaan. Lopulta se kello olikin jo puoli 11 sänkyyn kaatuessani.






12.2.2016 perjantai aamu +24 ja ilta +33,8

Alkaa sää taas lämmetä! Lähdimme pyöräilylenkille. Ajelimme yli 3 tuntiaja matkaa kertyi 22 km välillä niistäen ja vettä kului, onneksi sitä sai ostettua lisää kaupasta. Nythän on niin, että Seppo ja Veikko ovat aloittaneet laihdutuskilpailun, sellaisen leikkimielisen. Katsotaan, kuinka siinä lopulta käy. Ihmettelin kyllä vähän Sepon innostusta pitkiin pyörälenkkeihin ja vauhtiakin on tullut talven aikana lisää, näen sen matkamittaristani. Kävin lenkin jälkeen uimassakin, tosin en uinut kovin pitkään, kun siellä altaassa tuli kylmä! Vesi ei ole vielä lämmennyt, eikä siellä altaassa muita taaskaan näkynyt. Olenpa tässä netistä tutkaillut yhtä vekotinta ja tilaan sen kotiin päästyäni. Pelko vaan on, että pojat sen kaappaavat minulta mökillä, kun alkaa hirvestys! Enempää en kyseisestä vekottimesta kerro, näette sitten aikanaan kuvia siitä. Tänään ja huomenna olisi taas jokavuotinen Burapa-tapahtuma, paljon isoja hienoja moottoripyöriä ja näyttelykin. Seppo oli sitä mieltä, että hän on tarpeeksi nähnyt ja ajellut motskareilla, eikä halua sinne katsomaan niitä. Meiltä ei olisi kovin pitkämatka ajella sinne fillareilla, noin 10 kilsaa. No, ei sitten!

mää ihan itte

tauko, huomaa hauska aita


14.2.2016 sunnuntai

Lauantaina kävimme viemässä Lean ostoksille Big C:hen. Veimme Lean kotiin, joimme kaffeet siellä ja tutkimme remontin etenemistä.
Sunnuntaina lähdimme sitten tyhjentämään sitä yhtä kämppää, Atski ja Vimon tulivat omalla autollaan. Molemmat autot tulivat ihan ääriään myöten tavaraa. Aiemmin siellä käydessämme tavaraa ei muka ollut niin paljon. Veimme ne sitten Atskin pihalle, joimme kaffeet ja läksimme kohti kotia. Aika rankka muuttokeikka se olikin, hiki valui solkenaan.

muuttokuorma


15.2.2016 maanantai   aamulämpötila on jo kivunnut +26

hotpotti etsinnässä

Fillareilla taas sinne pottuja kuorimaan, alkaa jo kyllästyttää! Siis 60 kg pottua ja 10 kg porkkanaa.

Se siitä päivästä! Kävimme myös Big C:ssä etsimässä Handelle yhtä vekotinta, ei löytynyt. Ai niin, uima-allas ei ole enää avanto...



16.2.2016 tiistai

Emme sitten lähteneet golfaamaan, kun tiistaisin siellä on hurjasti thaikkuja pelaamassa ja muina
päivinä on rauhallisempaa. Päätimme lähteä fillaroimaan, kun taivaskin oli mukavasti pilvessä, eikä ollut liian kuuma. Vaan kuinkas kävikään! Menimme ensin korttikuppilaan syömään. Tällä kertaa toisessa kuppilassa. Siellä on keskellä hallia kolme tai neljä loossia ja jokaisessa 4 keittiötä, lisäksi vielä reunoilla monta samanmoista. Tilasimme yhdestä sellaisesta munakkaat riisillä ja siihen kuului vielä keittokin, joka oli tosi stydiä. Syötyämme havaitsimme, että ulkona oli alkanut sataa rankasti ja menimme sitten kaupan puolelle. Kierreltyämme huomasimme, ettei täälläkään ollut sitä Handen tilaamaa vekotinta. Se on semmoinen sähkökäyttöinen vekotin, jolla tehdään Sukiyakia. Ostin sitten itselleni sortsihameen ja Julialle yhden jutun. Vaan eipä voitukaan lähteä ulos, siellä tuli vettä kaatamalla, siis jäätelöbaariin aikaa kuluttamaan. Eihän sade täällä kauaa kestä, niin luulimme! No, sade vaan jatkui ja Seppo lähti jotain etsiskelemään ja minä istuin penkillä oottelemassa . Seppo palasi kierrokseltaan, sade jatkui ja päätin lähteä shoppailemaan, koska muutakaan ei voinut. Koko kauppatalossa ei ollut myytävänä yhen yhtä sadetakkia, vain sateenvarjoja, joilla ei fillarin kanssa tee yhtään mitään. Meillä oli laukussa vain yksi sadetakki. Ostin sitten pari puseroa, itselleni ja Julialle, sekä jotain muuta pientä "tarpeetonta". Sitten näin 199 bathia (n. 5 euroa) sellaiset muoviset "crocksit" ja niissä oli hihnat kantapään taakse, jotta ne pysyy hyvin jalassa. Ostin siis ne kotimatkaa varten. Minulla oli jalassa sellaiset kankaiset nauhattomat tennarin tyyliset tossut, koska varsinaiset pyöräilykengät pesin eilen ja ne olivat aamulla vielä märät. En
Sukhumvit
halunnut näiden tennareiden kastuvan, koska vahvasti näytti, että kastumme kotimatkalla, olisinpa vaan tiennyt mitä tuleman pitää. Löysin sitten Sepon kuppilan puolelta, pakkasin tavarat hyvin muovipusseihin ja vaihdoin ne crocksit jalkaan. Tennarit laitoin muovipussiin ja kaulassa roikkuneen askelmittarikellon sujautin toiseen kenkään, ettei se kastu. Kaulassa se olisi varmasti kastunut. Hiipparoimme sitten kaatosateessa fillareiden luo, jotka olivat onneksi katoksen alla ainakin vähän sateen suojassa. Pakkasimme
polvia myöten paskavedessä Sukhumvitillä
tavarat, odottelimme taas puolisen tuntia ja sade ei vaan loppunut. Sitten vaan läksimme ajelemaan parkkikselta pois, kun sade hiukan laantui. Ajoimme alas Sukkarille ja voi hirvitys, se oli vallan veden peitossa, se oli muuttunut joeksi. Homma meni pyörän talutukseksi, ja piti tosi varovasti askeltaa siellä, vesi ylti polviin asti ja välillä virtaus oli niin kova, että kun nostin jalkaa, oli se lähteä ihan toiseen suuntaan. Jossain veti viemärit hyvin ja jossain vesi tulvi viemäreistä takaisin kadulle. Vedessä kellui kaikkea ryönää ja torakoita, onneksi ei rottia näkynyt. Onneksi tuli sitten ylämäkeä ja vesi jäi taakse. Arvatkaa mikä autojono Sukkarilla oli, ylämäessä ne yritti kuikkia toisten ohi, kiire kun on, mutta eihän sieltä minneen päässyt, kun se vesimassa tuli eteen. Kerroimme vastaantuleville falangeille mitä heillä on edessä ja siinä he sitten pyörittelivät päätään, uskoivatkohan meitä. No, se selvisi kyllä pian heillekin! Kurvasimme sitten pikkutielle, jota aina ajelemme kotiin ja voi kauhistus, se tulva vaan jatkui. Edelleen vesi polveen saakka. Vastaan tuli yksi auto, jossa kuski kuvasi vastaantulevaa liikennettä ja sitä "jokea" eli pääsimme mukaan kuvaan! Matkalla siunailin mielessäni niitä ostamiani crockseja, jos jalassani olisi olleet ne tennarit, ne olisivat matkalla hävinneet jaloista, mitäs sitten! Tietä pystyi ykkösvaihteella ajamaan nilkat vedessä loiskien, mutta auton vastaan tullessa jouduimme pysähtymään, koska auton ohiajo sai aikaan kovan aallokon, joka olisi kaatanut pyörän. Välillä jalkoihin tarttui kaikenlaista ryönää, kerran joku iso vaate kiertyi jalkaani, yäk! Sitten loiskimme pyörillä seuraavaan tienkulmaan ja hupsis, Seppo katosi kokonaan
"joki"

aamulla oli tie hiukan eri näköinen kuin nyt
veden alle, vain pää jäi näkyviin. Hän kaatui johonkin ja solahti veteen pyörineen. Siitä sitten ylös ja matkan oli vaan jatkuttava siinä joessa. Tätä jokea jatkui melkein Wat Boonille (kotikadulle) asti ja sitten alkoi taas sataa. Matkalla oli sitten paljon veteen tukehtuneita autoja ja mopoja, joita ihmiset sitten auttoivat työntelemään sivummalle. Sitä ei onneksi meidän leipämoottoreilla toimiville pyörille sentään sattunut. Kotiin pääsimme vihdoin läpimärkinä ja sisällä alkoi vaatteiden vaihto ja tavaroiden vaurioiden tutkiminen. Sepon laukku olikin sitten ihan märkä pulahduksen vuoksi ja sieltä kaikki kuivumaan, seteleitä myöten. Pari vakuutuslappua oli kastunut tunnistamattomaksi, onneksi ne oli vain kopioita, eikä alkuperäisiä. Nyt kyllä huilaillaan loppuilta, oli siinä extremeseikkailua yhdeksi päiväksi.

Sukhumvit tulvii
17.2.2016 keskiviikko

Kääk, kova kosteus ulkona sekä sisällä, joten kaikki eiliset tavarat, kengät, laukut ja vaatteet ovat märkinä edelleen. Toivottavasti tänään paistelee aurinko ja kuivattaisi, ainakin säätieto netissä lupailee hyvää! Tänään piti olla golf-päivä, mutta jos kentälläkin eilen satoi, on siellä myöskin lits
hauska mikälie-koppi Sukhumvitillä
läts keli eli pitää keksiä jotain muuta ajankulua. Ehkä jatkamme hotpotin metsästystä, saa nähdä! Lähdimme sitten muumijunalla Beach Roadille ja sieltä lavalla Pattayalle minun lemppari Big C:hen. Lavalla sattui olemaan suomalainen pariskunta ja juttelimme niitä näitä ja tietty juttu ohjautui kaikkien puheenaiheeseen, eiliseen tulvasateeseen. Kerroimme, kuinka meille kävi ja he kysyivät, että eikö vedessä sitten kellunut käärmeitä, niitä kuulemma myös silloin ilmestyy. Huh, onneksi emme törmänneet. Ensin hyppäsimme kyydistä keittiötarvikekaupan kohdalla, mutta sielläkään ei ollut Handen tilaamaa vekotinta. Matka jatkui ja taas lavan kyytiin. Pääsimme sitten perille ja ihan ensiksi piti mennä tuttuun kahvilaan, sinne suuntaamme aina ensiksi. Lähdimme sitten yläkertaan tarkoituksena etsiä AIS:in myymälä, vaan ei ollut. Uusi nettikortti olisi ollut mukava samalla reissulla hommata, vanha hyytyy kohta puoliin. Sitten huomasin leluliikkeen ja siellä juuri sellaista, mitä olemme etsineet Lapin pojille. Siis kaupat tuli tehtyä, vaikkakin tunsimme itsemme häiriköiksi. Myymälässä oli kolme tosi nuorta myyjää ja me häiritsimme pahasti heidän puhelinpelejään. Sellaiseksi tämä maailma on näköjään mennyt. Sitten meillä olikin niin isot kantamukset, että otimme pihasta taksin kotiin, se siitä mun lemppari kaupasta, jäi toiseen kertaan. Päivällä taas autoon ja matka Sukkarin Big C:hen, siellä on AIS:in kauppa. Kävimme ensin syömässä korttikuppilassa ja Seppo häipyi jonnekin autojuttuja katsomaan, ei kun sitä autovakuutusta Brookersille siihen lähelle ja minä AIS:lle. Siellä ei ollut yhtään jonoa, mutta taakseni kertyi tosi pitkäjono. Olin siellä siis juuri oikeaan aikaan. Sitten takaisin kotiin ja illemmalla vielä kerran autolla rautakauppaan jotain maalaukseen liittyvää lakkaa hakemaan sekä tankkaamaan auto huomista golf-reissua varten. Olipa muuten dieselin hinta pudonnut roimasti 30 bathista tuonne 22 bathiin litra. Siinähän sitä taas reissaamista.

