sunnuntai 1. joulukuuta 2019

JOULUKUU

aamu valkenee

1.12.2019 sunnuntai

Tulimme taas torstaina mökille sadesäällä, joka sitten illaksi muuttui lumisateeksi! Vaan kylläpä täällä maalla on pimeää, kaupungissa on sentään katuvalot! Iltaisin jo seiskan maissa voisi mennä koisimaan, vaan ei ihan niin aikaisin kehtaa, muutoin herää aamuyöllä ja taas olisi pilkko pimeää! Päätin lähteä Pieksämäkeen sunnuntaina ja tulla takaisin maanantaina juuri tuon pimeyden vuoksi. En halua ajella takaisin mökille pimeässä, eikä päivällä äidin kanssa ehtisi tehdä mitään. Niin, noiksi päiviksi oli luvattu poutasäätä, vaan kuinkas kävikään! Aamulla lähtiessäni satoi sakeana lunta ja
Nero ja sen possut
ajovauhtini oli sen mukainen, koko päivän sitten tuprutti lunta, että silleen! Saas näkee, kummonen on sää huomenissa! Elikä kävimme äidin kanssa Weturi-talleilla markkinoilla, emme ostaneet mitään. Siellä oli käynnissä erikoinen tapahtuma; jengi oli tullut markkinoille jutustelemaan kavereiden kanssa ja meillähän oli vaikeuksia kulkea siellä rollaattorin kanssa. Jossain kohtaa oli käytävällä kaksi rollaattoria vierekkäin sekä muutama tyyppi seisoskeli siinä samassa ryhmässä jutustelemassa, mene sitten ohi! Äiti oli vähällä kysyä, että jäänkö tähän kolmanneksi seisoskelemaan, ei kuitenkaan kysynyt! Juu, jätämme siis
vastedes nuo markkinat väliin! Sieltä menimme sitten Prismaan ostoksille ja jatkoimme matkaa Sotkaan. Nythän on menossa jotkut pimeät viikot, joten siellä oli tarjouksia. Olin jo mökillä katsonut netistä yhden nojatuolin rahilla, oli puoleen hintaan ja ajattelin kysäistä, josko sen saisi heti mukaan, pakulla kun olin liikkeellä ja tuoli menee mökille. No, sainhan sen matkaan ja äiti osti pikkuruisen pöydän, hinta 49 euroa. Kassalla hänen maksaessaan kuulin hinnan 19 euroa ja autossa kysyin, mitä se pöytä maksoi. Äiti kaivoi kuitin laukustaan ja niinhän se oli, 19 euroa! Äidin luona sitten aloin laittaa verhoja olkkariin ihan uusiksi ja siinähän se homma olikin, mutta kylläpä huoneesta tuli tosi hieno, kodikas! Ja samalla alkoi taas ulkona satamaan lunta aivan kauheasti!



15.12.2019 sunnuntai



Sataa lunta, vettä, räntää ja lämpöä parhaimmillaan +7 eli on ollut vaihtelevaa säätä! Täällä mökillä on kyllä täysin talvisää. Juu, tuossa välissä olimme taas viikon verran kaupungissa ja taas täällä mökillä eli ramppaamme ees taas! Ennen ajeltiin tänne joka viikonloppu perjantaisin ja takaisin sunnuntaina. Nyt eläkkeellä onkin kiva ajella lauantaina tai sunnuntaina tänne ja takaisin perjantaisin eli vastavirtaan tai sitten keskellä viikkoa! Kaupungissa kyllä satoi silkkaa vettä taivaan täydeltä ja välillä tosi kovaa! Ajelimme siis tänne mökille torstaina. Liikenne oli aika rauhallinen, rekkoja paljon. Hartolassa sitten oli pari vähältä piti-paikkaa! Oikealta sivutieltä tuli suoraan meidän eteen auto peräkärryn kanssa ja ajoi vasemmalle kääntyvälle kaistalle, meidän takaa ei ollut tulossa ketään! Tosi idiootti, se kävi niin nopeasti, että pelästyin vasta myöhemmin, mahtoiko se toinen auto edes huomata mitä tuli tehtyä! No, hetken päästä meidän edessä ajava valkea pieni auto kääntyi vasemmalle pikku tielle - juuri ja juuri kerkesi tehdä sen käännöksen vastaan tulevan rekan edestä! Se valkea pikku auto sitten pysähtyi sen pikku tien varteen, taisi havahtua, että jäikin henkiin kamikaze käännöksensä jälkeen! Miten
sattuikin noin monta toopea samaan kylään! Mökille päästyämme huomasimme täällä olevan ihan talvi. Nyt viikonloppuna olemme olleet Hepen ja Jinnyn mökillä hommissa, he saivat lauantaina avaimet sinne ja remppa alkaa. Sepon hommana on hellauunin korjaus ja olihan siinä sitten sitä vikaa enemmänkin, homma jatkuu ensi viikolla ainakin muutaman päivän. On jouluviikko tulossa, mutta meillä ei ole siitä huolta, lahjat järjestyksessä, joulukortit postissa! Jouluruuat voi ostaa valmiina kaupasta, joulukarkit syöty, ohhoh lipsahti! No joo, on niitä jo tullut mutusteltua, hiukkasen! Pitää vielä jonain päivänä tallustella Neron kanssa tuonne pihalle etsimään joku kiva kuusen latvus vietäväksi kotiin, täytyyhän sitä joulukuusi olla! Lehdissä kirjotetaan mm. joulukuusista, että niiden tuoksusta tulee Joulu mieleen! Saas nähdä kuinka minun käy! Nykyisin kuusen tuoksusta tulee heti mieleeni punainen auto ja se katollaan Porsaskoskentien varrella! Ajoin vuosia sitten auton katolleen kuusikkoon, siitä se kuusen tuoksu! Meillä on ollut kymmeniä vuosia muovikuusi! Kunhan ehdimme kotiin Jouluksi, ei hoppua! Seppo joutuu tulemaan tänne mökille vielä ennen reissuun lähtöä, koska paku pitää saada tänne talvisäilöön, kotipihassa ei ole kovin tilaa. Kunhan hän vaan pääsee jonkun (Hepen ja Jinnyn) kyydissä kotiin tai sitten junalla! Paku ajetaan talliin ja minun autoni joutuu, ressukka, ulkokatokseen värjöttelemään traktorin kaveriksi! No, traktori on iso ja vahva, vartioikoon autoani! Vielä ensi viikolla hurautan käväisemään äiteen luo Pieksämäkeen ja pitäisi ostaa tänne mökille yksi lamppu. Tiedän millaisen haluan, jos ei Pieksämäessä ole, ostan sen kaupungista ja tuon sitten keväällä tänne, jollei se ehdi Sepon kyytiin, kun hän tuo auton talvisäilöön tänne möksälle.


pipobuumi menossa

varaslähtö, joulupuuroa






















Riistakameran kuva Nerosta, aika hyvä, päivämäärät
ovatkin sitten puuta heinää, Seppo ei ole osannut
 (ei ole viitsinyt opetella) niitä laittaa

