tiistai 1. lokakuuta 2019

LOKAKUU



17.10.2019 torstai

Hupsista taas, aika menee vikkelään! Alkukuunhan sateli vettä ja vähän luntakin, syksy siis tulossa! Välillä öisin tuli vettä kaatamalla, nuku sitten siinä. Joinakin päivinä istuksin koko aamupäivän soittelemassa äidin muuttojuttuja. On se kumma kun Pieksämäen kokoisessa kaupungissa ei löydy muuttoautoa, ei sitten millään. Lopulta sain yhden kuljetusliikkeen kiinni, joka lupasi hoitaa muuton. Kävin myös Oulunkylätalossa työväenopistolla kurssin aloituksessa, cross bag-kurssi. Siitä sitten myöhemmin lisää ja ehkä kuviakin. 11. päivä oli taas meno Iho-ja allergiasairaalaan kontrolliin, onneksi ei löytynyt mitään. Nyt on sitten viiden vuoden kontrolli aina kerran vuodessa syksyisin, jos ei ilmene uutta melanoomaa. Silloin alkaa ruljanssi alusta! Thaimaassa siis kuljen päivisin pitkähihaisissa ja pitkälahkeisissa golfaamassa ja pyöräilemässä, rannalla pysyn varjossa. Täytynee ostaa siellä oma aurinkovarjo. Iltaisin saan sitten kulkea hihattomissa mekoissa tai jopa shortseissa! Lääkäri tähdensi tätä ja muistutti aurinkorasvan käytöstä. Kerran melanooma, 10-kertainen mahdollisuus saada uudelleen! En halua sellaista lottovoittoa! Sen jälkeen tiistaina läksimme ajelemaan mökille, Veikko mukana, koska on koulujen syysloma. Mökillä Veikko vaihtoi autooni varmuuden vuoksi talvirenkaat alle. Hän oli ollut 5 viikkoa työharjoittelussa rengasfirmassa, joten homma oli hallussa. Keskiviikkona ajelin äidin luo Pieksämäkeen muuttohommiin. On tässä ollut pari aika rankkaa muuttoreissua. Tavaroita on viety ja Leila oli tänään suureksi avuksi. Leila on äidin luona käyvä siivooja, oikein mukava ja aikaansaava tyyppi! Huomenna tulee sitten kahden maissa iltapäivällä muuttoauto, tosin ennen sitä pitää saada Viivi kissankoppaan turvaan autoon, saas näkee kuin käy! Mahtaa kissa olla ihmeissään uuteen kotiin päästessään!
Kuvia lisään, kunhan pääsen taas mökille. Tätä kirjoitan Pieksämäessä puhelimen netin kautta, enkä ole ihan varma kuvien latautumisesta eli en siis edes yritä, tekstitkin päivittyvät aika hiljakseen!