18.2.2016 torstai

Se on sitten golf-päivä. Läksimme ajelemaan apina-kentälle. Siellä oli taas paljon thaikkuja ja lähdön odottelu kesti ihan turhan kauan. Kentälläkin jouduimme odottelemaan, koska edessä pelasi taas 6:n hengen ryhmä, joka aiheutti sen, että peli ei meillä sujunut ollenkaan hyvin, päinvastoin. Tuollainen ei ole enää kivaa, odottelua, odottelua, kun pitäisi päästä eteenpäin jouhevasti, eikä odotella tiiaus
lintuja golf-kentällä
paikalla 5-10 minuuttia. Sitten hoksasimme ettei kentällä ole enää näkynyt montaakaan falankia meidän lisäksemme. Viime vuonna oli vielä paljon ja totesimme, että pelaajat ovat tuon tukkoisuuden vuoksi kadonneet. Muuallahan pelaajia on ryhmässä vain ja ainoastaan maksimissaan 4 henkeä ja silloin peli sujuu. Kotimatkalla käväisimme katsomassa tuon toisen armeijan kentän tilanteen. Siellä ei ollut ihan hirveästi porukkaa, caddejä oli vapaana ja uusia golf-autoja oli rivillinen. Mitä tästä voisi päätellä? Aivan oikein, meillä meni nyt kenttä vaihtoon, palaamme takaisin tuonne toiselle kentälle. Pidimme enemmän tuosta apinakentästä, mutta jos ei pääse kunnolla pelaamaan, pitää hiukan tinkiä kentästä. Eli palaamme taas tuolle caddie-kentälle ja se on myös hieman kalliimpi. Siksi varmaankin on apina-kentällä lisääntynyt thaikku pelaajat, se on tosi halpa kenttä. Kävimme sitten taas syömässä Sevillassa spagetti carbonarat ja olipa muuten tosi hyvää! Kävin pihalla uimassa ja hetken makasin aurinkotuolilla, kun se sattui olemaan vapaana. Sillä aikaa Seppo meikkasi autoa ja tuhosi parhaan siivousrättini, kääk! Tutkin sitten nettiä ja löysin paikan, josta niitä voi tilata lisää, kunhan kotomaahan tästä joudan. Vaikka se rätti oli hiukan rispaantunut yhdestä kohtaa, ei se tarkoita, että sen voi leikellä autorätiksi! Illalla kävimme vielä Naskaleilla munkkikahveella.

19.2.2016 perjantai

Aamulla fillareiden huoltoa "jokiajelun" jälkeen. Päivällä sitten pikkuteitä pitkin (niitä, jotka olivat jokin aika sitten jokia) Sukkarille ja sieltä Tescoon korttikuppilaan syömään. Samalla reissulla kävimme golf-kaupassa. Seppo osti itselleen uudet nahkaiset golf-hanskat ja minä greenihaarukan, mailansuojukset ja uudenlaisen pienen lyöntilaskurin, oli niin söpö! Viime vuonnakin ostin
golf-sälää
greenihaarukan, mutta se vaan jonnekin katosi ja tuo söpö lyöntilaskuri lähtee kotomaahan, koska täällä en laske lyöntejä, pelaamme ns. happygolfia. Sen sanan ja ajatuksen olemme oppineet ulkomaalaisilta, joiden kanssa olemme täällä pelanneet eli se on rentoa peliä. Jos pallo on pahassa paikassa, se vaan siirretään, eikä koskaan kiroilla. Tämähän on vaan golfia ja sen pitää olla kivaa, tiukkapipoja näkee sitten taas suomen kentillä ihan tarpeeksi. Sitten ajelimme pitkin Thepprasittia mukavasti alamäkeä, tosin tulihan se väkisinkin vastaan se ylämäkikin. Käännyimme taas pikkukadulle , tulimme torille, ajelimme sen toiseen päähän, talutimme pyörät Second Roadin yli soi 5:lle, siitä Beach Roadille ja kohti kotia rantakatua pitkin mukavassa tuulessa. Ykskaks Seppo pysähtyi kadun reunaan ja siinähän kuljeksivat Lea ja Pertsa. Menimme sitten heidän kanssaan kaffeelle pikkuiseen kuppilaan. Aikamme rupateltuamme aloimme suunnitella matkan jatkoa ja huomasimme kadun olevan ihan tukossa, liikenne seis. Toistakymmentä isoa linja-autoa tukki koko kadun kääntyessään viereiselle temppelialueelle. Bussit olivat tosi hienoja ja täynnä lapsia ja nuorisoa. Olivat varmaankin tulossa viikonlopun viettoon tänne. Kotiin sitten taas Chayaprukin ja pikkuteiden kautta. Minun jalkajarrut rohisivat kovin, enkä edes uskaltanut niitä käyttää. Seppo alkoi niitä tutkia ja siellähän oli hiekkaa. Eipä enää jarrut rohise. Eikä enää ikinä lähdetä pyörillä millekään jokiajelulle, rikkihän siinä saa fillarit.


Kävimme sitten vielä iltasella Naskalien kanssa Jompparilla Night Marketissa. Siellä olikin aika paljon porukkaa ja vähän Kirsin kanssa teimme ostoksiakin.

Night Market


20.2.2016 lauantai

Läksimme taas fillaroimaan ja pihassa törmäsimme Tihonoviin (jos muistat heidät) ja hän kyseli, että olimmeko olleet kuukauden poissa. Kyllä tämä vakiporukka näköjään huomaa, jos joku jonnekin

ranskalainen
kuppila
lähtee tai on poissa. Niinhän mekin huomaamme. Fillaroimme sitten ympäriinsä ja lopulta olimme taas torilla ja menimme kahville siihen
pyörät torilla
torinlaidalla olevaan ranskalaisen kuppilaan. Ostimme sieltä myös mukaan pari pikku patonkia ja croissanteja. Illalla tarjosimme Naskaleille croissanttikahvit. Olen muuten tyhjännyt pääni täysin oppimistani thaikielen alkeista. Opiskelin kaksi alkeiskurssia thain kieltä ja viime vuoden lopulla muutama thaikku nauroi liikaa yrityksilleni puhua thaita, joten kostoksi en enää sano thaiksi kuin kiitos ja huomenta. En minäkään naura, jos thaikku yrittää puhua suomea. Jatkan siis englannilla, jota alan taas opiskella, thainkieli joutaa hiiteen. Thaikielen opettajani saattaisivat olla eri mieltä, mutta olkoon. Oikeasti en ihan hirveästi edes tykkää näistä thaikuista, olisin mieluummin espanjassa, kun osaan sen kielenkin. Mutta, mutta, täällä on se lämpö joulu-maaliskuussa!

21.2.2016 sunnuntai

jumissa

Vietiin Kirsi ja Jone Hi Coffin saunalle päivää viettämään. Ensin pähkäiltiin kuinka pääsemme
vaihteeksi pois parkista. Meidät oli taas jumitettu. Yritimme työnnellä autoja, mutta nehän eivät hievahtaneetkaan ja vartijat yrittivät samaa. Täällä jätetään auton vaihde vapaalle juuri tuon takia, jotta autoja voidaan työntämällä siirtää, nämä eivät olleet jättäneet. Sitten vartija joutui hakemaan yhden kuskin asunnostansa ja auto siirrettiin. Talossa asuvien auton tuulilasissa on kulkulupatarra, jossa on myös huoneiston numero, siten auton omistaja löytyy. Lopulta pääsimme lähtemään Hi Coffille. Siellähän se aika mukavasti hurahti, otettiin mollikkaa, syötiin, saunottiin, uitiin ja illalla oltiinkin sitten ihan väsyneitä, raittiin ilman myrkytys kaiketi. Kävimme kotona vielä Kirsin ja Jonen kanssa iltapalalla oman pihan kuppilassa.





22.2.2016 maanantai
Pyhä ja Buddha päivä

Ylläolevasta huolimatta aamulla piti taas polkaista seuralle pottuja (50 kg) ja porkkanoita (10 kg)
kuorimaan. Homma tuli valmiiksi ennen aikojaan, joten emme jääneet sinne odottamaan ruokaa, joka kuuluu työntekijöille ilmaiseksi. Läksimme kotiin syömään nuudeleita. Kotonahan löytyy aina jotain järjestelyhommia. Yöllä putosi kylppärin seinältä tanko kovalla rytinällä ja se piti laittaa takaisin, taisi olla ripustettuna liikaa rompetta. Lähdimme vielä ajelemaan fillareilla ja kävimme sitten kuitenkin vähän ennen neljää syömässä sen duuniruuan. Ajelimme taas kotiin Chayaprukkia ja kävimme juomassa sodat Jokeribaarissa.  Se on siis suomi-kuppila ja siellä on kuulemma myös hyvää suomi-ruokaakin. Täytyypä jonain päivänä käydä maistelemassa.




23.2.2016 tiistai

Päivän ohjelma: vakuutusyhtiö, autokatsastus, Big C, Home Works, syömässä korttikuppilassa, kämpän siivous, uintia, mollikkaa! Siinähän sitä yhdelle päivälle!


24.2.2016 keskiviikko

golfkentän kukkameri alkaa taas kukkimaan

Aamulla huomattiin, että tiskipöydän alla lavuaarin kohdalla on vettä. Joku ylivuotoletku oli katki ja se ihan mureni kädessä, siis tiedossa TAAS asiaa rautakauppaan! Siis fillareilla pikkuteitä Sukkarille ja ensin Tescoon, ei ollut letkua. Matka jatkui Thepprasitille ja sen päästä ylämäkeen kohti Hilliä. Tulipa ylämäkeä polkiessa mieleen, että onneksi emme asu siellä Pratamnakilla, olisi aina vaan ylämäkeä poljettavana! Mutta poljimme kumminkin sinne ja sieltä alamäkeä rantaan, tosin fillarit piti kantaa portaat alas päästäksemme rantatielle, huh, huh! Sieltä Beach Roadille ja käväisin Kasikornin automaatilla päivittämässä Handen pankkikirjan, sieltä seuralle syömään, kotiin Chayaprukkia pitkin ja poikkesimme siis siellä rautakaupassa, Thai Watsapussa. Ei ollut sielläkään sellaista letkua ja Seppo osti sitten jotain muuta letkua, joka siihen sopii. Matkamittariin tulikin sitten 19 km ajelua.

25.2.2016 torstai

siis kuinka nuo on kaikki nokka samaan suuntaan!


Päivä menikin sitten taas golfin merkeissä. Vannomatta paras eli menimme kumminkin taas sinne apinakentälle. Se on vaan niin hyvä kenttä ja toisen kentän caddiet, heti kun vaan ajatteleekin, alkaa heti mielessä tökkiä! Nyt ei ollutkaan kovin paljon pelaajia ja pelasimme sitten 18 reikää. Usein
mä löin jo, saitko kuvattua ?
henkilökunta, yleensä itse caddiemestari itse tuo golfauton meille suoraan parkkipaikalle ja nostaa bägit valmiiksi autoon. Tällä kertaa sen ajoi meille joku solttupoika ja laittoi bägit väärin tarakalle. Minun bägi pitää olla oikealla, koska istun oikealla ja Sepon bägin paikka on vasemmalla, koska hän yleensä on kuskina. No, mehän sitten koko pelin törmäilimme niitten bägien luona! Sellaista se välillä on. Söimme pelin jälkeen kentän kuppilassa ja läksimme ajelemaan katsastuspaikalle, meidän piti saada rekisteriote ja ikkunatarra tänään. Kovassa ruuhkassa sinne ajelimme ja halvattu sentään, paperit eivät olleetkaan vielä tulleet. Maanantaina uusi yritys! Illalla kävimme vielä Kirsin ja Jonen kanssa tuossa kotikadulla peltikattokuppilassa syömässä, kun oli Kirsin ja Jonen viimeinen ilta ennen huomisaamun lentoa kotiin Tukholmaan. Niin nopsaan se heidänkin lomansa sitten sujahti! Siellä kuppilassa lenteli ällöjä öttiäisiä, ne tulivat ihan vaatteillekin ja pudottivat siipensä. Eikös olekin kivoja kuppilanimityksiä; peltikattokuppila, korttikuppila, oman pihan kuppila jne. No, sitten kotiin päästyämme huomasimme ovemme luona sisäpuolella samoja öttiäisiä ja ei kun myrkkyä kehiin. Niitä oli taas rappukongi täynnä. Samalla muistimme, että tämä öttiäishyökkäys oli sama tasan vuosi sitten eli yhden illan harmi. Mitä lie otuksia, ei kuitenkaan lentomuurahaisia, vaikka samoin toimivat.

