keskiviikko 1. toukokuuta 2019

TOUKOKUU





2.5.2019 torstai

Vappupäivä olikin sitten ihan sopiva ikkunoiden pesuun, koska illasta alkaen on luvassa sadetta. Niinhän siinä sitten kävikin, ysin maissa illalla alkoi sataa kaatamalla. Tänään ihmettelin mitä tekisi salaattia varten keittämästäni ylijääneestä makaronista. No, tietty jauhelihaa lisäksi ja uuniin, eipä menneet hukkaan. Ennen Vappua bongasin avomaan kurkkuja Cittarista ja tänään pilkoin ne viipaleiksi, pilkoin chiliä, inkivääriä ja valkosipulia. Kaikki kattilaan veden, etikan, suolan ja sokerin kera, kiehautus, jäähdytys ja kohta purkkiin. On muuten hyvää! Aamulla tuossa pihassa rääkäisi taas tuo fasaani, kamera kouraan ja ikkunaan. Ei näkynyt lintua, mutta männyssä olikin sinitiainen syömässä männyn uusia kasvustoja, kaksi oravaa juoksenteli toisessa männyssä, rusakko istuskeli sateessa, kyyhkyt lenteli, fasaani rääkyi, vaan ei suostunut näyttäytymään. Äänestä kuitenkin kuulen sen olevan ihan tuossa ikkunan alla. Tuota sinitiaista en ole ennen nähnytkään, oli ihan uusi tuttavuus.
kyyhkyt

mihin se kaveri joutui

oravat 

olisiko tämä hyvä koti

sinitiainen

evästä nokkaan
















pupu sateessa

















12.5.2019 sunnuntai

Nyt loppui se värittömänä olo eli lykkäsin hiuksiin taas punaista ja olo on kotoisa! Kevät on mennyt kylmästi, välillä tuli jopa lunta ja jääkylmää vettä. Jos ei ollut pipoa päässä, tuntuivat pisarat jääpuikoilta! Hande lähti käymään mökillä, Joy oli töissä ja Onni meillä hoidossa. Siitä seurasi se, että Onnihan tykästyi meillä yläkerrassa oloon ja tuli aina koulun jälkeen ylös! Hepe ja Jinnykin kävi kahveella edellisenä sunnuntaina. Julia ja Veikkokin siihen tupsahti, olivat ajelulla ja huomasivat Hepen auton parkissa, joten tulivat moikkaamaan. Julian kommentti hiuksistani; nyt mummo taas löytyy kaupasta! Olimme yhtenä päivänä Julian kanssa Cittarissa ja Julia hukkasi minut, kun ei ollut tuttua tuntomerkkiä eli punaiset hiukset! Olin laittanut yhden lääkkeen reseptin netin kautta uusintaan ja uusimisilmoitus tulikin nopsaan. Sitten tuli toinen viesti lääkäriltä, komento verikokeisiin, koska "unohdin" marraskuussa käydä. Siis heti seuraavana aamuna Seppo vei minut Tapuliin labraan ja tulin bussilla kotiin! Asia siis hoidettu, heti ukaasin tultua! Keskiviikkona pakkasin tavarat mökille. Julia tuli töistä ja pyysi kaventamaan huomioliivin, koska koko oli XL-XXL eli ihan liian iso hänelle. No, eihän ompelukoneen paininjalkaa sitten (ei siis mitään uutta) mistään löytynyt ja kursin sivusaumat sitten käsin! Ompelukone jäi vielä kotiin ja pääsee myöhemmin mökille ja toivottavasti se paininjalkakin! En kovin sitä etsinyt, kun en ollut varma josko olisi jo ollut pakattuna. Mökillä selvisi, ettei ollut! Torstaina pakkasimme sitten kaikki 3 koiraa autoon tavaroiden kanssa ja suuntasimme matkamme mökille aurinkoisessa säässä. Se kyllä heti perjantaina katosi ja sää olikin taas kovin kylmää, sateista ja tuulista. Hyvä sää siis ajella kirkolle ostamaan säkkikaupalla multaa ja kävimme myös Sidalissa syömässä. Omistaja tuumasi, että nyt kesä tulee, kun me sinne menimme! Kävimme myös K-marketista ostamassa tarjouksesta kahvia talvikotiin ja samalla saimme postissa tulleet uudet henkilökorttimme, ei tarvitse enää roikottaa mukana passeja. Minullapa ei ole koskaan ennen ollutkaan kyseistä korttia, aina on selvinnyt ajokortilla, vaan eipä enää! Olen ihmetellyt tuota meidän Moccamasteria, siinä on välillä virta päällä vaikka ei pitäisi. Luulin vahingossa jollain tavaralla sen saaneeni päälle. Eipä ollutkaan niin, Seppo huomasi virtakatkaisijan olevan rikki. Nyt otamme aina pistokkeen irti seinästä, ettei satu vahinkoa. Tilasin netistä pari uutta katkaisijaa, eiköhän asia sillä aikanaan korjaannu! Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä satoi tosi kovaa, ei voinut uniakaan nähdä saati kuulla! Sunnuntaina Äitienpäivänä vielä tihkutti, mutta läksin kumminkin ajelemaan Pieksämäkeen äiteen luo. Niin, tuo meidän Roni-joki taas heräsi, kun vettä tuli taivaan täydeltä, se virtasi oikein iloisesti! Autoni, voi pahus, kun vähän temppuilee, menomatka oli kuin tervassa olisi uinut! Autosta siis välillä tipahtaa turbo pois päältä ja silloin auto tosiaan kulkee kuin täi tervassa! Muuten menee hyvin, mutta auta armias kun tulee ylämäki, vauhti hiipuu vaikka kuinka painaisit kaasupoljinta. Tai lähdet risteyksestä, ykkönen päälle, sitten kakkonen ja siihen se vauhti tyssääkin, äkkiä vaan kolmosta silmään ja päästään eteenpäin. Onneksi ei ollut vielä paljon autoja liikkeellä. Asia yleensä korjaantuu, kun pysähtyy ja sammuttaa auton. En vaan viitsinyt pysähtyä. Paluumatkalla auto taas toimi kuin unelma! Viime syksynä auto oli korjaamolla ja nyt toimii ilmastointi, jihuu! Auto on minulla ollut kohta 10 vuotta ja nyt vasta ilmastointi on saatu korjattua! Tulin nääs Pääsiäisen aikaan Pieksämäestä ja laitoin ilmastoinnin päälle, olin paleltua, eli siis toimii! Vielä korjattavaa löytyy, lukothan eivät toimi ja tuo turbo keljuilee. Siihen pitäisi joku osa vaihtaa turboon. No, melkein 10 vuottahan tuo auto on toiminut ilman ilmastointia ja ilman lukkoja, turbo on uusi juttu, ehkä tänä kesänä saamme loputkin kuntoon! Aion kyllä lähteä sillä ajelemaan keskiviikkona Helsinkiin, siellä on vähän hommia. On luomenpoistoa, kampaajaa, shoppailua, Julian kanssa tapaaminen, Ravintolapäivää jne. Niin, lauantaina 18.5. on taas se perinteinen Ravintolapäivä siinä meidän portilla, tervetuloa kaikki maistelemaan herkkuja!


