sunnuntai 1. toukokuuta 2016

TOUKOKUU



1.5.2016 sunnuntai

uusi pöllö, toimii aurinkokennolla ja
yöllä valo loistaa pöllön silmistä
Ai ai, niin se huhtikuu meni! Kylläpä olen ollut saamaton, ei mitään tekstiä.
No, paluulento meni ihan hyvin, ei mitään ongelmia. Tulimme sitten sillä uudella koneella ja pari viikkoa ennen matkaa kyllä hirvitti, kun sai lukea lehdistä koneen ongelmista ja myöhästelyistä.

vappulounas, huomaa joululiina
joulun jäljiltä
Onneksi kaikki meni tosi hyvin, ihan hyvä kone. Kotona olikin vähän kylmä, mutta sehän olikin hyvä Thaimaan jättihelteen jälkeen. Kotona sitten tilasin netin kautta molemmille uudet ajokortit. Sepon isokokoisesta kortista oli jo kulmat kadonneet ja minullakin oli vielä se iso kortti. Se iso kortti kun ei mahdu mihinkään lompakkoon, mutta en ole saanut haetuksi uutta korttia ja nyt sekin onnistuu netissä. Täytin siis lomakkeet, napsautin ne matkaan sunnuntaina ja jo tiistaina ne löytyivät postilaatikosta, vikkelää toimintaa! Pitihän sitä heti taas laittaa pataleipä uuniin. Kokeilin vaihteeksi ruisleipää, mutta siitä tuli hiukka likilaskuinen. Samana iltana tain uuden taikinan ja tällä kertaa laitoin sen yöksi nousemaan uuniin eli lämmin ja vedoton paikka. Täällä on siis kylmä! Tällä kertaa tulikin tosi hyvä leipä. Iltasella aloin kutomaan Turolle villapaitaa, Turo on siis Handen mäyräkoira. En tiedä pitääkö Turo sitä milloinkaan, mutta jotain piti alkaa näpertää. Illalla sitten alkoi makkarista kuulua hirveä huuto, Jyry ajoi sieltä käsin jänistä. Ajokoiran omistajat tietävät millainen ääni siitä syntyy, hirveä huuto. Kävin yhtenä aamuna stadissa lekurissa (vuosihuolto) ja olin sieltä pihalla jo 20 yli kahdeksan ja ajattelin vähän käydä shoppailemassa. No, kaikki paikathan olivat siihen aikaan vielä kiinni. Ajattelin sitten ajella junalla sitä uutta reittiä stadista lentokentän kautta Malmille. Olihan siinä kiva katsella vähän uusia maisemia ja sitten se pahuksen juna Kivistön jälkeen putkahti tunneliin ja ajoi kentälle ja siitä vielä eteenpäin tunnelia pitkin. Jossain ennen
oravat viuhtoo pitkin männynrunkoa
Leinelää se tuli ulos tunnelista eli ei siinä mitään nähtävää sitten ollutkaan, mutta onpahan sekin reitti nyt ajeltu. Kävimmepä Kevät messuillakin, ihmeiden aika ei ole ohi, Seppo lähti mukaan! Ostelin sieltä vähän kukkia ja muuta ja tutkailimme mökille uima-allasta. Kävinpä fillarilla monena päivänä ajelemassa, kunnes yhtenä päivänä ihmettelin kuinka tuo ajelu voi tänään olla näin vaivalloista. Olenhan ajellut monta kuukautta Thaimaassa päivittäin ja pitäisi olla ihan hyvä pyöräilykunto. Kotona sitten totesin olevani kuumeessa ja sitä sairastelua jatkui sitten 1,5 viikkoa. Se oli joku ihme tauti, kuumetta ja kurkku julmetun kipeä, onneksi ei ollut lainkaan nuhaa, se nyt vielä olisi puuttunut! Pikku hiljaa siitä paranin ja sitten läksimmekin mökille Vapun viettoon. Kuten arvata saattaa, oli kaikki kukkien ja muiden siemenet sitten laittamatta itämään. Joo, ja ikkunat pesemättä, onneksi oli sen verran kylmää ettei ikkunoita olisi voinutkaan pestä. Satoi sitten monena päivänä ihan kaatamalla ja olipa tylsää!