26.2.2016 perjantai

auringonkukkameri rannalla

Lähdimme kohti Sattahipin armeijan rannalle, Sai Kaew Beach. Koko automme ulkopuolelta oli muuten täynnään niitä öttiäisten siipiä, siis pesulaan auto! Haimme Lean ja Pertsan kotoaan ja ajelimme taas sinne rannalle. Tällä kertaa olimme ottaneet termospullollisen kuumaa vettä, kahvipusseja ja pikku pullia mukaan. On siellä rannalla kahvilakin, vaan se kahvi ei ole kahvia nähnytkään! Siellä se päivä taas mukavasti menikin.

lapsityövoimaa rannan lanauksessa

27.2.2016 lauantai

Aamulla Seppo lähti auton pesuun ja huolsi fillareita. Sillä aikaa minä laitoin hiuksiin väriä, tiskasin, pesin pyykkiä eli ihan tavallista kotipuuhaa. Kolmen jälkeen lähdimme ajelemaan seuralle syömään salaattia. Olisihan siellä ollut hernesoppaakin, mutta emme ole sitä enää pitkiin aikoihin syöneet, koska se aina loppuu kesken. Ihmiset eivät jostain syystä ole tuoneet herneitä ja kohta siis syömme makkarasoppaa! Matka ei sitten sujunut oikein hyvin, pyöräni vaihteissa on jotain vikaa. Pääsimme kuitenkin perille, vaikka vähän hitaasti matkani joutui. Kuten arvelimmekin, hernesoppa oli seuralla loppunut kesken, mutta salaattihan on ihan terveellistä, varsinkin , kun lisukkeena oli kukkakaaligratiinia, nam! Lähdimme sitten ajelemaan lyhintä reittiä kotiin pyöräni kenkkuillessa. Matkalla ostin pari lippistä kadun varressa olevalta lippiskauppiaalta ja piti hakea pyykit pesulasta, vaan se olikin suljettu. Seppo päätti sitten tutkia pyörät jonain hetkenä, tänään ei huvittanut. Emme tarvitse niitä pyöriä muutamaan päivään.

28.2.2016 sunnuntai

Aamulla taas kuumaa vettä termariin ja kaffepullat reppuun uimavehkeitten kera. Sepolla ei nyt sitten niitä uikkareita ole, kun ne ovat siellä pesulassa. Ajattelimme hakea ne pyykit matkalla Hi Coffiin,
mutta kuinkas kävikään, pesula oli edelleen suljettuna. Onneksi täällä voi mennä "uimahalliin" ja saunaan urheilusortseissa, Suomessahan on niistä ollut viime aikoina kovasti polemiikkia. Helsingin seudun kirjastoissa on meneillään heinäkuun loppuun asti kokeilu eli netissä voi lukea kaikenlaisia lehtiä ja Hesaria ilmaiseksi. Heillä on tietysti vain määrätty määrä lukuoikeuksia ja päivällä voi joutua odottelemaan vuoroaan pitkäänkin. Täällä on toisin, Hesari ilmestyy sinne kirjaston sivuille kutakuinkin aamulla puoli ysiltä (suomen aikaan puoli 4 aamulla) ja jostain syystä Suomessa ei siihen aikaan ole lukijoita! Saan siis aamuisin lukea ihan rauhassa Hesarin, puhumattakaan muista aikakauslehdistä, joita siellä on. Niin, siis juuri näistä lehdistä olen lukenut näitä uimahalli/sortsi juttuja. Päivä sujui mukavasti, aurinkokin paisteli pilvettömältä taivaalta ja tuuli vilvoitti sopivasti.  
Kotona sitten Seppo lähti tuonne takapihalle tutkimaan niitä fillareitamme, saa nähdä pitääkö ne viedä korjaamolle vai saako Seppo ne itse korjattua.

29.2.2016 maanantai

Ja Seppo sai korjattua fillarit, jippii! No, aamulla lähdimme autolla seuralle kuorimaan pottuja 40 kg. Otimme samalla kyytiin matkalaukkumme seuran varastosta. Voimme pakata niitä pikku hiljaa, kun saamme pitää ne naapurin kämpässä, kiitos heille. Seuralta lähdimme Big C:hen. Minä Big C:hen, Seppo Home Worksiin ja kävi hakemassa katsastusasemalta sen rekisteriotteen (sininen kirja eli blue book) ja katsastustarran. Sieltä sitten takaisin seuralle syömään se kuorimisruoka.
Näin se taas kuukausi vierähti. Jäljellä yksi kuukausi ja sitten kotiin.


 

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

TAMMIKUU

uudet ikkunaverhot
8.1.2016 perjantai

Siten se vuodenvaihde siis meni! Lauantaina pääsimme mukavasti kotiin, ei ollut maanteillä  kovin ruuhkaa. Kotona olikin sitten kylmä, sisällä +15. Lämpöpumpussa oli jotain vikaa, mutta onneksi kellarissa on vielä tuo öljypoltin ja öljyä säiliö täynnä, poltin vaan puhisemaan. Veimme sunnuntaina sitten laina-auton takaisin Tuusulaan autoliikkeeseen ja tullessa kävimme kaupassa Jumbossa. Vein samalla sen Thaimaassa lattialle pudonneen iPadin korjaukseen. Kylmää vaan riittää, tiistaina jo -19. Illalla sitten katselimme telkusta MM-lätkää, jonka Suomen nuoret voittivat :). Vaan olipa jännä matsi, minäkin siinä kutoessani toisella silmällä seurasin, en nääs välitä jalkapallosta enkä tuosta lätkästä. No, lätkää kyllä voin seurata, kun tulee näin tärkeitä matseja, mutta jalkapallo - EI!

Tuo pakkanen vaan kiristyy, tänä aamuna jo -26. Onneksi se alkaa viikonloppuna hellittää, pitäisi nimittäin tuo koira harjata. Nerosta lähtee ihan tukkoina karvaa, eikä tuolla ulkona oikein tarkene sitä harjailla. Pitäisi tilata myös kampaaja, taitaa tuo tukka nyt lähteä, sitä on meikäläisen päässä ihan liikaa harmiksi saakka! Joo ja sitten olen hukannut yhden puhelimeni, mitä uutta tuo nyt sitten on! Ei tuo muuten harmittaisi, mutta siinä puhelimessa on DNA prepaid-liittymä ja rahaa ladattuna viidenkympin verran. Ehkä on paras lopettaa sen etsiminen, se löytyy jos on  löytyäkseen. No, joku viisas voisi sanoa, että soita siihen, olen yrittänyt vaan taitaa siinä olla akku tyhjänä. Tarkoitukseni olikin vaihtaa sen sim-kortti parempi akkuiseen puhelimeen, mutta sitä ei nyt vaan mistään löydy, siis sitä puhelinta!

16.1.2016 lauantai

Niin se aika vaan menee liukkaasti! Edelliseen päivitykseen viitaten löysin sen puhelimeni ja sehän oli siellä missä pitikin. Siis sainkin vaihdettua sim-kortin toiseen paremman akun omaavaan
Lunta, lunta....
puhelimeen. Taas liikenteessä törmättiin ihmisten välinpitämättömyyteen. Odottelimme parkissa jossain Tammistossa ja näimme auton pysähtyvän suojatien eteen, niin eikös yksi Audi ajanut siitä ohi pysähtymättä, nainen ratissa, ikävä kyllä. Onneksi jalankulkija ei jäänyt alle. Sitten toisena päivänä näin kotona ikkunasta, kun nainen kurvasi tuohon Himmelitielle ja pysähtyi heti risteykseen ja puhelin korvassa. Sitten hän alkoi peruuttaa takaisin Yrttimaantielle ja oli ajaa jalankulkijan yli. Hetken päästä hän yritti uudelleen ja oli peruuttaa bussin eteen. Sitten kurvasi Hande kotiin sitä kautta ja nainen joutui ajamaan Himmelitien päähän kääntymään. Hande vähän ihmetteli auton toikkarointia ja kerroin hänelle mitä näin. Pitäisiköhän tuon kuskin vähän alkaa miettiä tekosiaan, onneksi ei kuitenkaan mitään tapahtunut - ja taas nainen ratissa!  Äly hoi, älä jätä! Joo ja nyt meillä on sitten lunta ja paljon. Olemme olleet täällä kotona kuukauden verran ja selvästi jo huomaa päivän pidentyneen, tosin kohta ollaan taas pimeässä mutta lämpimässä! Tilasin kampaajan ja ajattelin leikkauttaa hiukset ihan lyhyeksi. Sitten yhtenä iltana sain hepulin, otin otsalta nyrkkiin tukon hiuksia ja naps, nirhin sen poikki saksilla. Tein siis otsatukan ja kas kummaa, heti olo parani. Päätä alkoi juilia kaikki hiuspannat, päätä särki jne. Eipä särje enää ja kampaajani sitten siisti hiukseni ja taas mennään. Eilen laitoin sitten hiuksiin taas punaista väriä, olikin hiukset jo harmaantuneet parin sentin verran juuresta. Innostuin kutomaan huivia netistä löytämäni saksalaisen ohjeen mukaan. Se on vähän erilainen huivi ja laitan joskus siitä kuvan tänne. Kudoin sen bambulangasta, vaihdoin uuteen kerään ja huomasin niiden olevankin vähän eri väriä. Kudoin kuitenkin loppuun niillä langoilla, tuli vaaleampi raita keskelle, suurin piirtein keskelle. Voihan sitä hyvin pitää mökkihuivina, kokeilu kun oli. Olin pakannut yhteen matkalaukkuun jo kahta huivia varten kyseistä lankaa, mutta onneksi Seppo avasi sen laukun muun syyn vuoksi ja sain vaihdettua ne langat toisiin. Mitäs niitä Thaimaahan roudaisin ja taas takaisin! Kokeilen kutoa seuraavan huivin kevyemmästä langasta ja sellainen löytyi hyllystäni, mohairia. Saas nähdä tuleeko siitä parempi. Tänään olikin pakkaus hommia. Kaikki matkalaukut tuli pakattua ja vietiin ne kentälle huomisen lähtöön. Kolme matkalaukkua, joista yksi täynnä seuralle menevää tavaraa. Poistuessamme kentältä parkkipaikalle, oli juuri laskeutunut joku koneellinen hiihtoporukkaa. Siinä parkkiksen reunassa oli yksi Mese käynnissä ja porukka yritti saada takakonttia auki. Kuski neuvoi, että pitää kunnolla paukauttaa johonkin, jotta se aukeaa. Nainen teki niin ja kuinkas kävikään! Kaikki auton ovet menivät lukkoon, auto käynnissä eli avaimet sisällä ja jengi pakkasessa vähissä vaatteissa, pakkasta siis -19! Emme jääneet seuraamaan kuinka tuossa kävi, opiksi kyllä kannattaa kaikkien ottaa; auto sammuksiin ja avaimet kännyyn!
Kotona lämpömittarimme näytti jo eilisestä saakka -12 ja ulkona kyllä tuntui paljon, paljon kylmemmältä, kuten jo kentällä havaitsimme. Seppo vaihtoi siihen patterin, ei vaikutusta. Sitten hän avasi ikkunan ja tarkisti ulkoanturin. Se oli ihan lumen peitossa ja siirrettiin se sitten toiseen paikkaan pois lumesta. Kyllä se tuo lumi vaan lämmittää, mittariin hupsahti heti tuon lumen poiston jälkeen lukemaksi -19. Ilmankos ulkona tuntui niin kylmältä, kylmäähän siellä olikin.

Taas tulee pieni kirjoitus tauko. Tarkkaavaisimmat lukijat hoksasivat varmaan, että huomenna hyppäämme koneeseen matkalle lämpimään talvikotiimme ja siellä taas kirjoitan kunhan saan hankittua sen nettikortin....

