tiistai 1. heinäkuuta 2014

HEINÄKUU




kesä kukkii kylmästä huolimatta
1.7.2014 tiistai
aamu +9 ja päivällä +16, tihkua koko päivän

Voi, voi, meidän tinttiparkaa, se makasi aamulla kuolleena terassilla. Toivottavasti sillä ei ollut kuoriutuneita poikasia. Ei ainakaan kuulunut mitään ääntä, tosin ihan pieninä ne eivät paljon ääntelekään. Ekaa kertaa tintti teki pesän meidän terassille jonnekin, ei olla sitä löydetty. Pääskysethän majailevat yläterassilla joka kesä.
Aamulla oli hetkellisesti poutaa ja pesin äkkiä 2 koneellista pyykkiä. Ne ehti onneksi kuivua jonkun aikaa, kunnes jouduin ottamaan ne sisään. Parvekkeellahan ei nyt voi kuivatella, kun siellä majailevat nuo pääskyset. Leivoin myös pari leipää ja tein ison makkaralaatikon uuniin, kun oli vielä noita juhannuksesta jääneitä makkaroita. Nyt ne onneksi loppuivat ja monta päivää saamme syödä makkaralootaa. Olipa se muuten pitkästä aikaa tosi hyvää. Saapi nähdä keittiörempan jälkeen, mimmoisia leipiä uusi uuni paistaa.

Ai, ruokaa...

leivät
Voi vitsi, kuivuisi tuo ilma edes hiukan. Nyt nimittäin hukumme Neron karvoihin ja pitäisi saada se kunnolla harjattua. Nyt on muuten kudottu 10 pipoa, jotka ovat vielä vähän viimeistelyä vaille. Ei siis mene nämä sadekelit ihan hukkaan kumminkaan. Kun nuo pipot on viimeistelty, alan kutoa toisenlaisia pipoja, kämmeköitä ja mitähän muuta keksinkään....
Tässä yhtenä päivänä leikin vähän kameralla ja tässä kuvakikkailun tuloksia:

muutin pihan "järvimaisemaksi"


sama kohta uhkaavan näköisenä



sitten muutin koko paikan tosi vihreäksi

Aika hauskoja juttuja voi tehdä kameralla ja mitä oikein hienoilla kameroilla voikaan tehdä. Kaikki yllä olevat kuvat on kuvattu mökin terassilta samasta paikasta eli me emme suinkaan ole järven rannalla.

räksänpelotin
2.7.2014 keskiviikko
aamu +14 ja päivä + 14,8  sataa

Sadepäivä sopii hyvin blogin päivitykseen. Ei kyllä pitäisi pitää liian pitkiä taukoja, menee aikaa ja muistia (omasta päänupista). Onneksi pidän muutenkin kirjaa kalenterissa tapahtumista, muuten kyllä asiat unohtuisi vaikka kyllä niitä paljon unohtuukin ja usein joudun lisäämään niitä blogiin.
Tuossa yllä kuva räksänpelottimesta. "Navaronen tykkejä" oli vielä videonauhana ja noissa hyrrissä on keskiössä 4 pientä lokeroa ja jokaisessa irrallaan pieni mutteri. Pyöriessään niistä lähtee meteliä, joskus pitää itsekin pysähtyä kuuntelemaan, kun unohdan ne vekottimet kokonaan. Pelätinnuket ovat myös viime kesästä hiukan räjähtäneet, mutta laitoin molemmille uudet huivit päähän ja ovat nyt hieman siistimpiä, tokko ketään pelottavat kumminkaan. Takana kivellä näkyy Samppa ja Vankka...

lisää viime kesän kukkia

3.7.2014 torstai
aamu +11 ja päivä +22, ukkosta illemmalla ja satoi rakeita


pisaroita
Lähdimme päivällä kirkolle katsomaan Heinähattutorin tarjontaa.

Minä menin torille ja Seppo taas jonnekin rautakauppaan. Kävimme myös nakkisopalla Elli-Mellissä. Ostin torilta mansikoita, mutta ei ne kovin makeita olleet, liekö syy tässä säässä. Mökillä sitten vähän siivosin kasvihuonetta, tarkoittaa, että revin huonot kasvit pois, eikä sinne sitten paljon mitään jäänytkään. Tällaista  kasvihuonekesää ei vielä ole ollutkaan.

herkkuja

täältä ostin mansikat

Heinähattutorin meininkiä
4.7.2014 perjantai
aamu +14 ja päivä +19, illemmalla sateli ja ukkosti



kokko


risutalkoon vaatteet kuivumassa

No niin, lupasivat tämän päivän olevan viimeinen sadepäivä hetkeen. Aloimme siis kerätä noita kaadetuista puista jääneitä risuja tontilta ja nuotio keskelle tonttia. Aika kova homma oli raahata niitä tosi pitkiä kuusen oksia, varsinkin alaoksat olivat 3-4 metrisiä. Hyvinhän tuo kokko kuitenkin paloi vaikka osa oksia oli ihan märkiä. Iltapäivällä kävin vielä kirkolla. Seppo on asentanut tuota radiota traktoriin (miksiköhän siellä sellainen pitää olla?) ja nyt se toimii jotenkuten. Kokeilemme vielä, jos vaikka antenni olisi rikki. Illalla selvisi, antenni oli kuin olikin rikki. Nyt tulee raksaan musaa roppakaupalla.

