maanantai 1. toukokuuta 2017

TOUKOKUU






6.5.2017 lauantai  +3

Niin se Vappu meni työn touhussa. Vaihdettiin mun autoon kesärillat ja laitoin sen taas liikenteeseen. On se vaan nykyään helppoa, kun kaikki toimii netin kautta. Missä täällä maalla muuten saisit auton
vähän erilaisia lintuja vaihteeksi mökin yli lentämässä

tämä lintu taas lensi kaupunkikodin ohi














taas hoidettua liikenteeseen, ei ole katsastuskonttoreita likimainkaan, pitäisi ajella Jyväskylään tai Pieksämäkeen, vaan milläs sinne ajaisit! Tiistaina sitten heti hurautin autollani Pieksämäkeen äiteen luo hoitelemaan kaiken maailman muuttojuttuja ja melkein kaikki saimmekin reilaan. Kävimme sitten Onnisella hakemassa Sepon valmiiksi tilaamat tavarat, ettei hänen tarvitse ajella Jyväskylään niitä hakemaan. Sieltä ajoimme sairaalalle isääni moikkaamaan, kovin hän jo haikaili sieltä kotiin ja sitten kaupoilla ja Tahiniemen kautta kotio. Keskellä viikkoa
Seppo kävi hommissa päivän ja minä koiraksien kanssa kotosalla järjestelemässä kaikkea ja tein ison satsin liha-makaronilaatikkoa Sepon toivomuksesta. Postikin toi 60 kiloa koirien ruokaa ihan pihaan saakka, on se helppoa! Torstaina ihan kiva sää +12 ja aurinko paisteli. Seppo purki pihasaunan löylyhuoneen lattian, nyt siellä onkin hyvä ilmanvaihto, tuuli kulkee! Lattiassa oli tekovika ja siihen tulee kevään aikana ihan uusi lattia, aina jotain pientä remppaa! Perjantaina läksin aamusella viemään kirppikselle taas vaihteeksi kasseittain tavaraa. Tarkoitus oli kyllä alun perin ottaa kirppispöytä ja mennä myymään romppeita. Sitten laitoin mietintämyssyn päähän ja totesin, ettei parin kympin vuoksi kannata. Varaa ensin pöytä, hinnoittele kaikki, roudaa autoon ja sieltä kirppispöydälle, ajele joka päivä siivoamaan pöytä ja vie samalla lisää tavaraa, matkaa noin 30 kilsaa edestakaisin, myynnin loputtua vie tavarat pois, irrota hintalaput ja vie loput roinat kirkon kirppikselle! Totesin, ettei kannata eli vien ne sinne kirkon kirppikselle ja meneehän tuotto hyvään tarkoitukseen. Jaa, mihin tarkoitukseen, täytyypä kysyä sieltä! Osan tavaroista taidan kyllä laittaa Huutonettiin tai Torille myyntiin; golfkenkiä, koiran pelastusliivi jne. Joo, ja samalla reissulla piti käydä kaupassa hakemassaa postipaketti, tilaamassa kampaaja ja hakemassa Sidalista valmista ruokaa kotiin. Siinä kävikin sitten niin, että kampaajalla sattui olemaan juuri silloin vapaa aika eli jäinkin
mopokelit alkoivat

sitten sinne hiuksia leikkauttamaan ja lopuksi laitettiin vielä kivat letit. Sitten sinne Sidaliin, tilasin kaksi kebappia riisillä mukaan ja sainkin vielä ison annoksen lounaspöydästä lasagnea siihen kaupan päälle, kun lounasaika oli juuri lopuillaan! Sidalissa on vaan kertakaikkisen hyvää ruokaa ja sitten kohti kotia katsastamaan, joko Seppo on kuollut nälkään, onneksi ei ollut! Lasagnea oli sen verran iso annos, että sitä riitti molemmille ja kebabit jäivät myöhempään käyttöön. Mutta sitten pieni takaisku; Sepolla on ihan kaamea flunssa! Toivotaan etten minä sitä saa, saattaa mennä Pieksämäen muuttohommat pieleen. Sinne en voi flunssassa mennä ja pidetään kaikki peukkuja, että flunssa ohittaa minut! Etsimme yhtenä päivänä "pihatalkkaria" täältä Hankasalmelta, ei löytynyt. Sitten äkättiin soittaa paikalliseen 4H-kerhoon ja sieltä löytyi heti apua. Täällähän nuo 4H-kerholaiset perustavat oman yrityksen koulun ohella ja sieltä saa aina apua. Niinpä Mikko tupsahti illemmalla meille pihan haravointiin. Lauantaina Mikko tuli jatkamaan haravointia ja istuttamaan perunat ämpäreihin. Seppokin vähän jotain pientä
uudet letit