19.12.2019 torstai

Toinila

Seppo alkuviikon hommissa Toinilassa, se on Hepen ja Jinnyn kesämökki tuolla Leväsentien varressa. Siellä piti laittaa uusiksi hellauunin, hmm, joku! Se joku oli siis palanut jo puhki ja  Seppo valoi sen uusiksi! Tiistaina kävin Pieksämäessä äidin luona ja kävimme kaupoilla. Meillähän on nyt käytössä vain yksi auto ja tarkoitus oli, että vien Sepon lähtiessäni Toinilaan ja hakisin pois
Neron tassutportailla
paluumatkalla. Seppopa sitten äkkäsi, että onhan meillä traktori eli hän menikin sillä! Viimeksi, kun olin äitini luona, laukkasimme silloinkin kaupoilla ja seuraavana päivänä kotona ihmettelin miksi käsivarteni ovat kipeät! No, sama juttu taas ja syyhän on tietenkin käsijumppa! Elikä nosta rollaattori pakun kyytiin ja pois, laskin että noin pari kymmentä kertaa per reissu! Kyl maar se tuntuu käsissä! Täällä mökillähän on satanut aika reippaasti lunta, hirvittää lähteä kaupunkiin, kun siellä on tullut vain vettä. Eilen alkoi mökillä valot räpsiä ja keittiön lamppu sekä "pihakuusen" valot olivat päällä. Autotallin ulkovalo jäi
hieno mänty Toinilan pihalla
vilkkumaan ja joulukynttelikön valot paloivat himmeästi! Kumma juttu! Tänään selvisi, että nollaoli pois, mitä se sitten tarkoittaakin. Kumma juttu kumminkin ja tuo vilkkuva valo oli aika kammottava! Tänään onkin valot pysyneet, mutta Toinilassa on sähköt välillä poissa. Ajelimme sinne viemään vähän varusteita ja Nero pääsi mukaan sinne ekan kerran. Se viihtyi kyllä siellä pihalla, mutta ei sisällä! Nero on muuten selvästi ilmoittanut kummassa viihtyy paremmin, mökillä vai kotona. Kun lähdemme täältä jonnekin autolla, ei Nero millään haluaisi hypätä kyytiin, eikös se sanokin kaiken! Vähän tuo koira välillä huolettaa, se viime viikolla liukastui, alkoi nilkuttaa toista etujalkaa ja se vaan jatkuu. Ei se jalka kosketusarka ole, puristelin etukoipia, eikä se ollut millänsäkään. Varmaankin on kyseessä venähdys! Tänään oli todella kaunis sää ja maisema tosi kaunis, otin siis kuvia roppakaupalla! Joo, lähdemme luultavasti lauantaina kaupunkiin ja sitten pitäisi varmaan pikku hiljaa käydä ostamassa jouluruuat, ei ne itsekseen jääkaappiin hyppää! Kävimme hakemassa pikkuruisen joulukuusen tuosta pihasta tien pientareelta. Saa nähdä minkä näköinen se on, kunhan lumet siitä sulaa. Ainakin piti kahlata polvia myöten lumihangessa ennen kuin sen sai sahattua poikki. Oikeasti täällä on niin paljon lunta!

mökkitie

31.12.2019 tiistai

lähdimme siis mökiltä Jouluksi kotiin ja kylläpä ero oli valtava! Mökillä lunta polvia myöten,
joulukuusi omalta maalta
Helsingissä ei tippaakaan lunta, mustaa mustaa ja lämmitä riittää. Lämpö pyörii plussan puolella. Aika hujahti Jouluvalmisteluissa ja kuulkaa, kävin Ärrällä jonottamassa pakettia! Olin osallistunut Facessa Ifin kilpailuun ja voitin 10 kerää heijastavaa neulelankaa! Juu, ihan kuin olisin tarvinnut, ei pitäisi osallistua kilpailuihin. Olen kyllä osallistunut kilpailuihin, joissa on palkintoja matka tai auto jne. vaan ei ole tärpännyt. No, jos tämä olisi nyt sen suuren alku! Ai ai, ei saa olla kiittämätön, neulon langoista itselleni
tässä äidin äitini tekemät
tontut aitiopaikalla ja ne
ovat sitten tosi vanhoja, siis
noo tontut ;)
säärystimet ja sitten voin kulkea Neron kanssa pimeällä. Joo, ja voisin neuloa Nerollekin jotain heijastusjuttua! Aattona sitten syötiin alakerrassa Handen ja Joyn kanssa taas kerran ihan liikaa! Illalla istuin yläkerrassa ikkunan luona olevalla tuolillani katselemassa telkkua. Silmäkulmasta näin lentokoneen valot ulkona ja sanoinkin Sepolle, että katso taas ne nousevat meidän yli. Sitten äkkäsin jotain, siitä koneesta ei lähtenyt lainkaan ääntä, ei pihaustakaan! Sepon mielestä se olikin ufo, minä kyllä totesin sen olleen joulupukki! Epäselväksi tuo juttu kumminkin jäi! Loppuvuosi menikin sitten koiravahtina, koska Hande ja Joy läksivät viikoksi Lappiin Veskun luo kyläilemään (lue kelkkailemaan). Aattona sitten paukkui raketit, tosin porukka piti aikalailla säännöistä kiinni eli paukuttelivat klo 18 ja 02 välillä. Handen koirat viis veisasivat paukuista metsästyskoiria kun ovat, eikä Nerokaan ollut moksiskaan. Meillä meni siis hyvin tuo paukkuaika koirien suhteen!

Hyvää vuotta 2020 kaikille!



perjantai 8. marraskuuta 2019

MARRASKUU

aika hienosti koivut huurussa


8.11.2019 perjantai                Onnea Julia 19 v

Ostinpa taas uuden tulostimen, halvan sellaisen, koska kotona joka toinen vuosi lakkaa tulostin toimimasta! Talvikodissa toimii ja toimii, sekä mökillä, kaupunkikodissa ei. Tulostimet aina kuivuvat, koska olemme kotona niin harvoin. Mökillä ja talvikodissa on ilma sisällä kaiketi sen verran kosteaa, että värit toimivat. No, kuinkas sitten kävikään! Yritin saada tulostinta, siis kolmenkympin vekotinta toimimaan! Se tulostusohjelma pitikin asentaa ihan jokaiseen tietsikaan, tablettiin ja puhelimeen, jolla aikoo tulostaa, eikä toiminut! Sitten yön yli nukuttuani älysin tulostuksen toimivan sen puhelimen kautta, tietokoneen ja tabletin kautta eli piti ensin avata koneissa se ohjelma ja tulostaa sieltä kautta. Kaikki toimii nyt hyvin, paitsi pdf:t eivät tulostu. No, minähän olen mestari huijaamaan koneita, otin siis
minun pikku pokkarini ottaa näin hienoja kuvia
kännyllä siitä pdf:stä kuvan ja tulostin sitten sen! Vanhan tulostimen raahasin mökille ja sillä voin ainakin kopioida ohjeita lehdistä uudessa Kutomossa. Siitä sitten myöhemmin, ei nuolaista ennen kuin tipahtaa! Viime sunnuntaina heräsin aamulla puoli seiskalta ja luulin maailmanlopun tulleen, niin kova meteli talon päällä! Ulkona oli tosi hernerokkasumu ja siitä syystä lentokoneet Helsinki-Vantaalta nousivat suoraan meidän talon yli. Olisipa ollut kiva kuvata niitä koneita, mutta se sumu!
Keskiviikkona läksimme ajelemaan taas mökille. Ajosää oli mitä mainioin ja liikennettäkin vähänlaisesti. Mökillä piti sitten laittaa ulko-oviin uudet verhot. Kotiin lyhentämistäni valkeista verhoista jäi sopivat palat mökille. Niitäpä ei sitten mistään kassista löytynyt eli joku kassi jäi taas kotio, ihan normi juttu! Eilen kävin äidin luona Pieksämäessä, kaupoilla ja sitten veimme Viivin eläinlääkäriin kontrollikäynnille ja se sai myös rokotuksen. Selvisi, ettei äidille ole taaskaan tullut mitään postia ja Posti on menossa lakkoon! Soitin muuttofirmaan ja sieltä on lasku lähtenyt aikoja sitten, mutta lupasivat käydä viikonloppuna tipauttamassa laskusta kopion äidin laatikkoon. Sälekaihtimien asennuksesta on myös tulossa lasku, täytyneepä ensi viikolla pirauttaa heillekin. Näin hyvin taas hoituu vanhusten ja liikuntavammaisten palvelu täällä Postin toimesta! Joutaa mennäkin lakkoon! Onneksi suurin osa äidin laskuista menee suoraan e-laskuina, tosin sähkölaskut eivät, koska äiti juuri muutti. Onneksi on firmoilla tuo chatti ja sain asian hoidettua sitä kautta sähköfirmalle! Olen päättänyt, etten tilaa enää mitään lehtiä suoraan kotiin kannettuna, vaan ostan irtonumeroina kaupasta, eipähän tarvitse postin vaivautua! Poikkeus vahvistaa säännön, Novitan lehti tulkoon postitse!