17.5.2019 perjantai

Alkuviikosta mökin ympärillä olikin siten kuhinaa, pääskysiä lenteli pesän etsinnässä kymmeniä, tintit olivat myös pesähommissa yläkerran terassilla vakiopaikoillaan. Piti taas väsätä cd-levyistä
nämä tarttuivat kaupasta matkaan, pionit
verho yläterassille ja laitoin myös ohuen verhon sinne, jotteivat pääskyset taas sotke koko terdeä. Kurjetkin kiljuivat lähipellolla. Kävin myös katsomassa viikon ikäisiä koiranpentuja Kovalassa, sain jopa pitää siitä sylissä. Tosin Kerttu, pentujen emo katseli tarkkaavaisesti minua, etten vaan vie yhtään pentua mukaani. Illalla pakkasin auton kotimatkaa varten ja aamulla lähdin ajelemaan kohti kaupunkikotia. Kävin kirkolla kaupassa, Seppo kävi myös, sekä äänestämässä siellä. Minä säästin äänestyksen kaupunkiin. Ajoin kilsan verran, kun äkkäsin Handen hirvenlihojen jääneen mökille. Siis kurvaus ympäri ja takasin mökille hakemaan ne lihat pakastimesta. Lopulta pääsin jatkamaan matkaa. Ennen kotia pysähdyin Suutarilan kirjastolla äänestämässä ja ajoin sitten lähikauppaan. No, siellähän olikin kaikki kylmäkoneet pois päältä sähkövian vuoksi eli en saanutkaan ostettua ruokaa. Ostin sitten patongin, kotona oli oivariinia paketti, siinä minun ruokani. En jaksanut enää ajella yhtään kilometriä toiseen kauppaan. Otin kaupasta samalla tilaamani paketin, läppäri meni nyt uusiksi. Torstaina aamulla fillarilla Suutarilan terveysasemalle, ottivat yhdestä luomesta näytepalan. Sieltä pois lähtiessäni jaoin parikymmentä Ravintolapäivän mainosta ja ajoin kotio. Jonkun ajan päästä läksi autolla Malmille kampaajalle. Normaalisti menen sinne bussilla tai fillarilla, mutta nyt piti Julian tulla sinne ja olisimme lähteneet Jumboon. Etsin sitten puoli tuntia parkkipaikkaa ja muistin miksi en ota sinne mukaan autoa. Lopulta löysin parkkihallista paikan ja
Sepon sänky joutui lanka-
sängyksi, siihen oli hyvä 
levitellä niitä
lähdin apteekin kautta sinne kampaajalle. Kyllä nyt on taas tukka hyvin! Noh, Julia olikin sitten meillä eli turhaan sen auton kanssa ähräsin, ajoin kotiin. Sitten Jumboon syömään ja ostoksille. Illemmalla kävin vielä jakamassa mainoksia noin 250 kpl. Tänään kävin aamupäivällä jakamassa vielä 350 mainosta ja Veikko jakoi 100 kpl eli 600 mainosta tuli jaettua, plus siihen vielä somen kautta menneet. Ihan kivaa fillarilla jakaa, kun nykyisin on nuo postilaatikot 3-7 laatikon riveissä. Illalla oli kyllä jalat vähän setruurina, muutama polkaisu, pois pyörän päältä, nousu pyörälle, polkaisuja jne. Olipahan jumppaa kerrakseen! Illemmalla käärin Joyn kaverina vajaan 200 kpl kevätrullia ja homma vielä jatkuu. Tuli muuten hyvää aikaa kirjoitella, kun meidän telkkari teki taas lakon. Se on jo pitempään keljuillut, siinä jää kanava 1 päälle, kaukosäätimestä ei toimi mikään, patterit vaihdettu monesti, ei johdu siitä. Yleensä auttaa, kun ottaa töpselin joksikin aikaa irti, vaan sekään ei tänään tehonnut. Jätin siis sen töpselin irti ja aloin kirjoitella. Täytynee kaiketi ostaa uusi telkkari, tuo onkin jo aika vanha vekotin. Hande sen kävi meille ostamassa silloin, kun ensimmäiset taulutv:t tulivat markkinoille. Huomenna on sitten se jokavuotinen Ravintolapäivä, kova päivä siis edessä! Haa, kerkesin tallentaa, akku loppui!