11.5.2016 keskiviikko
kurki lentelee

No, Vappu vietettiin sitten mökillä. Kyllä vähän grillattiin, mutta olipa siihen hommaan ulkona aivan liian kylmää. Hepe ja Jinnykin tulivat mökille, joten saimme myös maistella taas thaikkuruokaa ja kyllä olikin hyvää, kiitos siitä kuuluu Jinnylle! Maanantaina ja tiistaina olikin sitten yöllä ihan pakkasta, mutta päivällä suorastaan kuumaa. Tiistaina ilmestyivät jo pääskysetkin pesän tekoon eli
kesä
oli taas aika virittää se kaamea verkko yläkerran terassille. Keskiviikkona kävin sitten Pieksämäessä. Tein äitini veroilmoituksen eli lisäsin siihen ns. piikavähennyksen. Heillä kun käy tuo siivooja ja siitähän saa tuon vähennyksen. Laitoin myös maksuja menemään ja sitten läksimme kauppaan kirppiksen kautta. Helatorstaina teimme kaikenlaisia pihahommia (niin varmaan teki kaikki muutkin) ja mittarikin näytti jo +20. Perjantaina kävimme kirkolla syömässä ja sitten ajoimme Pieksämäkeen katsomaan isäni mopoa, se on reistaillut, äidin rollaattorin jarru ei toimi ja puhelin ei lataudu. Kaikki saatiin kuntoon, paitsi mopo. Se mopo sitten haettiin peräkärryn kanssa perjantaina ja Seppo alkoi etsimään siitä vikaa. Mitään ei löytynyt ja päätimme ottaa siitä akut irti ja viedä ne Helsinkiin tutkittavaksi. Harmi vaan, että isä ei nyt näin hienolla säällä pääse ajelemaan. Illemmalla sitten tsekkasin golfbägit kuntoon ja siellä ne saunan pukuhuoneessa nyt odottelevat, jotta joku veisi ne ulkoilemaan! Lämpömittari näyttää jo + 23! Nyt ottaa  hiukka päähän, kun en arvannut tätä säätä ja kaikki kukkien mukulat ja siemenet ovat kaupunkikodissa. No, sain kuitenkin laitettua Maanantaina koirien aamulenkki olikin lintupitoinen, kurki asteli ylväästi pellolla, pöllö huhuili
metsässä ja haukka kaarteli pellon yllä. Lähdimme sitten iltasella ajelemaan etelän suuntaan kohti kaupunkikotia. Päättelin matkalla uudet nimet kodeillemme; talvikoti, välikoti ja kesäkoti! Otin mökillä paljon kuvia uudella kamerallani ja tarkoitus oli niitä kuvia laittaa tänne blogiin, vaan kuinkas kävikään! Jätin sen kameran mökille, kun menemme kohta taas sinne takaisin koko kesäksi, enkä viitsinyt raahata sitä kameraa edestakaisin tänne välikotiin muutamien päivien vuoksi ja sinnehän ne kuvatkin tietysti jäivät, hyvä minä! Sääkin alkoi taas viilentyä ja keräilin monta kassillista kirppikselle vietäväksi. Mietiskelin myös, että mökillä on mökkirytkyjä ja täällä kaupungissa parhaat kesävaatteet, miksi? Emmehän me täällä kesällä ole juuri lainkaan, siis ne paremmat kesävaatteet mökille ja sieltä ne rytkyt hemmettiin! Olen muuten taas paistellut niitä kaikenlaisia pataleipiä ja toisella yrityksellä onnistui ruisleipäkin. Eka ei noussut ollenkaan, kunnes kekkasin laittaa taikinakulhon uuniin yöksi ja johan nousi mukavasti. Uuni on lämmin ja vedoton paikka, sinne laitan vastedes taikinat nousemaan, nyt kun on taas näin kylmäkin.
kasvihuoneen perälle rivin porkkanoita ja toisen rivin salaattia kanille, jotain sentään löytyi. Viisi pelargoniaa tuli kaupungista mukaan ja kasvarista löytyi muutama syksyllä talteen istuttamani liljan sipuli. Katsoin muuten kaupassa siemenhyllyjä, melko tyhjiä!