puuhasteli, minkä flunssaltaan jaksoi ja minä laittelin kasvihuonetta kuntoon, sekä vähän siemeniä purkkeihin. Sää oli sitten tosi kylmä, vaikka aurinko paisteli, kylmä ja kova tuuli olikin sitten jäinen.
Viime vuonna kesä oli tiistaina ja olikohan se sitten tänä vuonna perjantaina! Toivottavasti ei, tosin pakkasöitä on taas tiedossa, sekä kylmää säätä, kääk!

kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta,
västäräkistä vähäsen, joo joo....


iso sammakko on herännyt, se piti hätistellä portaiden
juurelta ojaan ettei koirat napsaa sitä


kurkia menossa jonnekin

yksinäinen kurki huutaa pellolla

















24.5.2017 keskiviikko

Kiirettä pitää! Joskus ihmettelen, kuinka olen joskus ehtinyt käydä töissäkin! No, sitä on taas rampattu Pieksämäessä, kaupoilla ja siemeniäkin on tullut laitettua multaan paleltumaan, noh! Kuun puolessavälissä läksimme sitten Pieksämäkeen purkamaan lamput katosta, tiski- ja pesukone irti,
Kliivia kukkii vihdoinkin, sain tämän
15 vuotta sitten kukkivana ja nyt se
suostui kukkimaan uudelleen
haettiin uuden kämpän avaimet ja käytiin viemässä tavaraa uuteen kämppään sekä 2 tuolia huomista varten, jotta isä ja äiti voivat istua jossain muuttotavaraa odotellessa. Seppo jäi sinne laittamaan lamppuja ja minä äidin kanssa hakemaan lisää tavaraa ja pakkaamaan loput. Jäin Tahiniemeen yöksi ja Seppo lähti mökille. Aamulla tuli muuttoauto, pakkasin isän ja äitini taksiin matkalle uuteen kotiin ja lastasin autoni taas täyteen tauluja ja sen sellaista sekä ohjeistin muuttomiehiä. Uudessa asunnossa tyhjensimme pika pikaa muuttolaatikot, jotta saimme ne heti muuttomiesten mukaan. Osa laatikoistahan olikin meidän omia ja niitähän ei ole hoppu tyhjentää! Kahviakin teki jo mieli, mutta suodatinpussit jossain pakattuna. Ei hätiä mitiä, vanha konsti auttoi eli teimme suodatinpussin talouspaperista ja kahvi maistuikin tosi hyvälle! Kotiin pääsin iltamyöhällä ja tarkoitus oli seuraavana päivänä lähteä ajamaan Helsinkiin, mutta enpä jaksanutkaan, oli sen verran kädet kipeänä kantamisesta. Huilasin siis yhden päivän ja sitten läksin ajamaan kaupunkikotiin. Vasen käsi oli vielä kipeä ja ajoin melkein koko matkan oikea käsi ratissa, käy se niinkin, tosin hirvitti mitä tuo oikea käsi tykkää, kipeytyykö sekin. Piti lähtemäni kaupunkiin omalla autollani ja peräkärry perässä. Kokeilimme kärryä auton perään vaan eipä toimineet valot. Sitten kokeilimme samaa pakuun

thai herkkuja

ja valot toimi. Joku on siis ajanut autoni pistokkeen kiinni johonkin eli se oli särki. Kukahan sen on rikki peruuttanut, eihän sillä autolla ole kukaan muu ajanut, vain minä! No joo, läksin sitten liikkeelle pakulla, onpahan siinä vakionopeuden säädin ja ilmastointi, joita minun autossani ei ole, niin ja lukotkin toimivat! Täällä maalla ei autoni ovet olekaan koskaan lukossa, kaupungissa ne pitääkin sitten lukita yksitellen. Lukot ovat olleet monesti jo liikkeessä tutkittavana, vikaa ei ole löytynyt. Kerran kesässä toimii keskuslukitus oikein, pari kertaa siten, että laitan käsin kaikki nappulat alas, lukitsen kuskin oven avaimella ja kas, kaikki ovat avautuvat! Totesin sitten, että olkoot auki, jos joku autosta jotain vie, viepähän tarpeeseen, ei siellä kyllä koskaan mitään vietävää olekaan! Vaan olipa Helsingissä kevät jo edennyt, vihreää kaikkialla eli saan taas kokea kevään kaksi kertaa. Seuraava päivä menikin Ravintolapäivän ostoksia tekemässä ja muita järjestelyjä tehden. Sää suosikin sitten itse Ravintolapäivää ja kaikki menikin tosi hyvin. Tänä vuonna kävikin paikan päällä syömässä vähemmän väkeä edelliseen kevääseen verraten, mutta sitten mukaan ostajia
kerrankin pojat samassa kuvassa