kukat ei tykänneet tänä kesänä kasvaa pyörän korissa

saisiko aikaiseksi tämmöisen pihalle ??
5.7.2014 lauantai
aamu +14 ja päivä +20, aurinkoista

Aamupäivällä tuli puhelu Pieksämäeltä, saako meillä kahvia. No, tietty saa ja pakkasessa oli korvapuustejakin. Eli Isä ja äiti läksivät tulemaan taksilla. Taksi ajoi pihaan ja Nero oli ihan hiljaa, edelleen vaikka kuski nousi autosta pihalle. Ihmettelin vähän, koska Nero haukkuu kaikki vieraat. Sittemmin selvisi, että kuskilla oli itsellään 2 sakua, Nero siis tiesi sen, eikä vaivautunut haukkumaan. On kyllä nero koiraksi, nimensä veroinen, hih, hih! Heidän lähdettyä kotimatkalle, menin Eetvarttiin siivoamaan lastenhuoneen. Tulipa paljon roinaa, myös kirppikselle sekä Lapin pojille pieniä vaatteita. Hande ajeli sillä aikaa nurmikkoa ja keittele välillä meille kaffeet. Kylläpä lastenhuoneesta tulikin hieno ja puhdas. Hande aikoo hiukka sitä muuttaa, uusia sänkyjä ja kirjoituspöytä toisaalle ja pienempi tilalle näin alkuun.

pihapuska rehottaa, kun sen juurelta kaadettiin valtava haapa
6.7.2014 sunnuntai
aamu +16 ja päivä +24, puolipilvistä ja aamulla oli huima kaste nurmikolla

Vähän kaikenlaista aamuhommaa, pyykkäystä, ruuan laittoa, parin leivän paistoa jne. Iltapäivällä lähdimme bägeinemme kohti Revontulen golfkenttää. Huomasin netistä ajanvarauksesta, että tuttumme Lea ja Tapsa olivat myös pelaamassa, mutta paljon aiemmin. Heillä on mökki siinä ihan kentän laidalla ja arvelin, että kyllä törmäämme heihin, vaan eipä heitä näkynyt. Peli sujui taas mukavasti ja nelosen tiiauspaikalle mennessämme huomasimme greenin takana tutut hahmot vilkuttelemassa.

Lea, Tapsa ja Seppo
Lea ja Tapsa olivat nähneet netistä meidän tulevan myös pelaamaan ja tulivat katsomaan. Vaihdoimme siinä heidän kanssaan pari sanaa ja he kutsuivat meidät pelin jälkeen kahville. Meidän perässä ei ollut ketään tulossa kentällä, joten uskalsimme hetkeksi pysähtyä kesken pelin. Loppupelikin meni mukavasti, en hukannut yhtään palloa ja Seppokin löi vain yhden pallon lammikkoon. Sitten taapersimme 9:sin jälkeen kahville (pelasimme siis puoli kierrosta) ja voikkareille Lean ja Tapsan luo. Kylläpä ne voikkarit ja kahvit maistuivat hyvälle. Siinä samalla katsoimme formula-kisat loppuun. Eli Hamilton voitti ja se uusi suomalainen tuli toiseksi. Huomaattehan, etten paljon formuloista perusta ja siksi en muista tuon toiseksi tulleen nimeäkään. Kahvittelun jälkeen ajelimme takaisin mökille ja Hande tuli autollaan vastaan, oli lähtenyt jo kaupunkiinn ajelemaan illansuussa. Sitten vaan saunanlämmitykseen.





8:sin tiiauspaikalla simpukka

 


vessakoppi  kukkulalla


näkymä kentälle
Ja kuvat taas tykkää mennä omin luvin ihan ristiin rastiin, höh!


7.7.2014 maanantai
aamu +14 ja päivä +26, aurinkoista

Tämä aamu alkoi puiden kärräämisellä puuvajaan. Olipa aika helppo homma, jos ei lasketa mukaan hellettä ja kiusaavia paarmoja. Pilkotut halot traktorin kauhaan, ajo puuvajalle, halot vajaan ja sama vielä 2 kertaa. Tosin käytiin välillä mökissä syömässä ja tankkaamassa juotavaa, sen verran kuuma oli tuolla ulkona.  Kirppistavaraa on taas kertynyt säkkikaupalla ja niistä pitäisi päästä kohta eroon,. No, eipä nuo paljon pyydä tuolla grillikatoksessa. Niin ja olipas aika kiva lastata niitä halkoja radiosta tulleen musiikin ja uutisten tahdittamana.

halot kauhaan....

raksa liikkeelle....

stop vajan eteen
8.7.2014 tiistai
aamu +19 ja päivä +26


Handen söpö sauna

Eetvartti, Handen mökki


Aamulla läksimme ajelemaan Jyväskylään. Pitipä hakea ne tilatut keittiökaapit ja ostaa uudet tassut jo olemassa olevaan laatikostokaappiin. Se olisi muuten jäänyt alemmalle tasolle kuin nuo uudet kaapit. Ja taas takaisin omalle kylälle, jossa ehdimme juuri sopivasti Elli-Melliin kalasopalle ja ruokakauppaankin. Jyväskylästäkin olisi tietty saanut ruokaostokset isommasta kaupasta, mutta kun on tämä helle, on paree ostaa ne lähikaupasta. Iltapäivällä piti hakea Handen mökiltä yksi fillari, joka lähtee Lappiin Veskulle, mutta ei se sitten mahtunutkaan autoon, kun Seppo innostui keräämään pihalta kaikkea rojua, ehtiipä tuon vielä. Minä laitoin pestyt verhot lastenhuoneeseen, Hande tuo jonain päivänä sinne uudet sängyt. Innostuin myös järjestelemään eteistä. Siinähän sitä hommaa taas yhdeksi päiväksi.
kaverukset torkulla
9.7.2014 keskiviikko
aamu +17 ja päivä +27