19.11.2019 tiistai

jääkukkia ikkunassa

Mökillä sitten satoi aika paljon lunta, tulipa talvi. No, suksia en kuitenkaan vielä kaivanut esiin! 9. päivä olikin taas hirvipeijaiset Peuranlinnassa. Väkeä oli ihan hyvin, mutta lapset ovat kadonneet juhlista. Toisin sanoen, lapset joita parikymmentä vuotta sitten oli kuin vilkkilässä kissoja ovat nyt jo aikuisia, vaan lapsia he eivät ole tehneet. Lapsia oli juhlissa vain 2, kun joskus oli pitkälti yli 20-30. Nyt juhlat ovat jo päivällä yhdeltä, ei siis tarvitse kompuroida juhlapaikalle pilkko pimeässä ja ehtii vielä hyvään aikaan takaisin kotio, mökille siis! Enää ei myöskään ole tarjolla sitä iänikuista hirvisoppaa, vaan hirvipaistia potuilla salaatin kera, jälkkäriksi kakkukahvit, nam! Kävimme myös tsekkaamassa mökin, jonka Hepe ja Jinny aikovat ostaa, mutta ei siitä sen enempää, vasta kun nimet ovat kauppakirjoissa!
pihavalot saivat lumipeitteen
Ostinpa vihdoin lentoliput talvikotiin, lähdemme siis 13.1. ja paluu 11.3. Olisimme saaneet olla siellä viisumillamme (niillä, joita en ole vielä hakenut, suunnitellut vain) 60 päivää, mutta päätin että tulemme päivää ennen. Sitten huomasin yhden jutun ja matkamme kestääkin nyt vain 58 päivää. En ole taikauskoinen, mutta paluu olisi ollut 13. päivä perjantaina! Jaa, mitähän nappia painoin, kun teksti näin pieneni! No, olkoon! Kävin vielä äidin luona Pieksämäessä, sitten siivoilin mökillä ja pesin pyykit. Yhtenä iltana kuului sänkyni vieressä kummaa havinaa, liekö lepakko räpistellyt tai lintu, sellainen oli ääni. Seuraavana päivänä Seppo laittoi sinne yläkertaan hiirenansat ja niin yhdessä sitten olikin heti kohta hiirulainen! Eli talvi ja hiiret ovat tulossa! Sitten piti lähteä ajelemaan kotio, koska Hande ja Joy olivat lähdössä risteilylle ja meitä tarvittiin lapsen ja koiranvahtina. Sunnuntaina kirjoitin viisumihakemuslaput ja keräsin tarpeelliset paperit niihin. Tänään olikin herätys jo puoli kuusi aamulla ja seiskalta olin jo bussissa matkalla kaupunkiin. Rautatieasemalla odottelin Tampereen junaa, joka olikin vartin verran myöhässä ja jossa oli Pertsa tulossa viemään viisumipapereita lähetystöön. Myöhästymisen syykin selvisi; hirvi juoksi junan alle! Normaalisti Lea ja Pertsa lähettävät hakemukset postilla, mutta nyt se ei käynyt. Miksikö, no yllätys yllätys, postilakko! Tiedämme tuttuja, joilla on jäänyt viisumit passeineen jonnekin postin syövereihin!  Joten varmuuden vuoksi Pertsa hyppäsi junaan ja menimme aikaisin aamulla lähetystöön. Se aukeaa kello 9, mutta menimme sisälle jo varttia vaille ja saimme ihan ensimmäiset jonotusnumerot. Meitä oli odotushuoneessa kolme henkilöä ja ajattelin, että eikö muita tulekaan tänne. No, tasan yhdeksältä luukut aukesivat ja tasan 5 yli 9 olimme jo ulkona eli homma hoitui tosi nopsaan. Lähtiessämme koko odotushuone pelmahti täyteen väkeä, istumapaikatkin loppuivat! Olipa siis hyvä, kun olimme siellä ajoissa. Valmiit viisumit passeineen saamme noutaa perjantaina. Ensi maanantaiksi ei noutoa kannata suunnitella, koska HSL:n bussit ovat silloin lakossa, eikä täältä pääse mitenkään kaupunkiin!