16.5.2016 maanantai

Neropatti

Torstaina lähdin stadiin hakemaan Handen viisumia Thaimaan lähetystöstä ja "Ruttopuistossa" oli tapaaminen Helinän kanssa. Istahdin odottelemaan Helinää puistonpenkille, siinä oli hiukka kylmä. Perjantaina taas paistoin pataleivän ja pesinpä huushollin ikkunat. Saas nähdä sataako huomenissa, normaalistihan heti sataa, kun saat ikkunat pestyä! Ja niin koitti lauantai ja kuinkas kävikään - alkoi sataa! Illemmalla aloin virkata ruskeanharmaasta langasta ampiaisenpesiä. Netissä oli kuvia ja väittivät, että se auttaa. Ampiainen ei tee pesää toisen reviirille. Ihan pakkohan tuo on kokeilla, raportoin siitä sitten myöhemmin. Joo, ja sunnuntainkin sateli, eipä siitä sen enempää. Maanantaina edelleen satoi ja onneksi se puolilta päivin loppui. Halusin lähteä käymään parissa kaupassa ja pääsinkin Handen kyydissä niihin, Seppo joutui töihin. Kävimme myös tukussa ja se liittyy ensi lauantain Ravintolapäivään, josta taasen raportoin myöhemmin. Jolla on Facebook käytössä, voi tsekata tämän jutun sieltä sivultani. On se kuulkaa kova homma tuo mökille muutto. On postin ja paketin siirtoa, sekä miljoona muuta asiaa muistettava...
kaupunkipyöriä
Puiston ainoan aurinkoisen penkin oli vallannut joku, joka makasi pitkin pituuttaan siinä penkillä, että silleen! Onneksi ehdin siinä istuksia vain parisen minuuttia, kun Helinä jo saapuikin. Kävelimme Hietalahden torille, jutustelimme kuulumiset ja kävelimme sieltä Kansakoulukadun Dennikseen syömään. Kävin siellä usein syömässä oltuani Eläke-Fenniassa duunissa. Vaan olipahan Denniksen tilat tuplaantuneet ja taas täynnä väkeä, kuten aiemminkin. Siinä sitten jutusteltuamme Thaimaan, Suomen ja muut jutut, läksimme molemmat kotimatkalle. Oli kiva tavata Helinä, hän kun ei ollut Pattayalla viime talvena, eikä luultavasti tule ensi talvenakaan. Hän ei kyllä ole vielä hylännyt Pattayaa, tulee kyllä kun kiireet hiljenee.




23.5.2016 maanantai

Juupa juu, lupasin tänne kuvia, vaan saa nähdä kuinka käypi! Tiistaina hösläsimme Handen kaa mun