20.1.2016 keskiviikko

No niin, täälläpä taas ollaan, kuin ei poissa oltuiskaan oltu!
Heikki vei meidät kentällä sunnuntaina ja lentokin lähti ihan ajallaan klo 18.30. Joutuisasti mentiin ja laskeuduttiin 25 minuuttia etuajassa. Perillä kentällä sitten etsiskeltiin tilattua taksiamme, vaan ei näkynyt. 45 minuuttia kävelimme aulaa edestakaisin vuorotellen, ei taksia. Sitten Seppo alkoi soitella Hanslankarille, ei vastausta. Odottelimme ja kävelimme vielä puoli tuntia ja sitten otimme kentältä taksin. Taksi maksoi 2500 bathia (n. 80 euroa), mutta kyyti oli kyllä hintansa arvoinen, kuski ajoi rauhallisesti eikä säntäillyt, kuten täällä on tapana. Taksissa ollessamme Jouni sitten soitti ja väitti kuskin olleen kentällä. Ei vaan näkynyt, olisiko ollut autossa torkuilla, kuten kuskit tapaavat odotellessaan tehdä, liekö sitten nukkunut reippaasti ohi tuloaikamme. Matkalla moottoritiellä olikin vähän ruuhkaa, tosin liikenne kulki kuitenkin ihan reippaasti. Saimme sitten ruuhkan aiheuttajat kiinni, ensi oli pikkuauto vilkut katolla, sitten 32 kaksikerroksista hienoa linja-autoa ja taas vilkkuauto. Enpä ole ennen noin pitkää bussiletkaa nähnyt, minneköhän olivat menossa. Sukhumvitille päästyämme neuvoimme kuskin perille. Bangkokin taksit eivät tunne Pattayan seutua lainkaan, joten on hyvä itse tietää minne on menossa. Perillä olimme siis jo klo 12, hyvään aikaan. Kämpällä purimme laukut, kauppaan ja samalla reissulla kävimme syömässä Sevillassa. Sevenissä ei ollut tarjolla minkäänlaisia nettikortteja, onneksi minulla on vielä se iän ikuisen vanha 2G-kortti ja se toimii hitaasti mutta varmasti. Ysiltä kaaduimme sitten sänkyyn.
aamu valkenee
Seiskalta heräsimme ja kävin pikku sateessa uimassa pihalla. Huomasimme, että suomi-puhelimemme ovat mykkänä, minun ilmoitti; Ei verkkoa ja Sepon puhelin; Hätätila. Kuulimme sitten Suomessa Soneralla olevan ongelmia, emme siis heti hätääntyneet. Seuraavaksi auto pesuun, matkalaukut seuralle säilöön, seuran kamat sinne käyttöön ja söimme maksaa kermakastikkeessa, nam! Jukkakin tupsahti seuralle ja sovimme menevämme hänen kanssaan huomenna syömään, koska hän lähtee sitten tuonne Hua Hinin suuntaan. Ostin toisesta Sevenistä nettikortin, jota en sitten koskaan saanut toimimaan ja lopulta muutaman päivän päästä leikkelin sen kiukuissani saksilla pikku pikku palasiksi, helpotti kummasti. Kortin ohjeet olivat thaiksi, englanniksi ja venäjäksi, kiva! Täällä seuralla ja muuallakin nuo suomi-ukot kertoo, että ihan helppo nuo sim-kortit asentaa, mutta suurimmalla osallahan on täällä nuo thai-eukot ja he ne laittavat toimimaan. Selvisi näet myöhemmin, että nuo kyseiset suomi-ukot eivät osaa yhtään mitään itsekseen, kun kyseessä on joku sim-kortin asennus tai tietokonejuttu! Välillä tiettekste tekis mieli kiljua!!! Seuralla on onneksi toimiva nettiliittymä ja sitä kauttahan sain Hepeltä viestin niistä Soneran ongelmista. Minua ei haittaa, vaikka tuo Sonera ei toimi, koska en käytä suomi-puhelinta täällä. Seppo taas on kuin maansa myynyt ja sitten hän aina huomauttaa, kun ihmiset ovat nykyisin älypuhelinten orjia, aina pitää sitä katsella. No, kukahan se meillä on se puhelimen orja! Sanoinkin hänelle, että jos jollain on tärkeää asiaa, niin thaikkunumeron saa Handelta. Siinähän nuo puhelin ja nettiharmit.
Keskiviikkona kävelimme Beach Roadille (n. 900 metriä on se matka), sieltä Soi Welcome 1:lle ja siellähän Jukka jo meitä odottelikin. Hyppäsimme lavalle ja ajoimme Beach Roadin päähän kalaravintolaan. Ruoka oli hyvää kuten aina, tosin tilaamani riisi jäi taas tulematta, en kyllä olisi sitä jaksanut syödäkään. Palvelu oli kyllä tällä kertaa täysin ala-arvoista, mikä oli kyllä kummallista. Yleensä palvelu on siellä reipasta, mutta nyt tarjoilijoita ei näkynyt ja he istuksivat peräpöydissä juoruamassa tai sitten seisoskelivat höpöttelemässä keskellä ravintolaa, ihan kuin asiakkaita ei olisikaan. Olisin tilannut vielä jäätelön jälkkäriksi, mutta jätin väliin, milloinkahan olisi lopulta tullut. Sitten hyppäsimme taas lavalle, jäimme pois siellä mistä tulimmekin ja kävimme seuralla katsomassa, olisiko tilaamamme juusto jo tullut, ei ollut. Joimme sitten kaffeet ja sain taas tsekattua netistä viestit. Sitten muumijunalla kotio.

21.1.2016 torstai

hauska pensas, kuin hattara

Rauhallinen aamu ja nukuin ihan kasiin asti ja Seppo heräsi vasta ysiltä. Enää ei ole aamuherätystä seiskalta, pitkätukka siivooja ei enää kieu tuossa alapuolella, ei kuulu vastapäisen talon rakennusmelua (talo valmis), mopot ei hurraa pihassa, kun toiseen ulosmenoon on laitettu portti.
Puolenpäivän maissa läksimme Sukkarin Tescoon ja ihan ensi MK:hon syömään. Sitten etsimme AIS:in myymälää, vaan sitä siellä ei ollut. Siis autoon ja ajo Big C:hen. Sieltäpä löytyi oikea myymälä, vaan olipa "kilometrin" jono. Päätimme sitten käydä ensin kaupan puolella ostoksilla ja paluumatkalla tsekata, josko jono olisi huvennut. Sattuipa tällä kertaa mukaani jääkaapin ovesta kauppalistakin, yleensähän se kiltisti odottelee siinä jääkaapin kyljessä kauppareissun ajan ja vajaan tunnin kuluttua kassalta lähtiessämme huomasimme AIS:in jonojen kadonneen. Pääsin siis suoraan tiskille. Kuukauden sim-kortti laukussa lähdimme kotimatkalle. Kotona kortti mokkulaan ja voi autuutta, netti toimii, vaan Sonerat ei!  Chattailin Soneran sivuilla jonkun virkailijan kanssa ja hän väitti vian olevan Thaimaan verkossa. Veivasin puhelimen asetuksia parikin tuntia, kunnes äkkäsin ottaa pois yhden täpän; automaattinen verkon valinta. Puhelin haki sitten kaikki verkot ja valitsin sieltä DTAC:in ja puhelimeni alkoi taas toimia. Seppokin kokeili puhelintaan, hänellä on puhelin, johon saa 2 sim-korttia ja thai toimi, Sonera ei. Kun hän siirsi suomi-kortin toiseen puhelimeen, se toimi ihan ok. Sitten kortti takaisin ja puhelin etsimään verkkoja manuaalisesti. Seppo sai tehdä sen 7 kertaa, ennen kuin oikea verkko löytyi. Koskaan aiemmin ei tämmöistä rumbaa ole puhelimiin tarvinnut tehdä, taitaa syy olla kumminkin Soneran ongelmissa, tiiä häntä. Kylläpä tämä tekniikka on ihmeellistä ;)

22.1.2016 perjantai

Tänään liikkeellä fillareilla. Ensin ajelimme tilaamaan hiustenleikkuun Sepolle Puntipalta (150 bathia, vajaa 5 euroa) ja saimme ajan klo 15. Sitten seuralle viemään pari pikku kylmälaukkua tilaamiamme juustoa ja maustekurkkuja varten. Täällä on kaupoissa ja toreilla myytävänä kurkkua ja tomaattia, mutta niissä on tosi paksu kuori ja ovat muutenkin mauttomia. Seuralla Risto tekee maustekurkkuja ja ne vasta hyviä on. Jätimme ne kylmälaukut seuralle, lähdimme sitten ajelemaan rautakaupalle ja
matkalla huomasin, että pyöräni mittarit taas toimivat, Seppo oli tehnyt niille jotain. On ihan kiva nähdä, kuinka kovaa ajaa ja kuinka pitkän matkan kunakin päivänä. Täytyy vaan rassata noita aivosoluja, jotta muistan miten mittarilukema nollataan iltasella. No, se on huomisen murhe! Rautakaupasta tarttui matkaan kaikkea pientä ja tarpeellista. Eihän fillareilla voi paljoa tavaraa kuljettaa - luulin! Sitten ajelimme Chayaprukkia alas rantaan päin ja Seppo pysähtyi mopokorjaamon eteen, josta on ennenkin ostettu jotain auton tarviketta. Hän meni katsomaan sieltä minulle kypärää Suomeen, kun sellaisesta olin puhunut ja joku sanoi niiden olevan mopokorjaamoissa edullisimmat. No, sellainenhan löytyi, avokypärä, valkoinen ja aurinkovisiirillä, jopa silmälasit mahtuivat sen kanssa päähän. Se maksoi 750 bathia (noin 29 euroa) ja Suomessa ne ovat aika kalliita, tutkin niitä viime syksynä, kun mopon ostin. Sitten taiteiltiin se kassiin ja pyörän etukoriin keikkumaan. Matka jatkui seuralle syömään, Sepon piti lähteä sinne parturiin ja minä menin tekemään sitä jäsenkortistoa kuntoon. Sen homman tehtyäni mietiskelin, jotta tuleeko Seppo seuralle vai ajanko Puntipalle, kas siinäpä pulmaa kerrakseen. Kello lähenteli jo neljää eli sulkemisaika oli jo käsillä, joten soitin Sepolle, mutta puhelimessa sopotti vain joku nainen thaikkua. Soitin hetken päästä uudelleen ja sama juttu. No, pakkasin sitten kimpsuni fillariin, kassi etukoriin, 2 kylmälaukkua ja se kypärä ja olin kuormakameli. Kyllä sitä roinaa siis fillariinkin saa ja pystyin jopa ajamaan sillä. Ajoin Puntipalle lasteineni ja Seppo oli  vielä hiustenleikkuussa. Ihan samalla hetkellä Seppo sitten tulikin sieltä ja joimme sodat siinä ennen kotimatkaa ja tasasimme hiukan tuota minun pyöräni kuormaa.  Kotona ajomittari  näytti 10.8 km, äkkiä sitä matkaa vaan kertyy. Illemmalla kävimme siivoamassa naapurin kämpän, laitoimme ilmastoinnin ja jääkaapin päälle, kun he huomenna tulevat tänne lomalle. Joo, ja sen mun thaikkupuhelin ei toimi, kokeilin monta kertaa ja saldoa siinä on. Päivällä se toimi ihan hyvin. Otin siitä sitten sim-kortin pois, putsasin hameen helmaan, laitoin takaisin ja niinhän se taas toimii. Eiköhän nämä puhelimien ongelmat jo riittäisi yhdelle reissulle.

23.1.2016 lauantai
Onnea Risto

Aamulla oli pihalla pullonkeräysauto ja Seppo lähti vikkelään viemään tyhjiä pullojamme, juggepurkkeja ja muita muoveja. Täällä kerätään kaikki pullot, muovit ja pahvit talteen. Ja taas oli yksi auto pysäköity pihaan automme viereen eli olimme taas jumissa, samoin oli eilen. Ei auta vaikka työntäisi autoa poispäin, tilanne on ihan sama, koska parkkis on umpikuja. Seppo taas managerintoimistoon ja sieltä kävivät kuvaamassa auton. Täällä kaikki ongelmat kuvataan, ei tule vastaansanomisia. Syksyllä laittoivat väärin pysäköityihin mopoihin renkaaseen lukollisen ketjun, jonka sai pois maksamalla sakon. Tämä siis meidän taloyhtiössä. Yksi syy miksi autot pysäköidään näin, on se kun thaikku ei osaa peruuttaa parkkiruutuun tai jos peruuttaa, on auto poikittain siinä. Pihassa on joka päivä myös Mini parkkeerattuna parkkiruutujen eteen poikittain, mutta se on niin pikkuinen auto, ja jokainen sitä sitten vain työntelee eestaas pois edestä, kun haluaa pois parkkiruudusta. Tämä on täällä joka paikassa ihan yleinen tapa. Autoon vain vaihde vapaalle ja auto sitten löytyy jostain. Tämä on lentokentän parkkipaikallakin on ihan yleinen juttu, olemme itse nähneet. Läksimme sitten iltapäivällä seuralle syömään rokkaa, fillareilla tietty. Sieltä sitten vähän matkan päähän Lealle ja Pertsalle kaffeelle. Ristokin sinne tupsahti sinne jonkun thaikkulaisen remontti Reiskan kanssa tutkimaan kylppäriremonttia. Vähän ennen pimeän tuloa hyppäsimme fillareitten selkään ja poljimme Chayaprukille ja sieltä Sukhumvitin kautta kotiin. Näin hämärässä ei ole terveellistä ajella niitä pikkuteitä, joita päiväsaikaan ajelemme. Pääsimme juuri ennen pilkkopimeän tippumista kotiin ja mitä taas näimmekään! Auto taas sumpussa! Siitä suivaantuneena Seppo talsi vartijan luo ja tämä tiesi kenen auto se oli. Hetken päästä auto siirrettiin ja Seppo vei meidän auton toiseen paikkaan parkkiin. Enää emme tuohon paikkaan autoa jätä, tapelkoot muut poispääsystä, se siitä ongelmasta!