talvi tuli, ainakin joksikin ajaksi


25.11.2019 maanantai

Forumin jääkarhut

Käytiinpä ostamassa Sepolle uusi puhelin, Samsung. Minulla olisi ollut yksi joutilas iPhone, mutta siinäpä ei akku kestä edes yön yli! Siis kauppaan! Seuraavana päivänä Seppo tuskaili uuden luurin kanssa ja haikaili vanhaa, siis tosi vanhaa. Saman teki äitini joku aika sitten, mutta en antanut periksi kummallekaan! Nyt se sujuu jo molemmilta. Minä hypistelin kaupassa kännykän kuoria, aivan ihanan väristä punaista ja havunvihreää. Siis hypistelin, en ostanut, koska hinta oli 35 euroa! Rajansa kaikella, mutta vieläkin haikailen niitä kuoria! Perjantaina hyppäsimme aamusella bussiin ja
Forum jouluasussa
ajelimme sillä keskustaan. Bussilippu piti ostaa Sepon puhelimeen, mutta en ehtinyt rekisteröidä Seppoa HSL:n sovellukseen, koska tuli jo kiire bussiin. Asensin ohjelman edellisenä päivänä, mutta en muistanut rekisteröityä. Tein rekisteröinnin sitten bussissa, siinähän oli hyvää aikaa siihen hommaan. Rahalla maksaen lippu maksaa 4 euroa ja puhelimella 2.80 euroa! Rautatieasemalla odottelimme junaa, jossa tulivat  Lea ja Pertsa. Olimme siis menossa hakemaan passejamme viisumeineen lähetystöstä. Matkalla räpsimme Lean kanssa kuvia jouluvaloista ja oli aika kylmä tuuli. Lähetystössä oli taas aika vähän asiakkaita ja pääsimme taas pihalle alle 10 minuutissa. Sitten kävelimme Forumiin kaffeelle ja jutustelemaan, sieltä jatkoimme matkaa tunneleita pitkin Rautatieasemalle lippujen ostoon. Siis Lea ja Pertsa ostivat junaliput Tampereelle. Me lähdimme bussilla kotiin ja tällä kertaa Sepon puhelimeen saimme ostettua bussilipun ja hyvin toimi! Tänään oli sitten bussit lakossa ja me hyppäsimme autoon ja ajoimme Kustaankartanon terveysasemalle influenssarokotukseen. Hetken saimme etsiä parkkipaikkaa, mutta itse rokotuksessa meni aikaa vain vartti. Siellä oli paljon ihmisiä, 20 rokottajaa ja saman verran kirjureita, tietojärjestelmä ei tietenkään juuri tänään toiminut! Muuten rokotus toimi loistavasti! Sen jälkeen ajoimme Tokmannille ostamaan äidille lumikolan! Tietysti unohdin taas antaa kassalle alennuskupongin, joita minulla on jo 2 kpl! Nyt on sitten Hepe ja Jinny ostaneet kesämökin Hankasalmelta, tänään tekivät kaupat! Eli nyt siitä voi puhua jo julkisesti. Ajelevat parhaillaan Hankasalmelta kotio Martinlaaksoon. Mitähän vielä, no tietty vaihteeksi postista asiaa! Nythän on niin, että mm. pikkufirmat ovat kohta pulassa. Handekin lähettää ihmisille laskuja s-postilla ja tänään hän on jo ajellut autolla laittamassa paperisia laskuja asiakkaiden postilaatikoihin, kaikilla kun ei ole s-postia käytettävissä. Tällä menolla postin hylkää moni firma. Äitinikin sanoi muutama päivä sitten, ettei lähetä yhtään joulukorttia! Juu, ja minullekin on tulossa yksi tilaus postiin - sitten joskus. Mitäs, jos olen silloin jo talvikodissa, pitänee kirjoitella pino valtakirjoja Handelle! Yhdessä kaupassa tuolla Toijalassa olisi tarjouksessa ihana pellavamekko, mutta mitenkäs tilaat, kun laittavat tilaukset postiin? Laitoin sinne s-postia kysyen josko Matkahuolto kävisi. Jos ei käy, pitänee varmuuden vuoksi tilata Handen nimellä, kun ei lakon kestosta ole tietoa!
Jotain hyötyä on tästä lakosta; kaikkia sanomalehtiä saa lakon aikana lukea netissä näköislehtenä!
Tuossa naapurin pihassa kasvaa suuri kuusi, joka on täynnä käpyjä oraville. Laitoin kuusesta ja oravasta taannoin kuvan tänne. Eilen katsoin ihmeissäni, kun linnut söivät myös niitä käpyjä! Ne ottivat niitä suuhunsa, laittoivat oksan hankaan ja söivät. Osa kyllä putosi maahan. Enpä ole tuollaista ennen nähnyt. Otin niistä, siis yritin ottaa kuvia, mutta niistä tuli aika huonoja. Syynä meidän likainen ikkuna, otin siis ikkunan läpi niitä kuvia! Käpyjä söivät ainakin tintit ja viherpeipot!





Tässä ne linnut käpyjä syömässä, kyllä ne niistä löytyy, klikkaa kuvaa ja saat ne suuremmiksi!














































































































…….

tiistai 1. lokakuuta 2019

LOKAKUU



17.10.2019 torstai

Hupsista taas, aika menee vikkelään! Alkukuunhan sateli vettä ja vähän luntakin, syksy siis tulossa! Välillä öisin tuli vettä kaatamalla, nuku sitten siinä. Joinakin päivinä istuksin koko aamupäivän soittelemassa äidin muuttojuttuja. On se kumma kun Pieksämäen kokoisessa kaupungissa ei löydy muuttoautoa, ei sitten millään. Lopulta sain yhden kuljetusliikkeen kiinni, joka lupasi hoitaa muuton. Kävin myös Oulunkylätalossa työväenopistolla kurssin aloituksessa, cross bag-kurssi. Siitä sitten myöhemmin lisää ja ehkä kuviakin. 11. päivä oli taas meno Iho-ja allergiasairaalaan kontrolliin, onneksi ei löytynyt mitään. Nyt on sitten viiden vuoden kontrolli aina kerran vuodessa syksyisin, jos ei ilmene uutta melanoomaa. Silloin alkaa ruljanssi alusta! Thaimaassa siis kuljen päivisin pitkähihaisissa ja pitkälahkeisissa golfaamassa ja pyöräilemässä, rannalla pysyn varjossa. Täytynee ostaa siellä oma aurinkovarjo. Iltaisin saan sitten kulkea hihattomissa mekoissa tai jopa shortseissa! Lääkäri tähdensi tätä ja muistutti aurinkorasvan käytöstä. Kerran melanooma, 10-kertainen mahdollisuus saada uudelleen! En halua sellaista lottovoittoa! Sen jälkeen tiistaina läksimme ajelemaan mökille, Veikko mukana, koska on koulujen syysloma. Mökillä Veikko vaihtoi autooni varmuuden vuoksi talvirenkaat alle. Hän oli ollut 5 viikkoa työharjoittelussa rengasfirmassa, joten homma oli hallussa. Keskiviikkona ajelin äidin luo Pieksämäkeen muuttohommiin. On tässä ollut pari aika rankkaa muuttoreissua. Tavaroita on viety ja Leila oli tänään suureksi avuksi. Leila on äidin luona käyvä siivooja, oikein mukava ja aikaansaava tyyppi! Huomenna tulee sitten kahden maissa iltapäivällä muuttoauto, tosin ennen sitä pitää saada Viivi kissankoppaan turvaan autoon, saas näkee kuin käy! Mahtaa kissa olla ihmeissään uuteen kotiin päästessään!
Kuvia lisään, kunhan pääsen taas mökille. Tätä kirjoitan Pieksämäessä puhelimen netin kautta, enkä ole ihan varma kuvien latautumisesta eli en siis edes yritä, tekstitkin päivittyvät aika hiljakseen!

8.10. Nero 12 v 

28.10.2019 maanantai

Ja äiti on saatu muutettua uuteen asuntoon! Muutto meni ihan mukavasti, jäin vielä yhdeksi yöksi äidin luo uuteen asuntoon. Lauantaina hain vanhasta asunnosta vielä joitain tavaroita ja tauluja. Illemmalla sitten suunnistin omalle mökille. Viikolla kävimme Jari-Pekassa pesettämässä autoni, ajoimme sen talliin talviunille ja vakuutus seisontaan. Sitten lastasimme pakun ja suuntasimme taas kaupunkikotiin. No, kaikessa tohinassahan sitten mökille unohtui puhelimeni laturi eli heti kohta suuntasin Tammiston Poweriin ostamaan iPadin laturi, onneksi piuhoja kotoa löytyi. Viikonloppuna olisi crossbag kurssi ja siihen varaamani vanhat farkut ja laukkujen hihnat taisivat myös jäädä sinne mökille, koska niitä ei mistään löytynyt! Ei kun suunta kirpputorille ostamaan muutaman euron farkkuja pari kappaletta, Eurokankaasta ostamaan vetoketjuja (nekin katosivat) ja kotoa löytyikin sitten vanhoja laukkujen hihnoja, kurssi siis pelastettu! Lauantaina ja sunnuntaina Seppo vei minut työväenopiston kurssille Oulunkylätalolle. En lähtenyt Handen Jarpalla, koska parkkipaikat olivat vain neljäksi tunniksi ja kurssi kesti 6 tuntia. Koko viikonlopun satoi vettä, en siis viitsinyt lähteä kesken kurssia sateessa vaihtamaan auton parkkipaikkaa! Olipa tosi kiva kurssi Marjon kanssa, olihan siellä paljon muitakin osallistujia. Marjohan on yksi meidän Thaimaasta tuttu. Väsäsin sitten 2 crossbagiä ja aion tehdä niitä lisääkin! Siellä oli tosi kiva tehdä ompelutöitä; valtavan isot pöydät, helppo piirtää kaavoja ja leikata kankaita, koko seinällinen ompelukoneita, silitysraudat valmiina. kaikkia työvälineitä löytyi, ihanaa! Sieltä löytyi myös niitä farkkuja, vetoketjuja, nappeja ja vaikka mitä! Piirsimme sitten kaikenlaisien laukkujen ja reppujen kaavoja, ope jakoi myös kaavoja
mökillä on tämmöinen luonnonmukainen hiiriansa,
kuva riistakamerasta
kuvineen. Aiomme viedä niitä talvikodin maisemiin Neulekerholle. Niitä ohjeita löytyy pilvin pimein myös Pinterestistä ja kaikkea muuta mitä vaan keksit etsiä, käypä kurkkaamassa! Sunnuntaina loppui kurssi hiukka aiemmin ja kävimme Marjon kaa Ogelin ostarilla olevassa Kierrätyskeskuksessa penkomassa. Löysin olkkariin vaaleat läpinäkyvät verhot, jotka tosin pitää lyhentää ja Marjo löysi kaksi samppanjalasia. Sitten piti jo joutua, Seppo tuli juuri parkkikselle minua noutamaan ja taas satoi vettä! Tänään sitten otin käyttöön upo uuden ompelukoneeni ja lyhensin ne verhot. Tosin valkea lanka loppui kesken, mutta sain toisen verhon paikalleen. Myöhemmin löysin makkarin sekamelskasta ihan uuden valkean lankarullan. Loppuhomma jää sitten huomiseksi, kunhan ensin käyn Malmilla kampaajalla siistimässä takkutukkani. Niin tuo makkarin sekamelska; siellä on kirpputoritavaraa Suutarilan kirppikselle (Handella kirppispöytä siellä), kirpputoritavaraa Hankasalmen kirppikselle, tavaraa mökille, lankoja jonnekin, kassillinen niitä vanhoja farkunretaleita, tavaroita lähdössä Thaimaahan ja kaikkea muutakin, tietäis vaan mitä kaikkea löytyy, huh huh!