jakelureitti iltapäivällä, ekan päivän 
reittiä en hoksannut laittaa Sport-
trackeriin

mainosten jakelureitti aamulla
mainos

Kävin viimeisen mainoksen jaettuani lähikaupassa. Nyt siellä oli kylmäkaapit kunnossa. Ostin vähän leikkelettä ja kukkia. Sieltä lähtiessäni ajattelin ehtiväni kadun yli ennen auton tuloa. En kuitenkaan syöksynyt tielle, onneksi! Olishan se ollut tylsää kolaroida poliisiauton kanssa. Tosin olisihan sekin voinut pysähtyä suojatien eteen, kuten muutkin autot pruukaavat tehdä!

27.5.2019 maanantai


Ravintolapäivä, Thai Deli tuli ja meni loistavasti. Sää oli suosiollinen ja väkeä riitti! Kello tuli 11 ja Hande tuumasi, jotta tuleekohan tästä mitään. Mutta sitten se hulina alkoikin ja saimme "juosta" tukka putkena aina puoli viiteen saakka. Onneksi emme alkaneet sulkea puljua, koska vielä kymmentä vaille viisi tuli kuutisen asiakasta. Osa ruuista jo loppuikin, sekä aina suositut kevätrullat  vaikka rullia rullasimme tällä kertaa jopa 300 kpl. Illemmalla laskin annokset ja niitä meni reilut 250, siis todella hyvin, enempää emme olisi ehtineetkään! Nyt keksimme Veikon kanssa laittaa tilauslappuun tilaajan nimen, jotta ruuhkassa löytyi tilaaja nopsempaa. Yksi tilauksen nimi olikin pikku kakkonen perheen pikkuisten tyttöjen vuoksi, isä tämän nimen heille antoi! Paljon tuttujakin kävi sekä vakioasiakkaita menneiltä vuosilta, tulipa jopa puhelimeen yksi tilaus viestinä! Ravintolan purku illalla, tavarat sisään, eikä unta illalla tarvinnut odotella kenenkään!
punaiset pionit maljakossa

samat pionit parin päivän päästä

häh, nyt ne ovatkin valkoisia !!!