24.1.2016 sunnuntai

Aamu valkeni, tai siis pimeni ukkoskuuron myötä ja vettähän taas tuli. Onneksi se loppui hyvissä ajoin ja lähdimme ajelemaan Lean ja Pertsan luo, nappasimme heidät kyytiin ja ajoimme saunalle. Tällä saunalla emme olekaan aiemmin käyneet ja seuran porukka käy siellä joka sunnuntai. Paikan omistaja kuskaa porukan, joilla ei ole omaa kulkuneuvoa, seuralta saunalle ja takaisin. Paikan nimi on Hi-Coff, eikä se ole kaukana meiltä. Sillä suunnalla emme olekaan ennen ajelleet autolla tahi pyörillä ja päätimme jonain päivänä mennä sitä seutua tutkailemaan fillareilla, näkyi ajoväylä olevan sopivan leveä. Itse saunan alue oli oikein mukava ja rauhallinen. Saunasta en tiedä, kun en käynyt, mutta uima-allas oli kiva ja aurinkoakin saattoi ottaa aurinkotuolilla. Tosin oli kovasti pilvinen päivä ja tosi mustia pilviäkin seikkaili taivaalla. Onneksi ne seilasivat ohi saunan, välillä aurinkokin pilkisteli. Siellä oli myös tosi maukasta ruokaa ja Lean suosituksesta tilasimme currykanaa. Kylläpä se olikin taivaallisen hyvää. Sitten lähdimme koluamaan rautakauppoja etsien kylppärin lattialaattoja Lean ja Pertsan kylppäriin. He ostivat kaikkea muutakin tarviketta sekä sellaisen pöydän, jossa oli lavuaari ja vesikraana eli jonkinlainen minikeittiö. Sitten veimme heidät kotiin ja ajoimme omaan kotiimme. Samantien lähdimme Naskalien kanssa oman pihan kuppilaan iltapalalle ja samalla vaihdoimme kuulumiset, koska he olivat juuri tulleet. Loppuilta sitten katseltiin telkusta Abu Dhabin golf-kisan päätöspäivää. Eikös siinä ole yhdeksi sunnuntaipäiväksi ihan tarpeeksi toimintaa!

25.1.2016 maanantai

Kello herätti puoli 7 aamutoimiin. Ja kuulkaa, kylläpä oli ulkona kylmä, +19 kovan kylmän tuulen myötä. Oikeastihan täällä oli, tai on vieläkin kylmä. Normaalisti täällä on aamusella +28 ja päivällä +30 tietämillä, joten tuo 19 on tosi kylmää. Lähdimme polkemaan seuralle pottuteatteriin puoli kasin maissa sortsit ja hihattomat paidat päällä. Kyllä nuo thaikut hiukan katsoivat meitä ja heillä itsellään oli vaatetta päällä ja paljon. Kieltämättä matka oli hiukan kylmä, pohjoistuuli on tosi jäätävä


jotain tekeillä mutta mitä
täälläkin, mutta kun ei ollut pitkähihaista mukana. Pitempi lahkeiset farkkusortsit olisi kaapissa ollut, mutta arvelin sään päivällä lämpenevän - väärin arveltu, kotimatka oli yhtä kylmää kyytiä! Kämpässä jätimme aamulla ikkunat ja partsin oven auki hyttysverhojen kanssa ja olipa kivan viileää tulla kotiin. Ilmastoinnit ja tuulettimet sai jättää jo aamulla pois päältä kokonaan. Uimaan ei kyllä tee mieli. Sitten iltapäivällä kävimme vielä Lean ja Pertsan kanssa vaihteeksi rautakaupassa! Ne alkavat olla meikäläiselle jo tosi tuttuja paikkoja.




26.1.2016 tiistai 

Aamulla jäätävä tuuli ja mittarissa +18. Seppo lähti aamulla Jonen kanssa Fordille kyselemään auton lommojen oikomista. Se olisikin ollut Chonburin keskustassa jossain. He kävivät sitten tuossa reilun kilsan päässä pikkupajalla ja saivat homman sovittua. Vietiin sitten yksi kärry seuralle ja samalla reissulla syötiin. Sitten kotiin ja tyhjennettiin autosta ylimääräisen tavarat rempan ajaksi sisälle talteen. Siinähän sitä ja uiminen on jäänyt pariksi päiväksi, kun on kylmää sekä tuulista ja taitaa tuo altaan vesikin olla jääkylmää, hrr!

27.1.2016 keskiviiikko

Aamupalan jälkeen veimme auton ysiksi tuonne pajalle. Sieltä sitten tallustelimme kohti kotia. Siinä aivan paja vieressä on rakenteilla, tai oikeastaan viittä vaille valmis kivan näköinen condo tai hotelli. Portilla oli siivooja harjaamassa hiekkoja ja usutti meitä pihalle katsomaan tarkemmin. Pikku
tie homma jatkuu...
toimistosta tuli ulos naishenkilö, joka esitteli meille hotellia. Eli se on apartamento hotelli, 6000 bathia eli noin 150 euroa kuukausivuokra, sisältäen telkkarin ja wifin. Sähkö ja vesi meni ohi korvien. Hän näytti meille sitten yhden huoneen ja se oli tosi iso studio, oikein kiva. Huoneita näkyi olevan ainakin 60 kpl. Sitten käpyttelimme apteekkiin ja sen vieressä näkyi olevan sellainen kännykkäkauppa. Siellä oli kaikenlaisia tarvikkeita sekä sim-kortteja joka lähtöön. Ulkona mainostettiin myös korjaus palveluita. Täytyypä joskus piipahtaa paremmin tutkimaan tarjontaa. Viime vuonna tien toisella puolella oli sellainen pieni kioski, jossa myytiin puhelimia ja sen sellaista, olisikohan tämä sama myyjä, ainakin kioski on hävinnyt. Sitten kotiin ja päätin kokeilla avantouintia, siltä tuo altaan vesi tuntui. Puolen päivän maissa tehtiin 10 kilsan fillarilenkki. Onpa mukava ajella tällä viileällä säällä pyörillä, tosin välillä sai polkea ihan tosissaan vastatuulessa. Illalla Seppo kävi Jonella katsomassa jotain maalijuttua ja hän hyppäsi fillarin kyytiin ja ajoi katsomaan autoa pajalle. Se olikin heti kohta valmis, maksun aika (4500 bathia, 113 euroa), fillari lavalle ja kotiin. Niin, täällä oli yhtenä iltapäivänä pihassa mekkalaa, mekin sen kuulimme. Juttu meni jotenkin näin; eräs venäläinen ajoi moponsa pihaan parkkiin, meni kotiinsa ja unohti mopon etulokeroon puhelimen ja lompsansa. Kun hän sitten asian huomattuaan, meni niitä hakemaan, olivat ne poissa. Toimiston valvontakameroissa näkyi, kun joku mies oli ne sieltä napannut. Sanotaan, että rikollinen palaa aina rikospaikalle ja nytkin kävi niin. Hänet huomattiin ja tivattiin kadonneita tavaroita. Mies (venäläinen myöskin) kielsi ottaneensa niitä ja uhitteli, että soittakaa vaikka poliisit. Niin manageri olikin jo tehnyt ja näytti sitten varkaalle kamaran kuvat, jolloin mies lähti pakoon. Hän pakeni tänne meidän päätyyn ja täällähän on tuo portti lukossa, eikä hän päässyt kiipeämään portin yli ja jäi kiinni. Jatkosta en enempää tiedä, kuin että mies ei asunut ollenkaan tässä meidän talossa. Tarinan opetus, älä jätä mitään tavaraa mopoon, fillariin tahi autoon.

28.1.2016 torstai
Onnea Jinny

30.1.2016 lauantai

Niin sitä meni pari päivää humpsahtaen. Torstaina käytiin tukussa hakemassa avustustarpeita tuonne Burman rajalla olevaan orpokotiin. Me emme sinne lähde, mutta meillä on iso auto ja sinne mahtuu paljoin tavaraa. Perjantaina kävimme kaupassa Tescossa ja täytyy sanoa, että kyllä Big C:n


tänään tämmöistä...
kauppatarjonta on paras. Seppo vaan usein haluaa Tescoon, koska sieltä on helpoin lähteä autolla kotiin. Kotimatkalla tilattiin autoon Fordilta joku lukon osa, enempää siitä en osaa kertoa.
Sepolla on muuten aivan kaamea yskä ja taitaa olla paree pitää tänään lepopäivä. Tarkoitus oli lähteä fillaroimaan, mutta se kyllä unohdetaan tältä päivältä. Kävin aamulla uimassakin ja taitaa siihenkin nyt tulla pieni tauko. Laitoin päivällä kananmunia kiehumaan munankeittimeen ja siinä samalla tyhjensin "tiskikonetta" eli kuivauslaatikkoa. Munankeitin oli keittolevyn päällä ja nostin kattilan kuivumaan takalevylle ja pirskatti, keittimestä tuleva höyry poltti käsivarteni sisäreunan. No, käpälä vesikraanan alle, mutta sieltähän tuli vaan lämmintä vettä. Siis vesipullo jääkaapista ja märkää pyyhettä käden päälle. Aikanaan sitten vaurio tuli näkyviin, noin 5 x 3 senttiä oli paloalue. Käymme illemmalla ulkona syömässä ja täytyy poiketa apteekissa, Sepolle yskänlääkettä ja minulle palovoidetta. Minulla on tietysti täällä mukana Bepanthenia, mutta juuri sitä väärää sorttia. Punaviivainen on liian paksua levitettäväksi, kun iho on arka ja siniviivainen on ohutta, juuri se mitä ei mukana ole. Onneksi täältä saa kumpaakin ja ehkä myyjälläkin on joku hyvä ehdotus siihen.
Iltapäivällä sitten kävelimme tuohon kotikadulle apteekkiin ja sieltä sain voidetta mukaan, Bepanthenia siellä ei ollutkaan. Tullessa kotiin kävimme syömässä tuossa oman pihan kuppilassa.
Huomenna pitäisi taas mennä Hi-Coffin saunalle, vaan katsotaan tilanne uusiksi aamulla.


31.1.2016 sunnuntai

Jäi sitten saunareissu Sepon flunssan vuoksi. Katsoimme parhaaksi pysyä pois saunan löylyistä ja
iltapäivällä kävimme fillaroimassa kympin kierroksen. Sää siihen oli mitä parhain, aurinko paistoi ja tuuli oli juuri sopiva. Paluumatkalla kävimme Sevillassa syömässä. Siinä se päivä meni rauhallisesti, jospa viikon päästä pääsisi taas golfaamaan, kunhan Sepon tauti paranee. Tuohon parvekkeemme eteen on tulossa jotain, ainakin sadevesiviemäreitä on kaivettu maahan ja kaiketi jossain vaiheessa siihen tulee joku päällystekin, betoni tai asfaltti, saa nähdä.



 

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

JOULUKUU

1.12.2015 tiistai


Rautakauppaa, Sukkarin Big C:tä.... Etupäässä klubin juttuja kaupoilla! Agabea varten joulukortteja, tonttulakkeja, nitojaa, sekä klubille kettinkiä, lukkoja jne. Klubin pihassa on sellaisia isoja laatikoita, joihin tuodaan päivittäin jäätä ja ne toimivat täällä jääkaappeina. Niissä ei ole ollut tähän asti minkäänlaisia lukkoja. Nyt niihin laitettiin ketjut ja lukot. Sitten romppeet klubille ja siellä söimme. Vein myös klubin koneelle Changin valokuvat tikulta. No, Sepolle taas siunaantui lisää hommia, sahausta ja jotain niihin ketjuihin liittyvää juttua. Siis kotiin rautakaupan kautta - taas! Koko päivä meni taasen klubin juttujen kanssa. Ja sitten joku kehtaa marista, ettei me nuoremmat muka tehdä mitään kerhon hyväksi ja katin kontit! Kaikki kerhon hommat eivät suinkaan näy siellä keittiössä vaan sitä tehdään myös ja useimmiten muuna aikana, kuin kerhon aukioloaikana, kuten olette varmaankin lukiessanne havainneet. On pottuteatteria, jäsenkirjurin hommat, laskujen kirjoitusta, myynti-ilmoituksia kerhon ilmoitustaululle, kauppareissut, Agabe, suunnittelua, remonttia ja vaikka mitä. Tämä on sitä tavallisille jäsenille aivan näkymätöntä hommaa, ei sitä mikään hyvä haltija tee tuosta vain yön aikana. Ei pitäisi turhia marista, jos ei omaa fakta tietoa! Ugh, olenpa minäkin nyt marinani marissut! Ja hei, olen vihdoin saanut kutimeni esiin. Aloin kutoa kaulahuivia naisten golfia telkusta katsellessani, se tulee Jinnylle, ettei heti Suomessa palellu. 