crossbagit
29.10.2019 tiistai

No, nyt on siisti tukka, melkein jo polkka! Piti käydä bussilla Malmilla, kun ei ollut laina-autossa niitä talvirenkaita. Kävin onneton sitten kampaajan jälkeen kirppiksillä, Tokmannilla ja oli unohtua, että olin liikkeellä bussilla! Kirppikseltä etsiskelin vanhoja farkkuja kivoilla taskuilla, kuinkas muuten! Pääsin kumminkin kunnialla kotiin, sormet ihan jäässä! Kotona ompelin sen toisen verhon ja järjestelin lankoja, neuloja ja nauhoja. Huomasin lääkedosettini olevan ihan tyhjä, joten pillerit esiin ja täyttämään lokeroita. Silloin se tapahtui; olen ihmetellyt sydämen läpätyksiä ja hiukseni ovat aina likaiset, koska hikoilen ihan hirveästi varsinkin öisin, jolloin en saa untakaan eli valvon öisin, ei nukuta! Luulin mummotaudiksi! Elikäs olen sitten syönyt toukokuusta saakka puolitoista tablettia joka viikko liikaa ja loppukesästä oireet alkoivat! No, onneksi syy löytyi. Puolitoista tablettia viikossa ylimääräistä Thyroxiniä tarkoittaa kilpirauhasen liikatoimintaa! Tarkkuutta dosetin täytössä, mutta koko kesä meni muissa ajatuksissa, ensin se melanooma ja sen aiheuttamat juoksut sinne tänne, kunnes koitti äitini muuttoruljanssi! Tämmöistä tänä tiistaina!

31.10.2019 torstai




Äiti on asunut uudessa asunnossa puolitoista viikkoa. Postilaatikko on siirretty ovenpieleen, ei yli 75-vuotiaiden tarvitse hakea postia pihalta seinän vieressä olevasta rivistöstä! Haimme palvelun Postin lomakkeella ja sieltä tuli aikanaan vastaus, etteivät ehtineet kirjata ajoissa sopparia ja palvelu alkaisi 29.10. No, eipä vaan postia ole näkynyt, sanomalehdet kyllä tulevat aamusella oikein, mutta ne jakaakin joku muu, ei Posti! Jonotin sitten puhelimessa Postin asiakaspalveluun 2 kertaa noin 10 minuuttia, minuutti maksoi euron korvilla, kunnes kyllästyin ja siirryin chattiin, puoli tuntia ja sain yllä olevan vastauksen, tosin keskustelu aikakatkaistiin!! No, tunnin päästä tuli auto pihaan ja laittoi laatikkoon pinon postia! Hyvin vanhukset ja liikuntavammaiset hoidetaan - juttu jatkuu marraskuun puolella, ole kuulolla!


maanantai 9. syyskuuta 2019

SYYSKUU




9.9.2019  maanantai

Syyskuu alkoi lämpimänä ja omppuhillon keitolla! Asensimme vihdoin yläterassille riippukeinuni. Olipa kiva istuksia siinä juttelemassa Marjon kanssa puhelimella! Tuo riipputuoli on ollut minulla jo
kasvihuoneviidakko
vuosia, mutta laitapa se roikkumaan lintujen sekaan! Nyt linnut ovat lähteneet ja voin hetken nauttia tuolistani, tosin sää heti kylmeni! Aloin myös kutomaan huivia, syksyhän on tulossa. Nytpä äkkäsin etten huomannut ottaa valmiista huivista kuvaa, täytyypä asia huomenna korjata uudella kamerallani! Niin, ostin uuden kameran! Edellinen kamera on tosi hyvä pokkari, mutta siinä on alkanut nestekidenäyttö menemään huonoksi, en näe kunnolla siitä mitään, siihen on tullut jotain pilkkuja.  Tutkailin sen korjausta netistä ja totesin korjauksen tulevan melkein samoihin hintoihin kuin uuden hommaaminen! Noh, minä en polta tupakkaa, en juo alkoholia, joten voin tuhlailla kameroihin ja muuhun elektroniikkaan! Kävinpä myös Pieksämäen markkinoilla äiteen kanssa ja täytyy sanoa niidenkin kärsineen myyjäkadosta! Emme ostaneet sieltäkään mitään, no tietty ne pakolliset markkinamakkarat söimme! Äiti haluaa muuttaa takaisin Tahiniemeen. Nykyinen asunto on ihan kiva, mutta korkean mäen päällä ja se alkaa vaikuttaa äidin kulkemiseen. Kävimme sitten Hakan toimistolla kyselemässä asuntoja ja yksi olisi vapautumassa, katsomaan pääsisimme perjantaina.
Neron kanssa pellon reunassa kurkia
jahtaamassa
Kävimme kuitenkin katsomassa talon sijainnin ja äiti tykästyi paikkaan! Torstaina veimme taas autoni huoltoon, katsastus ja korjaamolla tsekataan myös auton lukot. Keskuslukitushan ei ole tainnut toimia milloinkaan, kerran kesässä (ihan oikeasti), tänä kesänä ei kertaakaan. Laitan ovet lukkoon sisäpuolelta (turhauttavaa) ja lopuksi avaimella viimeinen ovi, jolloin kaikki aukeavat (enemmän turhauttavaa), hitsiläinen! Autoni ovet ovat siis useimmiten avoinna, varsinkin täällä maalla, kaupungissa ovet lukossa, paitsi se viimeinen avaimella laitettava! Eipä autossani ole mitään rosvottavaa, ja jos joku koko auton vie, varmaankin vie sen tarpeeseen! Olen siis ajellut Sepon pakulla. Sinne on äidin vaikea päästä, mutta vielä on onnistunut, kun vahdin oven edessä ettei äiti vaan pääse putoamaan sieltä! Kävimme sitten äidin kanssa katsomassa sitä asuntoa, aika pieni, mutta äiti haluaa kuitenkin sinne muuttaa! Mihinkäs yksi ihminen kissan kanssa isoa asuntoa tarvitseekaan! Ensi kuun puolenvälin tienoilla alkaa muutto. Ensin odotellaan, mitä minulle sanotaan Iho- ja allergiasairaalassa kontrollissa 14.10. Toivottavasti kaikki on hyvin ja pääsemme muutto hommiin! Eihän äiti yksin onnistu muuttamaan, apua tarvitaan! Viikonloppuna pyyhälsi pihaan Nökö, se on siis pikkuruinen auto, jolla kyläilemään tuli Veikko Viitasaarelta, Thaimaasta tuttu! Iltahan meni Sepon ja Veikon jutustellessa ja saunoessa. Grillaus siirtyi sisään ihan paistinpannulle, koska ulkona oli jo liian pimeää ja vähän kylmäkin. Sunnuntaina Veikko taas lähti Nököllään kohti omaa mökkiään! Joylta sain tatteja, kanttarelleja sekä ämpärillisen puolukoita. Hommaa siis riittää!
viljakin kypsyy
Tatit pilkottiin kuivuriin ja myöhemmin lasipurkkiin. Tänään kävin kirkolla ostamassa etikkaa ja hillosokeria. Etikkaa tarvitaan tillikurkkuihin, kurkkuja tulee kasvihuoneesta solkenaan sekä pieniä keltaisia tomaatteja, hillosokeria taas tarvitaan puolukkahilloon. Kävin myös kampaajalla, tarkoitus oli kyllä käydä kaupungissa lokakuussa, mutta en voinut odottaa sinne saakka. Nyt on taas tukka hyvin, kunhan vielä lykkään siihen punaista väriä juureen! Ai niin, virkkasinpa taas yhden hatun, laitan kuvan siitä ja huivista, kunhan saan kuvat otettua! Meillä olikin 7.9. päivän aamuna -2 astetta pakkasta ja täksi viikoksi on luvattu taas hellettä! Kylläpä sää poukkoilee edes takas! Kohtahan tässä alkaa odotella kaupunkikotiin lähtöä! Ensin kyllä pitää saada tuo yläkerta kuntoon. Tänään sieltä lähti ylimääräinen sänky, sellainen runkopatja, koska sain kunnon sängyn sinne. Pitää vielä käydä läpi talven käsityöjutut, ohjeet ja langat jne.