Tänään sitten lähdin Pieksämäkeen iskän ja äiskän luo. Siellä keksimme lähteä retkelle Varkauteen Jyskiin ostamaan yksi pimentävä rullaverho ja katsomaan Taipaleen kanavaa. Pieksämäessä ei ole enää moneen vuoteen ollut Jyskiä, harmi! Tosi helteinen sää ja mun autossahan ei edelleenkään se ilmastointi toimi, huh, huh! No, sitten keksin, että nyt haetaan isälle sairaalalta se kauan puhuttu pyörätuoli ja ei kun matkaan. Emmehän tietysti älynneet soittaa tai edes katsoa netistä, onko niitä vekottimia edes keskiviikkoisin saatavilla ja kuinka se homma yleensäkään toimii. Ilmeni näet, että apuvälineitä saa hakea tiistaisin ja torstaisin. Aikamme äidin kanssa sairaalan "kellarissa" harhailtuamme törmäsimme yhteen hoitajaan, joka kertoi ettei etsimämme henkilö ole paikalla ja kas kummaa, meillä kävi kuitenkin hyvä tuuri. Etsimämme henkilö tupsahti paikalle ja saimme isälle lainaan pyörätuolin. Sitten vaan tuoli kasaan ja autoon, nokka kohti Varkautta. Olipas muuten tosi tylsä tie sinne Varkauteen, matkalla ei mitään katseltavaa. Onneksi perillä oli paljon tutkailtavaa. Löysimme sitten navigaattorin avustuksella sen Jyskin ja sieltä löytyi se verho, niin ja tietysti kärryyn tarttui kaikenlaista muutakin - tarpeellista. Ostin sellaisen ohuemman untuvapeitteen itselleni kaupunkikotiin. Minulla on siellä vanha sellainen, muuten hyvä, mutta sillä raukalla on paha sulkasato eli päätin ostaa uuden, kun oli alennusmyyntikin, puoleen hintaan se peitto. Sitten taas navin avulla Taipaleen kanavalle, vähän se meitä ensin pyöritti, mutta pääsimme perille. Ensin kävimme kuppilassa syömässä voikkarit ja mehua.
Taipaleen kahvila

no joo, isähän joi kahvit ja me mehut, eikä kyllä
voikkareita syöty vaan piirakkaa ja pullia...
Sieltä ajoimme autolla kanavan viereen, isähän ei kovin jaksa kävellä, eikä muistettu heti sitä uutta pyörätuolia. Hetken päästä kyllä kävin sen autosta hakemassa, oli liian kuuma iskän seisoskella. Älysimme myös mennä kanavaa tutkimaan valvontatornin varjoon.
Kuvat kertokoot loput...

tukkilasti



tukkiproomu tulossa kanavaan


hinaaja työntää proomua kanavaan ja vesi alkaa nousta

















portit jo aukenevat
valvontatorni

huviveneissä ei taida tarvita pelastusliivejä,
kellään ei ollut, ei lapsillakaan
veneet valmiina...


silta auki
Paluumatkalle lähdimme sitten ajelemaan Jäppilän kautta pikkuteitä. Siellä olikin enemmän katseltavaa, kivoja taloja, pihoja, elukoita... Ajoimme suoraan Pieksämäen ABC:lle syömään ja sieltä Niilontielle. Sitten äiti makseli laskuja iPadillä minun seuratessa vieressä ja hyvinhän äiti tuon homman osasi. Kävimme myös vähän tyhjentämässä tarpeetonta tavaraa kellarikomerosta, jonka jälkeen aloin suunnistaa mökkiä kohti. Perillä kotomökillä olin iltaseiskan maissa ja aamulla läksin ysin maissa. Olipa oikein kiva päivä.

varjolilja kukkii

mansikat kypsyvät


10.7.2014 torstai
aamu +13 ja päivä +19

pitihän laittaa tuoreet kukat portaiden viereen

vaunun lastausta

Sattuipa hiukan viileämpi päivä reissutavaroiden pakkaamiseen. Seppo kävi hakemassa sen fillarin Eetvartista ja vähän huolsi sitä. Päivällä kävin kirkolla kaupassa ja vein taas kasseja kirppikselle. Se alkaa siis marjastus, kylälle oli saapunut roimasti thai-poimijoita.

11.7.2014 perjantai
aamu +12



perjantairuuhkaa ennen Kajaania !