läppärillä ja yxkax kone alkoi päivittää ja hetken päästä kauhukseni huomasin koneen alkaneen päivittää siihen Windows 10:ä ja sitä kun olen yrittänyt varoa. Hande karjaisi, että älä nyt vaan sulje konetta tai se ei ehkä enää toimi lainkaan. No, se päivitys kesti sitten koko illan ja vielä keskiviikkona siihen piti tehdä kaikkea. Kuvia ja työpöytää en sitten löytänyt enää lainkaan ja mihinkähän muuhun vielä törmään, tämä blogikaan ei löytynyt ihan helposti. Tekstin kokokin on ihan onnettoman pieni, hyvä kun näen sen elikkä kuten Hande sanoi, se on vaan nyt opeteltava, ei itku auta markkinoilla. Kääk kumminkin! Ja kohtahan lähestyy taas tuo Ravintolapäivä, jolloin kuka tahansa saa perustaa päiväksi ravintolan mihin vaan. Hande ja Joy sitten innostuivat siihen. Siinähän se loppuviikko sitten menikin mietiskellessä ja Joy sanoikin Handesta; think, think,  always think ja niin se menikin. Piti miettiä mitä myydään, hommata tarvikkeet, mihin myyntipöytä, missä ruuat tehdään, sataako jne. Totesimme Sepon kanssa, että lähdemme mökille vasta sen Ravintolapäivän jälkeen, koska Hande ja Joy eivät mitenkään selviydy hommasta kahdestaan vaikka Veikkokin tuli mukaan hommiin. Alun perin oli tarkoitus lähteä möksälle jo keskiviikkona tai torstaina. Perjantaina ajelin Veikon kanssa Tapulin apteekkiin ja sitten vielä Malmin S-marketiin. Lauantaina alkoi se touhuaminen jo heti aamusta. Hande oli jo aiemmin laittanut Facebookiin mainoksen Ravintolapäivä Thai Deli ja Joy oli jakanut lähiympäristöön mainoksia postilaatikkoihin. Portin eteen jalkakäytävälle laitettiin pari pöytää ja tuoleja sekä Veikon kahvi/muffinsmyyntipöytä. Portti avattiin ja siihen tuli minun myyntipisteeni, pihan puolella Joy teki niitä ruokia ja Hande riehui sisällä keittiössä. Tarjolla oli kevätkääryleitä, Green curry riisillä, Khau phat gai, Chicken wings ja makkaraperunat. Ihmisiä kävi ihan mukavasti syömässä ja paljon tuttujakin. Jopa sellaisia tuttuja sekä sukulaisia, joita harvemmin tapaa. Kaikki lähinaapurit olivat tyytyväisiä ruokiin ja kiittelivät postilaatikkoihin tulleista mainoksista eli kyllä se paperimainos vielä hyvin tehoaa. Moni kyselikin, jotta milloinkas tulee uusi tällainen päivä, siis tarvetta olisi! Ja mikä parasta, ei satanut, oli oikein lämmin päivä ja aurinkokin jaksoi paistella.  Laitan sitten kuvia tänne, kunhan ensin löydän niitä tästä uudesta Windowsista! Pääsimme sitten lähtemään mökille siinä puoli kuuden maissa ja olipa rauhallista ajella, ei ollut paljoa liikennettä ja kun valoakin riitti, pimeässä on tylsää ajella. Siinä ennen Sunnuntaina Hepe ja Jinny lähtivät lomalle Thaimaahan kuukaudeksi ja Hande Joyn kanssa lähtevät samaan paikkaan parin viikon päästä. Kylläpä sää alkoi helliä, mittarissa +19. Heti aamusta otimme kanin kopin autosta ja kylläpä kani oli onnellinen päästyään siitä pienestä kuljetuskopista omaan tuttuun koppiinsa. Se alkoi heti syömään voikukanlehtiä ja meni nukkumakoppiin möyhimään "petivaatteita" oikein kovalla kolinalla. Siinä sitten menikin melkeesti koko päivä tavaroita purkaessa. Monen monta kassia oli taas kirppikselle ja pitääkin ensi viikolla käydä varaamassa myyntipöytä. Maanantaina aamu koitti kirkkaana ja mittarissa oli jo seiskalta + 15 ja päivällä se nousi ihan +22:teen. Kyllä kelpaa mökkeillä! Kävimme myös Eetvartissa ottamassa turhat piuhat irti seinästä, ettei patterit turhaan vie sähköä. Hande tulee ensi viikonloppuna tuomaan koirat tänne ja on sitten yli kuukauden poissa lomalla. Pesin pihalla myös pari mattoa, kun tätä hyvää säätä on luvattu jatkossakin.
mansikka kukkii
Mäntsälää Seppo huomasi tien poskessa kuolleen hirven ja soitteli siitä poliisille ilmoitusta. Poliisi sitten soitti hetken päästä kysellen tarkennusta hirven paikasta. Toivottavasti löysivät sen. Ja hetken päästä näkyi vastaantulevin kaistalle vilkkuvalot. Siellä oli paloauto, metsä oli tulessa ja palomiehet häärivät siellä metsässä. Oli aika hurjan näköistä touhua! Loppumatka sujuikin sitten ihan rauhallisesti. Mökillä koirat pihalle, välttämättömät tavarat sisään ja kani häkissään terassille odottelemaan ison kopin purkua autosta. Ja onnea Veskulle synttärin johdosta!