20.9.2019 perjantai



Niin se vaan kesä hurahti! Olen keitellyt puolukkahillotkin, kukat on kärrätty hunttaan, pihavalot kerätty laatikkoon ja pelargoniatkin siirsin terassille. Tosin parin päivän päästä siirsin kaikki sisälle, koska yöllä olikin jo -4 pakkasta ja joka yö muutenkin pakkasen puolella. Aikomuksena on lähteä maanantaina kaupunkiin ja otan mukaani pienemmät kukat ja myöhemmin isommat, kun tulen takaisin lokakuun lopulla äitini muuton vuoksi. On se järkkyä, kuinka paljon tavaraa on kesän aikana siunaantunut tänne mökille. Tosin olen ostellut pitkähihaisia ja pitkälahkeisia vaatteita talvikotiin pyöräilyyn ja golfiin. Siellä toimin nyt nurin kurin eli päivällä piilossa auringolta ja iltaisin sitten voin käyttää hihattomia mekkoja sekä sortseja! Veimme autoni korjattavaksi ja hakiessamme olin
Turo ja Nero ihmettelevät terassin oven takana,
miksi ei pääse sisään! Seppo imuroi noki-
imurilla uunin sisustaa, siinä syy

ihmeissäni, ovien lukitus toimii, ei muuten ole koskaan toiminut! Sitten sanoin korjaamolle, jotta katsoisivat myös radion, se kun lakkasi toimimasta. Kehtaanko edes kertoa mikä siinä oli! Heh heh, joku (kaiketi minä itse) oli painanut mykistysnappia! No, edelleen jäi kyseisen mykistysnapin sijainti arvoitukseksi, uskallanko painella enää mitään nappeja!! Aika paljon on vihdoin sadellut, täällähän ei koko kesänä ole tuota vettä tullut! Viime sunnuntain satoi koko päivän ja vettä tulikin 34 mm, onneksi vettä ettei lunta! Tällä viikolla sitten kylmeni sää totaalisesti, joka yö pakkasta ja päivisinkin vain kymmenen lämpöasteen korvilla. Päätimme sitten lähteä kaupunkikotiin viikkoa aiottua aiemmin. Postihan on siirretty tänne syyskuun loppuun, mutta nykyisin siirto onkin helppo hoitaa netissä! Syksyn myötä on tänne mökin yläkertaan taas tulleet nuo halvatun kärpäset. Olen rakennellut niille kaikenlaisia ansoja. Ennen oli voita kärpäsrullia katosta roikkumassa ja hiuksethan niissä oli koko ajan kiinni. Ikkunoissa oli ikkunapaperit ja nytpä keksin niille uuden käytön. Laitoinkin niitä ikkunapapereita teipillä roikkumaan lamppuihin, valoihinhan ne otukset lentelevät ja niin niitä näppärästi tarttui niihin. Tosin sitten iltaisin nukkumaan mennessä kuuntelin niiden pärinää, kun eivät päässeet irti! No, kaikella on hyvät ja huonot puolensa! Ja sitten tuohon äidin muuttoasiaan! On se kumma, kun Pieksämäen kokoisessa kaupungissa ei ole minkään valtakunnan muuttofirmaa! Soitin sille joka aiemmin on muutot hoitanut, mutta hän ei kuulemma enää niitä tee ja antoi yhteistyökumppanin numeron. Soitin sinne ja hän pyysi lähettämään viestin ja lupasi soitella, kun pääsee kalenterin ääreen. Taisi hänellä olla edessä Kiinan matka, koska reiluun viikkoon ei ole mitään kuulunut. Äidin tavarat mahtuisi isompaan pakuun ja yhteen reissuun, pari muuttomiestä niitä kantamaan ja siinä se! Muuttolaatikot vien äidin kanssa ennen muuttoa, koska asunnot ovat käytössä pari viikkoa päällekkäin. Kirjahylly, ruokapöytä tuoleineen, sänky ja sohvapöytä tulevat suoraan liikkeestä, josta kävimme ne tilaamassa. No, katsotaan kuinka tässä käy, aikaa onneksi on vielä! Miten muut Pieksämäkeläiset mahtavat hoitaa muuttonsa, ihmettelen vaan! Turokin oli viikon mökissä sisällä, kun sen kopissa ei ole lämmitystä, Rontin kopissa on lämmitys ja tuli nuo pakkasyöt. Nerokin sai vähän liikuntaa juostessaan Turon kanssa, kunnes ne otti yhtenä päivänä yhteen jostain syystä. Seppo nappasi Turon sohvalle ja Turo kyllä katseli Neroa sen verran häijysti, että vietiin se koppiinsa. Nero taas ei ollut moksiskaan! Seuraavana päivänä tulikin Hande mökilleen ja otti koiransa sinne lämmitettyihin koppeihin. Koirat on koiria!

yläkerran terassilta kuvattu täysikuu päivää ennen täyttä kuuta
siltä varalta, ettei täyden kuun aikana olisi pilvetöntä taivasta
eli kuvattu 13.9. mun suosikki pikku pokkarilla, ei uskoisi,
että sillä saa näinkin hyvän kuvan, paremmalla kamerallani
tuo ei onnistu tai sitten en vaan osaa tai siis  kyllähän minä
 osaan mutta muut kamerat eivät osaa !!