Jyryä kovasti haukotuttaa matkanteko levarilla
Starttasimme matkaan klo 11.00 ja perillä Posiolla olimme klo 20.00 eli aikas pitkä ajopäivä. Matkalle teimme valmiiksi eväät ja pannullisen kahvia. Emme aikoneet pysähtyä mihinkään kuppilaan ruokailemaan, koska on kova helle ja 2 koiraa pakussa. Pari kertaa pysähdyimme levareille kahvittelemaan ja koiratkin pääsivät ulos jaloittelemaan ja juomaan vettä. Ja taas Hyrynsalmen kohdilla tuli ensimmäiset porot tielle.


juokse porosein...

koko lauma päätti ylittää tien
jaahas Hande....
Loppumatka olikin tosi raskas, kun piti kokoajan tiirailla noita poroja, kuten kuvasta näkyy, ne ovat ihan asfaltin värisiä.
meidän leiripaikka


Jyry oli ihmeissään, kun ei päässyt aukosta ulos, se ei ole
tottunut noin isoihin verkonreikiin

vihdoinkin perillä ja pääsi pihalle
12.7.2014 lauantai
aamu +15 ja päivä +22

museon käytävällä oli tyttö tupakilla, mutta
lähempi tarkastelu osoitti sen olevan patsas
ja oikeat vaatteet kenkiä myöten
Tänään ympäristöoppia, Seppo tosin halusi jäädä koiravahdiksi ja Minna oli töissä koko päivän. Siis nelistään matkaan, Vesku, Aku, Arttu ja minä. Ajeltiin Pentikin mäelle ihmettelemään Pentikin museoita.

vanhoja radioita roppakaupalla

ihana fillari


suutarin verstas

kaikenlaisia kulkupelejä
En tiedä saiko näitä kuvata, mutta rohkea rokan syö (ja uhkarohkea Auran ruokaa! sanottiin ekassa duunipaikassani). Minä siis kuvasin vähän niin kuin salaa, tosin missään ei ollut kieltokylttejä. Ja sitten menimme kahvikuppimuseoon. Ai niin, Aku opasti meitä asiantuntevasti, koska he olivat koulun kanssa käyneet tutustumassa paikkoihin. Akullahan on tunnetusti uskomaton muisti, muistaa sellaisia asioita, joita ei tuon ikäisen luulisi muistavan.

ettäs tiiätte nyt...

kuppimuseossa oli eri maiden kuppiosastoja ja tietty tämä
Thaimaan osio sattui silmään, ei ollut siinä kovin montaa kuppia

Matka jatkui sitten ST1:lle Rollsiin syömään hampurilaisia, koskapa markkinat olivat menossa ja Posiolla ei kovin montaa ruokapaikkaa ole ja useimmat niistäkin olivat täpötäynnä. ST1:llä ei ollut ruuhkaa. Matka jatkui sitten Livohkaan, ihan totta. Siellä on hieno uimaranta, Livo nimeltään, jota kävimme ihailemassa. Joimme kaffeet sillä aikaa, kun Aku ja Arttu hetken leikkivät rantavedessä, uimaan eivät kuitenkaan uskaltautuneet.


Livon rannassa Aku ja Arttu, onpa kirkas vesi

hieno kelopuu

Livon rantamaisemaa
Sieltä matka jatkui Himmerkin lomakylään, olipa kaunis paikka, kuvia vaan ei tullut otettua. Tuli jopa pikkuisen kiire tulla pois sieltä, kapea tie ja alkoi tulla paljon hääväkeä sinne. Läksimme siis pois heidän jaloistaan tutustumaan Kirikeskukseeen. Se on laskettelu ja ulkoilualue melkein Posion keskustassa. No, kesällähän on tapahtumia joka puolella ja niin Kirissäkin; rullahiihtokilpailut menossa. Onneksi ne olivat aika lopuillaan ja tunturin laelta palatessamme olivat kaikki kadonneet maalipaikalta.
näkymä tunturi laelta

hiihtohissi

emo ja söpö vasa

porolauma tunturilla
Tuossa yläkuvan kohdilla Vesku avasi auton ikkunan  ja heilutti kättään ulkona ja kas kummaa, porot muuttivat suuntaa. Tämän konstin Vesku on oppinut lappalaisilta, näin he ohjailevat moottorikelkalla poroja ajaessaan ja se toimii. Jos poro syö tien reunalla, on se vaarattomampi kuin kulkeva poro. Kävelevä poro voi sännätä minne suuntaan vain ja syövä pysyy yleensä paikallaan. Taas viisastuimme! Matka jatkui takaisin Perä-Posiolle Epukkaan. Epukantiellä kävimme vielä katsomassa tosi suurta suomaisemaa.

metsäautotiellä oli portti ja se piti vikkelään avata, koska
suolla oli valtavasti ja tosi suuria paarmoja, yäk


suo siellä


vetelä täällä tai sinnepäin...

 Illalla sitten saunottiin ja herkuteltiin erilaisilla makkaroilla.


Arttu ja Nero palloilee

missä se pallo luuraa...

13.7.2014 sunnuntai
aamu +16 ja päivä +26, onneksi pilvistä
markkinahumua
Päivällä sitten niille markkinoille. Minna meni taas töihin ja me muut markkinoille. Sää suosi meitä tänä vuonna toisin kuin edellisenä vuotena.

puisia hirviä ja karhuja, poikia kiinnosti kovin ja pussiinhan
ne joutuivat, minäkin sain yhden karhun kun kolmen satsi
oli paljon edullisempi tarjous kuin yksi otus
Sen jälkeen etsimme ruokapaikkaa, Peikon Pesä täynnä, Himmerki täynnä (ne häävieraat), Satu täynnä (joku muistotilaisuus), päädyimme siis taas ST1:sen Rollsiin. Saimme tilattua kaikille hampurilaisateriat ja ne tuli pöytäänkin, kun sähköt katosivat. Sähköt olivat ehkä varttitunnin poissa koko kylältä, mutta onneksi meillä oli purtavaa pöydässä. Sitten vaan takaisin Epukkaan ja saunanlämmitykseen. Myöhään illalla vielä vähän iltapalaa...


herkuttelua, patonkia, tsatsikia, leipäjuustoa,
lakkahilloa, grillimakkaroita...