olikin sitten roimasti. Moni lähti usean muovikassin kera kotiin syömään! Oli kiva taas nähdä monia tuttujakin, myös Mervi ja Helinä tulivat käymään. Mervihän on kaverini ja olimme Aurassa töissä jo 17-vuotiaasta saakka, Mervi on hoitanut lapsiamme ja on myös Handen kummi. Helinä taas on Thaimaasta tuttu. Kävipä siellä paljon poikiemme nuoruuskavereitakin ja heitäkin oli kiva nähdä, kuten Mikan perhettäkin. Mika taas on Sepon veljenpoika eli meidän poikien serkku.
Sitten pakkasin pari päivää autoa. Hande tuumasi, ettei autoon paljoa mahdu mökiltä tuomien penkkien lisäksi, koska nehän piti tuoda takaisin mökille. Noh, olihan autossa tilaan kattoon saakka ja sinne astihan minä tavaraa pakkasin. Tavara oli siis lankoja, lankoja, kankaita, ompelukoneita ja taas lankoja. Kävin vielä puutarhalla ostamassa marja-aronian ja tarttuihan mukaan pelargonioita ja pari muuta rehua. Marja-aronioitahan on kahta eri sorttia; marja-
saunan uusi lattia

aronia ja koriste marja-aronia ja minä halusin tuon oikean puskan, koska sen marjoja voi syödä ja muutenkin työstää. Kaupasta ostin lisäksi joitakin maustepuskia, ne voi ihan hyvin törkätä kasvihuoneeseen eli basilika, rosmariini, korianteri, persilja jne. Samalla piti lastata autoon pari puuhyllykköä ja purin yhden Lundian hyllyn, koska jonnekinhan ne langat mökillä Kutomossa pitää saada järjestykseen. Ompelupöytä jäi vielä kaupunkiin, mutta kun Seppo kesäkuun on siellä töissä ja hän tulee viikonlopuiksi mökille ja voi tuoda sen pöydän. Tiistaina sitten lastasin loput tavarat autoon, imuroin kämpän ja läksin ajelemaan mökille. Seppo oli sillä aikaa jatkanut mökin pihasaunan remppaa ja alkaa jo näyttää hyvältä. Tänään kävimme kirkolla ostamassa pihalle kukkia sekä yhden kurkun ja tomaatintaimen ja istutin ne saman tien paikoilleen. Uitin myös kasvihuoneen vedellä. Kasveja istuttaessahan hyvin näkee, onko multa märkää vain pinnasta ja niin se olikin. Pari pelargoniaa jäi vielä odottamaan isompaa ruukkua ja multaa, nehän säilyvät onneksi pitempään pikku ruukuissaan. Ehkä ostan vielä muutaman kukkivan kasvin, saas näkee ny! Illalla sitten lämmitettiin pihasauna ja kylläpä siellä on nyt hieno lattia! Nythän on ollut vajaan viikon todella hienot säät, lämmintä sekä aurinko on paistellut siniseltä taivaalta, toivottavasti jatkuu. Se kyllä tietää taas kastelua, mutta enää ei onneksi ole pakkasöitä, tai mistä sen tietää!



oranssi pipo, varattu

punainen pipo

valkea pipo, meni jo uuteen kotiin

pari pipoa lisää
sininen ja pinkki löysivät jo uuden kodin


31.5.2017 keskiviikko

Joo, koitti sitten sunnuntai aamu ja voihan paska, kaikki kukat paleltuivat, pakkasta -4.5! Kiukuttaa...
Noh, tämän vuoden kukkabudjetti oli siinä ja enempää en osta, varsinkin kun sää muuttui täällä täysin talviseksi! Kaksi amppelikukkaa säilyi, koska ne olivat korkealla ja pelargonioita yritin leikellä eli paleltuneet pois ja kukat sisälle. Saas näkee, tuleeko niistä mitään! Jos ja kun tämä sää tästä ehkä joskus lämpenee, törkin kuolleiden kukkien laatikkoihin ja purkkeihin jotain kukan siemeniä. Nythän on tosi kylmää, mikään ei edes idä! Siis kylmää, hrrr!


jokohan nää riittäisi