Tämmöistä tänään ja palataan asiaan taas myöhemmin, joko täällä mökillä tai kaupunkikodissa!


30.9.2018 maanantai


Täällä taas, kaupunkikodissa! Kyllä se vaan syksyksi kääntyy vaikka suht lämmintä on välillä ollutkin! Kamelikuorma tuli taas tuotua mökiltä kotiin, onneksi Veikko oli täällä päässä kotona ja kantoi kasseja yläkertaan. Vaikka en montaa kassia kantanut ylös, sain tuon vasemman käteni taas tosi kipeäksi. Kassien purkamisessa menikin sitten muutama päivä ja vieläkin on osa tavaroista missä lie, ei ainakaan omilla paikoillaan. Ja onpa tuo naapurin kuppilarakennuskin kokonaan hävinnyt, tyhjä tontti jäljellä. Se kuppilahan paloi noin vuosi sitten. Hande asensi kellariin vesimittarille sellaisen vesivahdin, mikä lie oikea nimitys, mutta se kumminkin vahtii vesivuotoja. Kävi sitten sillä lailla, että seuraavana aamuna, perjantaina ei taloon tullutkaan vettä. Vesivahti siis toimii! Meidän vessa on siis vuotanut vähän jo kauemmin, koska Seppo ja Hande sen heti äkkäsivät. Siis ei se vesi lattialle vuotanut vaan siellä pöntössä! Hande sitten asentamaan uutta pönttöä ja voi hyvät hykkyrät, sain vihdoin sen korkean mallisen pöntön tännekin, mökillähän sellainen on ollut jo vuosia! Se kun tässä iässä alkaa nuo polvet kenkkuilemaan!
naapurin kuusen latvassa pari käpyä
Innostuin myös vaihtamaan olkkariin uudet verhot. Ensin verho käteen, mittasin pituuden ettei verho mene termostaatin päälle ja sitten ripustin verhon. Ripustus ei ole kivaa, kädet ei oikein mahdu tankojen väliin ja siksi en kovin usein noita verhoja vaihda. Ja sitten, voi halvattu, enhän muistanut lainkaan silittää verhoa ja siinä sojotti terävät viikkauksen jäljet! No, poishan en niitä alkanut kiskoa ja sitten kekkasin suihkuttaa ne viikkaustaitteet hienolla vesisumulla märäksi samalla vetäen verhon ihan suoraksi. Kuivuttuaan se verho menetteli, oli ainakin taitteet hävinneet. Toisen verhon kyllä sitten silitin! Handen pikkunen auto on korjaamolla ja kovasti odottelen sen pihaan saamista, saan näet sitten ajella sillä, koska oma autoni on mökillä tallissa. Ja sitten viikon kohokohta! Sain alakoulun aikaiselta luokkatoveriltani Annikilta vinkin, että tuossa Kurranummen leikkikentän lammikossa uiskentelee mandariinisorsa, harvinainen otus näillä main. Kamera-arsenaali reppuun vesipullon kera, reppu selkään ja kävelemään puistoon päin ja täytyypä tunnustaa, että ensin piti googlettaa tuo leikkikenttä, en ole siellä koskaan ennen käynyt! Kävellen siksi, kun fillarin renkaissa ei kaiketi olisi ollut tarpeeksi ilmaa koko kesän seisottuaan varastossa (kuten ei ollutkaan, kun seuraavana päivänä tarkistin renkaat). Jos tuollainen lintu on lähimailla, ei siinä ehdi alkaa pumppailemaan ilmaa fillarin renkaisiin ja sitä paitsi en edes osaa pumpata ilmaa, en ole koskaan osannutkaan, ikävä tunnustaa. Kävely kyllä tekee välillä ihan hyvää! Tallustelin sitten kohti puistoa napsien välillä kuvia syksyn väreihin pukeutuneista puista. Sitten Kurranummi läheni ja perillä mietiskelin, missä mahtaa se lammikko sijaita. Kävelin puistossa ja hetken päästä tiesin missä sorsa oleskeli, siellä nimittäin seisoskeli sen verran ihmisiä, jotta arvelin lammikon olevan siellä ja niin olikin! Sorsan kuvaajia oli siis muitakin paikalla ja lisää tuli! Sorsa oli todella kaunis, kirkkaat värit, voiko tuon näköistä edes olla olemassa muualla kuin jossain sademetsässä! Tässäpä syyskuun lopuksi pino kuvia tuosta mandariinisorsasta! Napauta kuvia, niin näet koko komeuden suurempana kuvana!









torstai 1. elokuuta 2019

ELOKUU


2.8.2019 perjantai

ei nyt ihan näin kylmä vielä ole, mutta kudoin itselleni ja
äiteelle heijastavasta langasta pipot syksyn pimeyttä varten

Ja niin se kuukausi taas vaihtui! Vesku ja pojat hurauttivat tänne tuolta Vantaalta matkalla Kreikasta Rovaniemelle kotiin! Olipa kiva nähdä poikia, ovat kovasti taas kasvaneet! Syötiin, saunottiin ja tänään he lähtivät kohti kotia Rovaniemelle, ajoaikaa ainakin 8 tuntia, on siinä ajamista! Tänään mittarissa +15, mutta todella kylmä tuuli! Mut kyl se tästä :)

Häh, en mahtunut terassin portista sisään, miksiköhän ???

3.8.2019 lauantai

Neron kanssa aamulenkillä ja paluumatkalla Kutomon kohdalla täyskäännös takaisin, kurjet nääs huutelivat tällä kertaa takana olevalla pellolla. Aamutakin vyön kiristys, kahlaus heinikossa ja pellon laidalla kamera taskusta. Kamera on aina mukanani taskussa tai vyölaukussa. Siellähän ne kiljukallet  mekastivat ja sainkin kuvia.



tämä kurki on jopa rengastettu, ensin katsoin, että sillä
on jaloissa sukat



Julmetun kylmää, +12 ja läksin silti keräämään marjoja pensaista. No, laitoin korkeakauluksellisen puseron, hupparin, vielä untuvaliivin päälleni tuulen suojaksi, puhelimeen kuulokkeet ja kirjan kuuntelu päälle. Keräsin sitten pari desiä marjoja ja mitä sitten  - alkoi sataa jääkylmää vettä kaatamalla! Se siitä keräämisestä, onneksi ei tullut kuitenkaan lunta tai räntää! Uusi yritys vähän myöhemmin!