Arttu ja Aku


14.7.2014 maanantai
aamu +16 ja päivä +26

Veskun naapurit


Tämän päivän ohjelmana käynti Kuusamossa kirppiksillä ja tietysti Riipisellä. Pojat ovat koko viikonlopun puhuneet Riipisestä. Kuvat kertokoot, mikä on Riipinen ja miksi pojat siitä tykkäävät.Pitihän siellä juoda munkkikaffeetkin, kaikkihan siellä sellaisen setin ottavat ja hyviä munkit olivatkin.


sisäänkäynti

Lappitavaraa





ja lisää tavaraa

Lapinkelloja
Arttu ja aarteita


töppösiä...




kukas se siinä, Jopehan se

airiksetkin olivat Riipisellä, meillähän oli aikoinaan näitä
Suuntasimme myös Tokmannille ja sieltä tarttui matkaani virveli vieheineen. Olisko pitänyt ostaa viehepakkikin, onhan minulla jopa 2 uistinta! Jos mökillä ottaisi sen virvelin mukaan järvelle, niin voisihan käydä jopa tuurikin ja pötyä paistinpannulle, lurps!

siinä se virveli
 
Parkkiksella söimme jädet ja sitten takaisin Epukkaan. Vesku laittoi ruokaa, uusia pottuja ja grillimakkaraa, silliäkin oli tarjolla. Illalla saunottiin ja meillä oli muurikkalettukestit jäätelöllä.

lettukestit jäätelöllä

paarma tutkittavana purkissa

pojat ja Nero portailla

pyörät telineessä, Artun pyörä ei pysähtynyt kuvausta varten

https://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=OONQIeCwKns#t=84

klikkaa, katso ja kuuntele .....  :)

muuten, sen videon lopussa lentävä joutsen selässään kissa on ihan tosi juttu, ei keksitty...

15.7.2014 tiistai
aamu Posiolla +17 klo 6.00 ja päivä Hankasalmella +27
lähtö 6.45 ja perillä 14.30
siellä se kansa hiljailee

sainpas kyltin kuvaan...


Aamulla kello herätti kuudelta, koska päätimme lähteä aikaisin viileällä säällä ajelemaan mökille ja Vesku lähti töihin Rovaniemelle puoli seiskalta. Oli rauhallista ajella ja pysähdyimme kerran syömään Kontiomäkeen. Siellä on tosi hienosti hoidettu koirien ulkoilu. Koirallisille autoille oma parkkipaikka, koirille vesikraana ja hienot kävelyreitit metsässä, siis koirille. Välillä satoi tosi reippaasti vettäkin, muuten matka sujui mukavasti.
sadekuuro
Mökillä vaunu parkkiin, osa tavaroista mökkiin ja sitten tutkin mansikkamaan. Voi kauhistus, mansikat olivat ihan villiintyneet kypsymään, noukin niitä 2 purkillista. Loppuilta vaan ihmeteltiin ja katseltiin telkkua, Lapissa ei telkkua tullut katsottua yhtään. No, nyt kyllä huijasin, katsoin sunnuntaina Koston. En olisi edes muistanut, mutta Vesku muisti ja laittoi telkkarin valmiiksi päälle tietokoneen kautta jotenkin.


tämä kuva on otettu myös talvella

tämä myös, laitan ne joskus vierekkäin, talvi ja kesä...

kultainen kauris kalliolla, on muuten tosi vaikeasti
kuvattava otus autosta käsin...
16.7.2014 keskiviikko
aamu +15 ja päivä +22, sadekuuro
mansikoita, mansikoita....
Päivä meni pyykätessä reissukamoja, leivän paistossa, vaunun tyhjennystä ja siirtelyä....


sumuinen aamu
17.7.2014 torstai
aamu +16 ja päivä +24

Päivä menikin sitten sadekuurojen lomassa blogia päivitellen :)
uhkaavia pilviä...
18.7.2014 torstai
aamu +19 ja päivä +24 ukkosta

Aamulla kauppareissu ja kasseja taas kirppikselle. Handekin tuli iltapäivällä mökilleen ja kävin katsomassa uudistettua lastenhuonetta, kiva oli.
uusittu lastenhuone Eetvartissa
Otin kuvankin, mutta myöhemmin kerron miksi se ei ole täällä näytillä. Keräsin myös kasan meheviä voikukanlehtiä kanille. Meidän pihassa niitä ei kovasti olekaan tarjolla.
ihanat ruusut ja se tuoksu.....

sateen jälkeen
19.7.2014 lauantai
aamu +17 ja päivä +27, ukkosta
kiva kanto...
Seppo maalaili traktoria, eiköhän tuo ole jo loppusuoralla ja mitäs sitten projektiksi ?! Minä läksin käymään asemankylällä Kihvelitorilla ja kirppiksellä. Kirppikseltähän löytyi pari kivaa juttua ja Kihvelitorilla ostin pari arpaa, voitin silkkisen huivin ja kauniita käsintehtyjä onnittelukortteja. Olihan siellä myös nuorien kihveliorkesterikin soittamassa ja heitäkin piti kuvailla.
skifflemusiikkia
Läksin sitten ajelemaan kotoa kohti ja oli niin kuuma etten edes viitsinyt kaupalla pysähtyä. Mökillä sitten innostuin leipomaan korvapuusteja, jotka Seppo sitten nopsaan pussitti pakkaseen, koska muutoin olisin syönyt ne kaikki!
nam, nam
20.7.2014 sunnuntai
aamu +20 ja päivä +27