2.12.2015 keskiviikko

Pattaya näköalapaikalta

Aamulla klubille tekemään ketjuhommat loppuun. Sitten meillä oli ex-Carrefurissa treffit Atskin ja Vimonin kanssa. Ensin syömään ja sitte ukot jäivät kahvilaan ja minä Vimonin kanssa kultaostoksille. Kylläpä siellä olikin kauniita koruja. Täällä on kultakauppoja kahta sorttia. Toisessa on jonottain ihmisiä ja toisessa useimmiten ei ketään. Olen aina ihmetellyt miksi näin! Nyt sekin selvisi. Kultakaupassa, jossa jonotetaan, kultaa koruina kullan päivähinnalla ja se toinen on korukauppa ja siellä myydään kultakoruja. Ymmärsitkö eron? Tein ostokseni ja koru laitettiin pussiin, paperikassiin ja sinne lisättiin vielä juomalasi mainoksena. Korun laitoin tietysti piiloon veskaani ja lasi oli yksinään paperikassissa. Kaikkihan siellä tietävät mistä sellaisen paperikassin saapi, rosvotkin. Taidan olla ylivarovaunen, vaan onko siitä haittaa! En kerro mitä sieltä ostin, koska se on tilaus Suomesta ja tulee lahjaksi. Matka jatkui sitten Big C:n puolelle ostoksille. Illalla blogin kirjoittelua ja Seppo alkoi sahaamaan viemärinputkesta (halkaisija noin 20-25 senttiä)  30 senttisiä pätki. Niitä Risto ja JP tarvitsevat kinkkujen pussituksessa liittyen savustettuun kinkkuun, juu! En ihan ymmärtänyt ideaa, mutta ei kai minun tarvitsekaan. Tuotiin myös klubilla säilössä olleet 2 matkalaukkuamme kotiin, niiden sisällähän on vielä pienemmät laukut ja vielä lentolaukut.

3.12.2015 torstai

Vietiin aamusella matkalaukut säilöön Naskalien kämppään, olimmehan saaneet siihen Jonelta luvan, koska he eivät itse ole vielä täällä. Läksimme sitte autolla tuohon likelle käymään Annelin luona. Seppo selvitti siellä pari viemäri- ja vesikraanajuttua. Pois lähtiessämme alkoikin taas sadella ja
ukkostaa. Ajoimme klubille syömään ja viemään niitä putkenpätkiä. Seppo parkkeerasi ihan klubin viereen, minä otin putkenpätkäkassit ja läksin astelemaan sateen saattaessa sisään klubille. Onneksi oli torstai eikä klubilla ollut juurikaan väkeä, yhden käden sormet riittivät porukan laskemiseen. Tein siis näyttävän sisääntulon! No, satoi ja läpykkäiden pohjat oli märät, liukastuin lentäen selälleni lattialle. Kaikki ne halvatun putkenpätkät lenteli pitkin ja poikin klubin lattialle kolisten. Onneksi minuun ei kuitenkaan sattunut, voihan joku paikka huomenissa olla hiukan kipeä. Sieltä sitten sulkemisaikaan eli neljän maissa takaisin kotiin kotikadun T-paitakaupan kautta. Heräsimme vähän liian myöhään tuon paitajutun kohdalla. Täällä Thaimaassa on 11. joulukuuta pyöräilytapahtuma; Clean bike for Dad ja siihen liittyviä keltaisia paitoja etsimme. Minulle on löytynyt, mutta Sepon kokoa ei taida enää löytyä. Tämä tapahtuma liittynee ensi lauantain Kuninkaan syntymäpäivään, jolloin on myös isänpäivä. Elokuussa on kuningattaren syntymäpäivä ja siten myös äitienpäivä. Kolmisen vuotta sitten ostimme tänne polkupyörät ja olimme kummajaisia täällä, pyöräilijöitä oli tosi vähän. Nyt täällä on pyöräilijöitä ilmestynyt tosi runsaasti ja lisääntyy vain. Enää emme ole kummajaisia, tosin Suomi-pyörämme herättävät edelleen huomiota.

4.12.2015 perjantai

Aamulla vähän sateli, mutta uhmattiin sadetta lähtemällä golfaamaan. Tosi mustat ukkospilvet kyllä vaanivat vuorten takana ja yrittivät päästä niiden yli. Kentällä olikin tosi paljon thaikkupelaajia. Kävimme ensin rangella lyömässä pari lootallista palloja harjoituksen vuoksi, ettei verryttelylyöntejä tarvitse harjoittaa sitten kentällä ja peli lähtisi heti hyvin vauhtiin. Ja hyvinhän se lähtikin sitten käyntiin. Kentällä sai kyllä joka tiiauspaikalla tovin (5-10 minsaa) odotella ruuhkan vuoksi ja

golf-kentän apina
thaikuilla on kumma tapa pelata 6-7- hengen ryhmissä ja se todella hidastaa koko kentän peliä. On turhauttavaa odotella ja pelin rytmi menee piloille. Meidän matkaan liittyi parin väylän jälkeen yksin pelaava thaikkumies. Hän kertoi olevansa opettaja, ei armeijan palveluksessa, olimmehan armeijan kentällä ja suurin osa on armeija väkeä. Hän sitten kyseli kuultuaan olevamme suomesta, että puhutaanko suomessa ranskaa, olisikohan hän sitten ranskankielen ope. Hänellä oli myös kaksi tytärtä, toinen asui Alaskassa ja toinen New Yorkissa ja hän oli jäänyt leskeksi kuutisen vuotta sitten.
Taukopaikalla hän sitten jäi tauolle ja me jatkoimme matkaa. Pelasimme 9 väylää loppuun, menimme syömään Kau pat kait pohtien toisen kierroksen palaamista. Siinä syödessämme seurasimme kentän tapahtumia ja päätimme lähteä kotiin. Kentälle tuli pelaajia aina vaan lisää, ryhmät olivat tosi suuria, porukka haki kassikaupalla olutta kierrokselle mukaan, ukkospilvet vaanivat edelleen ja olisi kaiketi tullut jo pimeätä ennen kuin olisimme päässeet kierroksen loppuun. Taisi olla monella thaikulla tänään vapaapäivä kunkun huomisen synttärin vuoksi.

5.12.2015 lauantai

Kuninkaan synttärit, isänpäivä, meidän 43. hääpäivä, isäni ja äitini hääpäivä myöskin

Pilvinen päivä, ehkä sadetta tiedossa. Lähdimme puolen päivän maissa ulkoiluttamaan sateenvarjojamme iltatorin suuntaan. Pihassa kuvailimme kuninkaan synttäreiden kunniaksi tehtyä "alttaria" ja portilla piti kuvata juuri valmistunutta henkientaloa, hienoja molemmat. Portinvartija halusi ehdottomasti kuvata meidät siinä henkientalon edustalla. Sepon mielestä se vartijamme oli humalassa, ehkä! Kävelimme sitten Watboonille ja sieltä iltatorille, tosin moniputiikki oli suljettuna tänään. Ostimme sieltä hyttysjuttuja sekä adaptereita, jotta vempaimet toimivat kotomaassakin.


Haluan mökillä laittaa terassin puskaan joulukuusen valot, mutta niissäpä on vanhan mallinen pistoke ja Seppo keksi että adapterillahan se saadaan toimimaan. Sieltä sitten hyvän sään aikana Sevillaan syömään, sananmukaisesti. Ennen kuin ehdimme saada ruuat eteemme, alkoi kaamea sade, kaikkialla tulvi vesi. Sateen jälkeen jäimme siihen vielä istuksimaan ja Ritahan sieltä tulla töpsytteli sateenvarjon kera. Hän kertoi lähtevänsä etuajassa kotimaahan, koska hänen lapsenlapsi on vakavasti sairaana, lupasi kyllä tulla ensivuoden puolella takaisin. Hetken päästä siihen tupsahti Reijokin ihmetellen, missä olemme luuranneet ja sitä samaa sanoimme hänelle takaisin. Terhi oli klubilla töissä ja Reijo tuli syömään Sevillaan, koska he asuvat ihan siinä kulmalla. He ovat viime kesänä muuttaneet kokonaan Hankasalmen Niemisjärvelle Joensuusta, missä nyt asustelee Terhin sisko. Jutustelimme siinä aikamme Reijon kanssa ja lähdimme tallustelemaan kohti kotia kierrellen valtavia vesilätäköitä. Illalla sitten soittelin vielä parvekkeelta äiteelle Suomeen ja huomasin siinä "hylätyssä" vartiokopissa vartijan ja kuinkas kävikään; 2 vartijaa juhlisti Isänpäivää ja kippasivat juomaa pulloista kitusiinsa. Näin Isänpäivää vietettiin vartijakopissa viime vuonnakin.

6.12.2015 sunnuntai,  Suomen Itsenäisyyspäivä

Seppo asetteli heti aamutuimaan partsille Suomen lipun juhlistamaan päivää. Joku väittää, ettei Suomi ole enää itsenäinen EU:n takia, mutta minusta on. Voisimmehan viettää Venäjän päivää, jos aikoinaan olisi käynyt hyvin huonosti. No, aina kaikesta löytyy valittajia! Juu, aamulla oli sitten
jumissa
vartijankopissa yksi vartija nukkumassa humalaansa ja päivävuorolainen sitten kävi seitsemältä hänet herättelemässä. Seppo lähti sitten autoa pesettämään, mutta tie oli tukittu, 3 autoa rinnakkain. Autot kyllä täällä parkkeerataan tuolla lailla, mutta silloin auton vaihde jätetään vapaalle. Tässä autossa ei niin oltu tehty, vartijat yrittivät sitä työnnellä, ei hievahtanutkaan. Tosin siitä siirtelystä ei kyllä olisi meidän autolle ollutkaan mitään hyötyä, koko ajan 3 auto rinnan. Lopulta puutarhuri joutui avaamaan puomin sekä ottamaan rautaportista ketjun lukkoineen ja päästi Sepon sitä kautta ulos. Illalla sitten klubille juhliin. Sääkin suosi, ei satanut. Porukkaa tosin oli tullut vain puolet viime vuotisesta, täällä on kaiken kaikkiaan tosi vähän turisteja, suomalaisetkin ovat vähissä. Siinähän se ilta meni kuitenkin mukavasti herkkuja maistellessa, olipa sitä musiikkipitoista ohjelmaakin ja loppuillasta tanssit. Joku oli lahjoittanut seuralle kehystetyn kuvan presidentti Niinistöstä ja toisen, jossa oli pressa Jenninsä kanssa, oikein söpö kuva.

7.12.2015 maanantai
Ei pottujen kuorintaa, vasta tiistaina. Tosi upea sää ja läksimme sitten pyöräilemään. Matkaa tuli ainakin 15 kilsaa, pyöräni mittari ei tykkää toimia täällä. Seikkailimme etsien erästä tiettyä tietä, vaan emme kyllä taaskaan sitä löytäneet. Paljon muita uusia teitä kyllä löysimme, tosin moni päättyi umpikujaan. Olemme ajaneet sen reitin aiemmin, mutta toisin päin, kuinka voi olla näin vaikeaa

löytää se tie takaperin. Kävimme torilla ostamassa meloni smoothiet, oli pakko siinä kuumuudessa saada jotain piristävää veden tilalle. Tosin välillä sitä juodessani mietiskelin montako ampiaista siellä oli mukana, ei kyllä tullut mitään sattumia pillin päähän. Siinä tekopaikalla nääs oli valtava parvi ampiaisia, olihan siinä kaikenlaisia hedelmiä smoothien tekoon. Yritti myyjä saada niitä hätisteltyä savulla huonolla menestyksellä. Purkki sitten laitettiin sellaiseen muoviseen kantopussiin, pilli mukaan ja puolet juotuamme saimme laitettua purkin stongaan roikkumaan, kätevää! Ajelimme sitten vielä siellä täällä ja lopulta kotiin.

