perjantai 1. syyskuuta 2017

SYYSKUU

kettu kylätiellämme
24.9.2017

Syyskuu meni sitten kovin sateisena, mutta tulipa kerättyä kaikki marjat puskista. Tänä vuonna herukat kypsyivät tosi myöhään tuon kylmän kesän vuoksi. Marjat olivatkin sitten tosi isoja, pakastin ne ja keitin mehuksi vasta kuun lopulla. Mehua tulikin reilut 20 litraa talven varalle. Kävimmepä kerran rangellakin palloa lätkimässä, siinä se tämän kesän golf-osuus! Ja sitten kuun alussa se tapahtui, äiti sairastui vyöruusuun ja se pahus tuli kasvoihin. Sairaalareissuhan siitä seurasi ja minä sitten järjestelin isän hoitoa paikasta toiseen. Äitihän on ollut isän omaishoitaja ja tuo homma tyssäsi tuohon sairauteen. Lopulta saimme isälle vakituisen paikan Tikankoloon. Se on Pieksämäellä ihan uusi syyskuussa avattu paikka, kaikki uutta ja huonekin reilut 20 neliötä. Sinne sitten aloimme hommailla muutamia huonekaluja, verhoja ja muita tarvikkeita. Minullahan oli tilattuna se vyöruusurokote Hankasalmen apteekkiin ja sinnehän se jäi odottelemaan päiviä parempia, kun läksin Pieksämäkeen kissavahdiksi äidin sairaalareissun ajaksi. Minunhan piti lähteä kaupunkikotiin viikoksi, mutta se siirtyi. Autoni oli ihan täynnä tavaraa kotiin menossa ja siellähän ne odottelivat kiltisti. Tällä reissulla kävin myös kyläilemässä ex-työkaverini luona, joka asuu samoissa taloissa, kuin äiti ja isä. Olipa kiva nähdä Eijaakin pitkästä aikaa. Viikon päästä äiti pääsi sairaalasta hyvin heikkokuntoisena kotiin ja uskalsin lähteä ajelemaan kaupunkiin. Siellä kävin sunnuntaina sitten Mervin kanssa Kansainvälisillä markkinoilla ja nehän olivat pienoinen pettymys. Sää oli kyllä kaunis aurinkoinen, mutta siellä oli pelkästään ruokakojuja, ei oikeastaan muuta. Eihän joka kojusta voinut syödä, olisi pitänyt joka päivä siellä käydä syömässä! No, sitten maanantaina kävin terkkarissa, Golfcenterissä, Tokmannilla ja kotiin. Golfcenterissä kävin laitattamassa lempimailaani uuden gripin ja kenkään uuden ruusukkeen, oli jonnekin kadonnut. Tiistaina kävin labrakokeissa (sen vuoksi alun perin kaupunkiin tulinkin), paluumatkalla tankkasin auton, kotona siivosin kämpän ja ajelin takaisin mökille. Tämä oli vähän sellainen pikakeikka, joka sen ei pitänyt olla, vaan asiat saattaa aina mutkistua. Mökillä sitten tämä kaunis sää jatkui eli satoi enemmän ja vähemmän alvariinsa! Handelta sainkin ämpärillisen puolukoita, siivosin ne ja keitin hilloksi. Sitten alkoi mökin terassin valokatteen teko portaiden ylle. Kylläpä tulikin hieno, ei sada enää portaille tai terassille ja tavarat pysyvät kuivina! Telkkari ei muuten toiminut meillä viikkoon, joku radiokeli menossa! Monella muullakin oli sama ongelma täällä kylällä ja ympäri suomenmaan. Tai siis telkkari kyllä toimi, kanavat eivät näkyneet. Jokusen ohjelman katsoimme läppärin kautta, piuha telkkariin ja ohjelma tuli sinne läppäriltä. Fox oli ainoa näkyvä kanava, mutta senkin ohjelmat alkoivat viikossa kyllästyttää! Tämmöinen syyskuu oli tänä vuonna!

Lisäilen kuvia myöhemmin......



























































............