Päivä meni oikeastaan mitään tekemättä. Välillä paisteli, ukkosti ja tuli sadekuuroja. Veskukin soitteli neuvoja kameran Wi-fi ominaisuuksista, mutta siinä puhelun aikana en sitten äkkiä omaa kameraani löytänyt. Asia kyllä sitten Veskulle valkeni itseopiskeluna, onneksi.
Neron kaveri Nöpö
21.7.2014 maanantai
aamu +16 ja päivä +27
Eijan kukkapenkki
Läksin aamupäivällä ajelemaan Haukivuorelle Eijan mökille kyläilemään. Tyhmyyksissäni annoin taas navigaattorin hoitaa suunnistuksen ja olin ties missä. Piti sitten soittaa Eijalta apuja ja löysin vihdoin perille. Olipa kiva nähdä taas pitkästä aikaa Eijaa. Olimme samaan aikaan Eläke-Fenniassa duunissa. Siinä aikamme höpöteltyämme saapui paikalle myös Sipe (Eläke-Fenniasta myöskin) ja hänelle minun siellä olo olikin yllätys, niin olimme sen Eijan kanssa suunnitelleetkin. Oli kiva kuulla tuoreimmat jutut Elosta. Eläke-Fenniahan fuusioitui vuodenvaihteessa Eläke-Tapiolaan ja nimi muuttui Eloksi. Päivä meni sitten grillatessa, kahvitellen ja jutustellen ja kivaa oli. Kotona olin iltaseiskan maissa. Aloin muuten etsiä sitä valkeaa kameraa, jolla kuvasin siellä Kihvelissä, vaan ei löytynyt!

yllätys, yllätys, Pipsa on täällä...

kiva kuva Eijasta


kuva terassilta


kuva terassilta toiseen suuntaan


Pipsa, Sipe ja Eija
















22.7.2014 tiistai
aamu +18 ja päivä +27
meitin bägit


Aamulla askartelin ison kattilallisen hirvisoppaa. Etsiskelin edelleen sitä kameraa ja se on kyllä mystisesti kadonnut. Muistan, että Kihvelistä autolle kävellessäni se oli kädessäni ja kotona katsoin niitä kuviakin, sen jälkeen siitä ei ole mitään havaintoa, kääk! Onneksi melkein päivittäin siirrän kuvat kaikista kameroista pöytätietokoneelle ja siitä ulkoiseen muistiin eli ne ovat monessa paikassa tallessa. Kuvaushullullahan niitä kameroita on joka tarkoitukseen, en kerro montako minulla on, vinkkinä teille, tosi hullu olen. Ennenkin on kameroista joku ollut kateissa, mutta aina ne ovat päivän aikana löytyneet. Seppo sanoi aamulla, kun roskisauto tuli tyhjentämään roskista, että sinne se sun kameras meni. En kyllä muistaakseni Kihvelistä tullessani vienyt mitään roskikseen autosta, tiiä häntä... Arvatkaa, ottaako vähän kaaliin!! Eli nyt jäi Handen lastenhuoneen kuva laittamatta tänne sekä ne Kihvelikuvat. No, illalla arvelimme puoli kuuden maissa olevan jo viileämpää ja läksimme golfin peluuseen. Pelasimme molemmat keltaisilta vaikka yleensä vain miehet pelaavat keltaisilta ja naiset punaisilta. Seppo on aina pelannut kanssani punaisilta ja vaihteeksi siis kokeilimme keltaisia. Kylläpä kaikki väylät olivatkin aivan erilaisia keltaisilta pelatessa, ihan kuin olisi ollut eri kentällä, kivaa. Pelasimme taas 9 väylää ja kasilla tuntui etten enää jaksa, lonkkaakin alkoi pistää, onneksi ysillä oli kivan tuulista. Muistui taas mieleen, kuinka kuumaa Thaimaan kentillä on, samalta tuntui... Ai niin, menomatkalla kävimme ostamassa rautakaupasta kolme metrisiä rimoja, vaan nepä eivät mahtuneet autoon. Golfin jälkeen haimme ne rautakaupan takapihalta ja ripustimme auton kylkeen pyyhkeillä suojattuna. Pinon toinen pää peilin varteen sidottuna ja toinen sivuoven välistä sidottuna ja hyvin saatiin kotiin. Rimojen hankinnan syyn kerron myöhemmin.







23.7.2014 keskiviikko
aamu +20 ja päivä +27

mökki ja uudet kaiteet

kaiteet lähikuvassa


Purettiin terassin "kaiteet". Ne oli semmoiset rumat ritilä, jotka aikoinaan laitettiin koirien vuoksi, etteivät hyppää yli, siis lähinnä Jyry ajokoira. Tilalle laitettiin ne eiliset auton kyljessä kuljetetut rimat. Seppo myös maalasi ne ja kylläpä maisema muuttui. Uskomattoman paljon ne ritilät pimensivät terassia, silmä kun tottuu, niin ei edes havainnut kuinka rumat ne ritilät olivatkaan.
Illalla otin käsityökorista taas käsityön teon alle ja mitä ihmettä korissa näinkään! Siellä oli se kateissa ollut kamera ja ruokalusikka. Elikäs näin sen on täytynyt tapahtua; laitoin sohvan vieressä olevalle "jakkaralle" kameran ja unohdin sen siihen. Myöhemmin söin soffalla viiliä ja laitoin tyhjän purkin ja lusikan siihen kameran päälle tai viereen, josta Jyryn on täytynyt se kippo ottaa, jolloin kamera ja lusikka ovat pudonneet vieressä olleeseen käsityökoriin. Hyvä, että löytyi, kaikki paikathan etsittiin vaan aina jää näköjään yksi paikka tsekkaamatta.