Kerronpa vielä tästä blogista. Kaikki aina kyselevät kuullessaan kirjoittavani tälläistä blogia, että mistä aiheesta kirjoitan! Jotkuthan kirjoittavat laihdutuksesta, käsitöistä tai jostain muusta aiheesta. Tähdennän nyt vielä tässä ja nyt, että tämä blogi on oikeasti tehty vain ja ainoastaan äitiäni ja isääni varten päiväkirjan muotoon, jotta he voivat lukea kuulumisiamme täältä Thaimaasta ja tietävät kaiken olevan hyvin. Siis en katso olevani ihan oikea bloggaaja, vaikka lukijoita onkin siunaantunut - ties miksi!





8.12.2015 tiistai

Tylsä päivä; pottuteatteria....

9.12.2015 keskiviikko

Aamulla haettiin Lea kyytiin ja vietiin hänet Sukkarin Big C:hen ostoksille. Ostettiin mekin vähän ruokapuolta. Nyt vaan ei passaa paljon ruokia ostella, kun ensiviikolla on lähtö kotimatkalle. On se vaan kumma, on täällä sitten viisi kuukautta tai kahdeksan viikkoa, niin aina sitä jo odottaa kotimatkaa, kait se on tuolla pääkopassa. Kaupoilta sitten mentiin klubille syömään Pertsan keittämää lohisoppaa. Pertsa ja Lea asuvat ihan siinä klubin liepeillä ja Lealla oli siitä lyhyt matka kävellä kotiin.

10.12.2015 torstai

Se oli tänään golf-päivä. Kylläpä oli hiljainen liikenne, ei näkynyt edes koululaisia. Kentällä sitten meille valkeni, että on pyhäpäivä. Arvatkaa vaan oliko kenttä taas täynnä väkeä. Ei kun sekaan vaan ja olipa tosi kuuma päivä. Välillä vähän arvelutti pallon lyöminen veden yli, koska siellä oli kolme solttua sukeltelemassa ja keräämässä palloja. Onneksi kukaan heistä ei saanut palloa päähänsä. Paluumatkalla kävimme syömässä Sevillassa, siellä aina takuuvarmasti hyvää ruokaa. Sitten kotio ja bägit sisään mailojen pesuun. Auto piti tyhjentää huomista tukku reissua varten ja ensi viikolla emme enää mene golfaamaan. Ja sitten hommien jälkeen aioin katsoa telkusta uutiset seiskalta, vilkaisin kelloa ja se näytti 20 vaille 7. No, samalla kuului kahahdus ja sähköt katosivat. Kurkistin käytävään ja siellä paloi varavalot, eikä ulkonakaan ollut valoja. Siis koko talo pimeänä. Onneksi vastapäisessä talossa on jo asukkaita ja sieltä tuli hiukan valoa pihaan. Sähköttömyys vain kesti ja kesti, onneksi meillä on pari aurinkokennolamppua eli meillä oli valoa sisällä. Kynttilän laitoin partsille ja nyt oli taas hyötyä hyttysovistakin. Muuten ei olisi voinut ovea partsille pitää öttiäisten vuoksi ollenkaan auki, siten kulki hiukan ilmaa. Loppujen lopuksi sähköt olivat poissa yli 3 tuntia. Kun sähköt vihdoin tulivat, kuului ulkoa parvekkeilta hihkumista ja kätten taputuksia! On meillä ennenkin ollut sähkökatkoja, mutta koskaan ei näin pitkää. Piti jo sulkea tabletit ja mokkulat, jotta niissä olisi virtaa, jos katkos olisi kestänyt vielä pitempään. Läppärikin jo yöpöydällä alkoi vilkutella valojaan virran toivossa.

11.12.2015 perjantai

Bike for Dad, osallistujia Bangkokissa yli 60 000 ja lisäksi
tapahtumia ympäri maailmaa, pohjoisin paikka taisi olla
Tanskassa Köpiksessä, New Yorkissakin oli jne.

Hikisen yön jälkeen pomppasimme hereille. Linnut ulkona olivat päättäneet pitää oikein kunnon konsertin! Ensin luulin meillä olevan ikkunat auki, vaan ei ollut ja silti se konsertti kuului aivan kuin vieressä olisivat laulaneet. Oli kyllä kiva kuunnella sitä ja konsertti jatkui ihan ysiin asti. Aiemmin meille ei lintujen ääntä kuulunut, mutta tuohon vastapäisen talon pihalle tuotiin viime keväänä paljon erilaisia puita ja johan linnut tykkäsivät. On niitä mukavampi kuunnella kuin ohi ajavia mopoja!
Tänäänkin on lähdettävä klubille fillareilla, koska siellä on tarjolla kaalilaatikkoa ja se on sitten taivaallisen hyvää. Kotona ei vaan jostain syystä tule sitä ruokaa juurikaan tehtyä. Ja fillareilla tietty, onhan tänään se Bike for Dad-päiväkin! Eipä sitten muuta kummaa....

12.12.2015 lauantai

Heti aamusta kämpän siivous ja sitten suunta kohti tukkua. Siellä piti heti alkuun ostaa kahvilasta vesimeloni smoothiet, oli taas jano! Sitten kierreltiin ostoslistan kanssa, merkkasin myös kaikki ostokset vihkoon tulevia tilaisuuksia varten ja kärrättiin kaksi isoa kärryllistä (ei mitään markettikärryjä) tavaraa autoon. Oli siinä hiukan omia juttujakin, lastasin ne takapenkille. Sitten ajeltiin klubille ja siellä oli onneksi porukkaa, joten tavarat saatiin kannettua näppärästi sisälle. Sitten alkoi pakkauksien purku ja siinähän ihan tuli hiki. Sitten porukalla viiden hengen voimin tehtiin paketit valmiiksi. Joulupukkikin kävi hakemassa kaksi säkillistä lahjoja. Ostimme tukusta vihreitä sangallisia jätesäkkejä, oli ne kivemman näköisiä lahjasäkkeinä kuin mustat. Sitten Risto toi minulle ja Sepolle hernesopat ja letut hillolla. Olikin jo nälkä. Puoli kuuden maissa läksimme klubilta, mutta veimme ensin Veikon kotiinsa. Kasasin yhteen laatikkoon takapenkin ostoksemme, muutoin en olisi mahtunut sinne istumaan. No, saimme Veikon kotipihallensa ja siirryin etupenkille. Ekassa kurvassa sitten kaatui takapenkillä se pahuksen loota ja kampesin sitä pystyyn. Tietysti se smoothien jämä kaatui penkille, vaan onneksi siinä oli sellainen istuintyyny alla - tietysti juuri sen tyynyn takia se laatikko kaatuikin. Kotipihalla nostin sen laatikon syliini ja eikös pohja pettänyt ja kaikki roinat putosi maahan. Onneksi siellä ei ollut lasitavaraa. Ostimme itselle myös vesilastin sekä laatan sodaa valmiiksi kevättä varten, viinilasit ja nuudelipurkkeja myös. Niitä on helppo valmistaa, kuumaa vettä purkkiin, odota 5 minuuttia ja lusikoi suuhun, hyvää!

13.12.2015 sunnuntai

Aamulla fillareilla klubille, tavarat lavatakseihin, porukat kyytiin ja Sukkaria pitkin Agapeen. Juhla alkoi puoli kymmenen ja väkeä oli enemmän kuin koskaan. Ohjelmaa oli kaikenlaista ja lopulta
Joulupukki "porollaan"
seuran väki kokoontui yhteen, Seppo joutui pitämään pienen puheen seuran nimissä ja toi terveiset Suomen Korvatunturilta itseltään joulupukilta. Sitten seuran väki lauloi yhdessä Maa on niin kaunis ja hyvin se laulettiinkin. Ensimmäisen kerran tuli oikeasti joulumieli täällä tuon laulun myötä! Minä tietysti hääräsin siellä täällä kameroiden kanssa kuvaten. Menin sitten pihalle odottelemaan joulupukin tuloa ja sieltähän hän lopulta hurautti pihaan motskarilla, eipä ollut täällä lunta. Joulupukki jakoi kaikille lapsille lahjapaketit ja sitten syötiin. Ruokaa oli tarjolla monenmoista ja lopuksi piti syödä kahvipullaa, kun ruoka oli sen verran tulista. Siinä sitten jutusteltiin ja tuli aika lähteä kotimatkalle lavatakseilla. Kylläpä ne juhlat menivätkin oikein hyvin ja kaikilla oli hauskaa. Kotona menin heti uimaan ja altaan päässä kääntyessäni ihmettelin mikä tarrasi kaulaani, huiskaisin kädellä ja gekkohan siinä oli. Se oli varmaan pudonnut veteen ja luuli päässeensä kuivalle maalle. No, se ui vinhasti taas pudottuaan veteen ja kohta kiipesi altaan reunalle. Loppuilta kului seuran Agapen juhliin varattujen rahojen tsekkauksessa, tein taksimaksuista ja muista kuluista kuitit kirjanpitoon, latasin juhlakuvat koneelle, lajittelin ja kopioin tikulle seuran sivuja varten. Illalla tilasin Finskiltä seuraavan matkan tänne, lueskelin, kudoin ja seurasimme telkusta golfia.

14.12.2015 maanantai

Jaa, mitähän tänään? Oikein, perunateatteria! Hyppäsimme autoon ja seuralla kuorittiin pottuja, porkkanoita ja sipulia, vaihteeksi! Sitten tein jäsenkirjurihommia ja siirsin Agapen kuvat seuran koneelle. Söimme, ostimme kakkupalat konditoriasta ja haimme siitä läheltä Lean ja Pertsan meille kyläilemään. Keitimme kaffeet, söimme kakkua ja maistelimme hiukan punaviiniä, olihan minulla ihan tuliterät uudet viinilasit. Olimme sitten kaikki neljä parvekkeella, kun siellä pihalla alkoi tapahtua! Vartijakopin luona oli vartijoiden pomo ja kas kummaa, taas siellä kopissa nukkui yksi vartija keskellä kirkasta päivää. Juuri hetki sitten kerroin partsilla Lealle sen kopin aiemmista nukkujista, mutta emme kyllä silloin huomanneet siellä ketään, koska se vartija oli piiloutunut mattojen alle. Pomo siinä sitten posmotti sille vartijalle, komensi kävelemään sinne tänne, tekemään punnerruksia maassa ja kuvasi samalla kännykällä vartijan suoritusta samalla kovasti jotain papattaen. Sitten vartija haki kopista lakin päähänsä, otti sieltä myös eväspurkkinsa ja lähti kävelemään pomon kanssa talon toiselle puolelle mustien vartijan housujensa takapuolen ollessa ihan sementtipölyssä. Tuumailimme siinä partsilla, että olikohan tuo vain esitys meitä varten, kun juuri silloin satuimme partsille koko porukka. Seppo lähti juuri ennen pimeän tuloa viemään Pertsan ja Lean kotiinsa ja palatessaan hän tsekkasi pihalla auton renkaiden paineet. Toinen takarengas hiukan vuotaa venttiilistä, täytyy tarkkailla. Seppo kertoi, että kadulla jossa Lea ja Pertsa asuu, makasi isovalkea koira keskellä katua, eikä väistänyt mihinkään. Siinä sitten kadun reunalla istuskeli muutama remonttimies ja he joutuivat vetämään sen koiran jaloista pois auton edestä. Sellaisia nuo koirat ovat täällä!

Kuvia lisäilen siis ensi viikolla kotomaassa, koska täytyy täällä olevaa nettikorttia säästellä, jotta siinä riittäisi teho torstaihin asti! Juu, virtaa pitää riittää torstaina tehtävään lähtöselvitykseen...