15.8.2019 torstai

mehuhommia

Nyt on sitten poimittu mustat ja punaiset herukat, keitetty mehuksi, pullotettu ja pakastettu. 21 litraa mustaa ja 6 litraa punaista mehua. Tämä vuosi oli mustien herukoiden vuosi, punaista tuli yli puolet vähemmän kuin muina vuosina! Mehumaija oli tuolla saunan terassilla itsekseen porisemassa, minulla on siis sähkökäyttöinen maija. Alun perin aikoinaan Pähkinärinteessä asuessamme ostin eräänä syksynä tavallisen mehumaijan, vein sen verkkokellariin ja joku ryökäle kävi sen sieltä
ette kyllä arvaa, mitä nuo värikkäät ovat!
Ne ovat räksien pelotteeksi mansikkamaalle laitettuja
 cd-levyjä, kivasti kiiluvat yölläkin!
varastamassa, vei kyllä muutakin. Mehumaija oli Hobby Hallin avaamattomassa paketissa, mitähän rosvo luuli varastaneensa! Vakuutus sitten korvasi vahingot, mutta Hopparissa ei ollut enää sellaisia maijoja ja piti ostaa tuo sähkökäyttöinen. Mutta kaiken kaikkiaan, olipa hyvä rosvo, kun vei sen maijan, sain paremman tilalle. Ei tarvitse sisällä hikoilla kuuman mehustuksen kanssa! Joskus näinkin, onni onnettomuudessa! Kävin parin päivän reissulla Pieksämäessä äiteen luona. Hoidimme kaikenlaisia asioita shoppailun lomassa ja yhtenä päivänä hurautimme Varkauteen pankkiasioille. Pahus, kun sulkevat noita pankkikonttoreita, siksi piti ajella Varkauteen saakka. Pieksämäestä on Varkauteen ehkä nelisenkymmentä kilometriä ja se väli on sitten yhtä korpea, kuten Hankasalmi-Pieksämäkikin. Suomi on siis tosi harvaan asuttua seutua! Hepe ja Jinnykin olivat täällä pitkän viikonlopun ja grillikatoksessa sitten käytimme sukiyakigrilliämme, jonka toimme yhtenä keväänä Thaimaasta. Hyvää ja terveellistä ruokaa tulee sillä, eikä tule hotkittua, kun pitää ootella ruuan valmistumista! Ronttikin oli tuona viikonloppuna hiljainen kaveri, kun Hande vei Turon omalle mökilleen. Turo (mäyris) alkaa ulvomaan ja sitten alkaa Ronttikin. Aika vilpoista
ihan itsekseen syntynyt kukkapenkki mökin
portaiden vieressä
onkin ollut, tosi hyvä juttu ja kovin tuulista, ei hyvä juttu! Maanantaina käytiinkin sitten Jyväskylässä ostoksilla, tosin vaihteeksi kaikenlaisissa rauta- ja maalikaupoissa, miksiköhän yleensä lähdinkään mukaan! Tuli ihan mieleen Jompparin talvi, siellähän ajeltiin samanlaisia kauppoja ees taas! Tällä viikolla onkin sitten ollut aika kivan lämpöistä tuo sää, paitsi koko viikon on ukkonen pyörinyt ympäriinsä, ei tullut kuitenkaan tänne meille, lähetti vain sadetta. Sadetta on kyllä luonto kaivannutkin, metsät ja pellot ovat nyt tosi kauniin vihreitä, kun sade huuhtoi pölyt pois! Olemme suunnitelleet tuon yläkerran terassin kattamista, sitä kun ei voi käyttää lintujen takia mihinkään. Löysimme Torilta (Tori.fi) sopivan ikkunan siihen, pikku tuuletusikkuna sekä isompi avattava, ihan kolminkertaiset lasit, 40 euroa. Seuraavaksi pitää ostaa siihen maalia ja maalata saman väriseksi, kuin nuo muutkin ikkunat! Siis täällä mökillähän ei hommat koskaan lopu, sen tietävät kaikki mökin omistajat!


sää lämpeni ja kelpaa taas koirien köllötellä ulkona,
kuvassa Rontti



sukiyaki herkuttelua

karviaispuska, pari vuotta sitten istutettu ja nyt antaa satoa



varustautumista syksyn pimeyteen

pipoista jäi vähän lankaa, tekaisin heijastavan
pääpannan ja rannekkeet






















30.8.2019 perjantai


Nyt on marjahommat tehtynä, vihreitä karviaisia jonkin verran, kaikki meni suuhun ja punaisia on reippaasti. Niitä käyn välillä hakemassa kipollisen syötäväksi. Mustikkaa sain Joylta ämpärillisen ja päivä meni niitä siivotessa, käsin! Eipä tässä sen kummempia olekaan tehty! Onneksi on jonkun
verran satanut ja yhtenä päivänä satoi vajaassa tunnissa vettä 29 mm ja se on paljon se! Tilasinpa netistä muutaman pyöräilypaidan, sellaisia pitkähihaisia. Niitähän tarvitsen talvikodissa pyöräillessä. 2 paidoista menee luultavasti Sepon käyttöön ja yksi minulle. Se on sellainen miesten paita ja hihat olivat tosi pitkät, pitänee lyhentää. Sitten huomasin, että hihoissa olikin peukalonreiät eli ei
postin käsittelyä
tarvitsekaan lyhentää, hyvä juttu! Naisten kokojahan isoina ei tahdo löytää, siksi miesten kokoja ostin. Nuo urheiluvaatteiden valmistajat luulevat kaiketi, ettei nainen kokoa 44 tai yli liiku lainkaan! Kerran olen siitä nurissut yhdessä urheiluliikkeessä. He sanoivat heillä olleen isoja kokoja, mutta ovat loppuneet. Kyllä kai loppuvat, jos niitä kaupassa on yksittäin, hitsi vieköön! No, onneksi Budget Sportista löysin kahdet pitkälahkeiset pyöräilyhousut ja mikä parasta, hinta 9 euroa kappaleelta! Ja naisten osastolta, ihmeiden aika ei ole ohi tai sitten osuin vain sinne oikeaan aikaan! Nyt tilasin naamarasvoja, mutta ensi viikolla on taas Postin pakettien kuljetus lakossa, kait se paketti syyskuun aikana tulee, sitten lähdemme taas kaupunkikotiin! Laitanpa tänne kuvan, kuinka kävi yhden laskun lähetyksen kanssa. Se palautui täysin tuhannen päreinä tänne mäkille! Sen verran näkivät nimestä, että lähettäjä oli Seppo Koukkunen, vaan Oy:tä eivät muka siitä nähneet. Palautus tuli siis tänne mökille, kun sen olisi pitänyt mennä kaupunkiin. Eivät edes uutta postimerkkiä vaivautuneet laittamaan mukaan. Hande kaupungissa oli tietty vähän raivona! Nyt alkoi taas täällä yläkerrassa joka vuotinen kärpästaistelu. Niitä on pilvin pimein ja joka päivä pitää liima-ansat vaihtaa! Vihdoin pääsin golfaamaan! Eilen olin Irman kanssa kentällä ja tarkoitus oli kiertää 18 väylää. Kuinkas sitten kävikään, edellä oli ainakin kolme 6 hengen ryhmää ja arvaahan sen, että jonotettiin! Siinä kyllä menee pelifiilis tykkänään. Kiersimme siis 13 väylää ja sitten meni kuppi nurin elin lähdimme pois! Siihen mennessä olimme pelanneet jo 4,5 tuntia ja ainakin tunti olisi ollut jäljellä, seisoskelua siis! No, toisen kerran uudelleen!
Nyt alkoi satamaan ja pyykit pihalla. No, eipä haittaa, koska illalla ensin unohdin pyykit koneeseen ja illan pimetessä muistin käydä ripustamassa ne ulos. Jos olisin unohtanut ne yöksi koneeseen, olisi ne pitänyt uudelleen huuhtoa. Yön koneessa olleet pyykit kyllä haisevat yön koneessa olleilta! Nytpä huuhtoutuvat ja huomennahan taas aurinko paistelee!

Ja taas vähän lintuja















31.8.2019 lauantai

Jaa-a, niin se kuukausi taas loppuu! No, kävimme kuitenkin kirkolla tsekkaamassa Mikko Markkinat. Olipa halpa kierros, mitään ei ostettu, ei ollut mitään ostettavaa! Mikko markkinat kyllä vuosi vuodelta kutistuvat, Heinähattutorinkin on parempi! Illemmalla kävimme sitten Kovalassa ostamassa kananmunia ja sain Tuulalta ämpärillisen omenoita hilloksi. Elokuussa muuten satoi 81 mm, kun alkukesästä ei sitten vettä tullutkaan!

Kovalan heppa

kanat