24.7.2014 keskiviikko
aamu +19 ja päivä +29


liljat kukkii

vähän erivärisiä

Päivä meni leipää leipoessa ja Seppo siivosi ja järjesteli pihasaunan terassin.

25.7.2014 perjantai
aamu +17 ja päivä +29

Viivi tuumailee, minne nyt loikkaisi...

hahaa...

Aamulla läksin ajelemaan jo ysiltä Pieksämäkeen, jotta olisi edes menomatka tällä mun "ilmastoidulla" autolla siedettävä. Eija tosin kutsuu autoani tuuletusautoksi, kun ikkunat täytyy pitää avoinna. Kävin sitten äiteen kanssa kirppareilla , postissa ja luontaistuotekaupassa. Sitten siirtelin isän kamerasta kuvia mummon iPadille.  Äiti maksoi taas leikisti laskuja iPadillä, jotta oppii sen käytön ennen kuin taas karkaan tuonne talvikotiin. Laitoimme myös pimentäviä verhoja joka huoneeseen. Siellä on kyllä pimentävät rullaverhot, mutta niitten reunoista tulee ikävästi auringon valo, vaan ei tule enää! Kotiin ajelin sitten Lidlin kautta vichylastin kanssa, tuuletus toimi hyvin, ikkunat vaan auki. Kirkolla käväisin vielä ruokakaupassa. Siinähän tuo päivä taas mukavasti meni, tosin kuumasti.

26.7.2014 lauantai
aamu +18 ja päivä +31, huh, huh...

hellettä

Oltiin oikeastaan vaan mökillä koko päivä. On niin kuuma ettei kovin viitsi rehkiä. Tai no, pesin 2 isoa mattoa pihalla ja pesukone pyöri aika tiuhaan. Saa nuo matot vielä kuivaksikin, ennen kuin tämä hellekausi loppuu, jos loppuu. Käveltiin sitten aitan läheisyydessä ja sieltä kuului tosi kova kohina. Ampiaiset yrittivät vallata koko aitan. Seppo varustautui suojavaatetukseen ja sinne vaan myrkkyä joka rakosesta sisään. Johan loppui kohina, onneksi eivät olleet majoittautuneet aittaan sisälle. Olivat välikatossa ja ikkunalistojen alla.
ampiaispesien tuho
pestyt matos

27.7.2014 sunnuntai
aamu +22 ja päivä +30

Päätimme sitten lähteä veneilemään. Kahvit termospulloon ja eväät purkkiin. Se uusi virveli myös kassiin, pyyhkeet, varavaatteet, aurinkorasvat, roskapusseja, servettejä ja mitä nyt ikinä retkellä tarvitaankaan. Venetraileri auton nuppiin ja menoksi. Ajoimme sitten rantaan veneenlaskupaikalle, sinne on matkaa tietä pitkin noin 3-4 kilometriä. Mutta yllätys oli rannassa, joku oli jättänyt veneen laskupaikalle ja toinen veneenomistaja oli rakentanut oikein veneensäilytyspaikan siihen.
ajapa nyt tuosta trailerilla...
Ottipa raskaasti päähän, kun emme sitten saaneetkaan venettä vesille. Kyllä harmitti! Lähdimme sitten takaisin kotiin ja söimme eväät mökin pöydän ääressä.
eväät
Kirjoitin kyltin, jonka sitten Seppo vei sinne rantaan. Kyltin tekstinä; Tämä on veneiden laskupaikka. Katsothan että väylä on avoinna (tai jotain sinnepäin). Aikojen alussa on nimittäin sovittu, että yhteiselle venepaikalle jätetään hyvä aukko veneiden laskua varten eli trailerilla on tähänkin asti päässyt sinne, emmekä me ole ainoita trailerin käyttäjiä. Täytyy jonain päivänä, vaikka kauppareissulla käydä katsomassa, josko joku päivä voisi tehdä uuden veneily-yrityksen. Päivä kun meni hiukka mönkään. alkoi Seppo maalata terassin hirsiä.
Minä otin sitten kutimen käteeni, jotain tehdäkseni.

omista mansikoista





pasuunankukka

sama toiselta kantilta
ruusunnuppu



toinen ruusunnuppu



Vähän kukkakuvia, kun vielä saisi tuon ruusujen tuoksun tänne koneelle! Vaan nyt pitää päivittää ja sulkea kone, ukkonen jyristää....