15.12.2015 tiistai    Onnea Hande

Shoppailupäivä Sukkarin Big C:ssä. Kovasti oli autoliikennettä. Ensin syötiin MK:ssa ja tehtiin pikkuisia ostoksia. Paluumatka olikin sitten pitkä, puolitoista tuntia kökötettiin autossa, välillä pääsimme yhden auton verran eteenpäin. Vähän ennen Jompparia olevan u-käännöspaikan (siinä ennen Footmartia ja lentokentälle lähtevien bussien varikkoa)  kohdalla meidän kaistoilla oli bussi poikittain, varmaankin juuri lentokenttäbussi. Se oli todennäköisesti yrittänyt tehdä u-käännöstä ja törmännyt tai joku muu oli törmännyt, siis kolari. Vastakkaisesta suunnasta tulevien valojen vaihtuessa punaisiksi, pääsi siinä bussin takaa aina muutama autoluikahtamaan eteenpäin. Mopothan kaahasivat pitkin kävelyteitä, niitä ei paljon kolari haitannut. Seppo tuumasi, että onneksi on tankki täynnä ja ilmastointi toimii. Onneksi sitten lopulta poliisit olivat kuvanneet onnettomuusautot ja bussi siirtyi pois tieltä.  Kotosalla haimme matkalaukut Naskalien kämpästä ja pakkasimme saman tien kaikki 3 laukkua. Yksi jäi vajaaksi odottelemaan loppuja romppeita. Neljäs laukku mahtui sen kolmannen sisään, eihän sitä tänne viitsinyt jättää. Saimme muuten autonkin katokseen  ja siinä nyt saa kökkiä kuukauden verran sateen ja auringon suojassa.

16.12.2015 keskiviikko
missä se isäntä viipyy, lähdettäis jo
Aina on sanottu, että thaikut eivät huuda suutuksissaan, vaan kyllä huutavat. Aamulla jompikumpi siivoojista huusi tosi vihaisena ja parpatti tuossa alapuolella. Kurkkasin ikkunasta ja siellä seisoi nurkan takaa kurkistellen manageritoimiston poika ja häntä se siivooja kovin sätti. Siitä se poika sitten luimistellen livahti nurkan taa. Mistä sitten oli kysymys, jää meille arvoitukseksi, mutta kovin hurjistunut se siivooja olikin. Fillarimme ovat juuri tuolla äskeisen tapahtumapaikan luona ja kun
Night market
tilanne rauhoittui, läksimme fillareilla klubille, pyörät sinne pihalle lukkoon ja lavalla kohti Pattayan Night Markettia - se on kyllä avoinna myös päivällä nimestään huolimatta. Löysimme sieltä yhden joululahjan, jollaista olimme etsimässä. Tupsahti siinä Sakukin käytävällä vastaan. Sitten kadun yli ja Festival Centeriin etsimään apteekkia ja sellainen löytyi Watsonilta. Kävelimme jonkun aikaa rantakatua, kunnes hyppäsimme lavalle. Sieltä sitten toiselle lavalle, joka suuntasi Jompparille. Lavalla oli myös pikku poika äitinsä kanssa ja äiti syötti mukista pojalle pieniä jääpaloja. Poika halusi niitä koko ajan lisää ja yritti itse niitä purkista noukkia, jonka äiti kielsi. Silloin neuvokas poika otti äidin käden ja työnsi sen purkkiin. Nokkela poika! Kävimme sitten syömässä klubilla kalasoppaa ja hoidimme pari asiaa. Siellä vielä turisimme Lean ja Pertsan kanssa. Lea yritti selittää laukkukaupan
sijaintia, jota emme ole löytäneet. Kait se joskus vielä löytyy! Sitten fillaroimme kotiin pakkaamaan viime hetken löytömme. Illalla oli tarkoitus käydä oman pihan kuppilassa syömässä. Läksimme ulos ja kuinkas ollakaan, kuppila oli pimeänä. Kurvasimme sitten takaisin kotiin ja lämmittämään taas niitä nuudeleita. Odottelin myös kellon tulevan yhdeksän, jotta saisin tehtyä lähtöselvityksen, koskapa netti toimii tosi hitaasti. No, siinä hommassa menikin sitten reilu puoli tuntia, normaalistihan se hoituu kymmenessä minuutissa tulostamisineen. Onneksi sain kuitenkin sen tehtyä. Sitten piti vielä muuttaa Soneran puhepaketti puhelimeeni ja siinä meni toiset puoli tuntia. Hiljaa hyvä tulee, vaikka se koetteleekin hermoja! Koneen ladatessa tietoja, ehdin tehdä kaikkea muuta.

 

 






















Tässäpä mun mieleisiä vaatteita, en vielä ostanut

17.12.2015 torstai

Heti aamulla kämpän siivousta, lähtösiivous! Emme kaiketi saa kämppää yhden päivän aikana sotkettua, luulisin. Ulkona oli heti aamusta aika kova tuuli ja eilen illalla pesin muutaman vaatteen lavuaarissa ja ne olivat jo kuivia. Normaalisti, jos jätät pyykit yöksi ulos, ne kuivuvat vasta päivällä kovan kosteuden vuoksi. Sitten fillaroimme tuonne Pattiksen suuntaan Second Roadia ja kävimme siinä Hyrsylän mutkan kohdilla torilla ostamassa vielä pari juttua, mutta vieläkään emme löytäneet Sepon etsimää laukkukauppaa. Sieltä ajelimme pitkin Beach Roadia aina klubille saakka syömään. Siellä pihalla istui Leakin ja Pertsa oli kokkihommissa. Ilmestyihän sinne paljonkin juuri tulleita tuttuja vaan mepä olemme jo lähdössä paluumatkalle - etsimään sitä joulumieltä pitkästä aikaa! Ajelimme sitten kotiin, hilasimme fillarit sisään parvekkeelle. Onneksi meidän talossa on isot hissit, pyörä mahtuu ihan hyvin kyytiin. Seppo pesi pyörät partsilla, minä järjestelin matkalaukkuun joutavia tavaroita sekä lentolaukkuun laitettavia. Tsekkasin myös kassakaappiin jäävät ja mukaan otettavat. Se oli sellaista peliä, tuo lähtee, tuo jää odottamaan tammikuuta. Polkupyörät sitten niputettiin partsille mopopressun sisään. Kävin sitten vielä kerran uimassa, ja remonttireiskat asensivat pihalla jouluvaloja palmuihin. Ajattelin, että nytkö jo kunnes älysin jouluun olevan enää viikko Voi, voi, ei täällä silti tunnu yhtään joululta. Ehkä se joulufiilis tulee huomenna, kun pääsemme sinne Suomeen. Eli nyt tämä läppäri sulkeutuu vähäksi aikaa, heippa kaikille!

18.12.2015 perjantai
pari joulupalloa lentokentällä

Kello herätti puoli neljä aamulla, nuudelit valmistumaan, tavarat kasaan ja pihalle odottelemaan taksia. Onneksi taksi tuli juuri vartin vaille viisi, olisi nimittäin ollut mahdollista ettei olisi tullut ajoissa. Kuski näet näytti minulle Hanslankarin lähettämän s-postiviestin ja siinä luki ihan oikein
tilaajana Seppo Koukkunen mutta paikkana Park Lane. Meidän talohan on Paradise Park ja sijaitsee Park Lanen vieressä. En tiedä oliko kuski käynyt ensin väärän talon pihassa vai ei, en kysynyt. Matka kentälle menikin sitten ihan mukavasti, kuski ei kaahaillut ja ajoi maltillisesti. Perille päästyämme odottelimme sitten Jinnyä ja pääsimme tiskille. Sieltä sitten normaalit turvatarkastuksen jne.

Jinny lentokentällä
Koneeseen päästin hyvin ja sitten selvisi lähdön viivästyminen, kello 11:sta lähtö oli ylibuukattu ja osa matkustajista piti saada meidän lähtöön. Meidän koneeseen jäi silti vielä yli 50 paikkaa vapaaksi. Vihdoin pääsimme lähtemään ja lentokoneita oli kiitoradalla odottelemassa ihan jonoksi asti. Sitten kapteenin kuulutus; matka kestää yli 11 tuntia ja syyt: kova vastatuuli koko matkan, Helsingissä kurja keli, kerosiinia pitää säästellä, joten lennetään hitaammin, jos vaikka joudumme laskeutumaan Jyväskylään, matka suuntautui kaukaa Moskovan pohjoispuolelta, koska Pakistanin ilmatilassa oli joku härdelli menossa! Olipa puuduttava matka ja lentoemäntäkin totesi, että koskaan ei ole lento Bangkokista kestänyt näin kauan. Matkalaukku hallissa olikin sitten Finnairin henkilökunnan kuoro laulelemassa joululauluja, olipa kiva juttu! Kentällä sitten olivat Hepe, Hande ja Joy meitä odottelemassa, olivat onnettomat odotelleet siellä kaksi tuntia! Helsingissä olikin sitten sumuinen, tihruinen sää ja tietty ihan pimeää. Pääsimme sitten Siwan kautta kotiin ja koirat oli ihan innoissaan. Nero vaan oli taas stressaantunut eli karvoja lähtee ihan hirveästi. Seurasi sitten laukkujen purkua ja seiskan maissa yritti silmät jo lupsua kiinni, olihan päässä vielä Thaimaan aika, viisi tuntia edellä.
lumista vuoristoa lentokoneesta kuvattuna

19.12.2015 lauantai

Kahvia keiteltiin aamusella jo puoli viideltä ja koiratkin kävivät ulkona eli nekin joutuivat hetkeksi thaimaan aikaan. Sitten aloin paketoida joululahjoja, koska tänään pitää saada lähtemään paketti Lappiin ja posti aukeaa kymmeneltä. Lainasimme Handen autoa ja läksimme Tammiston postiin ja
joulukuusi
luultavasti se ehtii perille jouluksi. Sieltä Tuusulaan hakemaan laina-autoa, jotta pääsemme mökille. Minä ajoin sen toisen auton kotiin ja voi kauhistus millainen auto. Se oli automaattinen ja ne jarrut, en millään oppinut hipaisemaan niitä, painoin liikaa ja auto töksähti siihen. Onneksi ei sattunut kolaria, pelkäsin sitä jarruttamista koko matkan kotiin. Pääsin kuitenkin onnellisesti sillä kotiin ja kävin sitten lähikaupassa, kävellen. En suostunut ajamaan sillä töks-autolla. Mökillä laitan taas oman auton käyttöön kuukaudeksi, jotta pääsemme takaisin tänne kotiin sieltä. Loppupäivä meni taas kaikenlaisessa touhussa, en kyllä yhtään muista millaisessa! Taisi mennä etupäässä kaikenlaisten juttujen etsimisessä ja tavaroiden pakkaamisessa mökille. Tulihan sitä pestyä koneellinen pyykkiäkin, kunnes taas iski jetlag!

hah, innostuin mökillä kuvaamaan
näitä huurteisia heiniä
 







Nyt kun taas olemme Suomessa, en kirjoita tänne blogiin ihan joka päivä, tiedoksi vaan lukijoille!

Tiistaina sitten läksimme mökille joulun viettoon. Kuinkas ollakaan, aaton aattona alkoi sadella lumihiutaleita, siis valkea joulu tuli kumminkin. Tosin sitä lunta oli vain väriksi, mutta kumminkin. Samalla huomasin, että osa ruokia oli jäänyt kotiin kellarin jääkaappiin. Aattona tulivatkin sitten isä, äiti, Hande, Veikko ja Eetu syömään meille. Siinähän se aatto menikin mukavasti. Joulupäivänä sitten satoikin taas vaihteeksi vettä ja Tapaninpäivänä olikin sitten oikea myrsky. Tapaninpäivänä
Neroa ei pakkanen kiusaa....


huurteinen heinä :)
menimme syömään Handen mökille thaikkuruokaa, oli hyvää! Illalla alkoi sataa lunta, jee! Koirat tykästyi hedelmiin. Nerokin ehti syödä rouskuttaa kaksi päärynää, ennen kuin huomasin. Yhtenä päivänä söin sohvalla päärynää ja koirat istui sohvan edessä kuolaten, ihan oikeasti. Annoin niille jämät, kuten aina, nousin ylös sohvalta, laitoin paljaat jalkani kotitossuina toimiviin crockseihin ja kääk, toinen kenkä
jätkänkynttilä
Handen pihassa
oli täynnä kuolaa...
Uuden vuoden aattona ajelin Pieksämäkeen iskän ja äiskän luo. Kävin äidin kanssa ostoksilla apteekissa ja Cittarissa. Sitten kotiin ennen pimeän tuloa. Illalla tulivat Hepe Jinnynsä kanssa ja menimme Handelle syömään. Porukka lähti sitten Antinrinteeseen ampumaan raketteja ja me menimme mökille. Eiköhän me noita raketteja ole jo nähneet ja pakkanenkin oli jo kivunnut -18:sta.
Lauantaina pakkanen vaan jatkui, joten kyllästyimme mökissä kököttämiseen, pakkasimme kamat autoon ja nokka kotiin. Tietysti osajuttuja jäi mökille ja joitain tekemättä, ei siis mitään uutta!

Se on ihan sama missä näitä juttuja tekee, netti on jäässä täällä Suomessakin! En saa lisättyä kuviin tekstejä...