31.5.2016 tiistai

Taas tuo aika hupsahti! Yksi syy siihen on tuo läppärin halvatun Windows 10! Se kyllä söhläsi koko läppärini. Nyt kirjoitan tätä mökin koneella ja sekin ilmoitti Windowsin latauksen olevan perjantaina klo 23.00, arvatkaa vaan onko tämä kone silloin auki! No, maanantaina oli ihan hyvä sää ja järjestelin romujani. Tiistaina läksimme käymään Jyväskylän Kirrissä, ostin kukkia pihalle ja Seppo haki Hankkijalta säkkikaupalla jotain ainetta, ettei tuo mökkitie pölise, eikä hiekkapöly narskuisi hampaissa. Keskiviikkona istutin niitä kukkia pihalle ja Pieksämäkeläiset pölähti taksilla pihaan. Joimme kaffeet jätskillä ja tilasimme isälle uuden sähkömopon. Sitä vanhaa ei saatu siis kuntoon. Jos sen joskus saamme toimimaan, voimme isän puolesta myydä sen jollekin. Torstai valkeni kylmänä, päivälämpötila hupsahti eilisestä 22 asteesta ihan tuonne 12:sta. Kävin kirkolla ostamassa lisää kukkia, muistiinpanoissani oli siis puutteita. Iltasella tulikin sitten 180 kpl männyntaimia istutettavaksi tuonne tontille ja vähän tällekin tontille tien viereen. Perjantaina Seppo alkoi heti aamusta istuttelemaan niitä taimia ja se kävikin ihmeen sukkelaan, siihen hommaan oli saatu Metsänhoitoyhdistykseltä joku vekotin avuksi. En nähnyt koko vekotinta, joten siitä en voi kertoa mitään. Illalla olimme Pekan ja Irman luona vähän maailmaa parantamassa kaffeen ja jäätelön voimalla. Lauantai olikin sitten liikuntapitoinen. Läksin Veikon kanssa Revontuleen ja sinne tulivat myös Irma Pekan kanssa, kun siellä oli tutustumispäivä golfiin ja keilaukseen. Menin Veikon kanssa rangelle palloa hakkaamaan ja sitten vielä lähipelialueelle harjoittelemaan puttausta ja meikäläisen hankaluutta eli chippausta. Huomasimme, että Veikon golfmailat ovat aivan liian pienet, uudet hommattava jostain! Sen jälkeen suunnistimme keilahallille ja siellähän se Pekka vielä olikin, tosin jo pois lähtemässä. Veikko kuitenkin haastoi Pekan peliin ja siinä menikin kaksi matsia putkeen. Sitten kotiin kaupan kautta iltapalalle ja kyllähän tuossa jo nälkä olikin. Veikko sitten hurautti omalle mökilleen mopolla. Sunnuntai menikin pyykätessä ja nurmikonajossa. Handen porukka lähti kotiin ja hänen koirat jäi Eetvarttiin Handen loman ajaksi minun hoitoon. Maanantaina näytti lämpömittari jo aamusta +20 ja päivästä tuli siis helteinen, +24. Tuolla pellolla on 9 joutsenta ja yksi kurki, joita olen päivittäin käynyt kuvaamassa ja tänään ne sitten katosivat jonnekin, mihin sitten olivatkaan matkalla. Illalla kuuntelin saunaan mennessäni, kun lammas määki! Eihän täällä ole lampaita ja muistin linnun nimeltä taivaanvuohi, sehän se olikin. Se asustelee tuossa meidän "joen" kosteikossa. Tiedätkö mistä se määkiminen tulee? Tutkin lintukirjaa ja se määkivä ääni tulee linnun pyrstösulista kiima-aikaan, kun se lentää kovaa ylös ja alas. Taas viisastuin! Tänäänkin tiistaina lämpömittari näytti +25. Irma muuten on vihdoin alkanut suorittaa sitä green cardia Revontulessa, odotan kovasti, että saisin näin Irmasta pelikaverin. Tänään kävin mopolla syöttämässä Handen koiria. On kuuma ja Rontti makaa kopin takana varjossa ja Turo nukkuu kopin alla, pieni mäyris kun on. Siinä sitten poislähtöä tehdessäni ihmettelin, kun mopo ei startannut, ei tietenkään, kun seisontajalka oli maassa, hyvä minä! Ai niin, Seppo läksi sinne välikotiin, kun Handen lomalle lähtö lähestyy, torstaina! Minä sitten pesin kaikki lakanat, kun tuo sää on vielä suosiollinen ja pitää laittaa Veikolle "pesä" valmiiksi lauantaiksi. Veikko tulee tänne mökille, kun kesäloma kouluista alkaa. Täytyypä tästä taas köpötellä tuonne alakertaan ja laittaa valmiiksi aamuksi pataleipätaikina muhimaan. Noita pataleipiä on tullut tehtyä melkein joka toinen päivä ja aina ne ovat eri makuisia riippuen mitä kulloinkin sinne kulhoon heittelen. En edes, muista milloin olen kaupan leipää ostanut!
Niin, siitä Windows 10:stä vielä, Handelle kävi toimiston koneelle sama juttu. Hän unohti koneen yöksi auki ja niin sinne yöllä latautui se 10. Tosin kaikki muut koneet kyllä näyttävät ihan erilaisille kuin minun läppärini ja Hande lupasi joskus (kaiketi loman jälkeen) tsekata tuon läppärin, jotta se saataisiin kuosiin. Ja olisi saatavakin ennen lokakuun alkua, kun lähdemme taas tuonne talvikotiin!

Rangella
keilausta

lähipeliharjoittelua, chippi

Pekka ja Veikko kilpailee