Porraslehmät, tarkkaavaiset huomaavat, että keskimmäisen
lehmän jalat ovat väärinpäin tai sitten pää ja häntä vaihtaneet
paikkaa...
28.7.2014 maanantai
aamu +16 ja päivä + 28

Helle sen kuin jatkuu. Seppo maalaili koko päivän pihasaunan valkeita listoja, ikkunapokia jne. Illemmalla pihalla piipahtivat Lindstenin Kati ja Jorma matkassaan Eija sekä Jussi. Olivat nähtävästi menossa Peuramäkeen. Kati ja Jorma eli Julle ovat meidän entisiä naapureita Pähkinärinteen ajoilta.

maalauksen kohde
29.7.2014 tiistai
aamu + 20 ja päivä +24, ukkonen hiukan viilensi

Seppo jatkoi saunan maalausta ja maalasi myös saunan ulko-oven. Sitten iltapäivällä alkoi rytistä ja Seppo lähti ottamaan Laurilan pakastimista piuhat irti ja Eetvartista myös. Pekka soitteli aamusella ja pyysi Seppoa vahtimaan ukkosen vuoksi piuhoja Laurilassa, kun hän oli Irman kanssa lähdössä päiväksi kyläilemään. Täällä maaseudulla tuo ukkonen saattaa aiheuttaa tuhoja, joten naapurit vahtivat toistensa taloja. Vettä tuli 33 ml, sattumalta oli mittari pihassa tyhjänä. Pihakin oli täynnä vettä, lits, läts sanoi askeleet.

ukkoskuuro
yläkerran parvekkeen leilikokoelma
Päivällä taas posti tipautti postilaatikkoon firman postia, kirjatun kirjeen Handen nimellä. Me on tehty postinsiirto kesäksi mökille mun ja Sepon nimellä. Nyt on kaiketi vakituinen posteljoonimme kaupungissa lähtenyt lomalle, kun tänne on alkanut tulla postia Seppo Koukkunen Oy:n nimellä, kääk! Laitoin jo aiemmin valituksen postille jostain nettisivulta ja sieltä tuli vastaus, että he hoitavat asian eteenpäin, ok. Sitten tuli taas postia ja tuo kirjattu kirje. Ei muuta, kuin puhelin käteen ja soitto kirkolle K-marketin postiin ja aikamme puhuttuamme, he lupasivat lähettää heti sen kirjatun takaisin Helsinkiin. Laitoin myös taas viestiä postille netin kautta ja taas lupasivat hoitaa asian ja pahoittelivat. Ei siinä pahoittelut auta, joudun laittamaan firman laskut kuoreen ja päälle Handen nimen, jotta löytävät oikeaan osoitteeseen, hohhoijaa. Pistää miettimään ensi kesän postinsiirtoa....

Facebookissa törmätty, osaatko ratkaista...



30.7.2014 keskiviikko
aamu +19 ja päivä +26



valmistuneita

se eka kokeilu, roikkuu Lapissa Veskun grillikatoksessa

Taas jatkui saunan maalaus ja Mikko tuli myös maalaamaan ja ajoi nurmikon. Kävin kirkolla kaupassa ja postissa - juu, viemässä taas firman postia lähetettäväksi stadiin Handelle. Firman laskuissa kun sattuu olemaan joku eräpäivä, eikä Hande sen takia tänne mökille ajele...
Leivoin pari ranskanleipää, vielä en tiedä miten ne onnistuivat, illalla ehkä maistelemme. Ruuaksi tein hirvenjauhelihasta masamankastiketta ja paistettua riisiä. Olipa hyvää, niin nopsaan meni etten ehtinyt edes valokuvaa siitä ottaa. Nyt yritän kirjoittaa tätä blogia, mutta Jyry on mukana ja yrittää tunkea kaikkiin pieniin koloihin. Ai miksikö, suuri metsästyskoira pelkää laukauksia. Naapurin Temppu harjoittelee pihallaan ampumista, kaiketi haulikolla, en tiiä. Sitä ääntä nyt Jyry pelkää, läähättää ja kieli roikkuu lattiassa saakka.


yläkerran perimmäisessä nurkassa


olisko täällä turvallista?



juu, on turvallinen paikka, sehän ei haittaa, jos kaikki tavarat
meni sikin sokin ja talvivaatteet henkareissa sekaisin ja ihan
myttyyn ja osa putoili lattialle karvastumaan....

















No, sitten puolen yön aikaan alkoi ukkonen. Olipa outo ukkonen, hirviästi salamoi ja hyvin vähän jyrisi ja pikkariikkisen tuli vettä. Salamointi loppui puoli kolmen maissa yöllä ja pääsimme vihdoin nukkumaan.
loppuis jo tää ukkonen....

31.7.2014 torstai
aamu +21 ja päivä +27

Yöllä oli sitten tullut vettä 18 ml, katsoin mittarista. Täksi päiväksi luvattiin sitten tosi kovaa ukkosta ja syöksyvirtauksia ja tietysti koko päivän varauduttiin siihen. Irtotavarat pois pihalta, jotka saattaisivat jonnekin lentää, vettä kannuihin jne. Täällä mökillä oli muutama vuosi sitten syöksyvirtaus ja tiedän mitä se on. Tosin meille tulee tänä päivänä kyllä vesi, vaikka sähköt menisivät, paitsi jos kirkolla menee sähköt, silloin ei tule meillekään vettä. Niin, onkohan muuten syksy tulossa aiemmin, kun pääskyset ovat kadonneet tykkänään, kurjet huutelee pelloilla ja sorsat kerääntyvät yhteen! No, sitä kovaa ukkosta ei sitten meidän kulmille, onneksi, tullutkaan. Vettä sitten tuli, kovaa ja paljon, 10 ml.



isoja pisaroita
Sellainen oli siis tämä heinäkuu....

----