Sunnuntai menikin sitten ihan huilatessa. Painoin vahingossa Whatssapissa puhelun ja saman tien katkaisin sen. Illemmalla sitten tulikin vastauspuhelu Sveitsistä Jaanalta. Ihan kiva kuulla Thaimaan tuttujen kuulumisia eli hyvä vahinkopainallus kuitenkin. Maanantaina sitten autolla ostoksille muistilapun kera. Bauhausin pihalla Seppo soitteli mökiltä ja pyysi tuomaan mustia ämpäreitä - Bauhausista! Sattuipa sopivasti! Sieltä sitten Tokmannille ostamaan muistitikkuja, koska ostin uuden läppärin ja haluan kaiken tarpeellisen vanhasta talteen, sieltä Plantagen ja Cittarin kautta kotiin. Tiistaina lyhensin Hepen kahdet housut, vaan enää ei tarvitse roikottaa ompelukoneita ees taas, kotona on oma kone. Tein firman hommat, siis ne hommat joista Hande ei vieläkään tykkää! Kävin tilitoimistossa, lyhensin yhden räsymaton ja solmin hapsut niihin. Noita tosi pitkiä räsymattojahan tuli hankittua viime syksynä Sepon synttäreille pitkien penkkien päälle ja nyt niitä voi lyhennellä muihin tarpeisiin. Illemmalla sitten tavaroita autoon ja keskiviikkona matka mökille alkoi täyteen lastatulla autolla. Lähtiessä lämpötila +25, matkalla tosi kovia ukkoskuuroja ja mukavasti sain auton ikkunat pesetettyä sateessa, olikin likastuneet matkan aikana. Mökillä olikin enää +15 ja torstaina enää +6. Näin se kesä hujahti! Mökillä pesin pyykkiä ja keittelin pakastemansikoista hilloa. Eihän pannukakku maistu millekään ilman hilloa ja nimen omaan mansikkahilloa sen pitää olla. Onneksi pakkasessa on mansikoita ja puoli pakettia hillosokeriakin kaapista penkoen löytyi! Sitten vaan satoi, satoi ja satoi! Sunnuntaina aamupäivällä saimme tehtyä vähän pihahommia. Kasvihuoneeseen uudet
siellä ne mun itse idättämät
pikkuruiset taimet
mullat, koirien haudalle ruusu ja pihalle sireeni. Nämä puskat olivat talvehtineet kasvihuoneessa ja hyvin näkyivät voivan. Paistoin myös raparperipiirakan, joka katosi suihin nopsaan, en ehtinyt edes ottaa valokuvaa! Pesin jossain vaiheessa kätöseni kuivaten reippaasti ja toinen etusormi taipui ollen monta päivää kipeänä. Vähän siis varovaisuutta, voi ne kädet hellemminkin kuivailla! Illalla sitten olikin jännät paikat ja
kasvihuoneen uusi vesipiste
niinpä kävi, että Suomen pojat ottivat lätkän MM-kultaa! Tänään sää jatkui kylmänä ja sateisena, siis hyppäsimme autoon ja nokka kohti Jyväskylää! Kävimme myös Hankkijalla, Seppo haki jotain omia juttuja ja minä kurvasin tietty puutarhan puolelle. Ostelin muutamia kukkia ja sormeni syyhysivät pioniin. Onneksi järki voitti sanoen, että mieti ensin paikka sille! Viiniköynnöstä myös mielin, mutta siellä ei ollut niitä laisinkaan, toisen kerran sitten jostain muualta. Palattuamme Seppo väsäsi sähköhommia ja vesijuttuja. Täytyy sanoa, että Jyväskylässä tuo Seppälän alue on mainio, siellä on kaikki tarvittavat kaupat lähekkäin, tykkään! Nyt muuten kirjoittelen tätä uudella läppärillä, hyvältä tuntuu. Pitää vaan ladata kuvia tänne kameroista, puhelimesta ja muistitikuilta, vielä en ole ehtinyt!



Veikko hommissa

















kokit työn touhussa

suosittu ruoka, Phad Thai

panang curry






































31.5.2019 perjantai

Toukokuun loppua viedään ja pitäisi jo kesä koittaa! Vaan aika kylmää ja märkää on vielä. Kävin äiteen luona hommissa Helatorstaina. Käytiin JYSK:ssä ja ABC:llä syömässä. Sitten laitoin äiteelle uuden puhelimen, iPhonen toimimaan (minulla oli kaapissa yksi iPhone 6 joutilaana) eli äitikin siirtyi älyaikaan! Jonkun aikaa opettelimme, tosin äidillä on ennestään iPad käytössä, joten puhelimen käyttö osittain tuttua. Sitten aloin kasata Viiville kiipeilypuuta ja jopa onnistuin saamaan sen kasaan. Se on aika iso, noin 1,5m korkea kapistus. Illemmalla yritin soittaa äiteen puhelimeen, ei vastausta! Perjantaina sitten alkoi puhelimen käyttö onnistumaan ja sain äitiin yhteyden. Useamman kerran sitten perjantaina soittelimme ja hyvinhän tuo alkoi onnistua. Äiti jopa opetteli ottamaan kuvia kännyllä ja sai vahingossa otettua kuvan itsestäänkin! Pikku hiljaa vaan lisää kännyn toimintojen opettelua!