8.10. Nero 12 v 

28.10.2019 maanantai

Ja äiti on saatu muutettua uuteen asuntoon! Muutto meni ihan mukavasti, jäin vielä yhdeksi yöksi äidin luo uuteen asuntoon. Lauantaina hain vanhasta asunnosta vielä joitain tavaroita ja tauluja. Illemmalla sitten suunnistin omalle mökille. Viikolla kävimme Jari-Pekassa pesettämässä autoni, ajoimme sen talliin talviunille ja vakuutus seisontaan. Sitten lastasimme pakun ja suuntasimme taas kaupunkikotiin. No, kaikessa tohinassahan sitten mökille unohtui puhelimeni laturi eli heti kohta suuntasin Tammiston Poweriin ostamaan iPadin laturi, onneksi piuhoja kotoa löytyi. Viikonloppuna olisi crossbag kurssi ja siihen varaamani vanhat farkut ja laukkujen hihnat taisivat myös jäädä sinne mökille, koska niitä ei mistään löytynyt! Ei kun suunta kirpputorille ostamaan muutaman euron farkkuja pari kappaletta, Eurokankaasta ostamaan vetoketjuja (nekin katosivat) ja kotoa löytyikin sitten vanhoja laukkujen hihnoja, kurssi siis pelastettu! Lauantaina ja sunnuntaina Seppo vei minut työväenopiston kurssille Oulunkylätalolle. En lähtenyt Handen Jarpalla, koska parkkipaikat olivat vain neljäksi tunniksi ja kurssi kesti 6 tuntia. Koko viikonlopun satoi vettä, en siis viitsinyt lähteä kesken kurssia sateessa vaihtamaan auton parkkipaikkaa! Olipa tosi kiva kurssi Marjon kanssa, olihan siellä paljon muitakin osallistujia. Marjohan on yksi meidän Thaimaasta tuttu. Väsäsin sitten 2 crossbagiä ja aion tehdä niitä lisääkin! Siellä oli tosi kiva tehdä ompelutöitä; valtavan isot pöydät, helppo piirtää kaavoja ja leikata kankaita, koko seinällinen ompelukoneita, silitysraudat valmiina. kaikkia työvälineitä löytyi, ihanaa! Sieltä löytyi myös niitä farkkuja, vetoketjuja, nappeja ja vaikka mitä! Piirsimme sitten kaikenlaisien laukkujen ja reppujen kaavoja, ope jakoi myös kaavoja
mökillä on tämmöinen luonnonmukainen hiiriansa,
kuva riistakamerasta
kuvineen. Aiomme viedä niitä talvikodin maisemiin Neulekerholle. Niitä ohjeita löytyy pilvin pimein myös Pinterestistä ja kaikkea muuta mitä vaan keksit etsiä, käypä kurkkaamassa! Sunnuntaina loppui kurssi hiukka aiemmin ja kävimme Marjon kaa Ogelin ostarilla olevassa Kierrätyskeskuksessa penkomassa. Löysin olkkariin vaaleat läpinäkyvät verhot, jotka tosin pitää lyhentää ja Marjo löysi kaksi samppanjalasia. Sitten piti jo joutua, Seppo tuli juuri parkkikselle minua noutamaan ja taas satoi vettä! Tänään sitten otin käyttöön upo uuden ompelukoneeni ja lyhensin ne verhot. Tosin valkea lanka loppui kesken, mutta sain toisen verhon paikalleen. Myöhemmin löysin makkarin sekamelskasta ihan uuden valkean lankarullan. Loppuhomma jää sitten huomiseksi, kunhan ensin käyn Malmilla kampaajalla siistimässä takkutukkani. Niin tuo makkarin sekamelska; siellä on kirpputoritavaraa Suutarilan kirppikselle (Handella kirppispöytä siellä), kirpputoritavaraa Hankasalmen kirppikselle, tavaraa mökille, lankoja jonnekin, kassillinen niitä vanhoja farkunretaleita, tavaroita lähdössä Thaimaahan ja kaikkea muutakin, tietäis vaan mitä kaikkea löytyy, huh huh!

crossbagit
29.10.2019 tiistai

No, nyt on siisti tukka, melkein jo polkka! Piti käydä bussilla Malmilla, kun ei ollut laina-autossa niitä talvirenkaita. Kävin onneton sitten kampaajan jälkeen kirppiksillä, Tokmannilla ja oli unohtua, että olin liikkeellä bussilla! Kirppikseltä etsiskelin vanhoja farkkuja kivoilla taskuilla, kuinkas muuten! Pääsin kumminkin kunnialla kotiin, sormet ihan jäässä! Kotona ompelin sen toisen verhon ja järjestelin lankoja, neuloja ja nauhoja. Huomasin lääkedosettini olevan ihan tyhjä, joten pillerit esiin ja täyttämään lokeroita. Silloin se tapahtui; olen ihmetellyt sydämen läpätyksiä ja hiukseni ovat aina likaiset, koska hikoilen ihan hirveästi varsinkin öisin, jolloin en saa untakaan eli valvon öisin, ei nukuta! Luulin mummotaudiksi! Elikäs olen sitten syönyt toukokuusta saakka puolitoista tablettia joka viikko liikaa ja loppukesästä oireet alkoivat! No, onneksi syy löytyi. Puolitoista tablettia viikossa ylimääräistä Thyroxiniä tarkoittaa kilpirauhasen liikatoimintaa! Tarkkuutta dosetin täytössä, mutta koko kesä meni muissa ajatuksissa, ensin se melanooma ja sen aiheuttamat juoksut sinne tänne, kunnes koitti äitini muuttoruljanssi! Tämmöistä tänä tiistaina!

31.10.2019 torstai




Äiti on asunut uudessa asunnossa puolitoista viikkoa. Postilaatikko on siirretty ovenpieleen, ei yli 75-vuotiaiden tarvitse hakea postia pihalta seinän vieressä olevasta rivistöstä! Haimme palvelun Postin lomakkeella ja sieltä tuli aikanaan vastaus, etteivät ehtineet kirjata ajoissa sopparia ja palvelu alkaisi 29.10. No, eipä vaan postia ole näkynyt, sanomalehdet kyllä tulevat aamusella oikein, mutta ne jakaakin joku muu, ei Posti! Jonotin sitten puhelimessa Postin asiakaspalveluun 2 kertaa noin 10 minuuttia, minuutti maksoi euron korvilla, kunnes kyllästyin ja siirryin chattiin, puoli tuntia ja sain yllä olevan vastauksen, tosin keskustelu aikakatkaistiin!! No, tunnin päästä tuli auto pihaan ja laittoi laatikkoon pinon postia! Hyvin vanhukset ja liikuntavammaiset hoidetaan - juttu jatkuu marraskuun puolella, ole kuulolla!